Rasismin vastainen päivä – miksi sitä tarvitaan?

Keskiviikkona vietettiin rasismin vastaista päivää. Rasismin vastaisia kampanjoita todella tarvitaan Suomessakin, koska rasismi kukoistaa ja voi hyvin tässä maassa. Kun jossain jaetaan kuva missä tummaihoinen mies poseeraa suomalaisessa maisemassa saunan edessä, matelevat rasistit jostain esille kommentoimaan, että tämä mies ei voi olla suomalainen. Kun missikilpailun voittaa tummahipiäinen nainen, tulee joukko öyhöttäjiä esille haukkumaan häntä apinaksi. Kun poliitikko sattuu olemaan tummaihoinen tai tummatukkainen, saa hän vihapostia, somessa ilkeitä kommentteja ja twitterissä tappouhkauksia. Mekin olemme poikani kanssa kokeneet jo rasismia, koska hänellä on
tummempi iho kuin minulla, vaikka hän on vasta 4-vuotias.

Mikä saa ihmisen lähettämään toiselle rasistisia viestejä? Miksi jotkut katsoo oikeudekseen häiriköidä toista ihmistä? Mikä saa aikuisen ihmisen huutamaan n**keriä pienen lapsen perään? Mistä ihmeestä kaikki tämä viha tulee?

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan blogiini, vai annanko asian vain olla. Mitä vähemmän nämä öyhöttäjät saavat aikaani ja energiaani, sen parempi. Mutta nyt en pysty enää olemaan hiljaa.

Mitä tapahtui Ylen dokumentin jälkeen?

Itse olen blogin aloitettuani saanut yllättävän vähän vihaisia, ilkeitä kommentteja, mutta sen jälkeen kun osallistuin Yle Perjantain dokumenttiin poikani kanssa sain niitä saavillisen niskaani. Usein näen kun ihmiset kommentoivat, että mitäs on julkisuudessa, silloin saa haukkua. Miten niin on oikeutettua sanoa mitä vain, siksi että ihminen on tullut esille jonkun asian puolesta netissä tai telkkarissa? Tai olemalla politiikassa mukana? Tai voittamalla missikisan? Ja mikään, ei mikään oikeuta aikuista ihmistä haukkumaan lasta. Poliisikaan ei pysty (halua?) näille kommentoijille mitään, vaikka pahimmista viesteistä olen tehnyt rikosilmoituksen.

Ylen ohjelman jälkeen keskustelupalstoilla revittiin auki kaikki sometilini ja sain sähköposteja, kommentteja eri sometileille ja jopa tekstaria suoraan puhelimeen. Useimmat viestit olivat onneksi ylistäviä ja kehuvia – olin kuulemma rohkeasti tuonut esille monen ihmisen äänen menemällä ohjelmaan.

Osa viesteistä oli kritiikkiä ohjelmassa esiintyneisiin asioihin, kuten rahankäyttöön ja köyhyyteen liittyen. Muutamat osasivat esittää kritiikkinsä asiallisesti, ja minulla olikin todella mielenkiintoisia keskusteluja lukijoiden kanssa. Osa oli sitten enemmän tai vähemmän ei-niin rakentavaa kritiikkiä.

rasismin vastainen päivä

”Tapa ittes ja mulattiäpäräsi”

Pahimmat kommentit olivat niitä, jotka haukkuivat ulkonäköäni, painoani ja etenkin poikaani. Kuka aikuinen ihminen KEHTAA hyökätä viattoman lapsen kimppuun? Ja etenkin tämän ihonväriin? Varsinkaan, kun nämä asiat ovat ihan täysin asian vierestä! Muutenkin säälittävää eikä ole mitenkään kauhean mielikuvituksellista kommentoida painoani ja haukkua läskiksi.

Pahimmat viestit lityivät kuitenkin lapseeni. Sain viestejä joissa kehotettiin tappamaan itseni ja mulattipoikani, ja että hänen isänsä on jättänyt meidät kuten kaikki afrikkalaiset tekevät, että lapseni on Gambian lomareissun tuliainen ja äpärä. Siis aivan järkyttävää. Vaikka nämä olisivatkin trolleja tai jonkun teinin vitsi, se ei tosiaankaan ole tervettä. Näistä asioista voidaan spekuloida mitä vain, mutta en aio avata niitä blogissani, koska ne eivät kuulu kenellekään.

Ahdistaa kirjoittaa näitä tänne, mutta haluan nämä tuoda päivänvaloon. Tiedän, että moni teistä todellakin tietää miltä rasismi tuntuu, mutta on monia jotka eivät osaa aavistaakaan kuinka paljon sitä tapahtuu ja kuinka paljon se sattuu. Niin, tällaisessa maassa me asumme, missä ihmiset luulevat että heillä on oikeus käskeä tappamaan oma poikani ja itseni, siksi että hän on jonkun mielestä väärän värinen.

Ymmärrän, ettei rasismista uskalleta puhua

Pelkäsin ottaa esille tätä asiaa, myös sen takia että haluan suojella lastani. Vanhempana minun täytyy miettiä mikä on parasta lapselleni. En jaksa myöskään ottaa vastaan kaikkea sitä paskakommentointia, mikä näistä aiheista aina nousee. Ymmärrän, että jotkut hiljenee, koska pelkäävät, tai eivät jaksa lähteä taistelemaan vastaan. Sehän on vähän samaa kuin löisi päätä seinään. Mutta en silti aio hiljentyä. En aio sallia ilmapiiriä, jossa minun täytyy pelätä kirjoittamista nettiin, siinä pelossa että minun ja LAPSENI päälle hyökätään. Haluan että poikani ja kaikki muutkin ihmiset saisivat elää vapaasti suvaitsevaisemmassa ilmapiirissä, missä heidän ei tarvitse pelätä. Kun aloitin blogin ja osallistuin dokumenttiin, mietin tarkkaan haluanko tuoda lastani niissä esille. Päädyin kuitenkin siihen, että poikani kuuluu elämääni ja hän saa toistaiseksi olla esillä täälläkin. En halua rajata elämääni sen takia, että pelkään muiden ihmisten reaktioita.

Surullisinta tässä on se, että minun ei tarvitse pelätä kaduilla rasismia liikkuessani ilman lastani. Lapseni taas tulee väistämättä törmäämään rasismiin ja syrjintään ihonvärinsä takia, vaikka me olemme ihan yhtä lailla suomalaisia hänen kanssaan.

En myöskään kykene muuttamaan asioita yksin, ja kehotankin teitä kaikkia mukaan vastustamaan rasismia. Puhukaa ääneen kokemuksistanne, tukekaa sitä tyyppiä joka joutuu rasismin kohteeksi ratikassa. Pieniä tekoja, välittämistä, empatiaa, ymmärrystä. Vähemmän vihaa.

Täällä on myös hyvä artikkeli Yleltä liittyen keskustelukulttuurista somessa.

 

Lopuksi vielä Nasima Razmyarin video rasismin vastaisesta päivästä.

Rasisminvastainen päivä 21.3.2018

Tänään vietetään rasisminvastaista päivää. Kerron videolla saamistani viesteistä, vaikka aiheesta puhuminen ei olekaan helppoa. Koen kuitenkin, että minulla on tässä asemassa siihen velvollisuus. Teen sen jokaisen rasismia kokeneen ja syrjityn ihmisen vuoksi. Toivon, että lapset ja nuoret saavat kasvaa maailmassa, jossa ei tarvitse pelätä rasismia ja vihaa.Puututaan vihapuheeseen ja rasismiin. Tehdään yhdessä turvallinen Helsinki – ja koko Suomi.

Geplaatst door Nasima Razmyar op Woensdag 21 maart 2018

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *