Avainsana: kehopositiivisuus

Kehopositiivinen kalenteri nyt ennakkomyynnissä alehintaan!

Kehopositiivinen kalenteri nyt ennakkomyynnissä alehintaan!

Jee! Jeejee! Kehopositiivinen kalenteri on nyt ennakkomyynnissä alennushintaan TÄÄLLÄ! Huom! Alennettu hinta voimassa vain syyskuun ajan, joten ole nopea!

Osallistuimme Evaleena Vuorenmaan kanssa kalenteriin yhdessä tanssijoina. Koska lihavat tanssijat ovat harvoin esillä mediassa, ajattelimme nousta estradille loistamaan. Koska mehän emme todellakaan ole ainoat lihavat tanssijat tällä maapallolla, eikä meidän tarvitse hävetä vaikka meidän kehomme eivät täytäkään sitä kapeaa muottia mikä esillä on. Kaikki kehot ovat tanssijan kehoja!

No siis tadaa – tässä on yksi upea kuva kalenterista:

Siis kyllä me vaan Even kanssa ollaan aika kuumia kissoja eikö!?

Alusvaatteet: Lumingerie

Meikit: TwistBe ja Lauren Brooke Cosmetics
Meikkaajat: Emmie Viola ja Mariam Benemla
Hiukset: Sari Sandholm
Kuvat: Paula Kesäläinen

Käykää ihmeessä tutustumassa 365 kalenterin tuotteisiin joita kaupassa nyt on myynnissä, hopi hopi!

 

 

LUE MYÖS:

Kehopositiiviset kuvaukset purkissa!

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Keväällä näin ilmoituksen eräässä Facebookin plusmuoti-ryhmässä, että Lontoossa plusmallina työskentelevä suomalainen, Kaisa Henriikka, pitäisi mallikuvaukset Helsingissä. Innostuin heti ja ilmoittauduin.

Tässä muutama upea kuva Kaisasta mallin hommissa:

 

 

Kuvauspaikkana oli Hietsun ranta, ilma oli aivan täydellinen kesäkuussa. Meitä oli paikalla kourallinen naisia eri paikkakunnilta, kuvaaja Milka Rantamo sekä Kaisa. Saimme käteemme skumppalasit ja kävimme läpi Kaisan tuomia vaatteita.

Zizzi oli lainannut kuvauksiin muutaman vaatteen ja Kaisalla oli omia vaatteita lainaan ja muutama vaate myyntiinkin.

Piknik paikkamme oli ihan täynnä kaikkia herkkupaloja, koruja, vaatteita, meikkejä ja tietysti skumppaa.

Muutama kannustava sana ensin

Päivä alkoi sillä, että Kaisa kertoi hieman elämästään ja malliurastaan Lontoossa, sekä siitä miten on itse saanut itsevarmuutta. Sen jälkeen tutustuimme toisiimme, ja saimme kertoa toisistamme muutaman positiivisen asian toistemme ulkonäöstä. Sillä tavalla saisi ehkä vähän ideoita itsekin, miten muut tuntemattomat ihmiset sinut näkevät, ja sitä kautta voi alkaa katsoa itseään uudella tavalla. Kaisa kannusti meitä kaikkia olemaan sinut itsensä kanssa omissa nahoissamme, olimme me minkä näköisiä tahansa. Tällainen tapahtuma auttaa näkemään itsensä taas hieman eri valossa kuin aiemmin, ja on voimaannuttavaa antaa jonkun toisen ihmisen stailata ja ottaa kuvia. Ikinä ei voi myöskään kuulla liikaa kehopositiivista puhetta!

Äidille uusi tyyli, kiitos!

Kaisa oli valinnut paikaksi Hietsun rannan kauimmaisen kallion ja nurtsipaikan, missä oli mukavasti puita varjona ja merinäköala. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Ensin valitsimme yhdessä vaatteita, ja mietimme minkä tyylisiä kuvia haluisimme ottaa. Kaisa auttoi ja opasti valinnoissa jokaista. Itse pukeudun yleensä melkein pelkästään värikkäisiin leggareihin ja trikoomekkoihin, joten halusin jotain mikä olisi itselleni ihan uutta ja erilaista.

Valikoin itselleni crop topin hapsuilla ja sain sen kaveriksi housut. Asusteet olivat kultaiset. Jos näkisin tällaiset vaatteet kaupassa, en lähtisi ikimaailmassa edes sovittamaan näitä. Sen takia olikin kiva lähteä mukaan tällaiseen tapahtumaan missä saa uusia ideoita tyylin suhteen, itse olen ainakin jämähtänyt omaan tyyliini täysin. Haluaisin muutenkin uudistaa tyyliäni jotenkin, ja tämän kuvauksen avulla sain vähän inspiraatiota tyylini uudistamiseen. Huomasin kuvausten jälkeen kun käväisin vaatekaupassa, että hipelöin siellä ihan erilaisia vaatteita kuin ennen kuvauksia, eli jotain uusia ideoita oli siis jäänyt mieleeni.

Kuvasimme bosslady tyyppiset kuvat upeaa seinää vasten. Hitto miten voimaannuttavaa oli ottaa kunnon ryhti, poseeraus ja resting bitch face päälle!

Crop top, housut, kengät ja korut Kaisa Henriikan kätköistä, rintaliivit saatu Lumingerielta. Kuva Milka Rantamo

Olisin saanut valita kuviin parikin erilaista asukokonaisuutta mutta tämä setti tuntui niin hyvältä että halusin pitäytyä tässä tyylissä. Lisäksi oli hieman epävarma olo, kun Kaisa ja Milka lähtivät kuvaamaan, enkä tiennyt mikä sopisi minkäkin kanssa, joten en oikein osannut itse valikoida. Hipelöin erilaisia vaatteita mutta en löytänyt mitään muuta, mikä olisi iskenyt niin täysillä kuin tämä setti. Toppi oli lisäksi kuumalla ilmalla niin hankala riisua hapsuineen, että tämä asu sai kelvata. Tuntui, että näin erilaisessa asussa kuin mitä minulla yleensä on, tuli niin hyvä fiilis etten halunnut edes lähteä riisumaan sitä! Onnekseni hapsutoppi olikin Kaisalla myytävänä, joten ostin sen heti itselleni!

Crop top on ysärijuttu!?

Olen viimeksi käyttänyt crop topia 90-luvulla. Tai silloin niitä tosin kutsuttiin napapaidoiksi, ja niissä luki upeita tekstejä kuten Boys boys boys, Don’t touch tai Super Girl. Voi niitä aikoja. En tosiaan uskonut, että vatsakas ihminen voisi käyttää crop topeja, koska kuka nyt haluaisi vatsaansa näyttää kaikelle kansalle? Ja eihän kukaan halua nähdä minun isoa vatsaani? Ennen raskautta minulla oli vielä enemmän tiimalasivartaloa, mikä tuntuukin olevan ainut hyväksytty vartalomalli kun on pluskokoinen. Raskauden jälkeen tosin tiimalasi vaihtui enemmänkin omenaan, vaikka tiimalasia hieman onkin vielä, ainakin edestäpäin katsoen.

Noniin, olkaa hyvät, aito ysärikuva minusta. Phone me -paita, kannabis-koru (en edes tiennyt mikä tai mitä se on), ja tietty jonkun pojan kainalossa.

Jos sinua ällöttää minun kehoni, se ei ole minun ongelmani!

Mutta miksi minulla ei olisi oikeus käyttää crop topia edelleen tänä päivänä jos haluan? Jos jotakuta ällöttää olemukseni, voi mielellään sulkea silmänsä, laittaa paperipussin päähänsä tai vaikka olla poistumatta kotoa. Se ei ole minun ongelmani!

Vielä pari kuukautta sitten kommentoin Tytti Shemeikan instakuvaan, että uskaltaisipa itsekin joskus pukeutua crop topiin. Vaikka minun some-tileiltäni voisi luulla, että uskallan pukeutua mihin vain ja olen itsevarma, niin jokaisella meillä on omat epävarmuutemme. Meidän yhteiskunta sanelee niin tiukat säännöt etenkin meidän läskien olemassaololle, ihan pienestä pitäen, että uskomme lopulta näitä typeriä sääntöjä itsekin. Tästä aiheesta muuten puhutaan myös Jes Bakerin kirjassa, jota tällä hetkellä luen.

Kuva Milka Rantamo

Confident Queens -tapahtumassa pyydettiin jokaista nimeämään omasta kehostaan kolme kohtaa joista tykkää. Kysyin, että voinko sanoa kaikki, koska olen periaatteessa ihan tyytyväinen kaikkeen kropassani, ainakin nykyään. Silti tuo vatsan alue ja esim. huono iho aiheuttaa ajoittain epävarmuutta. Mutta mielestäni se, että välillä on huonoja päiviä ulkonäkönsä suhteen, ei pitäisi täysin lannistaa. Pää ja leuka ylös niinä päivinä kunnolla, kun ei ole epävarma olo. Ja miksei yrittää pitää leukaa ylhäällä myös niinä päiviä, kun peilistä tuijottaa se läski, epävarma nainen?

Itse luettelin omiksi hyviksi puoliksi silmät, hiukset ja takapuolen. Näitä kuvia kun katson, niin eihän minun mahassakaan ole mitään vikaa!?

ja sitten… veteen poseeraamaan!

Kuulin että muut olivat käyneet vedessäkin poseeraamassa, ja sain hetken mielijohteesta idean juuri ennen omia kuvauksiani, joten heitin housut pois ja poseerasin vedessä alusvaatteisillaan ja crop topissa. Alusvaatteet sain kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin viime vuonna Lumingerielta. Nämä alushousut ovat niiiin ihanat! Ja kaiken lisäksi mukavat, mitä useimmat pitsialushousut mielestäni eivät ole. Myönnettälköön, että yleensä käytän vain jotain Prisman halpismummoalkkareita, ja silloin nämä pitsiset tuntuvat todella ylellisiltä.

Otimme myös kuvia meressä, ja se tuntui kyllä todella siistiltä! Tuntui siltä, kuin olisin ollut oikea malli. Ehkä olenkin jo, minun kokemuksillani!? Heh! Vesi oli onneksi lämmintä, ja harmittelin etten muistanut ottaa uikkaria mukaan, olisin voinut samalla pulahtaa uimaan.

Alusvaatteet saatu Lumingerielta, crop top lainassa Kaisalta. Kuva Milka Rantamo

Kun katsoin näitä kuvia, mietin että vähänkö olen upea tyyppi!? Näin sitä näkee itsensä toisen ihmisen silmin, linssin läpi, ja alkaa arvostaa itseään taas enemmän. Tykkäsin erityisesti näistä meressä otetuista kuvista. Katsokaapa tätä bootya:

Kuva Milka Rantamo, alusvaatteet saatu Lumingerielta

I like big butts and I cannot lie… Voi juma, haluan taas tällaisiin kuvauksiin! Oli niin siistiä! Kaisa kertoi, että saattaa järjestää vielä uudetkin kuvaukset myöhemmin, voin kysellä häneltä jos vaikka ilmoittelen täälläkin tulevista kursseista. Suosittelen kaikille menemään ammattilaisen kuvauksiin joskus elämässään, etenkin jos on sitä mieltä ettei ikinä onnistu kuvissa. Kaikki onnistuvat kuvissa, uskokaa pois!

Hampurilaisia ja vertaistukea

Lopuksi kävimme vielä porukalla syömässä Hietsun ravintolassa hampparit, oli muuten hyvää. Hiki vaan virtasi kun sisälläkin oli niin kuuma! Oli ihanaa jutella muiden naisten kanssa, jotka kaikki olivat tosi mukavia. Juttelimme ulkonäköpaineista ja kaikesta maan ja taivaan välillä.

Autoimme toisiamme valitsemaan parhaat asusteet ja annoimme palautetta asuista ja kuvista. Yksi ihana nainen auttoi minua tekemään silmämeikinkin, kun olen itse siinä niin laiska! Tästä tapahtumasta jäi myös fiilis, että haluan taas opetella tekemään vahvempaa meikkiä itselleni, viime vuosina kun se on jäänyt ihan täysin.

Mitä piditte kuvista? Oletteko koskaan käyneet ammattilaisen kuvattavana?

 

Milkan valokuvauksen facebook-sivut löydät täältä ja instan löydät täältä

Kaisan instaan suosittelen myös tutustumaan:

 


Lue myös:

Lihavaa naista saa arvostella?

Kun sananvapaus meni yli

Kun sananvapaus meni yli

”En kyllä sinuna pitäis tollasta paitaa”

”Sun tissit näkyy, aika härskiä”

”Jos joku laittaa kuvan päivän asustaan, enkö saa silloin kommentoida että onpa ruma paita? Jos joku postaa kuvan käsityöstään, enkö saa silloin kommentoida että en tykkää, aika huonosti tehty? Itsepähän pyysit mielipiteitä ja laitoit kuvan nettiin!?”

Mikäköhän siinä on, että ihmiset ajattelevat että netissä saa sanoa sellaisia asioita mitä ei välttämättä sanoisi kenellekään päin naamaa? Ihmettelen usein miten vaikeaa ihmisillä on todeta omassa päässään että en tykkää, skrollata eteenpäin ja jättää kommentoimatta.

Usein törmään argumenttiin, että koska on itse mennyt julkisuuteen (tai laittanut kuvan nettiin), on täysin avoin kaikelle ”kritiikille”. Tietyllä tapaa joo, mutta ei mille tahansa kritiikille. On olemassa mielipiteitä ja mielipiteitä. Ja jotkut mielipiteet nyt vain ovat niitä, joita ei tarvitse sanoa ääneen.

kehopositiivinen kohu ja sen palaute

Hyvä esimerkki on taannoinen kohu, kun Mungolifen bloggaaja Anna joutui mielipiteidensä takia palautteiden ristituleen. Itse olin täysin eri mieltä kun bloggaaja, ja mielestäni silloin saa antaa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä. Sama pätee omaan blogiini, otan vastaan myös kritiikkiäkin. Eri asia sitten on, miten sitä palautetta antaa, koska sitä voi antaa myös asiallisesti.

Eräässä ryhmässä näin kuinka tätä bloggaajaa haukuttiin hänen (ei-suomalaisen) alkuperänsä takia ja huoriteltiin, ja bloggaajan lasta haukuttiin läskiksi, ja mietin että ihanko oikeasti? Tuntuu että ihmisillä ei ole minkäänlaista filtteriä itselleen. Vaikka onkin eri mieltä, on väärin alkaa haukkumaan. Minullekaan ei ole ihan uusi juttu se, että lastani haukutaan netissä. Se on todella alhaista, enkä tajua miten jollakin tulee edes mieleen sellainen. Sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden, mielipiteiden tai asiallisen kritiikin kanssa, se on vain puhtaasti typerää.

Onko oikein, että bloggaaja joutuu joukkokritiikin alle?

Olen myös sitä mieltä, että jos kirjoittaa mielipiteen blogiinsa asiasta josta tietää jo etukäteen että siitä tulee iso kohu, pitää myös olla valmis siihen että paskamyrskyä tulee. Välillä nousee myrsky myös postauksista, joista ei olisi arvannut että niin käy, ja siihen pitää olla varautunut aina kun julkisesti kirjoittaa. Kun on julkisuudessa tavalla tai toisella, täytyy kasvattaa nahkaa sen verran että kestää myös kritiikkiä. Mutta sitten taas – tämä joukkohyökkäys-meininki mikä nykyään somen myötä on tullut yleiseksi on aika pelottavaakin.

Itsekin sorrun helposti antamaan tuohtunutta kritiikkiä, joten olenko minäkään yhtään sen parempi? Kuvittelen tosin, että itse osaan antaa asiallista palautetta vihaisenakin. Asiallisen kritiikin sekaan tosin eksyy usein myös niitä, jotka lähtevät pommittamaan vihaviesteillä ja oikein nauttii siitä, että saa toisen kärsimään. Se on pelottavaa, ja niin väärin. Mistä sen tietää, eksyykö vihaviestien pommittajat seuraavaksi oven taakse haukkumaan? (eikä sekään ole mitään uutta!)

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että voi käyttäytyä miten sattuu, ja sanoa sen nojalla ihan mitä vain.

Sanat vaikuttavat ihmisiin, joten mieti mitä sanot

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon sanat saattavat vaikuttaa ihmisiin? Yksikin ikävä lause voi jäädä loppuelämäksi soimaan päähän. Sinä saatat hetken mielijohteesta kommentoida jotain, mikä voi jäädä harmittamaan kommentin saajaa pitkäksi aikaa. Onko se sen arvoista, että saa sanottua mielipiteensä?

Tiedän, että jotkut ajattelevat nyt, että ”saako enää mitään sanoa”. Tietenkään ei voi aina varoa kaikkia sanojaan, sen takia että joku voisi loukkaantua. Silti, uskon että fiksu ihminen tietää edes pääpiirteittäin, mitä voi sanoa ääneen ja mitä ei.

Meillä kaikilla on myös oikeus päättää, minkälaista palautetta otamme vastaan. Jos joku kommentoi blogissani että olen ällö läski, minulla on oikeus poistaa se kommentti. Se ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan ihan itsensä suojelemista ja rajojen asettamista. Minulla on oikeus sanoa, että sinä et puhu minulle tuolla tavalla, ja piste.

Vertaapa näitä lauseita, kumman mieluummin sanoisit?

”Sopisko sulle paremmin toi toinen mekko, joka on a-linjainen?”

”Hyi, oikeesti sä näytät aika läskiltä tossa ekassa mekossa.”

Tässä vielä muutama neuvo nettikommentointiin, saa vapaasti käyttää:

  1. Sanoisitko saman asian myös kasvokkain jollekin?
  2. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi olla hiljaa.
  3. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta haluaa silti kritisoida, sen voi tehdä myös asiallisesti.

 

 

Lue lisää:

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Luin eilen illalla blogikirjoituksen, jossa puhuttiin siitä kuinka kehopositiivisuus meni liian pitkälle, ja lihavia ihmisiä ihannoidaan sen sijaan että oltaisiin huolissaan painoindeksistä ja sairauksista.

Hohhoijaa, sanon minä. Kuten Oi mutsi mutsin Elsa kirjoitti hyvin aiheesta, ”Olen nimittäin hieman kyllästynyt näihin tasa-arvo/pride/bodypositive/feminismi/yms on mennyt liian pitkälle juttuihin.”

En ymmärrä miten voidaan ajatella että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelussa voidaan mennä liian pitkälle. Voisiko vain olla, että olet ymmärtänyt sanoman aivan täysin väärin?

Olen lukenut monia kommentteja siitä kuinka lihavia vain ihannoidaan nykyään, ja että terveiden elämäntapojen sijaan vaan hehkutetaan vatsamakkaraa ja läskiä. Ihanko tosi? Voisin antaa muutaman esimerkin siitä, miten lihavia ei tosiaankaan hehkuteta liikaa. Miten porukka hyökkäsi mm. meidän kehopositiivisen kalenterin ihanan mallin kimppuun, koska hänellä sattuu olemaan ylipainoa. Ylipainoinen saa niskaansa koko ajan terveysfasismia, läskittelyä, lihavan perään huudellaan kaupungilla ”laihduta läski” ja ylilaudan kiimaiset pikkupojat heittävät lokaa vähän väliä kaikille some-tileilleni. Vain sen takia että olen ylipainoinen.

Se, että teimme kehopositiivisen kalenterin johon pyrimme ottamaan esille marginalisoituja kehoja, ei tarkoita sitä että viemme laihojen ihmisten tilan kokonaan ja menemme liian pitkälle. Avaa mikä tahansa naistenlehti, tv-sarja tai mainos. Minkälaisia kehoja siellä on? Aivan, hoikkia, pitkiä valkoisia naisia.

Se että nostan esille epäkohtia, joita marginaalisen kehon omaava joutuu kohtaamaan ei tarkoita sitä että paheksuisin hoikkia ihmisiä. En pidä hoikkia ihmisiä huonompina, enkä lihavia ihmisiä parempina. Kaikilla on oikeus olla tyytyväisiä omassa kehossaan, ulkonäöstä ja terveydentilasta riippumatta. Ylipaino ei tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti laiska ja sairas. Ja vaikka olisikin sairas – miten se tekee ihmisestä huonompaa kuin terveistä ihmisistä? Miksi ylipainoista saa haukkua läskiksi ja ”sinne meni meidän verorahat”? Myös alipainoiset joutuvat selittelemään kehoaan. Minkä takia minun pitäisi olla terve, jotta kelpaisin tähän yhteiskuntaan?

Kaikilla on OIKEUS KEHORAUHAAN, ilman että kukaan tulee spekuloimaan että oletkohan anorektikko, tai syötköhän liikaa. Tai että ulkonäön perusteella aletaan saarnaamaan ylipainon terveysriskeistä. MINUN TERVEYS EI KUULU KENELLEKÄÄN MUULLE KUIN MINULLE ja mahdollisesti lääkärillen. Kehopositiivisuus ei muutenkaan ole pelkästään lihavat vs. laihat taistelua, vaan tähtää siihen että _kaikki_ kehot olisivat yhtä arvokkaita. Mitenköhän kauan tätä pitää jankata, että se menisi läpi?

Tiedättekö miltä tuntuu, kun kirjoittaa julkisesti, ja ihmiset luulevat että sen takia on ok kommentoida ilkeästi painoani? Tiedättekö miltä tuntuu, kun kävelee kadulla, ja tuntemattomat huutavat että olen läski? Tiedättekö miltä tuntuu, kun pari kuukautta synnytyksen jälkeen mies kaupassa kommentoi että ”oot ainakin ollu ruoka-aikaan paikalla”? Tiedättekö miltä tuntuu, kun blogiin tulee kommentteja missä sanotaan että sinun kehosi on oksettava ihrakasa? Kun tullaan kommentoimaan, että söisit vähemmän suklaata niin voisit laihtua? Olet ruma sotavalas (?) eikä kukaan tollasta kuvottavaa läskiä halua panna? Niin, ei se kauhean kivalta tunnu.

Kuva: Petra Vii Photography, Huppari saatu Jujunalta

Olen joskus pelännyt astua ovesta ulos, kun on sattunut sellasia päiviä jolloin painoani kommentoidaan tuntemattomien toimesta ihan liikaa. Pelkään astua ulos ovesta, koska ylipainoisena minulla ei ole joidenkin mielestä oikeus kehorauhaan. Voinko pukeutua tähän mekkoon jossa vatsamakkarat näkyvät? Minulla ei ole oikeus istua mäkkärissä syömässä hampurilaista, koska joudun pelkäämään inhottavia katseita ja läski-kommentteja. Ei ole oikeus olla olemassa, onnellinen, ja tyytyväinen itseensä, koska joidenkin ihmisten mielestä minun pitäisi ensin laihtua. Tiedättekö miltä tuntuu kun pahimmillaan joka päivä sinulle kerrotaan (suorasti tai epäsuorasti), että et ole hyväksyttävä yksilö tähän yhteiskuntaan?

Useimmiten sivuutan kommentit enkä jaksa ottaa niistä itseeni. Onneksi minulla sentään on hyvä itsetunto, miten käy niiden joilla ei ole? Nyt kun jouduimme toisen ylläpitäjän kansa neljättä päivää poistamaan kehopositiivisen kalenterin ”ruma läski” kommentteja, ja ylilauta taas kerran hyökkää blogiini paskakommenteillaan, ja sitten näen kirjoituksen siitä miten lihavia ihannoidaan liikaa. Nyt verenpaineet nousi liikaa (ylipaino varmaankin hei!), napsahti päässä ja oli pakko kirjoittaa aiheesta.

Että ei, lihavia ei tosiaankaan ihannoida liikaa.

 

Lue lisää:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Jujunan mallina Tampereella

Jujunan mallina Tampereella

Pääsin Jujunan malliksi Tampereelle, olin niin innoissani! Haluaisin tehdä enemmänkin kuvauskeikkoja, ne on niin kivoja. Minkäs sille voi, että viihtyy kameran edessä!

Olen blogissakin usein esitellyt ompeluksia joita olen tehnyt Jujunan kaavoilla. Tykkään näistä kaavoista, koska ne ovat melkein poikkeuksetta sopineet päälleni ilman muutoksia. Tosin helmaa joudun aina lyhentämään, koska olen niin pätkä, mutta muuten ne istuvat kuin hanska.

Nyt kävin Tampereella kuvauksissa, koska Jujunan Jenni haluaa kuvata kaavojaan vaatteilla, erilaisten ihmisten päällä. Arvostan kovasti sitä, koska usein kiroan esimerkiksi nettikauppoja, joilla on malleina vain pitkiä ja hoikkia, jolloin en näe miltä vaate mahdollisesti näyttäisi itseni päällä. Onneksi nykyään yritykset tajuavat tämän, kuten esim. Neulomo, joka kuvauttaa vaatteensa eri kokoisten ihmisten päällä. On mukavampi ostaa kaavojakin, kun näkee miltä valmis vaate näyttää päällä.

*Vaatteet saatu yhteistyössä Jujunalta (kaksi mekkoa ja huppari).*

Kuvat: Petra Vii Photography

Kuvausjärjestelyt, osa vaatteista: Jujuna

Legginsit ja kengät omat, mekko Jujunan tasku
Huppari Jujunan norah rintamuotolaskoksella

Mekko Jujunan anu-kaava

Mekko Jujunan timantti-kaava, minun ompelema

 

Mitä piditte kuvista ja vaatteista?

Muita ompeluaiheisia postauksia:

Ompelua – yksisarvismekko!

Äidille supersankari-legginsit

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Pluskoon kaavat ja läskiviha, miten ne liittyvät toisiinsa?

Sain yhdestä facebook ryhmästä idean kaivella esiin vanhat käsityölehteni, joita on vino pino vuosilta 2000-2010. Facebook-ryhmässä esiteltiin kuvaa käsityölehdestä vuosien takaa, jossa pluskoon kaavat olivat mallia kaapu, ja kuvateksteissä oli neuvoja kuinka piilottaa ylimääräiset muhkurat. Halusin kurkata omiin lehti-arkisoihin, että minkälaisia sen aikakauden pluskoon kaavat olivat. 

En ole moneen vuoteen tilannut mitään käsityölehtiä, kun niissä tuntuu pyörivän samat aiheet vuodesta toiseen. Olen vuosina 2006-2010 seurannut käsityö- ja neulelehtia tiiviisti, kun opiskelin pukuompelijaksi ja modistiksi.

Silloin olin 15-20 kiloa laihempi kuin nyt, joten en kiinnittänyt silloin mitään huomiota pluskoon kaavoihin koska no, en tarvinnut niitä. Mahduin käsityölehtien kapeaan muottiin, silloin olin muistaakseni kokoa 36, nykyään olen kokoa 48-50.

Näin laiha olin vuonna 2008. Olinkohan silloin myös parempi ihminen, kun en ollut ylipainoinen? No en tietenkään, mutta välillä siltä tuntuu, kun lukee somesta läskiviha-kommentteja.

Ihan mielenkiinnosta, nyt vuosia ja lisäkiloja myöhemmin katsoin uudestaan näitä samoja lehtiä, ja huomasin että silloin on kyllä fat shaming ollut todella avointa. Pluskoon kaavat olivat usein muodottomia tylsiä kaapuja, ja pluskokoa oli yksi kaava koko lehdessä. Saateteksteinä käytettiin usein lauseita kuten ”pyöreälle naiselle, isoille tytöille, pidentää ja hoikentaa, musta sopii isolle naiselle” ja niin edelleen. Tuskin nykypäivänä enää näin suoraan vihjataan, mutta aika pöyristyttävää kuinka vain vajaa 10 vuotta sitten on ihan suoraan sanottu, että ylipaino on aina huono asia, ja se pitäisi piilottaa oikeanlaisilla vaatteilla (muodottomilla, mustilla kaavuilla).

Ei ole ihme, että naisten on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kun kaikkialta toitotetaan että pitäisi olla pidempi, hoikempi, olla vähemmän vatsaa ja rintaa, mutta sitten ei kuitenkaan saa olla ihan liian laihakaan. Kurvikas pitää olla, mutta ei missään nimessä ylipainoinen.

Eli kun läski verhoutuu mustaan kaapuun, näyttää muutaman kilon hoikemmalta, eli hyväksytymmältä.

Samassa lehdessä oli aukeama myös korkeintaan 46-kokoisille, jotka sitten voivat pukeutua valkoiseen. Kaikissa pluskoon kaavoissa saatesanoina on hoikentava, pidentävä, muodot piiloon, kun taas alle 46-kokoisten kaavojen saatteissa on sanoja kuten ”säihkyvä, juhlien kaunotar, tyylikäs ja rauhallinen”. Miksi laihat naiset ovat säihkyviä juhlien kaunottaria, kun taas isompia naisia kehoitetaan verhoamaan kehojensa ”huonot puolet”?

Onneksi ehkä olemme jo hieman päässeet tässä 10 vuodessa eteenpäin, mutta edelleen tässä riittää työnsarkaa. Sen mitä selasin Suuren Käsityölehden digilehtiä, huomasin että nykyään heillä ainakin on kaikki kaavat kokoihin 54 asti, mikä on ihan mahtavaa. Toisaalta en nähnyt mallikuvissa yhtäkään isompaa naista mallina, ja varmasti yli koon 54 naisetkin ompelevat… Saa toki korjata jos asia on toisin, en tosiaan ole niin täysin perehtynyt viime vuosien käsityölehtiin.

Jotain parannusta sentään on tullut, mutta ”mekko joka vartalolle”, ja mallina on pitkä ja hoikka malli? Hmm.

Toivottavasti aikanaan pääsemme eroon kaikenlaisesta body shamingista.

Tässä alla on kuva neulelehdestä, aiheena vartalotyypit. Siinä asiantuntija kertoo minkälaisia vaatteita kuuluisi käyttää eri tyyppisillä vartaloilla. Kaikki lehdet ovat täynnä ohjeita kuinka piilottaa makkaroita ja kurveja, kun taas toisaalta liika hoikkuuskaan ei ole hyvä. Tässä neuvotaan pitkälle, hoikalle I-vartalotyypille kuinka lyhentää pituusvaikutelmaansa, tasapainottaa alavartalon mittasuhteita sekä lisätä muotoja hoikkaan vartaloon. Olet niin tai näin, olet aina väärinpäin.

Onneksi sentään harvoin nykyään enää näkee näin räikeitä juttuja :

Yllä on siis toiveohje – XL-kaava. Mallina kuvassa on kaikkea muuta kuin XL-kokoinen nainen, ja kuvatekstissä kehotetaan taas kerran piilottamaan huonoja puoliaan.

Toinen jännä juttu minkä huomasin oli se, että neuleohjeissa oli kokoja usein 56-58 asti, ilman mitään muodokas nainen -saatesanoja. Malleina kuvissa tosin usein oli vain laihempia naisia. Hassua, että saman aikakauden lehdissä on ompelukaavoissa vain tietyt koot, mutta neuloessa saa isokin nainen tehdä vapaasti omaa kokoaan? Eihän luulisi olevan niin vaikeaa sarjoa kaavoja myös kaikkia kokoja? Varsinkaan kun nykyään käsityölehdissä on sarjottu kaavat myös ainakin kokoihin 54 asti.

Onneksi nykyään on myös paljon netistä tilattavia kaavoja kaiken kokoisille, kuten esimerkiksi Jujuna ja Puuhakaspaja.

VINKKI! Pukeudu ihan juuri niinkuin haluat, koska olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! Se että itse tunnet itsesi mukavaksi jossain vaatteissa, on tärkeintä!

VINKKI! Olisi paljon helpompaa pukeutua juuri niinkuin itse haluaa, jos ympäröivä maailma ei toitottaisi sitä yhtä ja ainutta kehonkuvaa hyväksyttävänä!

 

Ja P.S. tämä postaus ei ole tarkoitettu niin, että haukkuisin Suurta Käsityölehteä tai muita käsityölehtiä ja sen tekijöitä, vaan huomioida sen ajan henki. Ja sen, että onneksi ajat muuttuvat ja voimme pikkuhiljaa antaa kehorauha kaiken tyyppisille kehoille!

Ja P.S. vielä, koska joku kuitenkin tulee mussuttamaan, kuinka ylipaino on epäterveellistä, niin se ei ole pointti tässä. 

 

Lue muita postauksia aiheeseen liittyen:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Kehopositiivinen kalenteri on vihdoin täällä + yhden kalenterin arvonta!

Kehopositiivinen kalenteri on vihdoin täällä + yhden kalenterin arvonta!

Se on vihdoin täällä! Kehopositiivinen kalenteri, jonka kuvauksissa kävimme poikani kanssa viime vuoden puolella. Kuvaukset olivat todella rennot ja muutenkin upea kokemus. Haluaisin vain osallistua kaikkiin kuvauksiin mitä on olemassa, on todella kivaa olla kuvattavana! (mallitoimistot hei, täällä ois yks plusmalli! huhuu!) Poikani oli ensin sitä mieltä että ei aio tulla mukaan kuvaan, mutta lopulta sitten tulikin kun alkoi kiinnostaa että mitä äiti tekee. Poika on niin linssilude, ja hänellä itseasiassa on enemmän mallikokemusta kun äidillään!

* Postauksessa on minun alusvaatteet saatu yhteistyönä Lumingerielta*

Lapsi ihmetteli että miksi äidille piirretään vatsaan glitterillä. Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta.

Minusta on tärkeää näyttää pojalleni, että äiti on sinut kehossaan ja sitä kautta näyttää positiivista kehonkuvaa. Vaikka en aina olekaan sinut itseni kanssa, en koskaan poikani kuullen hauku itseäni. Myös lapsi opettaa äitiään – hän näkee minut kauniina juuri tällaisena kuin olen. Lapsi yhdessä vaiheessa hoki että haluaa syödä paljon pullaa että saisi yhtä ihanan masun kun äidillä, heh. On ihanaa kun lapsi ei näe minussa vikoja, vaan positiivisia puolia, kuten iso masu.

Jos lapsi on ihmetellyt jonkun isoa nenää tai hassua kävelyä, olen selittänyt että olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin. Olisi aika tylsää jos kaikki olisimme samannäköisiä ja samanlaisia. Olen yrittänyt opettaa että tuntemattomien ulkonäköä ei ole kohteliasta kommentoida, paitsi jos haluaa kehua toista. Lapsi usein kehuukin – sanoo muille että onpa sinulla hienot hiukset tai ihanat kengät. Se on kyllä aika hellyyttävää.

Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta.

Ihan mieletöntä oli osallistua näin hienoon projektiin, josta voitot menevät hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi valikoitui Syömishäiriöliitto Syli ry. Syli tekee upeaa työtä, heillä on vertaistukipuhelin, vertaistukiryhmiä ja sieltä löytyy iso tieto- ja materiaalipankki kiinnostuneille, sairastuneille, läheisille ja vapaaehtoisille.

Ryhmissä kannustetaan läheisiä ja sairastuneita kertomaan kokemuksistaan ja siten pääsemään eroon syömishäiriöön usein liitettävästä häpeän leimasta. Ryhmän tuki on kannustanut monia sairastuneita hakeutumaan hoitoon ja läheisille ryhmä on madaltanut kynnystä puhua avoimemmin perheessä olevasta vaikeasta sairaudesta. – SYLI ry
Tsekkaa Iso kolmonen podcast!

Projekti oli aikamoinen siitäkin syystä, että useampi painotalo kieltäytyi painamasta kalenteria. Yksi paino otti työn jo vastaan mutta kieltäytyi tekemästä sen ja palautti rahat. Näköjään edelleen on tabu tämä aihe. Painotalon työntekijät eivät kuulemma hyväksyneet kalenterin alastomuutta. Silti netti ja monen yrityksen mainokset sekä kalenterit ovat täynnä alastomuutta ja pornoa, miksi tämä olisi pahempi? Koska siinä näkyy tavallisten ihmisten tavallisia vartaloita, vatsamakkaroineen kaikkineen? Onko (tavallisten ihmisten) alastomuus edelleen näin tabu?

Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta. Ja kyllä, perjantaina lähden Tampereelle Ylen livelähetykseen!

Näiden takaiskujen takia kalenteria ei saatu toimitettua ajoissa kalenterin tilanneille, vaikka kalenteri saatiin kuntoon painettavaksi aikataulussa. Nämä ovat tietenkin takaiskuja joita ei voi etukäteen ennustaa. Lähdin mukaan järjestämään uutta kalenteria vuodelle 2019, koska innostuin niin tästä projektista. Ensi vuoden kalenteria on alettu työstämään jo nyt pikkuhiljaa, jotta se saataisiin ajoissa tehtyä. Tällaiselle projektille selvästi on tarve, kun yhteiskunta edelleen vastustaa tavallisten ihmisten kehoja.

Ilmeisesti kuvamme olivat facebookiin myös ihan liikaa. Saimme viestin että kuvamme rikkoo facebookin sääntöjä.

We remove photographs of people displaying genitals or focusing in on fully exposed buttocks. We also restrict some images of female breasts if they include the nipple, but we always allow photos of women actively engaged in breastfeeding or showing breasts with post-mastectomy scarring. We also allow photographs of paintings, sculptures and other art that depicts nude figures. Restrictions on the display of both nudity and sexual activity also apply to digitally created content unless the content is posted for educational, humorous or satirical purposes. Explicit images of sexual intercourse are prohibited. Descriptions of sexual acts that go into vivid detail may also be removed.” Facebook community standards

Yllä olevassa kuvassa ei näy (naisten) nännejä eikä sukupuolielimiä, eikä edes alastonta takapuolta. Ilmeisesti facebookilla on joku automaattinen ohjelma joka tunnistaa tiettyjä kuvia missä esiintyy mm. alastomuutta, mutta en ole aiheessa mikään ekspertti ja saa valaista jos asiasta jotain tietää. Kun facebookia selaa niin kyllä siellä on paljon alastonkuvia joita hyväksytään, tai joihin ei reagoisa automaattisesti.

Mielestäni on kummallista että tällaisia tyylikkäästi otettuja kuvia ei hyväksytä mutta rasistiset julkaisut ja (laihojen ihmisten?) pornokuvat saavat jäädä. Olen kymmeniä ja kymmeniä kertoja ilmiantanut facebookissa esim. rasistisia postauksia ja profiileja jotka ovat täynnä sairasta materiaalia mutta niille ei yleensä tehdä mitään ellei useampi ihminen ilmianna niitä.

Tässä kuva, jonka facebook lopulta hyväksyi:

Itse mietin tarkkaan etukäteen, haluanko näkyä alusvaatteisillani kalenterissa ja netissä. Lopulta päädyin siihen että alusvaatteet ovat ihan sama kuin bikineissä poseeraaminen. Minkä takia muutenkaan alastomuus on niin kummallista? Ei alastomuudessa tai alusvaatteissa ole mitään hävettävää tai kehoissamme pitäisi olla mitään piiloteltavaa. Oli todella vapauttavaa olla puoli-nakuna ihmisten edessä ja todeta että se ei minua haittaa.

Ota yhteyttä [email protected] jos haluat hakea malliksi vuoden 2019 kalenteriin!

HALUATKO OSALLISTUA YHDEN KALENTERIN ARVONTAAN? Käy kommentoimassa Masentuneen mutsin facebookissa tähän postaukseen niin olet mukana arvonnassa!

 



Kalenteria tilattiin pieni erä lisää, laita viestiä asap jos haluat omasi! Laita viestiä/meiliä joko minulle tai 365kehopositiivinen -sivulle tai [email protected]! Kalenterin hinta 23€.

Käy seuraamassa 365 kehopositiivinen -kalenterin sivua instassa ja facebookissa, saat ensimmäisenä tietoa kalenterista vuodelle 2019!



Kalenterin järjestäjä: Elena Liski

Kuvaaja: Paula Kesäläinen: nettisivutinstafacebook

Meikkaajat: Iina Piiparinen: insta ja Sari Sandholm: insta

Hiukset: Essi Finström: instafacebook

Alusvaatteet: Saatu yhteistyönä Lumingerielta.  Linkki alushousuihin täällä ja rintaliiveihin täällä.

Mukana kalenterissa myös Iso kolmonen podcast, käykää tsekkaamassa: facebookinsta

 

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Naistenlehdet ovat täynnä pukeutumisohjeita tietyille vartalotyypeille. Etenkin tammikuussa lehdet täyttyvät lisäksi kinkunsulattelu- ja kesäkuntoon viikossa – otsikoista.

Minun kuuluisi käyttää pystyraitaa vaakaraidan sijaan, koska muuten näytän lihavalta, korostaa vyötäröä isojen linjojen sijaan, koska muuten näytän lihavalta. MUTTA MINÄHÄN OLEN LIHAVA! Miksi en saisi pukeutua juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu?

Itse olen näiden yleisimpien vartalotyyppi-ohjeiden mukaan jotain X- ja O-vartalomallin väliltä. Katsoin huvikseni minkälaisia vaatteita minun kuuluisi eksperttien mukaan pukea.

O-vartalo

O-vartaloinen on mehukas omena, jolla on pyöreyttä vatsan, lantion ja takapuolen seudulla. Myös rinnat ovat tavallisesti suuret. Omenaleidi on tavallisesti vähintään kokoa 42. Yleisin virhe on peittää pömpöttävää vatsaa kaavuilla ja jättitunikoilla, sillä todellisuudessa ne vain suurentavat. Hyvin leikatut ja istuvat vaatteet tuovat O-vartaloisen muodot esiin telttoja paremmin.

Yläosaan: olkatoppauksia; avaria päänteitä; vyötäröä korostavia jakkuja, myös pitkinä; laskeutuvia kankaita

Alaosaan: kapeita housuja

Omenavartaloista pukee yleisesti vaatteiden yksivärisyys. Erityisesti pikkuprinttejä on syytä välttää, sillä runsaammalla vartalolla ne näyttävät helposti pieneltä piperrykseltä.  – Kauneus ja terveys – Opi rakastamaan vartaloasi: Näin puet vartalotyyppisi

Luen myös usein näitä neuvoja että isomman naisen kuuluisi mielellään käyttää yksivärisiä ja tummia vaatteita. Mitä jos en tykkää sellaisista? Minulle on ihan yksi ja sama näytänkö läskiltä, samat läskit ne on siellä vaatteiden alla, oli vaatteet sitten yksivärisiä tai pientä printtikangasta!? Olen samaa mieltä siinä että minua imartelee se, että korostan vyötäröäni. Mutta välillä tykkään myös käyttää telttamaisia mekkoja. Se että luen lehdestä, että näytän vartalotyypilläni puolet paksummalta jos käytän telttamaisia mekkoja ei nosta itsetuntoa hirveästi.

Nämä neuvot tuntuvat aina syyllistäviltä, koska ne kertovat että hyväksytty vartalotyyppi on kapeavyötäröinen, tarpeeksi pitkä ja hoikka ja rintojen tarpeeksi isot (mutta ei tietenkään liian isot ja esillä, koska se taas on halpamaista). Kaikki jotka eivät näitä kriteerejä täytä, voivat koittaa häivyttää kehonsa ‘huonoja kohtia’ ja korostaa niitä hyviä, joita toivottavasti on edes muutama.

Itse olen kauan hävennyt isoa vatsaani, kun tuntuu että se pitäisi aina häivyttää pois silmistä. Raskauden aikana olin ensimmäistä kertaa ylpeä vatsastani, kunnes lapsi syntyi ja jäljelle jäi etureppu. Itsensä hyväksymistä ja itsetunnon nostamista ei auta se, että kaikki lehdet ovat täynnä “näin laihdut viidessä viikossa” -otsikoita ja kaupassa huomautellaan minun isosta vatsastani.

Myös nämä ”pukeudu imartelevasti vartalomallin mukaan” – neuvot kertovat usein mikä kaikki kehossani on piilottelun tarpeessa.

O-mallinen vartalo

O-vartalossa vyötärönseudulle on tullut pyöreyttä. Seppä on huomannut, että pyöristyneen vartalon alta paljastuu yleensä tietty vartalomalli, usein se on ollut A-mallia. Jos kroppasi on O, kannattaa suosia rikottuja linjoja, jotka häivyttävät pyöreyttä vähän.

– Kannattaa yhdistää vähän löysempää yläosaa ja kapeampaa alaosaa. Nyt taas varoitan, että ei säkkejä! Istuvat leikkaukset vyötärön kohdalle, ja yläosaan vaikka pystyraitaa, se kaventaa ja pidentää.

Miehustassa voi olla vähän kuvioita, Seppä vinkkaa. 

X-mallinen vartalo

X-mallinen vartalo on tiimalasivartalo, jonka muotoa pukeutumisessa haetaan. Hartiat ja lantionseutu ovat suurin piirtein samalla pystyakselilla, mutta vyötärö on selvästi kapeampi.

– Tämä on hyvin naisellinen vartalo. Ehdottomasti kannattaa korostaa vyötäröä ja valita hyvin laskeutuvia, kauniita ja naisellisia materiaaleja, Seppä sanoo.

 – mtv.fi – Pukeutumisneuvojan vinkit: Näin tunnistat vartalotyyppisi ja korostat parhaita puoliasi

 

 

Kiva, että minulla sentään on vyötärö, kun sitä tässä yhteiskunnassa havitellaan! Kamalaa, jos ei olisikaan vyötäröä, ei voisi olla naisellinen (sarkasmia). Ja mikä on naisellinen materiaali? Mitä jos ei halua olla naisellinen, mitä ilinä se tarkoittaakaan? Usein luen myös artikkeleita, joissa sanotaan että olisi hyvä pukeutua hillitysti eikä monia kuoseja kannata yhdistää. Kuosin kanssa kannattaa olla yksivärinen vaate tasapainottamassa. Milloin on eläinkuosit kiellettyjä ja pallokuosit niin out.

Miksi näitä pukeutumisneuvoja toitotetaan kaikkialla? Jos pukeudut niin ja näin, olet hoikempi! Jos puet nämä, näytät lyhyeltä ja lihavalta! Mutta siis – minähän olen lyhyt ja lihava? En ymmärrä. Miksi minun pitäisi joka aamu pukiessani miettiä, että miten saisin itseni näyttämään “paremmalta versiolta” itsestäni? Sen sijaan että pukeutuisin juuri niin kuin haluan, ihan sama vaikka vatsa näkyisi tai sääret ei korostu korkokengillä? Kunhan itselläni on mukava olo, miksi millään muulla olisi väliä?

Olen itseasiassa aika kauan elänyt näiden pukeutumisneuvojen mukaisesti, ainakin osittain. En ole tajunnut, miten paljon nämä lukemani artikkelit ja lehtiotsikot ovat vaikuttaneet minuun alitajuisesti. En ole esimerkiksi käyttänyt vaakaraitaa, koska olen uskonut että se tekee minut entistä lyhyemmän näköiseksi. Olen aina ollut epävarma pituudestani, koska en ole kasvanut yläasteen jälkeen. Olen vain 155 cm lyhyt, ja olen aina kuvitellut että aikuiset ihmiset ovat kaikki minua pidempiä, ja minä olen jäänyt tapiksi. Olen sen takia pitänyt itseäni vähemmän aikuisena kuin muita ikäisiäni. Kaikissa näissä pukeutumisneuvoissa toitotetaan, kuinka näyttää pidemmältä.

Olen myös huomaamattani aina vetänyt vatsaa sisään. Sehän on ihan hullua! Vain sen takia, että iso vatsa ei ole hyväksyttyä. Se pitäisi koittaa häivyttää vaatteilla pois.

Kuva: Noora Brandt

 

Kuva: Noora Brandt

Olen myös aina inhonnut sitä, kun pukeutumisneuvojat sanovat että tietyn iän jälkeen pitäisi pukeutua hillitymmin. Löysin juuri facebookin muistoistani vuoden tai parin takaa artikkelin Me Naisista jossa Satu Taiveaho oli värjännyt hiuksensa hieman vaaleanpunertaviksi. Juhlien jälkeen hän sanoi värjäävänsä hiuksensa takaisin “perheenäidille sopivaksi”. Anteeksi, mutta voisiko joku selittää mikä hiustyyli on perheenäidille sopiva?

Tässä minun perheenäidin hiuksia. Ei hätää, olen ihan kunnossa alarivin vasemmassa kuvassa, pukeuduin vain zombieksi naamiaisiin.

Pyysimme miehiä myös pisteyttämään asut, viiden pisteen merkitessä tyylikästä ladya ja yhden pisteen kassialmaa. Lue armottoman raadin kommentit! – mtv.fi artikkeli

Kun surffailin internetin ihmeellisessä maailmassa etsien pukeutumisvinkkejä vartalolleni, törmäsin varsinaiseen rimanalitukseen. Artikkeliin, jossa miehet arvostelevat naisten syystyylejä. Koska naisethan pukeutuvat aina miehiä, eikä suinkaan itseään varten… Kommentteina oli muun muassa:

“Ainoa ketä tämän oksennuksen päälle pistää on kettutyttö tai viherpiipertäjä. Sukkahousut ja kengät toimii. Mikäli tuota yläosaa myydään hyvin, niin minäkin rupean vaatesuunnittelijaksi. Arvosana 1.” Mikko, 38

“Essumainen kaapu, näen kantajan nörttinä. En ikinä näkisi tätä vaimoni yllä, kaikki vaihtoon kiitos. Arvosana 2.” Kristian, 41

 
“Tätimäinen, liian lyhyet pitkät kalsarit jalassa! Hyi olkoon jos vaimo pukeutuisi näin. Kaikki vaihtoon. Arvosana 2.” Kristian, 41
 
“Ranteet auki… Takki ja laukku cool, mutta kun leggarit jalassa, niin kengät näyttää kanooteilta. Kaikki kuitenkin hyvännäköisiä, mutta ei vaan sovi yhteen. Arvosana 1.” Mikko, 38
 
“Tämä yhdistelmä näyttää nais-sutenöörin / puuman asulta. Eli vähän vanhempi nainen joka haluaa palata ajassa taaksepäin. Arvosana 2. Jos tuon kauhtuneen takin tilalla olisi luokkaa Burberryn ruututakki, niin wau ja arvosanaksi 5.” Mikko, 38
Tässä korostuu taas se, että naisen pitää olla tyylikäs korkokenkineen, eikä saa olla nörtti, kettutyttö tai nais-sutenööri (?), eikä muutenkaan millään tapaa erilainen kuin muut. Kauhean kapea näkemys naiseudesta. Mikä tämän artikkelin pointti oli? Jos pukeudut näin, nämä miehet eivät tykkää? Huoh.
Hurjaa, vaakaraitaa paksulla!
 
Yritän pikkuhiljaa pyristellä eroon tästä kapeasta näkemyksestä. Huomaan että edelleen minulla on ajatuksia kuten “enhän minä voi tyllihametta laittaa, kun näytän niin isolta, tässä paidassa näytän ihan muumimammalta, voinko laittaa nämä housut kun näytän tuplasti isommalta, jos laitan nämä, näytänkö lyhyeltä?” On totta, että tietyt vaatteet varmasti näyttävät paremmalta päälläni kuin toiset, mutta ei näihin pukeutumissääntöihin kannata jumiutua. Voi kokeilla uusia juttuja ja koittaa olla ennakkoluuloton myös pukeutumisessa.
Olen onnellinen siitä että osaan ommella omat vaatteeni. Kun menen mihin tahansa vaatekauppaan, on ihan mahdoton löytää vaatteita. Ensinnäkin sen takia että koot loppuvat kesken ja toiseksi koska missään ei ole mitään värejä! Vain suomen kansallisvärejä mustaa ja harmaata, jos on onnekas saattaa syksyllä löytyä sinapinkeltaista. Usein katselen lastenosastolla vaatteita ja harmittelen, miksei sellaisia printtejä ja väri-iloitteluita löydy aikuisillekin? Aikuisetkin voivat haluta pukeutua yksisarvis-legginseihin ja Darth Vader paitaan. Naurattaa tämä yksi kuva jonka otin muutama vuosi sitten sukkahousuosastolla, kun yritin etsiä värikkäitä sukkiksia.

Tuntuu että aikuisen pitäisi olla ulkonäöltään yllä mainitun näköinen mutta myös vakava jotta hänet voitaisiin ottaa vakavasti. Aikuinenhan ei voi olla leikkimielinen ja huumorintajuinen, myöskään pukeutumisessa? Elämä on tarpeeksi ahdistavaa ja vakavaa muutenkin, ja itse tykkään pukeutumisella tehdä elämästä vähän hauskempaa. Usein myös artikkeleissa joissa puhutaan työpukeutumisesta oletetaan että kaikki aikuiset ovat töissä toimistossa. Tietysti useimpiin työpaikkoihin ja tapahtumiin on kohteliasta pukeutua säädyllisesti, mutta entäs jos on ompelija tai nuoriso-ohjaaja kuten minä olen? Ei silloin vaadita bisnespukeutumista.

Tietysti jos uskoisin Iltalehteä, en tietenkään laittaisi värikkäitä sukkiksia jalkaani. Heidän mielestään tyylini on mm. tarhatäti joka haluaa näyttää hoidettaviltaan eikä batman-printti aikuisella ole kauhean uskottavaa.

5. HASSUT ELÄIMET

Kukapa ei nauttisi söpöistä kissavideoista? On kuitenkin eri asia katsella kivaa kisun kuvaa näytöltä kuin aikuisen ihmisen rintamuksesta. Puhumattakaan eläimenkorvin varustetuista pipoista. Nallemyssy näyttää söpöltä vain pyöreäposkisella, nappisilmäisellä lapsella.

6. VÄRIKKÄÄT SUKKAHOUSUT

Aikuisella naisella värikkäät, kirjavasti kuvioidut puuvillasukkahousut eivät näytä nuorekkailta, vaan siltä, että olet tarhantäti ja pyrit samaistumaan hoidettaviisi.

11. SARJAKUVAPRINTIT
Sarjakuvista nauttivat toki kaikenikäiset, mutta työelämässä legginssejä koristavat Batmanit ja My Little Ponyt voivat syödä uskottavuutta, niin tylsää kuin se onkin.

Ehkä persoonani takia olenkin suuntautunut nuoriso-ohjaajaksi ja luoviin hommiin. En näe itseäni jakkupuvussa toimistossa, ja miksi pitäisi? Olen silti aikuinen, hyvä äiti ja vastuullinen. Itse olen pitänyt kiinni lapsenomaisesta tavasta pitää hauskaa, katsokaa vaikka tätä kuvaa missä olen lapsena ja tanssikeikoilla…

Elämä on jo tarpeeksi vakavaa, ja liian lyhyt siihen että pitäisi olla huolissaan siitä että näkyykö se vatsa tässä mekossa ja olenko liian lyhyt. Onko minulla tarpeeksi perheenäitimäinen tukka ja ottaako kukaan minua vakavasti?

IHAN SAMA! Kunhan itse olen tyytyväinen itseeni. Olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin. Sitä päivää odotellessa, kun media ja naistenlehdet tajuavat sen myös ja lakkaavat tuputtamasta vain yhtä hyväksyttyä vartaloa ja aikuisuuden muotoa.

Koittakaa rakastaa itseänne,

Terveisin Jabba ja Masentunut mutsi

 

Helpottaako elämä koskaan enää?

Helpottaako elämä koskaan enää?

Kuten jotkut teistä lukijoista tietääkin jo, olen kamppaillut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja uupumuksen kanssa jo kolme vuotta.

Joskus tulee hetkiä kun miettii, että tuntuuko elämä aina ja ikuisesti tältä, näin hemmetin raskaalta? Helpottaako tämä koskaan? Nyt edelleen joka ikinen asia mitä teen, vaatii ison ponnistuksen. Viime aikoina on taas tuntunut siltä että kaikki kaatuu niskaan. Lapsen terveys reistailee, emme nuku edelleenkään öisin, aloin taas syömään masennuslääkkeitä kun sain koko ajan paniikkikohtauksia, lapsi syö refluksilääkkeitä ja minun pitäisi muistaa kaikki lääkitykset ja hoitaa koti ja talous samaan syssyyn. Lisäksi minulla on jo monta viikkoa ollut kurkku kipeä ja yskä ja ne vetävät kaikki energiat irti minusta.

On mahdotonta pitää koko palettia yksin kasassa koko ajan, edes niin että aita on todella matalalla. Kun saan yhden pyykkivuoren selvitettyä monen päivän jahkailun jälkeen, on tiskivuori täynnä. Kun saan vihdoin soitettua yhden tärkeän puhelun, vyöryy pyykkivuori taas yli. Kun vihdoin lapsi illalla nukahtaa, olen niin väsynyt etten jaksa enää edes itkeä. Nämä asiat ovat varmasti arkipäivää myös kahden vanhemman perheessä ja heillä jotka eivät ole masentuneita. Masentuneena yksinhuoltajana tämä kaikki vain tuntuu välillä niin ylivoimaiselta. Tuntuu että koko ajan on niin paljon tekemistä, muistettavaa ja suunniteltavaa, että ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Yksi iso ahdistuksen aihe myös on taloudellinen tilanne. Elämme köyhyysrajan alapuolella ja koko ajan on tiukkaa rahasta. Laskuja tulee ovista ja ikkunoista ja minulla ei ole voimia suunnitella taloutta, on niin raskasta laskea joka senttiä, ja sitä kuinka paljon rahaa jää laskujen ja vuokran jälkeen.Yleensä ei paljoa jää.  Ymmärrän sen, ettei työttömyystuella ole tarkoituskaan rikastua tai elää ylellistä elämää, mutta on tämä silti niin lopen uuvuttavaa. Olisin onnellinen, jos laskujen ja vuokran jälkeen jäisi sen verran rahaa että saisimme koko kuukaudeksi edes kunnon ruokaa.

Töitä en ole saanut hakemisesta huolimatta, enkä ole edes varma onko minulla voimia tehdä töitä ja hoitaa kaikki muut arkiasiat yksin. Olen silti hakenut töitä ja harkinnut yrittäjyyttä ensi vuoden puolella jos en saa töitä. En vain pysty olemaan enää kauaa työttömänä, minun on pakko saada jotain järkevää ja mielekästä tekemistä, muuten pääni hajoaa. Harmi vain ettei työkkäri ole samaa mieltä, kun en päässyt työkkärin järjestämälle yrittäjäkurssille. Ihme kuinka koko ajan halutaan että työttömät nousisivat sohvalta ylös ja tekisivät jotain, ja sitten työkkäri ei löydä kaikille yrittäjäkurssin 64 halukkaalle paikkaa kurssille.

On niin uuvuttavaa koittaa laskea kaupassa senttejä, että onko varaa makaroniin JA leipään. Tällä hetkellä saimme lääkäriltä myös kehoituksen kokeilla viljatonta ruokavaliota lapsella jos oireet ja heräilyt loppuisivat, ja sepä vasta ilahduttaakin. En jaksa tällä hetkellä tehdä kunnon ruokaa, ja nyt pitäisi opetella uusi ruokavalio ja ostaa kalliita viljattomia tuotteita. Tietysti teen sen, koska ei ole muuta mahdollisuutta, mutta kyllä se silti niin uuvuttaa.

Tästä tuli nyt valituspostaus, mutta tällä hetkellä en jaksa muutakaan. Mietin täällä vain, että milloin tämä kaikki helpottaa? Lapsen kanssa on toki helpompaa, kun hän täyttää kohta jo neljä vuotta, mutta silti tuntuu kaikki niin uskomattoman raskaalta. Lopetin masennuslääkkeet koska ne tekivät minusta seinään tuijottavan zombien. Näköjään minulla on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa – syödä lääkkeitä ja olla zombie, tai olla lääkkeettä ja olla todella lyhytpinnainen. Huoh. Kunpa tulevaisuuden minä tulisi käymään tulevaisuudesta ja kertoisi minulle, että kyllä tämä joskus helpottaa, ja olo ei ole joka päivä kuin jyrän alle jäänyt.

Marraskuussa kuitenkin tapahtuu muutamakin jännä juttu – menen kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin (käy tsekkaamassa 365kehopositiivinen instagram) ja meille tulee Ylen kuvaustiimi kuvaamaan. Siitä lisää myöhemmin!

Kehopositiivisen taskukalenterin voit tilata ennakkoon 19€ hintaan täältä!

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Kuten olen kertonut jo aiemminkin, raskaus ja masennus ovat muuttaneet kehoani ja mieltäni niin, että itsetuntoni on ollut ihan nollissa. Olen tuntenut itseni läskiksi, inhonnut roikkuvaa vatsaani ja masentuneena katsonut itseäni peilistä. Olen ihan vasta viime kuukausina alkanut miettimään että enhän minä olekaan mikään ruma, laiska läski. On ihmeellistä, miten masennus voi muuttaa ajattelutapaa niin paljon. Ennen raskautta ja raskauden aikanakin olin niin tyytyväinen itseeni, että ystäväni välillä nauroivatkin kun tuijotin itseäni peilistä ilmeellä “daaamn, kuka toi kuuma misu on!”.

En olisi uskonut että raskaus, äitiys ja masennus muuttavat ihmistä niin hurjan paljon. Olen aina ihmetellyt kun ihmiset sanovat että häpeävät käsivarsiaan, vatsaansa, eivät tykkää katsella omia valokuviaan tai uskalla mennä uimapuvussa rannalle. Aina ihmettelin, että miksi ihmeessä? Me kaikki olemme juuri tällaisia kuin olemme, eikö? Kunnes raskaus muutti kehoani ja ihanasta raskausvatsasta jäi kipeä sektioarpi ja lörppö vatsanahka. Lisää löylyä heitti masennus, joka sai itsetuntoni nolliin.

 

 

Suunnittelimme Naiseuden Voiman bloggaajien kanssa rantasaunamökin vuokraamista, ja mietin että nyt vihdoinkin hankin uimapuvun itselleni. Ostin uikkarin viimeksi pari vuotta sitten Portugalin matkalta, mutta en uskaltanut käyttää sitä kuin kerran, kun tunsin itseni isoksi valaaksi siinä. Se jäi kaappiin ja jäi lihotessani vielä pieneksikin. En ole koskaan tykännyt uimisesta koska pelkään vettä, joten uimapuvun hankkiminen on jäänyt. Nyt kuitenkin päätin  että vaikka en päätyisi uimaan, haluan uimapuvun. Lapsikin alkaa olemaan jo niin iso, että varmasti haluaa rannalle ja uimahalliin äidin kanssa.

 

Rakas lapsi. Hyväksyy äitinsä juuri tällaisena kuin olen. Lapsi on monesti sanonut “Aion syödä tosi monta omenaa, että mulla olis niiiin iso ihana masu kun äidillä!”. Voi lapsi pieni, kuinka kasvatatkaan minua paremmaksi ihmiseksi päivä päivältä <3

 

Kävin Citymarketissa kokeilemassa onneani, ja sieltä löytyi kuin löytyikin jopa XXL-kokoisia uimapukuja. Olin yllättynyt, koska usein kaikissa kaupoissa koot loppuvat L:n kohdalla. Otin sovituskoppiin kolme uikkaria. Ihan vinkkinä kaupoille – hankkikaa pliis sovituskopit joissa on kunnon ovet ja lukot, on todella inhottavaa testata uikkareita muutenkin. Pelkkä verho esteenä luo koko ajan pelon siitä että joku tulee vielä kurkkimaan!

 

 

Siinä se nyt on, minä, väsynyt äiti joka survoi itsensä XXL-kokoiseen uimapukuun, ja se oli liian pieni! Uups ja kääk! Kylläpä itsetunto nousee naisella aina sovituskopissa – nooot.

 

 

Toinen XXL-kokoinen uikkari joka ei mahtunut päälle, kyllä tuli hiki pungertaessa tätä päälle. Ja tietysti värinä on musta, suomen kansallisväri. Eihän nämä hinkit näihin uikkareihin mahdu, hitto soikoon. Olin jo luovuttaa, ja menossa teltta-osastolle.

 

 

Kunnes – TADAA! Myöskin XXL-kokoinen uimapuku, ei täysin musta edes, mahtui päälle ja tuntuu hyvältä! Jes! Riemuvoitto! Kaiken lisäksi uimapuku maksoi vain 15 euroa. Pienempikin koko olisi mahtunut muuten päälle, mutta tuntui liian tiukalta. Tässäkin uikkarissa pitäisi hiukan lyhentää olkaimia, muuten tissit pullahtavat vielä ulos. Muuten – ihan perfect!

Siinä ne nyt on, sovituskoppikuvat. Varmasti joka ikinen samaistuu siihen, että vaatteiden sovittaminen kaupoissa on enemmän tai vähemmän kammottavaa. Ajattelin pistää nämä kuvat kaiken kansan nähtäville kertoakseni ettei tässä(kään) kehossa ole mitään hävettävää. Toivoisin että joka ikinen ihminen tässä maailmassa voisi sanoa että olen tyytyväinen itseeni. Tiedän kuitenkin nyt, miten vaikeaa se voi olla. Sen takia haluan blogini avulla huutaa koko maailmalle ja kaikille teille jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa että ette ole yksin. Haluan luoda maailmaan enemmän itsensä hyväksymistä.

 

 

Olimme bloggaajien saunaillassa ja olin tyytyväisenä omassa uudessa uikkarissani. En tosin käynyt uimassa, kun pelkkä ajatuskin sai minut kananlihalle. Kävin sentään poseeraamassa laiturilla!

Rakkautta ja kehorauhaa kaikille!

P.S. Minua pyydettiin mukaan kehopositiiviseen taskukalenteriin! Käykää seuraamassa instassa 365kehopositiivinen – sinne tulee infoa lisää kun sitä on!