Avainsana: työelämä

7 vinkkiä kuinka jaksaa pyörittää työ -ja perhearkea

7 vinkkiä kuinka jaksaa pyörittää työ -ja perhearkea

Kyselin instan puolella, että mistä haluaisitte postauksia ja tässä yksi näistä toiveista – miten jaksan arjessa, mitä vinkkejä voin antaa muille?

Olemme nyt kuukauden jaksaneet herätä puoli kuudelta ja täytyy myöntää että olen ollut aika poikki. Siitäkin huolimatta, että usein olen mennyt jo ennen yhdeksää nukkumaan!

Kirjoitin pienen listan asioista, joista olen huomannut ihan lyhyessä ajassakin olevan hyötyä jaksamisen kannalta.

menE sieltä missä aita on matalin

Ja välillä mennään sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että villakoirat laahustelevat lattioilla, tiskit kasaantuvat ja viikolla syömme valmisruokia iltaisin. Myös esimerkiksi salaatit ovat olleet suosittuja illallisia, ne tulevat helposti ja nopeasti. Olen ajatellut myös kokeilla kauppakassi-palvelua, jolloin ei tarvitsisi edes kaupassa käydä!

Viikonloppuisin lepäämisen ohella on siivottu sen minkä jaksaa. Rima alhaalla, jaksaminen edellä.

ota omaa aikaa – vaikka väkisin

Vaikka omaa aikaa on vähän, sitä on pakko pusertaa johonkin väliin. Nyt lapsi on ollut pari kertaa perjantaina tai lauantaina yötä vanhempieni luona. Tuona aikana en ole tehnyt yhtään mitään, syönyt hyvin, katsonut netflixiä ja NUKKUNUT.

Tuntuu vähän kurjalta välillä laittaa lapsi päiväkodin ohella vielä yöksi muualle, mutta oman jaksamiseni kannalta se on paras ratkaisu. Lapsi kuitenkin viihtyy todella hyvin isovanhempiensa luona. Olen ihan eri ihminen, kun saan hetken aikaa rauhassa ihan vain itselleni, etenkin kun töissä on samaa rumbaa kuin kotonakin – 17 lasta vaatimassa koko päivän huomiota. Huh!

naura ja hassuttele lapsen kanssa

Nauru tekee arjesta hauskempaa. Annan paljon läheisyyttä ja aitoa läsnäoloa lapselle kun olemme yhdessä. Aina ei tietenkään jaksa, mutta olen huomannut että vain varttikin täyttä huomioita lapselle tekee ihmeitä.

Kun tekee arjestakin rentoa ja kivaa, eikä vain odota viikonloppuja, elämänlaatu paranee kummasti. Me pidämme arki-iltoinakin leffailtoja herkkuineen, taloyhtiön saunavuoro meillä on kerran viikossa saunalimppareineen. Kun aamullakin yrittää ottaa rennosti lapsen kanssa, eikä hosu ja kiirehdi, se helpottaa.

Itselläni aamut ovat vaatineet suurimman itsehillinnän mestaruuden, iso osa meidän aamuista ovat nyt sujuneet suht leppoisasti (kun vertaa esim. viime vuoteen, kun itselläni oli jatkuvasti pinna kireällä ja raivosin). Ja tästä pääsemme seuraavaan kohtaan, joka helpottaa aamujamme:

laita kaiKki valmiiksi aamua varten

Laitan illalla kaikki valmiiksi aamua varten. Tämä on aamu-unisen pelastus! Valmiiksi termosmuki ja pikakahvi, vettä keittimessä, kummankin vaatteet, tarhareppu ja oma laukku pakattuna, ei tarvita kun 45 minuuttia  aamulla aikaa ulos lähtemiseen.Kun kaikki tavarat ovat valmiina, on pienempi todennäköisyys siihen, että juoksen aamulla vihaisena päättömänä kanana etsimässä avaimia ja bussilippua. Lapsi syö tarhassa aamupalan, ja minä töissä, tämäkin helpottaa.

Aamulla kannan väsyneen tyypin telkkarin eteen, hän saa katsoa piirrettyjä ja heräillä rauhassa, kun minä laitan kahvin ja puen. Kohta tämän jälkeen lapselle vaatteet päälle ja ulos.

nauti (pitkästä) työmatkasta

Minun työmatkani kestää kahdella bussilla vähän vajaa tunnin. Juon kahvia, kuuntelen podcasteja, äänikirjoja tai vaan nautin hiljaisuudesta. Työmatka on vain minua varten, sitä kuuluisaa omaa aikaa. Onnekseni kuljen sellaisina aikoina jolloin ruuhka-aika ei ole vielä alkanut, ja bussit ovat ihanan hiljaisia.

Älä täytä kalenteriasi kissanristiäisillä

Sovin harvoin mitään menoja viikonlopuille, koska en tiedä jaksammeko mennä, olemme pojan kanssa erityisherkkiä kummatkin ja pitkät päivät tekevät sen että emme välttämättä jaksa olla sosiaalisia myös viikonloppuisin. Tosin välillä on pakko tehdä jotain kivaakin, mutta me mieluummin teemme sitä extempore. Tietysti on niitä niin sanottuja pakollisia synttäreitä sun muita, joihin täytyy mennä, mutta menemme vain jos jaksamme.

Olen masennuksen myötä oppinut sen, että kaikkeen ei aina tarvitse osallistua, jos ei kerta kaikkiaan jaksa. Oman jaksamisen kannalta kiitos mutta ei kiitos -lause on pelastava tekijä. Jos käy koko ajan sellaisissa tapahtumissa, jotka vain vievät voimia mutta eivät anna mitään, miksi niissä pitäisi käydä?

 

Miten te jaksatte arjen pyöritystä? Onko teillä jotain hyviä vinkkejä miten jaksaa paremmin?

 

LUE MYÖS:

Saako äitien väkivaltaisuudesta puhua?

 

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Puolitoista kuukautta sitten loppui yrittäjyyskokeilu, toiselta nimeltään yrittäjyysfarssi. Täältä voit lukea postaukseni aiheesta, joka levisi lehtiin ja Saku Timosen blogiinkin asti. Myös ministeri Jari Lindström otti kantaa (tai siis vihjaili ettei suuri yleisö tiedä kaikki faktoja tapauksestani, ja ihmetteli miksi aina pitää mennä negatiivinen kärki edellä) ja Li Andersson tenttasi ministereitä asiasta. Lähetin kymmeniä sähköposteja kansanedustajillekin asiasta, mutta harva heistä vastasi mitään, eli näin paljon asia heitäkin kiinnostaa.

Nyt olo on uupunut ja hyvin kyllästynyt tähän byrokratiaan ja koko sotkuun. En jaksaisi puida tätä asiaa enää yh-tään, mutta tehdäänpä vielä viimeinen yhteenveto, siitä miten lopetin yrittäjyyskokeilun. Kun päättäjät asettavat työttömille ukaaseja, mutta eivät puhu näiden päätösten seurauksista, pitää meidän jotka elävät tätä arkea ja jaksavat huutaa, huutaa entistä kovempaa.

Kovasti työkkäristä peloteltiin etukäteen että teet niin tai näin, voi kokeilun jälkeen olla vaikeaa todistaa sivutoimisuus, ja minut katsottaisiin päätoimiseksi yrittäjäksi. Luin paljon myös muiden ihmisten kokemuksia siitä, että kokeilun jälkeen voisi olla vaikea todistaa ettei ole enää yrittäjä. Voitte kuvitella, että alun selvittelyn ja sekoilun jälkeen todella jännitti miten minun käy kokeilun loputtua. Joutuisinko taas odottamaan kuukauden päätöstä, kokeilun lopettaakseni?

Selvityspyyntö laitettu – miten kauan odottaisin päätöstä tällä kertaa?

Kukaan ei kokeilun loppumetreillä (tai alkumetreilläkään) antanut mitään ohjetta miten toimia, joten soitin työkkäriin. Sieltä sanottin, että minuun ollaan yhteydessä ”luultavasti päivää ennen kuin kokeilu loppuu”. Eipä oltu, kuinka yllättävää. Laitoin yhteydenottopyynnön työkkäriin 11.7. kun oli kokeilun viimeinen päivä. Olin yllättynyt kun heti seuraavana päivänä minulle soitettiin, koska viimeksi laitoin kaksi pyyntöä eikä kukaan koskaan soittanut takaisin parin viikon odottelun jälkeen. Työntekijä sanoi lähettävänsä minulle selvityspyynnön johon minun tulisi vastata. Hän voisi lähettää pyynnön sen jälkeen kun kirjaudun ulos omalta asiointisivultani (omalta koneeltani) mol.fi:stä, koska muuten pyyntö ei ehkä saavu perille. Hyvä että on tekniikat kunnossa, tuli ihan mieleen vanhat kunnon ajat, kun internetiin ei päässyt jos joku puhui kotona lankapuhelimeen.

Sain selvityspyynnön ja siellä piti laatia uusi työllistymissuunnitelma. Sivuilla luki, että työnhakuni on voimassa 14.8. asti, kunhan tekisin uuden suunnitelman 30.7. mennessä. Tein suunnitelmaehdotuksen (haen töitä itsenäisesti), sekä tiedon siitä että lopetan yrittäjyyskokeilun ja olen taas työtön. Ja sitten vain odottelemaan että työkkäri käsittelee pyyntöni. Sillä aikaa Kelan maksatus tietysti keskeytetään.

Yritystoiminnan lopettaminen oli yllättävän helppoa – se vain kesti kauan

Miten olisikaan käynyt, jos olisinkin ottanut toiminimen tai y-tunnuksen kokeilun ajaksi, mutta sitten todennut että en jatkakaan yrittäjyyttä? Olisi varmasti ollut haastavampaa todistaa, etten jatka enää. Yritystoimintani lopettaminen oli helppoa siinä mielessä, etten byrokratiasotkujen takia oikeastaan päässyt edes alkuun yrittäjyydessä. Tämän neljän kuukauden kokeilusta minulla meni puolet asian selvittämiseen ja päätösten odottamiseen, ja lopulta väärien päätösten korjaamiseen. Ihan naurettavaa.

Ja nyt minulla on lisäksi valtava läjä korviksia myyntiä varten, jos olisin edelleen työttömänä en voisi enää myydä niitä, ellen haluaisi aloittaa uudestaan koko sotkua työkkärin kanssa asiasta.

Korviksia, anyone? Mietin tässä, jospa avaisi verkkokaupan näitä varten tässä syksyn aikana. Mutta mitäs jos joudun taas työttömäksi, katsotaanko minut silloin yrittäjäksi? Kuva: Pekka Pehkonen

Odotin yli kuukauden selvityspyynnön käsittelyä – taas kerran

Laitoin siis 12.7. selvityspyynnön vireille työkkärin omilla sivuillani, jolloin Kelan maksatus keskeytettiin saman tien. Kolmen viikon päästä soitin työkkäriin ja kysyin, voiko käsittelyä nopeuttaa, koska olisi taas kohta vuokranmaksun aika, ja pelkäsin etten taaskaan saisi tarpeeksi rahaa edes siihen. Työkkäristä sanottiin, että seuraile vaan omia sivuja, sinne se päätös tulee. Mihinkään ei voi vaikuttaa, koska jonot ovat ”jotain yli 30 päivää” käsittelyille. Hienoa.

Odotellessani laitoin taas kerran vireille toimeentulotukihakemuksen, ja sieltä sainkin sen verran rahaa lainaan että sain vuokran maksettua. Missään ei tosin sanottu että se olisi laina, vaan edelliseltä kerralta oppineena, tiesin että tästäkin rahasta osa tullaan perimään takaisin, kun työttömyyskorvaukset tulevat. Kukaan ei vain kerro että miten paljon, mistä ja milloin, kerralla vai osissa.

17.8. tulee vihdoin työkkärin sivuille tieto, että työmarkkinatuki on myönnetty. Tällä välillä olin ehtinyt jo käydä useammassa työhaastattelussa, sain työpaikan ja ehdin olla siellä viikon, ennen kuin TE-toimiston päätös tuli. Kelan sivuille oli tullut seuraavana päivänä tieto, että minulle maksetaan kahden eri summan verran työmarkkinatukea 21.8. ja 22.8. Siellä ei tosin kerrottu mitään, että peritäänkö näistä rahoista vähän tai vähän enemmän, jotta saisin toimeentulotuen velkani maksettua takaisin. Eli saisin joko rahaa, tai sitten ei.

kelan takaisinperinnästä pitäisi olla selkeämmät ohjeet

Soitin Kelaan ja sieltä sanottiin, ettei päätöksiin takaisinperimisistä voi vaikuttaa etukäteen mitenkään. Kun aloitin yrittäjyyskokeilun, työkkärirahat viivästyivät ja sain tt-tukea lainaan, he perivät työmarkkinatuesta kerralla takaisin 250 euroa. Käteen jäi 13,28€. Olisin ihan mielelläni silloin maksanut tämän summan erissä, niin ei olisi ollut pakko ottaa lainaa, jotta saisimme ruokaa loppukuuksi. Kelan päätös perinnästä tuli kuitenkin niin yllättäen, että se oli laitettu jo maksuun ilman että tiesin asiasta, joten en voinut enää vaikuttaa asiaan mitenkään. Joskus ainakin perinnästä on voinut tehdä maksusuunnitelman, jolloin tukia ei peritä kaikkia kerralla takaisin. On ihan mahdotonta etukäteen varautua tällaisiin rahaloviin, kun perinnästä ei kerrota etukäteen.

On muutenkin ihan älytöntä veivata edestakaisin näitä tukia, kun yksi tuki viivästyy, maksetaan toista tukea, josta sitten maksetaan tuki tuella takaisin. Vähemmästäkin menee pää sekaisin. Oli muuten kiva, kun sain toimeentulotukea työmarkkinatuen sijaan, oli siellä pahat ukaasit, että tiesinhän että toimeentulotuki on viimesijanen tukimuoto. No shit Sherlock.

Arvatkaa ottiko päähän, kun oli heti saman tien itse laittanut kaikki tarvittavat tiedot työkkäriin, ja siellä kestää ja kestää tehdä päätös. Ja sitten vielä syyllistetään siitä, että haen toimeentulotukea. Huoh.

21.8. eli tänään sain osan heinäkuun työmarkkinatuesta tilileni, eikä tällä kertaa oltu peritty mitään takaisin toimeentulotukien takia. Huomenna pitäisi tulla pienempi erä työmarkkinatukea vielä, katsotaan peritäänkö siitä jotain. Vai kenties ensi kuun asumistuesta? Ei ainakaan ole tylsää tämä Kelan kanssa venkslaaminen, saa aina olla jännittävästi varpaillaan.

Lue myös: Avoin kirje Jari Ehrnroothille

sain kokopäivätyön, mutta ensimmäinen kuukausi mennään rahattomana

Sain siis 9.8. alkaen täyspäiväisen työpaikan, mutta ennen kuin palkka alkaa rullaamaan, olen ollut aika lailla rahattomana odotellessani työttömyyskorvauksia. Minun pitäisi ostaa töihin menoa varten ulkovaatteita jotka ovat sään kestäviä (onneksi on vielä lämmin eikä sada!) sekä seutulippu, joka maksaa yli 100 euroa. Onneksi on olemassa kännykkälippu, muuten en olisi mitenkään päässyt edes töihin ennen kuin palkkaa tulee! Onneksi saamme myös lapsen kanssa syödä tarhassa ja töissä, muuten olisi aika tiukat paikat.

Saimme muuten työmarkkinatukea odotellessamme apua seurakunnalta, joten vinkkinä muillekin, seurakunnilta saattaa saada tiukan paikan tullen esim. ruoka-kauppaan avustuksen! 

Ja ONNEKSI pääsin töihin edes määräajaksi (ensi vuoden toukokuulle), jotta ei tarvitse pelleillä Kelan ja työkkärin sotkujen kanssa. Kyllä helpottaa henkisesti (ja taloudellisesti) aika lailla, voitte uskoa.

Ja älkää peljätkö, vaikka olenkin siirtynyt paremman väen puolelle työelämään (*sarkasmi*), en unohda työttömien asioita silti. Jatketaan taistelua kuomat!

 

______________________________________________________

Lue myös:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Olen ollut hieman yli viikon kokopäivätyössä, päiväkodissa. Ensimmäinen viikonloppu on pitkästä aikaa koittanut, työttömänä kun ei viikonloppuja tunneta. Miltä on tuntunut olla töissä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Olen viimeksi ollut kokopäivätöissä vuonna 2011 eli seitsemän vuotta sitten. Työskentelin silloin postinjakajana. Sen jälkeen olen ollut opiskelemassa/osa-aikatyössä samanaikaisesti, välillä pätkiä työttömänä, opiskellut lisää ja saanut lapsen. Olin lapsen kanssa kotona 2,5 vuotta, viimeistelin nuoriso-ohjaajan opintoni ja valmistuin työttömäksi. Olin työttömänä vähän päälle vuoden, kunnes menin nuorisotalolle osa-aikatyöhön ja samaan aikaan aloitin työkkärin kanssa yrittäjyyskokeilun (yrittäjyyskokeilusta on tulossa vielä yksi postaus, joten jääkää kuulolle). Viime kesän olen ollut työttömänä ja kotona lapseni kanssa. Olen siis viime vuodet tehnyt melko lailla kaikkea hyvinkin sekalaista.

Olen ensimmäistä kertaa lapsen saamisen jälkeen kokopäivätyössä, ja ensimmäisen työviikon jälkeen olen aivan puhki mutta myös innoissani. Lapselle tulee aika pitkiä hoitopäiviä, mutta joudun valitsemaan joko taloudellisen vakauden tai lapsen kanssa olemisen. Tällä hetkellä valitsen ainakin ensi vuoden toukokuun loppuun taloudellisen vakauden.

Uskon että moni perheellinen kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, etenkin me kaikki jotka hoidamme arjen yksin, ilman toista aikuista.

Minusta tuntuu, että laitan onnellisuusnaamion kasvoilleni, lähden aamulla tarhalle ja töihin ja mietin, miten kauan jaksan tätä pyöritystä. Laitan lapseni hoitoon, jotta voisin hoitaa muiden lapsia. Kun kerroin pojalleni että olen tarhassa töissä, hän sanoi että ihan tyhmää. Ei se ole oikea työpaikka, kun aikuinen on tarhassa, siellähän on vaan lapsia! Arjen muutokset ovat olleet isoja sekä minulle että lapselle.

Toisaalta olen ollut todella innoissani. Olen ensimmäistä kertaa masennuksen syvien vesien jälkeen töissä. Olin tällä viikolla kahdessa tiimipalaverissa, työkavereiden kanssa. Olen kuunnellut podcasteja työmatkalla ja litkinyt kahvia kahvitauoilla. Minulla on siis hei palavereita, työmatkoja ja työkavereita! Olen päässyt mukaan aikuisten ihmisten kerhoon. Sellaiseen, missä valitetaan myöhässä ollutta bussia aamulla ja ihastellaan työkaverin uutta laukkua. Sellaiseen, missä kukaan ei koko ajan syyllistä siitä etten ole tuottava yksilö tässä yhteiskunnassa. Minusta tuli normaali, työssäkäyvä aikuinen, joka voi juhlissa ”mitä teet työksesi” -kysymykseen vastata ”olen töissä päiväkodissa”.

Listasin muutaman asian, jotka muuttuvat nyt kun olen (edes hetken) kokopäivätyössä.

Palkka tulee varmasti kuun viimeinen päivä

Tämä on yksi suurimpia muutoksia. Tiedän, että palkka tulee tilille samana päivänä kuukaudesta, ja tiedän paljonko rahaa tulee. Kun elää tukien varassa, on mahdollista että tulot muuttuvat kuukausittain, ja päätöksiä tehdään välillä mielivaltaisesti tai virheellisesti. Ikinä ei voi tietää, mitä peritään yhtäkkiä takaisin, tai laki muuttuu ja joutuu aktiivimallin leikkurin alle.

tunnen itseni osaksi yhteiskuntaa

Kun on työttömänä, saa jatkuvasti kuulla olevansa toisen luokan kansalainen. Jos ei suoraan, niin epäsuorasti. Tämä aiheuttaa häpeää. Minä harvemmin häpeän mitään, mutta välillä on vaikeaa tutuille ja etenkin tuntemattomille myöntää olevansa työtön. Vaikka kaikki eivät tuomitsekaan, tuntuu se häpeä vahvasti silti itsessäni. Tähän kun yhdistetään vielä yksinhuoltajuus, masennus, paniikkihäiriö ja ahdistus, voitte kuvitella kuinka innoissani olen small talkista tuntemattomien kanssa. Olenkin koittanut pyrkiä eroon näiden aiheiden stigmasta ja olla rehellinen itselleni ja muille. Työttömyydessä ei ole mitään hävettävää, toisin kuin yhteiskunta koittaa vähän väliä meille niin uskotella.

Se, että vain rahaa tuottava yksilö on hyväksyttävä yksilö yhteiskunnassamme, on ihan paskapuhetta. Meidän kuuluisi kaikkien olla samalla viivalla, oli sitten työtön tai työssäkäyvä. Valitettavasti näin ei ole edelleenkään vuonna 2018 ja sen takia puhunkin näistä kovaan ääneen.

Lue myös: Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Työttömyys saattaa aiheuttaa rahavaikeuksia, ahdistusta ja velkaantumista

Kun on kauan työttömänä, huomaa mitä pitkäaikainen köyhyys ihmiselle tekee. Se alkaa ahdistamaan, ja kun rahaa on vähän, täytyy joka kuukausi jättää jotain ostamatta. On helppo huudella kokopäivätöistä vakaiden tulojen kanssa, että kyllä tuolla rahalla selviää, pitää vaan itse tehdä hernekeitot ja kerätä marjoja pakkaseen. Että kyllä minäkin selvisin puoli vuotta pienillä tuloilla. On kuitenkin eri asia kamppailla vuodesta toiseen vähällä rahalla.

Minullakin kävi niin alkuvuodesta, että olin odotellut pari kuukautta Kelan päätöksiä, jouduin lainaamaan rahaa ja vetämään luottokortin yli jotta saisimme ruokaa. Siitä lähti iso velka-lumipallo vyörymään, otin lisää velkaa jotta saisin entiset maksettua, ja jos tähän vielä lisättäisiin esimerkiksi pikavippejä, ollaankin kohta niin sanotusti kusessa.

On helppo syyllistää masentunutta työtöntä holtittomasta rahankäytöstä, velkaantumisesta ja kyvyttömyydestä suunnitella järkevästi talouttaan. Kuitenkin kun järjellä asiaa ajattelee, voi kuvitella kuinka vaikeaa on tällaisessa tilanteessa suunnitella tuloja ja menoja järkevällä tavalla. Sekin aiheuttaa turhaa syyllisyyttä ja häpeää, kun toitotetaan että kyllä tuolla rahalla pitäisi selvitä.

Aikaa on vähemmän, mutta rahaa ja innostusta enemmän

Kun on työttömänä, on aikaa harrastaa, ommella ja tehdä vähän kaikenlaista. Ongelmana usein vain on se, ettei ole rahaa ylimääräiseen. Tunnistan itsestäni sen, että jos olen pidempiä aikoja tekemättä mitään, innostus kaikkeen tuntuu sammuvan. Kun päivät muistuttavat toisiaan, eikä ole mitään paikkaa mihin mennä aamulla, alkaa helposti ahdistumaan ja passivoitumaan. Kun on jotain järkevää tekemistä (kuten työpaikka jonne mennä joka aamu), tuntuu vapaa-aika myös mukavammalta. Se tuntuu vapaa-ajalta.

Katsotaan miten syksy tästä etenee, itse ainakin odotan innoissani ensimmäisiä palkkoja, jotta voin maksaa velkoja pois ja ehkä hemmotella itseäni ja poikaanikin vähän jollain pienellä. Olkaahan kärsivällisiä, jos blogi hieman hiljenee syyskuussa myös, kun yritämme totutella uuteen arkeen.

Käykää ihmeessä seuraamassa instaani, sinne päivittelen myös meidän arjen kuulumisia. Olen koittanut päivittää insta storieseja myös ahkerasti, käykää katsomassa!

 


Lue myös:

Yrittäjyyskokeilu-farssiin jatkoa

 

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Dear Jari,

luin kirjoituksesi Ylen nettisivuilla. Ensin suutuin, sitten tulin äärettömän surulliseksi. Kovat arvot tuntuvat yleistyvän, ja empatiakyky tuntuu myös olevan katoava luonnonvara. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että jotkut ihmiset uskovat että köyhyys on aina köyhän oma vika, että ylipainoinen on automaattisesti huonossa fyysisessä kunnossa, sairas ja laiska ja että työtä tekevälle riittää.

Asiat eivät ole mustavalkoisia eikä niin yksinkertaisia kuin kolumnissasi esität. On helppo huudella sieltä pilvilinnoista ihmisille, että ryhdistäytykää yhteisen hyvän vuoksi. Se että se on helppoa huudella, ei tee siitä hyväksyttävää. Päätin vastata muutamaan väitteeseen joita kevyesti heittelit kirjoituksessasi, jotka tuntuivat minusta hyvin kovilta arvoilta.

”Toisin sanoen, vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain.”

Mikä on vapaamatkustaja? Se, joka nostaa yhteiskunnan tukia? Eikö ne olekaan tarkoitettu jokaista varten joka niitä tarvitsee? Vai mihin ne minunkin veroeuroni ovat valuneet, joita olen tienannut palkkatöissä, siitä asti kun olin 16-vuotias? En ymmärrä.

Ja se, että kutsut työttömien ja köyhien elämää ”helpoiksi ajoiksi” kertoo ettet tiedä rahvaan elämästä mitään.

”Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää.”

Oikeasti. En edes viitsi sanoa tähän mitään. Aivan älytöntä. Huono vs. hyvä elämä. Selvä.

”Koulutuspolitiikassa yksilönvastuu tarkoittaa sitä, että jokaisen on kouluttauduttava niin, että hän onnistuu työllistymään.”

Kun kouluttauduin nuoriso-ohjaajaksi kaikki hokivat kuinka alalla on töitä vaikka muille jakaa. Mistä olisin voinut tietää, että kesken opintojeni tulen raskaaksi, jään yksinhuoltajaksi, sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen enkä pysty tekemään pelkkiä ilta- ja viikonloppuvuoroja? Tällä hetkellä en ole varma olenko psyykkisesti siinä kunnossa että voisin edes mennä täysipäiväisesti työelämään. Olen myös huomannut, että työpaikan saa usein se jolla on paljon enemmän kokemusta alalta kuin minulla. Miten voi saada kokemusta jos ei saa töitä? Voin kertoa sinulle Jari, että vaatii aikamoista hel-ve-tin sisua saattaa opinnot loppuun masentuneena yksinhuoltajana, tehdessään työssäoppimispaikassa iltavuoroa myöhään iltaan eikä nuku öitä, koska lapsi heräilee. Koulutehtävät pitää myös tehdä jossain työharjoitteluiden välissä. Kolmen vuoden univaje vielä päälle.

Kun joka päivä herää niin, että miettii miten ihmeessä selviää tästäkin päivästä iltaan asti kun joutuu elämään paniikkihäiriön, masennuksen, ahdistuksen, julkisten tilojen pelon ja traumaperäisen stressin kanssa. Sen lisäksi lapsi, josta joutuu huolehtimaan yksin nukkumatta öitä, ravaten lisäksi lääkäreillä ja leikkauksissa lapsen kanssa.

En kaipaa sääliä, vaan ymmärrystä siihen, että minäkin yritän parhaani joka päivä. Yritän parhaani olla tarpeeksi hyvä äiti, pitää lapseni ja itseni hengissä ja jotenkuten olla mukana tässä yhteiskunnassa. Yritän hitto soikoon parhaani joka päivä, ja sitten luen lehdestä että se ei riitä.

En ole tarpeeksi tuottava yksilö.

”Kun joku rohkea poliittinen päättäjä, kuten kansanedustaja Susanna Koski, esiintyy vapaamatkustusta rajoittavan oikeudenmukaisuuden äänenä, joka vaatii itsenäistä harkinta- ja toimintakykyä kaikilta vapailta yksilöiltä, vanhoilliseen sosialistiseen kollektivismiin sitoutuneet populistit rientävät syyttämään häntä fasistiksi, vaikka hänen ajattelunsa täysin johdonmukaisesti seuraa perustuslakimme ydinarvoa.”

Ydinarvo? Onko Suomen ydinarvo se, että jokainen on oman onnensa seppä, ja masennuskin on vain laiskojen keksimä tekosyy?

Onko rohkeus nykyään sitä, että arvostelee työttömiä? Aikamoista. Jaetaanko suoraan vaikka hihamerkein ihmiset tuottaviin ja ei-tuottaviin yksilöihin? Ei-tuottavat voidaan sitten vaikka kerran viikossa tuoda torille ja heitä voidaan heitellä mädillä tomaateilla.

”Vapauden ja valistuksen valtakunnassa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu yksilöille – siis aivan jokaiselle meistä. Koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta.”

Niinpä, on reilua että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Mutta ulkopuolinenko sen sanelee, mikä on tarpeeksi yrittämistä ja mikä ei? Olinko nyt sitten huono kansalainen kun päätin masentua? Ensin kehoitetaan hankkimaan lapsia, tässä maassa on herranen aika liian alhainen syntyvyys, lisääntykää! Sitten kun niin tekee ja sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutuu työttömäksi onkin vapaamatkustaja joka elää huonoa elämää. Jestas, mikään ei tässä maailmassa riitä. Onko ihme että niin moni nuorikin ihminen sairastuu burn outiin, kun mikään ei ole tarpeeksi?

Jari hyvä, oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä heikoimmista huolehditaan.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei syyllistetä työttömiä samaan aikaan kun systeemit on niin vinksallaan, että työtä on vaikea vastaanottaa.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, jossa roviolla ovat umpirikkaat veronkiertäjät ja raiskaajat, eivätkä köyhät, vanhukset, työttömät, ja sairaat ihmiset.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei joudu lukemaan näin asenteellista, empatiakyvytöntä ja ylimielistä kolumnia kuin sinun, Jari.

Oikeudenmukainenyhteiskunta on sellainen, missä ennemmin keskitytään epäkohtien korjaamiseen kuin syyllistämiseen.

 

Ystävällisin mutta väsyneen surullisin terveisin,

Tinna

 

Lue lisää:

Pöyristyttävää, että työtön avautuu yhteiskunnan epäkohdista!

Sain töitä!

Sain töitä!

Minä sain TÖITÄ! Jes! Olen koko ajan sanonut, että vuosi 2018 on minun vuoteni. Tämä on se vuosi, kun saan töitä ja alan tekemään hyviä asioita itseni vuoksi. Huolehdin itsestäni ja keskityn terveeseen itsekkyyteen. Maaliskuussa laitoin myös käyntiin sivutoimisen yrittäjyyden työkkärin kautta. En ole tosin vieläkään saanut päätöstä siihen liittyen, ja rahaa ei tipu ennen kuin joku käsittelee hakemuksen. Saa nähdä miten käy.

Mutta nyt kävikin tosiaan niin, että nuorisotalo jossa olin työharjoittelussa opiskelun aikana tarvitsi tuntityöntekijää, ja pääsin sinne viikonloppuhommiin loppukevään ajaksi! Ihan huippua, että soitin vain pomolle sinne ja paikka irtosi saman tien, ja he ovat jopa innoissaan siitä että tulen sinne. Ja voin kertoa, että niin olen minäkin! Itsetunto ja työmotivaatio laskee mitä pidempään on työttömänä, ja en ole 1,5 vuoden aikana päässyt edes työhaastatteluun mihinkään. On todella lannistavaa saada koko ajan ”kiitos mutta ei kiitos” -sähköposteja.

Onpa muuten myös haastavaa lapsen kanssa ottaa vastaan tällaisia keikkahommia – jos minulla ei olisi vanhemmat auttamassa lapsenvahteina, joutuisin vaihtamaan pojan vuoropäiväkotiin. Ja sitten kun ei ole tarvetta enää vuoropäiväkodille parin kuukauden työrupeaman jälkeen, joutuisinko vaihtamaan taas tarhaa? Vuoropäiväkodissa kun ei saa olla, ellei ole vuorotöissä. Miten ihmiset järjestävät nämä asiat keikka- ja pätkätöiden suhteen?

Ei ole todellakaan helpoksi tehty nämä hommat etenkään totaaliyksinhuoltajalle. Mitä ne ihmiset tekevät, joilla tukiverkot ovat ihan olemattomat?

Mutta, onpa täydellistä, että pääsen tekemään oman alani hommia osa-aikaisena ja samalla teen töitä myös itselleni: myyn käsitöitä ja kirjoitan blogia. Miten elämä voikaan joskus heittää pelkästään hyviä juttuja eteen? Toivotaan, että tämä on vain alkua loistavalle loppuvuodelle. Toivotaan, että kohta pystyn täysin elättämään itseni, ja pääsen tästä Kelan ja työkkärin paperinpyörittelystä eroon.

Ja toivotaan, että Kela ja työkkäri ei nyt aiheuta ongelmia, kun työtön aktivoi itsensä… Keikkahommat ovat hankalia yhdistää tukiin kun joutuu odottamaan palkkakuitteja. Olen täällä jo odotellut pari viikkoa työttömyystukea, jotta saisin vuokrani maksettua. Mutta eipä stressiä, ei…

Mutta minkäs teet, työ on aina työtä ja siitähän ei tosiaankaan voi kieltäytyä kun vihdoin sellaista saa edes osa-aikaisesti!

 

Lisää aiheeseen liittyviä postauksia:

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä