Kategoria: Matkustaminen

Kun masentunut mutsi lähti kuukaudeksi Portugaliin

Kun masentunut mutsi lähti kuukaudeksi Portugaliin

Vuonna 2015 maaliskuussa poikani oli täyttämässä vuoden. Olin todella väsynyt, koska olimme valvoneet vuoden, ja olin yksin pyörittänyt arkeamme. Vanhempani asuivat Brysselissä kun poikani syntyi, ja kun lapsi oli vajaan vuoden ikäinen äitinikin jäi eläkkeelle. Ennen paluumuuttoa Suomeen (asuttuaan yli 10 vuotta ulkomailla), he asettuivat puoleksi vuodeksi Portugaliin, Armacao de Peraan. Koska he asuivat kaukana ja olin yksin vauvan kanssa hoitovapaalla, päätimme että voisin yhtä hyvin lähteä kuukaudeksi Portugaliin heidän luo asumaan.

Kun yksinhuoltaja yrittää pakata, on tulos tämä…
Katsokaa tota tukkaa!! En kestä!

Lensimme poikani kanssa kahdestaan Lissaboniin, ja olin hieman pelännyt viiden tunnin lentoa vajaa vuoden ikäisen kanssa. Olin varannut matkaan rattaat, matkalaukun, repun ja kantoliinan. Otin mukaan muutaman lastenkirjan, naposteltavia ja herkkuja. Loppujen lopuksi lento meni yllättävän hyvin, lapsi jaksoi istuskella sylissä melkein koko lennon ajan eikä itkenyt kertaakaan. Välillä kävimme vessassa ja kävelimme käytävää pitkin. Kun istuimme paikallamme, nostelin häntä ilmaan ja hän nauroi riemusta ja ilahdutti muita matkustajia.

Saavuimme Lissaboniin myöhään illalla, lapsi ei nukkunut päiväunia ja olimme kummatkin ihan sekaisin. En ollut syönyt koneessa mitään, koska olin silloin kasvissyöjä eikä minun kasvisruokatoiveeni ollut mennyt perille asti. Sain vain pahoittelut, että sinulle ei ole täällä mitään ruokaa. Vierustoverini, eräs mukavan oloinen suomalaisnainen tarjosi minulle jälkiruokansa, koska en saanut mitään syötävää. Muistelen vieläkin tuota ystävällisyyttä lämmöllä.

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja aloimme tutkimaan, että missä oikein olemmekaan. Vanhempani olivat vuokranneet asunnon ihan rantaa vastapäätä, ja parvekkeelta oli uskomaton näkymä palmuineen ja merinäköaloineen. En ikinä unohda tuota ensimmäistä aamua, kun mietin että nyt saan kuukauden ajan hengähtää. Saan seuraa joka päivä, ja joku muu voi tehdä ruokaa, nukuttaa lapsen tai heräillä hänen kanssaan yöllä. Saisin nukkua päiväunet milloin halusin, kun vanhempani pystyivät sillä aikaa viihdyttämään lastani. Saisin kuukauden ajan olla pois kotoa ja omista arkiympyröistäni, joista oli muodostunut todella ahdistava ympyrä.

Juuri ennen matkaa olin saanut diagnoosin: synnytyksen jälkeinen masennus, ja elämäni ensimmäiset masennuslääkkeet kouraani. Olin todella onnellinen ja onnekas, että pääsin näin ihanaan paikkaan pakoon hetkeksi kaikkea tuota ahdistusta, ja sitä hämmentävää tietoutta siitä että olin masentunut. En itsekään vielä oikein tajunnut sitä tuossa vaiheessa.

Näkymä parvekkeelta

Oli muutenkin niin ihanaa lähteä maaliskuussa kylmästä Suomesta lämpimään Portugaliin. Kun saavuimme sinne, oli vielä aika viileää, mutta kuukauden aikana lämpötilat nousivat mukavasti yli 20 asteen. Kävelimme usein rannalla ja kaupungilla, joka on pieni rauhallinen paikka ennen turistisesongin alkamista. Kaupungin tunnelma sopi täydellisesti sisäiseen fiilikseeni – kaipasin tyhjiä katuja, pitkää rantaviivaa ja rauhallista menoa.

Vietimme poikani ensimmäisen syntymäpäivän Portugalissa. Saman reissun aikana hän oppi kävelemään (11 askelta!), sanomaan äiti ja syömään haarukalla itse. Huikeita muistoja jäi tästä matkasta kaikin puolin.

Lapsukainen pelkäsi kuollakseen aluksi hiekkaa, mutta pienen ensijärkytyksen jälkeen ei olisi halunnut lähteä pois. Oli niin ihanaa päästä vaan rentoutumaan rannalle, tuntui että koko sielu lepäsi meren äärellä. Olisipa kaikilla yksinhuoltajilla mahdollisuus kuukauden rentoutumiseen aurinkorannalla. Eikö voisi uupuneille äideille järjestää tällaisia matkoja neuvolan kautta!? Sehän nostaisi kansanterveyden kertaheitolla nousuun!

Olin niin väsynyt, etten olisi jaksanut iltaisin tehdä muuta kuin kutoa sukkia tai maata sohvalla kun lapsi meni nukkumaan. Oli vaikea tajuta, että lapsen mentyä nukkumaan minulla oli aikuista seuraa. Voisin lähteä kauppaan tai kävelylle, tai jopa baariin! Äitini suorastaan pakotti minut baariin hänen kanssaan eräänä iltana. Käytiin muutamalla oluella, ja sen jälkeen nukkumaan. Voi elämä, minusta oli tullut niin vanha ja raihnainen.

Kolme vuotta myöhemmin kun katselen näitä kuvia en ole tunnistaa itseäni. Tuntuu kuin näistä väsyneistä ajoista olisi sata vuotta aikaa. Ulkonäöllisesti olen myös muuttunut, tämän loman aikana toteutin vuosia päässä muhineen ajatuksen – leikkasin locksit päästä ja menin kampaajalle leikkauttamaan aivan lyhyen tukan. Uusi aikakausi – uusi minä myös ulkoisesti. Muistan että tämän muutoksen myötä olin päättänyt että masennus ja uupumus väistyy n-y-t, ja uusi aikakausi alkaa. Tosin nukkumaan aloimme vasta kolme vuotta tästä eteenpäin, mutta onneksi en tiennyt sitä vielä tässä vaiheessa.

Muistan kuitenkin että tuo loma ja ulkonäön radikaali muuttaminen oli käänteentekevä hetki masennukseni suhteen. Tunsin itseni täysin uudistuneeksi ja se piristi, vaikka olin edelleen todella väsynyt ja masentunut.

Hups, tuli oltua vähän auringossa…

Sitten eräänä päivänä tosiaan, päätin että locksit kuuluvat entiseen elämääni ja tästä alkaisi uusi aikakausi. Minulla oli ollut sama tukka lähes kymmenen vuotta, joten oli aika uudistaa itseään.

NAPS! APUA!

Äitini leikkeli locksit pois ennen kampaajakäyntiä. Se tuntui todella, todella radikaalilta, sillä locksit olivat olleet osa elämääni jo lähes 10 vuotta. Ja sitten kampaajalle…

Huh mikä muutos! Kampaaja ei osannut englantia kunnolla, ja menin sinne muutaman kuvan kanssa ja tässä lopputulos. Hiuksista muovautui ajan kanssa todella päheät, tässä vaiheessa tukka oli vähän liian keltainen blondi makuuni. Vaalennusaine poltti päänahkaani eikä kampaaja ollut uskoa minua kun käskin pestä ne pois. Se oli ihan kamalaa, mutta lopputulos oli kuitenkin ihana.

Oli myös mahtavaa reissun aikana seurata sitä sidettä mikä oli muodostumassa lapsen ja isovanhempiensa välille. Olimme useimmiten vain puhuneet Skypen kautta. Silloin ajattelin, että ovatpa ne onnekkaita, joiden vanhemmat asuvat lähellä ja auttavat. Nyt onneksi nykyään vanhempani asuvat taas Suomessa ja lähempänä meitä.

Tuon kuukauden aikana ajoimme autolla lähikaupunkeihin, kävimme kahviloissa ja ravintoloissa (siellä on todella halpaa!), rantakaupoissa, eläintarhassa, kirpputoreilla, kauppakeskuksissa. Vaikka budjetti ei ollut suuri, oli hintataso sen verran alhainen, että pystyimme tekemään aika paljon kaikenlaista. Alla muutama kuva ihan huippu-ihanasta eläintarhasta Lagosista.

Parasta kuitenkin oli vain rauhallinen oleskelu, se että joku välillä hoiti lastani ja teki ruokaa. Kävelyt rannalla auringolaskun aikaan. Se, ettei illalla tarvinnut yksin odotella illan ensimmäistä itkumaratonia. Vasta siellä lomalla ollessani tajusin kuinka kauan olin ollut jatkuvassa stressi- ja hälytystilassa kun lapsi itki yöt pitkät. Kun katson näin jälkeenpäin näitä kuvia minusta, näen kuinka riutunut olen. Sitä ei ehkä kukaan ulkopuolinen näe, mutta itse näen väsymyksen ja stressin näissä kuvissa.

Jaksoin kotona laittaa ruokaa, käydä leikkipuistossa, kaupassa, hoitaa kodin jotenkuten ja ulkopuolisin silmin olin varmasti näyttänyt ihan ns. normaalilta äidiltä ja ihmiseltä. Totuus oli kuitenkin se, että sisäisesti olin pelkkä musta iso möhkäle, jota ahdisti vuorokauden ympäri. Masennuksen ja univajeen raskas viitta oli koko ajan harteillani, ja sen kanssa eläminen on ihan älyttömän raskasta.

Onneksi nyt 3,5 vuotta myöhemmin voin sanoa, että huh, onpas elämä helpottanut. En koe enää olevani masentunut, vaikka en täysin terve olekaan vielä. Elämä lapsen kanssa on helpottanut aivan älyttömästi, kun lapsi on jo itsenäinen eikä tarvitse 24/7 valvontaa ja passaamista ja mikä tärkeintä – NUKKUU YÖT.

Olenkin haaveillut siitä että pääsisimme uudestaan lomalle Portugaliin, tällä kertaa enemmän elävien kirjoissa kuin viimeksi. <3

Mitä piditte postauksesta? Haluaisitteko lukea lisää tämän kaltaisia juttuja esim. vauvavuodesta tai siitä mikä on muuttunut tässä viimeisten neljän vuoden aikana?

 

 

 

LUE MYÖS:

7 vinkkiä kuinka jaksaa pyörittää työ -ja perhearkea

Ilmainen menovinkki: Koiramäen Pajutalli Tuusulassa

Ilmainen menovinkki: Koiramäen Pajutalli Tuusulassa

Nyt tulee kunnon kuvapläjäys – kävimme Koiramäen Pajutallilla Tuusulassa, ja siitä tuli heti  minun suosikkini!

Paikalle pääsee tietysti parhaiten autolla, mutta bussillakin pääsee aika lähelle (esim. Kampin bussiterminaalista Mäntsälän suuntaan kulkevalla bussilla, matka kestää n. 40min). Koiramäestä löytyy kahvila, kauppa, lasten leikkimökkikahvila, possuja ja kaneja sekä paljon kaikkea jännittävää pihalta. Paikka on uskomattoman kaunis, varsinkin näin syksyllä kun pihaa koristivat kurpitsat, muratit ja pajukorit ja koristeet. Siellä myytiin pihalla aivan upeita pajukoreja ja saviruukkuja, eikä edes olleet pahan hintaisia! Oli pakko ostaa saippuaa (koska se oli pinkki ja tuoksui ihanalta) ja muratti, koska rakastan niitä! Omistajan kanssa juteltiin siitä, kuinka ihania muratit ovat, että joidenkin mielestä ne ovat murheen kukka. Ei tosiaankaan, minun mielestäni!

Kahvila sijaitsee kaksikerroksisessa sokkeloisessa talossa jossa on myytävää aivan älyttömästi, tikkareista leluihin ja sisustustavaroista saippuoihin. Olin tulla hulluksi kaikesta ihanasta tavarasta.

Ulkona oli possut Arvi ja Otto, aivan hurmaavat tyypit! Sisällä oli kolme ihanaa pupua myös. Näitä olisi voinut tuijotella koko päivän! Etsimme pihalta voikukan lehtiä ja niitä possut söi hyvällä ruokahalulla.

Lasten kahvila-aitta oli aivan ihana, siellä oli kassakone ja myynti-tiski ja leikkiruokia, ja kahvilan asiakkaille pöytiä ja tuoleja. Lasten mielestä oli hauskaa keskenään leikkiä siellä, ja sulkea kahvila-aitan ovi aikuisilta. Sillä aikaa me äidit saimme rauhassa tutkia ympäristöä. Täydellistä.

Kahvilan tiloissa oli myynnissä aivan ihania saippuoita, puhdistusaineita, pyyhkeitä, tauluja, koriste-esineitä, servettejä, kukkaruukkuja, hunajaa, kahvia, tikkareita, karkkeja, leluja, astioita, päiväpeittoja, huiveja, teekannuja, kaikkea mitä vain voi kuvitella.

Siis katsokaa nyt näitä! Siellä on myynnissä aivan ihania kukkoja, koiria ja muita asetelmia joihin voi laittaa kukkia. En kestä!
Aivan ihana paikka, suosittelen todella! Omistaja jonka kanssa juttelimme kahvilassa oli myös niin ystävällinen ja ihanan oloinen tyyppi, että mielellään rahansa pisti paikkaan. Oli pakko ostaa pullaa, kahvia, tikkaria, muratti ja ihanan tuoksuinen saippua. Ostin edellispäivän kinkkunyyttejä neljä, kahvin, mehun ja korvapuustin ja ne maksoivat vain 8,50€! Ei edes pahan hintaista, kun vertaa mihin tahansa kahvilaan pääkaupunkiseudulla (varsinkin ketjuihin).

​Jos etsit ilmaista tekemistä, niin täältä sitä löytyy. Tietysti bussin/bensojen hinnalla, mutta siihen nähden tuolla kyllä riittää ihmeteltävää. Toki täytyy myös varautua siihen, että kukkaro tyhjenee kun paikka on niin täynnä ihania tavaroita…

 

Yksinhuoltajien viikonloppuleiri Lohjalla

Yksinhuoltajien viikonloppuleiri Lohjalla

Yksinhuoltajat (ja miksei muutkin vanhemmat), miettikää, että teidän ei koko viikonlopun aikana tarvitsisi:

 Laittaa ruokaa

Tiskata

Käydä ruokakaupassa

Murehtia pankkitilin saldoa

Lapsen nukkumaan mentyä olla yksin kotona illalla

Siivota

Huolehtia 24/7 yksin lapsen tarpeista

+ saisit käydä rauhassa vessassa!


Meillä olikin mahdollisuus tällaiseen viime viikonloppuna, kun pääsimme mukaan seurakunnan leirille Lohjalle, joka oli tarkoitettu yksinhuoltajille. Olimme siellä vähän päälle kymmenen muun perheen kanssa perjantaista sunnuntaihin.

Siellä oli siis kaikki järjestetty valmiiksi, kyydit paikan päälle, toimintaa (lauantaille äideille ja lapsille myös erikseen), ruuat, juomat, saunat ja kaikki. Olen käynyt jo muutaman vuoden ajan seurakunnan yksinhuoltajien olohuoneella, jossa kuulin tästä leiristä. Sain vieläpä onnekseni ystäväni lapsineen mukaan sinne.

 

 

Täydellinen irtiotto arjesta

​Koko leiri oli toteutettu aivan upeasti ja kun lähdimme kotiin en kyyneliltä välttynyt. Oli aivan mahtavaa päästä viikonlopuksi pois kotoa ja olla murehtimatta kaikkea mahdollista. Huomasin lauantai-iltana että en ollut ajatellut koko päivän aikana pankkitilini saldoa tai muitakaan asioita joista kotona väkisinkin stressaan. Täydellinen irtiotto!

Parasta leirillä oli muiden äitien kanssa lauantaina vietetyt tunnit, kun saimme lapsivapaata ja pääsimme purkamaan tunteita ja maalaamaan. Vertaistukitoiminta oli järjestetty ihanasti ja itkimme ja nauroimme yhdessä. On aivan mahtavaa, kun naiset avasivat kipeitäkin asioita elämästään ja päät ympärillä nyökyttelivät, kyllä, tiedämme miltä sinusta tuntuu. Se on todella arvokasta. Oli ihanaa tulla kuulluksi ja näkyväksi kipeidenkin asioiden kanssa. Sanoin äitien vapaa-ajan jälkeen että tekisi mieli mennä laiturille järven ääreen vollottamaan silmänsä päästään. Tuntui, että sisälläni olisi valtava yksinhuoltajan stressipallero, joka pääsi osittain onneksi ulos leirin aikana.

Ei ollut aikaa jäädä laiturille itkemään, vaan oli taas seuraavan ruokailun aika. Tuntui että koko ajan söimme, ja vitsi miten hyvää ruokaa! Ja ajatelkaa – meidän ei tarvinnut nostaa sormeakaan ruoan eteen (no, paitsi kantaa lautanen pöytään itse). Ja jälkikäteen ei tarvinnut tiskeistä huolehtia. Tajusin leirillä ollessani, että miten paljon tosiasiassa teen asioita joka ikinen päivä yksin. Pyykit, ruuanlaitto, kaupassa käyminen, kahden ihmisen pukemiset, siivous (no, ei nyt ehkä ihan joka päivä…) ja niin edelleen. Oikeasti, miten paljon me yksinhuoltajat teemmekään! Kaiken arjen pyörittämisen lisäksi meidän täytyy keskittyä lapseen täysin edes kerran päivässä, auttaa läksyissä, kuskata harrastuksiin, tarkistaa onko pissahätä, ottaa syliin kun sattuu ja lukea iltasatu, vaikka kuinka väsyttäisi tai vituttaisi.

 

 

Kiireetöntä laatuaikaa lapsen kanssa

Parasta oli myös lapsen kanssa vietetyt hetket metsässä marjoja poimien. Lapseni ra-kas-taa marjoja ja oli aivan intona suu mustikassa siellä. Joka kerta kun kävelimme metsäpolkua pitkin ruokalaan ja takaisin, poimimme suihimme vadelmia, mustikoita ja puolukoita. Kysyin vähän aikaa sitten lapseltani että missä mansikat kasvavat? Poika vastasi ”kaupassa!” ja en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. En ole koskaan ollut mikään luonto- tai metsäintoilija vaan olen aikamoinen hienohelma-kaupunkilainen. Pelkään vettä, ötököitä ehkä mielelläni lähde metsään muuten vain. Nyt huomasin, kuinka lapsi nautti metsässä olemisesta ja marjojen poimimisesta ja mietin, pitäisikö sitä kenties alkaa harrastamaan enemmänkin.

Leiri oli ikimuistoinen kokemus

​Koko viikonloppu äiteineen, lapsineen, ohjaajineen, lastenhoitajineen, meluineen ja nauruineen oli aivan ihana kokemus jonka varmasti muistan ikuisesti. Leirin jälkeen koitan arvostaa enemmän sitä kaikkea mitä teen ihan arkenakin ja yritän muistaa taputtaa itseäni olalle kaikesta tästä, minkä handlaan yksin. On tärkeää huomioida niitä hyviä ja reippaita asioita sitä tekeekään joka päivä, ihan automaationa sen kummemmin ajattelematta. Koska ne nyt vaan pitää tehdä. Yksi ohjaaja sanoi loppupiirissä sunnuntaina, että tästä leiristä on varmasti kaikille meille osallistujille tarttunut hieman taikapölyä, jotain mitä ottaa mukaan tältä reissulta, ja viedä sitä arkeen. Tunnen että ainakin minun matkani johonkin eteenpäin tästä masennuksesta ja muusta tuntui saavan jotain selkeyttä. En vielä ihan varmasti tiedä mitä se on, mutta annan näiden ajatusten vajota mieleeni, ja poimin sieltä sitten esille sen minkä löydän.

Leirillä tuli itkettyä ja käytyä läpi ahdistaviakin asioita, mutta sitäkin enemmän tuli naurettua. Leirin huippuaktiviteetiksi (varsinkin illalla lasten mentyä nukkumaan) tuli Avista-korttipeli, joka sai meidät nauramaan vatsa kippurassa ja kyyneleet silmissä.

 

 

Lapsi sai myös laatuaikaa muiden aikuisten kanssa

Mielestäni yksi liikuttavimpia hetkiä leirillä oli se kun yksi miesohjaajista pelasi lasten kanssa lautapeliä, ja poikani hivuttautui pikkuhiljaa hänen syliinsä. Huomasin kuinka poikani nautti kun sai joltakin mieheltä huomiota. Vaikka meillä on lapsen elämässä muutamakin ihana mies jonka kanssa hengailla ja jonka kanssa lapsi on läheinen, niin näitä ei voi olla liikaa. Huomaan että poika janoaa kontaktia aikuisilta miehiltä, ja aina etsiytyykin heidän seuraansa ja nauttii kun saa huomiota miehiltä. Samalla kun tunnen surullisen piston sydämessäni puuttuvasta isästä, tunnen ylpeyttä siitä että saan kuitenkin järjestettyä lapselle turvallisia hahmoja ympärille.

Kirkon leirille ateistina?

Vaikka leiri on järjestetty seurakunnan kautta, se on tarkoitettu kaikille eikä tarvitse olla kirkon jäsen osallistuakseen. Itse olen jonkinlainen ateisti tai pakana mikä lie, enkä kuulu kirkkoon. Halusin silti osallistua leiriin, koska se oli avoin kaikille. Itse olen saanut aika lailla uskonnottoman kasvatuksen eikä perheemme ole koskaan kuulunut kirkkoon. Olen aina ollut vähän allerginen kaikkeen uskontoon liittyvään (oli se uskonto mikä tahansa), ja mietinkin etukäteen että miksi sitten osallistua seurakunnan leirille? Siellä kuitenkin muun muassa rukoillaan ja pidetään aamu- ja iltahartaus.

Päätin kuitenkin osallistua kaikkeen, myös hartauksiin, koska vaikka en itse ole uskovainen tai usko minkäänlaiseen jumalaan, voin kunnioittaa muiden tapaa uskoa. Ja täytyy sanoa, etten ole koskaan ennen kunnellut pastoria joka räppää ruokarukouksen!

Joku voi miettiä että miksi osallistua, jos ei kuulu kirkkoon eikä maksa kirkkoveroa, mutta tehdäänhän meidän verorahoillakin paljon asioita joita en itse tarvitse tai halua. Itse olen todella kiitollinen kirkolle, kun he järjestävät tällaisia leirejä sekä yh-olohuoneita. Mielestäni on upeaa että satsataan meidän äitien hyvinvointiin tällä tavalla. Siitähän uskonnossa onkin perimmäisesti kyse – lähimmäisenrakkaudesta ja muiden auttamisesta, riippumatta siitä kuka, mikä tai millainen ihminen on. Eikö?

 

Masentunut mutsi matkustaa – Tukholma

Masentunut mutsi matkustaa – Tukholma

Sain yllättäen ilmaiseksi kaksi hyttiä Viking Line Mariellalle ja päätimme sitten lähteä Tukholmaan poikani, ystäväni ja vanhempieni kanssa. Kolmevee odotti risteilyä kuin kuuta nousevaa ja sai muutaman raivarinkin pari päivää ennen risteilyä kun halusi lähteä jo nyt heti, eikä huomenna.Risteily ei sinänsä tullut mihinkään kaikkein parhaimpaan tilanteeseen taloudellisesti ajatellen, joten mietimme mikä voisi olla mukavaa tekemistä lapsen kanssa Tukholmassa, mutta maksaisi mahdollisimman vähän. Löysimme mahtavalta kuulostavan leikkipuiston Södermalmilla – 1800-luvun tyyliin tehty pieni kaupunki, Bryggartäppan. Päätimme suunnistaa siis Södermalmille kun tulisimme maihin.


Risteily onkin ihana tapa päästä hetkeksi pois kotinurkilta, ja jos matkustaa seurassa jossa on muitakin aikuisia saa välillä hetken myös itsekin hengähtää lapsen hoidosta. Usein jos olemme vain kotona lapsen kanssa alkaa puuduttaa, itse tylsistyn nopeasti rutiineihin ja kaipaan vaihtelua arkeen. Tukholman reissu on hyvä siitä, että se ei vaadi hirveästi edes suunnittelua, varsinkin jos risteilymatkat ovat tuttuja ennestään. Itse rakastan matkustelua, ja odotankin että pääsen kunnolla töihin ja alan säästämään seuraavaa ulkomaanmatkaa varten.

 

 

 

Olen alkanut tykkäämään risteilyistä oikeastaan vasta lapsen saatuani. En ole koskaan teini-iän jälkeen tykännnyt käydä laivoilla. Lapsen kanssa se on ihan erilaista, on hauskaa katsoa kuinka lapsi nauttii, juoksee innoissaan pallomereen ja toteaa että laiva on vaahtokylvyssä, kun ulkopuolella näkyy meri ja vaahtopäitä.Olin tosin taas kerran pettynyt laivan ruokapuoleen, itse en usein tykkää maksaa buffetista (37€) kun syön suhteessa niin vähän. Aamiaisbuffetista taas tykkään todella paljon. Laivalla tuntuu olevan aika vähän vaihtoehtoja, jos ei halua mättää vatsaansa täyteen buffetissa. Itse en välitä fine dining- tyylisestä ylihintaisista annoksista ja heillä ei ollut lasten annoksia ollenkaan. Kahvilan tarjotaan olisin toivonut myös enemmän vaihtoehtoja. Tosin maissa söimme niin hyvän pizzan ja ostimme ruokakaupasta eväitä, joten ne riittivät toiselle illalle oikein hyvin.


Maissa kävimme tosiaan Södermalmilla ja otimme satamasta taksin lähelle Bryggartäppanin leikkipuistoa. Taksi maksoi vain noin 25€. Päädyimme taksikyytiin koska reissussa oli mukana porukkaa jotka eivät pystyneet kävelemään pitkiä matkoja, joten se oli helppo ratkaisu.

 

 

Leikkipuisto oli aivan ihana pieni keidas keskellä kaupunkia. Se oli ihana, kun sitä ympäröivät puut ja puskat ja se tuntui ihan omalta maailmalta. Vähän toki häiritsi ajoittain viereisen talon täysremontti joka välillä rikkoi tunnelman remppaäänillään. Mutta senkin poikani muutti huumoriksi, kun huusi heille täysiä että “Lopettakaa! Me koitetaan leikkiä täällä rauhassa!”

 

 

Puisto esittää Södermalmin kaupunginosaa 1800-luvun loppupuolella, ja onkin todella viehättävä pikkutaloineen. Sieltä löytyy mm. labyrintti, pieni silta, pieniä taloja, liukumäki, hiekkalaatikko ja keinuja.

 

 

Leikkipuistosta löytyy myös pieni kahvila josta saa kahvin ja muiden juomien lisäksi vohveleita, jäätelöä ja ruotsalaisia ihania suklaapalleroita. Olemme perheen kanssa asuneet ruotsissa (Tukholmassa ja Malmössä) melkein 10 vuotta eli minun ja veljeni lapsuuden ajan. Olin superonnellinen kun näin että siellä myydään näitä suklaapalloja, voi jessus ne on hyviä!

Kahvilasta ei löytynyt mitään mieleistä pojalleni koska pullaa ei ollut ja suklaajäätelö loppu, niin äitini kävi viereisestä ruokakaupasta ostamassa korvapuustin ja mansikoita, koska miksi ei hemmotella lapsenlastaan! Sanomattakin selvää, että lapsi oli erittäin tyytyväinen.

 

 

Sää oli Tukholmassa muuten todella upea, mutta sillä aikaa kun olimme ruokakaupassa puhkesi ihan järjetön kaatosade ja ukkonen. Odotimme yli puoli tuntia ruokakaupan aulassa sitä että sade lakkaisi. Meillä ei ollut mihinkään kiire joten odottelimme. Tavallaan se oli ihan hauskaakin, kun katsoimme sadetta pakoon juoksevia ihmisiä muiden asiakkaiden kanssa kaupassa.


Kun sade lakkasi lähdimme syömään. Lähellä Bryggartäppania oli pizzeria Penguin josta sai todella hyvää pizzaa. Mielestäni Ruotsista saa niin paljon parempaa pizzaa kuin Suomesta, ja siellä saa lisäksi aina kaalisalaattia alkupalaksi. Tulee nostalginen fiilis kun syö pizzaa ja kaalisalaattia!

 

 

Risteily oli kaiken kaikkiaan todella ihana ja rentouttava ja lapsi tykkäsi todella paljon. Itsestäni tuntui että sain voimaa arkeen siitä että pääsi hetkeksi “ulkomaille”, ja Tukholma kun on entinen kotikaupunkini on aina ihanaa palata sinne. Inhottavinta reissussa oli se kun joutui lähtemään Tukholmasta pois, kun olisin voinut jäädä sinne vielä viikoksi.