Avainsana: liikunta

Training for Warriors Challenge -kurssin lopputunnelmia

Training for Warriors Challenge -kurssin lopputunnelmia

Blogiyhteistyö TFW Konalan kanssa.

Kahden kuukauden pituinen Challenge on nyt ohi. Kaksi kuukautta, kaksi kertaa viikossa treenejä. Olipa aika hurjaa! Teimme eilen uudestaan kehonkoostumusmittauksen, ja sen mukaan olen kahden kuukauden aikana saanut aikaiseksi 900g lisää lihasta. Hahaa, huippua!

Kuntotestissä teimme elokuussa knee grabeja sekä punnerruksia. Silloin kykenin minuutin aikana tekemään 15 knee grabia sekä puolikkaan punnerruksen. Punnersin alas – mutta en enää ylös. Haha! Polvillaan tein kuitenkin kokonaiset neljä punnerrusta. Juu, tiedetään, minulla on surkeat käsilihakset. Nyt viime torstaina, kaksi kuukautta myöhemmin tein 19 knee grabia ja 10 punnerrusta (polvillaan)!

Äiti joka ei nuku koskaan ei myöskään treenaa

Eniten kurssissa harmitti oma voimattomuus – en päässyt kaikkiin treeneihin koska olin kerta kaikkiaan niin puhki ja poikki, että väsymys voitti. Emme edelleenkään nuku öisin 3-vuotiaan poikani (mahdollisesti refluksin) takia, joten ihan tavallinen arki vie mehut välillä täysin, niin että on vaikeaa saada aikaiseksi tehdä edes ruokaa tai käydä kaupassa. Myös orastava flunssa on vaivannut.

Masennus myös vaikuttaa vahvasti edelleen kaikkeen tekemiseeni. Harmittaa, etten jaksa. Tuntuu ikävältä, kun ennen raskautta jaksoin kevyesti 4-6 kertaa viikossa 4-5 tunnin tanssitreenejä. Olin kovassa kunnossa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Nyt pitää kuunnella itseään eikä haalia kaikkea tekemistä ja menoa, vaikka jaksankin nyt paremmin kuin esim. vuosi sitten.

Olen silti todella ylpeä itsestäni että jaksoin edes tämän verran, ja ylitin itseni joka ikisellä treenikerralla. Kun pääsin treeneihin, väsymyksestä huolimatta tsemppasin ihan oikeasti ja tein täysillä. Huikea fiilis!

Mikä oli parasta Challengessa?

Parasta oli ehdottomasti yhteishenki. Kaikki tsemppasivat toisiaan ja oli hauskaa treenata pareittain. Sillä tavalla sai parhaimman treenin puristettua itsestään, kun toinen kannustaa vieressä. Coachit olivat myös ihan huippuja, täynnä positiivista energiaa ja intoa. Coach Verho oli ihan mahtava, on kivaa katsoa kun joku ihminen on niin juuri oikeassa työpaikassa kun pitääkin olla. Tykkäsin myös todella paljon aina treenien alkuun kun coach aina kertoi motivaatiotarinan. En tiedä mistä kaikki TFW:n coachit ammentaa positiivisuutensa ja mukaansatempaavan iloisen asenteen, mutta voisin sellaista hieman ostaa jostain lisää!

Tykkäsin myös siitä, että TFW:n salilla treenaaminen ei ole vakavaa, päinvastoin. Koko ajan oli positiivinen fiilis ja oli hauskaa kun coachit välillä huusi väliin “muistakaa hymyillä!”, väkisinkin alkaa hymyilyttämään. Hauskaa oli myös alkulämmittelyt kalkkunakävelyineen, tuntuu hyvältä aloittaa treeni nauraen. On todellakin minun tyylinen treenimesta jos ei tarvitse ottaa itseään niin tosissaan.

Huumorintaju on tosi jees treenatessa

Kuten kuvista näkyy, oli treeneissä todella hauskaa joka kerta. Aina treenin päätteeksi otetaan koko porukasta valokuva joka postataan TFW Warriorsin suljettuun facebook-ryhmään. Aluksi mietin että no apua, punanaamainen, suoraan treenien jälkeinen kuva nettiin! Mutta seuratessani muidenkin treenien kuvia, huomasin että se luo koko salille hauskan yhteishengen. Porukka kommentoi kuvia ja kannustaa, ja kuvista huomaa kuinka kaikki viihtyvät salilla.

Itse olen eniten inhonnut ryhmäliikuntatunneilla ja saleilla sitä, että sinne mennään, treenataan, lähdetään kotiin. Kenellekään ei voi vahingossakaan jutella. Olen käynyt esimerkiksi SATS:in salilla ja jumpissa vuosien ajan joskus, eikä siellä todellakaan ollut tällaista tsemppaavaa yhteishenkeä kuin TFW:n salilla. Muistan kun joskus vuosia, vuosia sitten minulla ei ollut paljon kavereita ja koitin kaikkialla vähän aloittaa keskusteluita, kun olin niin yksinäinen (aikuisiällä on muuten hemmetin vaikeaa luoda uusia ystävyyssuhteita!). Menin ryhmäliikuntatunnille kokeillakseni että kannattaisiko ostaa kuukausikortin sinne. Kyselin pukuhuoneessa muilta, että ovatko he ennenkin käyneet ja mitä tykkäävät salista, että kannattaako sinne ostaa kortti. Kukaan ei vastannut mitään! Olin ihan suu auki, että miten kaikki vaan tuijottivat kenkiään eikä sanoneet mitään. Tunsin itseni ihan idiootiksi, enkä mennyt sinne salille enää. Kynnys lähteä ryhmäliikuntaan oli muutenkin tarpeeksi iso jo.

Salilla on myös helppo voittaa itsensä joka kerta, koska siellä kannustetaan positiivisella tavalla eteenpäin. Esimerkiksi jos tekee (henkilökohtaisen) ennätyksen vaikka maastavedossa tai missä vain, saa soittaa enkkakelloa. Siitä tulee onnistunut fiilis, kun muut vielä kannustavat vieressä.

Kun luuseri treeneihin lähti

Kertaakaan ei tullut sellainen olo, että olenpa luuseri, läski, ja huonossa kunnossa. Usein olen tuntenut itseni huonommaksi kuin muut kuntosalilla, varsinkin kun paino on noussut. En tiedä onko ajatus vain omassa päässäni, luultavasti. Ylipainoisena on iso kynnys lähteä salille, minulla ainakin. Varsinkin jos on hieman epävarma, että mitä mitkäkin termit tarkoittavat ja mitä kaikilla laitteilla tehdään. Ja etenkin, jos on ollut neljä vuotta taukoa säännöllisessä treenaamisessa.

Siitä tykkäsinkin TFW:n Challengessa, että kaikki liikkeet ja laitteet katsottiin tarkkaan yhdessä ohjaajan kanssa ja koko ajan oli joku katsomassa, että ne tekee oikein. Jos ei pysty tekemään punnerruksia (kröhöm, minä), voi pyytää treenikaveria auttamaan kuminauhan kanssa. Sain sen avulla tehtyä kunnon punnerrukset ja opeteltua miten ne tehdään oikein. Jokaiselle liikkeelle on olemassa omalle tasolle sopiva liike, jota helpotetaan aina sen verran, että jokainen pystyy sen tekemään. Se toi minullekin onnistumisen fiiliksen, eikä yhtään ollut luuseri-olo, vaikka teinkin aluksi vain puolikkaan punnerruksen. Tiedättehän – alas ja… en päässyt takaisin ylös. Hahah.

Aluksi todella pelotti ryhtyä tähän Challengeen, mutta käteen jäi kuitenkin tyytyväisyys itseensä. Ylitin itseni osallistumalla tähän. Harmittaa ettei jaksanut osallistua jokaiselle tunnille, mutta en voi vaatia itseltäni liikoja tällä hetkellä. Tulokset kehonkoostumusmittauksessakin olisi voinut olla toki paremmat, mutta en odota kahdessa kuukaudessa mitään huikeita tuloksia. Mutta hei, melkein kilo lihasta tullut, että en ole kuitenkaan ihan vain laiskotellut! Sanoisin, että tässä oli huippu alku loppuelämän treeneille. Pikkuhiljaa aion yrittää herättää itseni henkiin masennuksesta. Pienin askelin eteenpäin.

Kiitos Coach Johanna Verho ja muut TFW Konalan porukat, kiitos muille haaste-tyypeille tästä kurssista, oli huippua tutustua kaikkiin teihin ja treenata teidän kanssa! 

Tässä vielä muutama video kurssilta:

 

 

 

Tokan warrior-treenin fiiliksiä

Tokan warrior-treenin fiiliksiä

* Yhteistyössä TFW Konalan kanssa*

 

Tällaisissa fiiliksissä olimme toisena treenipäivänä TFW:n salilla. Oli huomattavasti rennompi mieli, kun ensimmäisen kerran jännitys oli selätetty. Minä tietysti etualalla pellenä.

Aamulla heräsin lihakset jumissa ja todella väsyneenä. Pitkin päivää tunsin jännitystä ja stressiä siitä, pääsisinkö treeneihin. Viime keväänä ilmottauduin tanssikurssille jonne tosiaan pääsin kerran. Paniikkihäiriö, masennus ja uupumus voitti liikunnan motivaation. Petyin pahasti itseeni, kun en vaan pystynyt siihen. Tällä kertaa yritän tosissaan vetää tämän haasteen alusta loppuun.

Löysin itseni siis salilta, voitto jo sekin. 

TFW:n salilla treenit alkavat aina motivaatiopuheella. Coach Linda Barhoumi kertoi mahtavan tarinan miehestä ja aasista Saharassa. He yrittivät etsiä vettä, ja löysivät kaivon, joka olikin kuivunut. Aasi tippui kaivoon ja mies totesi, ettei saa aasia ylös vaan joutuu heittämään tämän päälle hiekkaa. Mies lapioi hiekkaa aasin päälle, joka aina karisteli hiekat päältään ja astui hiekkakasan päälle. Lopulta aasi pääsi pois kaivosta hiekkakasan ansiosta, kun oli tallonut hiekan alleen. Mitä tästä opimme? Vaikeudet voi voittaa tallomalla niiden päälle. Minä pystyn tähän, hitto vie! Selätän masennuksen ja kaupan päälle vielä treenaan!

Treeni oli aivan mahtava, teimme muun muassa maastavetoja, punnerruksia, knee grabeja (tai ainakin yritin) ja lopuksi saimme ravintohaasteen. Se kestää viikon tai pidempäänkin, jos haluaa ja pystyy. haaste on se, että viikon ajan saa juoda vaan vettä (kahvi ja tee sallitaan, arvatkaa huokaisiko tämä äiti helpotuksesta). Se ei tule meidän perheessä olemaan vaikeaa, koska me juomme harvoin edes mehuja. Lapsi toki juo osittain maitoa.

Aivan loistava fiilis on tällä hetkellä, ja toivon että se fiilis pysyy. Olen voittanut itseni jo tässä vaiheessa haastetta, ja tuntuu että olen saanut niiiiin paljon energiaa lisää! Liikunnan lisäksi on ollut kivaa tutustua uusiin tyyppeihin, terkkuja vaan muille treenaajille!

 

 

Maastaveto 10kg painoilla, koska vitoset olivat liian köykäiset! Kyllä siitä lapsen nostelusta on jotain hyötyä! Enpä olisi koskaan uskonut julkaisevani kaiken kansan edessä kuvia itsestäni joissa treenaan hikisenä, mutta näin vaan sitten kävi!

Toivon vain että rakas pieni poikani tottuisi pikkuhiljaa tähän taas kesäloman jälkeen, että äiti on poissa välillä. Nyt tarhan lisäksi olen poissa kaksi iltaa viikossa, ja se tuntuu olevan todella paljon lapselle. Lähdin treeneihin taas niin, että jätin itkevän lapsen jälkeeni, joka huusi että äiti älä lähde. Kun tulin takaisin, lapsi oli onnensa kukkuloilla ja vaan halasi ja sanoi että olipa ikävä, äiti oot ihana. Lapsi työnsi äitini suurinpiirtein ovesta ulos, että nyt hän haluaa olla rauhassa äidin kanssa. Voi sitä pientä, ja voi tätä äitiraukkaa. Ei ole helppoa poistua meidän pienestä kuplasta eroon toisistamme.

 

Tässä vielä upea video!

 

Training For Warriors kuntohaaste alkoi – missä kunnossa on masentunut mutsi?

Training For Warriors kuntohaaste alkoi – missä kunnossa on masentunut mutsi?

*Blogiyhteistyö TFW Konalan kanssa*

Eilen alkoi paljon odottamani (lue: jännättämäni) kurssi, Training For Warriors Challenge. Kurssi kestää kaksi kuukautta ja treenejä on kaksi kertaa viikossa. Lisäksi saa käydä millä tahansa Hurrikaani-tunnilla kaksi kertaa viikossa. Lisäksi on kehonmittaus, kuntotestit, luentoja mm. ravinnosta ja unesta. Kurssin on tarkoitus toimia juurikin motivaationa esimerkiksi tällaiselle väsyneelle äidille, joka ei ole jaksanut kuntoilla moneen vuoteen. Haluaisin pudottaa painoa, ja tässä oli kurssi kuin minulle tehty.

Kurssi alkoi InBody-mittauksella. Se vähän jännitti myös etukäteen, mutta toisaalta tulokset eivät yllättäneet ollenkaan. Minulla on ylipainoa reilusti, ja kehossa rasvaa paljon. Tuloksen mukaan painoa olisi pudotettava noin 30 kiloa – tämäkään tieto ei yllättänyt.

InBody-mittaaja Erno oli ihanan kannustava, ja mittaus toimi minullakin nimenomaan motivaationa, eikä lannistuksena. Sama mittaus on luvassa kahden kuukauden kuluttua haasten loppuvaiheessa, ja silloin katsotaan mitä edistystä on tapahtunut. Tässä on minun lähtötasoni, tästä on suunta vain ylöspäin, eikö?

 

 

Tällä hetkellä mittani ovat:
Rinnanympärys: 118cm
Vyötärönympärys: 107 cm
Lantionympärys:116 cm

​Haluan kirjottaa näistä blogiin suoraan ja häpeilemättä, koska tällainen olen tällä hetkellä. Tiedän että minulla on ylipainoa, mutta sitä ei tarvitsisi hävetä. Yritän nyt tosissaan pudottaa painoa, en ulkonäköni takia vaan terveyden ja hyvinvoinnin takia. Haluan voida paremmin. Voin sitten kahden kuukauden, puolen vuoden ja vuoden päästä käydä katsomassa, että mistä se kaikki alkoi.

Se myös motivoi itseäni kun kerron näistä julkisesti blogiin. En pysty niin helposti luovuttamaan tai jättämään hommaa kesken. Tekee myös hyvää tulla näkyväksi tämänkin asian kanssa, ja toivon että voin olla kannustavana vertaistukena muillekin jotka kipuilevat samojen asioiden kanssa. Kun ei ole kuntoillut pitkään aikaan ja on vielä ylipainoakin, voi olla tosi korkea kynnys aloittaa liikuntaharrastus. Varsinkin jossain kuntosalilla tai ryhmäliikunnassa.
 
Minulle tämä on iso haaste jo siinä, että pääsen kaksi kertaa viikossa iltaisin treemaamaan. Äitini tulee katsomaan poikani perään sillä aikaa. Eilen kun lähdin treeneihin, eroahdistunut lapsi kiipesi kaulaani kiinni ja raivohuusi etten saa lähteä. Oli todella kurjan tuntuista lähteä omiin menoihin sillä tavalla. Tietysti masentunut äiti-omatuntoni huutaa että olen huono äiti kun jätän lapseni huutamaan ja lähden mukamas jonnekin tärkeämpään. Mutta mikä ei sitten olisi tärkeää, jos ei oma jaksaminen ja hyvinvointi? Jos en ala huolehtimaan itsestäni, en jaksa huolehtia muista. En ole treenannut säännöllisesti neljään vuoteen. Olen tanssinut silloin tällöin, mutta en kovin aktiivisesti. Hyötyliikuntaa tulee tietysti harrastettua joka päivä, ja uskon että peruskuntoni kohenee nopeasti. Alla on kuitenkin ennen lapsen saamista hyvä kunto tanssin ansiosta.

 

Päävalmentaja Johanna Verho piti alussa motivaatiopuheen. Warrior-huoltaja Kaisa Verho puolestaan hoitaa lihaksien hyvinvoinnista hierojana.

 

Kun challengen alkulämmittelyt alkoivat, olin jo heti ensimmäisistä haarahypyistä aivan hikinen. Mietin, että mitäköhän hittoa tästäkin tulee, kun uuvun jo heti alkuun. Kaikissa treeneissä valitaan pari, joka tsemppaa ja jonka kanssa tehdään yhdessä treeni. Tämä vähän jännitti, koska masennuksen myötä minulle on tullut vähän sellaista sosiaalista pelkoa, vaikka se ei aina ulospäin näykään. Jännittää jutella ihmisille, saati sitten että näytän toiselle ihmiselle kuinka hitsin huonossa kunnossa olen.

Mutta loppujen lopuksi koin tämän parin kanssa työskentelyn positiivisena, koska ei missään vaiheessa tullut olo että olen huonompi kuin muut, tai että olisin nolona siitä että en pystynyt tekemään yhtäkään punnerrusta (kyllä, luit oikein). Oli mukavaa kun vieressä oli toinen ihminen kannustamassa. Oli myös mukavaa huomata että haasteeseen osallistui ihan tavallisia ihmisiä, pelkäsin että olen ainut huonokuntoinen pullukka super-ylikuntoisten fitnesstyyppien keskellä.

Kuntotestissä piti tosiaan tehdä punnerruksia niin paljon kun jaksoi, sekä minuutin ajan knee-grabejä niin monta kun pystyi. Punnerruksissa tuli kyllä niin säälittävä olo, tein puolikkaan punnerruksen! Oikeasti, puolikkaan. Läsähdin lattialle enkä päässyt sieltä enää ylös. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin nauraa, koska onneksi omaan kuitenkin ison annoksen itseironiaa. Tärkeintähän tässä on se tulos, minkä teen kuntohaasteen jälkeen, koska silloin tehdään uusi kuntotesti. Knee-grabeja (maataan selällään lattialla ja noustaan vatsalihasten avulla koskettamaaan sääriä) sen sijaan tein minuutin aikana 15! Viisitoista! Ajattelin etten kykene tekemään yhtäkään, mutta tein viisitoista! En voi vieläkään käsittää miten.

 

Fiilis pukuhuoneessa ennen treenejä, JES! Mä muuten niiiiin tykkään tästä mun uudesta tukasta, se on superhelppo treeneissä kun sen voi vaan vetästä kiinni ponnarilla.

 

Treeneissä tehtiin myös kalkkunakävelyä ja mittarimatoa ja muita hauskoja juttuja jotka sai nauramaan ihan hirveästi. Tykkään tästä yhdistelmästä – nauru ja kuntoilu sopii täydellisesti yhteen. Kuntoilun kuuluu olla hauskaa, eikä hampaat irvessä rehkimistä. Sen takia tykkäsin ihan mielettömästi Coach Johanna Verhon tyylistä vetää kurssia, Johanna on super innostava, positiivinen ja osaa naurattaa ja kannustaa. Missään vaiheessa ei tullut mitenkään epäonnistunut, nolo fiilis siitä että olen rapistuttanut kuntoni.

Päinvastoin, tuli sellainen olo että jopa minä, väsynyt ja masentunut äiti pystyn kohottamaan kuntoani. Olen edelleen hieman skeptinen sen suhteen, mutta Johanna saa nyt todellisen challengen minusta, kun yrittää saada potkua perseelleni liikunnan suhteen!

Tavoistani poiketen menin jopa ensimmäisenä jonoon ja eturiviin, mitä en koskaan yleensä tee ryhmäliikunnassa. Olen aina mahdollisimman kaukana ja viimeisenä, koska hävettää liikkua muiden edessä. En tiedä mistä ihmeestä se fiilis tulee, koska olen kuitenkin tanssija. Jopa tanssitunneilla tunnen itseni hölmöksi ja huonoksi, ja sen takia kynnys lähteä mihinkään ryhmäliikuntaan on tosi korkea. Tunsin että olin kyllä mukavuusalueeni ulkopuolella tälläkin tunnilla, mutta uskon että pikkuhiljaa treeneissä se fiilis katoaa.

Treeneissä tehtiin myös leuanvetoja, mitä en ole kai koskaan eläessäni edes kokeillut. Kun Johanna ilmoitti että seuraavaksi tehdään leuanvetoja, kuului ryhmästä kohahdus, että minäkö muka. Ei onnistu! Leuanvedot tehtiin yhdessä kannustavan parin kanssa, ja ensin kokeilin onnistuuko veto ilman apua. No, ylläri, ei onnistunut! Sain avuksi kuminauhan joka laitettiin polven alle, ja kuminauhan avulla olisi helpompi nostaa itsensä ylös.

​Lopulta sain melkein kokonaisen leuanvedon tehtyä kaverin avulla. Siitäkin tuli jo voittajafiilis, vaikka ei olisi uskonut. Leuanvetoja sai kokeilla myös nauhojen kanssa, joiden avulla voi nostaa itseään ylöspäin. Se on kevyempi ja helpompi tapa tehdä vetoja, ja niitä pystyinkin tekemään 4×6 settiä. On mukavaa, kun tunnilla sai tehdä ihan oman kunnon mukaan, ja silti kokea onnistumista, vaikka menin nyt alussa sieltä mistä aita on matalin. Kokeilin silti rohkeasti kaikkea ja yritin parhaani.

 

 

Ensimmäisestä tunnista jäi hyvä, innostunut fiilis, ja hymyilinkin koko matkan kotiin. Oli ihanaa ottaa omaa aikaa ja vähän rääkätä itseään fyysisesti ja nauraa yhdessä muiden kanssa. Vähän kyllä jännittää mitä haasteessa vielä tehdään ja miten pärjään ja jaksan. Mutta nyt jännittää lähinnä hyvällä, eikä pahalla kuten eilen.

​Olen muutenkin melkoinen jännittäjä, ja tuntuu mahtavalta että uskallan ryhtyä tällaiseen juttuun, joka on täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Hieman myös jännittää miten jaksan masennuksen ja univelan kanssa treenata kaksi (tai neljä) kertaa viikossa, ja miten lapsi reagoi eroon, kun on tarhassa ja sitten vielä olen kaksi iltaa poissa. Mutta sepä jää nähtäväksi! Päällimmäisenä fiiliksenä on kuitenkin innostuminen siitä että uskalsin mukaan, yritin parhaani enkä ollut edes ihan paska! Hah!


Muuten, TFW Konalassa on myös tunteja joilla voi käydä kokeilemassa ilmaiseksi! Suosittelen!
KLIKKAA tästä lisätietoja!

 

 

Sopivasti itsekäs äiti on hyvä äiti – kohti TFW Challengea

Sopivasti itsekäs äiti on hyvä äiti – kohti TFW Challengea

Kaikkialla puhutaan siitä, kuinka äitien pitäisi lapsen tultua maailmaan huolehtia myös itsestään. Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Yhtäkkiä rinnalla lepäilee nyytti joka vaatii äidin joka ikisen aistin, lihaksen ja hermon pysyäkseen hengissä. Vauva mahdollisesti myös valvottaa aika lailla ja aiheuttaa äidille univelkaa. Yksinhuoltajilla on myös ongelmana se, että ei ole kumppania arjessa mukana, jotta pääsisi esimerkiksi iltaisin lenkille. Itse olen onnistunut masennuksen ja univajeen myötä unohtamaan omat tarpeeni. Mikä sinänsä ei ole huono asia, koska vauva tarvitsee äitiä ympäri vuorokauden. On kuitenkin koko perheen etu että äiti jaksaa. Sen takia on elintärkeää vaatia itselleen myös omaa aikaa, edes tunnin viikossa.

 

 

Kun yksinhuoltaja yrittää harrastaa

Viime keväänä päätin ottaa sen yhden tunnin viikossa vain itselleni ja ilmoittauduin twerkkaus ja reggaeton tanssikurssille. Pääsin sinne kevään aikana kerran. Kerran tunti jäi välistä kun lapsenvahti myöhästyi ja muut kerrat en vain saanut itseäni raahattua paikan päälle koska tuli niin hirveä ahdistus päälle. Pelkäsin kuollakseni lähteä sinne. En tiedä mitä pelkään, ehkä sitä että en olekaan enää niin hyvä tanssija kuin ennen. Että olenkin rapakunnossa, vaikka tiedän etten ole. Sen yhden kerran kun tanssiin pääsin, tajusin kuitenkin että kyllähän se minun takapuoleni vielä heiluu ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Kuitenkin kynnys lähteä edes oman taloyhtiön kuntosalille on niin korkea, etten viime vuonna päässyt sinnekään kuin kerran. Paniikkihäiriö myös osaltaan aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Lisäksi vaikeuttaa se, että yksinhuoltajan on haastavaa harrastaa liikuntaa kodin ulkopuolella, kun aina tarvitsee hoitajan lapselle. Minulle ainakin on ison kynnyksen takana kysellä hoitajia liikuntaa varten, varsinkin kun minulla on iso kynnys pelkästään jo aloittaa säännöllinen liikunta taas. Tällä hetkellä pääsisin kuitenkin liikkumaan sillä aikaa kun lapsi on tarhassa ja itse olen työttömänä. Joten tekosyitä ei oikeastaan ole… (no, paitsi masennus, mutta se onkin ihan validi syy tekemättömyydelle).

 

 

Kohti pelkoja täysillä

Nyt päätin, että menen kahden kuukauden kestoiselle kurssille, jonka sain blogiyhteistyönä. Se on vain niin upea mahdollisuus, etten voi kieltäytyä tarjouksesta. Haluaisin olla taas paremmassa kunnossa ja nauttia liikunnasta, ilo joka minulta vietiin masennuksen myötä. Pelottaa ihan huikean paljon osallistua tällaiseen haasteeseen! Ensinnäkin paniikkihäiriön ja sosiaalisten pelkojen takia, en ole pitkään aikaan kuntoillut säännöllisesti ja pelkään nolaavani itseni koska olen niin huonossa kunnossa. Pelottaa osallistua koska en ole urheilullinen tyyppi ollenkaan, harrastan kyllä liikuntaa mutta lähinnä tanssimista. En ole koskaan tykännyt esim. joukkuelajeista ja kuntosalillakin käynti on kiikun kaakun vaikka olen monesti salikortin omistanutkin.

Yritin jo alkaa keksimään syitä miksi en voisi osallistua tähän kuntohaasteeseen. Keksin aika montakin syytä, mutta päätin omassa päässäni kumota ne kaikki. Sitten päätin voittaa pelkoni ja aloittaa TFW Challengen, mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja haastaa itseni. Toivottavasti henkinen kantti kestää! Luotan ainakin siihen, että Training for Warriors-salin henkilökunta osaa tsempata juuri oikealla tavalla minut mukaan hommaan.

TFW Challengea kohti, vaikka jännittää

Haluaisin olla paremmassa kunnossa, pudottaa painoa, päästä raskaudenaikaisesta pömppövatsasta eroon ja mikä tärkeintä – voida ja jaksaa paremmin myös fyysisesti. Nykyään pystyn hyväksymään kroppani tällaisenaan, mutta ei olisi pahitteeksi todellakaan voida paremmin myös fyysisesti. Raskauden jälkeen olen myös kärsinyt alaselkäkivuista jotka aivan varmasti johtuu siitä, että lihaskuntoni ei ole entisellään. Minulla on notkoselkä ja raskauden aikana kärsin paljon alaselkäkivuista, varsinkin loppuraskaudesta.​
Tykkään haastaa itseäni kokeilemaan uusia asioita jotka jännittää. Sillä tavalla voi yllättäen saada kaikkea mahtavaa elämäänsä, kun uskaltaa. Loppujen lopuksi on upea tunne, kun jännittää jotain ja tekee siitä huolimatta. Taitaakin olla elämyshakuinen erityisherkkä puoleni, joka siellä sisälläni huutelee että mene, kokeile, tee! Joten täältä tullaan, TFW Konala! Pääsette seuraamaan kurssin aikana miten minulla treeni pitkästä aikaa sujuu!​
P.S. Ehdit vielä itsekin ilmottautua TFW Konalan Challengeen joka alkaa 22.8.!
Mikä on TFW Warrior Challenge? 
Kahdeksan viikkoa kestävä kokonaisuus, joka yhdistää aivan uudella tavalla oikean asenteen, fyysisen treenin ja ruokavalion. Tällaista treeniä ei ole Suomessa ennen TFW-treeniä nähty! Haaste soveltuu kaikille elämänmuutosta etsiville lähtötasosta riippumatta.

TFW Konalan Warrior Challenge sisältää:

  • TFW Konalan huippuvalmentajien tehokkaat treenit kahdeksalle viikolle sisältäen:
  • Kaksi Warrior Challenge -tuntia viikossa (joista osa luentoja).
  • Kaksi vapaavalintaista lukujärjestyksen mukaista Hurrikaani-tuntia viikossa.
  • Kaksi innostavaa ja asiantuntevaa ravintoluentoa.  Joista yksi toteutetaan TFW Konalan tiloissa ja toinen Facebookissa Live:ssä.
  • Kaksi Inbody-mittausta sekä kaksi kuntotestiä.
  • “Nuku hyvin, jaksa paremmin” -Unikulman luennon.
  • Yksityisen Warrior Challenge Facebook -ryhmän.
  • Warrior Tracker ™ Online -harjoituspäiväkirja käyttöoikeudet.
  • TFW Konala Warrior Challenge t-paidan.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä!

 

Lue lisää ”Sopivasti itsekäs äiti on hyvä äiti – kohti TFW Challengea”