Kategoria: Ompelu

Mekkoja ja huppareita – ompeluflow päällä!

Mekkoja ja huppareita – ompeluflow päällä!

Olen ommellut aivan hulluna viime aikoina. Se on auttanut pitämään pään kasassa. Kohta alkaa Vimmalta saadut kankaat loppumaan, ja sitten itken kun ei ole varaa ostaa kankaita. Jos kankaat olisivat halvempia, tekisin varmasti kaikki meidän vaatteemme itse. Tässä muutama kuva huppareista ja mekoista joita on tullut ommeltua Vimman kankaista. Legginsitkin ovat samaa tuotantoa. Yksiväriset colleget, punainen ja liila on haettu Kangaskapinan uudesta myymälästä Kampista. Ihan huippu paikka!

Kaavat ovat Jujunalta. Suosittelen, aivan huippukaavat! Osaan itsekin kaavottaa pukuompelijan tutkinnon ansiosta, mutta olen aina inhonnut kaavoittamista, joten mielellään teen myös valmiskaavoista (ja tuen suomalaista yrittäjää!).

Seuraavaksi tulee kuvapläjäys, olisittepa nähneet millaisen “studion” pystytin kotiini. Tarvitsisin niin jonkun hovikuvaajan blogia varten! Yksinhuoltaja joutuu itse ottamaan asukuvatkin, hitto vie. Tietty kaveri oli kylässä kun otin nämä kuvat, mutta hänellä oli mukamas tärkeämpää tekemistä (ompelu). Pyh. Pitäisi skarppaa kuvien suhteen, ja opetella käyttämään tuota kameraa ja kuvanmuokkausta… Liian vähän aikaa ja energiaa kaikkeen mitä haluaisin tehdä!

Tein kankaiden jämistä vielä lapsellekin paidan ja housut (kaavat ovat omaa käsialaani). Tosiasiassa innostuin niin taas siitä että saisimme samanlaiset vaatteet yllemme, että unohdin leikata omaan mekkooni punaisesta hupun vuoren. Onneksi löysin pätkän musta trikoota jota sitten sain huppuuni. En saanut lasta poseeraamaan vaatteet päällä koska hän ei ole vielä suostunut edes kokeilemaan vaatteita. Huoh.

Nyt vähän itkettää, olen ommellut suurimman osan Vimmalta saaduista kankaista. Nyt täytyisi keksiä uusi kangassponssi jostain, tai sitten voittaa lotossa…

Hyviä tekoja ja Vimman kankaita

Hyviä tekoja ja Vimman kankaita

Viime tiistaina sain ystävältä Saaralta viestin facebookissa. Hän oli salaa lähettänyt minun tietoni blogilinkkeineen Vimmalle. Heillä oli ollut tällainen viesti facebook-sivuillaan vähän aikaa sitten:

 

 

“Täällä sitä fiilistellään yhä edelleen kulunutta viikonvaihdetta/loppuviikkoa ja yritetään päästä normaaliin työjärjestykseen takaisin. Jäsenissä tuntuu, mutta mielessä kuplii ilo ja kiitollisuus. Viikonvaihteen uutisointi ja puheenaiheet ovat väkisinkin painaneet mieltä myös matalaksi. Niin paljon pahuutta tähän maailmaan mahtuu, vaikka kuinka halusimme nähdä sen keskellä myös kaiken hyvän. Tämän myllerryksen keskellä VIMMAlaisilla syntyi halu auttaa ja pyydämme teitä ystävät mukaan ilmiannon muodossa. Jos sinun tuttavapiiristä löytyy joku hätää kärsivä, akuutissa avuntarpeessa oleva tai muutoin vaikeassa elämäntilanteessa elävä ystävä -kirjoitathan hänen tarinansa meille yksityisviestin kautta ja kerro, mikäli voisimme auttaa hädässä olevaa. VIMMA lahjoittaa myyntiviikonlopusta ylijääneitä vaatepakkauksia hätää kärsiville lähimmäisille. Rakennetaan yhdessä tästä maailmasta hyvä paikka elää ja olla. Nyt ja tulevaisuudessa.”

Vimmalla oltiin inspiroiduttu minun tarinastani, ja siitä että haluan vaikeuksistani huolimatta blogin avulla auttaa muita. Saara oli ehdottanut että he voisivat laittaa minulle kankaita tulemaan, kun kerran tykkään ommella. Ihan älytöntä, että Vimma päätti lähettää minulle kankaita, olen ihan sanaton edelleen! HUH! Kiitos! <3

Turun tapahtumien jälkeen on ollut kamalaa seurata uutisia, koko juttu oli niin hirveä. Äitinä tuntui pahalta, kun toisen äidin kimppuun hyökätään veitsen kanssa. Lapsi vaunuissa vieressä. Painajainen. Ruskean pojan äitinä minua on myös kauhistuttanut uutiset maahanmuuttajia kohtaan tehdyistä hyökkäyksistä terrori-iskun jälkeen. Kuulun muutamaan facebook-ryhmään joissa on jouduttu laittamaan ryhmän tiedot salaiseksi, koska rasistit ovat jäsenlistoilta bonganneet ihmisiä ja laittaneet näille vihaviestejä. Tuntuu, että maailman ja Suomen arvot kovenevat ja viha lisääntyy. Olemme saaneet lapseni kanssa kulkiessa jo kuulla n-sanaa huudettavan peräämme. Lapseni on vasta 3-vuotias. Mietin hetken, poistanko tämän tekstiosion kirjoituksestani, koska itsekin pelkään vihaviestejä ja hyökkäyksiä, sen takia että poikani on puoliksi afrikkalainen. Se on aivan älytöntä! Ystäväni linkkasi minulle tämän Hesarin kirjoituksen, ja päätin että ei, en ole hiljaa tästä(kään) aiheesta. Minulla ja lapsellani on oikeus olla tässä maailmassa, ja minulla on oikeus sanoa se ääneen.

Tämä kaikki on lisännyt väkisinkin pelkoani, mutta myös vahvistanut sitä, että meidän täytyy tehdä hyviä tekoja näiden pahojen tekojen ja vihapuheiden vastapainoksi. Autetaan toisiamme sen verran kun kykenemme. Itse olen esimerkiksi lupautunut auttamaan yksinhuoltaja-ystävääni, jonka ekaluokkalainen joutuu olemaan paljon yksin koulun aloitettuaan. Vuorotyötä tekevillä yksinhuoltajilla ei tunnu olevan apua tai tukea mistään. 7-vuotias joutuu itse tulemaan koulusta kotiin, syödä kaksi ateriaa ja laittaa itsensä iltapesulle ja nukkumaan.

 

En itsekään välttämättä jaksa aina hoitaa kaikkia oman perheeni asioita, mutta meidän äitien, naisten, miesten ja kaikkien ihmisten pitäisi auttaa toisiamme. Pidetään huolta siitä että itse jaksamme, mutta voimme myös pienillä teoilla pitää huolta siitä että ihmiset ympärillämme myös jaksavat. Pidetään huolta toisistamme. Usein se ei vaadi edes paljoa, että saa toisen iloiseksi.
Vähän aikaa sitten siivosimme 3-vuotiaani kanssa hänen huonettaan. Kyselin, että voisimmeko antaa hänen lelujaan eteenpäin niille joilla ei ole leluja paljon. Empaattinen pieni poikani sanoi että joo, voidaan antaa. Valikoimme hänen kanssaan leluja joita hän ei enää halua. Oli niin vietävän suloista katsoa, kun lapsi valitsi leluja ja sanoi “tämän voimme antaa eteenpäin, äiti”. Veimme lelut, kirjat ja vaatteet taloyhtiön roskakatokseen, jossa on paikka minne voi viedä tavaraa jota haluaa antaa eteenpäin. Samalla sieltä löytyi sattumalta pieni avaimenperä lapselleni. Lapsi oli aivan onneissaan, ja sanoin että siinä sen näkee, kun antaa hyvää eteenpäin, saa sitä itselleenkin.

Itselleni tuli aivan super-älyttömän upea fiilis siitä, että Vimman Marjut oli liikuttunut siitä että blogia kirjoittaessani toimin kokemusteni kautta vertaistukena muille vanhemmille, jotka painivat samojen asioiden kanssa.  Itkin koko tiistain ja keskiviikon liikutuksesta ja olen taas tippa linssissä kun kirjoitan tätä. Itselleni tämä blogi on ollut todella tärkeä terapiamuoto, kun voin päästää ulos tunteita ja tulla näkyväksi monen asian kanssa jotka ovat arkoja. Se on auttanut itseänikin purkamaan ja käsittelemään näitä asioita.

​Olen saanut blogin kautta todella ihania viestejä ihmisiltä. Että he samaistuvat teksteihini ja ovat saaneet niistä apua. Olen auttanut raiskauksen uhreja hakemaan apua ja kuunnellut heidän huoliaan. Olen ohjannut masentuneita äitejä oikeille tahoille hakemaan apua ja auttanut tunnistamaan masennusoireita. Olen helpottanut raivoavan äidin soimaavaa omaatuntoa, että hän ei ole ainut joka lapselleen huutaa. Ihan uskomatonta. Kiitos, kiitos teille kaikille jotka olette lukeneet tekstejäni, kommentoineet, liikuttuneet, tukeneet, laittaneet viestiä. Kiitos <3

 

 

Siis katsokaa nyt tätä kasaa! Siinä on yli 11 metriä Vimman upeita kankaita! Olen edelleen ihan sanaton. Minulla harvemmin on varaa ostaa kankaita, joten tämä tuntuu lottovoitolta. Jos voisin ostaa rajattomasti kankaita, en varmaankaan tekisi muuta kuin ompelisin.

Mitä ihmettä näistä ompelen!? Miljoona ideaa vilisee jo päässä! Uskallanko edes leikellä näitä, mitä jos menee pieleen, mitä jos vaan hiplailen ja ihastelen näitä!?

 

 

Meidän naapurustokin on muuten aivan ihana. Olen useasti auttanut naapureita kastelemaan kukkia kun ovat lomalla, lainannut jauhoja lettutaikinaan ja puhelinta kun avaimet ovat unohtuneet kotiin. Sen vastapainoksi olemme saaneet lettuja, naapurin saunavuoron käyttöön, suklaata puhelimen lainasta sekä paljon hyvää mieltä. Tätä kaivataan lisää maailmaan, yhteisöllisyyttä ja ystävällisyyttä.

Mitä hyvää sinä olet tehnyt viime aikoina? Sovitaanko, että vaikkapa syyskuussa autamme kerran viikossa jotakuta? Autamme vaikka mummoa kantamaan ostokset, hymyilemällä bussissa ihmisille, avaamalla oven lastenrattaille ja niin edelleen? Pienistä hyvistä teoista syntyy puro, joka toivon mukaan kasvaa mereksi. <3

 

Kun maailmanmeno ahdistaa – pitää ommella!

Kun maailmanmeno ahdistaa – pitää ommella!

Olen koittanut pysyä somesta poissa viime päivät. En pysty selaamaan facebookia ilman että ahdistun paniikkikohtauksen partaalle. Maailman kauheudet tuntuvat vyöryvän ylitseni. Yritän varjella mielenterveyttäni sillä, että en lue ikävistä asioista liikaa.

Kun olen ahdistunut, teen käsitöitä. Käsityöt ovat pelastus mielenterveydelleni. Olen viimeisen viikon neulonut sukkia ja ommellut. Ommellut ja ommellut. Ystäväni oli viime viikon lomalla ja vietimme melkeinpä koko viikon kahdestaan päivisin, ilman lapsia. Söimme rauhassa hyvän aamiaisen, paljon kahvia ja hiljaisuutta. Sen jälkeen pistimme hihat heilumaan ja ompelimme. Se oli todella, todella rentouttavaa ja ihanaa. Kun saa rauhassa jutella, tai olla vain hiljaa ja ommella. Leikellä kankaita, kiinnitellä nuppineuloja, silitellä saumoja.

 

Viime aikojen ompeluita. Kangas on Marimekon ja on kirpparilöytö. ​Kaava on Hipun Bägi. Ohjeeseen ja ilmaisiin kaavoihin pääset tästä, KLIK!

 

Kun ompelen, keskityn pelkästään siihen. Kaikki muu unohtuu, jopa syöminen voi unohtua (ja se on tunnesyöjälle paljon, se!). Kun ompelen, tuntuu että aivot tyhjentyvät kaikesta. Se on tietynlaista meditaatiota. Kun ompelen, tykkään samalla katsoa Netflixiä, mielellään jotain ihanaa hömppäsarjaa johon ei tarvitse keskittyä. Kun saan lapsivapaata, teen usein kaikista mieluiten käsitöitä.

Olen valmistunut pukuompelijaksi ja modistiksi noin 10 vuotta sitten, mutta en ole virallisesti paljoakaan niitä töitä tehnyt. Vapaa-ajalla sitten senkin edestä. Joskus ajattelin että haluan tehdä ompelijan töitä leipätyökseni, mutta en enää. En ole ainakaan toistaiseksi ollut tarpeeksi intohimoinen siihen työhön.

 

Kangas on kirpparilöytö, vanha verho. Kaava on sama kun edellisen laukun, Hipun Bägi, mutta vain hieman muokattuna suuremmaksi. Siitä tuli viikonloppubägi pojalleni, kun lähdemme muutaman viikon päästä reissuun yksinhuoltajien leirille!

 

Tällä hetkellä ompelen vain omaksi ilokseni, ja iloiseksi se minut tosissaan tekeekin. En tiedä mitä tekisin, jos joku päivä en pystyisikään enää tekemään käsitöitä. Minulla on koko ajan joku käsityö kesken, ja kotini pursuaa käsityötarvikkeita.

Usein jos saan lapsivapaata aiheutan mieluummin ompelukaaoksen ympäri kämppää kuin siivoan nurkkia. Kuka nyt haluaa siivota, jos kerran voi ommellakin?

 

Kangas on taas joku kirppislöytö. Ostelen kirppiksiltä kaiken maailman pieniäkin tilkkuja, niistä voi saada mitä vain aikaiseksi kun käyttää mielikuvitusta. Kaksi meikkipussia (joista toinen oli äidilleni synttärilahja) Villa ja Villa ohjeella, johon pääset tästä, KLIK.

 

Miekka ja kilpi pienelle ritarityypille. Sisällä on retkipatjaa kovikkeena! Kaavat omasta päästä.

 

Kun on muutenkin jo masentunut, ahdistunut ja paniikkihäiriö vaivaa, ei tee yhtään hyvää mielenterveydelle lukea liikaa terrori-iskuista. Vietin kokonaisen päivän lukien uutisia, katsoen uutislähetyksiä ja seurasin viimeisimpiä tietoja. Tuli olo, että täytyy päästä puhumaan aiheesta ja päästää höyryjä ulos ja keskustella asiasta kaikkien kanssa. Lopulta tuli seinä vastaan, ja lakkasin seuraamasta somea ja uutisia. Se ei auta ketään, että ahdistun liikaa ja alan pelkäämään kaikkea ja kaikkia.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että pitää keskittyä hyviin ja positiivisiin asioihin. Tehdä asioita ja tekoja joista tulee hyvä mieli, sen sijaan että keskittyy ikäviin asioihin. Ollaan ystävällisiä toisillemme, ja koitetaan keskittyä hyvyyteen, ja siihen että olemme toisillemme ystävällisiä <3