Kun sananvapaus meni yli

”En kyllä sinuna pitäis tollasta paitaa”

”Sun tissit näkyy, aika härskiä”

”Jos joku laittaa kuvan päivän asustaan, enkö saa silloin kommentoida että onpa ruma paita? Jos joku postaa kuvan käsityöstään, enkö saa silloin kommentoida että en tykkää, aika huonosti tehty? Itsepähän pyysit mielipiteitä ja laitoit kuvan nettiin!?”

Mikäköhän siinä on, että ihmiset ajattelevat että netissä saa sanoa sellaisia asioita mitä ei välttämättä sanoisi kenellekään päin naamaa? Ihmettelen usein miten vaikeaa ihmisillä on todeta omassa päässään että en tykkää, skrollata eteenpäin ja jättää kommentoimatta.

Usein törmään argumenttiin, että koska on itse mennyt julkisuuteen (tai laittanut kuvan nettiin), on täysin avoin kaikelle ”kritiikille”. Tietyllä tapaa joo, mutta ei mille tahansa kritiikille. On olemassa mielipiteitä ja mielipiteitä. Ja jotkut mielipiteet nyt vain ovat niitä, joita ei tarvitse sanoa ääneen.

kehopositiivinen kohu ja sen palaute

Hyvä esimerkki on taannoinen kohu, kun Mungolifen bloggaaja Anna joutui mielipiteidensä takia palautteiden ristituleen. Itse olin täysin eri mieltä kun bloggaaja, ja mielestäni silloin saa antaa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä. Sama pätee omaan blogiini, otan vastaan myös kritiikkiäkin. Eri asia sitten on, miten sitä palautetta antaa, koska sitä voi antaa myös asiallisesti.

Eräässä ryhmässä näin kuinka tätä bloggaajaa haukuttiin hänen (ei-suomalaisen) alkuperänsä takia ja huoriteltiin, ja bloggaajan lasta haukuttiin läskiksi, ja mietin että ihanko oikeasti? Tuntuu että ihmisillä ei ole minkäänlaista filtteriä itselleen. Vaikka onkin eri mieltä, on väärin alkaa haukkumaan. Minullekaan ei ole ihan uusi juttu se, että lastani haukutaan netissä. Se on todella alhaista, enkä tajua miten jollakin tulee edes mieleen sellainen. Sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden, mielipiteiden tai asiallisen kritiikin kanssa, se on vain puhtaasti typerää.

Onko oikein, että bloggaaja joutuu joukkokritiikin alle?

Olen myös sitä mieltä, että jos kirjoittaa mielipiteen blogiinsa asiasta josta tietää jo etukäteen että siitä tulee iso kohu, pitää myös olla valmis siihen että paskamyrskyä tulee. Välillä nousee myrsky myös postauksista, joista ei olisi arvannut että niin käy, ja siihen pitää olla varautunut aina kun julkisesti kirjoittaa. Kun on julkisuudessa tavalla tai toisella, täytyy kasvattaa nahkaa sen verran että kestää myös kritiikkiä. Mutta sitten taas – tämä joukkohyökkäys-meininki mikä nykyään somen myötä on tullut yleiseksi on aika pelottavaakin.

Itsekin sorrun helposti antamaan tuohtunutta kritiikkiä, joten olenko minäkään yhtään sen parempi? Kuvittelen tosin, että itse osaan antaa asiallista palautetta vihaisenakin. Asiallisen kritiikin sekaan tosin eksyy usein myös niitä, jotka lähtevät pommittamaan vihaviesteillä ja oikein nauttii siitä, että saa toisen kärsimään. Se on pelottavaa, ja niin väärin. Mistä sen tietää, eksyykö vihaviestien pommittajat seuraavaksi oven taakse haukkumaan? (eikä sekään ole mitään uutta!)

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että voi käyttäytyä miten sattuu, ja sanoa sen nojalla ihan mitä vain.

Sanat vaikuttavat ihmisiin, joten mieti mitä sanot

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon sanat saattavat vaikuttaa ihmisiin? Yksikin ikävä lause voi jäädä loppuelämäksi soimaan päähän. Sinä saatat hetken mielijohteesta kommentoida jotain, mikä voi jäädä harmittamaan kommentin saajaa pitkäksi aikaa. Onko se sen arvoista, että saa sanottua mielipiteensä?

Tiedän, että jotkut ajattelevat nyt, että ”saako enää mitään sanoa”. Tietenkään ei voi aina varoa kaikkia sanojaan, sen takia että joku voisi loukkaantua. Silti, uskon että fiksu ihminen tietää edes pääpiirteittäin, mitä voi sanoa ääneen ja mitä ei.

Meillä kaikilla on myös oikeus päättää, minkälaista palautetta otamme vastaan. Jos joku kommentoi blogissani että olen ällö läski, minulla on oikeus poistaa se kommentti. Se ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan ihan itsensä suojelemista ja rajojen asettamista. Minulla on oikeus sanoa, että sinä et puhu minulle tuolla tavalla, ja piste.

Vertaapa näitä lauseita, kumman mieluummin sanoisit?

”Sopisko sulle paremmin toi toinen mekko, joka on a-linjainen?”

”Hyi, oikeesti sä näytät aika läskiltä tossa ekassa mekossa.”

Tässä vielä muutama neuvo nettikommentointiin, saa vapaasti käyttää:

  1. Sanoisitko saman asian myös kasvokkain jollekin?
  2. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi olla hiljaa.
  3. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta haluaa silti kritisoida, sen voi tehdä myös asiallisesti.

 

 

Lue lisää:

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

5 kommenttia artikkeliin “Kun sananvapaus meni yli

  1. Olen ollut niin pitkään pois työmarkkinoilta, etten ole enää perillä siitä mikä on ok ja mikä ei. Tarkoitan lähinnä uuden työntekijän palkkaamiseen liittyviä asioita. Ilmeisesti työnantaja ei saa googlata työnhakijaa, tai ainakaan googlaustulokset eivät saa vaikuttaa lopputulokseen. Arvelisin, että tämä sääntö on pelastanut monta työnhakijaa ja työpaikka on irronnut. Itse en ainakaan palkkaisi niitä empatian ja asiallisen käytöksen sankareita, jotka mm. iltapäivälehtien juttuja kommentoivat ja vielä ihan omalla(??) nimellä ja naamalla. Mutta ehkä he elävät ihan omassa maailmassaan, jossa ne kommentit ovat meriitti.

    1. Joo, musta tuntuu että ne iltiksen kommenttiosion tyypit on ihan oma lajinsa.

  2. Hmm. Mä olen itse ylipainoinen ja kehopositiivisuusen kannalla tietysti. Mä seuraan sun instaa ja olen miettinyt, että miten me isot ymmärretään bodypositiivisuus eri lailla. Kummastelen sun kuvia, joissa esim esittelet kaksoisleukoja (suurentaen niitä tahallaan) ja vertaat itseäsi Jabbaan. Mun mielestä tuollaisella ei ole tekemistä kehopositiivisuuden kanssa, vaan kyse on piiloitseinhosta. Ajatuksen ideahan mun ja muiden kehopositiivisten mukaan se, että ollaan ylpeitä siitä mitä ollaan. Mutta jos itseään pilkkaa tai ko. tavalla ”rumentaa fiktiivisen läski-hahmon tasolle”, onko kyseessä positiivisuus?

    1. Se on mun tapa nauraa itselleni ja näille vartalostandardeille! Ymmärrän kyllä sun pointin, mutta mun osalta ei oo kyse piiloitseinhosta vaan mun huumorintajusta 😀 Mä tykkään jabbasta, eikä musta oo yhtään paha vertaa itseäni siihen 🙂 Ehkä kaikki ei ymmärrä mun huumorintajua, mutta mua auttaa itseni hyväksymisessä se että voin nauraa mun kaksoisleuoille ja vertaan itseäni Disneyn Ursulaan koska se on vaan magee hahmo, joka sattuu myös olemaan vähän mun näkönen 😀

      Kiitos kommentista, ja ymmärrän kyllä ton piiloitseinhon, sitä varmaan aika moni tekeekin. Se voi olla myös tapa puolustaa itseään, ja viedä huomio siihen että naurais itselleen ja pilkkaan mikä itseen saattaa kohdistua, sen sijaan että myöntäis et arvostelu sattuu. Itse kans saatan verhoilla epävarmuuden ja epämukavuuden huumoriin.

      Ne mun kaksoisleukakuvat on vähän niinkun vastaiskua sille, että oon aina ollu epävarma mun kaksoisleuoista, mut nyt oon alkanu olemaan sinut niidenkin kanssa. Eli voin heittää vitsiä niistä. Samalla tavalla kun oon aina ollu epävarma mun huonosta ihosta, mutta nyt julkaisen usein kuvia itsestäni meikittä ja niin että iho näkyy, toisin kun olisin tehny esim. 10 vuotta sitten, kun en halunnu mennä ulos ilman meikkivoidetta kun olin niin epävarma ihostani.

      1. Kiitos! Nyt ymmärrän enemmän.Kaikkea hyvää sulle ja suloiselle pojallesi 💖

Kommentit on suljettu.