Terveiset muuttolaatikoiden keskeltä!

Meillä pakataan. Ja ollaan väsyneitä. Mitään muita ajatuksia ei päässä tällä hetkellä pyöri, kuin muuttoon liittyvät lukuiset listat ja hoidettavat asiat. Joten sen takia blogissakin pyörii vain aavikkopallot. [kuvittele tähän gif missä aavikolla pyörii aavikkopallo]

Muutto on 8 päivän päästä ja kotona on vain hirveä kaaos ja kaikkialla tavara- ja muuttolaatikkoröykkiöitä.

Toivottavasti pikkuhiljaa muuton jälkeen asiat asettuvat paikoilleen ja blogiinkin puhaltaa uudet tuulet. Muutenkin tuntuu siltä että pieni blogihiljaisuus on hyvästä, ehkä pienen tauon jälkeen kirjoittaminen taas sujuu. Nyt on monta kuukautta kirjoittaminen tuntunut pakkopullalta, joten postauksia on tullut harvakseltaan. On liikaa kaikkea omassa arjessakin jo tekemistä, eikä huvita iltaisin tehdä muuta kuin maata zombiena sohvalla kunnes siirrynkin jo nukkumaan.

Instan puolella olen ollut aktiivisempi, ja olenkin tykännyt päivittää storyja ja sinne fiiliksiä. Joten jos et jo seuraa, ota seurantaan @masentunutmutsi!

Ylihuomenna me pääsemme katsomaan meidän uuden asuntomme ”mallikappaletta”, eli on ensimmäinen nk. näyttö. Emme ole nähneet asunnosta kuin vain pohjapiirroksen, koska talot ovat vasta rakenteilla! Koska kaikki kolmen kerrostalon asukkaat muuttavat samaan aikaan (onnea meille, siitä varmaan tuleekin kivaa), järjestetään kaikille asukkaille samaan aikaan näyttö jossa on esillä ”esimerkkiasunnot”. Siellä sitten ainakin näkyy minkä tyyliset pinnat asunnossamme on yms. En malta odottaa. Olen jo aivan täpinöissäni siitä, että pääsemme uuteen! Samaan aikaan jännittää uusi alku ihan hirveästi jostain syystä.

Ylihuomenna lähdemme myös yksinhuoltajien leirille viikonlopuksi! Sinne lähtee pari kaveria lapsineen mukaan, ja leiri on meille jo kolmas samassa paikassa. Kirjoitin siitä toissa vuonna postauksen blogiinkin, käy lukemassa täältä jos kiinnostaa.

Hyvää viikonloppua (kohtahan se tuleekin jo) ja ehkä kohta blogiinkin ilmestyy jotain muuta kuin aavikkopalloja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *