Avainsana: työttömyys

Kunnon kansalainen ei masennu vaan tekee töitä – sillä töitähän tekevälle riittää!

Kunnon kansalainen ei masennu vaan tekee töitä – sillä töitähän tekevälle riittää!

Luin surullisen artikkelin Vihreästä Langasta. Siinä on Leikkiväen nuoria kertomassa elämästään ja haasteista. Epävarmuutta tulevaisuudesta, kielteisiä terapiapäätöksiä, uupumista, masennusta. Artikkeli kertoo, että syrjässä olevia nuoria (15-29-vuotiaita) on yli 60 000, ja etenkin 25-44-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on nousussa. Syynä on usein mielenterveysongelmat.

Järjestöjen tarjoamat palvelut ovat usein ihan tupaten täynnä, tulijoita olisi enemmän kuin paikkoja. Näin on myös Leikkiväessä, josta edellä mainittu artikkeli kertoo. Julkisen terveydenhuollon mielenterveyspalveluiden jonot ovat liian pitkiä. Jos voit ”liian hyvin”, et saa apua. Ennaltaehkäisevä apu on olematonta valtion puolelta.

Lisäksi yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan ja ”nykyajan nuoria” haukutaan laiskoiksi ja työtä vieroksuviksi. ”Kyllä työtä tekevälle löytyy”, on vanhan kansan sanonta, joka kivasti potkii jo potkittua. Miten mennä töihin, kun ei ole päässyt opiskelemaan, ei ole työkokemusta, tai uupuu jo ennen kuin pääsee työelämään? Mitä sitten, kun tarjolla on vain pätkätöitä? Kun apua ei saa terapiasta ja lääkkeitä tuputetaan senkin edestä, ja toimeentulotuen viidakko on liian vaikea, ollaan jumissa.

Kuva: Alexandra Malanin

Terapiaan pääsy on todella vaikeaa

Voisin kertoa vähän omasta kokemuksestani avun pyytämisestä ja sen saamisesta. Hakeuduin terapiaan terveyskeskuksen kautta vuonna 2014 kun olin sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Pari vuotta tästä eteenpäin olin päässyt psykiatriselle poliklinikalle, saanut siellä alkuarvionnin, sain ryhmäterapiaa, rentoutumiskurssin jossa mm. venyteltiin ja nettiterapiaa. En kokenut näistä olevan mitään apua. Lopulta sain koko kevään kestävän IPT-terapiajakson joka auttoi minua ymmärtämään itseäni ja mahdollisia syitä siihen miksi masennuin. Opin siellä uusia ajattelutapoja, syy-seuraussuhteita, itsestäni huolehtimisen työkaluja ja kävimme läpi aikaani ennen ja jälkeen äitiyden. Jos en olisi päässyt siihen terapiaan, en tiedä missä olisin nyt.

Kaikki muu psyk polilla tuntui turhalta jankkaukselta ja pompottelulta. Jopa alkuarvioinnin aikana (muistaakseni useampi kuukausi) vaihtui useaan kertaan hoitajat sekä lääkäri. Tuntui uuvuttavalta, että jouduin selittämään jokaiselle aina uudestaan samat asiat, eikä päästy eteenpäin. Miten he voivat edes arvioida minua, kun eivät tunne minua ollenkaan?

Kun olin käynyt IPT-terapiajakson yhden kevään ajan, voin hetkellisesti paremmin. Syksyllä 2016, kun poikani oli 2,5-vuotias, menin takaisin koulun penkille ja uuvuin ja masennuin taas. En ollut valmis vielä sellaiseen ponnisteluun. Sinnittelin kuitenkin opinnot loppuun ja valmistuin. Seuraavan vuoden alussa olin työtön ja todella uupunut. En päässyt edes haastatteluihin, koska minulla ei ollut työkokemusta alalta johon olin juuri valmistunut. Olin ahdistunut, masentunut ja sain pahoja paniikkikohtauksia päivittäin.

Kesällä en enää jaksanut ja otin yhteyttä psyk polille taas. Sieltä sanottiin, että seuraava askel olisi Kelan maksullinen terapia, eikä heillä ole antaa lääkäriaikoja kesällä, syksyllä sitten. Sain hoitajalle ajan, joka oli jotenkin ihan pihalla, puolet ajasta meni siihen että hän näytti minulle mielenterveystalon nettisivuja, kuin olisin joku idiootti joka ei osaa nettiä käyttää. Sanoin, että minulla on ollut 16-vuotiaasta asti paniikkihäiriö, joten tiedän miten toimia kun kohtaus tulee. Halusin psyk polilta apua siihen, että miksi näitä kohtauksia tulee nyt niin hurjan paljon. Välillä päivittäin. Jouduin kesän aikana pari kertaa kaupungilla ollessani soittamaan vanhemmilleni, kun olin niin paniikissa etten osannut toimia. Isäni tuli hakemaan minut ja lapseni kaupungilta autolla, ja jouduin menemään asemalle ”piiloon” rauhalliseen paikkaan kun pelkäsin kaikkea enkä saanut henkeä. Kerran päädyin kaupungilla ambulanssiin rauhoittumaan.

En saanut muuta apua poliklinikalta kuin nettiterapiaa taas, ja uupuneena tein tehtäviä netissä siitä kuinka toimia paniikkikohtauksen iskiessä. Jätin terapian kesken kun en kokenut siitä mitään hyötyä, ja tulin polilla niin alentuvasti kohdatuksi etten jaksanut enää hakea syksyllä lääkäriaikaa. Olisin halunnut jonkun ihmisen jolle jutella, enkä tehdä netissä tehtäviä ja sanoinkin tämän hoitajalle. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että minun pitäisi yrittää nettiterapiaa, koska lääkäriaikoja on todella vaikea saada kesällä. Tuntui, ettei minua kuunneltu oikeasti ollenkaan. Yritin sitten omin voimin vain pärjäillä päivän kerrallaan eteenpäin.

Kuva: Alexandra Malanin

Avun saamisen pitäisi olla helpompaa

Tulen todella surulliseksi lukiessani Vihreän Langan kaltaisia artikkeleita. Minulla on hyvä tukiverkosto joka ottaa kiinni kun putoan, ja voin paljon paremmin tänä päivänä. Siitä ei kuitenkaan voi kiittää terveydenhuoltoa tai monimutkaista sosiaaliturvajärjestelmää joka takkuaa kun jää työttömäksi tai muuten putoaa yhteiskunnan rattailta.

Mutta entäs nämä nuoret joilla ei ole tukiverkostoja? Jotka putoavat kuiluun ihan yksin?

”Toimeentulon epävarmuus on kuluttavaa kenelle tahansa. Kun siihen yhdistää kuukausien tai jopa vuosien taistelun siitä, että pääsisi turvallisesti purkamaan pahaa oloa ammattilaisen kanssa, turhautuminen ja synkkyys ovat looginen seuraus. Hitaasti tulevat päätökset  ja arvaamattomasti katkeilevat etuudet vaikeuttavat toipumista. – Vihreä Lanka

Taistelu toimeentulosta uuvuttaa

Kun mielenterveysongelmiin ja muihin haasteisiin lisätään vielä taistelu toimeentulosta, ollaan jo todella syvällä suossa. Kun köyhyys pitkittyy, on vaikea itse yrittää nousta ylös ja mennä työelämään. On vaikea suunnitella yhtään mitään, kun ei tiedä tuloja seuraavalle kuulle, ja koko ajan on pelko perseessä siitä että joku tuki katkaistaan. Sellaisessa paineessa on todella vaikea elää. Tämä tuntuu olevan todella vaikea työssäkäyvien ymmärtää. Jos ei itse ole joutunut kokemaan tukiviidakkoa tai sitä että uupuu ja masentuu, voi olla vaikea ymmärtää. Silti tuntuu, että ihan perus empatia ja kyky asettua toisen asemaan puuttuu ihan täysin monelta ihmiseltä, ja useimmilta päättäjiltä.

Kun puhutaan laiskoista nykynuorista ja ihmetellään kun työt eivät kelpaa, se saa nämä nuoret vajoamaan entistä syvemmälle kuoppaan. Syyllistäminen, aktiivimalli ja karenssit eivät auta vaan voivat pahimmillaan tiputtaa niin syvälle, ettei sieltä enää nouse ylös. Sen sijaan terapiapalveluiden saaminen kaikille halukkaille nopeasti, aktiivimallin purkaminen ja Kelan tukiviidakkojen poistaminen (=perustulo) helpottaisivat.

”Työtön, mielenterveysongelmainen, köyhä, sosiaalituilla elävä ihminen ei ole ihanneyksilö.” -Vihreä Lanka

Kuva: Alexandra Malanin

Olin super-tyytyväinen, kun luin että uusi hallitus olisi lakkauttamassa aktiivimallin. Sipilän hallitus teki niin paljon hallaa, että en tiedä miten tästä suosta ylös noustaan. Toivon, että uusi eduskunta auttaisi meitä köyhiä, mielenterveyskuntoutujia sekä muita yhteiskunnan rattailta tippuneita. Toivon, että vihdoin ymmärretään ennaltaehkäisyn tärkeys sekä terapiajonojen radikaali lyhentäminen. Apua helpommin tarjolle, sekä yksinäisille nuorille ja aikuisille kuin perheellisille.

Matalan kynnyksen apua, eikä kuukausien jonottamista palveluihin.

On etuoikeutettua jaksaa työelämässä

Olen ollut ensimmäistä kertaa vuosiin kokopäivätyössä nyt kohta vuoden. Moni on kauhistellut pientä lastenhoitajan palkkaani sekä tunnin työmatkaani. Itse olen vain ollut niin onnellinen, että olen saanut töitä ja jaksan olla siellä. Olen myös tyytyväinen siihen, että saan maksettua työttömyyden aikana kertyneitä velkoja, ja silti vuokran ja laskujen jää käteen enemmän rahaa kuin työttömyyden aikana yhteensä. Nykyään ymmärrän että on etuoikeus jaksaa työelämässä. Monelle se saattaa olla itsestäänselvyys, mutta meitä on monia jotka ymmärtävät kuinka onnekas on, kun jaksaa olla töissä. Nykyään työn saaminen ei myöskään ole itsestäänselvyys, vaikka niin joka paikassa huudellaankin.

”Kun sosiaalinen hierarkia voimistuu, ylemmällä tasolla ei tunneta enää empatiaa alemmalla tasolla olevia kohtaan ja päinvastoin”, Keto kuvailee.” -Vihreä Lanka

Sanonta ”jokainen on oman onnensa seppä” ei pidä paikkaansa. Toivoisin yhteiskuntaan ihan totaalista asennemuutosta, koska joskus elämässä sattuu asioita joihin itse ei voi vaikuttaa. Masennusta, uupumusta, työpaikkakiusaamista, burn outia, läheisen kuolemaa tai ihan mitä tahansa joka suistaa elämän ns. raiteiltaan. Joillekin taas on annettu huonommat kortit jo syntyessään. Myös sanonta ”jokaiselle annetaan vain sen verran mitä jaksaa kantaa” on ihan paskapuhetta. Joskus vain elämä hajottaa, ja silloin muiden ihmisten ja yhteiskunnan kuuluisi auttaa. Itseasiassa yhteiskunnan kuuluisi ennaltaehkäisevästi jo auttaa, jos vain mahdollista, jotta sinne kuilun pohjalle ei tarvitsisi vajota.

Masennus, syrjäytyminen, työttömyys ja epäonnistuminen on edelleen häpeä meidän yhteiskunnassamme, vaikka ei pitäisi olla. Sen takia nostan näitä asioita päivänvaloon, jotta edes yksi ihminen saisi tunteen, ettei ole epäonnistunut sen takia ettei ole työelämässä tai on masentunut, tai etsii paikkaansa vielä tässä maailmassa. Voimia teille, ja tietäkää tämä – ette ole yksin.


Tampereella Yle Perjantai -ohjelman kuvauksissa!

Tampereella Yle Perjantai -ohjelman kuvauksissa!

Eilen oli kyllä elämäni jännittävimpiä päiviä taas! Jos joltakulta on mennyt ohi, niin minua haastateltiin eilen Yle Perjantai -ohjelman sadannennessa (sadannessa?) jaksossa, johon oli kutsuttu neljä dokkareissa ollutta tyyppiä. Lähdimme ystäväni Ninan kanssa junalla Tampereelle, missä meitä odotti ilmainen yöpyminen Scandicissa, hotelliaamiainen ja taksikyydit.

Saavuimme hotellille neljän maissa, ja seiskan aikaan olimme jo Tampereen Työväen Teatterin klubin takahuoneessa meikattavana.

Takahuoneessa oli kaikkea hyvää syötävää, mutta en meinannut saada alas mitään ruokaa kun jännitti niin. Sinne oli tilattu Perjantain 100-jakson kunniaksi kakkuakin!

Jaksossa oli myös muita dokkari-tyyppejä: Eric (Liian pelottava lapsi), Mesi (BTW, mä en oo tyttö), ja Meeri (Sokea äiti). Kaikki nämä tyypit oli aivan ihania. Oli ihanaa saada tavata teidät kaikki, ja toivottavasti joskus törmätään taas!

yle perjantai

Yhtäkkiä minut kutsuttiin mikin laittoon, ja meille selvisi että minä olen ensimmäisenä vuorossa ja joutuisin (öhm, pääsisin) ihan keskelle lavaa juttelemaan. Mesin kanssa juuri ennen sitä pohdittiin, että jos joudumme keskelle istumaan taitaa jännittää super-paljon enemmän! Olisi ollut helpompaa istua muiden kanssa yhdessä ns. yleisön joukossa, mutta ei, pelkoja päin vaan ja lavalle!

yle perjantai

Neljän minuutin haastattelu meni aivan silmänräpäyksessä, ja mielestäni se meni hyvin vaikka en muistakaan mitä puhuin! Ohjelman pääset katsomaan jälkikäteen täältä, itse en ole vielä kehdannut katsoa sitä. Omaa itseään on tooodella vaikea katsoa etenkin videolta.

Sain heti ohjelman jälkeen paljon viestejä, ja tällä kertaa ne olivat 100% positiivisia ja ylistäviä! Kiitos siis niistä tuhannesti <3

yle perjantai
Minä, Sean ja kaverini Nina.

Lähdimme kulmabaariin jatkoille Yleläisten kanssa, ja syötyämme Ninan kanssa rasvaiset ristikkoperunat ja juotuamme muutamat kaljat alkoi väsyttää niin pirusti, että oli pakko ottaa taksi hotellille ja mennä nukkumaan lämpimän peiton alle. Olihan kello jo kaksi yöllä! Ihanaa olla niin vanha ettei koe mitään painetta lähteä juhlimaan, vaan voi mennä hyvillä mielin nukkumaan.

Aamulla olo oli väsynyt mutta onnellinen. Sain nukuttua yllättävän hyvin. Uskalsin ja sain niiin hyvää palautetta! Perjantai-ohjelman kaikki tyypit kävivät vuoronperään kehumassa miten hyvin meni ja kuinka puhuin asiaa. Paras oli, kun Marzi Nyman tuli kättelemään ja sanoi että olen sankaritar. Jes!

Etukäteen minua jännitti ohjelma niin paljon, että tuntui että olisin voinut oksentaa. Kuitenkin jostain kaivan esille sellaisen asiallisen moodin, missä osaan selittää juuri sen mitä haluankin, en tiedä miten. Oli niin upeaa päästä taas puhumaan telkkariin ja mietinkin että vau, olenpa päässyt pitkälle ja mitä kaikkea olenkaan päässyt tekemään sen jälkeen kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani blogiin pari vuotta sitten. Aivan mykistyttävää. Haluan tehdä lisää tällaista!

Sitten menimme hotelliaamiaiselle (ai että, aina yhtä ihanaa), ja lähdimme kaupungille vielä päiväksi hengailemaan. Kävimme (museokortilla!) Vapriikissa ja muutamalla kirppiksellä. Koko ajan oli olo että voi kunpa Noel olisi ollut mukana, vaikka olihan se ihanaa syödä rauhassa aamupalaa ja katsella kun muiden lapset sai raivareita. Ostin Noelille tuliaiseksi Vapriikista kiviä, koska se rakastaa niitä. Se oli niin innoissaan niistä!

Hotellin aamiaisaula oli ihan käsittämättömän ihana.
Vapriikissa oli mielenkiintoinen Vampyyri-näyttely! Tässä poseeraan Nosferatun kanssa, kuinkas muutenkaan.
Tru Blood! Tru Blood!

Vapriikissa olen käynytkin kerran aikaisemmin, ja nyt siellä oli lisäksi Vampyyri -näyttely mikä kiinnosti tosi paljon. Olin ehkä vähän pettynyt, kun kuvittelin näyttelyä laajemmaksi, mutta silti se oli todella hyvä. Ra-kas-tan Coppolan vuoden -92 Draculaa niin paljon, olen katsonut sen 90-luvulla (ihan liian nuorena) varmaan tuhat kertaa. Rakastin myös Tru Blood-sarjaa, paitsi niinä viimeisinä kausina. Eka kausi BEST. Ah. Vampyyrit <3 (muistatteko muuten lapsena että oisitte lukenu Pikku Vampyyri-kirjoja? Parasta!)

Kävimme myös Radiokirppiksellä ja Kodin Kakkonen -kirpparilla. Kummassakin ehdimme vain käväistä, koska olimme sen verran myöhään liikenteessä että ne ehtivät mennä kiinni. Kummatkin olivat ihan käymisen arvoisia (etenkin Radiokirppis on legendaarinen), mutta kyllä täytyy sanoa että nykyään kirppikset on täynnä ylihintaista roinaa. Se ärsyttää joka kerta.

Kummallakin kirpputorilla oli uutta kiina-krääsää pöydät täynnä kovaan hintaan, rikkinäisiä ja likaisia vaatteita ja tavaraa mikä kuuluisi jo kaatopaikalle. Esim. niin selvästi kiina-piraatti-kopio lompakoita uutena: 12.95€. Kämäinen vanha kukkapöytä: 36€! Pehmolelu-toukka: 9€! Rikkinäinen iso dino-pehmo: 12€! Niinkun mitä hittoa! Ärsyttää. Kaveri löysi yhden paidan ja yhden huivin, minä en ostanut mitään.

Muuten meillä oli kyllä tosi mukava kaupunkilomailu Tampereella lauantaina, museoineen ja kirpputoreineen. Tykkään Tampereesta! Että moro vaan kaikille sinne!

Katsoitko Perjantain jakson? Mitä tykkäsitte?


Lue myös:

Työttömyys vaikuttaa omanarvontuntoon

Työttömyys vaikuttaa omanarvontuntoon

Kukaan ihminen ei halua tuntea itseään arvottomaksi. Ja siltä työttömyys minusta tuntui – minulla ei ole mitään arvoa tässä yhteiskunnassa, koska en tuota rahaa vaan käytä verorahoja. Elän muiden siivellä. Vaikka ihan oikeasti, yhteiskunnan tuet kuuluvat kaikille. Sen takia meillä on Suomessa korkea veroprosentti, jotta he jotka tukia tarvitsevat saavat niitä. Meidän yhteiskunnassa tukien varassa elämisestä on kuitenkin tehty jotain pahaa ja säälittävää.

Oli aika jolloin itsekin häpesin tuilla elämistä, ja tietyllä tapaa olen aina tuntenut siitä huonommuutta. Nykyään tajuan paremmin sen, että se häpeä on yhteiskunnan sanelemaa, ja se on juurrutettu meihin kaikkiin niin syvälle ettemme välttämättä edes tajua sitä. Jos ei ole koskaan kokenut vastoinkäymisiä työpaikan saamisessa tai terveydentilassaan, ja elänyt suhteellisen vakaata elämää ilman sen suurempia ongelmia, voi olla vaikea ymmärtää miten joillakin on vaikeuksia saada tai ylipäätään tehdä töitä.

”Miksi toiset saavat maata sohvalla, kun minä raadan töissä ja maksan veroja?”

”Niin ne kissat vain makaavat sohvalla toimettomana päivät pitkät, kun me muut raadetaan.”

Kun pääsin työelämään, tunsin itseni arvostetuksi taas

Olen nyt ollut töissä päiväkodissa viime vuoden elokuusta asti. Sain juuri kuulla että työt jatkuvat ainakin kesän yli, ja ehkä syksylläkin. Töissä olen tuntenut itseni joka ikinen päivä arvostetuksi, ja työni kautta tunnen että olen tärkeä. Työttömyyden aikana tuntui joka päivä, ettei minusta ole mitään hyötyä.

Tunnen kuinka tämän puolen vuoden aikana olen saanut itseluottamusta lisää, ja tunteen siitä että olen sittenkin hyvä jossain. Kun on pitkään työttömänä ja joutuu kuuntelemaan monta kertaa viikossa sanoja ”kiitos mutta sinua ei valittu”, niin kyllä itsetunto ottaa väkisinkin kolauksen. Nykyään näissä sähköposteissa (ainakin nuoriso-ohjaajan hauissa) on ollut lisäksi tieto kuka on työn saanut ja millä meriiteillä. Siinä ei vastavalmistunut tunne itseään mitenkään potentiaaliseksi työntekijäksi. Kun ei ole kokemusta, ei saa töitä, mutta jos ei saa töitä ei saa kokemusta. Ikuinen paradoksi.

Ihminen on arvokas, vaikka olisi työtön

Mutta mitä ihmettä, miten niin ihmisellä ei ole mitään arvoa kun ei ole työelämässä? Minä olen kaikkea muutakin kuin vain se mitä teen työkseni! Onhan se nyt ihan älytön ajatus, että vain työssäkäyvällä ihmisellä on ihmisarvoa, ja muut ovat täällä vain loisimassa. Miten sitten kaikki ne, joilla on terveydellisistä syistä vaikeuksia päästä työelämään edes osa-päiväisesti? Pitäisikö heidät vain poistaa yhteiskunnasta kokonaan, kun ovat turhia kun eivät tahko rahaa yhteiseen kirstuun? Ja sitä paitsi – verorahoilla tehdään paljon muutakin, voisinhan minäkin valittaa monesta asiasta. Miksi käyttää veroja jalkapallon pelaamiseen ja stadioneihin, en minä niitä käytä?

Mutta (sarkastiset) taputukset tietyille poliitikoille ja medialle, kun olette onnistuneet luomaan kuvan työttömistä jotka vain löhöävät sohvalla eivätkä ole minkään arvoisia. On käsittämätön ajatus että ruoskinnalla ja viemällä ihmiseltä ihmisarvo saataisiin ihmiset töihin. Voisimmeko mieluummin keskittyä hankkimaan niitä työpaikkoja, maksamaan palkkaa jolla tulee toimeen ja lopettaa työharjoittelut eli orjatyöt? Sen sijaan että syyllistämme työttömiä, että ”kyllä töitä tekevälle löytyy” ja ”ihan oma vika jos ei halua edes töihin”. Ai että, joka kerta kun luen tuon ”kyllä töitä tekevälle löytyy” -lauseen, minua alkaa vituttaa niin ettei veri kierrä. Tämä lause kertoo siitä täydestä tietämättömyydestä mitä työttömyyteen liittyy.

”Eikö niille kissoille kelpaa mikä tahansa? Vai onko kivempi vaan löhötä sohvalla, kun muut hoitavat kaiken heidän puolestaan?”


Nykyinen Kelan systeemi kusee, eikä kannusta työssäkäymiseen

Perustulo helpottaisi aivan varmasti ja ihmiset pääsisivät tekemään keikka- ja osapäivätöitä helpommin. Tällä nykyisellä systeemillä ainut missä on järkeä on joko täysin työtön tai kokopäivätyössä. Mikään siltä väliltä ei käy, koska joutuu odottamaan palkkakuitteja, todistamaan tuloja Kelalle ja odottamaan käsittelyä pahimmillaan kuukausia jolloin talousasiat menevät aivan täysin sekaisin. Osapäivätyöt onnistuvat sillä tavoin, että on samassa paikassa pitkään ja hakee Kelalta työttömyyskorvausta niiltä päiviltä kun ei ole töissä. Jos työpaikat vaihtuvat jatkuvasti tulee iso määrä paperin pyörittelyä ja hakemusten käsittelyjä ja pitkiä odotusaikoja. Sellainen on todella epävarmaa, ja itse en olisi pystynyt siihen kun olin niin ahdistunut ja masentunut muutenkin.

Olen joskus tehnyt koulunkäyntiavustajan hommia osapäiväisenä ja osan rahoista sain työttömyyskorvauksena, kun palkka ei riittänyt elämiseen. Se toimi ihan hyvin. Jos olisin välissä vaihtanut koko ajan työnantajaa, se olisi mennyt hankalaksi. Tässä sen näkee, kuinka nykyisellä systeemillä ei ole kannattavaa tehdä kaikkia mahdollisia töitä. Mutta eihän kukaan siitä välitä, kun keskitymme niin haukkumaan työttömiä, kun työt eivät kelpaa.

Itselläni masennukseen ja ahdistukseen on auttanut paljon se, että on kokopäivätöissä, eikä tarvitse säätää Kelan kanssa ja tietää milloin palkka tulee. On todella ahdistavaa kun joutuu odottelemaan muiden päätöksiä, eikä kukaan tiedä kestääkö käsittelyssä kaksi viikkoa vai kuukautta.

Sain juuri instagramin puolella viestiä, että on ihanaa nähdä kuinka voin paljon paremmin nykyään. Masennus alkaa väistyä taka-alalle ja huomaan kuinka itseluottamus palaa ja into tehdä asioita vahvistuu päivä päivältä. Tähän vaikuttaa hyvin suuresti itselläni työpaikka. Halusin tai en, niin kyllä se että ei elä tukien varassa nostaa itseluottamusta.

Mutta muistakaa te kaikki, jotka ette ole saaneet töitä syystä tai toisesta – te ette ole arvottomia. Työ ei määritä ihmisarvoasi. Olet enemmän kuin se, mistä saat palkkasi. Olet arvokas, tärkeä ja sinun olemassaolollasi on merkitystä. Tsemppiä!

Aiheeseen liittyvää:

Vuosi Yle Perjantain kohun jälkeen

Facebookin muistot muistuttivat minua siitä, että osallistuin vuosi sitten Yle Perjantain liveohjelmaan ja dokumenttiin Hyvä köyhä. Sain ohjelman jälkeen aivan ihanaa mutta myös todella järkyttävää palautetta. Olin yhdessä vaiheessa niin järkyttynyt ja shokissa, että tuntui etten halua mennä enää mihinkään, etenkään nettiin. Kuulostaa dramaattiselta, mutta siltä se tuntui – halusin hävitä vähin äänin maan päältä.

Jonnekin, missä ei enää haukuta läskiksi, sossupummiksi, luuseriksi, oksettavaksi ihrakasaksi, matupatjaksi, luuseriksi, huoraksi tai idiootiksi. Jonnekin, missä ei kyseenalaisteta motiivejani hankkia lapsia kun olen köyhä, miksi ylipäätään hankkiuduin raskaaksi, ja vielä n**kerin kanssa. Jonnekin, missä ei haukuta lastani ihonvärinsä takia ja käsketä tappaa itseäni ja lastakin samalla. Vai miltä sinusta tuntuisi, joa saisit tällaista palautetta roppakaupalla:

Olin valmistautunut pahaankin kritiikkiin, koska Suomessa ei voida puhua köyhyydestä tai työttömyydestä rakentavasti. Ne keskustelut päättyvät aina siihen että halutaan löytää joku syyllinen verorahojen haaskaamiseen.

Mutta en ollut valmistautunut siihen että minua haukutaan niin, että saan hermoromahduksen ja joudun tekemään rikosilmoituksen. Että joudun pelkäämään niin, että joudun salaamaan osoite- ja puhelintietoni.

Huoh, en ole valittanut että saan liian vähän tukia

Yksi asia mikä myös ärsyttää tässä kritiikissä mitä sain, oli se että iso osa ihmisistä kieltäytyy näkemästä työttömiä muina kuin laiskoina luusereina. Hohhoijaa, miten kyllästyttävää. Minusta tehtiin väen vängällä se luuseri, joka valittaa telkkarissa asti kuinka en saa tarpeeksi tukia. Hah hah, siis juuri sehän olikin pointti, että valitan että pitäisi lisää rahaa saada?

Eeiiii, vaan pointti oli kertoa minun tarinani masennuksesta, uupumuksesta, yksinhuoltajuudesta ja työttömyyden kuopasta. Kuinka ei ole helppoa yksinhuoltajana ottaa vastaan mitä työtä tahansa, ja kuinka vaikeaa töitä on saada. Kuinka kaikilla ei ole samat lähtökohdat työelämässäkään. Masennus aiheuttaa myös sen, että minullakin oliå taloudellisia ongelmia kun en kyennyt hoitamaan talouttani kunnolla. Lisäksi Kela ja työkkäri säännöllisen epäsäännöllisesti sössivät tuki-asiat niin, että olen joutunut velkoihin, joita sitten maksellaan monta kuukautta takaisin. Siihen vielä päälle masennus ja ahdistus, niin voin sanoa että raha-asiat ovat hetkessä todella sotkussa.

Dokumentista oli tietysti iso osa haastatteluistani karsittu viiteen minuuttiin, ja sen takia en saanut kertoa kaikkea mitä halusin. Haastatteluissa kerroinkin siitä, kuinka mielestäni on todella epäreilua että minä sain työttömänä ollessani enemmän rahaa kuin jotkut saa kokopäivätyöstä. Mutta onko vika minussa, vai kenties yhteiskunnassa? Auttaako minun haukkuminen tilannetta ollenkaan? Niinpä.

No, on ihan turhaa selittää näitä asioita auki yhtään sen enempää, koska aina on ihmisiä jotka eivät suostu ymmärtämään köyhyyttä tai työttömyyttä. Toivoin että osallistumalla Perjantai-ohjelmaan olen tehnyt jonkinlaisen jäljen tähän keskusteluun, jos vaikka joku asia olisikin muuttunut johonkin (parempaan) suuntaan.

Sitä toivoisin, että nettihäiriköintiin ja vihapuheeseen puututtaisiin rankemmalla kädellä. Nyt tällä hetkellä saa kommentoida ihmisille ihan mitä vain, ilman että joutuu vastuuseen. Rikosilmoituksen teko kannattaa vain periaatteesta, jotta poliisi saisi tietää kuinka paljon näitä on tilastollisesti. Muuten harvoin mikään näistä ilmoituksista on mennyt mihinkään eteenpäin.

Kiitos joka ikiselle teille jotka olette kommentoineet ja laittaneet positiivista viestiä, ne kannustavat ja auttavat jaksamaan eteenpäin. Jatkamme eteenpäin yhdessä, ja taistelemme paremman maailman puolesta, eikö!?

Nämä palautteet auttavat jaksamaan, kiitos <3

Lue myös:

TE-toimiston johtaja: aktiivimallissa ja yrittäjyyskokeilussa ei ole ohjeita!

TE-toimiston johtaja: aktiivimallissa ja yrittäjyyskokeilussa ei ole ohjeita!

Annoin taannoin haastattelun yrittäjyyskokeilusta Lännen Medialle, johon kuuluu mm. Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kaleva ja Turun Sanomat. Useimmat verkkojulkaisut ovat maksumuurin takana, mutta Pohjalaisesta bongasin minun tekemäni viiden kohdan korjauslistan terveisinä Kelalle ja TE-toimistolle. Myös Keskipohjanmaa-lehdestä löytyy pidempi haastattelu. He olivat myös saaneet edellä mainitut tahot vastaamaan näihin minun parannusehdotuksiini, ja luettuani ne en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin tehdä vielä jutun, missä vastaan näihin vastauksiin.

Nämä viisi kohtaa on siis lainattu tuosta Pohjalaisen artikkelista, ja alimpana aina minulta vielä kommentti artikkelin vastaukseen.

1. Nopeampia päätöksiä

”Kun virastot eivät tee päätöksiä kohtuullisessa ajassa, se rasittaa asiakkaan hermoja ja lompakkoa. Siksi Pehkonen haluaisi lisää työntekijöitä sekä Kelaan että työvoimatoimistoon.”

TE-toimisto vastaa:

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen ymmärtää Tinna Pehkosen kokemuksia, mutta muistuttaa, että laki työttömyysturvasta on tiukka. Selvityksiä joudutaan vaatimaan. Keväällä ja kesällä käsittelyssä on ollut ruuhkaa.

– Olen ehdottomasti samaa mieltä, että työttömyysturvaa koskevat päätökset pitäisi tehdä niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän turvaamiseksi esimerkiksi Uudenmaan TE-toimisto lisäsi työttömyysturvayksikössä työskentelevien määrää.

vastaukseni kommenttiin:

Aijaa, niinkö? Vai että lisäsi työntekijöitä, ei ainakaan tämän kevään aikana huomattu ollenkaan, itse asioin juuri nimenomaan Uudenmaan TE-toimiston kanssa. Jos käsittelyajat ovat yli kuukauden, se on ai-van liian pitkä aika odotella päätöstä! Olisin mielelläni kuullut tähän vastauksen tyyliin: ”olemme todella pahoillamme edelleen venyvistä käsittelyajoista, ja olemmekin jo suunnitelleet ottavamme lisää työntekijöitä, jos jonot edelleen ovat näin pitkiä.”

2. Selkeämmät säännöt

”Kun Pehkonen haki yrittäjyyskokeiluun, hän törmäsi siihen, että päätöksiä tekevät työntekijätkään eivät tienneet, mistä on kyse. Jokainen virkailija vastasi eri lailla, vaikka kysymys oli sama.

– Ei riitä, että kysymykseen saa vastaukseksi ”en tiedä” tai ”ehkä”, kun on kyse ihmisen toimeentulosta.”

TE-toimisto vastaa:

Yrittäjyyskokeilu, johon Pehkonen osallistui, aiheutti viranomaisille päänvaivaa, koska sen soveltamiseen ei ollut ohjeita. Sama kävi aktiivimallin kanssa, kun TE-hallinto ei osannut sanoa, mikä kelpaa aktivoinniksi ja mikä ei.

Jarmo Ukkonen on samaa mieltä siitä, että virkamieskunta pitäisi perehdyttää uusiin asioihin jo etukäteen, jotta ohjeistus olisi oikeaa.

– Valitettavan usein erilaiset päätökset ja lakimuutokset pamahtavat kentälle vaillinaisin ohjein.

VASTAUKSENI KOMMENTTIIN:

Niinpä, jopa TE-toimiston johtaja myöntää että tämä on hölmöläisen hommaa! Kukaan ei tiedä mistään mitään ja ihmiset kärsivät, koska hallitus haluaa rankaista työttömiä asettamalla hutiloiden tehtyjä aktiivimalleja. Mutta mikäs siinä, kunhan saadaan näennäisesti tilastot siistiksi, niin hallitus voi taputtaa itseään olalle hyvästä työstä.

Edelleen voi ihmetellä että miksi, MIKSI pistää eteenpäin hirveällä vimmalla lakialoitteita, joita ei ole tutkittu kunnolla? No tietysti siksi, että saadaan esille se, että hallitus kyykyttää työttömiä, niitä ryökäleitä jotka eivät tee mitään penniensä eteen. Ja kansa nyökkäilee että hyvä hyvä, oikein niille. Tehkööt jotain elantonsa eteen, kuten me muutkin! Onko oikein laittaa tuhannet ihmiset kärsimään näiden hutiloitujen päätösten takia? Veikkaisin, että Kelan ja TE-toimistonkin henkilökunta on saanut aimo annoksen asiakkailta paskaa niskaan tämän takia. Ei ole heidän syynsä, että hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Jos edes tutkitaan.

Lännen Median haastattelusta kuva

3. Keikkatyön tekemisestä helpompaa

”Osa-aikaisesti töitä tekevä voi saada soviteltua työttömyysetuutta. Palkkakuitin odottelu saattaa kuitenkin viivästyttää tukien maksua jopa puolitoista kuukautta. Näin kävi Pehkoselle, kun työnantajan it-ongelmien takia palkanmaksu oli myöhässä.”

Kela vastaa:

Kelan lakimies Eeva Vartio sanoo, että työttömyysetuutta on mahdollista saada ennakkomaksuna tällaisessa tilanteessa.

– Kela tekee arvion tuloista ja maksaa työttömyysetuuden arvion perusteella, kun asiakas toimittaa selvityksen työsuhteen kestosta, päivittäisistä työtunneista ja bruttopalkasta.

Hän myös toteaa, että esimerkiksi asumistukiasiassa Kelan tehtävä ei ole ottaa kantaa siihen, millaiset vuokrasopimukset asiakkaiden kannattaa tehdä.

– Tarvittaessa neuvomme, miten erilaiset vuokrasopimukset vaikuttavat tuen määräytymiseen.

VASTAUKSENI KOMMENTTIIN:

Onpa jännä, että soitin varta vasten Kelaan kysyäkseni voiko työttömyysetuutta maksaa ennakkomaksuna ja vastaus oli että ei pysty. Virkailija puhelimessa sanoi, ettei ole ihan varma voiko näin tehdä, joten hän pyysi toista työntekijää ilmoittamaan onnistuuko maksu, jos palkan määrä ja työtunnit ovat tiedossa. Mutta ei, ei voitu maksaa ennakkoon. Helppohan se on ylhäältä päin sanoa että näin se menee, kun käytäntö on usein sitten ihan jotain muuta.

Kelan tehtävä ei ole ottaa kantaa siihen millaiset vuokrasopimukset kuuluu olla, mutta silti oli neuvottu väärin jonka takia jouduin maksamaan takaisin tukia. Ei mennyt ihan putkeen tämäkään asia. Jos kysyn Kelalta, tarvitseeko meillä olla erilliset vuokrasopimukset, ja sanotaan että ei tarvitse, uskon silloin virkailijaa.

Kun kuukausia myöhemmin sanotaankin, että vuokrasopimus ei kelpaa tukea varten, kenen vika se silloin on? Ainakin minun tapauksessani sanottiin suoraan että syy oli Kelan eikä minun, kun oli neuvottu väärin. Silti jouduin maksamaan asumistukea takaisin monta sataa euroa.

4. Enemmän porkkanaa kuin keppiä

”Pehkonen oli tosi vihainen, kun virkailija vihjasi, että hänellä oli varmasti ollut jo aikaisemmin tuloja blogistaan ja käsitöistään.

– Tuntui nöyryyttävältä ja epäreilulta, että heti epäillään huijaamisesta, kun yrittää tehdä jotain elantonsa eteen.”

Kela vastaa:

Eeva Vartio muistuttaa 300 euron suojaosasta. Sen verran työtön voi ansaita kuussa, ilman että se vaikuttaa etuuden määrään. Sen jälkeenkin jokainen palkkana maksettu euro vähentää etuutta vain 50 senttiä.

vastaukseni kommenttiin:

Eihän tuolla suojaosalla ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että minua syytettiin huijaamisesta? Tässä oli kyse siitä että työntekijä epäili minun pimittäneen tuloja työkkäriltä ja verottajalta. Jännä, ettei kukaan ota kantaa tähänkään asiaan. Haluaisin tehdä tästä valituksen, mutta en oikein tiedä miten ja minne.

5. Vähemmän ilmaistyöpaikkoja

”Pehkonen on ollut useita kertoja työharjoittelussa TE-toimiston kautta, mutta se ei ole koskaan poikinut oikeaa palkallista työpaikkaa. Nykyisen työnsä hän löysi tutun ihmisen kautta.

– Harjoittelijat toimivat yrityksille vain ilmaistyövoimana.

Oikeasti hyödyllisiin koulutuksiin taas on vaikeaa päästä. Pehkonen joutui hakemaan kolme kertaa, ennen kuin pääsi TE-toimiston yrittäjyyskurssille.”

TE-toimisto vastaa:

Jarmo Ukkonen puolustaa työharjoitteluja sillä, että moni pääsee niiden avulla työhön kiinni tai tutustumaan uuteen alaan.

– TE-toimisto ei missään tapauksessa tue mitään ilmaistyövoimaharjoitteluja, vaan niillä pitää aina olla jokin peruste. Jos tällaisia nousee esiin, ne tutkitaan heti. Tukia myönnetään vain sellaisille työnantajille, jotka toimivat tässä asiassa oikein.

vastaukseni kommenttiin:

Olisin mielelläni lukenut ihan tilastoja tähän asiaan liittyen, että kuinka moni oikeasti saa työpaikan harjoittelun jälkeen. En ainakaan itse löytänyt netistä helposti mitään virallista tietoa. Uskon että tässäkin Jarmo Ukkonen yrittää vain pestä kätensä asiasta toteamalla että kyllä niitä töitä saa. Ainakin tämän Uusi Suomalaisen vuoden 2009 uutisen perusteella vain 12,3% työharjoittelijoista työllistyy harjoittelun jälkeen. Miksi pitäisi palkata joku, kun ilmaiseksikin saa?

Tukia myönnetään vain sellaisille työnantajille, jotka toimivat tässä asiassa oikein.” Sallikaa minun nauraa! Täältä voi lukea jutun missä nainen haki palkkatyöhön Vero Modaan, ei päässyt, mutta työkkäri ehdotti vähän sen jälkeen samaan paikkaan työharjoittelua ilmaiseksi. Näitä tapauksia riittää. Saku Timonen on monesti myös kertonut kuntouttavan työtoiminnan ja työharjoitteluiden olevan mielivaltaista orjatyötä.

Asiasta on monesti mediassa puhuttu, mutta eihän tähän ongelmaan tartuta oikeasti. Sen sijaan tehtaillaan kaiken maailman aktiivimalleja työttömien pään menoksi. Kansan Uutisissa kirjoitti Jarno Strengell hyvän näkökulman vuonna 2017 työharjoitteluista:

”Ongelmana lisääntyvässä työharjoittelussa on se, että osa työnantajista käyttää työharjoittelu- ja tukityöllistämismahdollisuuksia hyväkseen eli sama työnantaja ottaa vuodesta toiseen harjoittelijoita paikkaamaan henkilöstövajetta ja irtisanottuja työntekijöitä, eikä työnantajalla ole aikomustakaan lisätä vakituisten työntekijöiden määrää.” Jarno Strengell, Kansan Uutiset

Onko meillä toivoa siitä että asiat joskus muuttuisivat? Voiko kansanedustajat saada ikinä aikaiseksi sellasia lakeja että työttömiä ei rankaistaisi, ja yhteiskunta ei pitäisi työttömiä saamattomina luusereina? En tiedä, tuntuu samalta kuin hakkaisi päätä seinään, mutta onneksi olen vielä toistaiseksi kovapäinen.

Tällä hetkellä aktiivimalli ei koske minua, ainakaan ensi vuoden toukokuuhun asti. Sen jälkeen työsopimukseni loppuu enkä tiedä jatkuuko se, ja joudun taas pelkäämään pääni puolesta. Toisaalta meidän kaikkien pitäisi pelätä, koska saatamme kuka tahansa joutua työttömäksi milloin tahansa.

 

Oletko kokenut jotain samanlaista TE-toimiston tai Kelan kanssa asioidessasi? Kommentoi alle, jos olet!

 

LUE LISÄÄ:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Puolitoista kuukautta sitten loppui yrittäjyyskokeilu, toiselta nimeltään yrittäjyysfarssi. Täältä voit lukea postaukseni aiheesta, joka levisi lehtiin ja Saku Timosen blogiinkin asti. Myös ministeri Jari Lindström otti kantaa (tai siis vihjaili ettei suuri yleisö tiedä kaikki faktoja tapauksestani, ja ihmetteli miksi aina pitää mennä negatiivinen kärki edellä) ja Li Andersson tenttasi ministereitä asiasta. Lähetin kymmeniä sähköposteja kansanedustajillekin asiasta, mutta harva heistä vastasi mitään, eli näin paljon asia heitäkin kiinnostaa.

Nyt olo on uupunut ja hyvin kyllästynyt tähän byrokratiaan ja koko sotkuun. En jaksaisi puida tätä asiaa enää yh-tään, mutta tehdäänpä vielä viimeinen yhteenveto, siitä miten lopetin yrittäjyyskokeilun. Kun päättäjät asettavat työttömille ukaaseja, mutta eivät puhu näiden päätösten seurauksista, pitää meidän jotka elävät tätä arkea ja jaksavat huutaa, huutaa entistä kovempaa.

Kovasti työkkäristä peloteltiin etukäteen että teet niin tai näin, voi kokeilun jälkeen olla vaikeaa todistaa sivutoimisuus, ja minut katsottaisiin päätoimiseksi yrittäjäksi. Luin paljon myös muiden ihmisten kokemuksia siitä, että kokeilun jälkeen voisi olla vaikea todistaa ettei ole enää yrittäjä. Voitte kuvitella, että alun selvittelyn ja sekoilun jälkeen todella jännitti miten minun käy kokeilun loputtua. Joutuisinko taas odottamaan kuukauden päätöstä, kokeilun lopettaakseni?

Selvityspyyntö laitettu – miten kauan odottaisin päätöstä tällä kertaa?

Kukaan ei kokeilun loppumetreillä (tai alkumetreilläkään) antanut mitään ohjetta miten toimia, joten soitin työkkäriin. Sieltä sanottin, että minuun ollaan yhteydessä ”luultavasti päivää ennen kuin kokeilu loppuu”. Eipä oltu, kuinka yllättävää. Laitoin yhteydenottopyynnön työkkäriin 11.7. kun oli kokeilun viimeinen päivä. Olin yllättynyt kun heti seuraavana päivänä minulle soitettiin, koska viimeksi laitoin kaksi pyyntöä eikä kukaan koskaan soittanut takaisin parin viikon odottelun jälkeen. Työntekijä sanoi lähettävänsä minulle selvityspyynnön johon minun tulisi vastata. Hän voisi lähettää pyynnön sen jälkeen kun kirjaudun ulos omalta asiointisivultani (omalta koneeltani) mol.fi:stä, koska muuten pyyntö ei ehkä saavu perille. Hyvä että on tekniikat kunnossa, tuli ihan mieleen vanhat kunnon ajat, kun internetiin ei päässyt jos joku puhui kotona lankapuhelimeen.

Sain selvityspyynnön ja siellä piti laatia uusi työllistymissuunnitelma. Sivuilla luki, että työnhakuni on voimassa 14.8. asti, kunhan tekisin uuden suunnitelman 30.7. mennessä. Tein suunnitelmaehdotuksen (haen töitä itsenäisesti), sekä tiedon siitä että lopetan yrittäjyyskokeilun ja olen taas työtön. Ja sitten vain odottelemaan että työkkäri käsittelee pyyntöni. Sillä aikaa Kelan maksatus tietysti keskeytetään.

Yritystoiminnan lopettaminen oli yllättävän helppoa – se vain kesti kauan

Miten olisikaan käynyt, jos olisinkin ottanut toiminimen tai y-tunnuksen kokeilun ajaksi, mutta sitten todennut että en jatkakaan yrittäjyyttä? Olisi varmasti ollut haastavampaa todistaa, etten jatka enää. Yritystoimintani lopettaminen oli helppoa siinä mielessä, etten byrokratiasotkujen takia oikeastaan päässyt edes alkuun yrittäjyydessä. Tämän neljän kuukauden kokeilusta minulla meni puolet asian selvittämiseen ja päätösten odottamiseen, ja lopulta väärien päätösten korjaamiseen. Ihan naurettavaa.

Ja nyt minulla on lisäksi valtava läjä korviksia myyntiä varten, jos olisin edelleen työttömänä en voisi enää myydä niitä, ellen haluaisi aloittaa uudestaan koko sotkua työkkärin kanssa asiasta.

Korviksia, anyone? Mietin tässä, jospa avaisi verkkokaupan näitä varten tässä syksyn aikana. Mutta mitäs jos joudun taas työttömäksi, katsotaanko minut silloin yrittäjäksi? Kuva: Pekka Pehkonen

Odotin yli kuukauden selvityspyynnön käsittelyä – taas kerran

Laitoin siis 12.7. selvityspyynnön vireille työkkärin omilla sivuillani, jolloin Kelan maksatus keskeytettiin saman tien. Kolmen viikon päästä soitin työkkäriin ja kysyin, voiko käsittelyä nopeuttaa, koska olisi taas kohta vuokranmaksun aika, ja pelkäsin etten taaskaan saisi tarpeeksi rahaa edes siihen. Työkkäristä sanottiin, että seuraile vaan omia sivuja, sinne se päätös tulee. Mihinkään ei voi vaikuttaa, koska jonot ovat ”jotain yli 30 päivää” käsittelyille. Hienoa.

Odotellessani laitoin taas kerran vireille toimeentulotukihakemuksen, ja sieltä sainkin sen verran rahaa lainaan että sain vuokran maksettua. Missään ei tosin sanottu että se olisi laina, vaan edelliseltä kerralta oppineena, tiesin että tästäkin rahasta osa tullaan perimään takaisin, kun työttömyyskorvaukset tulevat. Kukaan ei vain kerro että miten paljon, mistä ja milloin, kerralla vai osissa.

17.8. tulee vihdoin työkkärin sivuille tieto, että työmarkkinatuki on myönnetty. Tällä välillä olin ehtinyt jo käydä useammassa työhaastattelussa, sain työpaikan ja ehdin olla siellä viikon, ennen kuin TE-toimiston päätös tuli. Kelan sivuille oli tullut seuraavana päivänä tieto, että minulle maksetaan kahden eri summan verran työmarkkinatukea 21.8. ja 22.8. Siellä ei tosin kerrottu mitään, että peritäänkö näistä rahoista vähän tai vähän enemmän, jotta saisin toimeentulotuen velkani maksettua takaisin. Eli saisin joko rahaa, tai sitten ei.

kelan takaisinperinnästä pitäisi olla selkeämmät ohjeet

Soitin Kelaan ja sieltä sanottiin, ettei päätöksiin takaisinperimisistä voi vaikuttaa etukäteen mitenkään. Kun aloitin yrittäjyyskokeilun, työkkärirahat viivästyivät ja sain tt-tukea lainaan, he perivät työmarkkinatuesta kerralla takaisin 250 euroa. Käteen jäi 13,28€. Olisin ihan mielelläni silloin maksanut tämän summan erissä, niin ei olisi ollut pakko ottaa lainaa, jotta saisimme ruokaa loppukuuksi. Kelan päätös perinnästä tuli kuitenkin niin yllättäen, että se oli laitettu jo maksuun ilman että tiesin asiasta, joten en voinut enää vaikuttaa asiaan mitenkään. Joskus ainakin perinnästä on voinut tehdä maksusuunnitelman, jolloin tukia ei peritä kaikkia kerralla takaisin. On ihan mahdotonta etukäteen varautua tällaisiin rahaloviin, kun perinnästä ei kerrota etukäteen.

On muutenkin ihan älytöntä veivata edestakaisin näitä tukia, kun yksi tuki viivästyy, maksetaan toista tukea, josta sitten maksetaan tuki tuella takaisin. Vähemmästäkin menee pää sekaisin. Oli muuten kiva, kun sain toimeentulotukea työmarkkinatuen sijaan, oli siellä pahat ukaasit, että tiesinhän että toimeentulotuki on viimesijanen tukimuoto. No shit Sherlock.

Arvatkaa ottiko päähän, kun oli heti saman tien itse laittanut kaikki tarvittavat tiedot työkkäriin, ja siellä kestää ja kestää tehdä päätös. Ja sitten vielä syyllistetään siitä, että haen toimeentulotukea. Huoh.

21.8. eli tänään sain osan heinäkuun työmarkkinatuesta tilileni, eikä tällä kertaa oltu peritty mitään takaisin toimeentulotukien takia. Huomenna pitäisi tulla pienempi erä työmarkkinatukea vielä, katsotaan peritäänkö siitä jotain. Vai kenties ensi kuun asumistuesta? Ei ainakaan ole tylsää tämä Kelan kanssa venkslaaminen, saa aina olla jännittävästi varpaillaan.

Lue myös: Avoin kirje Jari Ehrnroothille

sain kokopäivätyön, mutta ensimmäinen kuukausi mennään rahattomana

Sain siis 9.8. alkaen täyspäiväisen työpaikan, mutta ennen kuin palkka alkaa rullaamaan, olen ollut aika lailla rahattomana odotellessani työttömyyskorvauksia. Minun pitäisi ostaa töihin menoa varten ulkovaatteita jotka ovat sään kestäviä (onneksi on vielä lämmin eikä sada!) sekä seutulippu, joka maksaa yli 100 euroa. Onneksi on olemassa kännykkälippu, muuten en olisi mitenkään päässyt edes töihin ennen kuin palkkaa tulee! Onneksi saamme myös lapsen kanssa syödä tarhassa ja töissä, muuten olisi aika tiukat paikat.

Saimme muuten työmarkkinatukea odotellessamme apua seurakunnalta, joten vinkkinä muillekin, seurakunnilta saattaa saada tiukan paikan tullen esim. ruoka-kauppaan avustuksen! 

Ja ONNEKSI pääsin töihin edes määräajaksi (ensi vuoden toukokuulle), jotta ei tarvitse pelleillä Kelan ja työkkärin sotkujen kanssa. Kyllä helpottaa henkisesti (ja taloudellisesti) aika lailla, voitte uskoa.

Ja älkää peljätkö, vaikka olenkin siirtynyt paremman väen puolelle työelämään (*sarkasmi*), en unohda työttömien asioita silti. Jatketaan taistelua kuomat!

 

______________________________________________________

Lue myös:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Olen ollut hieman yli viikon kokopäivätyössä, päiväkodissa. Ensimmäinen viikonloppu on pitkästä aikaa koittanut, työttömänä kun ei viikonloppuja tunneta. Miltä on tuntunut olla töissä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Olen viimeksi ollut kokopäivätöissä vuonna 2011 eli seitsemän vuotta sitten. Työskentelin silloin postinjakajana. Sen jälkeen olen ollut opiskelemassa/osa-aikatyössä samanaikaisesti, välillä pätkiä työttömänä, opiskellut lisää ja saanut lapsen. Olin lapsen kanssa kotona 2,5 vuotta, viimeistelin nuoriso-ohjaajan opintoni ja valmistuin työttömäksi. Olin työttömänä vähän päälle vuoden, kunnes menin nuorisotalolle osa-aikatyöhön ja samaan aikaan aloitin työkkärin kanssa yrittäjyyskokeilun (yrittäjyyskokeilusta on tulossa vielä yksi postaus, joten jääkää kuulolle). Viime kesän olen ollut työttömänä ja kotona lapseni kanssa. Olen siis viime vuodet tehnyt melko lailla kaikkea hyvinkin sekalaista.

Olen ensimmäistä kertaa lapsen saamisen jälkeen kokopäivätyössä, ja ensimmäisen työviikon jälkeen olen aivan puhki mutta myös innoissani. Lapselle tulee aika pitkiä hoitopäiviä, mutta joudun valitsemaan joko taloudellisen vakauden tai lapsen kanssa olemisen. Tällä hetkellä valitsen ainakin ensi vuoden toukokuun loppuun taloudellisen vakauden.

Uskon että moni perheellinen kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, etenkin me kaikki jotka hoidamme arjen yksin, ilman toista aikuista.

Minusta tuntuu, että laitan onnellisuusnaamion kasvoilleni, lähden aamulla tarhalle ja töihin ja mietin, miten kauan jaksan tätä pyöritystä. Laitan lapseni hoitoon, jotta voisin hoitaa muiden lapsia. Kun kerroin pojalleni että olen tarhassa töissä, hän sanoi että ihan tyhmää. Ei se ole oikea työpaikka, kun aikuinen on tarhassa, siellähän on vaan lapsia! Arjen muutokset ovat olleet isoja sekä minulle että lapselle.

Toisaalta olen ollut todella innoissani. Olen ensimmäistä kertaa masennuksen syvien vesien jälkeen töissä. Olin tällä viikolla kahdessa tiimipalaverissa, työkavereiden kanssa. Olen kuunnellut podcasteja työmatkalla ja litkinyt kahvia kahvitauoilla. Minulla on siis hei palavereita, työmatkoja ja työkavereita! Olen päässyt mukaan aikuisten ihmisten kerhoon. Sellaiseen, missä valitetaan myöhässä ollutta bussia aamulla ja ihastellaan työkaverin uutta laukkua. Sellaiseen, missä kukaan ei koko ajan syyllistä siitä etten ole tuottava yksilö tässä yhteiskunnassa. Minusta tuli normaali, työssäkäyvä aikuinen, joka voi juhlissa ”mitä teet työksesi” -kysymykseen vastata ”olen töissä päiväkodissa”.

Listasin muutaman asian, jotka muuttuvat nyt kun olen (edes hetken) kokopäivätyössä.

Palkka tulee varmasti kuun viimeinen päivä

Tämä on yksi suurimpia muutoksia. Tiedän, että palkka tulee tilille samana päivänä kuukaudesta, ja tiedän paljonko rahaa tulee. Kun elää tukien varassa, on mahdollista että tulot muuttuvat kuukausittain, ja päätöksiä tehdään välillä mielivaltaisesti tai virheellisesti. Ikinä ei voi tietää, mitä peritään yhtäkkiä takaisin, tai laki muuttuu ja joutuu aktiivimallin leikkurin alle.

tunnen itseni osaksi yhteiskuntaa

Kun on työttömänä, saa jatkuvasti kuulla olevansa toisen luokan kansalainen. Jos ei suoraan, niin epäsuorasti. Tämä aiheuttaa häpeää. Minä harvemmin häpeän mitään, mutta välillä on vaikeaa tutuille ja etenkin tuntemattomille myöntää olevansa työtön. Vaikka kaikki eivät tuomitsekaan, tuntuu se häpeä vahvasti silti itsessäni. Tähän kun yhdistetään vielä yksinhuoltajuus, masennus, paniikkihäiriö ja ahdistus, voitte kuvitella kuinka innoissani olen small talkista tuntemattomien kanssa. Olenkin koittanut pyrkiä eroon näiden aiheiden stigmasta ja olla rehellinen itselleni ja muille. Työttömyydessä ei ole mitään hävettävää, toisin kuin yhteiskunta koittaa vähän väliä meille niin uskotella.

Se, että vain rahaa tuottava yksilö on hyväksyttävä yksilö yhteiskunnassamme, on ihan paskapuhetta. Meidän kuuluisi kaikkien olla samalla viivalla, oli sitten työtön tai työssäkäyvä. Valitettavasti näin ei ole edelleenkään vuonna 2018 ja sen takia puhunkin näistä kovaan ääneen.

Lue myös: Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Työttömyys saattaa aiheuttaa rahavaikeuksia, ahdistusta ja velkaantumista

Kun on kauan työttömänä, huomaa mitä pitkäaikainen köyhyys ihmiselle tekee. Se alkaa ahdistamaan, ja kun rahaa on vähän, täytyy joka kuukausi jättää jotain ostamatta. On helppo huudella kokopäivätöistä vakaiden tulojen kanssa, että kyllä tuolla rahalla selviää, pitää vaan itse tehdä hernekeitot ja kerätä marjoja pakkaseen. Että kyllä minäkin selvisin puoli vuotta pienillä tuloilla. On kuitenkin eri asia kamppailla vuodesta toiseen vähällä rahalla.

Minullakin kävi niin alkuvuodesta, että olin odotellut pari kuukautta Kelan päätöksiä, jouduin lainaamaan rahaa ja vetämään luottokortin yli jotta saisimme ruokaa. Siitä lähti iso velka-lumipallo vyörymään, otin lisää velkaa jotta saisin entiset maksettua, ja jos tähän vielä lisättäisiin esimerkiksi pikavippejä, ollaankin kohta niin sanotusti kusessa.

On helppo syyllistää masentunutta työtöntä holtittomasta rahankäytöstä, velkaantumisesta ja kyvyttömyydestä suunnitella järkevästi talouttaan. Kuitenkin kun järjellä asiaa ajattelee, voi kuvitella kuinka vaikeaa on tällaisessa tilanteessa suunnitella tuloja ja menoja järkevällä tavalla. Sekin aiheuttaa turhaa syyllisyyttä ja häpeää, kun toitotetaan että kyllä tuolla rahalla pitäisi selvitä.

Aikaa on vähemmän, mutta rahaa ja innostusta enemmän

Kun on työttömänä, on aikaa harrastaa, ommella ja tehdä vähän kaikenlaista. Ongelmana usein vain on se, ettei ole rahaa ylimääräiseen. Tunnistan itsestäni sen, että jos olen pidempiä aikoja tekemättä mitään, innostus kaikkeen tuntuu sammuvan. Kun päivät muistuttavat toisiaan, eikä ole mitään paikkaa mihin mennä aamulla, alkaa helposti ahdistumaan ja passivoitumaan. Kun on jotain järkevää tekemistä (kuten työpaikka jonne mennä joka aamu), tuntuu vapaa-aika myös mukavammalta. Se tuntuu vapaa-ajalta.

Katsotaan miten syksy tästä etenee, itse ainakin odotan innoissani ensimmäisiä palkkoja, jotta voin maksaa velkoja pois ja ehkä hemmotella itseäni ja poikaanikin vähän jollain pienellä. Olkaahan kärsivällisiä, jos blogi hieman hiljenee syyskuussa myös, kun yritämme totutella uuteen arkeen.

Käykää ihmeessä seuraamassa instaani, sinne päivittelen myös meidän arjen kuulumisia. Olen koittanut päivittää insta storieseja myös ahkerasti, käykää katsomassa!

 


Lue myös:

Yrittäjyyskokeilu-farssiin jatkoa

 

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Dear Jari,

luin kirjoituksesi Ylen nettisivuilla. Ensin suutuin, sitten tulin äärettömän surulliseksi. Kovat arvot tuntuvat yleistyvän, ja empatiakyky tuntuu myös olevan katoava luonnonvara. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että jotkut ihmiset uskovat että köyhyys on aina köyhän oma vika, että ylipainoinen on automaattisesti huonossa fyysisessä kunnossa, sairas ja laiska ja että työtä tekevälle riittää.

Asiat eivät ole mustavalkoisia eikä niin yksinkertaisia kuin kolumnissasi esität. On helppo huudella sieltä pilvilinnoista ihmisille, että ryhdistäytykää yhteisen hyvän vuoksi. Se että se on helppoa huudella, ei tee siitä hyväksyttävää. Päätin vastata muutamaan väitteeseen joita kevyesti heittelit kirjoituksessasi, jotka tuntuivat minusta hyvin kovilta arvoilta.

”Toisin sanoen, vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain.”

Mikä on vapaamatkustaja? Se, joka nostaa yhteiskunnan tukia? Eikö ne olekaan tarkoitettu jokaista varten joka niitä tarvitsee? Vai mihin ne minunkin veroeuroni ovat valuneet, joita olen tienannut palkkatöissä, siitä asti kun olin 16-vuotias? En ymmärrä.

Ja se, että kutsut työttömien ja köyhien elämää ”helpoiksi ajoiksi” kertoo ettet tiedä rahvaan elämästä mitään.

”Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää.”

Oikeasti. En edes viitsi sanoa tähän mitään. Aivan älytöntä. Huono vs. hyvä elämä. Selvä.

”Koulutuspolitiikassa yksilönvastuu tarkoittaa sitä, että jokaisen on kouluttauduttava niin, että hän onnistuu työllistymään.”

Kun kouluttauduin nuoriso-ohjaajaksi kaikki hokivat kuinka alalla on töitä vaikka muille jakaa. Mistä olisin voinut tietää, että kesken opintojeni tulen raskaaksi, jään yksinhuoltajaksi, sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen enkä pysty tekemään pelkkiä ilta- ja viikonloppuvuoroja? Tällä hetkellä en ole varma olenko psyykkisesti siinä kunnossa että voisin edes mennä täysipäiväisesti työelämään. Olen myös huomannut, että työpaikan saa usein se jolla on paljon enemmän kokemusta alalta kuin minulla. Miten voi saada kokemusta jos ei saa töitä? Voin kertoa sinulle Jari, että vaatii aikamoista hel-ve-tin sisua saattaa opinnot loppuun masentuneena yksinhuoltajana, tehdessään työssäoppimispaikassa iltavuoroa myöhään iltaan eikä nuku öitä, koska lapsi heräilee. Koulutehtävät pitää myös tehdä jossain työharjoitteluiden välissä. Kolmen vuoden univaje vielä päälle.

Kun joka päivä herää niin, että miettii miten ihmeessä selviää tästäkin päivästä iltaan asti kun joutuu elämään paniikkihäiriön, masennuksen, ahdistuksen, julkisten tilojen pelon ja traumaperäisen stressin kanssa. Sen lisäksi lapsi, josta joutuu huolehtimaan yksin nukkumatta öitä, ravaten lisäksi lääkäreillä ja leikkauksissa lapsen kanssa.

En kaipaa sääliä, vaan ymmärrystä siihen, että minäkin yritän parhaani joka päivä. Yritän parhaani olla tarpeeksi hyvä äiti, pitää lapseni ja itseni hengissä ja jotenkuten olla mukana tässä yhteiskunnassa. Yritän hitto soikoon parhaani joka päivä, ja sitten luen lehdestä että se ei riitä.

En ole tarpeeksi tuottava yksilö.

”Kun joku rohkea poliittinen päättäjä, kuten kansanedustaja Susanna Koski, esiintyy vapaamatkustusta rajoittavan oikeudenmukaisuuden äänenä, joka vaatii itsenäistä harkinta- ja toimintakykyä kaikilta vapailta yksilöiltä, vanhoilliseen sosialistiseen kollektivismiin sitoutuneet populistit rientävät syyttämään häntä fasistiksi, vaikka hänen ajattelunsa täysin johdonmukaisesti seuraa perustuslakimme ydinarvoa.”

Ydinarvo? Onko Suomen ydinarvo se, että jokainen on oman onnensa seppä, ja masennuskin on vain laiskojen keksimä tekosyy?

Onko rohkeus nykyään sitä, että arvostelee työttömiä? Aikamoista. Jaetaanko suoraan vaikka hihamerkein ihmiset tuottaviin ja ei-tuottaviin yksilöihin? Ei-tuottavat voidaan sitten vaikka kerran viikossa tuoda torille ja heitä voidaan heitellä mädillä tomaateilla.

”Vapauden ja valistuksen valtakunnassa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu yksilöille – siis aivan jokaiselle meistä. Koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta.”

Niinpä, on reilua että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Mutta ulkopuolinenko sen sanelee, mikä on tarpeeksi yrittämistä ja mikä ei? Olinko nyt sitten huono kansalainen kun päätin masentua? Ensin kehoitetaan hankkimaan lapsia, tässä maassa on herranen aika liian alhainen syntyvyys, lisääntykää! Sitten kun niin tekee ja sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutuu työttömäksi onkin vapaamatkustaja joka elää huonoa elämää. Jestas, mikään ei tässä maailmassa riitä. Onko ihme että niin moni nuorikin ihminen sairastuu burn outiin, kun mikään ei ole tarpeeksi?

Jari hyvä, oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä heikoimmista huolehditaan.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei syyllistetä työttömiä samaan aikaan kun systeemit on niin vinksallaan, että työtä on vaikea vastaanottaa.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, jossa roviolla ovat umpirikkaat veronkiertäjät ja raiskaajat, eivätkä köyhät, vanhukset, työttömät, ja sairaat ihmiset.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei joudu lukemaan näin asenteellista, empatiakyvytöntä ja ylimielistä kolumnia kuin sinun, Jari.

Oikeudenmukainenyhteiskunta on sellainen, missä ennemmin keskitytään epäkohtien korjaamiseen kuin syyllistämiseen.

 

Ystävällisin mutta väsyneen surullisin terveisin,

Tinna

 

Lue lisää:

Pöyristyttävää, että työtön avautuu yhteiskunnan epäkohdista!

Pöyristyttävää, että työtön avautuu yhteiskunnan epäkohdista!

Pöyristyttävää, että työtön avautuu yhteiskunnan epäkohdista!

Li Andersson tosiaan twiittasi postaukseni yrittäjyyskokeilusta, ja pyysi ministeri Jari Lindströmiä vastaamaan aiheeseen. Lindström lupasi tutkituttaa asiaa. Lähetin saman palautteen blogipostauksineen sähköpostitse Lindströmille, mutta hän ei siihen vastannut.

Alan itse olla jo aika kyllästynyt tähän aiheeseen, mutta kirjoitetaanpa tästä nyt vielä yksi postaus, kun ministeri Lindström päätti vastata aiheeseen blogissaan.

Nyt sattumalta tosiaan huomasin että Lindström olikin kirjoittanut asiasta. Hän kertoo, kuinka ei aio ottaa yksittäistapaukseen kantaa, mutta silti hän ottaa kantaa minun tapaukseeni ja jopa mainitsee blogini ja kirjoitukseni. Olen iloinen siitä, että ministeritasolla jopa kommentoidaan asiaa, mutta vastaus oli mielestäni aika ympäripyöreä ja keskittyi väärään asiaan.

Hän ei ota kantaa yksittäistapauksiin, mutta silti kautta rantain vihjaa, että tiedämme julkisuudessa vain yhden puolen tarinasta. Ymmärrän sen että kaikkiin kirjoituksiin suhtaudutaan kriittisesti, niin teen itsekin. Mutta miksi näistä ei saisi keskustella julkisuudessa?

Nostin julkisuuteen asian negatiivinen kärki edellä

Mietin etukäteen postausta yrittäjyyskokeilusta, että onko reilua avata tarinaani ilman että toinen osapuoli pääsee avautumaan myös asiasta. Toisaalta en mainitse kenenkään nimiä, enkä haluakaan että tämä on noitajahti työkkärin ja Kelan työntekijöitä kohtaan. Kuten itsekin mainitsin kirjoituksessani, mätä on epätoimivassa systeemissä, ei työntekijöissä.

Ministeri Lindström sanoo, että näitä asioita nostetaan usein julkisuuteen ”negatiivinen kärki edellä”. Voiko tätä minun tapaustani esittää muulla tavalla kuin negatiivinen kärki edellä? Jos aktiivimallissa ja yrittäjyyskokeilussa ei ole mikään toiminut minun kohdallani, eikö silloin ole oikein nostaa näitä asioita esille, jotta systeemiä voisi parantaa? Halusin nostaa asian esille, koska työttömien kohtelussa on monta isoa epäkohtaa, joita yritetään ratkaista aktiivimallilla, joka ei auta vaan hankaloittaa asioita. Nyt tuntuu, että lyödään jo lyötyjä, jotka räpiköivät pärjäämisen ja kuiluun putoamisen välissä.

Lindströmin vastauksesta huokuu se ajatus, että oli pöyristyttävämpää tuoda tapaukseni julkisuuteen kuin itse asia jota yritän nostaa esille. Ministerin mielestä näitä asioita ei kuuluisi ruotia julkisesti. Miksi hän ei sitten vastannut sähköpostiini mitään? Hän vihjaa, että olenkohan kertonut ihan kaiken julkisuuteen, mutta sitähän kukaan ei voi tietää koska julkisuuslaki. Ei ollut tarkoitus nostaa vain omaa tarinaani julkisuuteen julkisuuden vuoksi, vaan sen takia että voisimme keskustella epäkohdista. En ole ainut joka kärsii näistä huonoista päätöksistä, ja kamppailee työttömyyden kanssa.

Minulla ei ole mitään salattavaa, joten minua ei haittaa tuoda asiaani julki, jos voin sillä tavoin muuttaa asioita paremmiksi.

En halua, että tartutaan lillukanvarsiin ja pohditaan onko minun tapauksessani tehty niin tai näin, väärin vai oikein, vaan haluan että työttömien ”aktivoimiseen” tehdään muutoksia. Haluan, että esimerkiksi keikkatyön ja pätkähommien vastaanottamisesta tehtäisiin helpompaa. Siitä voisi vaikka aloittaa epäkohtien muuttamisen. Toinen olisi aktiivimallin peruminen kokonaan.

piiskaa vaan, niin työttömät aktivoituu?

Mutta toki, onhan se helpompaa julkisesti istuttaa ajatus kansalaisiin, että työttömyys on työttömän vika, ja raipalla ”ne” saadaan aktivoitumaan. Sen sijaan että otettaisiin (kokemusasiantuntijoiden) neuvoista vaarin, ja puututaan epäkohtiin. Olen saanut paljon viestejä ihmisiltä jotka kertovat samaa tarinaa – muun muassa keikkatyötä on vaikea tehdä työttömyyskorvauksen lisäksi, joten useat jättävät sen tekemättä. Laiskuutta joidenkin mielestä, toisten mielestä inhimillistä. Kuka haluaa elää jatkuvasti stressin alla, miettien mistä seuraava palkka ja tuet tulevat, vai tulevatko ollenkaan?

Huhuu, hallitus. Kuunnelkaa meitä asiantuntijoita, jotka elämme näiden aktiivimallien kanssa. Me olemme ne asiantuntijat, joita tulee kuunnella jotta saisimme aikaiseksi muutoksia jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Työttömyys ja aktiivimalli ovat kuumia puheenaiheita tällä hetkellä, mutta kohta tulee seuraava kuuma aihe ja työttömät unohdetaan. Mutta me työttömät emme unohda, koska tämä on meidän elämäämme. Me elämme tätä kamppailua joka päivä, ja kärsimme TE-toimiston ja Kelan sekoiluista ja vääristä päätöksistä, sekä aktiivimallin vaikutuksista.

Haluan että asioihin tulee joku muutos, ja nimenomaan muutos parempaan suuntaan. Aktiivimalli ei sitä ole. Yrittäjyyskokeilu voisi olla hyvä muutos, jos sitä vielä hiotaan.

Masentunut mutsi facebookissa:

Lisää samankaltaisia:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Sivutoiminen yrittäjyys työttömänä – systeemi täynnä sudenkuoppia

 

 

Yrittäjyyskokeilu-farssiin jatkoa

Yrittäjyyskokeilu-farssiin jatkoa

Edellinen postaukseni levisi kuin kulovalkea. Todella moni jakoi sitä heti eteenpäin, ja se pääsi mm. Saku Timosenkin blogiin. Tällä hetkellä postauksen on lukenut yli 26 tuhatta ihmistä. En sinänsä ihmettele postauksen suosiota, aihe onkin hyvin ajankohtainen, ja koskettaa monia suomalaisia jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa kuin minä.

Postaus poiki myös haastattelupyyntöjä. Jutut voit lukea Helsingin Uutisista, Savon Sanomista ja Talouselämästä. Lähetin myös noin 25:lle kansanedustajalle (kaikista puolueista) blogitekstini saatteen kera, ja Li Andersson twiittasi sen eteenpäin ja kysyi Jari Lindströmiltä mitä hän on mieltä asiasta. Lindström sanoin tutkituttavansa asian, mutta enpä ole vielä Jarista kuullut mitään. Hän ei ole myöskään vastannut siihen samaan sähköpostiin jonka Li:llekin lähetin. Toistaiseksi ainoastaan Outi Alanko-Kahiluoto ja Li Andersson on vastannut viestiini.

Olisi kovin naiivia uskotella, että päättäjät (eli Kokoomus ja hallitusporukka) ottaisi köyhien asiat hoitaakseen. He ovat kovaan ääneen puhuneet aktiivimallista, kuinka se on hieno keksintö. He kaavailevat koko ajan uusia ehdotuksia meidän piiskaamiseen.

 

”Kokoomus esittää vastikkeellista sosiaaliturvaa – passiivisuus leikkaisi tukea jopa 40 prosenttia”

– Iltasanomat

Olen saanut paljon kommentteja, viestejä ja sähköposteja teiltä kaikilta, ja kiitos niistä joka ikisestä. Moni on kertonut minulle, kuinka käy läpi samanlaista taistelua työkkärin ja Kelan kanssa. Vaikka minun tapaukseni otettaisiinkin isompaan julkiseen käsittelyyn, on kuitenkin tuhansia jotka ovat samassa jamassa kuin minä. Ei ole oikein lyödä lyötyjä ja asettaa sanktioita ihmisille, jotka muutenkin kamppailevat arjessaan.

Bongasin itseni lööpeistä kauppareissulla!

Tuntuu että hallitus on niin kaukana meistä tavallisista ihmisistä, että heillä ei ole minkäänlaista käsitystä että kuinka nämä aktiivimallit vaikuttavat elämäämme.

Olen ehdottomasti sitä mieltä että työttömiä pitääkin kannustaa töihin. Nimenomaan kannustaa, eikä heilutella karensseja pään päällä ja pakottaa työhön johon ei sovellu (esimerkiksi terveydentilan takia). Työnteosta pitäisi tehdä kannustavaa eikä rangaistavaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä että ainakin keikkatöiden vastaanottamisesta rangaistaan, kun tukia joutuu odottamaan kunnes on palkkakuitti saatavilla.

– Tukien automaattinen katkaisu on lainvastaista, sanoo vanhempi hallitussihteeri Timo Meling työ- ja elinkeinoministeriöstä Uutissuomalaiselle. – Uusi Suomi

Teinkin pienen parannuslistan, josta hallitus voisi ottaa mallia, kuinka helpottaa työttömien työn vastaanottamista.

1. Keikkatyön ja osa-aikatyön vastaanottamisesta helpompaa. Keikkatyötä tehdessä täytyy esittää palkkakuitti ennen kuin saa työttömyyskorvausta. Tähän täytyisi jotenkin saada muutos, esimerkiksi luottaa työttömän omaan arvioon palkasta. Jos on tiedossa veroprosentti, työtunnit ja palkka, ei ole kovin vaikeaa tehdä arviota. Jokin muu systeemi pitäis kehittää, koska tämä ei selvästi toimi. Olisikohan perustulo tähänkin ongelmaan ratkaisu?

Tuntuu että työttömiä syyllistetään siitä ettei oteta työtä vastaan, mutta usein saattaa olla siitä kiinni, että jos ottaa keikkatöitä vastaan menee kaikki raha-asiat sekaisin. Se ei ole oikein, ja ymmärrän että moni kieltäytyykin sen takia osa-aikatyöstä.

2. Kouluttakaa työntekijät paremmin, jotta jokainen osaisi vastata kysymyksiin ja neuvoa oikein. Tällä hetkellä tuntuu että aktiivimallinkin takia kukaan ei osaa vastata mihinkään ja aina annetaan eri vastauksia riippuen työntekijöistä. Kela ja työkkäri antaa virheellisiä neuvoja jonka takia työtön joutuu maksamaan tukia takaisin. Minullekin on näin käynyt. Tarvitaan myös lisää työntekijöitä Kelaan ja TE-toimistoihin. Kun ei ole tarpeeksi työntekijöitä, käsittelyjonot menevät liian pitkiksi ja se luo stressiä ja rahavaikeuksia työttömälle. On sietämätöntä, jos käsittelyajat venyvät 1-2 kuukauteen.

3. Perheille helpotusta työelämään! Subjektiivinen päivähoito takaa sen että lapsilla on hoitopaikka jo valmiina, koska on vaikeaa (ellei mahdotonta) ottaa vastaan keikkaa jos ei saa hoitoa lapsille. Usein keikkatyövuorot saattavat tulla lyhyelläkin varoitusajalla, jolloin pitäisi lapsella olla jo tarhapaikka valmiina. Vuoropäiväkotejakin on aivan liian vähän tarpeeseen nähden.

4. Jos halutaan että työttömät aktivoituvat, hankkikaa reilusti lisää TE-toimiston kursseja kaikkialle! Esimerkki: itse hain useamman kuukauden ajan yrittäjyyskurssille, ja vasta kolmannella yrityksellä mahduin kurssille. Joka kerta kurssille on ollut 2-3 kertaa enemmän hakijoita kuin paikkoja. Minulla meni turhaan neljä kuukautta odotellessa että mahdun jollekin kurssille. Onneksi sinänsä pääsin kurssille tammikuun puolella tänä vuonna, jos olisin mennyt kurssille viime vuoden puolella olisin vielä joutunut aktiivileikkuriin.

5. Pienyrittäjyyttä tulisi tukea enemmän. Uskon että useampi ihminen työllistäisi itsensä jos ei olisi pelkoa täysin tyhjän päälle jäämisestä ja hurjasta velkaantumisesta. Miksi ei pienyrittäjällä voisi olla samanlainen oikeus sosiaaliturvaan, kuin muilla työntekijöillä?

Ja vielä: lakataan antamasta köyhille ja työttömille ylimielisiä neuvoja kuinka säästää rahaa ostamalla osakkeita. Myös syyllistäminen siitä että köyhyys on köyhän oma vika on todella ärsyttävää. Työttömyys on usein monen asian summa, eikä vain ja ainoastaan laiskuutta. Yritetään hankkia hieman empatiakykyä ja keinoja joilla voidaan auttaa ja helpottaa työttömien arkea syyllistämisen ja haukkumiseen sijaan. Työttömät eivät ole mitään surkeita toisen luokan kansalaisia, joiden päälle voi sylkeä koska veronmaksajat.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri antoi taannoin ihan ilmaisia neuvoja köyhille.

Viimeksi kun puhuin kovaan ääneen mediassa työttömyydestä ja köyhyydestä sain ihan jäätävän määrän paskaa niskaani. Ketä se muka auttaa, kun haukutaan maan rakoon ihminen, joka muutenkin tuntee huonommuutta ollessaan työtön?

Mitä meille kuuluu nyt?

Olen saanut viime kuun vuokran ja laskut maksettua (koko palkka keikkatyöstä tosin meni vuokraan), tämän kuun tulot ovat vielä saamatta. Asumistuella sain sentään maksettua muutaman laskun ja ostettua bussilipun ja ruokaa. Ensi kuun tulot ovat edelleen mysteeri, mutta palkkaa ei ainakaan enää tule, kun keikkatyöt loppuivat. Eli olen työmarkkinoiden saatavilla, vink vink.

Tuntuu että pahin rahastressi helpottaa, mutta kyllä tämä on voimia syönyt. Odotan kuun puoliväliä, jolloin selviää paljon saan palkkaa ja tukia. On todella vaikea suunitella taloutta, kun ei yhtään tiedä paljonko rahaa tulee ja milloin. Aion edelleen tehdä valituksen tästä kokeilusta kun se on ohi, ja toivottavasti nyt pääsisin vielä keskittymään korumyyntiin ennen kuin kokeilu jo loppuu. Ihan uskomaton farssi koko kokeilu.

Nyt tuntuu että olen puhunut niin paljon tästä aiheesta, että ihan kyllästyttää! Huh! Voimia kaikille, jotka rämpivät samassa suossa.

 


Lue edellinen osa yrittäjyyskokeilusta:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Mutsin tekemä -korvakorut esittelyssä