Kategoria: Yleinen

Mutsin tekemä -korvakorut esittelyssä

Mutsin tekemä -korvakorut esittelyssä

Kuten olette varmastikin lukeneet, olen aloittanut korvisten tekemisen ja myynnin sivutoimisena yrityksenä työkkärin kautta. Neljän kuukauden kokeilu loppuu kesällä, jolloin katson jatkanko hommaa vai en. Se riippuu myös pitkälti siitä, minkälaisen päätöksen työvoimatoimisto tekee yrityksen muodosta. Jos he päättävät että se on sivutoimista, voin mahdollisesti jatkaa toimintaa. Kokopäiväiseen yrittäjyyteen minusta ei (vielä) ole.

Kokeilu ei ole ollut ihan mutkatonta, olen tällä hetkellä muun muassa ollut ilman työmarkkinatukea kaksi kuukautta, mikä on tällä hetkellä suurin tulonlähteeni. Kerron asiasta lisää myöhemmin, kunhan vain jaksan. Työkkärin ja Kelan kanssa tappelu kyllä uuvuttaa, ja se aika ja energia jonka olisin voinut käyttää yrityksen asioihin, on nyt viimeisen kuukauden ajan mennyt työkkärin kanssa tappeluun.

No, joka tapauksessa, otimme korviksista kuvia Media Posse Helsingin Heidi Meriman kanssa. Korviksia tulee myyntiin heidän verkkokauppaansa.

Tykkään käyttää materiaalina nahkaa, ostan nahkavaatteita kirpputoreilta ja teen niistä laukkuja ja korviksia. Olen myös maalannut näitä nahkakorviksia. Ostan kirpputoreilta paljon erilaisia tavaroita kuten mittanauhoja, joista teen korviksia. Täten monet korvikset ovat uniikkeja, ja niitä ei ole ns. sarjatuotannossa.

Myöhemmin tulee vielä tarkempia kuvia itse korviksista, nyt otettiin tällaisia fiiliskuvia.

Kaikki kuvat: Heidi Merima

Joko seuraat Mutsin tekemä instaa? Sinne tulee vähän väliä korviksia lisää myyntiin!

Mitä piditte korvakoruista ja kuvista?

 

Lue lisää:

Sain töitä!

Mekko jämäpaloista

Hyvää äitienpäivää kaikille – myös teille rikkinäisille äideille

Hyvää äitienpäivää kaikille – myös teille rikkinäisille äideille

Ihanaa äitienpäivää!

Haluan myös muistaa kaikkia teitä yksinhuoltajia jotka tunnette itsenne yksinäiseksi äitienpäivänä.
Kaikkia jotka ovat menettäneet oman äitinsä tai kenties ei ole koskaan päässyt tutustumaan omaan äitiinsä.
Kaikille teille jotka olette lapsen menettäneet ja teille jotka haaveilette äitiydestä, mutta ette syystä tai toisesta ole äiti.
Äitienpäivä ei ole kaikille onnellinen päivä täynnä kukkia ja sänkyyn tuotuja kahveja.

Kaikille teille rikkinäisille äideille, jotka tuntevat joka päivä syyllisyyttä kaikista niistä asioista mitkä olette mielestänne tehneet väärin tai huonosti. Kaikille teille, jotka illlalla aina vannotte, että huomenna teen paremmin. Kiittäkää itseänne tänään niistä asioista mitkä olette tehneet hyvin, ja niistä hetkistä jolloin olette yrittäneet parhaanne, sen hetkisessä tilanteessa.

Minä muistan tänä päivänä kiittää onneani siitä, että minulla on ihana perhe ja ihana äiti ja maailman ihanin poika. Olen neljä äitienpäivää jo viettänyt ja taputan itseäni siitä olalle, että olen selvinnyt äitiydestä ja sen tuomista haasteista ja onnen hetkistä ilman toista vanhempaa.

 

Halauksia kaikille teille.

 

Lue myös:

Yksinhuoltajan äitienpäivä

Ommeltua – uusi reppu ja legginsit

Ommeltua – uusi reppu ja legginsit

Olen kauan jo yrittänyt hioa täydellisen repun ja laukun kaavoja. Tässä kokeilussa pääsin aika lähelle! Yritin kehittää reppua niin, että tarvittaessa siitä voisi tehdä käsilaukun ja saada sen olalle, mutta se jäi vähän puolitiehen.

Näytin puolivalmiin repun serkulleni (jonka kanssa aina suunnitellaan käsitöitä) ja hänen mielestään se oli minulle liian tylsä ja konservatiivinen (miten hyvin serkkuni tunteekaan minut…). Se tarvitsi selkeästi lisää väriä! Joten pistin roiskien pinkillä kangasvärillä.

Alaosassa on nahkatakista leikattu kaistale, jonka ompelin etupuolelle kiinni niin, että siitä muodostuu kaksi etutaskua.

Lisäksi etupuolella on vetoketjullinen tasku, sisäpuolella on musta vuori missä on hedelmäkuvioita. Lisäksi sisäpuolella on kaksi avointa taskua.

Ainut mikä tässä repussa mättää, on alaosa, koska ompelukoneeni ei oikein kestä niin paksuja kohtia. Pelkään että repun hihnat napsahtaa sieltä irti! Ensi kerralla taidan tehdä repun niin, että alaosa on myös kangasta.

Huomasinkin että minulla oli taas paljon itsetehtyä päällä – krookuslegginsit, punainen timanttimekko, vaaleanpunainen neuletakki, reppu ja korviksetkin! Ja sen lisäksi vielä lapsenkin housut.

 

Lue lisää:

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

 

Osteopatiaa lapsen unettomuuteen

Osteopatiaa lapsen unettomuuteen

*Blogiyhteistyö Onni&hoivan kanssa.*

Kävimme lapsen kanssa osteopatiassa, koska olen kuullut että se voisi auttaa mm. uniongelmiin.

Olemme siis Noelin kanssa valvoneet synnytyslaitokselta asti, ja olemme tutkituttaneet vaikka ja mitä. Poika on nyt tosiaan neljävuotias ja valvomme edelleen yöt enemmän tai vähemmän. Viime kesänä tutkimme jopa epilepsiaa, koska lapsella oli poissaolokohtauksia. Selvisi kuitenkin, ettei epilepsiasta ollut kyse (onneksi). Olen myös epäillyt refluksia sekä lukuisia allergioita ja olemme kokeilleet erilaisia ruokavaliota, mm. maidotonta ja viljatonta. Mikään ei ole tuntunut auttavan huomattavasti eikä mitään ole selvinnyt missään tutkimuksissa.

”Osteopaattisella hoidolla on hyötyä muuan muassa syömisongelmien, astman, univaikeuksien, hengitysvaikeuksien, koliikin, yliaktiivisuuden, yökastelun ja ärtyneisyyden kaltaisissa tilanteissa.” – Onni&hoiva

Yritin saada lapsen poseeraamaan nätisti kuvaa varten. Että saataisiin sitten kivoja kuvia blogiin… Expectation vs. reality ja niin edelleen.

Kävimme myös nielu- ja kitarisaleikkauksessa yli vuosi sitten. Useimmilla nielurisojen osapoisto auttaa, mutta me kuuluimme lapsen kanssa niihin noin 10% joilla osapoisto ei toimi. Kävimme siis uudessa leikkauksessa nyt alkuvuodesta, jossa poistettiin loputkin risat.

Leikkaus tuntui auttavan oireisiin (kuorsaus, hengityskatkokset, nieleskely, heräily yöllä), mutta heräily edelleen jatkui. Toki heräily väheni radikaalisti kertaan, pariin yössä ku se oli ennen leikkausta pahimmillaan 10-15 kertaa yössä.

Olemme nyt siis käyneet kaksi kertaa osteopaatilla, Jari Kauppilan hoidossa Mäkelänkadulla Helsingissä. Onni&hoiva on pieni mutta ihastuttava paikka, ja Jari otti meidät vastaan iloisesti. Heti tuli olo, että täällä osataan ottaa lapsiasiakkaat hyvin vastaan. Noel alkoi selittämään Jarille ummet ja lammet heti kättelyssä. Lapsesta huomasi, että hänellä myös oli heti rento olo, vaikka ei tiennytkään tarkalleen mitä osteopatia toisi tullessaan.

Täytin ensin esitietolomakkeen, johon kirjoitin ylös lapsen vaivat, joista suurimpina meillä oli tosiaan se yöheräily. Lisäksi hänellä tuntuu olevan ärtyneisyyttä enemmän kuin ennen, mutta en tiedä liittyykö se taas johonkin uuteen uhmakauteen (vaihetta vaiheen perään, huoh).

Sen jälkeen menimme hoitohuoneeseen, jossa lapsi halusi tulla syliin istumaan ja oli mukavaa että hoito voitiin tehdä sylissä istuen. Saimme lelulaatikon, ja Noel alkoi penkomaan sitä innoissaan. Jari alkoi käsittelemään lapsen kehoa pitelemällä käsiä eri osissa kehoa. Hän paineli kevyesti eri kohtia, kuunteli, keskittyi hoitoon ja välillä jutteli lapsen kanssa.

”Osteopaatti korjaa lapsen kehon virheasentoja hellällä ja turvallisella hoidolla. Usein lasten osteopatia on varsin hellävaraista ja siinä käytetään toimivia kraniaalitekniikoita. Nämä tekniikat käyttävät hyväkseen kehon omia syviä liikkeitä, joita on muun muassa kallon luissa, ristiluussa lantiossa, keskushermostossa, aivokalvoissa ja selkäytimessä sekä koko keskushermostossa. Kraniaalisesti hoidettaessa kehoa saatetaan pienen pienellä kosketuksella kohti normaalitilaa ilman kivun tuottamista” – Onni&hoiva

Lue tarkemmin lasten osteopatiasta

Hoito kesti noin 20 minuuttia. Jari kertoi, että Noel on tosi jännittynyt poika. Johon tietty poika vastasi, että ”mua ei jännittäny yhtään!”. Lantion, niskan ja vatsan kohdalta lapsi oli selvästi jumissa, ja kun hermoradat ovat jumissa voi ilmaantua muitakin ongelmia. Tällä voi sitten myös olla yhteyttä siihen että lapsi heräilee öisin ja on kiukkuinen.

Toki lapsenkin mieli ja keho on niin monimutkainen koneisto, että ei voi kuitenkaan varmuudella tietää mikä vaikuttaa mihinkin. Vauvoille voi tulla jo synnytyksessä virheasentoja esimerkiksi kalloon ja selkärankaan, joihin keho sitten pikkuhiljaa tottuu ja mukautuu. Näihin virheasentoihin voidaan käyttää osteopatiaa.

Hoidon jälkeen piti juoda paljon vettä. Tuntui että hoidon jälkeen lapsi nukkui vähän rauhallisemmin, mutta se voi toki joutua monen asian summasta. Kuulemma lapsesta riippuen hoidon jälkeen lapsi voi olla joko väsynyt tai sitten todella energinen.

Meidän piti mennä parin viikon sisään uudestaan hoitoon, mutta lapselle tuli flunssa ja jouduimme perumaan. Menimme uudestaan kolmen viikon päästä, ja silloin lapsi oli kuulemma hieman rennompi. Jari ihmetteli, miten kivasti Noel antoi hoitaa, kuulemma harvemmin lapset jaksavat keskittyä niin täysin. Noelin mielestä taas hoito oli mukavaa, ei sattunut yhtään ja ”tuntuu rennolta niskassa!”. Lapsi parka oli luullut että sitä pistetään neuloilla, ja oli selvästi iloinen kun niin ei käynytkään.

Toisen hoitokerran jälkeen tuntui, että lapsi on oikeasti nukkunut rauhallisemmin. Lapsi on kauan jo unissaan vaikeroinut myös oudosti, ja tuntuu että se on nyt vähentynyt! Heräilyä on ollut, mutta myös öitä jolloin hän on nukkunut koko yön heräämättä. En uskonut että tämä päivä oikeasti joskus vielä koittaa! 

Lasten osteopatialla hoidetaan näitä virheasentoja ja parasta onkin, jos osteopaattinen tarkastus otetaan osaksi lapsen säännöllistä terveydenhuoltoa. – Onni&hoiva

Sanoinkin Jarille että toivoisin, että olisin tajunnut viedä lapsen jo vauvana osteopatiaan, jos se olisi auttanut heräilyihin ja yöhuutoihin. Jari kertoi, että heidän perheessä on ollut kaksi koliikkivauvaa joihin osteopatiakaan ei tehonnut, joten sitä on turha ainakaan nyt jälkikäteen harmitella. Aina osteopatia ei tehoakaan kaikkeen, eikä se ole mikään ihmekeino. Siitä voi kuitenkin olla isokin hyöty jos lapsella on virheasentoja tai hermostossa jännitystiloja.

Uskon myös että meidän tilanteessa lapsen temperamentti vaikuttaa heräilyihin, hän on aina ollut herkkä mutta hyvinkin räjähtelevä luonteeltaan. Kaikki päivän tapahtumat vaikuttavat unenlaatuun ja pahimpin känkkäränkkä-aikoina lapsi heräilee yölläkin raivoamaan. Isossa osassa on myös ollut nielurisaleikkaus, koska sen jälkeen yöllä on hengittäminen helpottunut ja kuorsaaminen lakannut.

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan osteopatiaa myös lapselle, jos se auttaakin vaivoihin. Usein terveydenhullossa tunnutaan keskittyvän vain oireisiin, eikä pureuduta syihin mitkä aiheuttavat oireita. Sen takia olen kiinnostunut kokeilemaan myös terveydenhuollon lisäksi muitakin hoitokeinoja. Osteopatia on siitä hyvä, että se on lempeä hoitomuoto lapselle.

Jari sanoi että lapsella on selvästi rintaranka, niska ja lantion alue jumissa. Hän suositteli että otamme ainakin kerran vielä ajan parin, kolmen viikon päähän. Katsotaan, auttaako osteopatia jännitystiloihin ja unen laatuun. Ainakaan siitä ei mitään haittaa ole!

Onni&hoivan sivut löydät täältä!

 

Lue lisää:

Lapsi pääsee huomenna leikkaukseen!

Vauvavuoden jättämät traumat

 

Laukkuompelus lahjaksi 8-vuotiaalle

Laukkuompelus lahjaksi 8-vuotiaalle

Olin menossa ystäväni tyttären 8-vuotisjuhliin, ja olin osallistunut jo yhteislahjaan. Tajusin pari tuntia ennen synttäreitä ettei ompelija voi mennä juhliin ilman itseommeltua lahjaa.

Niinpä tuntia ennen juhlia valmistui pikkulaukku Jujunan ilmaiskaavalla.

Kankaan olen saanut lahjoituksena <3 Lahjan saaja tykästyi laukkuun, hänen lempivärinsä on oranssi ja hän tykkää ketuista tosi paljon. On ihanaa antaa lahja, joka on itsetehty ja arvostettu!

 

Lue lisää:

Jujunan mallina Tampereella

Ompelua – yksisarvismekko!

 

Mielenterveyspalveluihin lisää resursseja NYT!

Mielenterveyspalveluihin lisää resursseja NYT!

Kävin viime kesänä psykiatrian poliklikikalla akuuttiajalla, koska paniikkikohtaukseni olivat todella pahat. Olin saanut kolme isoa paniikkikohtausta kaupungilla olllessani ja päivittäin tuntui, että joku istuu rintakehäni päällä. Koko ajan ahdisti ja oli vaikea hengittää. Oli vaikea lähteä kotoa ulos, kun tiesin että esimerkiksi bussiin meneminen ahdistaa.

Poliklinikalla minulle kerrottiin että kesällä ei ole aikoja psykiatrille. Sehän on ihan ok, koska kesällähän mielenterveysongelmatkin menevät kesälomalle! Eikun…

Sain sieltä masennuslääkkeet ja paniikkihäiriön nettiterapian. Sairaanhoitaja joka oli minua vastassa siellä, ei tuntunut kuuntelevan minua oikeasti. Kerroin, että  tiedän kyllä miten paniikkihäiriöni oireilee ja missä, ja kuinka ehkäistä niitä. Tiedän ettei siihen kuole, ja osaan kyllä useimmiten rauhoittaa itseni. Olisin halunnut jutella jonkun kanssa siitä, että miksi paniikkikohtaukset taas tulivat koko ajan ja pohtia syitä niihin yhdessä ammattilaisen kanssa.

Sen sijaan sain nettiterapian, jossa minun piti väsyneenä aina iltaisin lapsen mentyä nukkumaan tehdä tehtäviä. Villellä, Saijalla ja Markulla tulee helposti paniikkikohtaus aina bussissa ja väkijoukoissa. ”Mieti mitkä asiat laukaisevat paniikkikohtauksesi ja mikä niihin auttaisi? Miten voit pysäyttää kohtauksen?” Tämänkö pitäisi auttaa minua!?

Lue myös: Mielenterveysseura: Psykiatriseen hoitoon pääsy liian hidasta

Nettiterapiasta ei ollut mitään hyötyä

Otin ohjelman kautta yhteyttä nettiterapeuttiin ja sanoin ettei ohjelmasta ole minulle mitään hyötyä. Tiedän mitä paniikkihäiriö on, koska minulla on ollut se 16-vuotiaasta asti. En jaksanut tehdä tehtäviä, koska olin niin uupunut. Vasta parin viikon päästä sain vastauksen, että pitäisi sitkeästi jatkaa nettiterapiaa, koska nämä asiat eivät korjaantuisi sormia napsauttamalla, vaan ongelmat vaativat työtä. Niin, äidiltä jolle pelkästään jo sängystä ylös nouseminen aamulla on raskasta, kaikki asiat vaativat todella paljon töitä. Olisin kaivannut ihmistä jolle jutella näistä, eikä sitä että täytän lomakkeita yksin netissä.

Kun en jaksanut jatkaa ohjelmaa, minulle tuli sähköpostiin vähän väliä viesti, että en ole osallistunut nettiterapiaan, ja jos en kohta kirjautuisi sinne oikeuteni terapiaan päättyisi. Todella ahdistavaa. Muutaman kerran terapeutti kyseli tekstiviestillä, miksi en ole jatkanut ohjelmaa ja mitä minulle kuuluu. Kerroin että uupunutta kuuluu. En jaksanut jatkaa nettiterapiaa koska en kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Terapeutin mielestä olisi hyvä jatkaa hoitoa edes jossain muodossa. En jaksanut edes vastata. Miten vaikeaa olisi soittaa masentuneelle äidille, ja kysyä että milloin voisin tulla vastaanotolle? En jaksanut ottaa yhteyttä sairaanhoitajaan, joka ei kuitenkaan ymmärtäisi minua.

On vaikea saada apua kun henkilökunta vaihtuu jatkuvasti

Olen psykiatrisella polilla käynyt noin vuoden ajan arviointijaksolla ja erilaisissa terapioissa ja ryhmäterapiassa. Siellä oli ikävää se, kun IPT-terapiaa ja ryhmäterapiaa lukuunottamatta minulla vaihtui jatkuvasti lääkäri ja hoitajat. Ei hoidosta ole mitään hyötyä, jos hoitava taho ei tunne sinua, ja joutuu selittämään samat asiat uudestaan ja uudestaan.

Seuraava askel minulle kuulemma olisi hakeutua Kelan tukemaan psykoterapiaan. Se on maksullista ja kallista, Kelan tuesta huolimatta. Pitäisi löytää psykiatri (ja maksaa ne käynnit itse), hoitaa byrokratiat sen suhteen ja se kaikki tuntuu todella raskaalta ja lisäksi liian kalliilta kukkarolleni.

Lue myös: Mielenterveyden keskusliitto: Tutkimus – Psykoterapiaan pääsy liian hankalaa

Liian moni ei saa apua ajoissa

Luen jatkuvasti uutisia siitä, kuinka vaikeaa on hakea ja saada apua mielenterveysongelmiin. Jos ei pääse hoitoon ajoissa, voi tilanne pahentua ja olla entistä vaikeampi saada asioita kuntoon. Pahimmillaan hoitoon pääsemättömyys aiheuttaa kuoleman. Iltalehti kertoi Jonnen tarinan avun saamisen vaikeudesta ja uupumuksen ja masennuksen vähättelystä.

”Jonne sanoo, ettei ole montaakaan tautiryhmää, jossa koetaan sellaista vähättelyä kuin mielenterveyshäiriöissä. – Masentuneelle saatetaan tokaista, että älä valita turhaan, sillä joillakin menee vielä huonommin. Potilas, jonka käsi on murtunut; ei taatusti saa vastaavanlaista vähättelevää kohtelua.” – Iltalehti

Vantaan Sanomien uutisessa mies ei saanut apua itsemurhayrityksen jälkeen, vaan sai ajan kuukauden päähän. Kaksi päivää myöhemmin hän oli tappanut itsensä.

”Sisar vaati veljensä määräämistä pakkohoitoon, mutta psykiatri diagnosoi vain alkoholiriippuvuuden. Sisar koki, että ongelmaa vähäteltiin eikä omaisia kuunneltu, koska veljellä näytti ulkoisesti olevan asiat hyvin. – He sanoivat, että ei hätää, kun veljeni oli töissä ja hänellä oli asuntokin, sisko ihmettelee.” – Vantaan Sanomat

Kaleva kertoo tarinan nuoresta miehestä joka muutti pois kotoa varhain. Rahapula ja juoksuttaminen luukulta toiselle avun takia uuvutti Juhon. Hän alkoi lääkitä itseään alkoholilla, ja sen sijaan että oltaisiin perehdytty syihin syvemmin, tartuttiin pelkästään seurauksiin eli juomiseen. Ohjeistus että lopeta vaan se juominen ei auta.

Kun teini-ikäinen Juho yritti hakea apua masennukseen, vastaanotto oli tyly. – Käytännössä minulle vain naurettiin, hän kertoo. – Aina sanotaan, että yhteiskunta auttaa, kunhan vain pyytää apua. Mutta sitten kun sen tekee, ei apua saakaan. -Kaleva

Iltalehden bloggaaja Tiia Öhman kirjoitti hyvän kirjoituksen mielenterveyspalveluista. On tärkeää saada helposti apua, eikä monen soittelun ja välivaiheen kautta. Kun on uupunut työelämästä, masentunut tai ahdistunut on todella vaikea soittaa ja pyytää apua. On hankalaa, kun saa soitettua vihdoin yhteen paikkaan, josta sanotaan että soita toiseen paikkaan. Kun on vihdoin päässyt pyytämään apua, saa ajan kuukauden päähän.

Mielenterveyden hoitoon tarkoitetun tuen pitää irrota pyytämällä, heti ja helposti. Ei tusinan kiusallisen, pelottavan välivaiheen kautta byrokratian viidakossa, jota tervekään ihminen ei välttämättä jaksa eikä ehdi samoilla läpi. – Tiia Öhman, IL

Terveydenhuolto ei ole maailman parhaimpia

Tässä maassa, hyvinvointivaltiossa, Suomessa, pitäisi olla yksi maailman parhaimpia terveydenhuoltoja. En voi kuulemani ja kokemani mukaan enää pitää Suomea hyvinvointivaltiona. Täällä huonosti voiva ihminen jätetään oman onnensa nojaan aivan liian usein.

Minä pärjään, koska minulla on hyvä tukiverkosto ja saan heiltä apua. Tiedän, että joku ottaa minusta kopin jos taas putoan syvään kuoppaan. Mutta entäs kaikki ne, joilla ei ole ketään joka ottaisi heistä kopin? Miten heille käy? Pelkään että soten myötä mielenterveyspalvelut kokevat sellaisen muutoksen, että avun hakeminen vaikeutuu edelleen.

Miten voit auttaa?

Jos tiedät että joku ystäväsi on esimerkiksi masentunut, voit kysyä tarvitseeko hän apua lääkärikäynnille. Siellä helposti masentunut voidaan käännyttää pois, koska masentunut jaksa välttämättä puolustaa itseään, ja mielenterveysongelmia vähätellään jatkuvasti. Minä olen usein ottanut esimerkiksi äitini mukaan vastaanotoille, jos en jaksakaan pitää puoliani.

Voit lahjoittaa Mielenterveysseuran Mielinauha-keräykseen.

Allekirjoita adressi: Kuntoutusprykoterapian saatavuus on turvattava sote-uudistuksessa

Poistetaan jo vihdoin ikävä stigma liittyen masennukseen, uupumukseen ja muihin mielenterveyshäiriöihin. Kannustankin kaikki jotka jaksaa ja uskaltaa, puhumaan näistä ääneen. Mielenterveysongelmia ei kuuluisi hävetä. Haastankin nyt myös kaikki tuntemani bloggaajat puhumaan tästä ääneen! #älähäpeämasennusta

 

Lue myös:

Mitä tehdä, kun läheinen masentuu?

Kirja-arvostelu: Äiti aallokossa – kun vauvan mukana tulikin masennus

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

Olen aiemmin jo hieman kertonut minkälaista palautetta sain Yle Perjantain dokumentin jälkeen. En ole pystynyt vieläkään kirjoittamaan asiasta kunnolla, koska aihe on niin ahdistava. Ohjelman jälkeen minulle tosiaan tulvi vihaviestejä koko viikonlopun ajan. Minua huoriteltiin, minun painoa ja elämäntapoja haukuttiin ja lapseni ulkonäköä, syntyperää ja isäehdokkaita ruodittiin. Ihan vain sen takia että kehtasin kertoa telkkarissa elämästämme ja ajatuksiani köyhyydestä.

Kerroin eräässä facebook ryhmässä saaneeni vihaviestejä ohjelman jälkeen ja minua vinkattiin lukemaan kirja Vihan ja Inhon internet.  Kirja tarjoaa vertaistukea sekä informaatiota verkkohäiriköinnistä.

Kirjan on luonut sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen ja toimittaja Johanna Vehkoo. Kirja pureutuu vihapuheeseen netissä, mikä on nykyään todella laaja ilmiö mutta yllättävän vaiettu aihe. Johtuuko se siitä, että suurin osa vihaviestien kohteista on naisia? Verkkovihaa vähätellään ja viestit johtavat harvoin mihinkään toimenpiteisiin.

Itsekin tein rikosilmoituksen pahimmista viesteistä joita sain, mutta poliisi ei tehnyt niille mitään. He eivät kuulemma voineet selvittää kuka oli kyseesä, kun heillä oli tiedossa vain nimimerkki. Arvasinkin, ettei niihin reagoida kovinkaan helposti, mutta silti on hyvä tehdä rikosilmoitus. Jos ei muuten, niin sen takia että ilmiön laajuudesta saadan rekisteröityä tilastoja.

”Vihan ja inhon internet purkaa ilmiön syitä ja seurauksia: Miten sen kohteet kokevat ilmiön? Mikä siihen johtaa ja mikä vihaajia motivoi? Miten vihapuheeseen tulisi reagoida ja miten siltä voi suojautua? Entä sitten, kun vihapuhe siirtyy internetistä tosielämän tekoihin?”     -kosmoskirjat.fi

Toivoisin, että olisin löytänyt tämän kirjan ennen ohjelmaan osallistumista, mutta olen saanut siitä jälkikäteen myös paljon irti. Jos olisin lukenut sen ennen kuin aloitin bloggaamisen, tai osallistuin Ylen ohjelmaan olisin ehkä osannut valmistautua henkisesti paremmin. Tai sitten en. Koska sellaiseen palauteryöppyyn, missä sinua haukutaan kaikilla sometileillä, meilitse ja jopa tekstiviesteitse ei oikein voi mitenkään valmistautua etukäteen.

Mutta joka tapauksessa – kirja tarjoaa tärkeää tietoa, neuvoja miten saada apua tilanteeseen ja ennen kaikkea se tarjoaa vertaistukea verkkoväiriköinnin kohteeksi joutuneelle. 

Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle, joka esimerkiksi on esillä mediassa tai kirjoittaa blogia. Vihahäiriköinnin kohteeksi voi joutua kuka vain, mutta erityisesti nainen tai naisoletettu, joka on jotain mieltä jostain asiasta – tai esimerkiksi puolustaa vähemmistöjä.

Onneksi tästäki aiheesta puhutaan enemmän ääneen nykyään, mutta mielestäni tästä ei puhuta todellakaan tarpeeksi. Netti on pullollaan artikkeleita ja blogikirjoituksia, joissa naiset kertovat kokemastaan vihasta, huorittelusta, tappouhkauksista ja vainoamisesta.

Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui lopulta muuttamaan kotikaupungistaan pois, kun vainoaminen kirjoittamansa jutun takia riistäytyi käsistä. Iida Åfelt joka kirjoittaa Iidan matkassa -blogia, joutui muun muassa huorittelun kohteeksi kerrottuaan että hänen syntymättömällä vauvallaan on kaksi isäehdokasta. Ja tätä listaa verkkohäiriköinnin kohteeksi joutuneista voisi jatkaa loputtomiin.

Itsekin jouduin laittamaan osoite- ja puhelintietoni salaisiksi, koska Ylen dokumentin aiheuttaman kohun jälkeen sain myös tekstiviestejä ja pelkäsin ihan oikeasti että joku on kohta oveni takana. Sen jälkeen kun on saanut tappouhkauksia ja uhkaukset liittyvät myös omaan lapseen, on leikki kaukana. Tällaiset vihaviestit saivat minut pelkäämään pahinta. Mitä jos joku näistä uhkaajista onkin joku päivä oven takana odottamassa, ja satuttaa minua tai jopa lastani, sen takia että puhun suoraan blogissani asioista?

Ajatelkaa nyt – Suomessa, jossa pitäisi olla sananvapaus. Sitähän verkossa uhkauksia lähettävät haluavatkin – hiljentää naiset jotka ovat liian äänekkäitä. Liian rohkeita. Liian vapaita.

Tosin esimerkiksi Laura Huhtasaari on (yllättäen) sitä mieltä, että vihapuheesta ja sen rajoittamisesta kun puhutaan, olisi väärin jos meillä rajoitettaisiin sananvapautta. Mutta eikö sitä juuri nämä ylilautailijat ja trolllit teekin – rajoittaa sananvapautta? Kuka (nainen) uskaltaa enää sanoa täysin suoraan mitä mieltä on, jos sen jälkeen uhkaillaan jopa kuukausia jotta hänet saataisiin hiljaiseksi?

Miten tällaisen käytöksen annetaan mennä sormien läpi? Miksi nettivihaan ei puututa? Miksi tätä aihetta vähätellään? Miksi lainsäädäntö laahaa perässä? Miksi rikosilmoituksille ei tehdä mitään? Miksi tästä ei puhuta enemmän?

”Suomalaisessa nettikeskustelussa oman tutkimukseni perusteella usein rasismi ja seksismi ovat kietoutuneet yhteen, ja aggressiivisia ja uhkaavia viestejä saavat eniten juuri naiset, jotka ovat ottaneet selkeästi ei-rasistisen linjan esimerkiksi maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista puhuttaessa” – Tuija Saresma, hs.fi

Vihan ja inhon internet tarjoaa paljon vertaistukea tilanteeseen, ja se on tosiaan tarpeen. Itse murruin ihan täysin paskavyöryn alle, lähdin poikani kanssa itkien vanhempieni luo viikonlopuksi. En saanut mitään aikaiseksi, kun olin niin lamaantunut ja shokissa vihaviesteistä. Se oli aivan järkyttävää. Tunsin olevani niin yksin. Tuntui että positiivisesta palautteesta ja kannustuksista huolimatta kukaan ei ymmärtänyt minua. Kaikki hokivat että älä välitä! Niillä ihmisillä on vain paha olla! Se ei paljon lohduta siinä tilanteessa.

Nettihäiriköillä on paljon erilaisia taktiikoita, ja kirja auttaa tunnistamaan eri ilmiöt

Tässä esimerkkejä:

  • MUSTA PR – Musta PR on disinformaatiota jonka on tarkoitus vahingoittaa kohteen mainetta, liittyen esimerkiksi seksualisointia, ulkonäön kommentointia, mielenterveyden kyseenalaistamista ja niin edelleen.
  • DOXAUS – Kohteen henkilötietojen etsiminen ja niiden luvaton julkaisu. Henkilötietoja voidaan levitellä eri foorumeilla joiden jäsenet alkavat yhdessä häiriköimään kohdetta esim. soittelemalla tai tilaamalla tämän nimissä verkko-ostoksia
  • UHKAILU JA PAINOSTAMINEN – Uhkauksia voidaan tehdä yksityisesti tai julkisesti, myös suurellekin yleisölle
  • HÄIRINNÄN JOUKKOISTAMINEN – Erilaisilla forumeilla niin sanotusti joukkoistetaan häiriköintiä – koordinaattorit valitsevat häiriköinnin kohteen jonka jälkeen tämä kohde maalitetaan isolla joukolla. Ilmiö muistuttaa pyraminihuijausta, jossa ylhäällä on muutama iso kiho, jotka manipuloivat muut joukot mielensä mukaan. Esimerkiksi Meksikossa voi tienata jo rahaa sillä että myy esimerkiksi poliitikoille hate mob-verkostoja. Kirjan mukaan ei mene pitkään, kun tämä ilmiö rantautuu myös Suomeen.

Itse jouduin ainakin ylilaudan maalittamisen ja mustan pr:n kohteeksi, ja siellä ruodittiin elämääni ja kaikkia sometilejäni. Joukolla he sitten tulivat kommentoimaan kaikkiin sometileihin kaikenlaista, uhkauksia, läski huora-kommentteja ja haukuttiin esimerkiksi insta-kuviani. Kun suljin instatilini julkisesta yksityiseksi, siellä naureskeltiin. En itse ole lukenut näitä foorumeita enkä luekaan, kuulin muutamia kommentteja kavereilta.

Mitä sitten tehdä, jos joutuu nettivihan kohteeksi?

Kirja tarjoaa tähän hyviä neuvoja, tässä muutama:

  • Jos yksityisiä tietojasi levitellään, keskity tietoturvaan. Hyökkääjät voivat koittaa etsiä sinusta kaikenlaista yksityistä informaatiota salasanoista vanhoihin käyttäjätileihin ja niin edelleen. Vaihda salasanat ja tee tietojenluovutuskielto tai turvakielto Maistraattiin. Blokkaa häiriköijät sometileiltäsi.
  • Säästä kaikki vihaviestit, tekstiviestit ja muut todisteet verkkohäiriköinnistä, jotta voit tarvittaessa tehdä rikosilmoituksen. Voit myös ilmoittaa viestien olinpaikasta riippuen ylläpitäjille vihaviesteistä. Rikosilmoituksesta ei aina ole iloa, mutta poliisin on syytä tietää ongelman laajuus.
  • Jos viestien lukeminen ahdistaa, voit pyytää jotakuta moderoimaan niitä puolestasi.
  • Harkitse tarkkaan lähdetkö vastaamaan viesteihin takaisin mitään.
  • Pyydä apua luotettavilta ihmisiltä. Älä jää yksin.

 

Kun jouduin itse verkkohäiriköinnin kohteeksi, mietin että lopetan bloggaamisen kokonaan. En kykenisi jatkuvasti ottamaan vastaan tällaisia hyökkäyksiä. Aika nopeasti sitten tajusin, että eihän minua voi hiljentää. Minulla on myös sananvapaus, ja tietynlainen sisäinen taistelijasielu joka sanoo minulle, että minun täytyy jatkaa taistelua paremman maailman puolesta. Mitä sitten tapahtuu, jos kaikki hiljenevät? Ei varmasti mitään hyvää.

Joten minä en aio hiljentyä. Minua ei vaienneta. Meitä ei vaienneta.

 

Postauksen kaikki kuvat olen ottanut Vihan ja inhon internet -kirjasta. 

Jujunan mallina Tampereella

Jujunan mallina Tampereella

Pääsin Jujunan malliksi Tampereelle, olin niin innoissani! Haluaisin tehdä enemmänkin kuvauskeikkoja, ne on niin kivoja. Minkäs sille voi, että viihtyy kameran edessä!

Olen blogissakin usein esitellyt ompeluksia joita olen tehnyt Jujunan kaavoilla. Tykkään näistä kaavoista, koska ne ovat melkein poikkeuksetta sopineet päälleni ilman muutoksia. Tosin helmaa joudun aina lyhentämään, koska olen niin pätkä, mutta muuten ne istuvat kuin hanska.

Nyt kävin Tampereella kuvauksissa, koska Jujunan Jenni haluaa kuvata kaavojaan vaatteilla, erilaisten ihmisten päällä. Arvostan kovasti sitä, koska usein kiroan esimerkiksi nettikauppoja, joilla on malleina vain pitkiä ja hoikkia, jolloin en näe miltä vaate mahdollisesti näyttäisi itseni päällä. Onneksi nykyään yritykset tajuavat tämän, kuten esim. Neulomo, joka kuvauttaa vaatteensa eri kokoisten ihmisten päällä. On mukavampi ostaa kaavojakin, kun näkee miltä valmis vaate näyttää päällä.

*Vaatteet saatu yhteistyössä Jujunalta (kaksi mekkoa ja huppari).*

Kuvat: Petra Vii Photography

Kuvausjärjestelyt, osa vaatteista: Jujuna

Legginsit ja kengät omat, mekko Jujunan tasku
Huppari Jujunan norah rintamuotolaskoksella

Mekko Jujunan anu-kaava

Mekko Jujunan timantti-kaava, minun ompelema

 

Mitä piditte kuvista ja vaatteista?

Muita ompeluaiheisia postauksia:

Ompelua – yksisarvismekko!

Äidille supersankari-legginsit

Sivutoiminen yrittäjyys työttömänä – systeemi täynnä sudenkuoppia

Sivutoiminen yrittäjyys työttömänä – systeemi täynnä sudenkuoppia

Olen nyt odottanut 18 päivää sitä, että työkkäri hyväksyisi suunnitelmani kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä neljän kuukauden ajan. Jännitystä on ilmassa, koska vuokrani on myöhässä jo kolmisen viikkoa, enkä voi sitä maksaa ennen kuin saan työttömyyskorvauksen. Käytännössä heidän puolelta kai riittäisi kun painaisivat jotain ”hyväksy” nappulaa, mutta kun hakemuksia on jonoksi asti, ei kukaan ehdi tekemään sitä.

Soitin työkkäriin ja kyselin, että mikä kestää ja milloin he käsittelevät hakemukseni. Sieltä vastattiin kysymykseeni, että Helsingin alueella käsittelyajat tällaisille asioille on 22 päivää. Eikä niitä voi nopeuttaa, koska hakemuksia on liikaa. Tyly työkkärintäti ei kyennyt sanomaan muuta, kuin että odota vaan niin kyllä se päätös sieltä tulee, 22 päivän sisällä – tai sitten joskus myöhemmin. Käsittämätöntä, että työkkäri ja Kela voi määrätä asiakkaan tekemään kaikenlaista ja antaa siihen 2-7 päivää aikaa, kun taas he voivat venyttää käsittelyaikoja vaikka kuukausia.

Kauppalehti uutisoi juuri siitä kuinka tämän uuden neljän kuukauden kokeilun piti estää se, ettei tukien maksuihin tule katkoja. Mutta miten kävikää käytännössä? Olen odottanut päätöstä jo 18 päivää, ilman rahaa. Enhän minä pysty keskittymään yritykseni asioihin ja sen käynnistämiseen, kun joudun stressaamaan raha-asioita.

Yrittäjyyden kokeilu törmäsi käytäntöön – ”Tuen ei pitäisi katketa, mutta käytännössä näin on käynyt”

– Kauppalehti

Samaan syssyyn eilen sattui soittamaan Kelan työntekijä joka kertoi että toimeentulotukeni on nyt katkaistu toistaiseksi, koska olen ”yrittäjä” ja työkkärin tulotkaan eivät olet varmoja tällä hetkellä. Vaikka olen sanonutkin, että olen sivutoiminen yrittäjä, ja olen vielä työkkärin listoilla. Mutta silti, minun pitää laittaa sinne uutta hakemusta tulemaan, missä on tarkat tiedot tuloistani. Mutta enhän minä niitä tiedä, kun ei työkkärikään tiedä! Hitto, mikä sotku. Ja kaiken tämän aikaa olen sitten ilman rahaa, ellen satu myymään korujani.

En ole ehtinyt panostaa tarpeeksi korumyyntiin, koska olen selvitellyt Kelan ja työkkärin asioita. Olen ehtinyt tekemään jonkun verran korviksia myyntiin, mutta en ole ehtinyt panostaa esimerkiksi markkinointiin. Haluaisin myös tehdä muitakin tuotteita myyntiin. Lisäksi minun pitäisi tämän päälle pystyä ottamaan vastaan kokopäivätyötä. Ihan järjetöntä.

Eikö tämän neljän kuukauden kokeilu pitäisi saada tehdä rauhassa, jotta voisi oikeasti keskittyä yrittäjyyteen, eikä työnhakuun ja byrokratiaan? Eikö yrittäjyyden kokeileminen pitäisi riittää aktiivisuudeksi?

Minulla ei ole mitään hajua, milloin saan työttömyyskorvausta seuraavan kerran, enkä tiedä minkälaiset tuloni ovat ensi kuussa, tai milloin saan tämän kuun vuokran maksettua. Joudun odottamaan yrittäjyyden selvityspyynnön hyväksymistä, ja nyt vielä lisäksi osa-aikaisen työni palkkakuittia. Kannattipa lähteä tähän mukaan. Olen ajoittain ollut tästä asiasta niin stressaantunut, etten ole saanut unta.

Näköjään kannattaa olla täysin työtön, tai sitten kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä kokopäivätyön ohella. En nimittäin voi suositella tällaista kaaosta ja epävarmuutta kenellekään. Toisaalta, vuosia työkkärin ja kelan listoilla ajoittain roikkuneena – tämä sekoilu ei tule millään tapaa yllätyksenä. Näillä laitoksilla kun on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kukaan ei tiedä mitään ja päätöksissä kestää.

 

Kannattaa lukea myös aiheeseen liittyen Kauppalehden haastattelu Jessicasta, joka perusti yrityksen työttömänä ollessaan, ja mitkä sudenkuopat hän löysi systeemistä.

 

Lue muita aiheeseen liittyviä postauksia:

Sain töitä!

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

 

Sain töitä!

Sain töitä!

Minä sain TÖITÄ! Jes! Olen koko ajan sanonut, että vuosi 2018 on minun vuoteni. Tämä on se vuosi, kun saan töitä ja alan tekemään hyviä asioita itseni vuoksi. Huolehdin itsestäni ja keskityn terveeseen itsekkyyteen. Maaliskuussa laitoin myös käyntiin sivutoimisen yrittäjyyden työkkärin kautta. En ole tosin vieläkään saanut päätöstä siihen liittyen, ja rahaa ei tipu ennen kuin joku käsittelee hakemuksen. Saa nähdä miten käy.

Mutta nyt kävikin tosiaan niin, että nuorisotalo jossa olin työharjoittelussa opiskelun aikana tarvitsi tuntityöntekijää, ja pääsin sinne viikonloppuhommiin loppukevään ajaksi! Ihan huippua, että soitin vain pomolle sinne ja paikka irtosi saman tien, ja he ovat jopa innoissaan siitä että tulen sinne. Ja voin kertoa, että niin olen minäkin! Itsetunto ja työmotivaatio laskee mitä pidempään on työttömänä, ja en ole 1,5 vuoden aikana päässyt edes työhaastatteluun mihinkään. On todella lannistavaa saada koko ajan ”kiitos mutta ei kiitos” -sähköposteja.

Onpa muuten myös haastavaa lapsen kanssa ottaa vastaan tällaisia keikkahommia – jos minulla ei olisi vanhemmat auttamassa lapsenvahteina, joutuisin vaihtamaan pojan vuoropäiväkotiin. Ja sitten kun ei ole tarvetta enää vuoropäiväkodille parin kuukauden työrupeaman jälkeen, joutuisinko vaihtamaan taas tarhaa? Vuoropäiväkodissa kun ei saa olla, ellei ole vuorotöissä. Miten ihmiset järjestävät nämä asiat keikka- ja pätkätöiden suhteen?

Ei ole todellakaan helpoksi tehty nämä hommat etenkään totaaliyksinhuoltajalle. Mitä ne ihmiset tekevät, joilla tukiverkot ovat ihan olemattomat?

Mutta, onpa täydellistä, että pääsen tekemään oman alani hommia osa-aikaisena ja samalla teen töitä myös itselleni: myyn käsitöitä ja kirjoitan blogia. Miten elämä voikaan joskus heittää pelkästään hyviä juttuja eteen? Toivotaan, että tämä on vain alkua loistavalle loppuvuodelle. Toivotaan, että kohta pystyn täysin elättämään itseni, ja pääsen tästä Kelan ja työkkärin paperinpyörittelystä eroon.

Ja toivotaan, että Kela ja työkkäri ei nyt aiheuta ongelmia, kun työtön aktivoi itsensä… Keikkahommat ovat hankalia yhdistää tukiin kun joutuu odottamaan palkkakuitteja. Olen täällä jo odotellut pari viikkoa työttömyystukea, jotta saisin vuokrani maksettua. Mutta eipä stressiä, ei…

Mutta minkäs teet, työ on aina työtä ja siitähän ei tosiaankaan voi kieltäytyä kun vihdoin sellaista saa edes osa-aikaisesti!

 

Lisää aiheeseen liittyviä postauksia:

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä