Avainsana: arki

Papunetin kuvatuet apuna arjessa – mukana tulostettavat kuvatuki-pohjat

Papunetin kuvatuet apuna arjessa – mukana tulostettavat kuvatuki-pohjat

Kysyin joskus instassa kiinnostaisiko postaus missä esittelen meidän kuvatuet, ja moni oli sitä mieltä että kiinnostaa. Esittelen nyt muutaman kuvan joita käytän arjessa ja töissä.

Postauksen lopusta löydät linkit Papunettiin, joihin olen koonnut valmiiksi tulostettavat kuvatuet, jotka esittelen tässä postauksessa. Näitä kuvia saa siis itse tulostettua Papunetistä, siellä on todella kätevä kuvatyökalu tähän.

Joskus tuntuu siltä että kaikkialla on Papunetin kuvia, ja meinaan kyllästyä koko hommaan. Mutta kuvakommunikointi vaan auttaa todella paljon sekä töissä että kotona aistiyliherkän jännittäjän kanssa joka aina haluaa tietää ”mitä me huomenna tehdään” ja ”milloin on lelupäivä”.

Kuvatuet kotona

Tässä on kuvatuet joita käytämme kotona 5-vuotiaan aistiyliherkän jännittäjä-lapsen kanssa. Meillä on myös ma-su pohja johon laitan sinitarralla kiinni jokaisen päivän kohdalle sen päivän tapahtumat.

Kuvatuki
Viikko-pohja, joka löytyi netistä

Olemme kotona käyttäneet kuvatukia pariin otteeseen, ensin kun lapsi oli noin 3-vuotias kun siirtymät olivat vaikeita. Sitten luovuimme niistä, kunnes taas viime keväänä otimme ne käyttöön toimintaterapeutin suosittelemana. Tavallaan raskasta käyttää näitä töissä JA kotona, mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli että voin hyödyntää työssä opittua kotona ja toisinpäin.

Kotona meillä on eteisen seinällä vaihdellen yksi tai kaksi viikko-ohjelmaa, minne laitan tämän ja tarvittaessa vielä seuraavan viikon ohjelman. Joskus käytämme vain yhtä viikkosuunnitelmaa kerrallaan. Sinne laitamme päiväkoti/koti-päivät ja mahdolliset muut asiat joita teemme. Myös isovanhempien kyläilyt ja muut tekemiset.

Kuvatuet auttavat lasta joka jännittää usein

En ole millään tapaa suunnitelmallinen tai järjestelmällinen ihminen, vaan menen usein extemporee. Emme suunnittele paljoakaan asioita etukäteen ja se onneksi sopii lapsellekin. Jos meille on tulossa jokin kyläily tai tapahtuma mihin menemme, merkkaamme sen kalenteriin ja käymme sitä läpi etukäteen. Etenkin lääkärikäynnit ja muut jotka saattavat jännittää lasta, merkataan etukäteen ja niistä jutellaan. Joskus taas on parempi kertoa jännittävistä asioista vasta edellisenä päivänä tai samana aamuna, muuten lasta alkaa jännittää liikaa. Välillä on vaikea ennakoida, mistä kannattaa kertoa etukäteen ja mistä ei.

Joskus jos kerron vasta aamulla että nyt menemme lääkäriin, saattaa koko käynti mennä pieleen kun lapsi ei osaa valmistautua henkisesti ja hän kieltäytyy yhteistyöstä täysin. Toisinaan taas, vaikka valmistelisi viikon etukäteen jännittää silti niin paljon, että lapsi ei kykene tekemään vastaanotolla mitään. Sen takia usein varaan kaksi tapaamista, ensimmäinen menee jännittäessä ja toinen saattaakin jo sujua.

Olemme myös kehittämässä lapsen kanssa halaus-kortit, joita voi käyttää kun suututtaa. Lapsella on tapana kiukusta jostain asiasta X ja kiukku ei vaan ota loppuakseen. Hän voi puoli päivää jäädä ns. jumiin siihen kiukkuun, ja eräs päivä juteltiin aiheesta lapsen kanssa. Mitä voisimme tehdä jotta hän ei jäisi jumiin kiukkuun vaan voisi jo päästää tunteesta irti ja siirtyä eteenpäin? Keksimme hali-kortin, minkä lapsi (tai aikuinen) voisi ottaa esille sovinnon eleenä.

Lue myös: Erityisherkkä ekstrovertti

Kuvatuet töissä

Tässä ovat ne tuet, mitä töissä käytän. Useimmiten tulee käytettyä kyllä / ei -kuvia, eli näitä vihreää ja punaista. Ne ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Olemme töissä laittaneet näitä myös ruokapöydälle, punainen tarkoittaa ruokailua ja vihreällä saa kiittää kun on valmis. Niitä voi myös käyttää ruokailutilanteessa kannustamaan käytöstapoihin pöydässä. Mieluiten positiivisen kautta eli vaikkapa ”nyt istut niin hienosti oikein päin ja syöt, saatkohan pidettyä vihreän kortin koko ruokailun ajan”.

Kuvatuet

Aiemmin olin vuoden töissä 1-5 vuotiaiden ryhmässä, jossa oli paljon kuvatuista hyötyviä lapsia. Oli haastavaa käyttäytymistä, ihan perus käytöstapojen opettelua sekä kielellisiä haasteita. Siellä apua oli ihan perus toiminnoista: vessa, ruokailu, hyvä, huono, lepohetki, ulkoilu ja niin edelleen.

Erään lapsen kanssa otin käyttöön järeämmän arsenaalin kuvatukia ja erilaisia tunnetiloja käsitteleviä kuvia. Hänen kanssaan oli haastavaa kommunikoida senkin takia, koska hän ei osannut suomea kunnolla. Tämän lapsen kanssa toimi parhaiten kuvat ei – sekä lopulta halaus- kuva. Kun lapsi rauhottui hieman, pystyin näyttämään halaus-kuvaa jolloin halattiin ja sovittiin.

Jokaisen lapsen kanssa toimii eri asiat ja kuvat, ja niistä pääsee jyvälle vain kokeilemalla. Tässä on kuitenkin minun perus pakettini kuvia joista olen kokenut hyötyä töissä ollessani.

Kuvatuet
Näistä myös yläfemma toimii superhyvin joihinkin lapsiin! Kun on tehnyt jotain hyvin, tulee yläfemma.
Kuvatuet
Perus kuvat töihin varhaiskasvatukseen

Näitä kuvatukia on hyvä käyttää erityislasten kanssa mutta myös sellaisten kanssa, jotka eivät osaa suomea kunnolla vielä. Olen työssäni huomannut, että lapset oppivat näiden korttien avulla nopeasti mitä ne tarkoittavat (tietysti lapsesta riippuen). Riippuu myös ihan lapsesta, että mitkä kortit toimivat ja joillakin ne eivät toimi ollenkaan. Kuten nuorten ja lasten kanssa työskentelevät tietävät, lapset ovat kaikki erilaisia. Itse olen kokenut työssäni että näistä on suuri apu, jos lapsi on edes vähän vastaanottavainen näille kuvatuille.

Lue myös: Kirje päiväkodin hoitajille

Nyt olen töissä eskareiden kanssa, ja tämän ryhmän lasten kanssa ei toimikaan ihan samat kuvat kuin pienten kanssa. Olemme käyttäneet esimerkiksi kuvia eteisessä – mitä tänään puetaan? Kyllästyimme siihen että jokainen lapsi kyseli aina pukiessa – tarviiko ulkohousuja? takkia? hanskoja? Joten kehitimme tällaisen seinälle tulevan ohjeen, jota voi sään mukaan vaihdella. Lapset ovat ottaneet tämän hyvin vastaan ja osaavat parin viikon harjoittelun jälkeen jo melkein jokainen katsoa itse taulukosta mitä tarvitsee pukea, ja missä järjestyksessä.

Kuvatuet
Kuvatuki

Näistä kuvista on hyötyä siinä, että eskari-ikäisetkään ei vielä välttämättä hoksaa mitä pitää pukea päälle ja missä järjestyksessä. Yllä olevissa kuvissa on ulkovaattet mitä tarvitaan ulkoiluun ja järjestys miten ne puetaan. Ylhäältä alas on pukemiseen ja alhaalta ylös riisumiseen.

Eskariryhmälle on myös käytössä ruokapöydässä punainen ja vihreä liikennevalo (punaisella ei saa vielä kiittää ja vihreällä saa). Se vähentää niitä kymmeniä ”saakojokiittää saako saako jo kiittää” kyselyitä. Käytämme myös käsien taputtamista tai triangelin/kellon soittamista huomion saamiseksi – joskus meno yltyy niin villiksi ettei ääntä saa kuuluviin. Käytössä on myös timer kello, mihin laitetaan 15-5 minuuttia aikaa leikkiin ennen kuin täytyy lähteä pukemaan tai muuhun toimintaan. Usein monella lapsella siirtymät ovat vaikeita, ja timerit auttavat siihen että lapsi tietää paljonko leikkiaikaa on vielä jäljellä.

Vinkkinä myös youtuben timerit, jonka voi laittaa vaikka tablettiin:

Käytetkö kuvatukia arjessa tai työssäsi? Koetko ne hyödyllisiksi? Jos et käytä jo, oliko näistä vinkeistä hyötyä?

Linkki muokattavaan Papunet- kuvatyökaluun – töihin varhaiskasvatukseen:

https://kuvatyokalu.papunet.net/#/muokkaa/806079/c55edf938984d971fe20d6b60fdcf557/

Linkki muokattavaan Papunet- kuvatyökaluun – kotiin:

https://kuvatyokalu.papunet.net/#/muokkaa/806086/140f83b2c22ecca3631e07dea35be32c/


Siis hetkinen – saan nykyään käydä rauhassa suihkussa!

Siis hetkinen – saan nykyään käydä rauhassa suihkussa!

On keskiviikko, kello on 20.35. Olen juuri saanut lapsen nukkumaan ja olen suihkussa. Tajuan kesken hiusten pesun että hetkinen, olen jo pitkään saanut käydä rauhassa suihkussa ilman häiriöitä! Muistan vuosi, vai pari sitten kun vielä kuuntelin sydän pamppaillen shampoot päässä että huutaako se lapsi, heräsikö se. Vau, näin se elämä muuttuu.

Poikani alkoi siis nukkumaan täysiä öitä vasta noin 4-vuotiaana. Syntymästään asti hän heräili, huusi ja heräili ja olin epätoivon partaalla. Voit lukea lisää näistä ajoista täältä (Vuoden päivät nukuttuja öitä takana), täältä (Vauvavuoden jättämät traumat) ja täältä (Miksi en ollut onnellinen äiti – tarina siitä kun mutsi masentui) .

Silloin tuntui siltä ettei tämä tästä koskaan, koskaan ikinä parane. En nähnyt valoa tunnelin päässä. Itseasiassa, edes koko tunnelia ei näkynyt kaiken sen masentuneen raskaan mönjän läpi.

Kuva: Alexandra Malanin

Muistan todella elävästi sen tunteen siellä suihkussa, kun tuntui ettei edes viiden minuutin suihkun aikana kykene rentoutumaan, vaan odottaa sitä seuraavaa itkua sydän pamppaillen. Ja niin tässä nyt vain ollaan 5,5-vuotiaan lapsen äitinä ja kirjoitan tätä postausta kaikille teille jotka kamppailevat unettomien öiden kanssa. Että kyllä se helpottaa, uskokaa pois. Vaikka ei siltä tunnukaan tällä hetkellä, niin kyllä se helpottaa.

Ja älkää kuunnelko sitä joka tähän sanoo että ”odota vain, kyllä se tästä pahenee, ei tämä vielä mitään! Pienet lapset, pienet murheet, isot lapset isot murheet!” Vaikka se saattaakin pitää paikkaansa, me emme mieti sitä nyt, vaan koitamme selvitä tämän vaiheen läpi kunnialla. Kun ihminen saa unta pitkän unettoman jakson (vuosien) jälkeen, ei mikään tunnu ihanammalta kuin kokonaisen yön nukkuminen häiriöittä.

p.s. Olemme muuttaneet ja elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan tänne uuteen kaupunginosaan. Ehkä tämä muutto-uupumus pikkuhiljaa hälvenee ja jaksan paremmin. Ehkäpä blogikin tästä pikkuhiljaa alkaa heräämään henkiin!


Kesän varapäiväkoti ja pyöräilykausi korkattu

Kesän varapäiväkoti ja pyöräilykausi korkattu

Kyselin aiemmin keväällä pomoltani sekä lapsen päväkodin johtajalta, että onko minun mahdollista ottaa lapsi hoitoon minun ryhmääni, koska olen myös päiväkodissa töissä. Vastaus oli että ei voi, koska Helsinki ei suostu maksamaan Vantaalle päiväkotiin meneviä lapsia. Eli raha ja byrokratia olivat esteenä, eikä lapsen tai perheen tilanteen (edun) mukaan voida siis toimia.

Mutta sen sijaan että lapsi saisi tulla viideksi viikoksi kanssani töihin, jätin hänet eilen tuntemattomien hoitajien ja lasten kanssa tuntemattomaan paikkaan hoitoon. Kävimme toki pari viikkoa sitten muutaman tunnin ajan tutustumassa, mutta silti. Lasta jännitti aamulla, mutta se jäi sinne ihan hyvin. En sanoisi että hyvillä mielin, mutta yllättävän reippaasti.

En ymmärrä miksi tällaisissa tilanteissa ei voida toimia perheen edun mukaisesti? Olisin tietysti vienyt lapsen paikkaan minne muutkin lapset menivät, mutta se olisi tuonut jo tunnin työmatkaani puoli tuntia lisää, kun se päiväkoti on ihan toisessa suunnassa. Muut päiväkodin lapset sijoitettiin myös moneen eri päiväkotiin, koska yhdessä paikassa ei ollut tarpeeksi tilaa.

Tuntuu todella kurjalta viedä lapsi hoitoon tuntemattomien ihmisten luo, etenkin kun lapselle on haasteita aistiyliherkkyyden ja muiden aistien- ja tunteiden säätelyssä.

Lapsi on todella herkkä ja omaehtoinen. Toivon niin, että kaikki menee hyvin. Ainakin ensimmäinen fiilis päiväkodista itselläni oli hieman negatiivinen, siellä ei ollut ketään paikalla 6.15, ja yritimme huhuilla ja etsiä lapsen naulakkoa. 6.25 tuli hoitaja kahvia hakemasta, ja kuullessaan lapsen hoitopäivän pituuden hän kauhisteli useamman kerran kovaan ääneen että onpa tosi pitkä päivä lapsella. Lopulta hän hiljeni kun sanoin tiukasti että tämä on nyt tällainen tämä tilanne, enkä voi asialle yhtään mitään. Tulipa kiva fiilis yksinhuoltajana, että taas pitää syyllistyä pitkästähoitopäivästä.

Sentään hän otti lapseni hyvin vastaan ja lapsi jäi sinne lukemaan kirjaa hänen kanssaan.

Naama punaisena pyöräilyn jälkeen. Huhhuh olipa rankkaa, kun ei ole pyöräillyt ikuisuuksiin!

Seuraavat kuukaudet on yhtä pompottelua

Noel on nyt kaksi viikkoa varapäikyssä, jonka jälkeen meillä on viikon loma, ja sen jälkeen hän saa olla viikon vanhempieni luona. Sen jälkeen heinäkuussa hän on kolme viikkoa hoidossa, samassa paikassa mutta taas vaihtuu ryhmä, aikuiset ja lapset koska heinäkuun kesäpäivystys alkaa. Sitten olemme 1,5 viikkoa lomalla, onneksi.

Elokuussa koittaa kuukausi vanhassa päiväkodissa tutussa ryhmässä, mutta puolet kavereista lähtee eskariin ja juuri kuulin, että lisäksi ryhmän KAIKKI hoitajat vaihtavat työpaikkaa! Olin ihan suu auki, koska olin odottanut että edes elokuussa olisi tuttu ja turvallinen päiväkoti, koska syyskuussa muutamme, jolloin vaihtuu TAAS kaikki.

Ehkä me selviämme tästä(kin). Tuntuu vain tosi hurjalta tämä muutosten määrä, etenkin kun aistiyliherkälle lapselle muutokset voivat olla hankalia. Mutta toisaalta usein tämä stressi on vain aikuisen päässä, ja lapset sopeutuvat yllättävän nopeasti.

Olisi vain ollut meidän perheemme etu, että lapsi olisi saanut olla äitinsä kanssa töissä kesän, se olisi helpottanut meidän elämäämme ja työssäkäyntiäni huomattavasti. Jaksamisestani puhumattakaan.

Helpottaakseni kesän tarhamatkoja ostin polkupyörän! Meiltä menisi 25 minuuttia bussilla, koska tämäkin päiväkoti on aika kaukana, ja sinne on pitkä kävelymatka bussin lisäksi. Lähdimme eilen aamulla uudella pyörälläni liikenteeseen ja lapsi istui kyydissä. Meillä meni noin vartti matkaan, ja päiväkodilta pääsin kätevästi jatkamaan juna-asemalle ja töihin. (mitä nyt jalat huutavat maitohapoilla hoosiannaa ja pylly on kipeänä pyöräilystä, kun en ole vuosiin pyöräillyt) Mutta huh, kyllä on stressaava tilanne.

Uusi ihana pyöräni 💓

Synnytyksen jälkeinen masennus on väistynyt, mutta edelleen tuntuu että pienikin stressi voi tuntua maailmanlopulta.

Nyt vain vedän henkeä ja toivon että kaikki menee hyvin, ja että kestämme tätä tilannetta sinne syyskuuhun asti, jolloin vihdoin muutto on sitten ohi ja tilanne rauhoittuu.

Syyskuun muutto häämöttää edessä

Syksyllä saamme uuden asunnon ja silloin kaikki helpottuu, ainakin pikkuhiljaa. Tunnin työmatka vaihtuu puoleksi tunniksi ja toivomme että saisimme tarhapaikan siitä ihan läheltä. Lisäksi vanhempani asuvat viiden minuutin kävelymatkan päässä, kun nyt tällä hetkellä meillä menee bussilla heidän luo 45 minuuttia. Aika huikeaa, enkä muutenkaan malta odottaa uuteen kotiin muuttamista <3 Tuntuu että kävelen tulisilla hiilillä kun vain odotan muuttoa, ihka uusi asunto joka vasta on rakenteilla, lasitettu iso parveke, kaksi makuuhuonetta, kunnon keittiö ja ruokailutila, tilava eteinen, iso olohuone, kaikkea mitä meillä ei tässä kämpässä ole! Jee!!!!

Ja miten Noelin ensimmäinen päivä meni varapäiväkodissa? No, eilen iltapäivällä minua oli vastassa iloinen, pomppiva lapsi joka kertoi että hänellä oli ollut NIIN KIVAA. Siellä on kuulemma kivat aikuiset ja kivat lapset. Ja hyvää ruokaakin oli ollut! Että sellaista sitten, tulipahan taas stressattua turhaan!

Asioilla on tapana järjestyä

Asioilla on tapana järjestyä

Kuten kenties muistatte, kirjoitin vähän aikaa sitten postauksen, missä luki:

”Sen takia kirjoittelen täällä väsyneenä tällaista ”olen väsynyt ja pääni on kaaoksessa, sori siitä” – postausta sängyssä maatessani, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Muistutan itseäni tässä nyt vähän niinkuin ääneen että hei – relax. Huolehdi itsestäsi nyt, ettet uuvu ja stressaannu täysin. Se uupumus hiipii niin hiljaa vierelle ettei sitä huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Koita rauhoittua ja miettiä, että kyllä ne asiat taas järjestyy jotenkin. Ehkäpä kuukauden päästä kirjoitatkin blogiin jo, että ”voi kun ärsyttää tämä muuttokaaos”. Heh.”

Jännästi asioilla on vaan tapana järjestyä, vaikka inhosinkin tuota lausetta kun olin masentunut. Masentunut mieli ei osaa ajatella että kaikki vielä järjestyy. Nyt osaan jo stressinkin alta ajatella, että kyllä tämä tästä.

Viime perjantaina sain tietää että saimme asunnon Herttoniemestä, kivenheiton päästä vanhempieni luota ja puolen tunnin työmatkan päässä. Olen saanut tällä viikolla jo järjestettyä isännöitsijälausunnon ja tänään irtisanon nykyisen asuntoni ja sen jälkeen teen uuden vuokrasopimuksen. Olen eilen laittanut hakemuksen myös uutta päiväkotia varten, ja nyt sormet ristiin että saamme paikan ihan lähellä olevasta päiväkodista.

Perjantaina oli hampparin ja juhla-kaljan hetki, kun saimme tietää asunnosta

Olen vuosia sitten asunut Roihuvuoressa ja sitä ennen Vuosaaressa, ollut koulussa Roihikassa ja tehnyt töitä Hertsikassa. Joten alue on ennestään tuttu, ja tuntuu kivalta palata takaisin itään. Parasta kuitenkin on, että saamme arkipäiviin lyhyemmän työmatkan ansiosta tunnin lisää vapaa-aikaa päivään, ja vanhempani asuvat ihan lähellä.

En malta odottaa syyskuun muuttoa. En muista milloin olisin ollut viimeksi näin onnellinen ja iloinen. Minulla on työpaikka jossa viihdyn, muutamme unelmien asuntoon, lapsi on saanut toimintaterapiaa ja kaikki on aika hyvin. Ajatelkaapa vähän, miten paljon elämäni on muuttunut. Vuosi sitten olin allapäin, uupunut masentunut ja työtön. Nyt kaikki on toisin. Ajatelkaa myös sitä, kuinka moni on töissä, kaikki asiat suhteellisen hyvin eivätkä he joudu joka päivä taistelemaan jonkin asian kanssa. Jotkut taistelevat siitä, että miten päästä sängystä ylös kun mikään ei tunnu hyvältä. Toiset taistelevat jatkuvasti talouden ongelmien kanssa. Yhdet taas jonkun muun asian kanssa.

Tästä tulee vaan mieleen se, että moni ei tajuakaan miten onnellisessa asemassa on, jos on (vaki)työpaikka ja talousasiat kunnossa. Että on katto pään päällä ja asiat ihan hyvin. Jos ei ole koskaan joutunut olemaan huolissaan terveydentilastaan, työttömyydestä tai toimeentulostaan, ei voi tietää miten kamalan älyttömän stressaavaa sellainen on pidemmän päälle. Tiedän, että kaikilla ei ole asiat niin hyvin kuin minulla nyt, koska minulla on kaikki perusasiat kunnossa. Kaikki eivät ole niin onnekkaita.

Entinen masentunut mieli kuitenkin lurkkii vielä olan päällä sanomassa, että mitä jos kuitenkin nyt jotain pahaa tapaht…

Ei. Tällä kertaa mieleni saa luvan olla hiljaa ja sopeutua siihen ajatukseen, että meillä on nyt asiat hyvin. Asiolla on tapana järjestyä!

Kun elämässä (ja päässä) on kaaosta, ei kirjoittaminenkaan onnistu

Kun elämässä (ja päässä) on kaaosta, ei kirjoittaminenkaan onnistu

Tällä hetkellä tuntuu että elän jossain oudossa välivaiheessa. Kesän ja alkusyksyn suunnitelmat tuntuvat yhdeltä isolta kaaokselta ja kysymysmerkiltä. En tiedä minne lapseni menee varahoitoon kesällä, en tiedä milloin pidän lomaa, en tiedä missä ryhmässä olen syksyllä töissä enkä tiedä muutammeko mahdollisesti uuteen asuntoon, uuteen kaupunginosaan lähitulevaisuudessa. Toisaalta tuntuu hullulta että olen sellaisessa elämänvaiheessa henkisesti sekä taloudellisesti että kykenen suunnittelemaan jopa ensi syksyä.

Tein tänään myös elämäni ensimmäistä kertaa laskelman kaikista lainoista ja veloista, ja hyvä etten pyörtynyt. Velkaa on kerääntynyt viime vuosien työttömyyden, pätkätöiden ja masennuksen takia aikamoinen summa. Nyt olen päättänyt, että koska työt jatkuvat ainakin vuoden vielä, aion siinä ajassa saada maksettua ison osan niistä.

En ole saanut stressiltä ja pään sisäiseltä kaaokselta kirjoitettua blogiinkaan oikein mitään viime aikoina. Tiedän ettei kukaan vaadikaan sitä minulta, mutta niin sitä vain kummasti vaatii itseltään liikaa. Minulla on valehtelematta useampi kymmenen postausta puolivalmiina mutta en saa mitään niistä valmiiksi asti. Aivot raksuttavat tyhjää.

Vähän väsynyt mutsi

Sen takia kirjoittelen täällä väsyneenä tällaista ”olen väsynyt ja pääni on kaaoksessa, sori siitä” – postausta sängyssä maatessani, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Muistutan itseäni tässä nyt vähän niinkuin ääneen että hei – relax. Huolehdi itsestäsi nyt, ettet uuvu ja stressaannu täysin. Se uupumus hiipii niin hiljaa vierelle ettei sitä huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Koita rauhoittua ja miettiä, että kyllä ne asiat taas järjestyy jotenkin. Ehkäpä kuukauden päästä kirjoitatkin blogiin jo, että ”voi kun ärsyttää tämä muuttokaaos”. Heh.

Välillä tuntuu että minulla on tällaisia kausia jolloin mikään ei oikein luonnistu, pää on sumua ja kaikki tuntuu irraliselta, oudon kaukaisilta enkä saa oikein kiinni mistään. Teen tuhatta eri asiaa mutta mitään en saa valmiiksi asti. Huoh.

Eipä tässä muuta, tällä hetkellä. Muistakaa huolehtia itsestänne ja voikaa hyvin! <3

Vanhemmuuden sääntö: älä odota mitään niin et myöskään pety!

Vanhemmuuden sääntö: älä odota mitään niin et myöskään pety!

Ihanaa, pääsiäinen ja neljä päivää vapaata! Saa vaan löhötä, on hyvä ilma ja tänään mennään katsomaan lampaita!

Lähdimme lapsen ja minun vanhempieni kanssa Haltialaan katsomaan lampaita ja pikkuisia karitsoja. Olimme odottaneet lampaiden näkemistä lapsen kanssa, koska lampaat on ihan meidän lemppareita.

Tiedättekö sen fiiliksen, kun on mielessään odottanut sellaista seesteistä ihanaa päivää, aurinko paistaa ja linnut laulaa, on lämmin kevätpäivä ja lampaat ihania?

”Sitten todellisuus iskee vasten kasvoja, ja kaikki menee juuri niin pieleen kuin vain voi mennä.”

Lampolaan on aivan jäätävä jono, lapsi näkee arvontapöydän ja haluaakin sinne, mutta kun nyt ollaan tultu katsomaan niitä lampaita niin sittenhän saatana mennään katsomaan niitä lampaita. Sen jälkeen mennään arpomaan, okei? Lampaiden luo kun päästään, lapsi huutoitkee että haluaa pois, paska haisee, järkky määrä porukkaa tunkee katsomaan lampaita, puolella porukasta mukana vaunut ja jopa tuplarattaat, yritämme päästä pois mutta vaunut tukkivat väylän. Siinä sitten huutavan mukulan kanssa yrittää painia takaisin ulos raittiiseen ilmaan, jonka pitikin pääsiäisenä olla niin ihanaa ja lämmintä, mutta ei, kun harmaata pilveä ja kylmää viimaa tulee niskaan. Tässä vaiheessa sitä miettii, että eikö olisi vain voinut mennä arvontaan, lapsi olisi ollut tyytyväinen ja olisimme voineet lähteä kotiin.

Lampaiden katsominen meni vituiksi, mutta jos sentään arvontaan osallistutaan ja päästään sitten paremmilla fiiliksillä pois. Arpa maksaa kaksi euroa eikä kenelläkään ole käteistä. Lapsen pettymys on jo muuttumassa katastrofiksi ja äidin ohimossa jyskyttää vitutus-suoni. Jostain kaivetaan kaksi euron kolikkoa ja eikun arpomaan. Oranssista laatikosta saa valita lelun, ongelmana on vain se, että oranssi laatikko ammottaa puolityhjänä kun muut voittolaatikot pursuvat leluja. Lapsen huuli alkaa väpättämään, ei hän halua deodoranttia. Onneksi saa valita toisesta laatikosta pehmokalan, ja pääsemme kaikki vähän vähemmän vittuuntuneina kotimatkalle.

En aio poistua loppupäivänä viltin alta sohvalta mihinkään.

Note to self: Älä odota koskaan yhtään mitään niin et voi pettyä. Note to self 2: joskus voi antaa periksi ja mennä lapsen mielen mukaan saman tien, niin ei tarvitse alkaa kaikesta vääntämään ja tappelemaan. Note to self 3: muistutus itselle vielä siitä, että vaikka menisi lapsen mielen mukaan, se ei takaa että asiat silti menisivät putkeen. Tätä tämä nyt vain on, välillä. Note to self 4: pieni kannustuspuhe itselleni: vaikka sun teki mieli repiä hiukset päästä ja huutaa lapselle että nyt se pää kiinni, mä yritin järjestää kivan päivän ja sä vaan kiukuttelet, sen sijaan vedit syvään henkeä ja melkein jopa onnistuit pitämään ärsytyksen sisälläsi. Ihan vähän vaan kiukuttelit itse. Hyvä sinä!

Kesän varahoito stressaa, miksi lapsiperheiden työssäkäymisestä tehdään niin vaikeaa?

Kesän varahoito stressaa, miksi lapsiperheiden työssäkäymisestä tehdään niin vaikeaa?

Sain pari viikkoa sitten tietää että työni jatkuvat vielä ensi syksynäkin, eli seuraavankin kauden! Eli olen kesällä töissä kesäkuun ja sitten heinäkuun varapaikassa, kun ryhmiä supistetaan kesän ajaksi. Elokuussa palaamme takaisin omaa päiväkotiin ja toivottavasti samaan ryhmään. Hoitajia joudutaan vaihtelemaan eri ryhmien välillä, riippuen siitä kuka jatkaa ja minne saadaan lto palkattua. Jännittää, saanko pitää paikkani samassa ryhmässä missä olen nyt, vai olenko ihan eri ryhmässä, kenties eskareiden kanssa! Saa nähdä. Ennen syksyä tosin stressaa yksi jos toinenkin asia – nimittäin oman lapseni varahoito kesällä.

Päiväkodin kesäsulku hankaloittaa työssäkäyvän elämää

Lapseni päiväkoti joutuu evakkoon jo kesäkuussa (ja heinäkuun myös), kun viereen rakennetaan iso päiväkoti ja rakennustyöt aiheuttavat pihan sulkemisen kesäksi. Kysyin pk:n johtajalta, onnistuisiko vaihtaa kesä- ja heinäkuuksi lapsi sinne päiväkotiin missä itsekin olen töissä, mutta ei kuulemma voi mitenkään päin. Tämä johtuu siitä että olen töissä Vantaan kaupungilla ja asumme Helsingissä. Ihan typerää byrokratiaa, joka aiheuttaa stressiä ja vaikeuttaa minun työssäkäyntiäni kesällä.

En tiedä vielä mihin päiväkotiin lapseni joutuu kesäksi, ja kuinka kaukana se on. Tällä hetkellä se paikka mitä on ehdotettu, on 20 minuutin bussi- ja kävelymatkan päässä. Eli se lisäisi työmatkaani ainakin puolella tunnilla per suunta, eli työmatkani venyisi vähintään 1,5 -tuntiseksi. Täällä meidän lähistöllä olisi yksi päiväkoti, mutta sekin pursuu jo liitoksistaan eli sinne ei voida mennä, ja kesäsupistusten takia sekin on kiinni heinäkuussa. Kenen etu tämä on? Kaikista vähiten lapsen etu, joka joutuu nyt jo olemaan hoidossa kymmenen tuntia päivässä.

Päiväkodit pursuvat nyt jo täpötäynnä, ja lisäksi Helsinki päätti poistaa kotihoidontuen kuntalisän kaksi vuotta täyttäneiltä. Minne ajateltiin nämä kaikki lapset tunkea, kun on nyt jo täyttä kaikkialla?

Missä asumme syksyllä?!

Olen myös hakenut kaupungilta asuntoa Itä-Helsingistä! Jännittää todella paljon, vaikka en usko että saamme vaihtoasuntoa. Vanhempani asuvat Itä-Helsingissä ja haluaisimme muuttaa lähemmäs heitä, samalla ratkeaisi pitkä työmatkakin – työmatka olisi vain puoli tuntia tunnin sijaan. Pitäkää peukkuja hurjan paljon, että saamme asunnon sieltä! En haluaisi muuttaa, koska olemme asettuneet niin mukavasti tänne Länsi-Helsinkiin. Mutta ajatus siitä että saisimme muuttaa ihka-uuteen uudiskohteeseen, ai että. Saamme tietää tässä noin kuukauden- parin sisällä, saammeko asuntoa tästä uudiskohteesta.

Sitten jos muutamme, täytyy taas miettiä ihan uudestaan päivähoito ja muut. Apua!

Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä kesä ja syksy tuo tullessaan. Vaikka olen sellainen aika perus positiivinen ja optimisti, olen myös murehtija-stressaaja -luonne, eli murehdin etukäteen kaikenlaisia ongelmia ja pulmia mitä saattaa eteen tulla. Se on aika rankkaa se! Kesälomaakin minulla on ihan palkallista, kahdeksan päivää. Ja nekin pitäisi miettiä mihin väliin nekin tungen. Heh ja apua! Stressiä ja muutoksen tuulia ilmassa, mutta silti tunnen sellaisen pienen jännityskutinan vatsassani, että meillä meneekin aika hyvin nykyään…

Mitä teidän kesäänne kuuluu? Onko minkälaisia suunnitelmia? Aiheuttaako päiväkotien sulku vaikeuksia teilläkin päin?

My day: Miltä meidän yksi arkipäivä näyttää – ja mitä musiikkia kuuntelin suihkussa?

My day: Miltä meidän yksi arkipäivä näyttää – ja mitä musiikkia kuuntelin suihkussa?

5.30 soi herätyskello. Tai tarkemmin sanottuna kolmas torkku, ja pakottaudun ylös sängystä. En ole koskaan osannut nousta ylös ilman että torkutan. Vihaan aamuherätyksiä, mutta minkäs teet kun on pakko herätä töihin. Onneksi minulla on työpaikka minne on kiva lähteä, koska se helpottaa aamuja (edes vähän).

6.15 lähdemme päiväkodille. Useimmiten aamut sujuvat ihan hyvin, välillä tulee pientä kiukkua itse kullakin, mutta useimmiten ei. Tänä aamuna itselläni meni hermo, koska meillä ei ollut leipää joten en saanut aamiaista tehtyä töihin. Tiuskin lapselle kun hän oli niin hidas pukemaan. Huoh. Huono äiti-fiilikset vahvana heti aamusta.

Uskomatonta kun jo kuudelta aamulla aurinko nousee!

6.37 olen vienyt lapsen päiväkotiin (minne hän onneksi jää tosi mielellään), ja lähden bussipysäkille, josta lähtee bussi 6.44. Meillä on aika minuuttiaikataulu aamuisin, mutta se toimii hyvin.

Työmatkalla juon kahvia ja kuuntelen äänikirjoja ja podcasteja. Tällä hetkellä kuuntelussa on Harry Potter, ja aina kun tulee uusi jakso niin kuuntelen podcasteja: Huorapuutarha, Kaverin puolesta kyselen ja Jäljillä on ollut ihan suosikkeja.

7.20 vaihdan bussia. Usein tämä toinen bussi on myöhässä tai jättää vuoroja väliin, minkä takia joudun lähtemään töihin niin että varaan ylimääräisen vartin matkoihin. Se on rasittavaa, koska on muutenkin pitkä työmatka. Laitan palautetta jatkuvasti HSL:lle asiasta, mutta he eivät tartu asiaan millään tapaa. Raivostuttavaa! Tästä lystistä maksan 106€ kuukaudessa. Tänä aamuna käy tosi nolosti, kun vilkaisen kännykkää ja olen niin väsynyt etten huomaa että bussi tuleekin jo. Bussin piti tulla vasta 5 minuutin päästä mutta kuski kaahaa täysiä ja on etuajassa – viime tingassa heiluttelen matkakorttiani. Huomaan että kuski kiroaa ja selvästi huutaa ”jumalauta vittu” ja kurvaa pysäkille. Pyydän anteeksi ja kuski mulkaisee vihaisena. Kiva alku tälle päivälle…

Ei kantsi keskittyä kännykkään kun odottaa bussia. Note to self.

7.45 työt alkavat. Aamuvuoro on jo paikalla ottamassa vastaan ensimmäisiä lapsia ja minä tarjoilen aamupalan lapsille tasan kahdeksalta. Yleensä samalla juon kahvia tai teetä ja syön oman aamupalani.

8.30-11 me ulkoilemme ja teemme töitä pienryhmissä. Ohjaan tosi mielelläni kädentaitoja, ja olemme aloittaneet pääsiäisaskartelut jo. Meidän tiimissä on neljä kasvattajaa ja 19 lasta, ja joka viikko valitsemme yhden pienryhmätehtävän joita ohjaamme pitkin viikkoa kolmelle eri pienryhmälle. Tällä viikolla meidän opiskelijallamme on näyttöviikko joten pienryhmätoiminta on aika suunnittelematonta. Maanantaista perjantaihin kuuluu aina joka viikko kädentaitoja, jumppaa, musiikkia ja kielen kehitystä, ohjattua leikkiä, sekä perjantaisin yleensä tehdään joku retki. Yksi kasvattaja on varattu aina yhden erityislapsen tueksi.

Tänään jään viskareiden kanssa sisälle ja piirrämme ja muovailemme. Sen jälkeen lähdemme ulos 1,5 tunniksi ja on ihana ilma kun aurinko paistaa.

Työlooki tänään.

11.15-12 syömme lounasta. Ruuaksi on kalakeittoa, leipää, tomaattia ja näkkäriä. Ruuan jälkeen lapset käyvät vessassa ja menevät nukkumaan. Menen tarvittaessa auttamaan nukuttamisessa, ja sitten kello 13-14 menen vahtimaan lasten unta lepohuoneeseen. Jos minua ei tarvita nukuttamiseen (joskus sinne tarvitaan jopa neljä kasvattajaa, mutta useimmiten kaksi riittää), hoidan muita hommia ja otan pienen kahvitauon.

Tänään meillä on tiimipalaveri, ja teen samalla viikkotiedotetta. Joudumme tekemään ne kahvihuoneessa koska yksi tiimistämme on näyttökeskustelussa opiskelijan ja opettajan kanssa. Saan tehtyä tiedotetta valmiiksi jotta voin perjantaina viimeistellä sen ja lähettää vanhemmille. Kahvihuoneemme on avoin tila myös lapsille, joten tiedotetta ja palaveria on hieman hankalaa tehdä, kun koko ajan tulee keskeytyksiä. Mutta keskeytykset kuuluvat olennaisesti lastenhoitajan työhön, joten emme edes osaa häiriintyä, heh.

14.00 välipalatarjoilu alkaa ja lopetan tietokonehommat ja siirryn auttamaan lapsia pukemaan unien jälkeen ja rauhoittumaan pöydän ääreen syömään. Tässä vaiheessa päivää lapset yleensä hyppivät pitkin seiniä ja meteli on korvia huumaavaa. 14.30-15.00 lähden ulos muutaman ensimmäisen lapsen kanssa ja juttelen usein vanhemmille jotka tulevat jo hakemaan lapsiaan. Tässä työssä yksi haastavimpia asioita on vanhempien kanssa kommunikointi, etenkin jos on jotain ikävämpää kerrottavaa lapsista.

Lue myös: Olen ollut äitinä tasan viisi vuotta – mitä äitiys on minulle opettanut?

15.30 lähden kotiin. Minulla on usein kiire bussiin joka lähtee pysäkiltä 15.36. Vaihdan bussia 15.56 ja joskus ehdin tässä välissä käymään kaupassa. Jos ehdin, ostan yleensä pienen yllätyksen lapselle, toissapäivänä ostin otsalampun, viime viikolla pääsiäismunan.

16.40 saavun lapsen päiväkodille missä usein on vastassa hyväntuulinen lapsi jonka kanssa käymme läpi mitä olemme päivän aikana tehneet ja syöneet. Riemu on lapsella suuri, jos olemme sattuneet syömään samaa ruokaa. Tänään siellä on kiukkuinen ja nälkäinen ja kaiken lisäksi märkä lapsi vastassa. Olen juuri taas tilannut lapselle uuden kurahaalarin koska edelliset eivät pidä vettä (myös ainoat uudet vedenpitävät hanskat ovat hukassa, mutta se on jo vähän liikaa kapasiteetilleni juuri nyt). Käymme kaupassa nopeasti ja lapsi haluaa broilermakaronilaatikkoa. Itse päätän syödä edellispäivän valmiita hampurilaisia, jotta saisimme syötyä nekin pois jääkaapista.

Hiihtolomalla kävimme Heurekassa, mistä ostin niin coolin avaimenperän itselleni.

17.30 tulemme vihdoin kotiin, koko matkan kaupasta kotiin kuuntelin lapsen ”tylsää äiti tylsää äiti nälkä ÄITI ÄITI TYLSÄÄ en jaksa kävellä” mankumista. Olen väsynyt ja nälkäinen ja itsekin kiukkuinen. Myönnän, että saatoin mankua takaisin lapselleni, kuten jokainen kypsä, aikuinen 36-vuotias äiti tekisi tässä vaiheessa.

18.15 olemme kummatkin syöneet (sohvalla Netflixiä katsoen) ja paremmalla tuulella. Tunnin päästä pitäisi aloittaa jo iltatouhut. Makaamme sohvalla, katsomme Barbapapaa ja syömme irtareita mitä eilen ostimme kaupasta. Meillä karkkipäivä on häilyvä käsite ja sohvalla syöminen enemmän sääntö kuin poikkeus. Boheemissa kodissa ei mikään ole niin justiinsa. Meillä myös odottaa viikon ajalta kaikki roskat ulosviemistä, tiskipöytä on röykkiö ja kämppä kaaos. En jaksa välittää tällä hetkellä siitä, kun on mukavampaa maata sohvalla lapsi kainalossa ja katsoa Barbapapaa.

Äitien tekemää ruokaa!

19.15 mennessä olen raivannut lapsen huonetta (vaihdoin järjestystä sunnuntai-iltana, taas joku random päähänpisto), laittanut meidän vaatteemme aamua varten valmiiksi ja sanon lapselle että nyt suihkuun. Lapsi alkaa raivoamaan että ei halua, ja hetken vängättyämme raukka alkaa itkemään ja sanoo ”äiti arvaa miksi itken, no siksi että mua väsyttää kamalasti ja haluan nukkumaan!” Halaan häntä ja passitan suoraan sänkyyn. Olin juuri hänen huoneessaan laittanut kaikki unikaverit yhteen laatikkoon, ja lapsi ehdottaa että veisimme sen makuuhuoneeseen jotta olisi helpompi sieltä aina valita unikaveri.

Makaan hänen vieressään kunnes hän nukahtaa. Joinakin iltoina siihen saattaa mennä tunti, tänä iltana lapsi nukahtaa melkein heti kun pää osuu tyynyyn, eli oli siis oikeasti todella väsynyt. Äitiys on kyllä jatkuvaa tasapainottelua siinäkin että osaa kuunnella lastaan. Onko se oikeasti niin väsynyt että haluaa nukkumaan, vai pistääkö muuten vain hanttiin?

19.40 makaan edelleen sängyssä ja kirjoitan tätä postausta, koska en jaksa nousta. Tekee mieli simahtaa suoraan tähän viereen, mutta kun on pakko käydä suihkussa ja valmistella loputkin asiat huomista aamua varten. Meillä on niin vähän aikaa aamuisin että haluan aina laittaa kaiken mahdollisimman valmiiksi.

20.15 olen käynyt suihkussa, ja se on ihan riemuvoitto. En nimittäin jaksa käydä joka ilta suihkussa, kun väsymys jo voittaa ja rojahdan sänkyyn. Suihkussa kuuntelen ysäri-dancehall miksausta, ja se piristi iltaani. Mikään ei saa paremmalle tuulelle kuin pieni tanssahtelu, oli se sitten suihkussa tai missä vain. Kyllä, minä tanssin suihkussa!

Silmäpussit olalle ja suihkuun…

Katson hetken vielä läppäriltä muutaman jakson sarjoja, ja makaan raatona sohvalla. Koitan huoltaa hieman todella jumissa olevaa niskaani mm. kipukoukulla. Niska on taas ollut niin jumissa että kärsin päänsäryistä ja migreenistäkin toissapäivänä. Juuri ennen nukkumaanmenoa saan ihanan viestin blogin lukijalta instassa, että olen onnistunut yhdellä kuvallani piristämään hänen päiväänsä edes vähäsen. Niin ihanaa <3

22.20 menen nukkumaan. Nukumme lapsen kanssa samassa sängyssä, ja olen luopunut kokonaan lapsen omasta sängystä. Olemme nukkuneet neljä vuotta todella surkeasti, ja tällä hetkellä nukumme täydet yöt kun olemme vierekkäin, joten olemme näin niin kauan kun se toimii.

Olen aivan poikki, mutta innoissani siitä että huomenna on perjantai. Lauantaina lapsi menee vanhempieni luo yöksi ja saan vähän hengähtää. Ihanaa viikonloppua kaikille!


Lue myös:

Olen ollut äiti tasan viisi vuotta – mitä äitiys on minulle opettanut?

Olen ollut äiti tasan viisi vuotta – mitä äitiys on minulle opettanut?

Poikani täyttää viisi vuotta tänään. Näihin viiteen vuoteen on mahtunut kokonainen ihmiselämä, tai siltä ainakin tuntuu. On ollut ylä- ja alamäkiä, pieniä ja isoja. Vaikka en tykkääkään ns. sankaritarinoista, joissa masentunut kertoo kuinka on oppinut masennuksesta sitä sun tätä, niin joku totuus siinä on. En usko siihen että kaikella on tarkoitus tai jokin merkitys, tai että kaikesta voi oppia jotain. Jotkut asiat ovat vain paskoja, eikä niiden tarkoitus ole tehdä ihmisestä parempaa tai olla jokin suuri elämän opetus. Mutta itse koen että vastoinkäymiset äitiyden alkutaipaleella ovat muokanneet minua osittain täysin uusiksi, ja olen joutunut pohtimaan kuka olen, mitä haluan, mitkä ovat voimavarani?

Mitä kaikkea sitten äitiys ja synnytyksen jälkeinen masennus ovat minulle opettaneet?

Kaikesta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa

Tämä on ehkä yksi tärkeimmistä asioista mitä olen äitiydestä oppinut. Äitinä sitä potee niin helposti huonoa omaatuntoa kaikesta. Siis oikeasti, ihan kaikesta. Ei ole asiaa mistä ei muka voisi tuntea huonommuutta, koska äitinä oleminen on niin iso asia että sitä koko ajan pelkää epäonnistuvansa.

Isoimpia juttuja mistä olen potenut huonoa omaatuntoa on huutaminen ja raivoaminen. Mutta kunhan vain tilanteet käy jälkikäteen läpi lapsen kanssa, sanoittaa omia ja lapsen tunteita ja selittää miksi kävi näin, ja tarvittaessa pyytää itse myös anteeksi – niin lapsi ei siitä todellakaan mene pilalle. Päinvastoin, lapsi oppii vanhemmalta tunteiden käsittelyä. Omalla kohdallani väsyneimpinä aikoina huusin ja raivosin joka päivä paljon, ja silloin hain apua, koska jatkuva huutaminen ei tee hyvää kenellekään. Sen sijaan ärsyyntyminen ja päreiden polttaminen silloin tällöin on ihan normaalia.

Olen myös tuntenut huonommuutta esimerkiksi siitä että olemme syöneet valmisruokia ja puolivalmisteita enemmän kuin olen ikinä elämäni aikana syönyt. Olen aina ollut intohimoinen ruuanlaittaja ja tykkään tehdä kaikki ruuat itse, ja olen aina inhonnut valmisruokia. Univaje ja stressi sekä masennus on kuitenkin vienyt niin paljon voimia, että en ole jaksanut paljoa kokkailla.

Nyt olen kuitenkin heittänyt huono äiti-fiiliksen romukoppaan tämän (ja onneksi monen muunkin asian) suhteen – kunhan on ruokaa pöydässä ja edes joskus itsetehtyä ruokaa niin kaikki on hyvin.

Tällaiselta voi vessapaperiteline näyttää lapsiperheessä.

Osaan ottaa apua vastaan matalammalla kynnyksellä

Olen aina ollut itsenäinen nainen joka ei tarvitse eikä halua kenenkään apua. Kannan itse kauppakassini ja avaan oveni, kiitos vaan! Äitiys ja etenkin yksinhuoltajuus on opettanut minulle sen että apua voi ja pitää ottaa vastaan. On ollut pakko opetella omat heikot kohtansa, ja itsensä kuuntelu. On pitänyt opetella ettemme selviä tässä maailmassa yksin.

Ja miksi ihmeessä pitäisi, jos kerran on niin onnekas että on läheisiä, jotka pystyvät ja haluavat auttaa?

Olen armollisempi itselleni, sanon enemmän ”ei kiitos”

Olen aina vaatinut itseltäni tosi paljon kaiken suhteen. No, paitsi ehkä siivoamisen suhteen, siinä olen aina ollut aika, noh… rento. Poden huonoa omaatuntoa ties mistä asioista, mitä en mielestäni tee oikein tai kunnolla, aina voisi tehdä vielä vähän lisää sitä ja enemmän tätä. Olen opetellut kuuntelemaan mitä minä haluan, ja sanon ei kiitos niille asioille joita en juuri sillä hetkellä jaksa enkä halua elämääni.

Minun ei tarvitse auttaa joka ikistä tuttua muuttamaan uuteen asuntoon tai osallistua kaikkiin kissanristiäisiin. Jos asia ei ole täysin pakollinen ja elintärkeä – voin sanoa ei kiitos. Sillä tavalla kunnioitan itseäni ja omaa jaksamistani. Olen siis toisin sanoen pyristellyt irti mielistelijän ja kiltin tytön syndroomasta.

En kuvittele (enää) olevani täydellinen kasvattaja

”Olin täydellinen kasvattaja kunnes tulin äidiksi”. Lapsettomana jakelin neuvoja muiden äitien ja isien selän takana oikealle ja vasemmalle – ja varmasti valitettavasti myös päin naamaa. Olen pahoillani, en yhtään tajunnut! On niin helppo arvostella mielessään vanhempaa joka hermostuu lapselleen että onpa kamalaa, minä en ainakaan huuda lapselleni koskaan tuolla tavalla. Nyt voin sanoa kovaan ääneen että NIIN VARMAAN, ja nauraa jälkikäteen omalle naiviudelleni.

Lapsi vetää esille omasta itsestäni myös juuri ne rumimmat ja kamalimmat puolet joilta helposti itse koittaa sulkea silmänsä. Tai ainakaan niitä ei koskaan tunnustaisi ääneen – olen helposti ärsyyntyvä, huudan, sanon rumasti, uhkailen, lahjon, heittelen tavaroita vihaisena… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lapsesta voi peilata omia järkyttävän rumia puoliaan, ja se ei aina ole kaunista katsottavaa. Näistä pienistä peileistä voi kuitenkin yrittää oppia jotain itsestään.

Äitiys ja masennus on opettanut minulle lempeyttä itseäni kohtaan mutta myös muita kohtaan. Ymmärrän paremmin että kaikilla voi olla vaikeuksia, vastoinkäymisiä ja asioita joita ei huudella kaikille kylillä. Sen takia meidän pitäisi aina koittaa suhtautua armollisemmin itseä mutta myös muita ihmisiä kohtaan.

Äitiys on myös opettanut minua, entistä sokeripalaa joka sulaa sateella, nauttimaan ulkoilusta säässä kuin säässä.

Olen sittenkin introvertimpi kuin kuvittelin

Olen aina pitänyt itseäni ekstroverttina, helposti lähestyttävänä, kaikkien kaverina, helposti small talkaavana tyyppinä. Äitiys on kuorinut esiin minusta myös introvertin puolen, jota en tiedostanut minussa olevani. Olen varmasti aina ollut myös sisäänpäin kääntyvä ja omaa aikaa arvostava, en ole vain tajunnut sitä aiemmin. Ennen lapsen saamista olen nauttinut myös kovasti yksinäisyydestä, siitä että saan kokonaisen viikonlopun vain tehdä asioita itsekseni, ja sulkeutua kotiin Netflixin kanssa, eikä vilkaistakaan puhelinta. Onneksi äitiys opetti sen että voin myös välillä miettiä mitä minä haluan ja tarvitsen, ja jos se on hiljaisuus ja yksinolo, niin sitten se on niin.

Olen oppinut eritysherkkyydestä

Introvertin puolen löydettyäni olen myös tajunnut olevani erityisherkkä, aivan kuten poikanikin on. Kun vauvana jo hänellä oli paljon yöherätyksiä, pelkäsi kovia ääniä ja imuria, aloin tutkimaan mikä voisi olla kaikkien oireiden taustalla, ja silloin luin ensimmäistä kertaa eritysherkkyydestä. Olen kirjoittanut aiheesta enemmänkin, voit lukea täältä postauksen eritysherkästä ekstrovertista.

Ihminen tarvitsee unta ja lepoa

Olen kärsinyt univaikeuksista aika-ajoin elämäni aikana. Luulin tietäväni mitä unettomuus on, kunnes tulin äidiksi (ja tähän välihuomautuksena – en väheksy todellakaan lapsettomien unettomuutta, vertaan tässä nyt omiin kokemuksiini aiheesta). Olin yhdessä vaiheessa tulla hulluksi (ja niin taisin tullakin) univajeesta. Se tuntui suorastaan kidutukselta, ja pääni oli ihan koko ajan täysin sekaisin. Olen oppinut arvostamaan hyvin nukuttua yötä ja iltakukkujana olen oppinut menemään aikaisin nukkumaan. Se on nykyajan luksusta minulle, että saan mennä aikaisin nukkumaan ja nukkua täyden yön heräämättä!

Portugalissa rannalla kun lapsi oli vuoden ikäinen. Lapsen kanssa voi ja pitää todellakin matkustaa!

Newsflash – olen välillä väärässä

Tämä on ollut yksi ärsyttävimpiä ja rasittavimpia asioita äitiydessä! Tuo lapsi tuntee minut niin hyvin ja osaa vetää oikeista naruista, ja toteaa lähes joka päivä että äiti oli väärässä. Vähän aikaa sitten sain todistaa lapselle että kappas, äiti olikin oikeassa, ja ai että mikä fiilis se olikaan! Hahaa.

On todella ärsyttävää kun oma lapsi on kuin pieni miniversio itsestäni. Kun riitelemme ja väittelemme, on kuin väittelisi pienen oman itseni kanssa. Kuulen omia ajatuksiani ja lausahduksiani hänen suustaan. Ja sitten hän sanoo päälle että ”niin äiti, eli mä olin oikeessa!” Aaargh.

En muista mistä me väittelimme eräs aamu, mutta lopulta totesin lapselle ärtyneenä että ”en tiedä!”, johon lapsi totesi näsäviisaasti että ”mä kun luulin että sä tiedät aina kaiken, äiti”. Touché lapseni, touché.

Olen oppinut pelkäämään entistä enemmän kaikkea

Voi että, miten jo raskausaikana pelkäsin kaikkea mahdollista. Että syön jotain epäsopivaa, että stressaan liikaa ja vauva tuntee sen, että kaadun liukkaalla tiellä vatsalleni. Entäs sitten kun vauva tulee maailmaan? Jos en olekaan hyvä kasvattaja? Mitä jos lapsi jää auton alle kun kävelee koulutiellä ensimmäisen kerran? Vienkö lapsen päiväkotiin ja minkä ikäisenä? Millä ruualla aloitetaan sormiruokailu ja voiko parsakaaliin tukehtua ja kuolla? HUH heijaa sentään.

Ennen kaikkea – olen oppinut rakastamaan aivan hulluna

Tunsin tietysti valtavaa rakkautta vauvaa kohtaan jo kun hän oli vatsassani. Jo se rakkaus tuntui uskomattomalta. Muistan kun olin ultrassa ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen kun sain tietää että poika on tulossa. Sitä on aivan mahdoton kuvailla edes. Kun sain lapsen syliini ensimmäistä kertaa, en tiedä tunsinko niinkään rakkautta, vaan enemmänkin hämmennystä ja kiitollisuutta siitä että kaikki meni hyvin. Vasta seuraavana päivänä kun sain vauvan viereeni (hän oli yön hoitajien kanssa, kun itse olin sektiosta sekaisin, lue synnytyskertomuksesta tarkemmin täältä) alkoi rakkaus kasvamaan. En voinut ymmärtää miten olin luonut jotain niin kaunista ja täydellistä.

Rakastan lastani päivä päivältä enemmän ja enemmän enkä voi ymmärtää miten hän osaa olla niin kerta kaikkiaan ihana, fiksu, kohtelias, kaunis, kiltti, temperamenttinen, lahjakas, huumorintajuinen, tiedonjanoinen ja uskomattoman täydellinen tyyppi.

Onnea Noel 5 vuotta!

Vähävaraisille perheille Venner-ruokakassi – mistä tässä on kyse?

Vähävaraisille perheille Venner-ruokakassi – mistä tässä on kyse?

Kuulumme Hope ry:n asiakasrekisteriin, ja olemmekin sieltä saaneet vuosien aikana paljon apua. Olemme saaneet sieltä vaatteita, leluja, ruokaa sekä elämyksiä. Olemme käyneet mm. pari kertaa elokuvissa lapsen kanssa Hopen kutsuvierasnäytöksissä. Nykyään kun olen työelämässä en koe tarvitsevani Hopelta aikoja heidän lahjoituspisteeseen josta voi hakea vaatetta ja tarviketta, mutta yhden vanhemman perheessäkään ei ole varaa ihan kaikkeen. Joten olen ollut heidän rekisterissä edelleen, ja sitä kautta saimme 90 euron arvoisen Venner-ruokakassin.

 

Mistä on kyse?

Venner on kehitetty tukeakseen vähävaraisia perheitä terveellisellä ruoka-avulla jonka mukana tulee iso kasa kasviksia, kilo hedelmiä, terveellisiä viljoja sekä rasvoja, palkokasveja, d-vitamiineja sekä reseptit seitsemään ruokalajiin. Yhdestä kassista kokkaa jopa 42 ruoka-annosta. On todella hyvä idea liittää mukaan ihan reseptit ja valmistusohjeet, joita vain voi noudattaa! Saa kokeilla uusia reseptejä, eikä tarvitse miettiä mitä aineksista tekisi. Itselläni on usein miettimistä siinä, että mitä ruokaa syödään, koska ei jaksa aina keksiä uusia ruokalajeja.

Itse olen aina ollut innokas ruuanlaittaja. Nyt kun olen ollut kokopäivätyössä en ole jaksanut tehdä ruokaa, mutta mikroruuat ja puolivalmisteet tulevat jo korvista ulos joten tämä kassi oli iloinen yllätys. Työttömänä ja opiskelijana ollessani olisin halunnut tehdä erilaisia (terveellisiä) ruokia, mutta silloin ei aina ole varaa kunnolliseen ruokaan.

 

Mitä meidän kassistamme löytyi?

Kassissa oli mm. perunoita, kukkakaalia, porkkanoita, oliiviöljyä, linssejä, papuja, salaattia, liemikuutioita, quinoaa, risottoriisiä, kananmunia, kookosmaitoa, d-vitamiinia ja hedelmiä. Ihan älyttömän paljon kaikkea! Oli ihan kuin jouluaatto kun saimme kauppakassit, ja vielä kotiin kuljetettuna Kauppahalli 24:sta.

 

 

 

 

Kokeilin tänään heti yhtä reseptiä: pehmeä linssibolognese perunamuusilla. Ai että miten hyvää siitä tuli! Itse en ole varmaan koskaan edes käyttänyt palsternakkaa, joten senkin takia on hauskaa saada tällainen setti. Vennerin kassit sisältävät aina terveellisiä kasvisruokia. Näihinhän voi tietysti lisätä lihaa halutessaan, vaikka mekin syömme lihaa niin syömme kotona enimmäkseen kasvispainotteisesti.

Tässä olivat ainekset ensimmäiseen kokkailuun:

 

”Ravitsevan ja terveellisen ruoan puute on suuri haaste, joka kärjistyy kun ruokaan käytettävän rahan määrä vähenee. Terveellinen kasvisruoka on helposti edullista, mutta kaikkien voimavarat, mielikuvitus tai taidot eivät riitä ravitsevan mutta edullisen ruokavalion laatimiseen. Ostamalla terveellistä, ravitsevaa ja herkullista ruokaa lapsiperheelle helppoine ohjeineen autat monin tavoin!” – Venner

 

 

”Leipäjonojen kasvavissa asiakasmäärissä on 33% lapsiperheitä. Hävikki- ja avustusruoka ei ota kantaa ruoan terveellisyyteen, joten laadukasta ruokavaliota on vaikea muodostaa pienillä resursseilla energian mennessä arjesta selviämiseen. Hyvinvointivaltiomme on murroksessa, ja elintasojen kuilut syvenevät. Hyvä ruokavalio ja siitä seuraava hyvinvointi ei voi olla luokkakysymys.” -Venner

 

 

”Ravintoköyhä ruoka voi pahimmillaan jopa heikentää valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia: ravitsemustason laskiessa voimat parantaa omaa tilannettaan vähenevät entisestään.” – Maria Ohisalo, köyhyystutkija

 

 

Ja siis voi hyvänen aika miten hyvää tästä tuli! Lapsi ei ole vielä edes koskenut omaan annokseensa, huoh. Mutta hän onkin kipeänä, joten ei oikein mikään maistukaan. Juuri kun olin laittamassa tätä ruokaa kaverini ilmoitti että on odottanut Kelan päätöstä kolme viikkoa ja selvisikin että heillä on ollut väärä paperi eikä kukaan ole ilmoittanut mitään. Nyt hänellä ei ole tilillä yhtään rahaa ja joutuu odottamaan vielä vaikka kuinka kauan uutta liitettä ja päätöstä. Sanoin hänelle että tulee hakemaan meiltä edes ruokaa, ja annan hänelle mukaan loput tästä ruuasta jotta hän saisi jotain syötävää edes. Köyhä antaa vähästään, vai miten se menikään.

Olen sitä mieltä että ruoka-apu, kunnolliset ja helposti saatavilla olevat tuet ja kaikenlainen vähävaraisten tukeminen pitäisi olla valtion harteilla eikä kolmannen sektorin varassa. Silti tällaisille Vennerin kaltaisille palveluille on huutava pula ja näistä on joillekin ihan korvaamaton apu. Usein joulun aikaan kaikenlaiset avustukset auttavat perheitä, mutta köyhyyttä on vuoden ympäri. Sen takia tällainen apu on ihan super juttu.

 

Vennerin sivuilta:

Hyvinvointivaltiomme on taitekohdassa. Suuri osa suomalaisista voi paremmin kuin koskaan, mutta huolestuttavasti osa jää jälkeen positiivisesta kehityksestä.

 

  • Väestöryhmien väliset terveyserot Suomessa ovat länsimaiden jyrkimpiä.
  • Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen elinajan odotteen eron arvioidaan olevan keskimäärin 10 vuotta.
  • Suomessa noin 110 000 lasta elää köyhyydessä.
  • Ruoka-apua jakavien kokemusten mukaan leipäjonot kasvavat jatkuvasti.
  • Kansallisen ruoka-apututkimuksen mukaan suomalaisissa leipäjonoissa käyvistä kolmannes on lapsiperheitä (Ohisalo & Saari 2014).
  • Ruoka-apuun liittyvässä keskustelussa puhutaan harvemmin jaetun ruoan ravitsevuudesta.
  • 92% leipäjonojen asiakkaista pitää ruoka-apua välttämättömänä.

 

Miten voin auttaa?

Palvelua pilotoidaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla minkä jälkeen on tarkoitus laajentaa toimintaa muuallekin Suomeen. Voit auttaa ostamalla kokonaisen ruokakassin (90€) tai alken 15€. Linkki kauppaan täällä. Voit jakaa Vennerin sivua somessa ja kertoa siitä ystäville, jos ei ole varaa auttaa taloudellisesti. Haluaisin että tämä palvelu leviäisi niin laajaan tietouteen kuin mahdollista, koska mielestäni tämä on ihan huippu juttu!

 

Miten voin hakea ruoka-avustusta itselleni?

Kassin voi saada jos kuuluu Hope ry:n asiakasrekisteriin.

”Avustusperheet valitaan yhdessä Hope Ry:n kanssa heidän olemassa olevista asiakasperheistään. Hopen ammattitaitoinen henkilökunta on tavannut jokaisen perheen henkilökohtaisesti ja he toimivat Kela-korttien avulla. Avustuskassin saavat kokkailuun motivoituneet perheet, ketkä kaipaavat terveellistä ruokaa osaksi arkeaan. Näin ruokakassi jo lähtökohtaisesti löytää perille perheeseen missä sitä on toivottu ja raaka-aineet tulevat varmasti käyttöön.” -Venner

Hopen asiakkaaksi voi liittyä täältä. Tällä hetkellä tosiaan palvelu toimii vain pääkaupunkiseudulla, ja vielä aika pienimuotoisesti. Vennerin kautta on ostettu tällä hetkellä noin 300 ruokakassia.

 

Tässä vielä resepti tämän päiväiseen ruokaan:

 

Linssibolognese:

1/4 kukkakaali

1,5 dl punaisia linssejä (liotettuna, jos mahdollista)

1-2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

2,5 dl vettä (tai n. 4,5 dl jos et ole liottanut linssejä)

70g tomaattipyrettä

1 prk/400g tomaattimurskaa

1 kasvisliemikuutio

1/2 purkki pieniä kapriksia (nämä jätin pois ja annoin mun äidille purkin, kun en yhtään tykkää kapriksista. Sori!)

2 dl kookosmaitoa

1/2 nippu tuoretta persiljaa

neitsytoliiviöljyä paistamiseen

 

Perunamuusi:

1 kg perunoita

1 palsternakka

1-2 rkl neitsytoliiviöljyä

suolaa ja pippuria

 

 

 

 

LUE MYÖS:

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?