Lihavaa naista saa arvostella?

”Näytät hyvin syöneeltä”

”No nyt on naisella iso perse!”

”Kato vähän itteäs miltä näytät”

”Onpa isot hinkit!”

”Katsokaa miten lihavia naisia on liikkeellä!”

”Mutta kun ylipaino on terveysriski…”

Okei, otsikko on tahallaan hieman provosoiva, mutta siltä minusta usein tuntuu. Isot, mahtavat, vaaralliset kurvit omaavana olen saanut osani tuntemattomien (miesten) kommentoinnista kadulla, bussissa, baareissa ja netissä. Olen todella, todella kyllästynyt siihen että joudun kuuntelemaan tuntemattomien kommentointia kehostani, painostani ja ulkonäöstäni. Välillä tuntuu, että joidenkin ihmisten mielestä on hyväksyttävää haukkua ylipainoista ihmistä, vedoten ties mihin terveys- ja muihin seikkoihin. Länsimainen yhteiskunta on muovaantunut sellaiseksi, että hyväksytty muotti ihmisille on kirjaimellisesti todella kapea.

Tanssi on opettanut hyväksymään itseni​

Tanssiessani mm. dancehallia ja afrikkalaisia tansseja tunnen itseni enemmän hyväksytyksi kuin länsimaisessa ihanteessa. Dancehallissa ja jamaikalaisessa kulttuurissa arvostetaan kaikenlaisia kehoja, sillä erolla länsimaiseen kulttuuriin, että usein mitä isompi peppu ja mitä kurvikkaampi nainen, sen parempi. Toki näissäkin kulttuureissa on omat huonot puolensa, mutta olen itse saanut enemmän arvostusta omalle vartalolleni tällaisena kuin se on juuri näiden tanssien kautta. Tanssiessani (dancehallia, salsaa, sambaa, afrobeatia, azontoa, twerkkausta) minun ei tarvitse välittää siitä, että kilot keikkuu ja allit hölskyy. Se on tanssia, liikettä, kaunista, kuumaa! Tunnen itseni seksikkääksi ja naiselliseksi, isolla N:llä.

 

Minä viimeisellä tanssikeikallani ennen lapsen saamista. Tämän keikan aikana olinkin jo raskaana. ​Kuva: Jetro Stavén, KAKSITVÅ muotinäytös 2013

 

Raskauden jälkeen suhtautuminen kehooni muuttui

Raskauden jälkeen olen tarkkaillut taas ihan uudenlaista maailmaa. Pömppö-vatsasta pitäisi päästä eroon mahdollisimman pian. Julkkikset palaavat parrasvaloihin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen: “Näin juuri synnyttänyt Missi sai litteän vatsan – katso vinkit!” Muistan kun katsoin kuvaa jossa kolmen lapsen fitness-äiti oli todella hyvässä kunnossa ja treenasi aina kun kykeni, ja hänen vinkkinsä oli että “ei tekosyitä!”. Sitä oli kiva katsella, masentuneena yksinhuoltajana. Mikä minun tekosyyni oli? Jos sain lapsivapaata, halusin käyttää sen johonkin mielekkääseen, kuten ompeluun. Tai nukkumiseen. Useimmiten olin niin väsynyt, että jälkimmäinen vei voiton.

Nyt kuulostan katkeralta ja kateelliselta – ja sitä en ole. Olen iloinen siitä että muut jaksavat ja tekevät. En vain halua kuulla syyllistämistä niiltä (äideiltä) jotka jaksavat, koska kaikki eivät jaksa samalla tavalla. ​Lapsen saatuani olen kuitenkin ajoittain inhonnut muuttunutta kehoani, etenkin roikkuvaa vatsaani joka raskauden jälkeen jäi.

Sen takia tuntui todella, siis todella inhottavalta kun kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen joku mies ruokakaupassa katsoi asiakseen kommentoida minulle että olen hyvin syöneen näköinen. Huusin hänelle että olen juuri synnyttänyt, ja että kenelläkään ei ole oikeutta kommentoida tuolla tavalla. Miehen vastaus oli että se oli vaan VITSI. Voi kyllä, minuakin nauratti ihan tosi paljon. Ihan vihjeenä – ylipainoisen syyllistäminen tai painon kommentointi ei oikeasti auta yhtään ketään.

 

Tässä minä, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Alleineni, vatsoineni (musta mekko ja kuvakulma tekevät paljon), ylipainoineni. Entäs sitten? Painoni kuuluu minulle, ja vain ja ainoastaan minulle.

 

Netissä saa haukkua avoimesti ketä vaan

​Internet se vasta onkin kiva paikka nykyään, kun ihmiset kommentoivat mitä sylki suuhun tuo. Nykyään on ihan muka hyväksyttävää kommentoida että lihavien pitäisi laihduttaa (koska se on vaan tahdonvoimasta kiinni), ja eikö lihava ymmärrä mikä rasite on muille veronmaksajille. Miksi Perustallaaja Veronmaksajan pitäisi maksaa muiden laiskuudesta ja karkin mussutuksesta? Minulle tulikin erityisen hyvä mieli kun eräs päivä facebookin avattuani näin terveiset eräältä tuntemattomalta mieheltä:

Vai että sotavalas ja potilas? Ihan tiedoksi tällekin huutelijalle, että kyllä, olen mielenterveyspotilas mutta sitä enkä kilojani suostu häpeämään.. Miten paha olo täytyy ihmisellä olla, kun pitää provosoitua toisen ihmisen painosta niin paljon, että huutaa tälle kadulla, tai laittaa vihaviestiä somessa? Mitä nämä ihmiset toivoo saavuttavansa? Senkö, että maagisesti huomaankin että totta! Olen ylipainoinen! Enpäs ole ennen huomannutkaan, kiitos hyvä herra kun kerroit, jotta voin alkaa muiden mieliksi laihduttamaan! En vain ymmärrä tätä logiikkaa, en yhtään. Minun painoni ei kuulu kuin minulle, ja piste.Olen nykyään saanut ajoittain ihan pelkotiloja ulkona liikkumisen suhteen. Pelkään että aina kun astun ovesta ulos, että joku arvostelee minua. Minuun on joskus jopa käyty käsiksi bussissa. Pelkotilat varmasti liittyvät myös masennukseen, ahdistukseen ja paniikkihäiriöön josta myös kärsin, mutta osittain tulevat kokemuksistani.


On myös ikävää kun minulle sanotaan että älä välitä, jätä ne omaan arvoonsa, älä ota itseesi, he ovat vain idiootteja. Ymmärrän että näin sanoessaan ihmiset tarkoittavat hyvää, mutta minua se ärsyttää ja loukkaa. Miksi minun pitäisi alistua sellaiseen vallankäyttöön? Koska sitähän se on, varsinkin kun minua kommentoi pelkästään vain miehet. Miksi minulla ei olisi oikeus sanoa että minua loukkaa se etten voi kulkea rauhassa kaupungilla ilman että minun ulkonäköäni kommentoidaan? Minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse sietää sitä, että päin näköä kommentoidaan asioista jotka eivät kuulu kenellekään muulle kuin henkilölle itselleen.

 

Tanssiessa ei välitä kaksoisleuoista. Kuvan otti ihana Noora Bhakti.

 

Ylipainoinen saa myös olla tyytyväinen kehoonsa

Itse olin kehooni tyytyväisimmillään ennen kuin sain lapsen ja treenasimme todella kovasti tanssiryhmän kanssa. Olin notkea, hyväkuntoinen, kurvikas, muodokas ja osasin liikuttaa vartaloani. Silti, vaikka olin hyvässä kunnossa, oli ihmisillä pokkaa väittää että olen yhteiskunnallinen rasite ylipainoineni. Kun näkee toisen ylimääräiset kilot, ei se tarkoita sitä että on oikeus olettaa toisen terveydellisestä tilasta yhtään mitään. Kukapa arvaisi, että tällainen ”sotavalas, läski ja lihava” on pyöräillyt Ahvenanmaan halki neljässä päivässä, 160 kilometriä? Kuinka moni arvostelija pystyisi samaan? Ja hei, minulle on ihan sama pystyttekö samaan – en tuomitse.
“No siinä on iso perse!” Niin onkin, ja ison perseen ylpeä omistaja. ​Kuva: Tommi Hynynen, KAKSITVÅ muotinäytös 2013

 

En ole koskaan laihduttanut

Itse en ole koskaan sen enempää laihduttanut vaikka olenkin ollut huolissani ylipainosta. Kerran joskus viisitoista vuotta sitten yritin ohjeen mukaan tehdä jonkun laihdutus-sellerikeiton, jota piti syödä viikon. En ole sen koommin selleriä syönyt enkä laihduttanut. Olen elämäni aikana ollut aika ajoin todella liikunnallinen ja tykännyt tanssia tai käydä salilla/jumpassa ja olenkin aina ollut suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka painoa onkin nyt viime vuosina kertynyt liikaa. Lapsen saatuani en ole jaksanut liikkua eikä yksinhuoltajana sellaista mahdollisuutta ihan helposti tulekaan (ja kun tulee, myönnän että teen mieluummin muita mieluisia asioita kuin menen kuntosalille). Masennus tietysti on minulla vaikuttanut todella paljon, koska jos ei jaksa huolehtia henkisestä hyvinvoinnistaan jää helposti fyysinenkin huolto vähäiseksi.
Ihana Noora Bhakti otti minusta voimaannuttavia valokuvia. Sen avulla opin taas hieman lisää rakastamaan itseäni.

Vaakakapinaa kansalle!

Olen iloinen että Vaakakapina on aloittanut kapinan kaikkea tätä vastaan. Ja ei, se ei tarkoita sitä etteikö naiset (ja miehet!) saisi pudottaa painoa ja elää terveellisesti, sen vain voi tehdä itseään rakastaen ja hyväksyen. Syömällä laihdutuskeittopussien sijasta terveellistä ruokaa, joka aamuisen punnitsemisen sijaan voisi katsoa itseään peilistä ihaillen, sen sijaan että näännyttää itsensä henkisesti ja fyysisesti voisi koittaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Olla onnellinen nyt, eikä sitten joskus kun painaa X kiloa. Vaakakapina kehottaa rakastamaan itseään, olemaan armollinen itselleen. Lopettaa alituinen itsensä halveksiminen ja jojo-laihdutus.
Kävin taannoin myös Iina Laineen ihanalla Hehkuva Minä – kurssilla opettelemassa itseni hyväksymistä.

 

Haluan hyväksyä itseni nyt, enkä “sitten kun”

Itsekin toki haluaisin laihtua hieman, myös terveydellisistä syistä. Jos minun painoni nousee, nousee myös riski esimerkiksi diabetekseen. Tiedän terveysvaarat, tiedän kuinka saisin painoa alas (liikunta ja hyvä ruokavalio), tiedän tämän kaiken. Sitä ei tarvitse minulle huomauttaa kaupan kassalla sitä yhtä suklaapatukkaa ostaessani tai netissä keskustelussa, minua tuntematta. Tällä hetkellä olen pystynyt painon nousun sijaan pitämään painoni kurissa vuoden ajan, eikä paino ole noussut, koska olen tarkemmin katsonut mitä suuhuni pistän. Se on tässä elämänvaiheessa jo todellinen saavutus.​

Joku päivä kun toivun kunnolla masennuksestani voin alkaa keskittymään omaan fyysiseen hyvinvointiini myös enemmän. Tällä hetkellä tilanne on tämä, etten jaksa kiinnittää huomiota siihen että paino tippuisi elämäntapamuutoksella. Joten en tarvitse myöskään kommentteja siitä kuinka hyvin syöneeltä näytän. Haluan silti pystyä hyväksymään itseni tällaisena nyt, enkä inhoten odottaa sitä päivää että laihdun. Ja totuushan on, että minulla on muun muassa ihan todella hiton hyvä perse!

0 Kommenttia “Lihavaa naista saa arvostella?Add yours →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *