Lapsen aistiyliherkkyys – miten se näkyy arjessamme?

Aistiyliherkkyys on asia mistä saan usein kysymyksiä somen kautta, miten epäilin lapsellani sitä ja miten se näkyy arjessamme? Ajattelin tehdä siitä nyt postauksen, jos siitä olisi apua ja vertaistukea jollekin.

Milloin aloin epäilemään aistiyliherkkyyttä?

Huomasin lapsestani jo pienenä vauvana, että hän pelkäsi erilaisia ääniä. Etenkin kovat yhtäkkiset äänet sai vauvan ihan paniikkiin. Jos joku yhtäkkiä sanoi jotain kovaan ääneen, vauva säpsähti ja alkoi huutamaan ihan hurjana, ja rauhoittuminen kesti kauan. Imurin ääni oli kammotus monta vuotta. Oli hieman haastavaa siivota kun on totaaliyksinhuoltaja jonka lapsi pelkää kuollakseen imuria. Vasta lapsen ollessa noin 4-vuotias, olen pystynyt imuroimaan ja käyttämään blenderiä ilman varoitteluja ja asian läpikäymistä ensin (varoitus siitä että kohta imuroidaan, lapselle kuulosuojaimet, lapsi toiseen huoneeseen turvaan).

Lapseni on myös ollut alusta asti huono nukkumaan. Hän saattoi itkeä ja huutaa puoli iltaa ja puoli yötä, ja rauhoittui vain jos kävelin hänen kanssaan pitkin asuntoa heijaten. Päiväunet olivat haastavia ja hän nukahti ainoastaan ulkona liikkuviin rattaisiin pitkän väsytystaistelun jälkeen. Käytin usein kantoliinaa mihin lapsi lopulta aina rauhoittui. Nukuin päiväunia istuvassa asennossa lapsi kantoliinassa (vasta myöhemmin olen lukenut että nukkumista ei suositella kun vauva on kantoliinassa, etenkin rengasliinassa – itsekin nukkuessa ei voi varmistaa koko ajan että vauvan pää on sellaisessa asennossa jotta saisi hengitettyä). Jos otin vauvan pois liinasta saattoi huuto alkaa alusta.

Lapsi saattoi saada raivarin ihan mistä tahansa. Kavereiden kanssa leikkiessä jo pienenä lapsen ystävä sanoi useasti ”miksi Noel aina suuttuu ja itkee?”. Hankalimpina koin ne ajat kun lapsi ei osannut vielä puhua, enkä tajunnut mistä raivo aina nousi. Yhdessä vaiheessa taaperoikäisenä lapsi raivostuessaan löi päätänsä aina lattiaan. Kun hän oli raivona, ei saanut mennä lähelle. Hän ei muutenkaan tykännyt siitä, jos häneen koski johonkin väärään hetkeen, tai jos joku tuntematon lähestyi liian nopeasti.

Lapsella oli pienenä jo näkyvillä itsepäisyys, omaehtoisuus, kova temperamentti ja periksiantamattomuus, ja onkin vaikea tietää mikä liittyy aistiyliherkkyyteen ja mikä on lapsen persoonaa ja temperamenttia. Mutta tiesin jo varhain, että lapsessa on jotain erilaista, mutta en osannut sanoa tarkalleen mitä se on. Tutustuin aistiyliherkkyyteen kun lapsi oli jonkun vuoden ikäinen.

Eli lyhyesti, tässä pieni lista aistiyliherkkyyden ”oireista”, jotka lapsellani on näkynyt:

Lapsi pelkää hysteerisesti kovia ääniä (esim. imuri, blenderi, kun joku yhtäkkiä puhuukin kovemmalla äänellä, metro jne), saattaa usein pistää kädet korvien päälle ja lamaantua täysin kunnes ääni lakkaa.

Univaikeudet, lapsi heräilee jatkuvasti ja nukahtaminen vaikeaa. Pahoina kausina on käytössä melatoniini helpottamaan nukahtamista (etenkin keväisin kun aurinkoa on enemmän ja kelloja siirretään).

Tunto, – maku,- ja hajuaistin herkkyys: Vaatteiden laput häiritsevät, jotkut vaatteet tuntuvat tosi huonoilta, ei suostu siis pukemaan tiettyjä vaatteita tai materiaaleja koska ne tuntuvat pahalta. Ja nämä saattaa muuttua yhtäkkiä, ensin käy vain tietyt asiat ja sitten yhtäkkiä ei käykään. Nykyään sanoo, että haluaa vaatteiden olevan tiukkoja, rikä voi sietää löysiä vaatteita. Haluaa myös pitää päällä samoja vaatteita viikkotolkulla vaikka ne olisivat liian pienet, reikäiset ja likaiset. Ruuat saattavat aiheuttaa pulmatilanteita kun ruoan koostumus yms. häiritsee. Kosketus saattaa tuntua vaikealta, suuttuessa ei saa ottaa lähelle, toisaalta haluaa läheisyyttä paljon ja mm. painopeitto auttaa unen saamista. On aistihakuisuutta – eli tykkää hyppimisestä, pomppimisesta, tykkää olla pää ylösalaisin, tykkää haistella vaikkapa erilaisia ruokia ja mausteita.

Lapsi kuormittuu jos on liikaa tapahtumia (esim. päiväkotipäivän jälkeen on turha edes miettiä harrastuksia, kun lapsi toivoo vain kotiin rauhoittumaan). Melu, ihmispaljous ja liian monta jännittävää tapahtumaa saattavat aiheuttaa väsymystä ja kiukkua kun aistit ylikuormittuvat. Tällaisina päivinä on myös nukahtaminen vaikeaa, kun ei kykene rauhoittumaan.

Itsetunto-ongelmat – pienestä pitäen lapsi on hokenut että ei osaa mitään ja hän on surkea kaikessa. Tämä on johtanut siihen että lapsi välttelee uusia tilanteita eikä suostu edes kokeilemaan mitään, koska pelkää epäonnistuvansa.

Yllä olevasta syystä johtuen myös kaikki liikunnallinen on jännittänyt, lapsi ei pienempänä halunnut kiivetä korkealle eikä vieläkään ole uskaltanut pyörän kyytiin eikä opettelemaan pyöräilyä. Skeittaamisesta on kiinnostunut, mutta ei suostu harjoittelemaan, koska pitäis osata hetinyt eikä ensi viikolla.

Kaikki pesut ovat vaikeita – välttelee viimeiseen asti suihkuun menemistä, hampaiden pesua, pissalle menemistä jne, koska vihaa sitä kun mm. vettä menee kasvoille. Sitten kun pääsee pesulle ei taas halua sieltä pois.

-Eli toisin sanoen siirtymät ovat vaikeita. Kun pitää alkaa pukemaan ja lähteä ulos, pitää valmistella lasta siihen että kohta lähdemme. Pitää olla vieressä koko ajan muistuttamassa, että pitää pukea, koska muuten lapsi unohtaa mitä on tekemässä tai alkaa puuhaamaan muuta. Tai on muuten vain tosi hidas. Toisaalta myös stressaantuu todella paljon hoputtamisesta ja se taas hidastuttaa tekemistä myös, kun stressaantuu ja lamaantuu.

Jännitys. Lasta jännittää tosi moni asia – lääkärikäynnit, tuntemattomaan paikkaan meneminen, jopa tutun luo meneminen jos viime käynnistä on aikaa jne. Sen takia kerron lapselle usein vasta edellisenä päivänä jos olemme tekemässä jotain arkirutiinien ulkopuolella olevaa. Kerron hänelle päivää ennen koska jännityksestä huolimatta lapsi haluaa tietää tarpeeksi ajoissa mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Se ei saa tulla yllätyksenä juuri ennen. Jouduimme varaamaan kaksi aikaa neuvolaan 5-vuotis tarkistusta varten, kun ensimmäisellä käynnillä kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Toisella kerralla teki ihan kaiken mukisematta.

Tic-oireet. Lapsella on lukuisia ticejä, motorisia ja sanallisia.

Kuva: Heidi Romo (@sankariheidi)

Miten aistiyliherkkyys näkyy arjessamme nyt?

Tällä hetkellä tuntuu että moni asia on helpottanut siitä, kun lapsi oli pienempi. Kun lapsi oppi puhumaan, helpotti moni asia. Hänelle voi nykyään sanoittaa paremmin tunteita ja hänen kanssaan voi keskustella asioista helpommin.

Meidän arkemme on silti aika raskasta edelleen. Viime aikoina olemme opetelleet kyllästymiseen asti omatoimisuutta, lapsi haluaisi edelleen että kaikki tuodaan eteen valmiina. Ei suostuisi pukemaan, riisumaan, menemään vessaan ellei äiti ole vieressäa mukana auttamassa tai tekemässä kokonaan kaikkea. Ei suostuisi edes hakemaan vesilasillista yksin.

Tuntuu että lapsi on todella kiinni minussa, tulee yöksi viereen sänkyyni, kaipaa minua kaikissa siirtymissä viereen ja koko aja nyhjää kainalossa ja vaatii palvelemaan ja auttamaan. Eikä siinäkään sinänsä mitään vikaa ole koska hän on vasta 6-vuotias ja pikkuhiljaa opettelee, mutta äitinä tämä jatkuva passaaminen (tai omatoimisuudesta taistelu) ja lahkeessa roikkuminen on välillä todella raskasta.

Positiivista on se, että kompromissit ovat tulleet tutuksi, ja osaamme jo kummatkin paremmin keinoja helpottaa arkea. Lapsi itsekin pyytää saada olla yksin tai menee omaan pesäänsä kun ei kestä mitään.

Positiivista on se, että kompromissit ovat tulleet tutuksi, ja osaamme jo kummatkin paremmin keinoja helpottaa arkea. Lapsi itsekin pyytää saada olla yksin tai menee omaan pesäänsä kun ei kestä mitään.

Kuormitus päiväkodissa

Edelleen tällä hetkellä isoimpia haasteita on kuormitus päiväkodissa. Lapsi kuormittuu äänistä ja siitä että joutuu ns. tsemppaamaan siellä että osaisi käyttäytyä kuten häneltä odotetaan hyvää käytöstä. Lapsi on tarkka säännöistä ja siitä että hän itse ja myös muut noudattavat sääntöjä. Kun lelupäivä on perjantaisin, ei tuoda muina päivinä leluja. Kädet pitää pestä kun tulemme päiväkotiin ja lepohuoneessa täytyy maata kiltisti.

Lasta kuormittaa se, kun hänelle sanoo jonkun asian hänen mielestään väärin ja kokee kaiken kiusaamisena. Jos joku kommentoi hänen punaista paitaa että ”sulla on punanen paita”, lapsi saattaa loukkaantua tästä ja kokee että häntä kiusataan koska hänen paitansa ei ole punainen (vaikka se on!). Hän saattaa kuulla riitelyä ja riidanselvittelyä vieressä, ja kokee että se koskee häntä myös, vaikka ei ole mukana siinä mitenkään. Tämä aiheuttaa myös kuormitusta, vaikka lapsi ei ole tilanteessa osallisena.

Lapsi saattaa suuttua, loukkaantua sydänjuuriaan myöten tai ärsyyntyä jostain, ihan mistä vaan, ja saattaa kestää kauan ennen kuin hän rauhoittuu. Tämän takia kotonakin tuntuu usein siltä että kävelen maaminakentän päällä, enkä koskaan tiedä mistä asiasta räjähtää seuraavaksi. Päiväkodissa hän ei uskalla näyttää tunteitaan täysin, ja jos päiväkodissa on monta tällaista tilannetta ollut päivän aikana niin se purkautuu sitten kotona.

Kotiin tullessa saattaa sitten koko loppuiltakin olla yhtä itkua ja kiukkua, riippuen kuormituksen määrästä päivän aikana.

Uni ja nukahtaminen

Myös uni ja nukahtaminen ovat edelleen haastavia. Lapsi herää yöllä 1-3 kertaa edelleen, useimmiten herää kerran kun sipsuttelee viereeni nukkumaan. Nukahtaminen saattaa kestää 1-3 tuntia kausittain. Tähän meillä on ollut käytössä lääkärin määräämänä melatoniini, ja se on auttanut nukahtamiseen. Vaikeina aikoina (esimerkiksi keväällä) ei ole mikään auttanut, vaan nukahtaminen kestää.

Apuna on myös kokeiltu omassa huoneessa nukkuminen, nukkuminen äidin vieressä omassa sängyssä, nukkuminen äidin sängyssä, painopeitto, lämmitetty kauratyyny, kilpikonnavalo äänellä ja musiikilla, satuhieronta, äänikirja (ei, meille ei toimi Kani joka tahtoi nukahtaa), se että istun vieressä, se että en istu vieressä, se että ulkoilemme paljon ja ruutuaikaa vähennetään. Eli toisin sanoen, olen kokeillut ihan kaikkea mitä voi kokeilla. Jos lapsi on liian kuormittunut, on rauhoittuminen vaikeaa. Sen takia on usein tosi rankkaa kuunnella neuvoja muilta, että olenko vähentänyt ruutuaikaa ja kai meillä on pimeä huone nukkumaan mennessä, kun tosiaan olen aina kokeillut kaikkea mahdollista, eikä mikään välttämättä auta.

Kuva: Heidi Romo (@sankariheidi)

Mitä apua olemme saaneet?

Kun epäilin että lapsella saattaisi olla aistiyliherkkyyttä, otin yhteyttä neuvolaan. Lapsi oli silloin jotain kolmevuotias. Muistaakseni siellä ei taidettu kovinkaan kummoisesti asiaan reagoida. Kun kävimme 4-vuotisneuvolassa, toisella hoitajalla muutettuamme eri kaupunginosaan, laittoi neuvolan hoitaja meille automaattisesti lähetteen toimintaterapiaan. En edes itse tiennyt, että sellaista voisi pyytää. Kävimme ensin terapeutin arvioinnissa, jonka jälkeen saimme palvelusetelin kautta toimintaterapiaa. Valitsimme listasta terapeutin, ja saimme muistaakseni 10 käyntiä vastaanotolla, ja 5 käyntiä kotona/päiväkodissa.

Nyt lapsi on käynyt samalla terapeutilla jo vähän päälle vuoden, ja siitä on ollut iso apu meidän perheellemme. Olemme saaneet todella hyviä neuvoja ja etenkin tukea tähän erityis-arkeen. Olemme saaneet terapeutin avulla helpotusta lapsen kuormitukseen päiväkodissa, olemme saaneet keinoja auttaa lasta selviämään arjesta paremmilla eväillä.

Terapeutti käy myös päiväkodissa juttelemassa hoitajien kanssa ja seuraamassa toimintaa jotta toiminta ja siirtymät olisivat mahdollisimman sujuvia lasta ajatellen. Ilman terapeuttia tällainen yhteistyö olisi haastavaa, ja terapeutin upea ammattitaito on helpottanut kaikkien arkea näin.

Meillä on käytössä kotona papunetin kuvatuet ja viikko-ohjelma, olen tehnyt niistä postauksen jonka voit lukea tästä.

Vasta juteltuani ensimmäisiä kertoja toimintaterapeutin kanssa, olen tajunnut että lapseni on erityislapsi. Tajusin, että joudumme oikeasti luovimaan arjessa erinäisten asioiden kanssa jotta elämä sujuisi helpommin. Olen vain itse erehdysten, kantapään kokemusten, sattumusten ja lapsen tuntemuksen kautta saanut toimimaan asiat tietyillä tavoilla.

Tajusin, että muissa perheissä ei vältämättä jouduta valmistelemaan suihkuun menoa laittamalla suihkut kalenteriin merkinnöiksi, ei jouduta valmistelemaan imurointia peltoreilla ja vakuutteluilla siitä että imuri ei ole vaarallinen vaikka se kuulostaakin siltä. Muut perheet eivät joudu miettimään kaupassa vaatteita ostaessa, että suostuukohan lapsi pitämään tätä, vai tuntuuko tämäkin vaate huonolta ja ahdistavalta?

Puhuttuani asiasta ääneen olen kuitenkin huomannut että emme ole ainut perhe joka kohtaa tällaisia haasteita arjessa. Olen töissäkin (päiväkodissa) törmännyt erityislapsiin ja ollut tekemisissä perheiden kanssa. Emme ole yksin!

Diagnoosin saaminen helpottaa elämää

Tällä hetkellä odotamme psykologille aikaa, jotta voisimme tutkia onko lapsellani myös jotain diagnoosia aistiyliherkkyyden lisäksi. Aistiyliherkkyys ei ole diagnosoitava sairaus, mutta sen tiedostaminen ja toteaminen lapsella on suuri helpotus. Kun on tiedossa että lapsi on aistiyliherkkä, osaa ajatella kaiken sitä kautta ja helpottaa sillä lapsen elämää. On helpompaa selittää päiväkodissa, miksi lapsi käyttäytyy tietyllä tavalla ja miksi hänelle on vaikkapa tärkeää pukea tietyssä järjestyksessä ja kuinka jotkut hanskat tuntuvat inhottavilta. Se on myös helpotus koska sitä kautta voi lapselle itselleen selittää, että miksi tietyt asiat ovat haastavia.

Usein perheissä joissa on erityislapsia on diagnoosi iso helpotus. Saa tavallaan nimen sille asialle, joka luo niitä haasteita arjessa. Saa apua ja tukea (ehkä vähän) helpommin.

Kuva: Heidi Romo (@sankariheidi)

Muiden arvostelu ja hyvää tarkoittavat neuvot loukkaavat

Olisin todella hyötynyt siitä, että lapsen aistiyliherkkyys olisi todettu jo aiemmin. Silloin en olisi kokenut olevani niin huono äiti, ja olisin voinut viitata kintaalla muiden ihmisten neuvoille ja ohjeille. Olen tuntenut itseni usein epäonnistuneeksi vanhemmaksi, kun ihmiset ovat jakaneet neuvoja liittyen syömiseen, nukkumiseen ja äänien pelkäämiseen.

Tässä onkin se haaste, että esim. neurologisia ongelmia ja autismin kirjoa ei voi jo vauvana kaikille diagnosoida, vaan haasteet saattaa näyttäytyä vasta kun lapsi kasvaa. Mutta ehdottomasti apua ja tukea pitää saada entistä helpommin! Vanhemmat ovat useimmiten lastensa parhaita asiantuntijoita, ja heitä tulisi kuunnella, ja tukea kun he huomaavat lapsessa jotain poikkeavaa. Jonot erityishoitoihin ovat aivan järkyttävän kohtuuttoman pitkiä, ja jos ei ole varaa yksityisiin tutkimuksiin joutuu odottamaan. Tämä ei palvele ketään, ja avun saaminen viivästyy, perheet uupuvat ja lapset joutuvat kärsijöiksi.

”Nukutat vaan meteliin, kyllä vauvojen pitää oppia nukkumaan metelissä!” ”Kyllä se tottuu koviin ääniin, ei tarvii kasvattaa pumpulissa ja varjella kaikelta!” ”Laitat sen vaan sänkyyn niin kyllä se alkaa nukkumaan!”

Uskoin liian monta kertaa ja liian monta vuotta turhaan, että olen vain itse tehnyt jotain väärin kun lapsi ei vain nuku. Kun lapsi pelkää imurin ääntä vaikka kuinka koitin siedättää. Kuinka hän huutaa koska laput häiritsevät ihoa.

Joten nyt sanon sinulle joka tätä lukee: sinussa ei ole mitään vikaa. Vanhemuudessasi ei ole mitään vikaa. Lapsessasi ei ole mitään vikaa! Aistiyliherkkyys (neurologiset ongelmat ja autismin kirjo) luo niin paljon erilaisia haasteita, joihin sinun ja lapsesi pitää yhdessä koittaa etsiä helpotusta ja ratkaisuja, jotta teidän arki helpottaisi. Tämä on välillä todella uuvuttavaa kaikille osapuolille, mutta voi sitä onnen päivää kun joku asia onnistuukin, pitkän yrittämisen jälkeen!

Aistiyliherkkyys ei ole pelkästään ongelma ja haaste, vaan mieletön voimavara myös.

Ainakin oma lapseni on äärettömän empaattinen, osaa ajatella muita ihmisiä, lukea toisen tunteita ja esim. kehuu tuntemattomienkin vaatteita ja pitää muille ovea auki. Hän on uskomattoman vastaanottavainen muille ihmisille ja kyseenalaistaa auktoriteetteja omalla nerokkaalla tavallaan. Päiväkodissa parhaimpia kehuja oli se, kun hoitaja sanoi että Noelin sanaan voi aina luottaa, että puhuu totta! Kaikista lapsista, ongelmista huolimatta, löytyy upeita piirteitä joita kannattaa vaalia, kehua ja pitää hyvänä! Etenkin niinä supervaikeina päivinä.

Eräs seuraajani sanoi ihanasti: erityislapset tarvitsevat erityiset vanhemmat!

Kuva: Heidi Romo (@sankariheidi)


Lisää aistiyliherkkyydestä:

”Prinsessatkin huutaa joskus” – elämää aistiyliherkän lapsen kanssa” – Ylen artikkeli

Aistiyliherkkyyden oireet – VINKE

Opas aistiyliherkän lapsen toiminnan tukemiseksi – JYTE opinnäytetyö

Meeri, 39: ”Sain lapsen joka särki sydämeni”

Olen ollut äiti tasan viisi vuotta – mitä äitiys on minulle opettanut?

7 vinkkiä kuinka jaksaa pyörittää työ -ja perhearkea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *