Kategoria: Työttömyys

Sain töitä!

Sain töitä!

Minä sain TÖITÄ! Jes! Olen koko ajan sanonut, että vuosi 2018 on minun vuoteni. Tämä on se vuosi, kun saan töitä ja alan tekemään hyviä asioita itseni vuoksi. Huolehdin itsestäni ja keskityn terveeseen itsekkyyteen. Maaliskuussa laitoin myös käyntiin sivutoimisen yrittäjyyden työkkärin kautta. En ole tosin vieläkään saanut päätöstä siihen liittyen, ja rahaa ei tipu ennen kuin joku käsittelee hakemuksen. Saa nähdä miten käy.

Mutta nyt kävikin tosiaan niin, että nuorisotalo jossa olin työharjoittelussa opiskelun aikana tarvitsi tuntityöntekijää, ja pääsin sinne viikonloppuhommiin loppukevään ajaksi! Ihan huippua, että soitin vain pomolle sinne ja paikka irtosi saman tien, ja he ovat jopa innoissaan siitä että tulen sinne. Ja voin kertoa, että niin olen minäkin! Itsetunto ja työmotivaatio laskee mitä pidempään on työttömänä, ja en ole 1,5 vuoden aikana päässyt edes työhaastatteluun mihinkään. On todella lannistavaa saada koko ajan ”kiitos mutta ei kiitos” -sähköposteja.

Onpa muuten myös haastavaa lapsen kanssa ottaa vastaan tällaisia keikkahommia – jos minulla ei olisi vanhemmat auttamassa lapsenvahteina, joutuisin vaihtamaan pojan vuoropäiväkotiin. Ja sitten kun ei ole tarvetta enää vuoropäiväkodille parin kuukauden työrupeaman jälkeen, joutuisinko vaihtamaan taas tarhaa? Vuoropäiväkodissa kun ei saa olla, ellei ole vuorotöissä. Miten ihmiset järjestävät nämä asiat keikka- ja pätkätöiden suhteen?

Ei ole todellakaan helpoksi tehty nämä hommat etenkään totaaliyksinhuoltajalle. Mitä ne ihmiset tekevät, joilla tukiverkot ovat ihan olemattomat?

Mutta, onpa täydellistä, että pääsen tekemään oman alani hommia osa-aikaisena ja samalla teen töitä myös itselleni: myyn käsitöitä ja kirjoitan blogia. Miten elämä voikaan joskus heittää pelkästään hyviä juttuja eteen? Toivotaan, että tämä on vain alkua loistavalle loppuvuodelle. Toivotaan, että kohta pystyn täysin elättämään itseni, ja pääsen tästä Kelan ja työkkärin paperinpyörittelystä eroon.

Ja toivotaan, että Kela ja työkkäri ei nyt aiheuta ongelmia, kun työtön aktivoi itsensä… Keikkahommat ovat hankalia yhdistää tukiin kun joutuu odottamaan palkkakuitteja. Olen täällä jo odotellut pari viikkoa työttömyystukea, jotta saisin vuokrani maksettua. Mutta eipä stressiä, ei…

Mutta minkäs teet, työ on aina työtä ja siitähän ei tosiaankaan voi kieltäytyä kun vihdoin sellaista saa edes osa-aikaisesti!

 

Lisää aiheeseen liittyviä postauksia:

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

 

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Jännitystä ilmassa – minusta tulee sivutoiminen yrittäjä!

Tämän vuoden alussa tuli voimaan uusi laki, jonka mukaan työtön voi kokeilla joko sivu- tai päätoimista yrittäjyyttä ja silti saada neljän kuukauden ajalta soviteltua työttömyysetuutta. Neljän kuukauden jakson jälkeen työkkäristä tehdään uusi selvitys yrityksestä, ja sen jälkeen päätetään onko yrittäjyys sivu- vai päätoimista.

Ajattelin kokeilla tätä sivutoimista yrittäjyyttä blogiyhteistöillä ja käsitöitä myymällä. Olen jo yli vuoden etsinyt ja hakenut töitä tuloksetta, joten yrityksen perustaminen on useasti käynyt mielessä. Tällä tavalla voin tienata itse lisää rahaa ja niin sanotusti pehmeästi laskeutua yrittäjyyteen, menettämättä kaikkia tukia. Toivon, että pikkuhiljaa voisin tulevaisuudessa siirtyä päätoimiseen yrittäjyyteen, mutta tällä hetkellä haen myös kokopäivätyötä.

Ei ole ollut mikään helppo homma selvittää työkkäristä miten tämä uusi laki toimii. Laitoin oman asioinnin kautta soittopyynnön käsittelijälleni, jonka piti ottaa yhteyttä 16.3. mennessä. Mitään ei kuulunut, joten soitin työvoimatoimiston yleiseen numeroon, jossa käskettiin odottamaan soittoa. Kun soittoa ei kuulunut, laitoin uuden soittopyynnön, ja käsittelijän piti ottaa yhteyttä 26.3. mennessä. Nyt maanantaina sitten soitin taas yleiseen numeroon, josta vastasi työntekijä joka ei tiennyt mistään mitään.

Tämän työntekijän mielestä en voisi toimia freelancerina vaan minun kuuluisi laskuttaa osuuskunnan tai toiminimen kautta. Hän kyseli onko minulla y-tunnusta ja millainen on liikentoimintasuunnitelmani. Sanoin ettei minulla ole mitään näistä, koska en ole perustamassa yritystä vaan sivutoimista yrittäjyyttä verokortin kautta.

Työntekijän mielestä on sekavaa, jos minulla ei ole y-tunnusta mutta toisaalta jos minulla on y-tunnus niin ”on se mahdollisuus aina että työvoimatoimisto katsoo että sinä olet päätoiminen yrittäjä”.

Hän oli myös sitä mieltä etten voi tehdä ilmoitusta yrittäjyydestä jälkikäteen, kun kerroin että olen aloittanut korujen myymisen jo 11.3., koska oletin että minuun otetaan yhteyttä heti kun jätän soittopyynnön. En voinut arvata, että joutuisin kaksi viikkoa odottamaan että joku osaisi vastata mitä tehdä. Soitin useasti, jätin soittopyyntöjä, laitoin sähköpostia, mutta kukaan ei vastannut! Huoh.

Miten kukaan työtön uskaltaa näillä tiedoilla ryhtyä sivutoimiseksi yrittäjäksi? Että periaatteessa voi olla että tuet lähtevät kaikki alta – mutta sitten periaatteessa ei! Työkkärissä työntekijöiden täytyy tietää näistä asioista, ei riitä että neuvotaan vähän sinne päin. Kysyin onko jotain asiantuntijaa, jolle voisin varata ihan ajan jotta saisin selvyyden näihin asioihin, niin ei kuulemma ole. Hän ohjasi minut googlaamaan asiaa yrittäjyys-sivustoilta. Puhelu loppui siihen että sovimme, että voisin heti käydä täyttämässä selvityspyynnön jonka hän laittaisi omaan asiointikansiooni.

Neljän kuukauden kuluttua yritystoiminnan aloittamisesta yritystoimintasi pää- ja sivutoimisuus arvioidaan kuten nykyisin. Jos yritystoiminnan arvioidaan olevan päätoimista, oikeutesi työttömyysetuuteen päättyy. Jos yritystoiminta on sivutoimista, voit edelleen saada työttömyysetuutta. – mol.fi

Kävin katsomassa omaa asiointikansiotani, mutta siellä ei ollut selvityspyyntöä, joten soitin uudestaan seuraavana päivänä, toivoen että siellä olisi joku joka tietäisi asioista jotain. Onneksi oli. Sain selvityspyynnön laittamiseen ohjeet ihan kädestä pitäen, jotka olivat ihan erilaiset kuin mitä edellinen työntekijä oli antanut. Selvityspyyntö pitikin itse käydä tekemässä.  Sain sen tehtyä, ja nyt odotan että joku käsittelee pyynnön, jotta voin aloittaa neljän kuukauden kokeilujakson.

Sillä aikaa työttömyysetuuteni maksatus on keskeytetty, joten toivon että he käsittelevät sen pian. En usko että näin tulee käymään, jos heillä kestää yli kaksi viikkoa vastata soittopyyntöön ja aktiivimallikin työllistää. Joten, tervetuloa seuraamaan jännitysnäytelmää, että kuinka kauan tämän käsittelyssä menee, ja mitä tapahtuukaan neljän kuukauden jälkeen? Toinen taistelu alkaa sitten myös Kelan kanssa, täytyy selvittää muun muassa miten ilmoitan hakemukseen sivutoimisen yrittäjyyden työpäivät, koska minulla ei ole työaikoja. Mutta se onkin sitten varmaan ihan toisen postauksen arvoinen asia, Kelan kanssa asiointi. Yksi taistelu kerrallaan!

No, joka tapauksessa olen innoissani. Tästä se lähtee, uusi blogisivusto, uudet tuulet puhaltaa. Teen muuten korviksia nyt jo myyntiin, käykää tsekkaamassa insta Mutsin Tekemä, siellä on jo muutamia koruja myynnissä!

 

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Työttömyys on pinnalla tällä hetkellä, kiitos eduskunnan joka äänesti työttömien “aktiivimallin” läpi, kritiikistä huolimatta. Lähetin sähköpostia kaikille kansanedustajille, saatteena blogitekstini aiheesta. Minulle vastasikin todella moni kansanedustaja, vasemmistosta, vihreistä, persuista, RKP:stä sekä SDP:stä. Kiitos teille kaikille vastanneille! Moni heistä kertoi, että oli saanut kymmeniä viestejä huolestuneilta ihmisiltä ja että aikovat äänestää lakia vastaan. Osa heistä vastasivat jälkikäteen, että ovat pahoillaan lain läpimenemisestä.

Yksikään aktiivimallin puolesta äänestäneistä ei vastannut minulle mitään. Jos on valmis heittämään työttömät bussin alle, voisi edes vastata jotain hätääntyneelle kansalaiselle, jota tämä laki oikeasti koskettaa?

Paljon puhutaan siitä, että onpa hyvä kun työttömiä aktivoidaan, mutta väitän että heistä ei kukaan tiedä miten laki oikeasti vaikuttaa työttömän elämään. Voisin ottaa vaikkapa jonkun kokoomuksen kansanedustajan pariksi kuukaudeksi luokseni asumaan, ja näyttää millä tavalla nämä lait oikeasti vaikuttavat ihmisten elämään. Kun tällaiset viedään läpi, se kertoo siitä että nämä kansanedustajat ovat todella pihalla siitä mitä meille kansalaisille oikeasti kuuluu.

Yksi asia jolla voisi helpottaa työttömän elämää, on tehdä Kelan kanssa asioiminen helpommaksi. Kun tekee esimerkiksi keikkatyötä silloin tällöin, joutuu pahimmillaan odottamaan palkkakuitteja ja tukia rahatta kuukausia, kun niitä käsitellään. Tähän olisi varmasti jokin helpompikin ratkaisu.

Minkälaista sitten on olla työttömänä? Voisin kertoa teille muutaman tarinan aiheesta. Olen kahteen otteeseen elämässäni ollut työttömänä, juuri tällä hetkellä ja vajaa 10 vuotta sitten.

Ei työkokemusta – ei töitä

Kun noin 10 vuotta sitten olin työttömänä, olin juuri valmistunut pukuompelijaksi ja modistiksi. En saanut töitä alalta, koska työpaikat olivat kiven alla eikä minulla ollut työkokemusta. Olin siis pattitilanteessa, ei työkokemusta = ei töitä. Olin nuori ja en osannut miettiä vielä valmistumisen jälkeistä aikaa, että onko töitä edes tarjolla tällä alalla. Olisi ehkä ollutkin, jos minulla olisi ollut rahkeita yksityisyrittäjyyteen.

Ja mitenkäs sitä työkokemusta sitten hankitaan, ellei työllä? Olin todella lähellä saada paikan teatterin puvustamosta, olin toiseksi viimeinen hakija, ja he lupailivat jo paikkaa minulle. Kun kerroin että olen juuri valmistunut, hekin olivat sitä mieltä että jostain pitää aloittaa, ja vaikutin pätevältä koulutöiden perusteella. Heistä ei kuulunut mitään joten soittelin perään, ja sain kuulla että viimeisellä hakijalla oli paljon kokemusta teatterihommista, joten he valitsivat hänet. Vieläkin harmittaa.

Hain sen jälkeen vähän kaikkialle töihin, siivoojaksi, myyjäksi, kaupan kassalle ja niin edelleen. En usein päässyt edes haastatteluun. Kävin vaateliikkeessä haastattelussa, paikassa jossa olin aiemmin ollut kesätyöntekijänä. Ajattelin että sinne ainakin pääsen, kun olen ollut siellä aiemminkin töissä. En päässyt edes jatkohaastatteluun. Minulla oli kaksi tutkintoa takana, melkein kymppitonnin opintolainat eikä mitään mahdollisuutta alkaa maksamaan niitä takaisin. Kuukausien ahkeran hakemisen jälkeen lannistuin jatkuvista “kiitos hakemuksesta, mutta emme valinneet sinua tällä kertaa” -meileistä ja vajosin sohvan pohjalle tuijottamaan ostos-tv:tä kun kämppikset olivat koulussa ja töissä. Kun he tulivat iltapäivällä kotiin, makasin edelleen  sohvalla. Olin masentunut ja lannistunut, miksi en kelvannut töihin? Aiemmin niin aurinkoinen ja sosiaalinen persoonani vajosi pohjamutiin, ja lopulta oli vaikea päästä edes ruokakauppaan.

Vihdoin sain työpaikan, mutta millaisen?

Olin vajaan vuoden työttömänä, kunnes vihdoin nappasi, tutun tutun kautta sain työn kauppakeskuksesta eräästä liikkeestä. Sain kuulla, että jos halusin työhön perehdytyksen, minun pitäisi tulla päivää ennen töihin palkatta muutamaksi tunniksi. Muuten olisin ihan yksin uudessa myymälässä ilman perehdytystä, joten oli pakko suostua. Tässä vaiheessa olin valmis ottamaan vastaan ihan mitä tahansa työtä, ja näköjään millä tahansa ehdoilla.

Sopimuksen mukaan työhön ei kuulunut myöskään ruoka- eikä vessataukoja. Vessassa piti juosta kassan avain kädessä kiireellä, ja toivoa ettei kukaan varasta sillä aikaa mitään.Pomo oli töissä kellarissa varastolla, ja hänet sai kiinni välillä kun soitti. Kaupassa oli turvaton olo usein asiakkaiden takia, enkä saanut kunnollista perehdytystä vaarallisten tilanteiden varalle.

Toinen työtarjous ja yksi nyrjähtänyt nilkka

Olin kaupassa pari viikkoa töissä, kunnes sain toisen työpaikan sekatavarakaupassa ja helpottuneena irtisanouduin. Uudessa paikassa ensimmäisen työpäivän jälkeen nilkkani nyrjähti, ja jouduin kahden viikon sairaslomalle. Menin sairasloman jälkeen takaisin töihin, vaikka nilkka oli vielä vähän arka, mutta pelkäsin että se näyttää huonolta jos olisin koeajalla liian kauan poissa. En silti osannut arvata mitä sairasloman jälkeen tapahtuisi.

Olin sairasloman jälkeen viisi päivää töissä, ja perjantaina työpäivän jälkeen, juuri ennen juhannusta pomo kutsui minut huoneeseensa. Hän ojensi minulle paperin ja sanoi “allekirjoita tämä“. En tajunnut mistä oli kyse. Paperissa luki “koeaikapurku”. Kysyin hämmästyneenä että saanko potkut? Pomo vastasi myöntävästi, eikä suostunut kertomaan miksi. Tivasin syytä, mutta hän ei sanonut muuta kuin että allekirjoita ja sitten tuo työavaimesi minulle. Shokissa allekirjoitin, itku kurkussa menin hakemaan tavarani ja vein avaimet pomolle. En voinut uskoa että minut oli juuri irtisanottu ensimmäistä kertaa ikinä.

Jouduin kutsumaan työsuojelun apuun työnantajaa vastaan

Kun toivuin shokista, lähetin sähköpostia perään ja kyselin syitä potkuihin. En saanut mitään vastausta. Lopulta otin yhteyttä työsuojeluun, joka puolestani vaati syitä potkuille. Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä että he potkivat minut pihalle sairaslomani takia. Syyt jotka sain kuulla työsuojelun kautta saivat minut aivan raivon partaalle. Suoria, törkeitä valheita. Olin kuulemma muun muassa liian hidas ja epäsopiva työhön. Puhuin töissä ollessani paikan pomon kanssa kun sanoin että tuotteita ja hyllypaikkoja on niin paljon että on vaikea oppia missä mitäkin on, ja pomo sanoi että on ollut talossa puoli vuotta eikä vieläkään tiedä kaikkien tuotteiden paikkoja ulkoa. Miten he sitten voivat kutsua minua hitaaksi, kun olin ollut siellä viisi päivää töissä (joista neljä aran nilkan kanssa)? En saanut minkäänlaista palautetta keneltäkään siellä, että olisin ollut liian hidas. Eikö siitä olisi kuulunut kertoa minullekin, kun olin siellä vielä töissä? Jännä juttu, ettei missään muissa samankaltaisissa töissä ole koskaan valitettu, että olisin hidas ja sopimaton myymälätyöskentelyyn.

Tapaus ei päässyt lopulta poliisin kuulusteluja pidemmälle syyttäjän pöydälle, koska työntekijät kaikki kertoivat samaa kuin pomot, vaikka osa ei ollut edes nähnyt minua siellä töissä. Juttelin erään entisen työntekijän kanssa joka sanoi että siellä paikassa on ollut muutakin häikkää, ja hänkin oli taistellut liiton kanssa tätä pomoa vastaan, tuloksetta. Jouduin katkerana lopulta luovuttamaan, kun oli sana sanaa vastaan.

 Uusi työpaikka, uudet kujeet? 

Vajaan kuukauden päästä sain onneksi uuden työpaikan ja pystyin paikkailemaan vajonnutta itsetuntoani. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, ja se että minua kutsutaan hitaaksi ja huonoksi työntekijäksi, ottaa yllättävän paljon itsetunnolle pitkän työttömyyskauden jälkeen. Menin uuteen työpaikkaani, naamiaiskauppaan. Ensimmäisen työpäivän jälkeen jäi fiilis että ihan hyvinhän se meni, ja kiva päästä taas töihin.

Seuraavana päivänä töihin tullessani työkaveri sanoi että pomo haluaa jutella. Tuli inhottava tunne heti, ja oikeassa olin – sain nimittäin potkut. En voinut uskoa korviani. Pomo huusi minulle kurkku suorana täristen, kuinka eräät pojat olivat kympin edestä varastaneet tavaraa suoraan silmieni alla. Olin edellisenä päivänä saanut ohjeen, että kassalta ei saanut poistua. Minut jätettiin heti ensimmäisenä päivänä yksin kassalle, ja selvisi että pomo ja toinen työntekijä olivat vakoilleet minua kameroista alakerrasta.

Potkujen syyksi pomo vihasta täristen sanoi myös sen että illalla kassaa laskiessani olin pyytänyt laskinta. Seurasi huuto-saarna siitä kuinka nykyajan nuoret eivät osaa laskea päässälaskuja. Yritin sanoa väliin että en ole hyvä päässälaskuissa, että eikö silloin ole parempi käyttää laskinta? Lopulta lähdin liikkeestä pois, kun en jaksanut enää kuunnella huutoa. Olin ihan ymmälläni, miten voin saada kahdet potkut peräkkäin?

Myöhemmin törmäsin tämän kaupan työntekijään kadulla, joka kertoi että ennen minua oli toistakymmentä ihmistä saanut potkut, kaikki erilaisista yhtä naurettavista syistä. Hän sanoi että älä ota itseesi, että se pomo oli ihan sekaisin. Se helpotti.

Onneksi sentään työkkärissä ymmärrettiin, että irtisanomiset eivät johtuneet minusta, vaan työnantajasta. Mitä jos olisin joutunut vielä tappelemaan karenssin kanssa? Pelkäsin että he luulevat että olen itse aiheuttanut potkut peräjälkeen.

Tämän jälkeen olin taas muutaman kuukauden työttömänä, kunnes menin Seuren haastatteluun. Siellä kerroin että olen päättänyt hakea keväällä nuoriso-ohjaaja-opintoihin, ja haluaisin töitä esimerkiksi koulunkäyntiavustajana. Sellainen paikka löytyi onnekseni saman tien ja minut otettiin töihin pelkän puhelinhaastattelun jälkeen. Olin 8 kuukautta töissä siellä, kunnes koitti kesälomat, ja menin syksyllä opiskelemaan.

Se joka hokee kaikkialla että työtä kyllä tekevälle löytyy, voi miettiä kaksi kertaa onko asia oikeasti noin yksinkertainen?

Kansalaisaloitteessa liittyen aktiivimallin kumoamiseen on tätä kirjoittaessani jo 104 088 ääntä. Vielä voi silti allekirjoittaa aloitteen, koska se on myös suora viesti kansanedustajille mitä olemme mieltä työttömien kyykyttämisestä. Aloitteen löydät TÄÄLTÄ.

 

Ps. Voit myös lähettää työhakemuksen suoraan kansanedustajille jos tuntuu olevan vaikeaa saada työpaikkaa!

 

“Ne elää mun verorahoilla!” – ja muita asioita joita työtön kuulee jatkuvasti

“Ne elää mun verorahoilla!” – ja muita asioita joita työtön kuulee jatkuvasti

Mediassa usein köyhyys ja etenkin työttömyys nostetaan esille samalla tavalla – sossupummi, laiska tukien nostaja. Veronmaksajien sohvalla makoilija. Elämäntapatyötön. Oma vika kun oot köyhä, menisit töihin.

Työttömyys-uutisten kommenttiosiossa ollaan melkein aina sitä mieltä että hyvä köyhä on nöyrä. Kiitollinen. Tiedostaa sen, että on toisen luokan kansalainen, ja muistaa joka käänteessä kiittää teitä muita veronmaksajia niistä kaikista tuista mitä joutuu nöyränä nostamaan. Ei saa missään nimessä valittaa, koska sehän olisi epäkiitollista. Hyvällä köyhällä ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta, eikä myöskään saa asua liian kalliisti. Pitäisi olla kiitollinen siitä että saa maata kotona sohvalla, kun muut raatavat perseensä ruvelle puolestasi, kun ei työ kelpaa.

”Ne elää mun verorahoilla!”

Kenen nämä meidän verorahat on, jos ei meidän kaikkien? Kenellä on oikeus käyttää verorahoja? Eivätkö ne verorahat olekaan meitä kaikkia varten? Eikö toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus ole juuri niitä tilanteita varten kun joutuu työttömäksi? Valitettavasti elämässä ei voi ennustaa työttömyyttä, masennusta, kouluun pääsemättömyyttä tai muitakaan syitä minkä takia saattaa joutua turvautumaan yhteiskunnan tukiin. Harvemmin kukaan lapsena muutenkaan haaveilee siitä että “minusta tuleekin isona köyhä!” 

Lisäksi – työttömyysetuudesta maksetaan yleensä sen 20% veroja.

”Miten sulla on varaa läppäriin?”

Vaikka elän juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, minulla on silti tietokone ja puhelin. Niitä tarvitaan melkeinpä kaikkeen nykyään, ja kuinka voisin vastaanottaa töitä, jos minulla ei ole puhelinta? Meillä on sohvat, tiskikoneet, dvd-laitteet ja lelut. Kukaan ei voi tietää, mistä ne ovat meille tulleet tai millä ne on maksettu, vai ovatko ne kenties saatu ilmaiseksi. Se, että muualla maailmassa eletään ilman näitä tavaroita, ei tarkoita sitä etteikö täällä suomessa voisi olla köyhä ja silti omistaa puhelimen ja tiskikoneen.

Ostan todella paljon tavaroita kirpputoreilta, edellä mainittu dvd-laitekin on kierrätyskeskuksesta ostettu kympillä. Jos ostan (yleensä osamaksulla) jotain kalliimpaa, nipistän sen rahan jostain muusta. Melkein koko asuntoni on sisustettu vuosien varrella kierrätys-huonekaluilla ja tavaroilla. Lelut ja vaatteet ostan useimmiten kirpputoreilta tai haemme ilmaiseksi facebook-kirpparien tai hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Osa tavaroista on tietysti hankittu kun olin vielä töissä.

Kukaan ei voi sanoa kenenkään ulkonäöstä tai kodista päätellen, onko heillä varaa ruokaan ja joutuvatko he nipistämään joka kuukausi jostain.

”Kyllä töitä tekevälle löytyy.”

Ei muuten välttämättä löydy. Työnhakijoita on suhteessa paljon enemmän kuin työpaikkoja.Hakijoita saattaa olla yhtä työpaikkaa varten satoja. Miten erottautua, jos vaikkapa työkokemusta tai riittäviä opintoja ei ole? Hyvin kouluttautuneella voi olla se ongelma, ettei ole työkokemusta omalle alalle ja samaan aikaan sitä on ylikouluttautunut siivoojaksi. Ja mitä järkeä on opiskella yhteisillä verorahoilla vuosia, jotta pääsisi töihin siivoojaksi, kun muualta ei heru töitä?

Työt ovat nykyään pätkissä ja nollasopimuksilla, joissa työntekijällä ei ole paljoa sananvaltaa, ja usein työnhakijan puolelta on vaikeaa hypätä nollasopimukselle, koska silloin hyppää mahdollisesti tyhjän päälle.  Avoimia työpaikkoja hakevat myös jo työelämässä olevat, ja silloin pitkään työttömänä ollut jää hakuprosessissa alakynteen. Pitkä työttömyysjakso saattaa näyttää huonolta cv:ssä joidenkin työnantajien mielestä. Miksi työnhakija ei ole tehny töitä vuoteen?

Ihmisten tilanteet ovat niin erilaisia, esimerkiksi vuorotyötä on vaikeaa tai jopa mahdotonta ottaa vastaan. Koululaisen lapsen yksinhuoltaja-vanhemman on vaikea tehdä iltoja ja viikonloppuja, jos kunta ei pysty järjestämään koululaiselle toimintaa iltaisin.

Myös ikä on suuri tekijä, yli viisikymppisiä ei tykätä enää palkata töihin. Tämä on kyllä mielestäni aivan käsittämätöntä. Ensin vaaditaan rutkasti työkokemusta, ja sitähän yli viisikymppisillä useimmiten on, mutta silti ei kelpaa koska olet yli-ikäinen.

”Nythän sä voit tehdä kaikkea kivaa kun sulla on aikaa, kun oot työtön!”

Kun on työttömänä, ei tosiaankaan ole rahaa tehdä mitään, yleensä edes lähteä kahvilaan kahville. Tai jos menee kahville, pitää nipistää jostain muusta. Kaikki muut ovat päivisin töissä, ja mitä pidemmälle työttömyys venyy, sitä enemmän se alkaa ahdistaa. Mahdolliset säästöt hupenevat ja ruokatarvike-varastot tyhjenevät. Laskut saattavat kasaantua päällekkäin ja joutuu ottamaan lainaa ystäviltä ja sukulaisilta (ja kaikilla ei edes ole niitä keneltä lainata).

Lumipallo-efekti lähtee pyörimään, ja kohta ovat laskut jo lähes ulosotossa. Itselläni kävi alkuvuodesta niin, että Kelaan siirtyessä toimeentulotuen hakemukset viivästyivät (minulla 1,5kk), ja työkkäri sekoili päätösten kanssa ja jouduin olemaan tammikuun ja puolet helmikuusta täysin ilman rahaa. Siitä sekoilusta alan toipua taloudellisesti vasta nyt, loppuvuodesta. Toimeentulotukeenhan ei oteta huomioon esimerkiksi myöhästymismaksuja mitä laskuista tulee, vaikka syy olisi Kelan puolella.

Olen usein kuullut työssäkäyviltä, että ollapa työtön niin voisi tehdä kaikkea kivaa. Silloin puren hammasta ja mietin, että ollapa työ, jotta olisi rahaa tehdä jotain.

“Työ määrittää sinut ihmisenä”

Tai ainakin siltä tässä yhteiskunnassa tuntuu – sinut määritellään työsi kautta. Työtön leimataan helposti laiskaksi, luuseriksi, töitä vieroksuvaksi. Usein luullaan että työttömälle ei mikään duuni kelpaa, kun on kivempaa istua kotona. Kehtaan silti väittää, että suurin osa työttömistä oikeasti haluaa töihin. Itseäni ainakin hävettää usein kertoa että olen työtön, vaikka häpeä saattaa olla vain omassa päässäni.

Kun olen missä tahansa tapahtumassa missä on minulle entuudestaan tuntemattomia aikuisia, menee puhe usein siihen, että mitä teet työksesi. Muut ovat palomiehiä, kaupan kassoja, insinöörejä, sairaanhoitajia ja minä olen työtön. Muut puhuvat omakotitaloistaan, lomamatkoistaan ja sijoituksistaan. Minä kerron, kuinka eilen ei rahat riittäneetkään kaupan kassalla, ja jouduin jättämään ostoksia pois.

”Minäkin voisin jättäytyä työttömäksi, mutta moraali ei anna periksi!”

Tämä on yksi järjettömimmistä kommenteista joita näkee usein kommenttipalstoilla. “On väärin maata sohvalla kun muut raatavat!” Usein tuntuu, että jotkut työssäkäyvät ovat ihan kateellisia niille, jotka vain “saavat” maata kotona. Kun sanoo, että siitä vaan jättäydyt työttömäksi jos se vaikuttaa niin kivalta, vastaus on että he eivät sitä voisi tehdä, kun se olisi moraalitonta. Tämä kertoo kaiken siitä asenteesta, että työttömyys on jokaisen oma valinta.

”Muuta sitten työn perässä!”

Mielestäni ei ole kohtuullista vaatia työtöntä muuttamaan aina kun työtä ilmaantuu jonnekin, varsinkin jos on lapsia, tai vaikkapa huolehtii iäkkäistä vanhemmistaan. Ei ole muutenkaan oikein vaatia ketään jättämään tuttuja kulmia, perhettään ja ystäviään työn takia. Tietysti jotkut tekevät niin – mutta on kohtuutonta väittää että kuka tahansa voisi muuttaa 600 kilometrin päähän työn takia. Jos minä muuttaisin pois pääkaupunkiseudulta, jättäisin jälkeeni koko tukiverkostoni, jota ilman en jaksa. Ja sehän ei palvele ketään että olen puolen vuoden päästä burn outissa, kun yrittäisin pyörittää arkea, työelämää, itseäni ja lastani yksin.

Lisäksi – mitä järkeä on muuttaa satoja kilometrejä työn takia, josta saattaa saada potkut milloin tahansa? Nykyään on vaikea saada vakituista työpaikkaa, eikä se ole varmaa hommaa sekään.

”Ryhdy yrittäjäksi, niin minäkin tein!”

Kaikilla ei ole valmiuksia ryhtyä yrittäjäksi, se ei tosiaankaan ole helppoa. Täytyy olla toimiva liikeidea ja osaamista. Riskit ovat isot. Pienyrittäjyys on tehty vaikeaksi ja riskialttiiksi, ja sitä jää tyhjän päälle kun tuet katoavat. Verotus on kovaa ja pienyrittäjä kilpailee suuryhtiöiden kanssa, Suomi kun on ketjuliikkeiden luvattu maa. Tilavuokrat ovat kalliit ja pienyrittäjillä on harvemmin varaa esimerkiksi kauppakeskuksien vuokriin. On pelottavaa hypätä tuntemattomaan, koska jos epäonnistuu ei välttämättä saa taloudellista apua mistään.

Tämä on silti minun unelmani, jonka toivon toteutuvan tavalla tai toisella tässä lähitulevaisuudessa.

”Mitäs teet lapsia kun olet köyhä!”

Tämä on suosikkini näistä väitteistä. Niinpä, mitäs et ennakoinut että kolmen vuoden päästä lapsen syntymästä joudut työttömäksi! Pitäähän sitä vastuullisena aikuisena ja vanhempana tajuta, että ei voi lapsia tehdä ellei ole koko elämää jo suunniteltuna.


Jopa eduskunnassa ollaan sitä mieltä että työttömät ovat luusereita, joille pitää näyttää vähän keppiä, työttömän aktiivimallin kautta. Mediassakin työttömät esitetään usein luusereina jotka vain käyttävät hyväksi verorahoja, onko siis ihme että ihmiset ajattelevat näin työttömyydestä? Tämä on yksi syy minkä takia päätin osallistua Yle Perjantain dokumenttiin, joka esitetään tammikuun lopulla. Siellä kerron minun tarinaani työttömyydestä ja köyhyydestä.

Mitä jos jo unohtaisimme nämä vanhat, pölyttyneet ennakkoluulot? Ei auta ketään syyllistää ja mollata työtöntä, ja väittää että työttömyys on vain omaa syytä. Muutenkin on älytöntä lokeroida ihmisiä “me” vastaan “ne” tyyliin. Mistä voit tietää ettet ikinä joudu “niiden työttömien sakkiin”? Me olemme kaikki ihmisiä, erilaisilla elämäntarinoilla varustettuja.

Minkälaisiin ennakkoluuloihin olet itse törmännyt työttömyyteen liittyen?

 

Työttömien aktiivimallista

Työttömien aktiivimallista

Nyt on Sipilän hallitus keksinyt upean tavan saada minut ja muut työttömät laiskaperseet ylös sohvilta hakemaan töitä – nimittäin työttömien aktiivimalli. Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa kolmen kuukauden aikana, maksetaan työttömyysetuus seuraavat kolme kuukautta 4,65 prosentilla alennettuna. Peruspäivärahaa saavalla se tekee noin 32 euroa kuukaudessa, ja ansiopäivärahalla 66 euroa. Eli nyt työttömät sankoin joukoin hakemaan töitä ja työkkärin kursseille, muuten tyhjenee lompakko entisestään!

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, että työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana ole osoittanut aktiivisuutta olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittavaa työaikaa neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana tai ansainnut yritystoiminnasta vastaavaa tuloa taikka ollut viittä päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana.

Lisäksi ehdotetaan, että omavastuuaika lyhennetään seitsemästä päivästä viiteen päivään. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

 

“Valiokunta arvostelee esitystä siitä, että aktiivisuuden osoittaminen olemalla työssä riippuu usein muustakin kuin työttömästä itsestään. — ”Valiokunnan käsityksen mukaan vaatimus työllistymisestä vähintään viideksi päiväksi on usean pitkäaikaistyöttömän kohdalla epärealistinen, etenkin jos taustalla on elämänhallintavaikeuksia, päihdeongelmia tai terveydentilan asettamia rajoituksia.” (Kansan uutiset)

Eihän se kolmekymppiä niin paha ole, jokaisen täytyy osallistua talkoisiin, voisi ajatella. On se silti todella epäreilua että työtöntä rangaistaan asiasta, johon tällä ei ole välttämättä mahdollisuutta vaikuttaa. Aktiivimalli nimikin jo pelkästään saa minut kiemurtelemaan raivosta.

Ei se ole aktivoimista, jos rahat viedään minusta riippumattomista asioista. Aktiivimalli puskee esille sitä samaa vanhaa tarinaa siitä että työtön on vain laiska elämäntapa-luuseri, joka ei oikeasti halua työllistyä.

Miten käy esimerkiksi kaikille yt-neuvotteluissa potkut saaneille yli 50-vuotiaille, jotka putoavat työmarkkinoilta ikänsä takia? Tai sille nuorelle, joka ei saa töitä koska ei ole työkokemusta? Entä sitten kaikki ne, joilla saattaa olla elämänhallinnassa vaikeuksia ja ovat pitkäaikaistyöttömiä? Onko reilua poistaa heiltäkin rahat taskusta? Jos edes hyvät, kykenevät työnhakijat eivät saa töitä koska niitä ei kaikille riitä, miten sitten nämä edellä mainitut saavat? Itsekin olen taas törmännyt siihen, että kun olen opiskellut itselleni uuden ammatin juurikin työllistyäkseni, en saakaan töitä koska ei ole työkokemusta.

On toki monia syitä työttömyyteen, mutta totuus on kuitenkin että kaikille ei edes riitä töitä. Jos hallitus on sitä mieltä että pitäisi mennä päiväksi tai kahdeksi töihin johonkin, voisivat he samalla tehdä Kelan paperinpyörityksestä vähän helpompaa. Jos nyt sattuukin saamaan kahden päivän keikkatyön kuukauden aikana alkaa armoton byrokratia-sotku. On odotettava palkkakuittia pahimmillaan 1,5 kuukautta, jonka aikana työttömyysetuus on katkolla. Pahimmillaan voi joutua odottamaan kaikkia rahoja parikin kuukautta, kahden työpäivän takia. Se stressin määrä mikä näistä keikkahommista saattaa koitua on todella suuri, ja pelko toimeentulosta käy mielenterveydelle etenkin jos on vielä perhe elätettävänä. Etenkin kun Kela on koko vuoden sekoillut ja hakemusten käsittelyt viivästyneet.

Politiikassa kaiken nähnyt SDP:n Eero Heinäluoma sanoi, että ”ensimmäistä kertaa hyväksymme sellaista lainsäädäntöä, jossa rangaistaan henkilöä täysin ilman henkilön mitään omaan toimintaan liittyvää syytä, muuta kuin että hän on joutunut työttömäksi”. – Kansan uutiset

Miten voi olla mahdollista että hallitus on näin pihalla elämän tosiasioista (no, tietenkään en oikeasti ole yllättynyt)? Kaiken huippu on se, että kun aktiivimallia käsiteltiin eduskunnassa, loisti koko hallitus poissaolollaan. Edustaja Ben Zyskowicz (kok.), Juhana Vartiainen (kok.) ja Wille Rydman (kok.) olivat tietenkin käyneet puolustamassa esitystä. Zyskowicz oli sitä mieltä että ”aktivointimalli tulee johtamaan siihen, että sadat, ehkä tuhannet työttömät tulevat työllistymään lyhytaikaisiin työsuhteisiin, jotka auttavat heitä pysymään työttömyysturvassa nykytasolla”. Ben hyvä, sinä et tiedä yhtään mitään työnhaun vaikeudesta nykyään. Ei sinne lyhytaikaisiinkaan töihin vaan mennä. Ja jos meneekin, tulee ylläoleva ongelma – byrokratiasotku Kelan kanssa.

Miten he ajattelivat hankkia työpaikkoja kaikille halukkaille rankaisemalla siitä ettei pääse töihin tai työkkärin kurssille? Miksi työnantajille ei tule rangaistussakkoja irtisanomisista? Tai siitä että palkkaavat vuosi toisensa jälkeen vain työkokeiluun työttömiä, maksamatta heille oikeaa palkkaa?

Kansanedustajat tekevät päätöksiä, joissa saavat tilastot kauniiksi. Tosiasiassa  he kurjistavat meidän työttömien ja jo entuudestaan köyhien elämää. Tiedätkö sinä, Ben Zyskowicz, miltä tuntuu elää koko ajan tuli perseen alla, ja pelätä sitä kuinka toimeentulo viedään jalkojen alta? Etpä tietenkään, koska sinun toimeentulosi on turvattu.

 

No mutta, jos töitä ei ole saatavilla niin eivätkö ne laiskat työttömät voi hakea työkkärin kursseille sitten? Niin, minäpä hain työkkärin kahdelle yrittäjä-kurssille syksyn aikana. Ja kas kummaa, en päässyt kummallekaan kurssille koska hakijoita oli enemmän kuin kurssipaikkoja. Rakkaat kansanedustajamme, jos puskette läpi ehdotuksenne aktiivimallista, voitteko varmistaa että työtön pääsee edes hakemalleen kurssille? Tuleeko siitäkin sanktio jos ei pääse kurssille, vai riittääkö pelkkä hakeminen? Miten hemmetissä voitte viedä meiltä rahat taskusta, kun työkkärillä ei edes ole tarpeeksi kursseja halukkaille!? Jos niitä ei ole edes pääkaupunkiseudulla, saanen epäillä, että pienissä kunnissakaan on.

Aktiivimallia ovat kritisoineet monet kansanedustajat (esimerkiksi Li AnderssonVille NiinistöEmma Kari, sekä Rami Lehto ja Arja Juvonen), sekä esimerkiksi Saku Timonen ja Työttömien Keskusjärjestö ry.

Eduskunnassa käytiin juuri äänestystä asiasta ja aktiivimalli sitten runnottiin läpiSaku Timosen blogin mukaan tämä laki olisi ollut käytännössä jo voimassa tämän vuoden lokakuusta asti – vaikka lakia asiasta ei vielä ole olemassakaan. “Se tarkoittaisi sitä, että jos työtön ei ajalla 1.10- 31.12 tänä vuonna tekisi tiettyjä päiviä palkkatyötä, niin hänen tukeaan leikattaisiin ensi vuoden alussa.”  Onneksi sentään tämä taannehtiva laki peruttiin. Nyt tekisi mieli sanoa, että vittu mitä paskaa. Eli toisin sanoen aktiivisuudesta sakotetaan. On ihan sama kuinka moneen sataan työpaikkaan haen, jos en saa paikkaa minulta viedään rahat.

– Voit lähettää vaikka kuinka monta työhakemusta ja käydä työhaastatteluissa. Silti sinulta leikataan työttömyysturvaa, jos et ole onnistunut saamaan työpaikkaa, vasemmistoliiton Li Andersson kuvaili. – Kansan uutiset

Kaiken lisäksi ehdotus vietiin läpi ilman sen suurempia huuteluita, koska ketä nyt kiinnostaisi työttömien asiat. Hyvä vain että näytetään vähän keppiä niille laiskimuksille (sarkasmi). Milloin tajutaan se, että työllistymistä auttaa porkkana, eikä keppi. Tehkää työllistymisestä helpompaa, byrokratian rattaista yksinkertaisempia ja helpottakaa keikkatyön vastaanottamista. Ilman että joutuu pelkäämään koko toimeentulonsa menettämistä, tai sen odottamista kuukausia.

Hienoa työtä, hallitus. Menen nyt poikani viereen nukkumaan ja itken itseni uneen miettien, että kannattiko tuhlata veronpalautukset kerrankin johonkin kivaan. Vai olisiko nekin rahat pitänyt säästää pahan päivän varalle, kun ensi vuodelle niitä näköjään on tulossa yksi jos toinenkin, jos asumistukeakin leikataan taas.

Suomen epäviralliset kuninkaalliset Sauli Niinistö ja Jenni Haukio myyvät. Se ei myy, mitä tapahtuu tuhat euroa kuukaudessa työttömyyspäivärahaa saavalle. Eiväthän he kuitenkaan osta lehtiä. – Kansan uutiset (bloggaajan huomio: työttömyyspäiväraha on sitäpaitsi n. 600€ kuussa)

Kuvissa esiintyvät tekstit ovat vastauksia työnantajilta, joita olen saanut viimeisen vuoden aikana työhakemuksista takaisin.

 

Mikä susta tulee isona?

Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime aikoina se lista on pidentynyt muutamalla ammatilla lisää: poliisi, palomies, lääkäri ja rosvo. Viimeksi kun kysyin häneltä tämän kysymyksen pari päivää sitten, hän vastasi: ‘KAIKKI!’. Sanoin pojalleni, että totta, sinusta voi tulla mitä vaan isona.

Miten on sitten tämän äidin laita? Mitä jos ei tiedä vielä päälle kolmekymppisenäkään mitä tehdä isona? Olen kouluttautunut pukuompelijaksi, modistiksi ja viimeisimpänä nuoriso-ohjaajaksi. Olen nyt vajaan vuoden etsinyt ja hakenut töitä, pääsemättä edes haastatteluun. Melkein kaikki ohjaajuus-hommat ovat iltaisin ja viikonloppuisin, ja tähän elämäntilanteeseen sellainen työ vie voimavaroja. Sen takia olenkin hakenut leikkipuistoihin ja työpajoihin, jotka yleensä ovat päivisin.

Olen miettinyt viimeisen puolen vuoden ajan että ryhtyisin yrittäjäksi. Olen hakenut syksyn ja alkavan talven aikana kahdelle työkkärin yrittäjyys kurssille. Ensimmäiselle kurssille en päässyt, toiselle olen varasijalla 4. Kurssi alkoi tänään, eli aika hiljaista että olisin varasijallekaan päässyt.

Jos ryhtyisin yrittäjäksi, voisin helpommin laskuttaa blogiyhteistöitäkin, tällä hetkellä en ole ottanut yhtäkään maksullista työtä vastaan, koska tiedän että se aiheuttaisi ongelmia Kelan ja työkkärin kanssa, pätkä- ja keikkahommia on todella vaikea tehdä kun on työtön. Kela tykkää siitä, että ollaan joko työttömänä tai täydet tunnit töissä. Muuten joutuu viemään Kelaan palkkakuitit, ja näiden tsekkaamista varten saattaa joutua odottelemaan kaikkia tukia kaksi kuukautta. Ei se ole sen stressin arvoista puuhaa, varsinkin jos rahaa tulee viisikymppiä sieltä ja satanen täältä, ja niiden takia joutuu odottelemaan tukia. Tällainen kuvio on todella stressaavaa, etenkin kun kamppailee muutenkin ahdistuksen ja masennuksen kanssa.

Haluaisin päästä tekemään jotain ihan omaa, omilla ehdoillani. En jaksaisi enää olla kotona ns. tyhjän panttina. Tunnen itseni niin luuseriksi kun olen työttömänä, ja en pääse edes työkkärin kurssille. Ihan vain vihjeenä työkkäri – niitä yrittäjyyskursseja voisi järjestää lisääkin, kun näköjään kiinnostusta löytyy, toiselle kurssille hakijoita oli 164 ja 40 pääsivät kurssille.

Haluan pois tästä työttömyydestä ja köyhyydestä, koska se jo itsessään lisää masennusta ja ahdistusta, kun joutuu koko ajan olemaan huolissaan toimeentulostaan. Tuntuu kuin eläisi veitsenterällä koko ajan, ja pienikin asia voi sysätä kuilun pohjalle. Eilen tajusin että olin kadottanut lompakostani viimeisen 20 euron setelin.

Toivon, että ensi vuosi tuo minulle paljon kaikkea hyvää, kerrankin. Olisin sen todella ansainnut. Minusta tosin nyt tuntuukin siltä, että kuljen koko ajan kohti jotain uutta, jotain inspiroivaa, jollekin oikealle tielle olen menossa. En vain vielä tiedä minne se tie vie. Sen tiedän, etten vuonna 2018 halua enää olla työtön, tai tuntea itseäni näin hyödyttömäksi enää.

Työttömän yksinhuoltajan kesäloma

Työttömän yksinhuoltajan kesäloma

Olemme olleet kaksi kuukautta kahdestaan kotona, minä työttömänä ja lapsi lomalla tarhasta. Olen ollut alkuvuoden työttömänä valmistuttuani koulusta, lapsi on ollut kevään tarhassa ja minä olen saanut levättyä. Olin aivan puhki viime syksyisestä loppukiristä opintojen loppuun saattamisessa ja uuvuin täysin. Siitä voidaan varmasti olla monta mieltä, että saako äiti olla kotona työttömänä ja laittaa lapsen silti päiväkotiin, mutta meidän perheelle se on ollut maailman paras ratkaisu. Lapsi rakastaa olla tarhassa, ja olen ollut niin täysin loppu masennuksen ja paniikkihäiriön kanssa, siihen vielä päälle taloudellinen stressi ja huoli lapsen terveydestä.

Ja kaikesta tästä yksinhuoltajana joutuu selviämään yksin. Ei ole ihme etten jaksa. Onneksi sentään tukiverkosto on kunnossa.Pelkäsin hieman etukäteen millaista olisi olla 3-vuotiaan uhmaikäisen kanssa taas kotona pari kuukautta, koko ajan yhdessä. Sinänsä en kyllä tykkää uhmaikä sanasta, koska lapsethan vasta opettelevat tunteiden säätelyä. Mutta silti, lapsella on nyt (taas) haastava vaihe meneillään, yöheräilyjen lisäksi kaikki pitää saada tehdä itse, mikään ei onnistu, äiti tekee kaiken väärin, lapsi turhautuu kaikkeen ja lyö minua ja vetää huutoraivareita. Tänäänkin olen kuullut lauseen ”äiti olet ihan tyhmä kakka” noin 194 kertaa. Kaikesta joutuu sanomaan sata kertaa ennen kuin mitään tapahtuu, ja siinä vaiheessa olen itse jo ihan uupunut ja turhaantunut. Lopulta korotan ääntäni ja lapsi hermostuu. Ja noidankehä on valmis.

Kun itse on täysin uupunut on hankala koittaa pitää itsensä rauhallisena kun lapsi hakkaa ja raivoaa. Olen tänään huutanut ääneni käheäksi, kun en vain ole jaksanut pitää raivoani kurissa. Se tuntuu todella pahalta vaikka olemme molemmat useampaan kertaan tapelleet, itkeneet ja pyytäneet toisiltamme anteeksi ja puhuneet asiat läpi. On rehellisesti sanottuna aika hitsin rankkaa olla kahdestaan lapsen kanssa kotona, kun itse on masentunut, ahdistunut, kärsii paniikkihäiriöstä eikä ole nukkunut kolmeen vuoteen.

 

 

Lapsikin kaipaa ikäistensä seuraa

​Olen monista keskusteluista lukenut, että äidit ovat ihan hermoromahduksen partaalla, kun lapset ovat kesälomalla ja koko päivät kotona ja äitien pitäisi toimia erotuomareina, kokkeina, viihdyttäjinä ja siivoojina. Ainakin minun lapseni kaipaa tarhaan, ikävöi kavereita ja ennen kaikkea kaipaa tekemistä. Yritän itsenikin vuoksi joka päivä käydä ulkona lapsen kanssa ja usein keksimmekin kaikkea kivaa tekemistä. Mutta silti, en pysty tarjoamaan yhtä paljon virikkeitä ja ikäisensä seuraa, kun mitä lapsi saa tarhasta. Lapsi turhautuu tähän ja minä väsyn jatkuvasta tappelusta, viihdyttämisestä, siitä että pitäisi olla läsnä koko ajan toiselle.

Kaipaan omaa aikaa, ja sitä ei ole saatavilla kuin ne muutamat tunnit illalla, ennen kuin lapsi taas heräilee illalla/yöllä kunnes itsekin pitäisi mennä nukkumaan, että jaksaa taas seuraavana päivänä. Onneksi lapsen isovanhemmat ottavat lapsen säännöllisesti hoitoon jotta saisin paljon kaivattua omaakin aikaa.Viikon päästä alkaa taas tarha, ja lapsi siirtyy isompien ryhmään. Muutos on taas suuri, kun on uusi ryhmä, uudet lapset, uudet hoitajat. Ja taas poissa äidin helmoista.

Äidin syyllisyys painaa

Ensi viikolla palaamme taas viime kevään tavoin siihen, että lapsi menee tarhaan ja minä olen työttömänä. Se ahdistaa, vaikkakin olen salaa todella tyytyväinen, että saan levätä päivällä. Samalla tunnen ihan järjettömän suurta stressiä, syyllisyyttä ja häpeää siitä että itse olen kotona ja vien lapsen silti tarhaan. Vaikka tiedän että lapsi viihtyy siellä ja rakastaa olla tarhassa, ja oma mielenterveys on aika huonossa jamassa ja tarvitsen lepoa ja omaa aikaa. Olen kuitenkin koko ajan hakenut töihin, mutta en ole päässyt edes haastatteluihin asti, ja sekin stressaa ja aiheuttaa häpeää. Olenko niin huono etten pääse edes haastatteluun? Olen epäonnistunut äitinä ja kansalaisena, kun lorvin yksinhuoltajana sossupummina kotona. Tällaisia ajatuksia käyn läpi päässäni joka päivä. Huonommuuden tunteita. Syyllisyyttä. Häpeää. Olen toisen luokan kansalainen, köyhä työtön yksinhuoltaja, joka vielä vie jonkun toisen tarhapaikan sysäämällä vastuun lapsestani muille.

 

 

Työelämään paluu ei ole helppoa

Aina kun saan ”emme valinneet sinua tällä kertaa” sähköpostin, siellä nykyään usein lukee kuka on valittu hommaan ja millä meriiteillä. Työhön valittujen listat kokemuksesta ja opinnoista tuntuvat vastavalmistuneesta pitkiltä. Miten voin saada töitä, kun minun lisäkseni samaa työtä hakee 30-100 muutakin ihmistä, joilla on työkokemusta ja opintoja enemmän kuin minulla? Miten voin kilpailla sellaisten kanssa? En saa töitä ilman kokemusta mutta miten sitä kokemusta voi sitten saada, jos ei saa töitä mistään?

Aloitin työelämän 16-vuotiaana ja siitä lähtien olen ollut aina joko töissä, opiskelemassa tai tehnyt kumpaakin samaan aikaan. Olen aina ollut ahkera ja tykännyt työnteosta. Olen ollut elämäni aikana kuitenkin kahteen otteeseen työttömänä, nyt tällä hetkellä ja vuosia sitten, kun valmistuin pukuompelijaksi ja olin melkein kaksi vuotta työttömänä. Koin kriisin, kun en halunnutkaan opiskeluista huolimatta mennä töihin ompelimoon. Hain teatteriin ja muihin ompeluhommiin silti, mutta en päässyt koska minulla ei ollut kokemusta. Ja tosiaan ilman töitä ei voi saada kokemusta, joten pattitilanteessa olin. En tiennyt mihin suuntaan olisin lähdössä, opiskelemaan uudestaan tai sitten töihin?

Niiden vuosien aikana hain kaikkea siivoojasta toimistotyöläisen kautta kaupan kassalle, mutta mitään työtä en saanut. Lopulta sain kaksi työpaikkaa peräjälkeen – joista kummastakin sain potkut ilman mitään pätevää syytä. Olin ihan rikki henkisesti ja tuntui että Kelan luukulla juokseminen ja ”työtön on luuseri ja laiska” –uutisia lukiessani tunsin itseni ihan yhteiskunnan pohjasakaksi.

“Kyllä työtä tekevälle löytyy”

Siltä minusta tuntuu tälläkin hetkellä taas, alan tunnistamaan tuttuja ajatusmalleja kuin aiemmaltakin työttömyyskaudelta. Alan uskotella itselleni, että minusta ei ole mihinkään. Yhteiskunnassamme on niin paljon vaatimuksia minkälainen ihmisen pitää olla. Ahkera, ansaita omalla työllään ja ansioillaan kaikki, ei saa ottaa apua eikä almuja vastaan mistään. Köyhyys ja työttömyys, hyi. Työttömyyden ympärillä pyörii paljon ennakkoluuloja ja stigmoja. Keskustelupalstojen kommentoijat ja yllättävän useat kansanedustajat tuntuvat uskovan, että työtön on laiska paska joka syljeskelee kattoon kun muut ahkerat veronmaksajat taittavat töissä selkänsä heidän puolesta.

Totuus on, että kuka tahansa voi joutua minä hetkenä tahansa työttömäksi. Töitä ei ole helppo saada nykyään, vaikka monella tuntuukin olevan käsitys että ”kyllä töitä tekevälle löytyy”. Olen mielestäni todella mahtava työntekijä, ahkera, osaan kaikenlaista, tulen ihmisten kanssa toimeen, minulla on kokemusta ja opiskeluita takana. Nyt myös kokemusta äitiydestä, masennuksesta ja siitä millaista on pudota pois yhteiskunnan kärryiltä. Luulisi että minusta olisi hyväksi työntekijäksi juuri nimenomaan alalleni (nuoriso-ohjaaja), mutta on vaikeaa kilpailla töistä muiden kokeneempien kanssa.

Työttömän elämä on kituuttamista​

Olemme olleet siis nyt pari kuukautta yhdessä kotona lapsen kanssa, ja ensi viikolla pääsen taas huilaamaan päivällä, kunnes toivottavasti kohta saan töitä. Olisi jo aikakin päästä johonkin työpaikkaan, jossa tunnen itseni taas yhteiskuntakelpoiseksi ja arvokkaaksi. Toki äitinä ollessa sitä tuntee itsensä vähintään joka ilta itsensä korvaamattomaksi, mutta olisi ihanaa vihdoinkin saada arvostusta jostain muualtakin kuin vain kotoa.

Työttömänä ollessa rahatilanne on niin tiukilla, että vaikka on vapaata ja ”lomaa”, ei ole varaa tehdä oikeastaan mitään. Onneksi saimme ilmaisen matkan Tukholman risteilylle, se pelasti tämän kesän. Tuntuu että koko kesä meni ohi, kun on vaan satanut eikä ole ollut rahaa tehdä mitään kivaa, ja se masentaa entisestään kun tajuaa että kohta on taas syksy ja pimeää.

Kaikista ei ole kotiäidiksi

Olen myös huomannut että minua ei ole luotu olemaan kahdestaan lapsen kanssa kotona pitkiä aikoja. Minä kaipaan elämääni muutakin kuin sen että olen saatavilla toisen tarpeita varten 24/7. Se kuulostaa ihan kamalalta ja on hurjaa todeta se ääneen, mutta se on totta. Tarvitsen omaakin elämää ja ahdistun jos en saa muutakin tekemistä kuin vain arjen pyörittämisen. Kyllästyn nopeasti ja tarvitsen koko ajan jotain uutta elämääni. Rakastan lastani yli kaiken ja teen mitä vain hänen vuokseen, mutta minä tarvitsen myös omaa itseäni vain itselleni säännöllisesti. Sen takia olin todella onnellinen, kun palasin koulun penkille viime syksynä. Sain takaisin osan omaa itseäni, joka oli painunut äitiyden ja kaiken vastuun alle. Hain lapsen tarhasta iltapäivisin ja jaksoin olla lapsen kanssa täysin ja kiukuttelukaan ei tuntunut niin pahalta, kun en joutunut kuuntelemaan sitä aamusta iltaan.

Hyvä äiti tunnistaa omat voimavaransa

Olen ymmärtänyt itsestäni sen, etten jaksa jatkuvaa vastuuntuntoa ja läsnäoloa varsinkaan nyt, kun olen uupunut ja masentunut, vaan tarvitsen muutakin virikettä jaksaakseni. Ja eikö hyvä äiti juurikin tiedä mitä tarvitsee jaksaakseen ja menee sen mukaan? Muuten arjesta tulee vain harmaata mössöä, jonka läpi on luovittava, polviin asti paskassa ryömien. Siltä nämä päivät välillä tuntuvat, rehellisesti sanoen. Tänään olemme riidelleet lapsen kanssa ihan koko päivän, koska rakas ihana lapsi on siinä vaiheessa että mikään ei ole hyvä. Äiti on tyhmä, tekee tyhmästi, antaa tyhmän lusikan eikä haarukkaa, tyhmä äiti pakottaa pissalle, tyhmä äiti kun haluaa ulos leikkimään, tyhmä äiti kun yrittää piristää ja ostaa jäätelöä kaupasta. Huh.

Lapsen kanssa kotona on kaikesta huolimatta ihanaa

Jotta tämä postaus ei olisi ihan pelkkää valitusta ja kurjuutta, voin kertoa että kesällä on ollut kaikista ihaninta, kun olemme saaneet heräillä rauhassa. Lapsi on jo sen verran iso, että menee aamulla katsomaan piirrettyjä ja minä olen saanut kääntää kylkeä ja torkkua vielä tunnin. Se on aivan korvaamattoman ihanaa varsinkin yksinhuoltajalle, jonka pitää aina yleensä nousta kun lapsi nousee.

Ei ole ketään muuta hoitamassa aamuja kuin minä. Minulla ei ole sitä luksusta, että saisin lauantai-aamuna kääntää kylkeä, ja antaa jonkun muun hoitaa aamupäivän (ellen saa lasta hoitoon). En ole aamuihminen ja olen nauttinut aivan suunnattomasti hitaista aamuista kun ei ole kiire mihinkään.

Olen saanut (ainakin melkein) juoda aamukahvin rauhassa ja aloittaa päiväni rauhallisesti. Ja onhan se nyt ihan ainutlaatuisen arvokasta, että SAAN olla kotona lapsen kanssa, viettää aikaa hänen kanssaan, hassutella, kuunnella hauskoja juttuja, kölliä kainalossa piirrettyjä katsoen ja vaan OLLA. Ja saada siitä vielä (vähän) rahaakin. En halua missään nimessä kuulostaa epäkiitolliselta, koska sitä aivan viimeisimpänä olen.

Masennus hämärtää ajatukset

Masennus on vaan siitä katala sairaus, että kaikki peittyy harmaaseen sadepilveen ja usein on vaikeaa nähdä siellä välissä yhtään mitään muuta kuin synkkiä pilviä. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni aina viimeistään illalla siitä, kuinka onnekkaita olemme poikani kanssa, että meillä on rakkaat toisemme.

Toivottavasti kohta saan ihanan työpaikan, ja pääsen tienaamaan rahaa ja löytämään paikkani tässä yhteiskunnassa. Työttömyys ja toimettomuus ahdistaa tekevää ja menevää ihmistä. Siihen asti aion huolehtia omasta jaksamisestani ja nautin kun saan hakea iloisen lapsen tarhasta ja jaksan keskittyä täysin häneen kun olen saanut levättyä itse. <3