“Ne elää mun verorahoilla!” – ja muita asioita joita työtön kuulee jatkuvasti

Mediassa usein köyhyys ja etenkin työttömyys nostetaan esille samalla tavalla – sossupummi, laiska tukien nostaja. Veronmaksajien sohvalla makoilija. Elämäntapatyötön. Oma vika kun oot köyhä, menisit töihin.

Työttömyys-uutisten kommenttiosiossa ollaan melkein aina sitä mieltä että hyvä köyhä on nöyrä. Kiitollinen. Tiedostaa sen, että on toisen luokan kansalainen, ja muistaa joka käänteessä kiittää teitä muita veronmaksajia niistä kaikista tuista mitä joutuu nöyränä nostamaan. Ei saa missään nimessä valittaa, koska sehän olisi epäkiitollista. Hyvällä köyhällä ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta, eikä myöskään saa asua liian kalliisti. Pitäisi olla kiitollinen siitä että saa maata kotona sohvalla, kun muut raatavat perseensä ruvelle puolestasi, kun ei työ kelpaa.

”Ne elää mun verorahoilla!”

Kenen nämä meidän verorahat on, jos ei meidän kaikkien? Kenellä on oikeus käyttää verorahoja? Eivätkö ne verorahat olekaan meitä kaikkia varten? Eikö toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus ole juuri niitä tilanteita varten kun joutuu työttömäksi? Valitettavasti elämässä ei voi ennustaa työttömyyttä, masennusta, kouluun pääsemättömyyttä tai muitakaan syitä minkä takia saattaa joutua turvautumaan yhteiskunnan tukiin. Harvemmin kukaan lapsena muutenkaan haaveilee siitä että “minusta tuleekin isona köyhä!” 

Lisäksi – työttömyysetuudesta maksetaan yleensä sen 20% veroja.

”Miten sulla on varaa läppäriin?”

Vaikka elän juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, minulla on silti tietokone ja puhelin. Niitä tarvitaan melkeinpä kaikkeen nykyään, ja kuinka voisin vastaanottaa töitä, jos minulla ei ole puhelinta? Meillä on sohvat, tiskikoneet, dvd-laitteet ja lelut. Kukaan ei voi tietää, mistä ne ovat meille tulleet tai millä ne on maksettu, vai ovatko ne kenties saatu ilmaiseksi. Se, että muualla maailmassa eletään ilman näitä tavaroita, ei tarkoita sitä etteikö täällä suomessa voisi olla köyhä ja silti omistaa puhelimen ja tiskikoneen.

Ostan todella paljon tavaroita kirpputoreilta, edellä mainittu dvd-laitekin on kierrätyskeskuksesta ostettu kympillä. Jos ostan (yleensä osamaksulla) jotain kalliimpaa, nipistän sen rahan jostain muusta. Melkein koko asuntoni on sisustettu vuosien varrella kierrätys-huonekaluilla ja tavaroilla. Lelut ja vaatteet ostan useimmiten kirpputoreilta tai haemme ilmaiseksi facebook-kirpparien tai hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Osa tavaroista on tietysti hankittu kun olin vielä töissä.

Kukaan ei voi sanoa kenenkään ulkonäöstä tai kodista päätellen, onko heillä varaa ruokaan ja joutuvatko he nipistämään joka kuukausi jostain.

”Kyllä töitä tekevälle löytyy.”

Ei muuten välttämättä löydy. Työnhakijoita on suhteessa paljon enemmän kuin työpaikkoja.Hakijoita saattaa olla yhtä työpaikkaa varten satoja. Miten erottautua, jos vaikkapa työkokemusta tai riittäviä opintoja ei ole? Hyvin kouluttautuneella voi olla se ongelma, ettei ole työkokemusta omalle alalle ja samaan aikaan sitä on ylikouluttautunut siivoojaksi. Ja mitä järkeä on opiskella yhteisillä verorahoilla vuosia, jotta pääsisi töihin siivoojaksi, kun muualta ei heru töitä?

Työt ovat nykyään pätkissä ja nollasopimuksilla, joissa työntekijällä ei ole paljoa sananvaltaa, ja usein työnhakijan puolelta on vaikeaa hypätä nollasopimukselle, koska silloin hyppää mahdollisesti tyhjän päälle.  Avoimia työpaikkoja hakevat myös jo työelämässä olevat, ja silloin pitkään työttömänä ollut jää hakuprosessissa alakynteen. Pitkä työttömyysjakso saattaa näyttää huonolta cv:ssä joidenkin työnantajien mielestä. Miksi työnhakija ei ole tehny töitä vuoteen?

Ihmisten tilanteet ovat niin erilaisia, esimerkiksi vuorotyötä on vaikeaa tai jopa mahdotonta ottaa vastaan. Koululaisen lapsen yksinhuoltaja-vanhemman on vaikea tehdä iltoja ja viikonloppuja, jos kunta ei pysty järjestämään koululaiselle toimintaa iltaisin.

Myös ikä on suuri tekijä, yli viisikymppisiä ei tykätä enää palkata töihin. Tämä on kyllä mielestäni aivan käsittämätöntä. Ensin vaaditaan rutkasti työkokemusta, ja sitähän yli viisikymppisillä useimmiten on, mutta silti ei kelpaa koska olet yli-ikäinen.

”Nythän sä voit tehdä kaikkea kivaa kun sulla on aikaa, kun oot työtön!”

Kun on työttömänä, ei tosiaankaan ole rahaa tehdä mitään, yleensä edes lähteä kahvilaan kahville. Tai jos menee kahville, pitää nipistää jostain muusta. Kaikki muut ovat päivisin töissä, ja mitä pidemmälle työttömyys venyy, sitä enemmän se alkaa ahdistaa. Mahdolliset säästöt hupenevat ja ruokatarvike-varastot tyhjenevät. Laskut saattavat kasaantua päällekkäin ja joutuu ottamaan lainaa ystäviltä ja sukulaisilta (ja kaikilla ei edes ole niitä keneltä lainata).

Lumipallo-efekti lähtee pyörimään, ja kohta ovat laskut jo lähes ulosotossa. Itselläni kävi alkuvuodesta niin, että Kelaan siirtyessä toimeentulotuen hakemukset viivästyivät (minulla 1,5kk), ja työkkäri sekoili päätösten kanssa ja jouduin olemaan tammikuun ja puolet helmikuusta täysin ilman rahaa. Siitä sekoilusta alan toipua taloudellisesti vasta nyt, loppuvuodesta. Toimeentulotukeenhan ei oteta huomioon esimerkiksi myöhästymismaksuja mitä laskuista tulee, vaikka syy olisi Kelan puolella.

Olen usein kuullut työssäkäyviltä, että ollapa työtön niin voisi tehdä kaikkea kivaa. Silloin puren hammasta ja mietin, että ollapa työ, jotta olisi rahaa tehdä jotain.

“Työ määrittää sinut ihmisenä”

Tai ainakin siltä tässä yhteiskunnassa tuntuu – sinut määritellään työsi kautta. Työtön leimataan helposti laiskaksi, luuseriksi, töitä vieroksuvaksi. Usein luullaan että työttömälle ei mikään duuni kelpaa, kun on kivempaa istua kotona. Kehtaan silti väittää, että suurin osa työttömistä oikeasti haluaa töihin. Itseäni ainakin hävettää usein kertoa että olen työtön, vaikka häpeä saattaa olla vain omassa päässäni.

Kun olen missä tahansa tapahtumassa missä on minulle entuudestaan tuntemattomia aikuisia, menee puhe usein siihen, että mitä teet työksesi. Muut ovat palomiehiä, kaupan kassoja, insinöörejä, sairaanhoitajia ja minä olen työtön. Muut puhuvat omakotitaloistaan, lomamatkoistaan ja sijoituksistaan. Minä kerron, kuinka eilen ei rahat riittäneetkään kaupan kassalla, ja jouduin jättämään ostoksia pois.

”Minäkin voisin jättäytyä työttömäksi, mutta moraali ei anna periksi!”

Tämä on yksi järjettömimmistä kommenteista joita näkee usein kommenttipalstoilla. “On väärin maata sohvalla kun muut raatavat!” Usein tuntuu, että jotkut työssäkäyvät ovat ihan kateellisia niille, jotka vain “saavat” maata kotona. Kun sanoo, että siitä vaan jättäydyt työttömäksi jos se vaikuttaa niin kivalta, vastaus on että he eivät sitä voisi tehdä, kun se olisi moraalitonta. Tämä kertoo kaiken siitä asenteesta, että työttömyys on jokaisen oma valinta.

”Muuta sitten työn perässä!”

Mielestäni ei ole kohtuullista vaatia työtöntä muuttamaan aina kun työtä ilmaantuu jonnekin, varsinkin jos on lapsia, tai vaikkapa huolehtii iäkkäistä vanhemmistaan. Ei ole muutenkaan oikein vaatia ketään jättämään tuttuja kulmia, perhettään ja ystäviään työn takia. Tietysti jotkut tekevät niin – mutta on kohtuutonta väittää että kuka tahansa voisi muuttaa 600 kilometrin päähän työn takia. Jos minä muuttaisin pois pääkaupunkiseudulta, jättäisin jälkeeni koko tukiverkostoni, jota ilman en jaksa. Ja sehän ei palvele ketään että olen puolen vuoden päästä burn outissa, kun yrittäisin pyörittää arkea, työelämää, itseäni ja lastani yksin.

Lisäksi – mitä järkeä on muuttaa satoja kilometrejä työn takia, josta saattaa saada potkut milloin tahansa? Nykyään on vaikea saada vakituista työpaikkaa, eikä se ole varmaa hommaa sekään.

”Ryhdy yrittäjäksi, niin minäkin tein!”

Kaikilla ei ole valmiuksia ryhtyä yrittäjäksi, se ei tosiaankaan ole helppoa. Täytyy olla toimiva liikeidea ja osaamista. Riskit ovat isot. Pienyrittäjyys on tehty vaikeaksi ja riskialttiiksi, ja sitä jää tyhjän päälle kun tuet katoavat. Verotus on kovaa ja pienyrittäjä kilpailee suuryhtiöiden kanssa, Suomi kun on ketjuliikkeiden luvattu maa. Tilavuokrat ovat kalliit ja pienyrittäjillä on harvemmin varaa esimerkiksi kauppakeskuksien vuokriin. On pelottavaa hypätä tuntemattomaan, koska jos epäonnistuu ei välttämättä saa taloudellista apua mistään.

Tämä on silti minun unelmani, jonka toivon toteutuvan tavalla tai toisella tässä lähitulevaisuudessa.

”Mitäs teet lapsia kun olet köyhä!”

Tämä on suosikkini näistä väitteistä. Niinpä, mitäs et ennakoinut että kolmen vuoden päästä lapsen syntymästä joudut työttömäksi! Pitäähän sitä vastuullisena aikuisena ja vanhempana tajuta, että ei voi lapsia tehdä ellei ole koko elämää jo suunniteltuna.


Jopa eduskunnassa ollaan sitä mieltä että työttömät ovat luusereita, joille pitää näyttää vähän keppiä, työttömän aktiivimallin kautta. Mediassakin työttömät esitetään usein luusereina jotka vain käyttävät hyväksi verorahoja, onko siis ihme että ihmiset ajattelevat näin työttömyydestä? Tämä on yksi syy minkä takia päätin osallistua Yle Perjantain dokumenttiin, joka esitetään tammikuun lopulla. Siellä kerron minun tarinaani työttömyydestä ja köyhyydestä.

Mitä jos jo unohtaisimme nämä vanhat, pölyttyneet ennakkoluulot? Ei auta ketään syyllistää ja mollata työtöntä, ja väittää että työttömyys on vain omaa syytä. Muutenkin on älytöntä lokeroida ihmisiä “me” vastaan “ne” tyyliin. Mistä voit tietää ettet ikinä joudu “niiden työttömien sakkiin”? Me olemme kaikki ihmisiä, erilaisilla elämäntarinoilla varustettuja.

Minkälaisiin ennakkoluuloihin olet itse törmännyt työttömyyteen liittyen?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *