Työttömyys vaikuttaa omanarvontuntoon

Kukaan ihminen ei halua tuntea itseään arvottomaksi. Ja siltä työttömyys minusta tuntui – minulla ei ole mitään arvoa tässä yhteiskunnassa, koska en tuota rahaa vaan käytä verorahoja. Elän muiden siivellä. Vaikka ihan oikeasti, yhteiskunnan tuet kuuluvat kaikille. Sen takia meillä on Suomessa korkea veroprosentti, jotta he jotka tukia tarvitsevat saavat niitä. Meidän yhteiskunnassa tukien varassa elämisestä on kuitenkin tehty jotain pahaa ja säälittävää.

Oli aika jolloin itsekin häpesin tuilla elämistä, ja tietyllä tapaa olen aina tuntenut siitä huonommuutta. Nykyään tajuan paremmin sen, että se häpeä on yhteiskunnan sanelemaa, ja se on juurrutettu meihin kaikkiin niin syvälle ettemme välttämättä edes tajua sitä. Jos ei ole koskaan kokenut vastoinkäymisiä työpaikan saamisessa tai terveydentilassaan, ja elänyt suhteellisen vakaata elämää ilman sen suurempia ongelmia, voi olla vaikea ymmärtää miten joillakin on vaikeuksia saada tai ylipäätään tehdä töitä.

”Miksi toiset saavat maata sohvalla, kun minä raadan töissä ja maksan veroja?”

”Niin ne kissat vain makaavat sohvalla toimettomana päivät pitkät, kun me muut raadetaan.”

Kun pääsin työelämään, tunsin itseni arvostetuksi taas

Olen nyt ollut töissä päiväkodissa viime vuoden elokuusta asti. Sain juuri kuulla että työt jatkuvat ainakin kesän yli, ja ehkä syksylläkin. Töissä olen tuntenut itseni joka ikinen päivä arvostetuksi, ja työni kautta tunnen että olen tärkeä. Työttömyyden aikana tuntui joka päivä, ettei minusta ole mitään hyötyä.

Tunnen kuinka tämän puolen vuoden aikana olen saanut itseluottamusta lisää, ja tunteen siitä että olen sittenkin hyvä jossain. Kun on pitkään työttömänä ja joutuu kuuntelemaan monta kertaa viikossa sanoja ”kiitos mutta sinua ei valittu”, niin kyllä itsetunto ottaa väkisinkin kolauksen. Nykyään näissä sähköposteissa (ainakin nuoriso-ohjaajan hauissa) on ollut lisäksi tieto kuka on työn saanut ja millä meriiteillä. Siinä ei vastavalmistunut tunne itseään mitenkään potentiaaliseksi työntekijäksi. Kun ei ole kokemusta, ei saa töitä, mutta jos ei saa töitä ei saa kokemusta. Ikuinen paradoksi.

Ihminen on arvokas, vaikka olisi työtön

Mutta mitä ihmettä, miten niin ihmisellä ei ole mitään arvoa kun ei ole työelämässä? Minä olen kaikkea muutakin kuin vain se mitä teen työkseni! Onhan se nyt ihan älytön ajatus, että vain työssäkäyvällä ihmisellä on ihmisarvoa, ja muut ovat täällä vain loisimassa. Miten sitten kaikki ne, joilla on terveydellisistä syistä vaikeuksia päästä työelämään edes osa-päiväisesti? Pitäisikö heidät vain poistaa yhteiskunnasta kokonaan, kun ovat turhia kun eivät tahko rahaa yhteiseen kirstuun? Ja sitä paitsi – verorahoilla tehdään paljon muutakin, voisinhan minäkin valittaa monesta asiasta. Miksi käyttää veroja jalkapallon pelaamiseen ja stadioneihin, en minä niitä käytä?

Mutta (sarkastiset) taputukset tietyille poliitikoille ja medialle, kun olette onnistuneet luomaan kuvan työttömistä jotka vain löhöävät sohvalla eivätkä ole minkään arvoisia. On käsittämätön ajatus että ruoskinnalla ja viemällä ihmiseltä ihmisarvo saataisiin ihmiset töihin. Voisimmeko mieluummin keskittyä hankkimaan niitä työpaikkoja, maksamaan palkkaa jolla tulee toimeen ja lopettaa työharjoittelut eli orjatyöt? Sen sijaan että syyllistämme työttömiä, että ”kyllä töitä tekevälle löytyy” ja ”ihan oma vika jos ei halua edes töihin”. Ai että, joka kerta kun luen tuon ”kyllä töitä tekevälle löytyy” -lauseen, minua alkaa vituttaa niin ettei veri kierrä. Tämä lause kertoo siitä täydestä tietämättömyydestä mitä työttömyyteen liittyy.

”Eikö niille kissoille kelpaa mikä tahansa? Vai onko kivempi vaan löhötä sohvalla, kun muut hoitavat kaiken heidän puolestaan?”


Nykyinen Kelan systeemi kusee, eikä kannusta työssäkäymiseen

Perustulo helpottaisi aivan varmasti ja ihmiset pääsisivät tekemään keikka- ja osapäivätöitä helpommin. Tällä nykyisellä systeemillä ainut missä on järkeä on joko täysin työtön tai kokopäivätyössä. Mikään siltä väliltä ei käy, koska joutuu odottamaan palkkakuitteja, todistamaan tuloja Kelalle ja odottamaan käsittelyä pahimmillaan kuukausia jolloin talousasiat menevät aivan täysin sekaisin. Osapäivätyöt onnistuvat sillä tavoin, että on samassa paikassa pitkään ja hakee Kelalta työttömyyskorvausta niiltä päiviltä kun ei ole töissä. Jos työpaikat vaihtuvat jatkuvasti tulee iso määrä paperin pyörittelyä ja hakemusten käsittelyjä ja pitkiä odotusaikoja. Sellainen on todella epävarmaa, ja itse en olisi pystynyt siihen kun olin niin ahdistunut ja masentunut muutenkin.

Olen joskus tehnyt koulunkäyntiavustajan hommia osapäiväisenä ja osan rahoista sain työttömyyskorvauksena, kun palkka ei riittänyt elämiseen. Se toimi ihan hyvin. Jos olisin välissä vaihtanut koko ajan työnantajaa, se olisi mennyt hankalaksi. Tässä sen näkee, kuinka nykyisellä systeemillä ei ole kannattavaa tehdä kaikkia mahdollisia töitä. Mutta eihän kukaan siitä välitä, kun keskitymme niin haukkumaan työttömiä, kun työt eivät kelpaa.

Itselläni masennukseen ja ahdistukseen on auttanut paljon se, että on kokopäivätöissä, eikä tarvitse säätää Kelan kanssa ja tietää milloin palkka tulee. On todella ahdistavaa kun joutuu odottelemaan muiden päätöksiä, eikä kukaan tiedä kestääkö käsittelyssä kaksi viikkoa vai kuukautta.

Sain juuri instagramin puolella viestiä, että on ihanaa nähdä kuinka voin paljon paremmin nykyään. Masennus alkaa väistyä taka-alalle ja huomaan kuinka itseluottamus palaa ja into tehdä asioita vahvistuu päivä päivältä. Tähän vaikuttaa hyvin suuresti itselläni työpaikka. Halusin tai en, niin kyllä se että ei elä tukien varassa nostaa itseluottamusta.

Mutta muistakaa te kaikki, jotka ette ole saaneet töitä syystä tai toisesta – te ette ole arvottomia. Työ ei määritä ihmisarvoasi. Olet enemmän kuin se, mistä saat palkkasi. Olet arvokas, tärkeä ja sinun olemassaolollasi on merkitystä. Tsemppiä!

Aiheeseen liittyvää:

2 kommenttia artikkeliin “Työttömyys vaikuttaa omanarvontuntoon

  1. Minulla on Englannissa tuttava joka kärsii useista kroonisista sairauksista, ja on myös bipolaarinen, ja hän laski tuossa taannoin että on viimeisen puolen vuoden aikana ollut 74 kertaa ambulanssissa, joista lähes 60 kertaa johtui lääkkeiden yliannostuksesta. Silti, Sainsbury’s palkkasi hänet, tietäen hänen haasteistaan, ja tukee häntä läpi haasteiden. Hänelle se työ on kaikki kaikessa, vaikka hän kotona vaipuu masennukseen, hän löytää sen voiman jostain raahautua töihin kerran, kaksi viikossa, koska se tuo rutiinia kaiken paskan ympärille, ja se tuo toivoa että jonain viikkona hän jaksaa jo mennä kolmesti, ja niin edelleen.. Ja silloin kun hän ei pääse, sekin on ok. Moni supermarketti Englannissa on lähtenyt mukaan samanlaiseen toimintaan, jossa yhteistyökumppanina on mielenkiintoinen yritys: https://www.remploy.co.uk/about-us/our-business . Laitoin tuon osoitteen tuohon, koska en tiedä onko Suomessa samanlaista systeemiä kellään/missään, tiedätkö sä? Jos ei, niin mitenkähän tollaista ideaa vois lähteä viemään eteenpäin. Eli se toimii vähän niinkuin työvoimatoimistona, mutta asiakkaina on erilaisia pitkäaikaissairaita, joille he etsivät sopivia työpaikkoja yhteistyökumppaneiltaan joita siis on useilta eri aloilta. Veikkaan että moni löytäisi, kuten sinäkin itseluottamusta ja uskoa siihen että pystyy, kun siihen annettaisiin mahdollisuus.

    1. Tää kuulostaa ihan huippuhyvältä! Samalla sais taas häivytettyä mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa. Mun käsittääkseni ainakin kierrätyskeskus tekee tän tyyppistä toimintaa jo. Mitta ei ainakaan mun mielestä oo mitenkään laajasti käytössä, ainakaan silleen et olis ihan palkattu porukkaa, onhan meillä se kuntouttava työtoiminta sun muuta orjaduunia kyllä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *