Kuka vielä vuonna 2018 kehtaa väittää, ettei #metoo:ta tarvita?

Luin juuri todella järkyttävän mielipidekirjoituksen Etelä-Suomen Sanomista. En yleensä ottaen jaksa provosoitua setämiesten ulinoista siitä, että #metoo on mennyt liian pitkälle. Mutta tällä kertaa mielipide tuleekin psykiatrian erikoislääkäriltä. Joensuu vähättelee ja suorastaan pilkkaa kaikkia häirintää ja seksuaalista väkivaltaa kokeneita ja ylipäätään koko #metoo -liikettä.

”Nyt joku voi ajatella, että koetan vähätellä näitä metoo-juttuja – ja hän on oikeassa.” – Jyrki Joensuu, ESS

Kerronpa sinulle, dear Jyrki ja muut jotka ovat sitä mieltä että nykyään ei saa enää edes puhua naisille, miksi mielestäni #metoo ei ole mennyt liian pitkälle.

Kerronpa teille, miltä tuntuu kun on oikeasti traumatisoitunut seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.

Kerronpa teille, minkälaista häirintää voi elämänsä aikana kokea:

  • Kun olin 9-vuotias, tunki itsensäpaljastaja itsensä samaan hissiin kanssani ja läväytti peniksensä eteeni. Jouduin kertomaan poliisille että mies masturboi edessäni, vaikka en edes tiennyt koko masturbaatio-sanaa, saati että mitä itsetyydytys ylipäätään on. Pelkään edelleen 26 vuotta myöhemmin olla hississä tuntemattoman miehen kanssa kahdestaan. 
  • Kun olin 10-vuotias, pysäytti autoilija minut ja ystäväni ja kysyi reittineuvoja. Kun ystäväni antoi niitä, hän katsoi minua silmiin ja huomasin että hän runkkaa. Sen jälkeen pelkäsin pitkään punaisia autoja. 
  • Kun olin suurinpiirtein saman ikäinen, näin ainakin viisi itsensäpaljastajaa puskissa, koulun pihalla ja uimarannalla. 
  • 16-vuotiaana olin hotellisiivoojana ja mennessäni erääseen huoneeseen siivoamaan oli paikalla huoneessa asuva mies. Hän katseli televisiosta pornoa ja hymyili iljettävästi minulle. Olin niin nuori, etten osannut tai uskaltanut tehdä mitään asialle, vaan siivosin huoneen loppuun ja lähdin. En koskaan kertonut kenellekään asiasta.
  • Kun olen aikuisena ollut baarissa, minun takapuoltani on kourittu jatkuvasti. Käsivarttani revitään, kun miehet haluavat jutella kanssani. Olen saanut juomat päälleni, kun pyysin erästä miestä lopettamaan ystäväni häiriköimisen. Kerran miesporukka nauroi joukolla minulle, kun eräs mies jatkuvasti tarrasi perseeseeni kiinni. 
  • Tullessani baarista kotiin on mies sylkenyt päälleni, kun en lämmennyt lähestymisyrityksille. Pelkään miehiä jotka lähestyvät minua humalassa.
  • Yöllä kadulla kävellessäni täysin mustiin peittäviin vaatteisiin pukeutunut mies hyppää esille puskasta ja alkaa runkkaamaan edessäni. Huudan ja itken loppumatkan kotiin. Kukaan ei ihmettele miksi itken hysteerisenä tai olenko kunnossa. Pelkään pimeitä katuja.
  • Kerran yksin yöllä kävellessäni, huomaan että eräs mies seuraa minua. Hän istui hetkeä aiemmin yksin puiston penkillä. Pelkään että joudun raiskatuksi, ja juoksen itkien pakoon. Oli mies raiskaaja tai ei, pelko siitä jätti jäljen taas kerran minuun.
  • Kun jäin tutun ihmisen luo yöksi, herään siihen että minua raiskataan. Tästä lähtee vuosia kestänyt terapia- ja oikeudenkäyntiprosessi. Minua vähätellään terveydenhuollon ammattilaisten, vastapuolen asianajajan ja monen muun toimesta. Sanomattakin selvää, että tämä jättää mieleeni ja kehooni trauman, jonka kanssa joudun elämään loppuelämäni. 
  • Kun yritän hakea keskusteluapua raiskauksen jälkeen, psykiatrinen sairaanhoitaja jolle olen varaamassa aikaa syyllistää minua siitä että miksi jäin yöksi raiskaajan luo? 
  • Kun lopetan työt eräässä pikaruokapaikassa, käyn vielä firman pikkujouluissa. Halaan miespuoleista pomoani lopuksi hyvästelläkseni hänet. Hän hivuttaa kätensä takapuolelleni.
  • Ollessani toisen firman pikkujouluissa, miespuoleinen pomo (mies)työkavereiden kanssa heittelivät nallekarkkeja paidastani sisään. Se oli kuulemma oma syyni kun oikein usutin sellaiseen toimintaan, kun käytin niin avonaisia paitoja.
  • Ratikassa kerran eräs mies huusi täysillä, että no nyt on iso ja leveä perse tällä naisella. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja nauroivat. 
  • Pelkään miehiä jotka seisovat takanani kassajonossa. Pelkään pimeää. Pelkään humalaisia miehiä. Pelkään hissejä. Pelkään kävellä baarista yöllä kotiin. Usein pelkään jopa päivällä julkisissa kulkuvälineissä. Yleensä ottaen pystyn elämään näiden traumojeni kanssa, mutta välillä tekee todella tiukkaa. Etenkin silloin, kun joku pilkkaa näitä kokemuksiani tai vähättelee niitä.

Tässä muutama esimerkki siitä, minkä takia en ole sitä mieltä että ”#metoo meni liian pitkälle” tai että ”nykyään ei saa edes puhua naisille”. En ymmärrä, miten psykiatriaan erikoistunut lääkäri voi vähätellä näin törkeästi traumoja ja seksuaalista väkivaltaa. 

”Tästä maasta on kehkeytynyt henkisesti ja fyysisesti Lälläri-Suomi, jossa ei saa mulkaista himokkaasti, ei murjaista vitsiä eikä vilauttaa edesmenneen pahisvaltion lippua.” – Jyrki Joensuu, ESS

Pardon my french, mutta mitä helvettiä täällä tapahtuu?! Toivon, siis toivon, että tällaiset mielipiteet vaipuvat unholaan ja lopulta hautaan setämiesten kanssa, eikä kukaan nuori ihminen vain voi olla tätä mieltä. Eihän kukaan LÄÄKÄRI voi olla tätä mieltä?

(Edit 14.12. Tämä seuraava pätkä oli ilmeisesti jäänyt alkuperäisestä tekstistä editoidessa pois!) Jyrki unohtaa myös että on kyse valta-asemasta. Usein etuoikeutettu ei tajua asemaansa, vaan olettaa että kaikki tuntevat samoin kuin hän. Jos Jyrki haluaisi sallia kaikenlaiset läpsyttelyt työpaikalle, haluaisiko hän että vanha mies läpsyttelisi peniksellä hänen poskilleen? Tykkäisikö hän jos hänen miespuolinen esimiehensä kourisi hänen takapuoltaan aina kun hän tulee käytävällä vastaan? Jyrkin kaltaiset etuoikeutetut ”herrasmiehet” eivät tiedä miltä tuntuu olla kiltin tytön rooliin opetettu nainen, joka kunnioittaa auktoriteetteja eikä uskalla sanoa vastaan kun lääkäri tuijottaa himokkaasti neljääkymmentä rintaa. Jyrkin kaltaiset miehet eivät tiedä miltä tuntuu olla mies joka ei uskalla kertoa häirinnästä, kun pelkää että Jyrkin kaltaiset miehet nauravat että kyllä tykkäsit kuitenkin, kun sinun persettäsi kourittiin! Kyllähän kunnon mies vähän puristelua kestää! 

Mitä jos olisinkin raiskauksen jälkeen hakenut apua sinulta Jyrki? Olisitko vähätellyt traumaani ja kokemaani väkivaltaa? Että ennenkin on kestetty pyllylle läpsyttelyt ja tisseillä poskiin heiluttelut? Olisitko murjaissut vitsin siitä, että etkös nyt vähän himokkuutta kestä, etkö?

Uskotteko, että seksuaalista väkivaltaa kohdanneena on muutenkin vaikea hakea apua? Entäs sitten, kun niin sanotusti arvostettu lääkäri kertoo julkisesti, että metoo ja häirintä on vain lälläritouhuja ja työpaikoillekin pitäisi suoda ystävälliset pyllyläpsyttelyt? Kuinkakohan monta raiskausta taas jäi ilmoittamatta, kun häpeä voittaa avun hakemisen?

Uskomatonta. Tämä maailma on niin sekaisin. Häpeä Jyrki. Häpeä.

(En edes lähde tuohon natsilippu-asiaan, siitä minulla riittäisi asiaa kilometritolkulla.)


8 kommenttia artikkeliin “Kuka vielä vuonna 2018 kehtaa väittää, ettei #metoo:ta tarvita?

  1. Et tule saamaan Jyrkiltä vastausta, tällä ei ole siihen munaa. Hän on kaiken todennäköisyyden mukaan samaa maata kaikkien lääppijöiden kanssa. Ihmettelen ammatinvalintaa, ehkä hän vain esiintyy sellaisena, hän ei oikeasti voi olla koulutettu mihinkään, mitä edes viittaisi lääketieteelliseen puuhaan. Näin se on.

    1. Vaikka Jyrki lukisikin tämän, niin se on tasan samaa mieltä kun aiemminkin. Koska hän on oikeassa, ja muut väärässä.

  2. Puit mun ajatukset niin tähän. Itsekkin monen moista häirintää, ahdistelua ja lukemattomia pienempiä ja suurempia traumatisoivia hetkiä kokeneena, voin samastua tähän.
    Itselläni ei vain ole niin paljon rohkeutta, että pystyisin niitä julki tuomaan.
    Kiitos sinulle!

  3. Kaikkein eniten häiritsee Joensuun fantasian yksipuolisuus. Miehillä olisi kivempaa, jos saisi läpsytellä seuraamuksitta ketä vaan pyllylle, tuijottaa himokkaasti, ehdotella vähän jotain…. ja mitä nyt vielä. Naiset eivät ole mielestäni vinkuneet, että voi vitsit kun saisi tehdä näin töissä tai missä vaan. Johtuneeko siitä, että kyse ei ole koskaan ollutkaan mitenkään tasapuolisesta sopimuksesta että tällainen on ok. Miehet ovat yksipuolisesti päättäneet että tämmönen on kivaa, tämmöstä toimintaa kannatetaan tai vähintään katsotaan sormien läpi, kun kerran naiset ovat kehdanneet tunkea töihin miesten sekaan, ja naiset ovat kestäneet sen sellaisina aikoina kun työpaikka oli siitä kiinni kestikö tämän ’leppoisan vitsailun ja höpsöttelyn’ vai ei.

    1. No just näin, nää tällaset tyypit ei tajua omaa etuoikeutettua asemaansa. On aivan eri asia olla korkeasti arvostettu lääkäri kun esimerkiksi juuri ekan työnsä alottanu sairaanhoitaja, joka ei uskalla (/tajua) sanoa, että en tykkää että lääkäri kourii mun takapuolta. Mutta hei, sehän on vaan positiivista että nää tyypit pelkää, koska #metoo alkaa toimimaan! Me ei enää oteta vastaan hiljaa mitä tahansa paskaa.

  4. Minulla on vastaavia kokemuksia kuusivuotiaasta asti: eteen hypänneitä alastomia miehiä, yrityksiä vetää housut alas, yrityksiä saada väkisin autoon, seurailua pimeällä kadulla… Raiskaukselta olen luojan kiitos välttynyt. Siinä on varmasti paljon onnea ollut mukana, mutta toisaalta olen jo lapsesta asti oppinut varomaan vähän kaikkea. Siitä huolimatta – vaikka en koskaan juo, en flirttaile, en pukeudu näyttäen yhtään mitään, en käy baareissa, ravintoloissa, tanssimassa enkä anna millään lailla ymmärtää – olen joutunut kestämään töissä ahdistelua, yleensä asiakkaiden taholta. Kuukausia kestänyt puhelinterrori, oven potkiminen keskellä yötä, että pääsisi humalassa nussimaan, sen kyttääminen koska olen töissä, että voi tulla työpaikalle notkumaan ovat ihan tuttuja (ja kaikissa näissä on kyse eri miehistä, ei yhdestä!) ja lopulta sellaisia syitä, että vaihdoin maakuntaa ja työpaikkaa.

    Eniten minua harmittavat tyypit, jotka sanovat, etteivät koskaan ole ahdistelua nähneet. Oma kokemukseni on, että kun sitä nähdään, käännetään päätä ja toivotaan, että kohde itse selviäisi siitä jotenkin fiksusti, muita häiritsemättä. Olen joutunut kerran neljä tuntia torjumaan yhtä humalaista miestä jatkuvasti, sanomaan ”ei!” välillä monta kertaa minuutissa, kestämään sen, että hän väkisin yritti repiä minua mukaansa käsivarsista. Paikalla olivat isäni, molemmat setäni ja muita sukulaisia, joista kukaan ei puuttunut asiaan. Päinvastoin, kun vaihdoin paikkaa, tultiin porukalla perästä kotiin asti ja tämä kaveri aina vaan mukana. Vasta siinä vaiheessa hänelle sanottiin ensimmäisen kerran ”jätä se rauhaan”, kun mies alkoi kiivetä perästäni makuuhuoneeseen. Eikä tämä ole ainoa kerta, kun tutut ja sukulaisetkin kääntävät vaan pään pois ja saattavat vielä syyllistää, että miksi olit hankala, mikset selviytynyt kivasti nauramalla, olisihan sinun pitänyt tietää ettei se mitään merkitse, se oli vaan kännissä. Totta vitussa se merkitsi! Se merkitsi minulle! Minun rajojani rikottiin! Eikä ollut edes sitä vapautusta mikä tällä kännikalalla, että seuraavana päivänä ei muista mitään.

    Psykiatrillekin tiedoksi, että jos vastaan tulee joskus täysin haluttomia naisia, niin ainakin tämä tapaus on lähtenyt liikkeelle juuri näistä hemmetin ahdistelijoista, taputtajista ym., joita on joutunut kohtaamaan lapsesta asti. On karissut illuusiot miesten ihanuudesta hyvin varhain. Herra valittaa nyt julkisuudessa, miten (häntä arvostelevat) sanat satuttavat, mutta pepun taputtaminen ei naisia kuluta. Kyllä se muuttaa. Jotkut meistä saavat siitä tarpeekseen jo ennen kuin tulevat sukukypsään ikään. Mutta sehän ei ole sedän ongelma.

    1. Voi ei, kuulostaa niin järkyttävän tutulta. Pahin on se jos nää kokemukset lakastaan maton alle ja hyssytellään, ihan jo pienestä asti totutetaan siihen että sellasta se on! Sen takia näistä pitää puhua ja sanoa että ei käy. Meitä ei kohdella näin. Ei enää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *