Kun korona pakotti rikkinäiset perheet kotiin

Kaikilla on tällä hetkellä mennyt elämä koronan takia sekaisin, ja vielä monella eri tavalla. Osalta on lähtenyt työpaikat alta. Opiskelut viivästyvät ja lapset ja työt on pitänyt ottaa kotiin. Tilanne on haastava kaikille. Epätietoisuus tulevaisuudesta stressaa.

Kaikilla on haasteita, mutta haluaisin hetken suoda palstatilaa niitä perheitä ja ihmisiä kohtaan jotka ovat jo valmiiksi uupuneita ja on mielenterveysongelmia.

Olen miettinyt kaikkia heitä, joiden lapset ovat olleet tukitoimena (uupumukseen) päiväkodissa. Heitä joilla on tukiperheet, kotipalvelun hoitaja apuna ja tukiverkostona mummot ja papat.

Haluaisin suoda hetken ajatuksen kaikille totaaliyksinhuoltajille joilta on mahdollisesti lähtenyt viimeisetkin turvaverkon rippeet.

Olen nähnyt meemejä, kuvia, kehotuksia ja keskusteluja joissa käsketään olemaan reippaita ja kuinka täytyy jaksaa. Että isovanhempamme lähetettiin sotimaan ja meidät sohvalle eristyksiin, että nyt täytyy vaan jaksaa eikä saa valittaa turhasta.

Olen sitä mieltä, että tämä on tietysti aivan totta. Meidän on pakko jaksaa, meidän on pakko jatkaa. Meillä on useimmilla asiat niin sanotusti ihan hyvin, ei pommit tipu niskaan ja töitäkin on. Ruokaa riittää useimmilla meillä toistaiseksi ja niin edelleen.

@elinakesken runot instagramissa <3


Silti, olen sitä mieltä että valittaminen on sallittua. Hysteriaa levittämättä, on lupa sanoa että ei jaksa.

On lupa sanoa että pelottaa.

On lupa sanoa, että ei jaksanut alunperinkään, että ei tiedä kuinka aikoo pärjätä nyt ilman tukiverkkoa ja ulkopuolista apua.

On lupa sanoa, että vaikka ne lapset on ihan itse tehty, niiden kanssa ei nyt selviä.

Me kaikki reagoimme tähän tilanteeseen eri tavoin ja meillä kaikilla on erilaiset eväät selvitä ihan perus arjestakin. Tällaisen kriisin iskiessä sen näemme, että jotkut (etuoikeutetut) pärjäävät paremmin tässäkin asiassa. Osalla ihmisistä ei ole työkaluja selvitä kuin nippa nappa arjen haasteista, saati sitten tällaisessa poikkeustilanteessa. Monelle ei kotiin jääminen perheen kesken ole ”hidastamista” tai ”rentoa kotoilua”. Monella ihmisellä ei ole säästöjä mistä ammentaa, ei pystytäkään yhtäkkiä taloudellisesti varautumaan siihen ettei lapset saakaan koulussa ruokaa vaan kaiken joutuu tekemään itse. On erityistä tukea tarvitsevia lapsia, on päihdeongelmia, kaikenlaista haastetta.

Tämä on hyvä muistaa kun keskustelemme asioista ja kommentoimme toisten päätöksiä ja tilanteita. Jos itsellä on asiat hyvin, on helppo huudella muille että ”nyt ei saa valittaa”. Nyt on aika olla empaattinen ja ymmärtää muita. On aika yhteisöllisyydelle ja sille, että voi kysyä naapurilta, kaverilta ja somessa, että voinko auttaa. Sen sijaan että tuomitsemme. Meille kaikille ei ole jaettu samanlaisia lusikoita elämään. Kun kriisi iskee, se voi olla todella kova paikka.

Kaikki eivät jaksa koko ajan pitää yllä tsemppihenkeä ja se on lupa sanoa ääneen. Aika näyttää, kuinka rikkinäisiä perheitä ja ihmisiä joudumme kasaamaan puolen vuoden päästä. Mutta tästäkin selvitään, koska on vain pakko, mutta helpompaa tästä tekee sen jos suhtaudumme lempeämmin muihin ihmisiin ja autamme toisiamme.

Miten te voitte ja jaksatte? Mikä auttaa jaksamaan eteenpäin?

Tässä vielä vinkkejä ja linkkejä loppuun:

Tukea ja apua:

Kriisipuhelin – keskusteluapua 24/7 numerossa 09 2525 0111

Nappinaapurin Koronapu

Mistä hakea apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen? (Lopussa paljon linkkejä tahoihin joista voi saada apua)

MLL: Lapset puhuvat koronasta, mitä aikuinen voi tehdä?

Tekemistä lapsille:

Tulostettavat leikkikortit

Lukulumo: ilmaisia äänikirjoja

Ekapeli eskari-ikäisille

Papunetin pelit

Kielinupun videot youtubesta

A yoga monkey – joogasovellus lapsille

Yle areenassa katsottavissa Ryhmä Hau:n neljäs tuotantokausi kokonaan!



6 kommenttia artikkeliin “Kun korona pakotti rikkinäiset perheet kotiin

  1. Hienosti oot tuonut esiin monia puolia tästä asiasta, kiitos ❤️
    Olin ennen ”päiväkotisulkua” juuri jäänyt sairaslomalle vakavasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Kun tuli kehoitus ottaa lapsi kotiin ”jos mahdollista”, oma arviointikykyni sumentui odotuksista, joita luulin muilla itseäni kohtaan olevan. Joten. Nyt lapsi on kotona kanssani.
    Tämä tarkoittaa sitä, etten voi tehdä lääkenostoa suunnitellusti sivuvaikutuksista johtuen. En voi kulkea seiniä pitkin lapsen nähden, en voi levätä uupumusta, en voi vain keskittyä paranemaan. Minun täytyy leikittää, ulkoiluttaa, tehdä ruoka ja opettaa uusia juttuja. Olen tähän kykenevä juuri nyt, mutta toimin täysin jaksamiskykyni äärirajoilla. Tätä ei moni ymmärrä – minähän olen ”muutenkin kotona”.
    En onneksi ole yh, eikä juuri tällä hetkellä taloudellinen tilanne ole täysin katastrofaalinen, joten näiden suhteen ei onneksi tarvitse/tarvitsisi murehtia. Kuitenkin ne tunnit, kun odotat, että toinen saapuu kotiin ja ottaa hetkeksi vastuun, ovat pitkiä.
    Mitä jos joku päivä en jaksakaan?
    Eikä tästä kaikesta tietenkään saa valittaa.
    Ainoa vinkki kaikille näille päiville on rutiinit ja aikataulut. Niiden mukaan on hyvä itsekin tsempata kun tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi ja ajatustyö vähenee.
    Jaksamista ❤️

  2. En ihan tiedä kenet ajattelit tässä etuoikeutetuksi. Itse en koe sellainen olevani, mutta mulla on varaa ostaa ruokaa, vaikka varastoon jos koen tarpeelliseksi. Voin käyttää työterveyshuollon palveluita. En koe olevani etuoikeutettu vaan tavis. Olen jakanut kotoilumeemejä ja myös vitsejä, vaikka tilanne on aika kauhea. Haluan kuitenkin tuoda esiin että ihan yhtä pelottavaa ja ahdistavaa tämä on ihan kaikille köyhyydestä tai varallisuudesta riippumatta. On turha syyllistää ”etuoikeutettuja”siitä että yrittävät kotoilujutuillaan todennäköisesti vain parantaa omaa ja muiden mielenrauhaa. Tuskin kukaan tässä tilanteessa jaksaa tai pystyy ajattelemaan että ko.julkaisut loukkaavat niitä joilla kotona on asiat tosi huonosti tai kotia ei ole. Eivät ”etuoikeutetut” ole mitään yli-ihmisiä ja tällaisissa tilanteissa suurin osa on ihan yhtä peloissaan tuntemattoman asian edessä.

    1. En tietenkään sano, että esim. raha olis automaattisesti sellanen asia mikä poistaa kaikki huolet. Ehkä se olis pitäny kirjottaa tohon auki vielä, että en tarkota näin. Mutta onhan se nyt itsestäänselvää että jos ihmisellä on varaa ostaa ruokaa vaikka kuukaudeksi varastoon, niin se on YKSI iso huoli pois! Ei tää kirjotus ollu tarkotettu mitenkään syyllistävästi osoittaa sormellaan muita, vaan sen takia että voitais ymmärtää muita myös tässä tilanteessa. Ei se varallisuus tietenkään kaikkia huolia poista.

  3. Lähetän sinulle koronavapaan virtuaalihalauksen, tunnen empatiaa sinua ja kohtalotovereitasi(/mme) kohtaan. Olen itse masennuksesta selvinnyt, se pirulainen on pysynyt poissa jo lähemmäs 10 vuotta. Vallitsevasssa tilanteessa olen kiitollinen siitä, että toimeentuloni ei ole vaarassa, olen vuosikausia sinnitellyt pienpalkkaisella, mutta varmalla alalla. Se, mikä monelle on nyt paniikkitilanne, on minulle ollut arkipäivää jo kauan. Laskut saa maksettua, ruokaa on, lämmintä on, mitään ylimääräistä ei. Niin. Näillä menty jo 20 vuotta, näillä mennään eteenpäin. Vähällä selviää. Jaan kaiken maailman meemejä, mutta se on osa sitä, että haluaa olla vajoamatta sinne, mistä on kerran päässyt pois. On parempi nyt, että isot joukot ei päädy masennuksen syviin vesiin, koska yhteiskunnan täytyy pyöriä kuitenkin. Tyhmät jutut ja nauru auttaa siinä, vaikka ne masentunutta voi ärsyttää. Ei-masentuneita, mutta muuten ehkä ajattelemattomia (tahattomasti tai tahallaan itsekkäitä tms.) saattaa oikeasti herättää ne kärjekkäätkin meemit. Nyt ollaan me, nyt ei olla minä. Koskee masentuneita ja ei-masentuneita. Pääministeri sanoi, että tilanne ei ole reilu kaikille, eikä mitenkään voi ollakaan. Näin se nyt vaan menee. Nyt mennään eteenpäin pienimmän haitan periaatteella. Vaihtoehdoista on tyydyttävä siihen, joka on vähiten huono ja haitallinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *