Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Luin eilen illalla blogikirjoituksen, jossa puhuttiin siitä kuinka kehopositiivisuus meni liian pitkälle, ja lihavia ihmisiä ihannoidaan sen sijaan että oltaisiin huolissaan painoindeksistä ja sairauksista.

Hohhoijaa, sanon minä. Kuten Oi mutsi mutsin Elsa kirjoitti hyvin aiheesta, ”Olen nimittäin hieman kyllästynyt näihin tasa-arvo/pride/bodypositive/feminismi/yms on mennyt liian pitkälle juttuihin.”

En ymmärrä miten voidaan ajatella että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelussa voidaan mennä liian pitkälle. Voisiko vain olla, että olet ymmärtänyt sanoman aivan täysin väärin?

Olen lukenut monia kommentteja siitä kuinka lihavia vain ihannoidaan nykyään, ja että terveiden elämäntapojen sijaan vaan hehkutetaan vatsamakkaraa ja läskiä. Ihanko tosi? Voisin antaa muutaman esimerkin siitä, miten lihavia ei tosiaankaan hehkuteta liikaa. Miten porukka hyökkäsi mm. meidän kehopositiivisen kalenterin ihanan mallin kimppuun, koska hänellä sattuu olemaan ylipainoa. Ylipainoinen saa niskaansa koko ajan terveysfasismia, läskittelyä, lihavan perään huudellaan kaupungilla ”laihduta läski” ja ylilaudan kiimaiset pikkupojat heittävät lokaa vähän väliä kaikille some-tileilleni. Vain sen takia että olen ylipainoinen.

Se, että teimme kehopositiivisen kalenterin johon pyrimme ottamaan esille marginalisoituja kehoja, ei tarkoita sitä että viemme laihojen ihmisten tilan kokonaan ja menemme liian pitkälle. Avaa mikä tahansa naistenlehti, tv-sarja tai mainos. Minkälaisia kehoja siellä on? Aivan, hoikkia, pitkiä valkoisia naisia.

Se että nostan esille epäkohtia, joita marginaalisen kehon omaava joutuu kohtaamaan ei tarkoita sitä että paheksuisin hoikkia ihmisiä. En pidä hoikkia ihmisiä huonompina, enkä lihavia ihmisiä parempina. Kaikilla on oikeus olla tyytyväisiä omassa kehossaan, ulkonäöstä ja terveydentilasta riippumatta. Ylipaino ei tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti laiska ja sairas. Ja vaikka olisikin sairas – miten se tekee ihmisestä huonompaa kuin terveistä ihmisistä? Miksi ylipainoista saa haukkua läskiksi ja ”sinne meni meidän verorahat”? Myös alipainoiset joutuvat selittelemään kehoaan. Minkä takia minun pitäisi olla terve, jotta kelpaisin tähän yhteiskuntaan?

Kaikilla on OIKEUS KEHORAUHAAN, ilman että kukaan tulee spekuloimaan että oletkohan anorektikko, tai syötköhän liikaa. Tai että ulkonäön perusteella aletaan saarnaamaan ylipainon terveysriskeistä. MINUN TERVEYS EI KUULU KENELLEKÄÄN MUULLE KUIN MINULLE ja mahdollisesti lääkärillen. Kehopositiivisuus ei muutenkaan ole pelkästään lihavat vs. laihat taistelua, vaan tähtää siihen että _kaikki_ kehot olisivat yhtä arvokkaita. Mitenköhän kauan tätä pitää jankata, että se menisi läpi?

Tiedättekö miltä tuntuu, kun kirjoittaa julkisesti, ja ihmiset luulevat että sen takia on ok kommentoida ilkeästi painoani? Tiedättekö miltä tuntuu, kun kävelee kadulla, ja tuntemattomat huutavat että olen läski? Tiedättekö miltä tuntuu, kun pari kuukautta synnytyksen jälkeen mies kaupassa kommentoi että ”oot ainakin ollu ruoka-aikaan paikalla”? Tiedättekö miltä tuntuu, kun blogiin tulee kommentteja missä sanotaan että sinun kehosi on oksettava ihrakasa? Kun tullaan kommentoimaan, että söisit vähemmän suklaata niin voisit laihtua? Olet ruma sotavalas (?) eikä kukaan tollasta kuvottavaa läskiä halua panna? Niin, ei se kauhean kivalta tunnu.

Kuva: Petra Vii Photography, Huppari saatu Jujunalta

Olen joskus pelännyt astua ovesta ulos, kun on sattunut sellasia päiviä jolloin painoani kommentoidaan tuntemattomien toimesta ihan liikaa. Pelkään astua ulos ovesta, koska ylipainoisena minulla ei ole joidenkin mielestä oikeus kehorauhaan. Voinko pukeutua tähän mekkoon jossa vatsamakkarat näkyvät? Minulla ei ole oikeus istua mäkkärissä syömässä hampurilaista, koska joudun pelkäämään inhottavia katseita ja läski-kommentteja. Ei ole oikeus olla olemassa, onnellinen, ja tyytyväinen itseensä, koska joidenkin ihmisten mielestä minun pitäisi ensin laihtua. Tiedättekö miltä tuntuu kun pahimmillaan joka päivä sinulle kerrotaan (suorasti tai epäsuorasti), että et ole hyväksyttävä yksilö tähän yhteiskuntaan?

Useimmiten sivuutan kommentit enkä jaksa ottaa niistä itseeni. Onneksi minulla sentään on hyvä itsetunto, miten käy niiden joilla ei ole? Nyt kun jouduimme toisen ylläpitäjän kansa neljättä päivää poistamaan kehopositiivisen kalenterin ”ruma läski” kommentteja, ja ylilauta taas kerran hyökkää blogiini paskakommenteillaan, ja sitten näen kirjoituksen siitä miten lihavia ihannoidaan liikaa. Nyt verenpaineet nousi liikaa (ylipaino varmaankin hei!), napsahti päässä ja oli pakko kirjoittaa aiheesta.

Että ei, lihavia ei tosiaankaan ihannoida liikaa.

 

Lue lisää:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

17 Kommenttia “Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?Add yours →

  1. Tosiaankaan ei tarvitsisi muita, etenkään tuntemattomia, ihmisiä kiinnostaa lainkaan kommentoida toisten ihmisten vartalon ulkonäköä! Kehopositiivisuutta ja mainittuja tasa-arvo/pride/feminismi -aiheita tarvitsee pitää vielä pitkään esillä, että ne löisivät läpi normaaleina elämään kuuluvina asioina ilman, että aiheiden esillä olo enää ketään ihmetyttäisi.

    Yksi juttu muuten, mikä nykyään särähtää korvaani, on kun muut ihmiset kommentoivat toisille ihmisille heidän laihtumisistaan. Minusta senkin voisi jättää väliin. Ehkä jotkut laihduttaneet kokevat kommentit kivana, mutta yhtä hyvin sitten voisivat joutua kuulemaan kommentteja taas kerran lihoessaan. Eli antaa toisten ihmisten lihomisten ja laihtumisten olla.

    1. Joo, tässä sen näkee miten kehopositiivisuutta tarvitaan kipeästi. Huoh!

  2. Nämä jotka huutelee somessa ei ole itse ihan parhaimmassa kondiksessa. Oli kyse sitten mistä aiheesta tahansa.
    Itse olen aina ennen ollut pieni, hentoinen laiheliini. Pienimmilläni painoin vivaiset 38kg ja sairastuin vakavasti, ei siis hoikkuus ja sporttisuus pelastanut minua autoimmuunisairaudelta. Myös hoikalla voi olla sisäelinten ympärillä vaarallisen paljon rasvaa, se on se mikä on vaarallista. Nyt olen paljon isompi kuin ennen mutta kaikki veriarvoni on normaalit.
    Ei olla koskaan oikeanlaisia, aina ollaan liian vanhoja, rumia, lihavia, laihoja…Silti olemme juuri sellaisia kuin olemme ja haluamme keskittyä siihen omaan elämään ja oivon, että jokainen meistä voi tehdä sen, varsinkin nämä huutelijat, voisivat oppia olemaan tyytyväisiä itseensä.

    1. No sepä se kun ulkonäkö ei kerro mitään ihmisen terveydentilasta. Ja kun se _ei kuulu_ kenellekään.

  3. Upea teksti. Allekirjoitan kaikki. Ei todellakaan ole pelkoa, että lihavia ihannoitaisiin koskaan liikaa, mutta se taitaa olla joillekin liikaa, että me haluamme tasavertaista kohtelua. Minä saan kiittää miestäni siitä, että hän on ollut erinomainen itsetunnon kohottaja. Aika pohjassa olen itsetuntoni kanssa välillä käynyt.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    1. Kiitos <3 Ihanaa että sun mies on auttanu sua kohottamaan itsetuntoa<3 Mukavaa viikkoa sullekin!

  4. Kiitos tästä. (Ainakin) niin kauan, ku ihmisen kirjoitus tai kuva saa aikaan pelkän vyöryn painosta ja kehosta puhumista, tarvitaan kehopositiivisuutta ja kehorauhaa puoltavia kirjotuksia. Miten helkkarin vaikee joidenki on ymmärtää, että kaikennäkösille ihmisille se heidän oma keho kuuluu yksinoikeutena, ja että ihminen on muutakin ku kehonsa. Siksi kehokommentointi ei oo asiallista, juuri koskaan.

    1. NO NIIIIN! Mua niin ärrrsyttää kun porukka aattelee että on täysin ok kommentoida toisen kehoa. Tässä bloggaajan postauksessa se oli koitettu verhoilla mielipiteeksi ja terveyshuoleksi, että ”olen hyvä näin MUTTA voisin aina laihtua vähäsen”. Ei näin.

  5. Huhhuh, minkälaista kuraa olet saanut kuulla! Heillä itsellään (näillä haukkujilla) on selvästi jotain ongelmia itsensä kanssa. . Todellakin kehorauha kaikille! Kaikkea hyvää sinulle! 🙂 Olet kaunis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *