Kategoria: Yleinen

Osteopatiaa lapsen unettomuuteen

Osteopatiaa lapsen unettomuuteen

*Blogiyhteistyö Onni&hoivan kanssa.*

Kävimme lapsen kanssa osteopatiassa, koska olen kuullut että se voisi auttaa mm. uniongelmiin.

Olemme siis Noelin kanssa valvoneet synnytyslaitokselta asti, ja olemme tutkituttaneet vaikka ja mitä. Poika on nyt tosiaan neljävuotias ja valvomme edelleen yöt enemmän tai vähemmän. Viime kesänä tutkimme jopa epilepsiaa, koska lapsella oli poissaolokohtauksia. Selvisi kuitenkin, ettei epilepsiasta ollut kyse (onneksi). Olen myös epäillyt refluksia sekä lukuisia allergioita ja olemme kokeilleet erilaisia ruokavaliota, mm. maidotonta ja viljatonta. Mikään ei ole tuntunut auttavan huomattavasti eikä mitään ole selvinnyt missään tutkimuksissa.

”Osteopaattisella hoidolla on hyötyä muuan muassa syömisongelmien, astman, univaikeuksien, hengitysvaikeuksien, koliikin, yliaktiivisuuden, yökastelun ja ärtyneisyyden kaltaisissa tilanteissa.” – Onni&hoiva

Yritin saada lapsen poseeraamaan nätisti kuvaa varten. Että saataisiin sitten kivoja kuvia blogiin… Expectation vs. reality ja niin edelleen.

Kävimme myös nielu- ja kitarisaleikkauksessa yli vuosi sitten. Useimmilla nielurisojen osapoisto auttaa, mutta me kuuluimme lapsen kanssa niihin noin 10% joilla osapoisto ei toimi. Kävimme siis uudessa leikkauksessa nyt alkuvuodesta, jossa poistettiin loputkin risat.

Leikkaus tuntui auttavan oireisiin (kuorsaus, hengityskatkokset, nieleskely, heräily yöllä), mutta heräily edelleen jatkui. Toki heräily väheni radikaalisti kertaan, pariin yössä ku se oli ennen leikkausta pahimmillaan 10-15 kertaa yössä.

Olemme nyt siis käyneet kaksi kertaa osteopaatilla, Jari Kauppilan hoidossa Mäkelänkadulla Helsingissä. Onni&hoiva on pieni mutta ihastuttava paikka, ja Jari otti meidät vastaan iloisesti. Heti tuli olo, että täällä osataan ottaa lapsiasiakkaat hyvin vastaan. Noel alkoi selittämään Jarille ummet ja lammet heti kättelyssä. Lapsesta huomasi, että hänellä myös oli heti rento olo, vaikka ei tiennytkään tarkalleen mitä osteopatia toisi tullessaan.

Täytin ensin esitietolomakkeen, johon kirjoitin ylös lapsen vaivat, joista suurimpina meillä oli tosiaan se yöheräily. Lisäksi hänellä tuntuu olevan ärtyneisyyttä enemmän kuin ennen, mutta en tiedä liittyykö se taas johonkin uuteen uhmakauteen (vaihetta vaiheen perään, huoh).

Sen jälkeen menimme hoitohuoneeseen, jossa lapsi halusi tulla syliin istumaan ja oli mukavaa että hoito voitiin tehdä sylissä istuen. Saimme lelulaatikon, ja Noel alkoi penkomaan sitä innoissaan. Jari alkoi käsittelemään lapsen kehoa pitelemällä käsiä eri osissa kehoa. Hän paineli kevyesti eri kohtia, kuunteli, keskittyi hoitoon ja välillä jutteli lapsen kanssa.

”Osteopaatti korjaa lapsen kehon virheasentoja hellällä ja turvallisella hoidolla. Usein lasten osteopatia on varsin hellävaraista ja siinä käytetään toimivia kraniaalitekniikoita. Nämä tekniikat käyttävät hyväkseen kehon omia syviä liikkeitä, joita on muun muassa kallon luissa, ristiluussa lantiossa, keskushermostossa, aivokalvoissa ja selkäytimessä sekä koko keskushermostossa. Kraniaalisesti hoidettaessa kehoa saatetaan pienen pienellä kosketuksella kohti normaalitilaa ilman kivun tuottamista” – Onni&hoiva

Lue tarkemmin lasten osteopatiasta

Hoito kesti noin 20 minuuttia. Jari kertoi, että Noel on tosi jännittynyt poika. Johon tietty poika vastasi, että ”mua ei jännittäny yhtään!”. Lantion, niskan ja vatsan kohdalta lapsi oli selvästi jumissa, ja kun hermoradat ovat jumissa voi ilmaantua muitakin ongelmia. Tällä voi sitten myös olla yhteyttä siihen että lapsi heräilee öisin ja on kiukkuinen.

Toki lapsenkin mieli ja keho on niin monimutkainen koneisto, että ei voi kuitenkaan varmuudella tietää mikä vaikuttaa mihinkin. Vauvoille voi tulla jo synnytyksessä virheasentoja esimerkiksi kalloon ja selkärankaan, joihin keho sitten pikkuhiljaa tottuu ja mukautuu. Näihin virheasentoihin voidaan käyttää osteopatiaa.

Hoidon jälkeen piti juoda paljon vettä. Tuntui että hoidon jälkeen lapsi nukkui vähän rauhallisemmin, mutta se voi toki joutua monen asian summasta. Kuulemma lapsesta riippuen hoidon jälkeen lapsi voi olla joko väsynyt tai sitten todella energinen.

Meidän piti mennä parin viikon sisään uudestaan hoitoon, mutta lapselle tuli flunssa ja jouduimme perumaan. Menimme uudestaan kolmen viikon päästä, ja silloin lapsi oli kuulemma hieman rennompi. Jari ihmetteli, miten kivasti Noel antoi hoitaa, kuulemma harvemmin lapset jaksavat keskittyä niin täysin. Noelin mielestä taas hoito oli mukavaa, ei sattunut yhtään ja ”tuntuu rennolta niskassa!”. Lapsi parka oli luullut että sitä pistetään neuloilla, ja oli selvästi iloinen kun niin ei käynytkään.

Toisen hoitokerran jälkeen tuntui, että lapsi on oikeasti nukkunut rauhallisemmin. Lapsi on kauan jo unissaan vaikeroinut myös oudosti, ja tuntuu että se on nyt vähentynyt! Heräilyä on ollut, mutta myös öitä jolloin hän on nukkunut koko yön heräämättä. En uskonut että tämä päivä oikeasti joskus vielä koittaa! 

Lasten osteopatialla hoidetaan näitä virheasentoja ja parasta onkin, jos osteopaattinen tarkastus otetaan osaksi lapsen säännöllistä terveydenhuoltoa. – Onni&hoiva

Sanoinkin Jarille että toivoisin, että olisin tajunnut viedä lapsen jo vauvana osteopatiaan, jos se olisi auttanut heräilyihin ja yöhuutoihin. Jari kertoi, että heidän perheessä on ollut kaksi koliikkivauvaa joihin osteopatiakaan ei tehonnut, joten sitä on turha ainakaan nyt jälkikäteen harmitella. Aina osteopatia ei tehoakaan kaikkeen, eikä se ole mikään ihmekeino. Siitä voi kuitenkin olla isokin hyöty jos lapsella on virheasentoja tai hermostossa jännitystiloja.

Uskon myös että meidän tilanteessa lapsen temperamentti vaikuttaa heräilyihin, hän on aina ollut herkkä mutta hyvinkin räjähtelevä luonteeltaan. Kaikki päivän tapahtumat vaikuttavat unenlaatuun ja pahimpin känkkäränkkä-aikoina lapsi heräilee yölläkin raivoamaan. Isossa osassa on myös ollut nielurisaleikkaus, koska sen jälkeen yöllä on hengittäminen helpottunut ja kuorsaaminen lakannut.

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan osteopatiaa myös lapselle, jos se auttaakin vaivoihin. Usein terveydenhullossa tunnutaan keskittyvän vain oireisiin, eikä pureuduta syihin mitkä aiheuttavat oireita. Sen takia olen kiinnostunut kokeilemaan myös terveydenhuollon lisäksi muitakin hoitokeinoja. Osteopatia on siitä hyvä, että se on lempeä hoitomuoto lapselle.

Jari sanoi että lapsella on selvästi rintaranka, niska ja lantion alue jumissa. Hän suositteli että otamme ainakin kerran vielä ajan parin, kolmen viikon päähän. Katsotaan, auttaako osteopatia jännitystiloihin ja unen laatuun. Ainakaan siitä ei mitään haittaa ole!

Onni&hoivan sivut löydät täältä!

 

Lue lisää:

Lapsi pääsee huomenna leikkaukseen!

Vauvavuoden jättämät traumat

 

Laukkuompelus lahjaksi 8-vuotiaalle

Laukkuompelus lahjaksi 8-vuotiaalle

Olin menossa ystäväni tyttären 8-vuotisjuhliin, ja olin osallistunut jo yhteislahjaan. Tajusin pari tuntia ennen synttäreitä ettei ompelija voi mennä juhliin ilman itseommeltua lahjaa.

Niinpä tuntia ennen juhlia valmistui pikkulaukku Jujunan ilmaiskaavalla.

Kankaan olen saanut lahjoituksena <3 Lahjan saaja tykästyi laukkuun, hänen lempivärinsä on oranssi ja hän tykkää ketuista tosi paljon. On ihanaa antaa lahja, joka on itsetehty ja arvostettu!

 

Lue lisää:

Jujunan mallina Tampereella

Ompelua – yksisarvismekko!

 

Mielenterveyspalveluihin lisää resursseja NYT!

Mielenterveyspalveluihin lisää resursseja NYT!

Kävin viime kesänä psykiatrian poliklikikalla akuuttiajalla, koska paniikkikohtaukseni olivat todella pahat. Olin saanut kolme isoa paniikkikohtausta kaupungilla olllessani ja päivittäin tuntui, että joku istuu rintakehäni päällä. Koko ajan ahdisti ja oli vaikea hengittää. Oli vaikea lähteä kotoa ulos, kun tiesin että esimerkiksi bussiin meneminen ahdistaa.

Poliklinikalla minulle kerrottiin että kesällä ei ole aikoja psykiatrille. Sehän on ihan ok, koska kesällähän mielenterveysongelmatkin menevät kesälomalle! Eikun…

Sain sieltä masennuslääkkeet ja paniikkihäiriön nettiterapian. Sairaanhoitaja joka oli minua vastassa siellä, ei tuntunut kuuntelevan minua oikeasti. Kerroin, että  tiedän kyllä miten paniikkihäiriöni oireilee ja missä, ja kuinka ehkäistä niitä. Tiedän ettei siihen kuole, ja osaan kyllä useimmiten rauhoittaa itseni. Olisin halunnut jutella jonkun kanssa siitä, että miksi paniikkikohtaukset taas tulivat koko ajan ja pohtia syitä niihin yhdessä ammattilaisen kanssa.

Sen sijaan sain nettiterapian, jossa minun piti väsyneenä aina iltaisin lapsen mentyä nukkumaan tehdä tehtäviä. Villellä, Saijalla ja Markulla tulee helposti paniikkikohtaus aina bussissa ja väkijoukoissa. ”Mieti mitkä asiat laukaisevat paniikkikohtauksesi ja mikä niihin auttaisi? Miten voit pysäyttää kohtauksen?” Tämänkö pitäisi auttaa minua!?

Lue myös: Mielenterveysseura: Psykiatriseen hoitoon pääsy liian hidasta

Nettiterapiasta ei ollut mitään hyötyä

Otin ohjelman kautta yhteyttä nettiterapeuttiin ja sanoin ettei ohjelmasta ole minulle mitään hyötyä. Tiedän mitä paniikkihäiriö on, koska minulla on ollut se 16-vuotiaasta asti. En jaksanut tehdä tehtäviä, koska olin niin uupunut. Vasta parin viikon päästä sain vastauksen, että pitäisi sitkeästi jatkaa nettiterapiaa, koska nämä asiat eivät korjaantuisi sormia napsauttamalla, vaan ongelmat vaativat työtä. Niin, äidiltä jolle pelkästään jo sängystä ylös nouseminen aamulla on raskasta, kaikki asiat vaativat todella paljon töitä. Olisin kaivannut ihmistä jolle jutella näistä, eikä sitä että täytän lomakkeita yksin netissä.

Kun en jaksanut jatkaa ohjelmaa, minulle tuli sähköpostiin vähän väliä viesti, että en ole osallistunut nettiterapiaan, ja jos en kohta kirjautuisi sinne oikeuteni terapiaan päättyisi. Todella ahdistavaa. Muutaman kerran terapeutti kyseli tekstiviestillä, miksi en ole jatkanut ohjelmaa ja mitä minulle kuuluu. Kerroin että uupunutta kuuluu. En jaksanut jatkaa nettiterapiaa koska en kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Terapeutin mielestä olisi hyvä jatkaa hoitoa edes jossain muodossa. En jaksanut edes vastata. Miten vaikeaa olisi soittaa masentuneelle äidille, ja kysyä että milloin voisin tulla vastaanotolle? En jaksanut ottaa yhteyttä sairaanhoitajaan, joka ei kuitenkaan ymmärtäisi minua.

On vaikea saada apua kun henkilökunta vaihtuu jatkuvasti

Olen psykiatrisella polilla käynyt noin vuoden ajan arviointijaksolla ja erilaisissa terapioissa ja ryhmäterapiassa. Siellä oli ikävää se, kun IPT-terapiaa ja ryhmäterapiaa lukuunottamatta minulla vaihtui jatkuvasti lääkäri ja hoitajat. Ei hoidosta ole mitään hyötyä, jos hoitava taho ei tunne sinua, ja joutuu selittämään samat asiat uudestaan ja uudestaan.

Seuraava askel minulle kuulemma olisi hakeutua Kelan tukemaan psykoterapiaan. Se on maksullista ja kallista, Kelan tuesta huolimatta. Pitäisi löytää psykiatri (ja maksaa ne käynnit itse), hoitaa byrokratiat sen suhteen ja se kaikki tuntuu todella raskaalta ja lisäksi liian kalliilta kukkarolleni.

Lue myös: Mielenterveyden keskusliitto: Tutkimus – Psykoterapiaan pääsy liian hankalaa

Liian moni ei saa apua ajoissa

Luen jatkuvasti uutisia siitä, kuinka vaikeaa on hakea ja saada apua mielenterveysongelmiin. Jos ei pääse hoitoon ajoissa, voi tilanne pahentua ja olla entistä vaikeampi saada asioita kuntoon. Pahimmillaan hoitoon pääsemättömyys aiheuttaa kuoleman. Iltalehti kertoi Jonnen tarinan avun saamisen vaikeudesta ja uupumuksen ja masennuksen vähättelystä.

”Jonne sanoo, ettei ole montaakaan tautiryhmää, jossa koetaan sellaista vähättelyä kuin mielenterveyshäiriöissä. – Masentuneelle saatetaan tokaista, että älä valita turhaan, sillä joillakin menee vielä huonommin. Potilas, jonka käsi on murtunut; ei taatusti saa vastaavanlaista vähättelevää kohtelua.” – Iltalehti

Vantaan Sanomien uutisessa mies ei saanut apua itsemurhayrityksen jälkeen, vaan sai ajan kuukauden päähän. Kaksi päivää myöhemmin hän oli tappanut itsensä.

”Sisar vaati veljensä määräämistä pakkohoitoon, mutta psykiatri diagnosoi vain alkoholiriippuvuuden. Sisar koki, että ongelmaa vähäteltiin eikä omaisia kuunneltu, koska veljellä näytti ulkoisesti olevan asiat hyvin. – He sanoivat, että ei hätää, kun veljeni oli töissä ja hänellä oli asuntokin, sisko ihmettelee.” – Vantaan Sanomat

Kaleva kertoo tarinan nuoresta miehestä joka muutti pois kotoa varhain. Rahapula ja juoksuttaminen luukulta toiselle avun takia uuvutti Juhon. Hän alkoi lääkitä itseään alkoholilla, ja sen sijaan että oltaisiin perehdytty syihin syvemmin, tartuttiin pelkästään seurauksiin eli juomiseen. Ohjeistus että lopeta vaan se juominen ei auta.

Kun teini-ikäinen Juho yritti hakea apua masennukseen, vastaanotto oli tyly. – Käytännössä minulle vain naurettiin, hän kertoo. – Aina sanotaan, että yhteiskunta auttaa, kunhan vain pyytää apua. Mutta sitten kun sen tekee, ei apua saakaan. -Kaleva

Iltalehden bloggaaja Tiia Öhman kirjoitti hyvän kirjoituksen mielenterveyspalveluista. On tärkeää saada helposti apua, eikä monen soittelun ja välivaiheen kautta. Kun on uupunut työelämästä, masentunut tai ahdistunut on todella vaikea soittaa ja pyytää apua. On hankalaa, kun saa soitettua vihdoin yhteen paikkaan, josta sanotaan että soita toiseen paikkaan. Kun on vihdoin päässyt pyytämään apua, saa ajan kuukauden päähän.

Mielenterveyden hoitoon tarkoitetun tuen pitää irrota pyytämällä, heti ja helposti. Ei tusinan kiusallisen, pelottavan välivaiheen kautta byrokratian viidakossa, jota tervekään ihminen ei välttämättä jaksa eikä ehdi samoilla läpi. – Tiia Öhman, IL

Terveydenhuolto ei ole maailman parhaimpia

Tässä maassa, hyvinvointivaltiossa, Suomessa, pitäisi olla yksi maailman parhaimpia terveydenhuoltoja. En voi kuulemani ja kokemani mukaan enää pitää Suomea hyvinvointivaltiona. Täällä huonosti voiva ihminen jätetään oman onnensa nojaan aivan liian usein.

Minä pärjään, koska minulla on hyvä tukiverkosto ja saan heiltä apua. Tiedän, että joku ottaa minusta kopin jos taas putoan syvään kuoppaan. Mutta entäs kaikki ne, joilla ei ole ketään joka ottaisi heistä kopin? Miten heille käy? Pelkään että soten myötä mielenterveyspalvelut kokevat sellaisen muutoksen, että avun hakeminen vaikeutuu edelleen.

Miten voit auttaa?

Jos tiedät että joku ystäväsi on esimerkiksi masentunut, voit kysyä tarvitseeko hän apua lääkärikäynnille. Siellä helposti masentunut voidaan käännyttää pois, koska masentunut jaksa välttämättä puolustaa itseään, ja mielenterveysongelmia vähätellään jatkuvasti. Minä olen usein ottanut esimerkiksi äitini mukaan vastaanotoille, jos en jaksakaan pitää puoliani.

Voit lahjoittaa Mielenterveysseuran Mielinauha-keräykseen.

Allekirjoita adressi: Kuntoutusprykoterapian saatavuus on turvattava sote-uudistuksessa

Poistetaan jo vihdoin ikävä stigma liittyen masennukseen, uupumukseen ja muihin mielenterveyshäiriöihin. Kannustankin kaikki jotka jaksaa ja uskaltaa, puhumaan näistä ääneen. Mielenterveysongelmia ei kuuluisi hävetä. Haastankin nyt myös kaikki tuntemani bloggaajat puhumaan tästä ääneen! #älähäpeämasennusta

 

Lue myös:

Mitä tehdä, kun läheinen masentuu?

Kirja-arvostelu: Äiti aallokossa – kun vauvan mukana tulikin masennus

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

Olen aiemmin jo hieman kertonut minkälaista palautetta sain Yle Perjantain dokumentin jälkeen. En ole pystynyt vieläkään kirjoittamaan asiasta kunnolla, koska aihe on niin ahdistava. Ohjelman jälkeen minulle tosiaan tulvi vihaviestejä koko viikonlopun ajan. Minua huoriteltiin, minun painoa ja elämäntapoja haukuttiin ja lapseni ulkonäköä, syntyperää ja isäehdokkaita ruodittiin. Ihan vain sen takia että kehtasin kertoa telkkarissa elämästämme ja ajatuksiani köyhyydestä.

Kerroin eräässä facebook ryhmässä saaneeni vihaviestejä ohjelman jälkeen ja minua vinkattiin lukemaan kirja Vihan ja Inhon internet.  Kirja tarjoaa vertaistukea sekä informaatiota verkkohäiriköinnistä.

Kirjan on luonut sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen ja toimittaja Johanna Vehkoo. Kirja pureutuu vihapuheeseen netissä, mikä on nykyään todella laaja ilmiö mutta yllättävän vaiettu aihe. Johtuuko se siitä, että suurin osa vihaviestien kohteista on naisia? Verkkovihaa vähätellään ja viestit johtavat harvoin mihinkään toimenpiteisiin.

Itsekin tein rikosilmoituksen pahimmista viesteistä joita sain, mutta poliisi ei tehnyt niille mitään. He eivät kuulemma voineet selvittää kuka oli kyseesä, kun heillä oli tiedossa vain nimimerkki. Arvasinkin, ettei niihin reagoida kovinkaan helposti, mutta silti on hyvä tehdä rikosilmoitus. Jos ei muuten, niin sen takia että ilmiön laajuudesta saadan rekisteröityä tilastoja.

”Vihan ja inhon internet purkaa ilmiön syitä ja seurauksia: Miten sen kohteet kokevat ilmiön? Mikä siihen johtaa ja mikä vihaajia motivoi? Miten vihapuheeseen tulisi reagoida ja miten siltä voi suojautua? Entä sitten, kun vihapuhe siirtyy internetistä tosielämän tekoihin?”     -kosmoskirjat.fi

Toivoisin, että olisin löytänyt tämän kirjan ennen ohjelmaan osallistumista, mutta olen saanut siitä jälkikäteen myös paljon irti. Jos olisin lukenut sen ennen kuin aloitin bloggaamisen, tai osallistuin Ylen ohjelmaan olisin ehkä osannut valmistautua henkisesti paremmin. Tai sitten en. Koska sellaiseen palauteryöppyyn, missä sinua haukutaan kaikilla sometileillä, meilitse ja jopa tekstiviesteitse ei oikein voi mitenkään valmistautua etukäteen.

Mutta joka tapauksessa – kirja tarjoaa tärkeää tietoa, neuvoja miten saada apua tilanteeseen ja ennen kaikkea se tarjoaa vertaistukea verkkoväiriköinnin kohteeksi joutuneelle. 

Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle, joka esimerkiksi on esillä mediassa tai kirjoittaa blogia. Vihahäiriköinnin kohteeksi voi joutua kuka vain, mutta erityisesti nainen tai naisoletettu, joka on jotain mieltä jostain asiasta – tai esimerkiksi puolustaa vähemmistöjä.

Onneksi tästäki aiheesta puhutaan enemmän ääneen nykyään, mutta mielestäni tästä ei puhuta todellakaan tarpeeksi. Netti on pullollaan artikkeleita ja blogikirjoituksia, joissa naiset kertovat kokemastaan vihasta, huorittelusta, tappouhkauksista ja vainoamisesta.

Esimerkiksi toimittaja Rebekka Härkönen joutui lopulta muuttamaan kotikaupungistaan pois, kun vainoaminen kirjoittamansa jutun takia riistäytyi käsistä. Iida Åfelt joka kirjoittaa Iidan matkassa -blogia, joutui muun muassa huorittelun kohteeksi kerrottuaan että hänen syntymättömällä vauvallaan on kaksi isäehdokasta. Ja tätä listaa verkkohäiriköinnin kohteeksi joutuneista voisi jatkaa loputtomiin.

Itsekin jouduin laittamaan osoite- ja puhelintietoni salaisiksi, koska Ylen dokumentin aiheuttaman kohun jälkeen sain myös tekstiviestejä ja pelkäsin ihan oikeasti että joku on kohta oveni takana. Sen jälkeen kun on saanut tappouhkauksia ja uhkaukset liittyvät myös omaan lapseen, on leikki kaukana. Tällaiset vihaviestit saivat minut pelkäämään pahinta. Mitä jos joku näistä uhkaajista onkin joku päivä oven takana odottamassa, ja satuttaa minua tai jopa lastani, sen takia että puhun suoraan blogissani asioista?

Ajatelkaa nyt – Suomessa, jossa pitäisi olla sananvapaus. Sitähän verkossa uhkauksia lähettävät haluavatkin – hiljentää naiset jotka ovat liian äänekkäitä. Liian rohkeita. Liian vapaita.

Tosin esimerkiksi Laura Huhtasaari on (yllättäen) sitä mieltä, että vihapuheesta ja sen rajoittamisesta kun puhutaan, olisi väärin jos meillä rajoitettaisiin sananvapautta. Mutta eikö sitä juuri nämä ylilautailijat ja trolllit teekin – rajoittaa sananvapautta? Kuka (nainen) uskaltaa enää sanoa täysin suoraan mitä mieltä on, jos sen jälkeen uhkaillaan jopa kuukausia jotta hänet saataisiin hiljaiseksi?

Miten tällaisen käytöksen annetaan mennä sormien läpi? Miksi nettivihaan ei puututa? Miksi tätä aihetta vähätellään? Miksi lainsäädäntö laahaa perässä? Miksi rikosilmoituksille ei tehdä mitään? Miksi tästä ei puhuta enemmän?

”Suomalaisessa nettikeskustelussa oman tutkimukseni perusteella usein rasismi ja seksismi ovat kietoutuneet yhteen, ja aggressiivisia ja uhkaavia viestejä saavat eniten juuri naiset, jotka ovat ottaneet selkeästi ei-rasistisen linjan esimerkiksi maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista puhuttaessa” – Tuija Saresma, hs.fi

Vihan ja inhon internet tarjoaa paljon vertaistukea tilanteeseen, ja se on tosiaan tarpeen. Itse murruin ihan täysin paskavyöryn alle, lähdin poikani kanssa itkien vanhempieni luo viikonlopuksi. En saanut mitään aikaiseksi, kun olin niin lamaantunut ja shokissa vihaviesteistä. Se oli aivan järkyttävää. Tunsin olevani niin yksin. Tuntui että positiivisesta palautteesta ja kannustuksista huolimatta kukaan ei ymmärtänyt minua. Kaikki hokivat että älä välitä! Niillä ihmisillä on vain paha olla! Se ei paljon lohduta siinä tilanteessa.

Nettihäiriköillä on paljon erilaisia taktiikoita, ja kirja auttaa tunnistamaan eri ilmiöt

Tässä esimerkkejä:

  • MUSTA PR – Musta PR on disinformaatiota jonka on tarkoitus vahingoittaa kohteen mainetta, liittyen esimerkiksi seksualisointia, ulkonäön kommentointia, mielenterveyden kyseenalaistamista ja niin edelleen.
  • DOXAUS – Kohteen henkilötietojen etsiminen ja niiden luvaton julkaisu. Henkilötietoja voidaan levitellä eri foorumeilla joiden jäsenet alkavat yhdessä häiriköimään kohdetta esim. soittelemalla tai tilaamalla tämän nimissä verkko-ostoksia
  • UHKAILU JA PAINOSTAMINEN – Uhkauksia voidaan tehdä yksityisesti tai julkisesti, myös suurellekin yleisölle
  • HÄIRINNÄN JOUKKOISTAMINEN – Erilaisilla forumeilla niin sanotusti joukkoistetaan häiriköintiä – koordinaattorit valitsevat häiriköinnin kohteen jonka jälkeen tämä kohde maalitetaan isolla joukolla. Ilmiö muistuttaa pyraminihuijausta, jossa ylhäällä on muutama iso kiho, jotka manipuloivat muut joukot mielensä mukaan. Esimerkiksi Meksikossa voi tienata jo rahaa sillä että myy esimerkiksi poliitikoille hate mob-verkostoja. Kirjan mukaan ei mene pitkään, kun tämä ilmiö rantautuu myös Suomeen.

Itse jouduin ainakin ylilaudan maalittamisen ja mustan pr:n kohteeksi, ja siellä ruodittiin elämääni ja kaikkia sometilejäni. Joukolla he sitten tulivat kommentoimaan kaikkiin sometileihin kaikenlaista, uhkauksia, läski huora-kommentteja ja haukuttiin esimerkiksi insta-kuviani. Kun suljin instatilini julkisesta yksityiseksi, siellä naureskeltiin. En itse ole lukenut näitä foorumeita enkä luekaan, kuulin muutamia kommentteja kavereilta.

Mitä sitten tehdä, jos joutuu nettivihan kohteeksi?

Kirja tarjoaa tähän hyviä neuvoja, tässä muutama:

  • Jos yksityisiä tietojasi levitellään, keskity tietoturvaan. Hyökkääjät voivat koittaa etsiä sinusta kaikenlaista yksityistä informaatiota salasanoista vanhoihin käyttäjätileihin ja niin edelleen. Vaihda salasanat ja tee tietojenluovutuskielto tai turvakielto Maistraattiin. Blokkaa häiriköijät sometileiltäsi.
  • Säästä kaikki vihaviestit, tekstiviestit ja muut todisteet verkkohäiriköinnistä, jotta voit tarvittaessa tehdä rikosilmoituksen. Voit myös ilmoittaa viestien olinpaikasta riippuen ylläpitäjille vihaviesteistä. Rikosilmoituksesta ei aina ole iloa, mutta poliisin on syytä tietää ongelman laajuus.
  • Jos viestien lukeminen ahdistaa, voit pyytää jotakuta moderoimaan niitä puolestasi.
  • Harkitse tarkkaan lähdetkö vastaamaan viesteihin takaisin mitään.
  • Pyydä apua luotettavilta ihmisiltä. Älä jää yksin.

 

Kun jouduin itse verkkohäiriköinnin kohteeksi, mietin että lopetan bloggaamisen kokonaan. En kykenisi jatkuvasti ottamaan vastaan tällaisia hyökkäyksiä. Aika nopeasti sitten tajusin, että eihän minua voi hiljentää. Minulla on myös sananvapaus, ja tietynlainen sisäinen taistelijasielu joka sanoo minulle, että minun täytyy jatkaa taistelua paremman maailman puolesta. Mitä sitten tapahtuu, jos kaikki hiljenevät? Ei varmasti mitään hyvää.

Joten minä en aio hiljentyä. Minua ei vaienneta. Meitä ei vaienneta.

 

Postauksen kaikki kuvat olen ottanut Vihan ja inhon internet -kirjasta. 

Jujunan mallina Tampereella

Jujunan mallina Tampereella

Pääsin Jujunan malliksi Tampereelle, olin niin innoissani! Haluaisin tehdä enemmänkin kuvauskeikkoja, ne on niin kivoja. Minkäs sille voi, että viihtyy kameran edessä!

Olen blogissakin usein esitellyt ompeluksia joita olen tehnyt Jujunan kaavoilla. Tykkään näistä kaavoista, koska ne ovat melkein poikkeuksetta sopineet päälleni ilman muutoksia. Tosin helmaa joudun aina lyhentämään, koska olen niin pätkä, mutta muuten ne istuvat kuin hanska.

Nyt kävin Tampereella kuvauksissa, koska Jujunan Jenni haluaa kuvata kaavojaan vaatteilla, erilaisten ihmisten päällä. Arvostan kovasti sitä, koska usein kiroan esimerkiksi nettikauppoja, joilla on malleina vain pitkiä ja hoikkia, jolloin en näe miltä vaate mahdollisesti näyttäisi itseni päällä. Onneksi nykyään yritykset tajuavat tämän, kuten esim. Neulomo, joka kuvauttaa vaatteensa eri kokoisten ihmisten päällä. On mukavampi ostaa kaavojakin, kun näkee miltä valmis vaate näyttää päällä.

*Vaatteet saatu yhteistyössä Jujunalta (kaksi mekkoa ja huppari).*

Kuvat: Petra Vii Photography

Kuvausjärjestelyt, osa vaatteista: Jujuna

Legginsit ja kengät omat, mekko Jujunan tasku
Huppari Jujunan norah rintamuotolaskoksella

Mekko Jujunan anu-kaava

Mekko Jujunan timantti-kaava, minun ompelema

 

Mitä piditte kuvista ja vaatteista?

Muita ompeluaiheisia postauksia:

Ompelua – yksisarvismekko!

Äidille supersankari-legginsit

Sivutoiminen yrittäjyys työttömänä – systeemi täynnä sudenkuoppia

Sivutoiminen yrittäjyys työttömänä – systeemi täynnä sudenkuoppia

Olen nyt odottanut 18 päivää sitä, että työkkäri hyväksyisi suunnitelmani kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä neljän kuukauden ajan. Jännitystä on ilmassa, koska vuokrani on myöhässä jo kolmisen viikkoa, enkä voi sitä maksaa ennen kuin saan työttömyyskorvauksen. Käytännössä heidän puolelta kai riittäisi kun painaisivat jotain ”hyväksy” nappulaa, mutta kun hakemuksia on jonoksi asti, ei kukaan ehdi tekemään sitä.

Soitin työkkäriin ja kyselin, että mikä kestää ja milloin he käsittelevät hakemukseni. Sieltä vastattiin kysymykseeni, että Helsingin alueella käsittelyajat tällaisille asioille on 22 päivää. Eikä niitä voi nopeuttaa, koska hakemuksia on liikaa. Tyly työkkärintäti ei kyennyt sanomaan muuta, kuin että odota vaan niin kyllä se päätös sieltä tulee, 22 päivän sisällä – tai sitten joskus myöhemmin. Käsittämätöntä, että työkkäri ja Kela voi määrätä asiakkaan tekemään kaikenlaista ja antaa siihen 2-7 päivää aikaa, kun taas he voivat venyttää käsittelyaikoja vaikka kuukausia.

Kauppalehti uutisoi juuri siitä kuinka tämän uuden neljän kuukauden kokeilun piti estää se, ettei tukien maksuihin tule katkoja. Mutta miten kävikää käytännössä? Olen odottanut päätöstä jo 18 päivää, ilman rahaa. Enhän minä pysty keskittymään yritykseni asioihin ja sen käynnistämiseen, kun joudun stressaamaan raha-asioita.

Yrittäjyyden kokeilu törmäsi käytäntöön – ”Tuen ei pitäisi katketa, mutta käytännössä näin on käynyt”

– Kauppalehti

Samaan syssyyn eilen sattui soittamaan Kelan työntekijä joka kertoi että toimeentulotukeni on nyt katkaistu toistaiseksi, koska olen ”yrittäjä” ja työkkärin tulotkaan eivät olet varmoja tällä hetkellä. Vaikka olen sanonutkin, että olen sivutoiminen yrittäjä, ja olen vielä työkkärin listoilla. Mutta silti, minun pitää laittaa sinne uutta hakemusta tulemaan, missä on tarkat tiedot tuloistani. Mutta enhän minä niitä tiedä, kun ei työkkärikään tiedä! Hitto, mikä sotku. Ja kaiken tämän aikaa olen sitten ilman rahaa, ellen satu myymään korujani.

En ole ehtinyt panostaa tarpeeksi korumyyntiin, koska olen selvitellyt Kelan ja työkkärin asioita. Olen ehtinyt tekemään jonkun verran korviksia myyntiin, mutta en ole ehtinyt panostaa esimerkiksi markkinointiin. Haluaisin myös tehdä muitakin tuotteita myyntiin. Lisäksi minun pitäisi tämän päälle pystyä ottamaan vastaan kokopäivätyötä. Ihan järjetöntä.

Eikö tämän neljän kuukauden kokeilu pitäisi saada tehdä rauhassa, jotta voisi oikeasti keskittyä yrittäjyyteen, eikä työnhakuun ja byrokratiaan? Eikö yrittäjyyden kokeileminen pitäisi riittää aktiivisuudeksi?

Minulla ei ole mitään hajua, milloin saan työttömyyskorvausta seuraavan kerran, enkä tiedä minkälaiset tuloni ovat ensi kuussa, tai milloin saan tämän kuun vuokran maksettua. Joudun odottamaan yrittäjyyden selvityspyynnön hyväksymistä, ja nyt vielä lisäksi osa-aikaisen työni palkkakuittia. Kannattipa lähteä tähän mukaan. Olen ajoittain ollut tästä asiasta niin stressaantunut, etten ole saanut unta.

Näköjään kannattaa olla täysin työtön, tai sitten kokeilla sivutoimista yrittäjyyttä kokopäivätyön ohella. En nimittäin voi suositella tällaista kaaosta ja epävarmuutta kenellekään. Toisaalta, vuosia työkkärin ja kelan listoilla ajoittain roikkuneena – tämä sekoilu ei tule millään tapaa yllätyksenä. Näillä laitoksilla kun on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kukaan ei tiedä mitään ja päätöksissä kestää.

 

Kannattaa lukea myös aiheeseen liittyen Kauppalehden haastattelu Jessicasta, joka perusti yrityksen työttömänä ollessaan, ja mitkä sudenkuopat hän löysi systeemistä.

 

Lue muita aiheeseen liittyviä postauksia:

Sain töitä!

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

 

Sain töitä!

Sain töitä!

Minä sain TÖITÄ! Jes! Olen koko ajan sanonut, että vuosi 2018 on minun vuoteni. Tämä on se vuosi, kun saan töitä ja alan tekemään hyviä asioita itseni vuoksi. Huolehdin itsestäni ja keskityn terveeseen itsekkyyteen. Maaliskuussa laitoin myös käyntiin sivutoimisen yrittäjyyden työkkärin kautta. En ole tosin vieläkään saanut päätöstä siihen liittyen, ja rahaa ei tipu ennen kuin joku käsittelee hakemuksen. Saa nähdä miten käy.

Mutta nyt kävikin tosiaan niin, että nuorisotalo jossa olin työharjoittelussa opiskelun aikana tarvitsi tuntityöntekijää, ja pääsin sinne viikonloppuhommiin loppukevään ajaksi! Ihan huippua, että soitin vain pomolle sinne ja paikka irtosi saman tien, ja he ovat jopa innoissaan siitä että tulen sinne. Ja voin kertoa, että niin olen minäkin! Itsetunto ja työmotivaatio laskee mitä pidempään on työttömänä, ja en ole 1,5 vuoden aikana päässyt edes työhaastatteluun mihinkään. On todella lannistavaa saada koko ajan ”kiitos mutta ei kiitos” -sähköposteja.

Onpa muuten myös haastavaa lapsen kanssa ottaa vastaan tällaisia keikkahommia – jos minulla ei olisi vanhemmat auttamassa lapsenvahteina, joutuisin vaihtamaan pojan vuoropäiväkotiin. Ja sitten kun ei ole tarvetta enää vuoropäiväkodille parin kuukauden työrupeaman jälkeen, joutuisinko vaihtamaan taas tarhaa? Vuoropäiväkodissa kun ei saa olla, ellei ole vuorotöissä. Miten ihmiset järjestävät nämä asiat keikka- ja pätkätöiden suhteen?

Ei ole todellakaan helpoksi tehty nämä hommat etenkään totaaliyksinhuoltajalle. Mitä ne ihmiset tekevät, joilla tukiverkot ovat ihan olemattomat?

Mutta, onpa täydellistä, että pääsen tekemään oman alani hommia osa-aikaisena ja samalla teen töitä myös itselleni: myyn käsitöitä ja kirjoitan blogia. Miten elämä voikaan joskus heittää pelkästään hyviä juttuja eteen? Toivotaan, että tämä on vain alkua loistavalle loppuvuodelle. Toivotaan, että kohta pystyn täysin elättämään itseni, ja pääsen tästä Kelan ja työkkärin paperinpyörittelystä eroon.

Ja toivotaan, että Kela ja työkkäri ei nyt aiheuta ongelmia, kun työtön aktivoi itsensä… Keikkahommat ovat hankalia yhdistää tukiin kun joutuu odottamaan palkkakuitteja. Olen täällä jo odotellut pari viikkoa työttömyystukea, jotta saisin vuokrani maksettua. Mutta eipä stressiä, ei…

Mutta minkäs teet, työ on aina työtä ja siitähän ei tosiaankaan voi kieltäytyä kun vihdoin sellaista saa edes osa-aikaisesti!

 

Lisää aiheeseen liittyviä postauksia:

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

 

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Pluskoon kaavat ja läskiviha, miten ne liittyvät toisiinsa?

Sain yhdestä facebook ryhmästä idean kaivella esiin vanhat käsityölehteni, joita on vino pino vuosilta 2000-2010. Facebook-ryhmässä esiteltiin kuvaa käsityölehdestä vuosien takaa, jossa pluskoon kaavat olivat mallia kaapu, ja kuvateksteissä oli neuvoja kuinka piilottaa ylimääräiset muhkurat. Halusin kurkata omiin lehti-arkisoihin, että minkälaisia sen aikakauden pluskoon kaavat olivat. 

En ole moneen vuoteen tilannut mitään käsityölehtiä, kun niissä tuntuu pyörivän samat aiheet vuodesta toiseen. Olen vuosina 2006-2010 seurannut käsityö- ja neulelehtia tiiviisti, kun opiskelin pukuompelijaksi ja modistiksi.

Silloin olin 15-20 kiloa laihempi kuin nyt, joten en kiinnittänyt silloin mitään huomiota pluskoon kaavoihin koska no, en tarvinnut niitä. Mahduin käsityölehtien kapeaan muottiin, silloin olin muistaakseni kokoa 36, nykyään olen kokoa 48-50.

Näin laiha olin vuonna 2008. Olinkohan silloin myös parempi ihminen, kun en ollut ylipainoinen? No en tietenkään, mutta välillä siltä tuntuu, kun lukee somesta läskiviha-kommentteja.

Ihan mielenkiinnosta, nyt vuosia ja lisäkiloja myöhemmin katsoin uudestaan näitä samoja lehtiä, ja huomasin että silloin on kyllä fat shaming ollut todella avointa. Pluskoon kaavat olivat usein muodottomia tylsiä kaapuja, ja pluskokoa oli yksi kaava koko lehdessä. Saateteksteinä käytettiin usein lauseita kuten ”pyöreälle naiselle, isoille tytöille, pidentää ja hoikentaa, musta sopii isolle naiselle” ja niin edelleen. Tuskin nykypäivänä enää näin suoraan vihjataan, mutta aika pöyristyttävää kuinka vain vajaa 10 vuotta sitten on ihan suoraan sanottu, että ylipaino on aina huono asia, ja se pitäisi piilottaa oikeanlaisilla vaatteilla (muodottomilla, mustilla kaavuilla).

Ei ole ihme, että naisten on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kun kaikkialta toitotetaan että pitäisi olla pidempi, hoikempi, olla vähemmän vatsaa ja rintaa, mutta sitten ei kuitenkaan saa olla ihan liian laihakaan. Kurvikas pitää olla, mutta ei missään nimessä ylipainoinen.

Eli kun läski verhoutuu mustaan kaapuun, näyttää muutaman kilon hoikemmalta, eli hyväksytymmältä.

Samassa lehdessä oli aukeama myös korkeintaan 46-kokoisille, jotka sitten voivat pukeutua valkoiseen. Kaikissa pluskoon kaavoissa saatesanoina on hoikentava, pidentävä, muodot piiloon, kun taas alle 46-kokoisten kaavojen saatteissa on sanoja kuten ”säihkyvä, juhlien kaunotar, tyylikäs ja rauhallinen”. Miksi laihat naiset ovat säihkyviä juhlien kaunottaria, kun taas isompia naisia kehoitetaan verhoamaan kehojensa ”huonot puolet”?

Onneksi ehkä olemme jo hieman päässeet tässä 10 vuodessa eteenpäin, mutta edelleen tässä riittää työnsarkaa. Sen mitä selasin Suuren Käsityölehden digilehtiä, huomasin että nykyään heillä ainakin on kaikki kaavat kokoihin 54 asti, mikä on ihan mahtavaa. Toisaalta en nähnyt mallikuvissa yhtäkään isompaa naista mallina, ja varmasti yli koon 54 naisetkin ompelevat… Saa toki korjata jos asia on toisin, en tosiaan ole niin täysin perehtynyt viime vuosien käsityölehtiin.

Jotain parannusta sentään on tullut, mutta ”mekko joka vartalolle”, ja mallina on pitkä ja hoikka malli? Hmm.

Toivottavasti aikanaan pääsemme eroon kaikenlaisesta body shamingista.

Tässä alla on kuva neulelehdestä, aiheena vartalotyypit. Siinä asiantuntija kertoo minkälaisia vaatteita kuuluisi käyttää eri tyyppisillä vartaloilla. Kaikki lehdet ovat täynnä ohjeita kuinka piilottaa makkaroita ja kurveja, kun taas toisaalta liika hoikkuuskaan ei ole hyvä. Tässä neuvotaan pitkälle, hoikalle I-vartalotyypille kuinka lyhentää pituusvaikutelmaansa, tasapainottaa alavartalon mittasuhteita sekä lisätä muotoja hoikkaan vartaloon. Olet niin tai näin, olet aina väärinpäin.

Onneksi sentään harvoin nykyään enää näkee näin räikeitä juttuja :

Yllä on siis toiveohje – XL-kaava. Mallina kuvassa on kaikkea muuta kuin XL-kokoinen nainen, ja kuvatekstissä kehotetaan taas kerran piilottamaan huonoja puoliaan.

Toinen jännä juttu minkä huomasin oli se, että neuleohjeissa oli kokoja usein 56-58 asti, ilman mitään muodokas nainen -saatesanoja. Malleina kuvissa tosin usein oli vain laihempia naisia. Hassua, että saman aikakauden lehdissä on ompelukaavoissa vain tietyt koot, mutta neuloessa saa isokin nainen tehdä vapaasti omaa kokoaan? Eihän luulisi olevan niin vaikeaa sarjoa kaavoja myös kaikkia kokoja? Varsinkaan kun nykyään käsityölehdissä on sarjottu kaavat myös ainakin kokoihin 54 asti.

Onneksi nykyään on myös paljon netistä tilattavia kaavoja kaiken kokoisille, kuten esimerkiksi Jujuna ja Puuhakaspaja.

VINKKI! Pukeudu ihan juuri niinkuin haluat, koska olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! Se että itse tunnet itsesi mukavaksi jossain vaatteissa, on tärkeintä!

VINKKI! Olisi paljon helpompaa pukeutua juuri niinkuin itse haluaa, jos ympäröivä maailma ei toitottaisi sitä yhtä ja ainutta kehonkuvaa hyväksyttävänä!

 

Ja P.S. tämä postaus ei ole tarkoitettu niin, että haukkuisin Suurta Käsityölehteä tai muita käsityölehtiä ja sen tekijöitä, vaan huomioida sen ajan henki. Ja sen, että onneksi ajat muuttuvat ja voimme pikkuhiljaa antaa kehorauha kaiken tyyppisille kehoille!

Ja P.S. vielä, koska joku kuitenkin tulee mussuttamaan, kuinka ylipaino on epäterveellistä, niin se ei ole pointti tässä. 

 

Lue muita postauksia aiheeseen liittyen:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa – kolme laukkua ommeltu!

Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa – kolme laukkua ommeltu!

Sain ommeltua jo ajat sitten nämä laukut ja olen käyttänytkin niitä, mutta en ole saanut aikaiseksi kuvata niitä. Lapsi on ollut oksennustaudissa ja itse olen ollut terveenä ihme ja kumma. Olen kiipeämässä seiniä pitkin, kun emme voi tartuntavaaran takia lähteä minnekään. Olen sitten kuvaillut blogiin kaikenlaista, ja tässä nämä laukut:

Laukussa kaikki paitsi vuori on uusiokäytössä olevia matskuja. Nahka on nahkatakista, hihna on vyö ja päällikangas on verho. Sisällä vuori on ainut uusi kangas, jonka sain Vimmalta aikoinaan. Edessä alhaalla on nahkasta kaksi etutaskua.

Rakastan kirpputoreilla kiertelyä ja meillä onkin ihan lähikaupan vieressä Fida. Aiemmin täällä oli myös Hesyn kirppis ja se oli ihan suosikkimesta, mutta se valitettavasti siirtyi muualle.

Ompelin myös kaksi pikkulaukkua, Jujunan ilmaiskaavalla. Kaavan voi tulostaa itse tai tilata kotiin valmiiksi printattuna hintaan 2,50€.

Tässä laukussa käytin tekonahkaa, ostin joskus kirpparilta tekonahkahameen uusiokäyttöä varten. Täytyy kyllä sanoa että tykkään  niin paljon enemmän oikeasta nahasta materiaalina kuin tekonahasta. Sitä en tosin koskaan osta uutena, vaan etsin kirppareilta nahkavaatteita joita voi uusiokäyttää ompeluissa ja korviksissa. Korviksista lisää myöhemmin! Toinen kangas on Brysselistä aikoinaan ostettu afrikkalaisprintti.

Kummassakin laukussa hihna on ripsinauhaa. Kolmannessa laukussa on Vimman printtikangas ja nahkatakista leikattua nahkaa.

Tykästyin näihin pikkulaukkuihin! Seuraavaksi ajattelin kokeilla Swoonin ilmaiskaavaa, joka on vähän samanlainen kuin tämä Jujunan. Swoonilla on muitakin ihania laukkukaavoja – osa ihan ilmaisia.

Swoonin sivuilla on foldover clutch kaava ilmaisena, kuvat mitä sivuilla on laukusta on aivan ihania ja oikein huutaa, että ompele, ompele… Tykkään Swoonin sivuista, kun siellä on kaavan tilanneiden tekemiä laukkuja myös inspiraationa.

Kuva: Swoon Patterns
Kuva: Michelle Wilkinson Tripp, swoonpatterns.com
KUVA: Jennifer Greene, SWOONPATTERNS.COM

 

Tämän voisi ommella niin, että lisää siihen olkahihnan, en tykkää käyttää clutch-laukkuja. Laukkujahan ei voi koskaan olla liikaa, eihän?

 

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Olen aiemminkin kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja ulkonäön kommentoinnista, voisin jatkaa nyt vähän samalla linjalla. Asiasta joka koskee minun jokapäiväistä elämääni –  tissit.

​Olin neljännellä luokalla kun rintani alkoivat kasvamaan. Oli ajoittain todella vaivaannuttavaa, kun kehityin niin varhain, koska pojat alkoivat kiinnittää huomiota kehooni. Minua pilkattiin rintojeni takia ja muistan jo silloin, kuinka inhottavalta se tuntui. Huomio jota sain muodoistani hämmensi.

Sama kommentointi on jatkunut koko aikuiselämän. Minulla on ollut isot rinnat niin kauan kun muistan, ja tietysti mitä enemmän paino on noussut rinnat ovat kasvaneet entisestään. Naisilta kuulen usein, että hekin haluavat yhtä isot rinnat ja minun pitäisi olla iloinen niistä. Kaikilla kun ei ole isoja rintoja. Pienirintaiset naiset kertovat usein minulle että he kadehtivat isoja rintojani.

Miehiltä taas saa välillä niin uskomatonta palautetta, etten kehtaa niitä tänne edes kirjoittaa. En hypi ilosta kun olen aina ”se isorintainen”. Kaikki naiset eivät suinkaan haaveile isoista rinnoista, tai ole onnellisia niistä.

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

 

Isojen rintojen kanssa liikunta, varsinkin hyppiminen ja juokseminen on todella haastavaa. Rintoihin sattuu, vaikka olisi päällä kolmet rintaliivit ja neljät urheiluliivit päällekkäin. Pelkkä ajatus rintaliivien ostamisesta saa minut hermostumaan. Joudun ostamaan rintsikat erikoisliikkeestä, ja ne maksavat maltaita. Eivätkä ne kokemukseni mukaan aina ole edes hintansa väärti, kun olkaimet napsahtelevat rikki ja kaarituet painavat. Sen takia kuljen tälläkin hetkellä kulahtaneissa imetysrintsikoissa. Ja by the way – lopetin imetyksen 2,5 vuotta sitten. Mitkään rintaliivit eivät tunnu muutenkaan istuvan kunnolla ja ne helposti painavat jostain kohtaa ikävästi koska rinnat painavat niin paljon. Todella monet liivit ovat myös topattuja, vaikka olisivat isoa kokoa. Ihan kuin haluaisin muka näistä vielä isommat. Jos ostan push-upit, löydän tissit leuastani.

Minulla on viimeiset kymmenen vuotta ollut pahoja ongelmia niska-hartiakipujen kanssa. Päätä särkee, niskat ovat jumissa ja migreeni vaivaa. Uskon että isot, painavat rinnat myös aiheuttavat näitä kipuja. Isot, roikkuvat rinnat vaikuttavat myös ryhtiin, ja minun on vaikea pitää hyvää ryhtiä kun väkisinkin painopiste siirtyy eteen ja alas. Kuukautisten aikaan on myös ihan tuskaa, kun rinnat ovat arat ja särkevät.

Isojen rintojen kanssa on vaikea nukkua, ja kuumina kesäpäivinä (tai talvella kun on paljon vaatetta) kärsin siitä että hikoilen tissien alta. Se aiheuttaa välillä jopa ihan verestävää hankaumaa. Kerran pienirintaiset kaverini naurahtivat ajatukselle, kun kerroin että joudun suihkussa nostamaan rintani suurin piirtein olalle ja pesemään niiden alta!

Jopa syöminen on vaikeaa, kun tissit tunkevat ruokalautasen eteen, sen takia minulla onkin usein koko päivän ruokalista aina rinnuksilla. 

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

Kävin viime syksynä lääkärin puheilla rintojenpienennysleikkauksesta. Leikkaus on ollut mielessä jo vuosia, ja nyt uskaltauduin lääkäriin asiasta. En ollut varma haluanko leikkaukseen joten lääkäri antoi puoli vuotta vielä miettimisaikaa. En osaa vieläkään päättää menenkö vai en. Lääkäri sanoi laittavansa kirurgille lähetteen jos haluan, ja kirurgi sitten päättää pääsenkö lopulta leikkaukseen julkisella puolella. Pelkään kuitenkin että painoindeksini on ongelma, ja he varmasti laittavat minut laihduttamaan ennen kuin edes harkitsevat leikkausta.

Leikkaus on aina iso asia, enkä mene sellaiseen kevyin mielin miettimättä asiaa. Pelkäsin sektiotakin kuollakseni. Lisäksi jännittää, miten pärjäisin yksinhuoltajana leikkauksen jälkeen lapsen kanssa, tarvitsisin todella paljon apua.

Mietin myös leikkauksen jälkeen lopputulosta. Miltä rinnat tuntuvat sen jälkeen? Vaikka tuntuisikin kevyemmältä, tuntuisivatko rinnat omilta? Ulkonäön puolesta minulle on aika sama miltä rintani näyttävät, mutta varmasti leikkauksen jälkeen ne ovat eri näköiset. Tottuuko niihin ja mitä jos ei totukaan? Mitä jos leikkauksessa menee jotain pieleen ja kaduttaakin koko homma? Mitä jos leikkaus ei autakaan niskakipuihin? Lääkärin kanssa keskustellessani hän oli sitä mieltä että elämäntapamuutos (painon pudotus), masennus ja rintaleikkaus vielä päälle voisi olla liikaa. Silloin olin samaa mieltä, mutta nyt en tiedä enää mitä mieltä olen. Ehkä alan olemaan valmis leikkaukseen, jos sellaiseen pääsen.

Eniten haluaisin leikkaukseen sen takia että niskakivut (ja sitä myötä päänsäryt) vähenisivät ja liikkuminen ja oleminen olisi helpompaa. Muistan kun viime syksynä treenasin TFW:n salilla, ja teimme kyykkyjä seinää vasten. Niitä piti tehdä niin lähellä seinää kuin mahdollista, ilman että koskee seinään. Pääsin todella lähelle seinää, kunnes tissini ottivat seinään kiinni. Huoh. Usein ajattelen, että elämä pienemmillä tisseillä voisi olla paljon helpompaa ja kivuttomampaa. Mutta haluan kuitenkin ensin koittaa pudottaa painoa, ennen kuin harkitsen mitään leikkauksia. Kysymys vaan kuuluu – miten tässä elämäntilanteessa jaksaa elämäntaparemontteja? Ehkä palaan vielä tähän asiaan, jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi…

 

Oletko käynyt pienennysleikkauksessa? Menikö kaikki hyvin ja oletko tyytyväinen lopputulokseen? Vähenivätkö niska- ja päänsäryt? Tai harkitsitko asiaa mutta päädyit siihen ettet menekään? Kertokaa kokemuksia, voi lähettää myös meilitse jos ei halua julkisesti kommentoida. Kiitos <3

 

 

Lue muut kirjoitukseni ulkonäköaiheisiin liittyen:
Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?
​Lihavaa naista saa arvostella?
Training For Warriors kuntohaaste alkoi – missä kunnossa on masentunut mutsi?
​Itsensä rakastamisen opettelua