Avainsana: seksuaalinen häirintä

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Olen aiemminkin kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja ulkonäön kommentoinnista, voisin jatkaa nyt vähän samalla linjalla. Asiasta joka koskee minun jokapäiväistä elämääni –  tissit.

​Olin neljännellä luokalla kun rintani alkoivat kasvamaan. Oli ajoittain todella vaivaannuttavaa, kun kehityin niin varhain, koska pojat alkoivat kiinnittää huomiota kehooni. Minua pilkattiin rintojeni takia ja muistan jo silloin, kuinka inhottavalta se tuntui. Huomio jota sain muodoistani hämmensi.

Sama kommentointi on jatkunut koko aikuiselämän. Minulla on ollut isot rinnat niin kauan kun muistan, ja tietysti mitä enemmän paino on noussut rinnat ovat kasvaneet entisestään. Naisilta kuulen usein, että hekin haluavat yhtä isot rinnat ja minun pitäisi olla iloinen niistä. Kaikilla kun ei ole isoja rintoja. Pienirintaiset naiset kertovat usein minulle että he kadehtivat isoja rintojani.

Miehiltä taas saa välillä niin uskomatonta palautetta, etten kehtaa niitä tänne edes kirjoittaa. En hypi ilosta kun olen aina ”se isorintainen”. Kaikki naiset eivät suinkaan haaveile isoista rinnoista, tai ole onnellisia niistä.

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

 

Isojen rintojen kanssa liikunta, varsinkin hyppiminen ja juokseminen on todella haastavaa. Rintoihin sattuu, vaikka olisi päällä kolmet rintaliivit ja neljät urheiluliivit päällekkäin. Pelkkä ajatus rintaliivien ostamisesta saa minut hermostumaan. Joudun ostamaan rintsikat erikoisliikkeestä, ja ne maksavat maltaita. Eivätkä ne kokemukseni mukaan aina ole edes hintansa väärti, kun olkaimet napsahtelevat rikki ja kaarituet painavat. Sen takia kuljen tälläkin hetkellä kulahtaneissa imetysrintsikoissa. Ja by the way – lopetin imetyksen 2,5 vuotta sitten. Mitkään rintaliivit eivät tunnu muutenkaan istuvan kunnolla ja ne helposti painavat jostain kohtaa ikävästi koska rinnat painavat niin paljon. Todella monet liivit ovat myös topattuja, vaikka olisivat isoa kokoa. Ihan kuin haluaisin muka näistä vielä isommat. Jos ostan push-upit, löydän tissit leuastani.

Minulla on viimeiset kymmenen vuotta ollut pahoja ongelmia niska-hartiakipujen kanssa. Päätä särkee, niskat ovat jumissa ja migreeni vaivaa. Uskon että isot, painavat rinnat myös aiheuttavat näitä kipuja. Isot, roikkuvat rinnat vaikuttavat myös ryhtiin, ja minun on vaikea pitää hyvää ryhtiä kun väkisinkin painopiste siirtyy eteen ja alas. Kuukautisten aikaan on myös ihan tuskaa, kun rinnat ovat arat ja särkevät.

Isojen rintojen kanssa on vaikea nukkua, ja kuumina kesäpäivinä (tai talvella kun on paljon vaatetta) kärsin siitä että hikoilen tissien alta. Se aiheuttaa välillä jopa ihan verestävää hankaumaa. Kerran pienirintaiset kaverini naurahtivat ajatukselle, kun kerroin että joudun suihkussa nostamaan rintani suurin piirtein olalle ja pesemään niiden alta!

Jopa syöminen on vaikeaa, kun tissit tunkevat ruokalautasen eteen, sen takia minulla onkin usein koko päivän ruokalista aina rinnuksilla. 

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

Kävin viime syksynä lääkärin puheilla rintojenpienennysleikkauksesta. Leikkaus on ollut mielessä jo vuosia, ja nyt uskaltauduin lääkäriin asiasta. En ollut varma haluanko leikkaukseen joten lääkäri antoi puoli vuotta vielä miettimisaikaa. En osaa vieläkään päättää menenkö vai en. Lääkäri sanoi laittavansa kirurgille lähetteen jos haluan, ja kirurgi sitten päättää pääsenkö lopulta leikkaukseen julkisella puolella. Pelkään kuitenkin että painoindeksini on ongelma, ja he varmasti laittavat minut laihduttamaan ennen kuin edes harkitsevat leikkausta.

Leikkaus on aina iso asia, enkä mene sellaiseen kevyin mielin miettimättä asiaa. Pelkäsin sektiotakin kuollakseni. Lisäksi jännittää, miten pärjäisin yksinhuoltajana leikkauksen jälkeen lapsen kanssa, tarvitsisin todella paljon apua.

Mietin myös leikkauksen jälkeen lopputulosta. Miltä rinnat tuntuvat sen jälkeen? Vaikka tuntuisikin kevyemmältä, tuntuisivatko rinnat omilta? Ulkonäön puolesta minulle on aika sama miltä rintani näyttävät, mutta varmasti leikkauksen jälkeen ne ovat eri näköiset. Tottuuko niihin ja mitä jos ei totukaan? Mitä jos leikkauksessa menee jotain pieleen ja kaduttaakin koko homma? Mitä jos leikkaus ei autakaan niskakipuihin? Lääkärin kanssa keskustellessani hän oli sitä mieltä että elämäntapamuutos (painon pudotus), masennus ja rintaleikkaus vielä päälle voisi olla liikaa. Silloin olin samaa mieltä, mutta nyt en tiedä enää mitä mieltä olen. Ehkä alan olemaan valmis leikkaukseen, jos sellaiseen pääsen.

Eniten haluaisin leikkaukseen sen takia että niskakivut (ja sitä myötä päänsäryt) vähenisivät ja liikkuminen ja oleminen olisi helpompaa. Muistan kun viime syksynä treenasin TFW:n salilla, ja teimme kyykkyjä seinää vasten. Niitä piti tehdä niin lähellä seinää kuin mahdollista, ilman että koskee seinään. Pääsin todella lähelle seinää, kunnes tissini ottivat seinään kiinni. Huoh. Usein ajattelen, että elämä pienemmillä tisseillä voisi olla paljon helpompaa ja kivuttomampaa. Mutta haluan kuitenkin ensin koittaa pudottaa painoa, ennen kuin harkitsen mitään leikkauksia. Kysymys vaan kuuluu – miten tässä elämäntilanteessa jaksaa elämäntaparemontteja? Ehkä palaan vielä tähän asiaan, jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi…

 

Oletko käynyt pienennysleikkauksessa? Menikö kaikki hyvin ja oletko tyytyväinen lopputulokseen? Vähenivätkö niska- ja päänsäryt? Tai harkitsitko asiaa mutta päädyit siihen ettet menekään? Kertokaa kokemuksia, voi lähettää myös meilitse jos ei halua julkisesti kommentoida. Kiitos <3

 

 

Lue muut kirjoitukseni ulkonäköaiheisiin liittyen:
Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?
​Lihavaa naista saa arvostella?
Training For Warriors kuntohaaste alkoi – missä kunnossa on masentunut mutsi?
​Itsensä rakastamisen opettelua

 

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on jatkettava puhumista – #memyös kampanja

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on jatkettava puhumista – #memyös kampanja

Kaikki luultavasti ovat tässä vaiheessa jo törmänneet #metoo kampanjaan jossa on maailmanlaajuisesti tuotu esille seksuaalista häirintää ja sitä kuinka yleistä se on. Se alkaa jo ihan nuorena varsinkin naisilla, usein jo lapsuudesta. Ihan sairasta, että itsekin olen jo ala-asteella törmännyt seksuaaliseen häirintään.

Nyt on aloitettu #memyös kampanja joka on jatkoa “metoo:lle, koska tästä aiheesta ei todellakaan voi puhua liikaa. Kampanjan on pistänyt käyntiin Vallilan Irma-bloggaaja, huomattuaan suomenruotsalaisen samankaltaisen kampanjan #dammenbrister. Kannattaa käydä lukemassa Vallilan Irman blogikirjoitus aiheesta.

Sukellettuani #memyös-kampanjaan pariksi päiväksi, alan ymmärtämään, ettei nyt ole kyse vain hiljaisuudesta, joka on vaimentanut #metoon ikäväksi akkojen huuteluksi ankkalammen reunalla. Me elämme maassa, missä naiseen saa koskea, naisen sisään saa pakottaa itsensä, sanoin ja teoin. Tämän kaiken siunaa harmaa ja kylmä vaikeneminen, erityislaatuinen vaikenemisen taito.

Me, #memyös ja #dammenbrister, nakutamme tähän hiljaisuuden muuriin rakoja, yksi ryhmän jäsen kerrallaan. Koska nyt saa riittää.

– Ote Vallilan Irman blogikirjoituksesta

Suomessakin kun asiaa tuotiin esille #metoo:n myötä, on alettu puhumaan siitä että “saako nykyään edes flirttailla enää”. Voi nyt helvetti sentään, jos et erota seksuaalista häirintää ja flirttaamista, voitko jäädä kotiin ja vähän tutkia aihetta paremmin? Jos ihmistä on häiritty niin paljon kuin minuakin elämäni aikana, onko kumma että miesten lähentelyt tuntuvat erittäin ikäviltä, ahdistavilta ja pelottavilta? Kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran blogiini, tulivat miehet paikalle ja haukkuivat minut pystyyn, koska syötän kuulemma lapselleni “feministipropagandaa”, kun yritän opettaa pojalleni kuinka naisia (ja kaikkia ihmisiä) kunnioitetaan ja kohdellaan. Että jokaisella on oikeus omaan koskemattomuuteensa. En aio opettaa lapselleni että “pojat ovat poikia”.

Voit tukea #memyös kampanjaa allekirjoittamalla adressin, liittymällä facebook-ryhmään (naisille ja muunsukupuolisille), ja kampanjan nettisivuilta voit lukea nimettömiä tarinoita seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta. Jos näet häirintää, voit myös rikkoa hiljaisuuden ja tukea häirinnän uhria esimerkiksi kysymällä tältä, onko kaikki hyvin.

Itsekin jaoin #memyös ryhmässä kokemuksiani. Tässä yksi niistä:

Kun olin 3. tai 4. luokalla, itsensäpaljastaja seurasi minua kotimme hissiin ja jäi alemmassa kerroksessa pois, veti housut alas ja alkoi runkkaamaan. Silloin en tiennyt mitään runkkaamisesta tai että on olemassa itsensäpaljastajia, mutta tiesin että tää ei nyt oo ihan normaalia. Kerroin lopulta kaverille, joka vitsillä kertoi äidilleen, ja lopulta meille tuli poliisit kuulustelemaan. Sillon muistan että jotain mun sisällä muuttui.

Myöhemmin näin tän niljakkeen bussissa ja mies taisi tunnistaa mut. Se tuijotti mua ja mua alko pelottaa, ja jäin pois ja juoksin kotiin. Muistan edelleen sen miehen katseen kun se seuras mua ku jäin pois. Edelleen tänä päivänä ahdistun pahasti, jos joudun kahdestaan hissiin tuntemattoman miehen kanssa.

Emme aio enää olla hiljaa aiheesta ja hävetä yksin nurkassa. Iso joukko rohkeita, vahvoja naisia ovat avanneet suunsa ja sanoneet että nyt riittää. Seis häirinnälle ja hiljaiselle hyväksymiselle! Vaadimme muutosta koko yhteiskunnan rakenteisiin ja asenteisiin, ja muutosta ei tule ellemme tee asioille jotain. Ellemme puhu näistä asioista ääneen ja puutu häiriköintiin.

 

#metoo

#metoo

Kampanja nimeltä #metoo leviää netissä kaikkialla.  Jenkkinäyttelijä Alyssa Milano pyysi Twitterissä viime sunnuntaina kaikkia seksuaalista häirintää kokeneita naisia vastaamaan viestiinsä Me too. Milano kertoi saaneensa idean ystävältään, että jos kaikki seksuaalista häirintää kokeneet naiset kirjoittaisivat statukseensa “Me too”, saisivat ihmiset käsityksen ongelman laajuudesta. Olen itsekin useampaan kertaan jo kirjoitellut seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, mutta siitähän ei voi koskaan kirjoitella liikaa.

Itseäni on häirinnyt tämän kampanjan yhteydessä että edelleen vuonna 2017 vähätellään kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. Olen seurannut somessa keskusteluita joissa miehet ja yllättävää kyllä naisetkin vähättelevät seksuaalista häirintää ja nauravat. Sanovat että kyllä kaikesta keksitään loukkaantumisen aihetta.

Ilkeitä kommentteja netissä

Minusta aiheen vähättelystä kertoo jo se, että koko puolivuotisen bloggaajan urani aikana en ole saanut yhden yhtäkään inhottavaa kommenttia, paitsi feminismistä, misogyniasta ja seksuaalisesta häirinnästä kertovaan postaukseen. Siellä minulle kerrottiin, että meidän femakkojen pitäisi olla syöttämättä tätä propagandaa lapsillekin. Ai mitä propagandaa? Sitäkö että kaikilla on oikeus fyysiseen ja psyykkiseen itsemääräämisoikeuteen ja kehorauhaan?

Se että minun kokemuksiani vähätellään saa minut raivon partaalle. Kuka sinä olet kertomaan minulle, mistä minä saan tai en saa loukkaantua?

Kyllä minä loukkaannun ja suutun, sekä häpeän muiden hiljaisia katseita kun joku kommentoi minulle bussissa että minulla on isot tissit ja leveä perse.

Todellakin loukkaannun siitä, että mies sylkee päälleni kun en lämpene flirttailulle.

Totta hitossa suutun kun junassa vieressä istuva mies ottaa peniksensä esiin.

Ja totta helvetissä raivostun siitä, että mies tarttuu takapuoleeni kun koitan lähteä kotiin baarista.

Minulla ja kaikilla ihmisillä PITÄISI olla oikeus elää ilman minkäänlaista kommentointia ulkonäöstä, seksuaalisia vihjeitä saati sitten lääppimistä tai muuta fyysistä seksuaalista väkivaltaa.

“Ei kaikki miehet ole ahdistelijoita”

Ei olekaan, mutta itse olen joutunut niin monesti seksuaalisen häirinnän (ja väkivallan) kohteeksi, että en pysty olemaan edes kassajonossa jos mies on takanani. En pysty olemaan selin kun tuntematon mies seisoo takanani. Joka kerta kun astun hissiin tuntemattoman miehen kanssa kahdestaan, pelkään ja olen paniikkikohtauksen partaalla.

Tämä johtuu muun muassa siitä että olen joutunut raiskauksen uhriksi ja ala-asteella kahdestaan samaan hissiin itsensäpaljastajan kanssa. Olen jo ala-asteelta asti altistunut miesten kommenteille ja alapään paljastelulle. On erittäin hämmentävää alle 10-vuotiaana jo törmätä miehiin jotka saattavat vetää munansa esille bussissa, hississä, rannalla tai koulun pihalla.

Seksuaalisella ahdistelulla saattaa olla todella kauaskantoiset seuraukset. Häirinnästä voi jäädä trauma koko loppuiäksi, niin kuin minullakin varmaan on jäänyt. Vaikka ahdistelulla ei ole vaikutusta välttämättä joka päivä elämässäni, niin tietyissä tilanteissa trauma saattaa laueta ja saatan saada esimerkiksi paniikkikohtauksen. Joten en tykkää yhtään, että seksuaalista häirintää vähätellään.

“Eikö nykyään saa sanoa mitään/heittää vitsiä?”

Ei saa, jos vitsin kohde ei siitä tykkää. Ei saa, jos vitsi sinun mielestäsi on toisen painon/vaatetuksen/takapuolen kommentointi, tai vaikkapa raiskausvitsi. Kehoittaisin kaikkia hieman miettimään mitä suustaan päästää. Ketään ei myöskään lääpitä, hierota, hipaista, hinkuteta tai läiskitä vasten toisen tahtoa. Jos häirinnän kohde on sitä mieltä että se on häirintää, älä ole pönttö vaan lopeta se. Jos et ole tajunnut loukanneesi toista, tai tarkoituksesi oli hyvä, mutta toinen kokee sen häirintänä, lopeta se. Pyydä anteeksi. Älä naureskele sitä vitsivitsiksi tai syytä toista kukkahatuksi.

Olen monesti esimerkiksi työpaikoillani saanut osani miesten häirinnästä. Yksikin työkaveri aina kutitti minua kyljistä yllättäen takaapäin, ja oli hänen mielestään tosi hauskaa kun suutuin. Kunnes kerran vedin hirveät raivarit siitä, että anna olla viimeinen kerta, minuun ei kosketa ja vihaan kutittamista. Olin 16-vuotias ja ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani, joten oli aika rohkeaa huutaa tuolla tavalla ja puolustaa itseään. Kaikki eivät siihen pysty.

Seksuaalinen ahdistelu aiheuttaa häpeää

Itsekin olen usein kokenut häpeää ja itsesyytöksiä liittyen aiheeseen. Helposti uhri syyttää itseään, ja siihen lisää vettä myllyyn se että yhteiskunta toitottaa tätä myös koko ajan. Tuomiot ovat minimaalisia, uutisotsikot vähätteleviä. Mutta pikkuhiljaa, voimme muuttaa maailmaa. Puhumalla ääneen, sanomalla kovaan ääneen ei, en hyväksy raiskausvitsejä, tukemalla ja puolustamalla häirinnän kohteita. Mutta myös kunnioittamalla heitä, jotka eivät halua aiheesta puhua, syystä tai toisesta.

Kuviin olen kirjoittanut kommentteja joita itse olen saanut kuulla, tai mitä olen viime päivinä lukenut some-keskusteluista. Ne ovat kommentteja miehiltä naisille, miehiltä minulle, mutta en silti vähättele miehiin kohdistuvaa häirintää. Itse en kuitenkaan osaa puhua miesten puolesta, vaan oman kokemukseni pohjalta naisena. Seksuaalinen härintä on silti vakava asia, sukupuoleen katsomatta.

Älä ole pönttö, älä häiriköi. Anna kaikille kehorauha.

 

Lue lisää ”#metoo”

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Törmäsin Hesarin mielipidepalstalla Sirpan kirjotukseen naisten vähättelystä, tytöttelystä ja naisvihasta. Kirjoitus nostatti verenpainetta niin, että ajattelin kirjottaa Sirpalle vähän toisesta näkökulmasta asioista. Melkein jätin jo julkaisematta koko tekstin, mutta eilen sain taas joltain tuntemattomalta mieheltä facebookissa kikkelikuvan, ja päätin julkaista tämän tekstin. Olen niin kyllästynyt siihen, että koen häirintää ja vähättelyä naisena, ja sitten niitä kokemuksia vielä vähätellään. Ajattelin kertoa vähän millaista on olla nainen tässä yhteiskunnassa, kokemusteni kautta.

​Sirpa kertoo mielipidekirjoituksessaan että häntä ei ole koskaan vähätelty ja että “Julkisuudessa velloo jatkuva keskustelu naisten kuvitellusta heikommasta asemasta, ja feminismistä on tulossa yhä totalitaarisempi ideologia, joka ulottaa lonkeronsa jo perus­koulun opetussuunnitelmaankin, kun kaikille yhdeksäsluokkalaisille halutaan jakaa Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -kirja.”

Tosi hyvä Sirpa, että olet pystynyt elämään tähän asti ilman että sinua on tytötelty tai vähätelty, tai sinua kohtaan on käyttäydytty vihamielisesti sukupuolesi takia. Saati sitten että olet kohdannut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Oikeasti, olen siitä onnellinen sinun puolestasi. Mutta se että sinä et ole sitä kokenut, ei tarkoita sitä että misogynia olisi keksitty tai liioiteltu juttu.

 

Ahdistelua baarissa

Yöelämässä ollessani minun takapuoleeni on tartuttu niin monesti, etten enää edes pysy laskuissa. Minua on häiriköity eikä ole uskottu kun olen pyytänyt että jättävät minut rauhaan. Sen jälkeen miehet ovat saattaneet jopa suuttua, niin paljon että ovat heittäneet juomia päälleni ja sylkeneet kohti. Miksi mennä sitten baariin, saatat kysyä. Miksi mennä baariin, kun tiedän että siellä miehet lääppivät humalassa? Siksi, koska minulla on oikeus käydä ulkona juhlimassa, ilman että minuun kosketaan.

Miksi en ole vain iloinen siitä että miehet iskevät minua? Eikö pitäisi olla vain iloinen siitä että olen niin pirun viehättävä? Ei kiitos, en ole pyytänyt kommenttia rinnostani, pyöreästä takapuolestani, tai mistään muustakaan kehon osastani. Minun ei tarvitse olla nöyränä kiitollinen, kun joku tuntematon kehuu minua, varsinkin jos tunnen itseni kiusaantuneeksi. Kokemukseni mukaan nämä satunnaiset “ihailijat” lopulta tulevat aivan liian lähelle tai eivät ole uskoa etten ole kiinnostunut.

Peräänhuutelua junassa ja paljastelijoita puskissa

Olen lapsesta asti nähnyt kymmeniä itsensäpaljastajia. He istuvat yhtäkkiä vieressäni bussissa, seuraavat minua hissiin, häiriköivät rannalla, heiluttelevat elimiään puistossa puskasta hypäten. Vaikka tämä kuulostaa epäuskottavalta niin vannon, että kaikki tämä on tapahtunut minulle. Nämä kaikki tapaukset ovat olleen valkoisia miehiä, mitenkään syyllistämättä kaikkia valkoisia miehiä tähän kastiin. Mutta alleviivatakseni Sirpan argumenttia siitä, että on turha syyttää valkoista heteromiestä yhtään mistään. 

Kun olen bussissa, junassa tai kävelen kaupungilla, painoani ja ulkonäköäni on kommentoidaan vähän väliä. Perääni on huudeltu niin läskiä, rumaa, kuin “mahtavat tissit”, joka ei ole yhtään sen parempi. Pahinta on se, etten ole kokemusteni kanssa yksin. Ja pahinta on myös se, että kukaan ei puutu häiriköintiin esimerkiksi julkisessa liikenteessä. On todella inhottavaa olla tilanteessa yksin, täydessä bussissa, kun joku ukko huutaa läskiä perääni tai tarttuu takapuolesta kiinni.

Puuttukaa ihmiset. Puuttukaa, auttakaa, tukekaa altavastaajaa. Älkää jättäkö varsinkaan alaikäisiä yksin näihin tilanteisiin.

 

Feminismiä tarvitaan jo alakoulussa

On törkeää vallankäyttöä, että pomo puristelee nuorta työntekijäänsä takapuolesta. On törkeää vallankäyttöä, että miehet heittävät sovinistisia vitsejä asiakaspalvelijalle, joka on määrätty olemaan ystävällinen asiakkaille. On törkeää vallankäyttöä, että lääkäri käyttäytyy sopimattomasti tilanteessa, jossa potilas luottaa auktoriteettiin eikä uskalla kyseenalaistaa sitä. On törkeää vallankäyttöä ja lopen ahdistavan uuvuttavaa, kun vähän väliä tuntemattomat miehet lähettelevät minulle netissä kuvia sukupuolielimistään tai kommentoivat painoani bussissa.​

Hyvä Sirpa Ruoho, olen täysin eri mieltä siinäkin asiassa etteikö feminismiä tarvita jo perusopetuksessa. Miten muutenkaan pojat (ja kaikki muutkin) oppisivat kuinka muita ihmisiä kohdellaan? Miten voi olla huono asia, että esimerkiksi minun poikani oppii jo pienestä pitäen kuinka naisia ja muita ihmisiä kohdellaan? Lakataan jo hokemasta, että pojat ovat poikia, ja otetaan vastuu kasvatuksesta.

Jos valkoisella heteromiehellä ei ole valta-asemaa tässä yhteiskunnassa, niin mikä sitten selittää sen, että naisena olen kokenut kaikki nämä ylläolevat asiat? Näistä asioista on myös vaikea puhua ääneen, koska saa pelätä vastareaktioita ihmisiltä. Vihaviestejä siitä, että yrittää tehdä maailmasta paremman paikan elää. Uhkauksia sen takia, ettei aio kestää hiljaa huonoa käytöstä, häirintää ja vihapuhetta. Jos puhun kokemuksistani, niitäkin vähätellään.

”Ethän sinä nyt vitsistä suutu. Taidat vähän yliregoida. Ei se niin vakavaa ole! Senkin kukkahattutäti! Taidat olla sellanen suvakki!”

Sirpa, olen edelleen iloinen siitä että sinä et ole kokenut vähättelyä tai häirintää miehiltä. Mutta älä hitto soikoon väitä että tätä ongelmaa ei ole olemassa. Älä vähättele meidän muiden kokemuksia asiasta. Se, että sinä et ole kokenut sitä, ei tarkoita sitä että ongelmaa ei ole.

Terveisin, Masentunut Mutsi, feministi, kehoaktivisti, suvakki, heikoimpien puolustaja ja äänitorvi, joka ei suostu hiljaa hyväksymään häirintää tai muutakaan ämpäröintiä

 

Kuvissa esiintyy meidän parvekkeella asuva tomaatti, jonka kasvatin saamastani pienestä taimesta. Kuvat ei liity mitenkään juttuun, mutta olen ylpeä tomaateistani, ja halusin niitä jossain esitellä.