Kategoria: Kehopositiivisuus

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Luin eilen illalla blogikirjoituksen, jossa puhuttiin siitä kuinka kehopositiivisuus meni liian pitkälle, ja lihavia ihmisiä ihannoidaan sen sijaan että oltaisiin huolissaan painoindeksistä ja sairauksista.

Hohhoijaa, sanon minä. Kuten Oi mutsi mutsin Elsa kirjoitti hyvin aiheesta, ”Olen nimittäin hieman kyllästynyt näihin tasa-arvo/pride/bodypositive/feminismi/yms on mennyt liian pitkälle juttuihin.”

En ymmärrä miten voidaan ajatella että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelussa voidaan mennä liian pitkälle. Voisiko vain olla, että olet ymmärtänyt sanoman aivan täysin väärin?

Olen lukenut monia kommentteja siitä kuinka lihavia vain ihannoidaan nykyään, ja että terveiden elämäntapojen sijaan vaan hehkutetaan vatsamakkaraa ja läskiä. Ihanko tosi? Voisin antaa muutaman esimerkin siitä, miten lihavia ei tosiaankaan hehkuteta liikaa. Miten porukka hyökkäsi mm. meidän kehopositiivisen kalenterin ihanan mallin kimppuun, koska hänellä sattuu olemaan ylipainoa. Ylipainoinen saa niskaansa koko ajan terveysfasismia, läskittelyä, lihavan perään huudellaan kaupungilla ”laihduta läski” ja ylilaudan kiimaiset pikkupojat heittävät lokaa vähän väliä kaikille some-tileilleni. Vain sen takia että olen ylipainoinen.

Se, että teimme kehopositiivisen kalenterin johon pyrimme ottamaan esille marginalisoituja kehoja, ei tarkoita sitä että viemme laihojen ihmisten tilan kokonaan ja menemme liian pitkälle. Avaa mikä tahansa naistenlehti, tv-sarja tai mainos. Minkälaisia kehoja siellä on? Aivan, hoikkia, pitkiä valkoisia naisia.

Se että nostan esille epäkohtia, joita marginaalisen kehon omaava joutuu kohtaamaan ei tarkoita sitä että paheksuisin hoikkia ihmisiä. En pidä hoikkia ihmisiä huonompina, enkä lihavia ihmisiä parempina. Kaikilla on oikeus olla tyytyväisiä omassa kehossaan, ulkonäöstä ja terveydentilasta riippumatta. Ylipaino ei tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti laiska ja sairas. Ja vaikka olisikin sairas – miten se tekee ihmisestä huonompaa kuin terveistä ihmisistä? Miksi ylipainoista saa haukkua läskiksi ja ”sinne meni meidän verorahat”? Myös alipainoiset joutuvat selittelemään kehoaan. Minkä takia minun pitäisi olla terve, jotta kelpaisin tähän yhteiskuntaan?

Kaikilla on OIKEUS KEHORAUHAAN, ilman että kukaan tulee spekuloimaan että oletkohan anorektikko, tai syötköhän liikaa. Tai että ulkonäön perusteella aletaan saarnaamaan ylipainon terveysriskeistä. MINUN TERVEYS EI KUULU KENELLEKÄÄN MUULLE KUIN MINULLE ja mahdollisesti lääkärillen. Kehopositiivisuus ei muutenkaan ole pelkästään lihavat vs. laihat taistelua, vaan tähtää siihen että _kaikki_ kehot olisivat yhtä arvokkaita. Mitenköhän kauan tätä pitää jankata, että se menisi läpi?

Tiedättekö miltä tuntuu, kun kirjoittaa julkisesti, ja ihmiset luulevat että sen takia on ok kommentoida ilkeästi painoani? Tiedättekö miltä tuntuu, kun kävelee kadulla, ja tuntemattomat huutavat että olen läski? Tiedättekö miltä tuntuu, kun pari kuukautta synnytyksen jälkeen mies kaupassa kommentoi että ”oot ainakin ollu ruoka-aikaan paikalla”? Tiedättekö miltä tuntuu, kun blogiin tulee kommentteja missä sanotaan että sinun kehosi on oksettava ihrakasa? Kun tullaan kommentoimaan, että söisit vähemmän suklaata niin voisit laihtua? Olet ruma sotavalas (?) eikä kukaan tollasta kuvottavaa läskiä halua panna? Niin, ei se kauhean kivalta tunnu.

Kuva: Petra Vii Photography, Huppari saatu Jujunalta

Olen joskus pelännyt astua ovesta ulos, kun on sattunut sellasia päiviä jolloin painoani kommentoidaan tuntemattomien toimesta ihan liikaa. Pelkään astua ulos ovesta, koska ylipainoisena minulla ei ole joidenkin mielestä oikeus kehorauhaan. Voinko pukeutua tähän mekkoon jossa vatsamakkarat näkyvät? Minulla ei ole oikeus istua mäkkärissä syömässä hampurilaista, koska joudun pelkäämään inhottavia katseita ja läski-kommentteja. Ei ole oikeus olla olemassa, onnellinen, ja tyytyväinen itseensä, koska joidenkin ihmisten mielestä minun pitäisi ensin laihtua. Tiedättekö miltä tuntuu kun pahimmillaan joka päivä sinulle kerrotaan (suorasti tai epäsuorasti), että et ole hyväksyttävä yksilö tähän yhteiskuntaan?

Useimmiten sivuutan kommentit enkä jaksa ottaa niistä itseeni. Onneksi minulla sentään on hyvä itsetunto, miten käy niiden joilla ei ole? Nyt kun jouduimme toisen ylläpitäjän kansa neljättä päivää poistamaan kehopositiivisen kalenterin ”ruma läski” kommentteja, ja ylilauta taas kerran hyökkää blogiini paskakommenteillaan, ja sitten näen kirjoituksen siitä miten lihavia ihannoidaan liikaa. Nyt verenpaineet nousi liikaa (ylipaino varmaankin hei!), napsahti päässä ja oli pakko kirjoittaa aiheesta.

Että ei, lihavia ei tosiaankaan ihannoida liikaa.

 

Lue lisää:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Jujunan mallina Tampereella

Jujunan mallina Tampereella

Pääsin Jujunan malliksi Tampereelle, olin niin innoissani! Haluaisin tehdä enemmänkin kuvauskeikkoja, ne on niin kivoja. Minkäs sille voi, että viihtyy kameran edessä!

Olen blogissakin usein esitellyt ompeluksia joita olen tehnyt Jujunan kaavoilla. Tykkään näistä kaavoista, koska ne ovat melkein poikkeuksetta sopineet päälleni ilman muutoksia. Tosin helmaa joudun aina lyhentämään, koska olen niin pätkä, mutta muuten ne istuvat kuin hanska.

Nyt kävin Tampereella kuvauksissa, koska Jujunan Jenni haluaa kuvata kaavojaan vaatteilla, erilaisten ihmisten päällä. Arvostan kovasti sitä, koska usein kiroan esimerkiksi nettikauppoja, joilla on malleina vain pitkiä ja hoikkia, jolloin en näe miltä vaate mahdollisesti näyttäisi itseni päällä. Onneksi nykyään yritykset tajuavat tämän, kuten esim. Neulomo, joka kuvauttaa vaatteensa eri kokoisten ihmisten päällä. On mukavampi ostaa kaavojakin, kun näkee miltä valmis vaate näyttää päällä.

*Vaatteet saatu yhteistyössä Jujunalta (kaksi mekkoa ja huppari).*

Kuvat: Petra Vii Photography

Kuvausjärjestelyt, osa vaatteista: Jujuna

Legginsit ja kengät omat, mekko Jujunan tasku
Huppari Jujunan norah rintamuotolaskoksella

Mekko Jujunan anu-kaava

Mekko Jujunan timantti-kaava, minun ompelema

 

Mitä piditte kuvista ja vaatteista?

Muita ompeluaiheisia postauksia:

Ompelua – yksisarvismekko!

Äidille supersankari-legginsit

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Katsaus vanhoihin käsityölehtiin – pluskoon kaavat ja läskiviha

Pluskoon kaavat ja läskiviha, miten ne liittyvät toisiinsa?

Sain yhdestä facebook ryhmästä idean kaivella esiin vanhat käsityölehteni, joita on vino pino vuosilta 2000-2010. Facebook-ryhmässä esiteltiin kuvaa käsityölehdestä vuosien takaa, jossa pluskoon kaavat olivat mallia kaapu, ja kuvateksteissä oli neuvoja kuinka piilottaa ylimääräiset muhkurat. Halusin kurkata omiin lehti-arkisoihin, että minkälaisia sen aikakauden pluskoon kaavat olivat. 

En ole moneen vuoteen tilannut mitään käsityölehtiä, kun niissä tuntuu pyörivän samat aiheet vuodesta toiseen. Olen vuosina 2006-2010 seurannut käsityö- ja neulelehtia tiiviisti, kun opiskelin pukuompelijaksi ja modistiksi.

Silloin olin 15-20 kiloa laihempi kuin nyt, joten en kiinnittänyt silloin mitään huomiota pluskoon kaavoihin koska no, en tarvinnut niitä. Mahduin käsityölehtien kapeaan muottiin, silloin olin muistaakseni kokoa 36, nykyään olen kokoa 48-50.

Näin laiha olin vuonna 2008. Olinkohan silloin myös parempi ihminen, kun en ollut ylipainoinen? No en tietenkään, mutta välillä siltä tuntuu, kun lukee somesta läskiviha-kommentteja.

Ihan mielenkiinnosta, nyt vuosia ja lisäkiloja myöhemmin katsoin uudestaan näitä samoja lehtiä, ja huomasin että silloin on kyllä fat shaming ollut todella avointa. Pluskoon kaavat olivat usein muodottomia tylsiä kaapuja, ja pluskokoa oli yksi kaava koko lehdessä. Saateteksteinä käytettiin usein lauseita kuten ”pyöreälle naiselle, isoille tytöille, pidentää ja hoikentaa, musta sopii isolle naiselle” ja niin edelleen. Tuskin nykypäivänä enää näin suoraan vihjataan, mutta aika pöyristyttävää kuinka vain vajaa 10 vuotta sitten on ihan suoraan sanottu, että ylipaino on aina huono asia, ja se pitäisi piilottaa oikeanlaisilla vaatteilla (muodottomilla, mustilla kaavuilla).

Ei ole ihme, että naisten on vaikea hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kun kaikkialta toitotetaan että pitäisi olla pidempi, hoikempi, olla vähemmän vatsaa ja rintaa, mutta sitten ei kuitenkaan saa olla ihan liian laihakaan. Kurvikas pitää olla, mutta ei missään nimessä ylipainoinen.

Eli kun läski verhoutuu mustaan kaapuun, näyttää muutaman kilon hoikemmalta, eli hyväksytymmältä.

Samassa lehdessä oli aukeama myös korkeintaan 46-kokoisille, jotka sitten voivat pukeutua valkoiseen. Kaikissa pluskoon kaavoissa saatesanoina on hoikentava, pidentävä, muodot piiloon, kun taas alle 46-kokoisten kaavojen saatteissa on sanoja kuten ”säihkyvä, juhlien kaunotar, tyylikäs ja rauhallinen”. Miksi laihat naiset ovat säihkyviä juhlien kaunottaria, kun taas isompia naisia kehoitetaan verhoamaan kehojensa ”huonot puolet”?

Onneksi ehkä olemme jo hieman päässeet tässä 10 vuodessa eteenpäin, mutta edelleen tässä riittää työnsarkaa. Sen mitä selasin Suuren Käsityölehden digilehtiä, huomasin että nykyään heillä ainakin on kaikki kaavat kokoihin 54 asti, mikä on ihan mahtavaa. Toisaalta en nähnyt mallikuvissa yhtäkään isompaa naista mallina, ja varmasti yli koon 54 naisetkin ompelevat… Saa toki korjata jos asia on toisin, en tosiaan ole niin täysin perehtynyt viime vuosien käsityölehtiin.

Jotain parannusta sentään on tullut, mutta ”mekko joka vartalolle”, ja mallina on pitkä ja hoikka malli? Hmm.

Toivottavasti aikanaan pääsemme eroon kaikenlaisesta body shamingista.

Tässä alla on kuva neulelehdestä, aiheena vartalotyypit. Siinä asiantuntija kertoo minkälaisia vaatteita kuuluisi käyttää eri tyyppisillä vartaloilla. Kaikki lehdet ovat täynnä ohjeita kuinka piilottaa makkaroita ja kurveja, kun taas toisaalta liika hoikkuuskaan ei ole hyvä. Tässä neuvotaan pitkälle, hoikalle I-vartalotyypille kuinka lyhentää pituusvaikutelmaansa, tasapainottaa alavartalon mittasuhteita sekä lisätä muotoja hoikkaan vartaloon. Olet niin tai näin, olet aina väärinpäin.

Onneksi sentään harvoin nykyään enää näkee näin räikeitä juttuja :

Yllä on siis toiveohje – XL-kaava. Mallina kuvassa on kaikkea muuta kuin XL-kokoinen nainen, ja kuvatekstissä kehotetaan taas kerran piilottamaan huonoja puoliaan.

Toinen jännä juttu minkä huomasin oli se, että neuleohjeissa oli kokoja usein 56-58 asti, ilman mitään muodokas nainen -saatesanoja. Malleina kuvissa tosin usein oli vain laihempia naisia. Hassua, että saman aikakauden lehdissä on ompelukaavoissa vain tietyt koot, mutta neuloessa saa isokin nainen tehdä vapaasti omaa kokoaan? Eihän luulisi olevan niin vaikeaa sarjoa kaavoja myös kaikkia kokoja? Varsinkaan kun nykyään käsityölehdissä on sarjottu kaavat myös ainakin kokoihin 54 asti.

Onneksi nykyään on myös paljon netistä tilattavia kaavoja kaiken kokoisille, kuten esimerkiksi Jujuna ja Puuhakaspaja.

VINKKI! Pukeudu ihan juuri niinkuin haluat, koska olet hyvä juuri sellaisena kuin olet! Se että itse tunnet itsesi mukavaksi jossain vaatteissa, on tärkeintä!

VINKKI! Olisi paljon helpompaa pukeutua juuri niinkuin itse haluaa, jos ympäröivä maailma ei toitottaisi sitä yhtä ja ainutta kehonkuvaa hyväksyttävänä!

 

Ja P.S. tämä postaus ei ole tarkoitettu niin, että haukkuisin Suurta Käsityölehteä tai muita käsityölehtiä ja sen tekijöitä, vaan huomioida sen ajan henki. Ja sen, että onneksi ajat muuttuvat ja voimme pikkuhiljaa antaa kehorauha kaiken tyyppisille kehoille!

Ja P.S. vielä, koska joku kuitenkin tulee mussuttamaan, kuinka ylipaino on epäterveellistä, niin se ei ole pointti tässä. 

 

Lue muita postauksia aiheeseen liittyen:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Isot rinnat, uhka vai mahdollisuus?

Olen aiemminkin kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ja ulkonäön kommentoinnista, voisin jatkaa nyt vähän samalla linjalla. Asiasta joka koskee minun jokapäiväistä elämääni –  tissit.

​Olin neljännellä luokalla kun rintani alkoivat kasvamaan. Oli ajoittain todella vaivaannuttavaa, kun kehityin niin varhain, koska pojat alkoivat kiinnittää huomiota kehooni. Minua pilkattiin rintojeni takia ja muistan jo silloin, kuinka inhottavalta se tuntui. Huomio jota sain muodoistani hämmensi.

Sama kommentointi on jatkunut koko aikuiselämän. Minulla on ollut isot rinnat niin kauan kun muistan, ja tietysti mitä enemmän paino on noussut rinnat ovat kasvaneet entisestään. Naisilta kuulen usein, että hekin haluavat yhtä isot rinnat ja minun pitäisi olla iloinen niistä. Kaikilla kun ei ole isoja rintoja. Pienirintaiset naiset kertovat usein minulle että he kadehtivat isoja rintojani.

Miehiltä taas saa välillä niin uskomatonta palautetta, etten kehtaa niitä tänne edes kirjoittaa. En hypi ilosta kun olen aina ”se isorintainen”. Kaikki naiset eivät suinkaan haaveile isoista rinnoista, tai ole onnellisia niistä.

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

 

Isojen rintojen kanssa liikunta, varsinkin hyppiminen ja juokseminen on todella haastavaa. Rintoihin sattuu, vaikka olisi päällä kolmet rintaliivit ja neljät urheiluliivit päällekkäin. Pelkkä ajatus rintaliivien ostamisesta saa minut hermostumaan. Joudun ostamaan rintsikat erikoisliikkeestä, ja ne maksavat maltaita. Eivätkä ne kokemukseni mukaan aina ole edes hintansa väärti, kun olkaimet napsahtelevat rikki ja kaarituet painavat. Sen takia kuljen tälläkin hetkellä kulahtaneissa imetysrintsikoissa. Ja by the way – lopetin imetyksen 2,5 vuotta sitten. Mitkään rintaliivit eivät tunnu muutenkaan istuvan kunnolla ja ne helposti painavat jostain kohtaa ikävästi koska rinnat painavat niin paljon. Todella monet liivit ovat myös topattuja, vaikka olisivat isoa kokoa. Ihan kuin haluaisin muka näistä vielä isommat. Jos ostan push-upit, löydän tissit leuastani.

Minulla on viimeiset kymmenen vuotta ollut pahoja ongelmia niska-hartiakipujen kanssa. Päätä särkee, niskat ovat jumissa ja migreeni vaivaa. Uskon että isot, painavat rinnat myös aiheuttavat näitä kipuja. Isot, roikkuvat rinnat vaikuttavat myös ryhtiin, ja minun on vaikea pitää hyvää ryhtiä kun väkisinkin painopiste siirtyy eteen ja alas. Kuukautisten aikaan on myös ihan tuskaa, kun rinnat ovat arat ja särkevät.

Isojen rintojen kanssa on vaikea nukkua, ja kuumina kesäpäivinä (tai talvella kun on paljon vaatetta) kärsin siitä että hikoilen tissien alta. Se aiheuttaa välillä jopa ihan verestävää hankaumaa. Kerran pienirintaiset kaverini naurahtivat ajatukselle, kun kerroin että joudun suihkussa nostamaan rintani suurin piirtein olalle ja pesemään niiden alta!

Jopa syöminen on vaikeaa, kun tissit tunkevat ruokalautasen eteen, sen takia minulla onkin usein koko päivän ruokalista aina rinnuksilla. 

 

Kuva: Iina Laine, Hehkuva minä-kurssi

Kävin viime syksynä lääkärin puheilla rintojenpienennysleikkauksesta. Leikkaus on ollut mielessä jo vuosia, ja nyt uskaltauduin lääkäriin asiasta. En ollut varma haluanko leikkaukseen joten lääkäri antoi puoli vuotta vielä miettimisaikaa. En osaa vieläkään päättää menenkö vai en. Lääkäri sanoi laittavansa kirurgille lähetteen jos haluan, ja kirurgi sitten päättää pääsenkö lopulta leikkaukseen julkisella puolella. Pelkään kuitenkin että painoindeksini on ongelma, ja he varmasti laittavat minut laihduttamaan ennen kuin edes harkitsevat leikkausta.

Leikkaus on aina iso asia, enkä mene sellaiseen kevyin mielin miettimättä asiaa. Pelkäsin sektiotakin kuollakseni. Lisäksi jännittää, miten pärjäisin yksinhuoltajana leikkauksen jälkeen lapsen kanssa, tarvitsisin todella paljon apua.

Mietin myös leikkauksen jälkeen lopputulosta. Miltä rinnat tuntuvat sen jälkeen? Vaikka tuntuisikin kevyemmältä, tuntuisivatko rinnat omilta? Ulkonäön puolesta minulle on aika sama miltä rintani näyttävät, mutta varmasti leikkauksen jälkeen ne ovat eri näköiset. Tottuuko niihin ja mitä jos ei totukaan? Mitä jos leikkauksessa menee jotain pieleen ja kaduttaakin koko homma? Mitä jos leikkaus ei autakaan niskakipuihin? Lääkärin kanssa keskustellessani hän oli sitä mieltä että elämäntapamuutos (painon pudotus), masennus ja rintaleikkaus vielä päälle voisi olla liikaa. Silloin olin samaa mieltä, mutta nyt en tiedä enää mitä mieltä olen. Ehkä alan olemaan valmis leikkaukseen, jos sellaiseen pääsen.

Eniten haluaisin leikkaukseen sen takia että niskakivut (ja sitä myötä päänsäryt) vähenisivät ja liikkuminen ja oleminen olisi helpompaa. Muistan kun viime syksynä treenasin TFW:n salilla, ja teimme kyykkyjä seinää vasten. Niitä piti tehdä niin lähellä seinää kuin mahdollista, ilman että koskee seinään. Pääsin todella lähelle seinää, kunnes tissini ottivat seinään kiinni. Huoh. Usein ajattelen, että elämä pienemmillä tisseillä voisi olla paljon helpompaa ja kivuttomampaa. Mutta haluan kuitenkin ensin koittaa pudottaa painoa, ennen kuin harkitsen mitään leikkauksia. Kysymys vaan kuuluu – miten tässä elämäntilanteessa jaksaa elämäntaparemontteja? Ehkä palaan vielä tähän asiaan, jos ja kun se tulee ajankohtaiseksi…

 

Oletko käynyt pienennysleikkauksessa? Menikö kaikki hyvin ja oletko tyytyväinen lopputulokseen? Vähenivätkö niska- ja päänsäryt? Tai harkitsitko asiaa mutta päädyit siihen ettet menekään? Kertokaa kokemuksia, voi lähettää myös meilitse jos ei halua julkisesti kommentoida. Kiitos <3

 

 

Lue muut kirjoitukseni ulkonäköaiheisiin liittyen:
Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?
​Lihavaa naista saa arvostella?
Training For Warriors kuntohaaste alkoi – missä kunnossa on masentunut mutsi?
​Itsensä rakastamisen opettelua

 

Kehopositiivinen kalenteri on vihdoin täällä + yhden kalenterin arvonta!

Kehopositiivinen kalenteri on vihdoin täällä + yhden kalenterin arvonta!

Se on vihdoin täällä! Kehopositiivinen kalenteri, jonka kuvauksissa kävimme poikani kanssa viime vuoden puolella. Kuvaukset olivat todella rennot ja muutenkin upea kokemus. Haluaisin vain osallistua kaikkiin kuvauksiin mitä on olemassa, on todella kivaa olla kuvattavana! (mallitoimistot hei, täällä ois yks plusmalli! huhuu!) Poikani oli ensin sitä mieltä että ei aio tulla mukaan kuvaan, mutta lopulta sitten tulikin kun alkoi kiinnostaa että mitä äiti tekee. Poika on niin linssilude, ja hänellä itseasiassa on enemmän mallikokemusta kun äidillään!

* Postauksessa on minun alusvaatteet saatu yhteistyönä Lumingerielta*

Lapsi ihmetteli että miksi äidille piirretään vatsaan glitterillä. Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta.

Minusta on tärkeää näyttää pojalleni, että äiti on sinut kehossaan ja sitä kautta näyttää positiivista kehonkuvaa. Vaikka en aina olekaan sinut itseni kanssa, en koskaan poikani kuullen hauku itseäni. Myös lapsi opettaa äitiään – hän näkee minut kauniina juuri tällaisena kuin olen. Lapsi yhdessä vaiheessa hoki että haluaa syödä paljon pullaa että saisi yhtä ihanan masun kun äidillä, heh. On ihanaa kun lapsi ei näe minussa vikoja, vaan positiivisia puolia, kuten iso masu.

Jos lapsi on ihmetellyt jonkun isoa nenää tai hassua kävelyä, olen selittänyt että olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin. Olisi aika tylsää jos kaikki olisimme samannäköisiä ja samanlaisia. Olen yrittänyt opettaa että tuntemattomien ulkonäköä ei ole kohteliasta kommentoida, paitsi jos haluaa kehua toista. Lapsi usein kehuukin – sanoo muille että onpa sinulla hienot hiukset tai ihanat kengät. Se on kyllä aika hellyyttävää.

Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta.

Ihan mieletöntä oli osallistua näin hienoon projektiin, josta voitot menevät hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi valikoitui Syömishäiriöliitto Syli ry. Syli tekee upeaa työtä, heillä on vertaistukipuhelin, vertaistukiryhmiä ja sieltä löytyy iso tieto- ja materiaalipankki kiinnostuneille, sairastuneille, läheisille ja vapaaehtoisille.

Ryhmissä kannustetaan läheisiä ja sairastuneita kertomaan kokemuksistaan ja siten pääsemään eroon syömishäiriöön usein liitettävästä häpeän leimasta. Ryhmän tuki on kannustanut monia sairastuneita hakeutumaan hoitoon ja läheisille ryhmä on madaltanut kynnystä puhua avoimemmin perheessä olevasta vaikeasta sairaudesta. – SYLI ry
Tsekkaa Iso kolmonen podcast!

Projekti oli aikamoinen siitäkin syystä, että useampi painotalo kieltäytyi painamasta kalenteria. Yksi paino otti työn jo vastaan mutta kieltäytyi tekemästä sen ja palautti rahat. Näköjään edelleen on tabu tämä aihe. Painotalon työntekijät eivät kuulemma hyväksyneet kalenterin alastomuutta. Silti netti ja monen yrityksen mainokset sekä kalenterit ovat täynnä alastomuutta ja pornoa, miksi tämä olisi pahempi? Koska siinä näkyy tavallisten ihmisten tavallisia vartaloita, vatsamakkaroineen kaikkineen? Onko (tavallisten ihmisten) alastomuus edelleen näin tabu?

Alusvaatteet saatu yhteistyössä Lumingerielta. Ja kyllä, perjantaina lähden Tampereelle Ylen livelähetykseen!

Näiden takaiskujen takia kalenteria ei saatu toimitettua ajoissa kalenterin tilanneille, vaikka kalenteri saatiin kuntoon painettavaksi aikataulussa. Nämä ovat tietenkin takaiskuja joita ei voi etukäteen ennustaa. Lähdin mukaan järjestämään uutta kalenteria vuodelle 2019, koska innostuin niin tästä projektista. Ensi vuoden kalenteria on alettu työstämään jo nyt pikkuhiljaa, jotta se saataisiin ajoissa tehtyä. Tällaiselle projektille selvästi on tarve, kun yhteiskunta edelleen vastustaa tavallisten ihmisten kehoja.

Ilmeisesti kuvamme olivat facebookiin myös ihan liikaa. Saimme viestin että kuvamme rikkoo facebookin sääntöjä.

We remove photographs of people displaying genitals or focusing in on fully exposed buttocks. We also restrict some images of female breasts if they include the nipple, but we always allow photos of women actively engaged in breastfeeding or showing breasts with post-mastectomy scarring. We also allow photographs of paintings, sculptures and other art that depicts nude figures. Restrictions on the display of both nudity and sexual activity also apply to digitally created content unless the content is posted for educational, humorous or satirical purposes. Explicit images of sexual intercourse are prohibited. Descriptions of sexual acts that go into vivid detail may also be removed.” Facebook community standards

Yllä olevassa kuvassa ei näy (naisten) nännejä eikä sukupuolielimiä, eikä edes alastonta takapuolta. Ilmeisesti facebookilla on joku automaattinen ohjelma joka tunnistaa tiettyjä kuvia missä esiintyy mm. alastomuutta, mutta en ole aiheessa mikään ekspertti ja saa valaista jos asiasta jotain tietää. Kun facebookia selaa niin kyllä siellä on paljon alastonkuvia joita hyväksytään, tai joihin ei reagoisa automaattisesti.

Mielestäni on kummallista että tällaisia tyylikkäästi otettuja kuvia ei hyväksytä mutta rasistiset julkaisut ja (laihojen ihmisten?) pornokuvat saavat jäädä. Olen kymmeniä ja kymmeniä kertoja ilmiantanut facebookissa esim. rasistisia postauksia ja profiileja jotka ovat täynnä sairasta materiaalia mutta niille ei yleensä tehdä mitään ellei useampi ihminen ilmianna niitä.

Tässä kuva, jonka facebook lopulta hyväksyi:

Itse mietin tarkkaan etukäteen, haluanko näkyä alusvaatteisillani kalenterissa ja netissä. Lopulta päädyin siihen että alusvaatteet ovat ihan sama kuin bikineissä poseeraaminen. Minkä takia muutenkaan alastomuus on niin kummallista? Ei alastomuudessa tai alusvaatteissa ole mitään hävettävää tai kehoissamme pitäisi olla mitään piiloteltavaa. Oli todella vapauttavaa olla puoli-nakuna ihmisten edessä ja todeta että se ei minua haittaa.

Ota yhteyttä [email protected] jos haluat hakea malliksi vuoden 2019 kalenteriin!

HALUATKO OSALLISTUA YHDEN KALENTERIN ARVONTAAN? Käy kommentoimassa Masentuneen mutsin facebookissa tähän postaukseen niin olet mukana arvonnassa!

 



Kalenteria tilattiin pieni erä lisää, laita viestiä asap jos haluat omasi! Laita viestiä/meiliä joko minulle tai 365kehopositiivinen -sivulle tai [email protected]! Kalenterin hinta 23€.

Käy seuraamassa 365 kehopositiivinen -kalenterin sivua instassa ja facebookissa, saat ensimmäisenä tietoa kalenterista vuodelle 2019!



Kalenterin järjestäjä: Elena Liski

Kuvaaja: Paula Kesäläinen: nettisivutinstafacebook

Meikkaajat: Iina Piiparinen: insta ja Sari Sandholm: insta

Hiukset: Essi Finström: instafacebook

Alusvaatteet: Saatu yhteistyönä Lumingerielta.  Linkki alushousuihin täällä ja rintaliiveihin täällä.

Mukana kalenterissa myös Iso kolmonen podcast, käykää tsekkaamassa: facebookinsta

 

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Naistenlehdet ovat täynnä pukeutumisohjeita tietyille vartalotyypeille. Etenkin tammikuussa lehdet täyttyvät lisäksi kinkunsulattelu- ja kesäkuntoon viikossa – otsikoista.

Minun kuuluisi käyttää pystyraitaa vaakaraidan sijaan, koska muuten näytän lihavalta, korostaa vyötäröä isojen linjojen sijaan, koska muuten näytän lihavalta. MUTTA MINÄHÄN OLEN LIHAVA! Miksi en saisi pukeutua juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu?

Itse olen näiden yleisimpien vartalotyyppi-ohjeiden mukaan jotain X- ja O-vartalomallin väliltä. Katsoin huvikseni minkälaisia vaatteita minun kuuluisi eksperttien mukaan pukea.

O-vartalo

O-vartaloinen on mehukas omena, jolla on pyöreyttä vatsan, lantion ja takapuolen seudulla. Myös rinnat ovat tavallisesti suuret. Omenaleidi on tavallisesti vähintään kokoa 42. Yleisin virhe on peittää pömpöttävää vatsaa kaavuilla ja jättitunikoilla, sillä todellisuudessa ne vain suurentavat. Hyvin leikatut ja istuvat vaatteet tuovat O-vartaloisen muodot esiin telttoja paremmin.

Yläosaan: olkatoppauksia; avaria päänteitä; vyötäröä korostavia jakkuja, myös pitkinä; laskeutuvia kankaita

Alaosaan: kapeita housuja

Omenavartaloista pukee yleisesti vaatteiden yksivärisyys. Erityisesti pikkuprinttejä on syytä välttää, sillä runsaammalla vartalolla ne näyttävät helposti pieneltä piperrykseltä.  – Kauneus ja terveys – Opi rakastamaan vartaloasi: Näin puet vartalotyyppisi

Luen myös usein näitä neuvoja että isomman naisen kuuluisi mielellään käyttää yksivärisiä ja tummia vaatteita. Mitä jos en tykkää sellaisista? Minulle on ihan yksi ja sama näytänkö läskiltä, samat läskit ne on siellä vaatteiden alla, oli vaatteet sitten yksivärisiä tai pientä printtikangasta!? Olen samaa mieltä siinä että minua imartelee se, että korostan vyötäröäni. Mutta välillä tykkään myös käyttää telttamaisia mekkoja. Se että luen lehdestä, että näytän vartalotyypilläni puolet paksummalta jos käytän telttamaisia mekkoja ei nosta itsetuntoa hirveästi.

Nämä neuvot tuntuvat aina syyllistäviltä, koska ne kertovat että hyväksytty vartalotyyppi on kapeavyötäröinen, tarpeeksi pitkä ja hoikka ja rintojen tarpeeksi isot (mutta ei tietenkään liian isot ja esillä, koska se taas on halpamaista). Kaikki jotka eivät näitä kriteerejä täytä, voivat koittaa häivyttää kehonsa ‘huonoja kohtia’ ja korostaa niitä hyviä, joita toivottavasti on edes muutama.

Itse olen kauan hävennyt isoa vatsaani, kun tuntuu että se pitäisi aina häivyttää pois silmistä. Raskauden aikana olin ensimmäistä kertaa ylpeä vatsastani, kunnes lapsi syntyi ja jäljelle jäi etureppu. Itsensä hyväksymistä ja itsetunnon nostamista ei auta se, että kaikki lehdet ovat täynnä “näin laihdut viidessä viikossa” -otsikoita ja kaupassa huomautellaan minun isosta vatsastani.

Myös nämä ”pukeudu imartelevasti vartalomallin mukaan” – neuvot kertovat usein mikä kaikki kehossani on piilottelun tarpeessa.

O-mallinen vartalo

O-vartalossa vyötärönseudulle on tullut pyöreyttä. Seppä on huomannut, että pyöristyneen vartalon alta paljastuu yleensä tietty vartalomalli, usein se on ollut A-mallia. Jos kroppasi on O, kannattaa suosia rikottuja linjoja, jotka häivyttävät pyöreyttä vähän.

– Kannattaa yhdistää vähän löysempää yläosaa ja kapeampaa alaosaa. Nyt taas varoitan, että ei säkkejä! Istuvat leikkaukset vyötärön kohdalle, ja yläosaan vaikka pystyraitaa, se kaventaa ja pidentää.

Miehustassa voi olla vähän kuvioita, Seppä vinkkaa. 

X-mallinen vartalo

X-mallinen vartalo on tiimalasivartalo, jonka muotoa pukeutumisessa haetaan. Hartiat ja lantionseutu ovat suurin piirtein samalla pystyakselilla, mutta vyötärö on selvästi kapeampi.

– Tämä on hyvin naisellinen vartalo. Ehdottomasti kannattaa korostaa vyötäröä ja valita hyvin laskeutuvia, kauniita ja naisellisia materiaaleja, Seppä sanoo.

 – mtv.fi – Pukeutumisneuvojan vinkit: Näin tunnistat vartalotyyppisi ja korostat parhaita puoliasi

 

 

Kiva, että minulla sentään on vyötärö, kun sitä tässä yhteiskunnassa havitellaan! Kamalaa, jos ei olisikaan vyötäröä, ei voisi olla naisellinen (sarkasmia). Ja mikä on naisellinen materiaali? Mitä jos ei halua olla naisellinen, mitä ilinä se tarkoittaakaan? Usein luen myös artikkeleita, joissa sanotaan että olisi hyvä pukeutua hillitysti eikä monia kuoseja kannata yhdistää. Kuosin kanssa kannattaa olla yksivärinen vaate tasapainottamassa. Milloin on eläinkuosit kiellettyjä ja pallokuosit niin out.

Miksi näitä pukeutumisneuvoja toitotetaan kaikkialla? Jos pukeudut niin ja näin, olet hoikempi! Jos puet nämä, näytät lyhyeltä ja lihavalta! Mutta siis – minähän olen lyhyt ja lihava? En ymmärrä. Miksi minun pitäisi joka aamu pukiessani miettiä, että miten saisin itseni näyttämään “paremmalta versiolta” itsestäni? Sen sijaan että pukeutuisin juuri niin kuin haluan, ihan sama vaikka vatsa näkyisi tai sääret ei korostu korkokengillä? Kunhan itselläni on mukava olo, miksi millään muulla olisi väliä?

Olen itseasiassa aika kauan elänyt näiden pukeutumisneuvojen mukaisesti, ainakin osittain. En ole tajunnut, miten paljon nämä lukemani artikkelit ja lehtiotsikot ovat vaikuttaneet minuun alitajuisesti. En ole esimerkiksi käyttänyt vaakaraitaa, koska olen uskonut että se tekee minut entistä lyhyemmän näköiseksi. Olen aina ollut epävarma pituudestani, koska en ole kasvanut yläasteen jälkeen. Olen vain 155 cm lyhyt, ja olen aina kuvitellut että aikuiset ihmiset ovat kaikki minua pidempiä, ja minä olen jäänyt tapiksi. Olen sen takia pitänyt itseäni vähemmän aikuisena kuin muita ikäisiäni. Kaikissa näissä pukeutumisneuvoissa toitotetaan, kuinka näyttää pidemmältä.

Olen myös huomaamattani aina vetänyt vatsaa sisään. Sehän on ihan hullua! Vain sen takia, että iso vatsa ei ole hyväksyttyä. Se pitäisi koittaa häivyttää vaatteilla pois.

Kuva: Noora Brandt

 

Kuva: Noora Brandt

Olen myös aina inhonnut sitä, kun pukeutumisneuvojat sanovat että tietyn iän jälkeen pitäisi pukeutua hillitymmin. Löysin juuri facebookin muistoistani vuoden tai parin takaa artikkelin Me Naisista jossa Satu Taiveaho oli värjännyt hiuksensa hieman vaaleanpunertaviksi. Juhlien jälkeen hän sanoi värjäävänsä hiuksensa takaisin “perheenäidille sopivaksi”. Anteeksi, mutta voisiko joku selittää mikä hiustyyli on perheenäidille sopiva?

Tässä minun perheenäidin hiuksia. Ei hätää, olen ihan kunnossa alarivin vasemmassa kuvassa, pukeuduin vain zombieksi naamiaisiin.

Pyysimme miehiä myös pisteyttämään asut, viiden pisteen merkitessä tyylikästä ladya ja yhden pisteen kassialmaa. Lue armottoman raadin kommentit! – mtv.fi artikkeli

Kun surffailin internetin ihmeellisessä maailmassa etsien pukeutumisvinkkejä vartalolleni, törmäsin varsinaiseen rimanalitukseen. Artikkeliin, jossa miehet arvostelevat naisten syystyylejä. Koska naisethan pukeutuvat aina miehiä, eikä suinkaan itseään varten… Kommentteina oli muun muassa:

“Ainoa ketä tämän oksennuksen päälle pistää on kettutyttö tai viherpiipertäjä. Sukkahousut ja kengät toimii. Mikäli tuota yläosaa myydään hyvin, niin minäkin rupean vaatesuunnittelijaksi. Arvosana 1.” Mikko, 38

“Essumainen kaapu, näen kantajan nörttinä. En ikinä näkisi tätä vaimoni yllä, kaikki vaihtoon kiitos. Arvosana 2.” Kristian, 41

 
“Tätimäinen, liian lyhyet pitkät kalsarit jalassa! Hyi olkoon jos vaimo pukeutuisi näin. Kaikki vaihtoon. Arvosana 2.” Kristian, 41
 
“Ranteet auki… Takki ja laukku cool, mutta kun leggarit jalassa, niin kengät näyttää kanooteilta. Kaikki kuitenkin hyvännäköisiä, mutta ei vaan sovi yhteen. Arvosana 1.” Mikko, 38
 
“Tämä yhdistelmä näyttää nais-sutenöörin / puuman asulta. Eli vähän vanhempi nainen joka haluaa palata ajassa taaksepäin. Arvosana 2. Jos tuon kauhtuneen takin tilalla olisi luokkaa Burberryn ruututakki, niin wau ja arvosanaksi 5.” Mikko, 38
Tässä korostuu taas se, että naisen pitää olla tyylikäs korkokenkineen, eikä saa olla nörtti, kettutyttö tai nais-sutenööri (?), eikä muutenkaan millään tapaa erilainen kuin muut. Kauhean kapea näkemys naiseudesta. Mikä tämän artikkelin pointti oli? Jos pukeudut näin, nämä miehet eivät tykkää? Huoh.
Hurjaa, vaakaraitaa paksulla!
 
Yritän pikkuhiljaa pyristellä eroon tästä kapeasta näkemyksestä. Huomaan että edelleen minulla on ajatuksia kuten “enhän minä voi tyllihametta laittaa, kun näytän niin isolta, tässä paidassa näytän ihan muumimammalta, voinko laittaa nämä housut kun näytän tuplasti isommalta, jos laitan nämä, näytänkö lyhyeltä?” On totta, että tietyt vaatteet varmasti näyttävät paremmalta päälläni kuin toiset, mutta ei näihin pukeutumissääntöihin kannata jumiutua. Voi kokeilla uusia juttuja ja koittaa olla ennakkoluuloton myös pukeutumisessa.
Olen onnellinen siitä että osaan ommella omat vaatteeni. Kun menen mihin tahansa vaatekauppaan, on ihan mahdoton löytää vaatteita. Ensinnäkin sen takia että koot loppuvat kesken ja toiseksi koska missään ei ole mitään värejä! Vain suomen kansallisvärejä mustaa ja harmaata, jos on onnekas saattaa syksyllä löytyä sinapinkeltaista. Usein katselen lastenosastolla vaatteita ja harmittelen, miksei sellaisia printtejä ja väri-iloitteluita löydy aikuisillekin? Aikuisetkin voivat haluta pukeutua yksisarvis-legginseihin ja Darth Vader paitaan. Naurattaa tämä yksi kuva jonka otin muutama vuosi sitten sukkahousuosastolla, kun yritin etsiä värikkäitä sukkiksia.

Tuntuu että aikuisen pitäisi olla ulkonäöltään yllä mainitun näköinen mutta myös vakava jotta hänet voitaisiin ottaa vakavasti. Aikuinenhan ei voi olla leikkimielinen ja huumorintajuinen, myöskään pukeutumisessa? Elämä on tarpeeksi ahdistavaa ja vakavaa muutenkin, ja itse tykkään pukeutumisella tehdä elämästä vähän hauskempaa. Usein myös artikkeleissa joissa puhutaan työpukeutumisesta oletetaan että kaikki aikuiset ovat töissä toimistossa. Tietysti useimpiin työpaikkoihin ja tapahtumiin on kohteliasta pukeutua säädyllisesti, mutta entäs jos on ompelija tai nuoriso-ohjaaja kuten minä olen? Ei silloin vaadita bisnespukeutumista.

Tietysti jos uskoisin Iltalehteä, en tietenkään laittaisi värikkäitä sukkiksia jalkaani. Heidän mielestään tyylini on mm. tarhatäti joka haluaa näyttää hoidettaviltaan eikä batman-printti aikuisella ole kauhean uskottavaa.

5. HASSUT ELÄIMET

Kukapa ei nauttisi söpöistä kissavideoista? On kuitenkin eri asia katsella kivaa kisun kuvaa näytöltä kuin aikuisen ihmisen rintamuksesta. Puhumattakaan eläimenkorvin varustetuista pipoista. Nallemyssy näyttää söpöltä vain pyöreäposkisella, nappisilmäisellä lapsella.

6. VÄRIKKÄÄT SUKKAHOUSUT

Aikuisella naisella värikkäät, kirjavasti kuvioidut puuvillasukkahousut eivät näytä nuorekkailta, vaan siltä, että olet tarhantäti ja pyrit samaistumaan hoidettaviisi.

11. SARJAKUVAPRINTIT
Sarjakuvista nauttivat toki kaikenikäiset, mutta työelämässä legginssejä koristavat Batmanit ja My Little Ponyt voivat syödä uskottavuutta, niin tylsää kuin se onkin.

Ehkä persoonani takia olenkin suuntautunut nuoriso-ohjaajaksi ja luoviin hommiin. En näe itseäni jakkupuvussa toimistossa, ja miksi pitäisi? Olen silti aikuinen, hyvä äiti ja vastuullinen. Itse olen pitänyt kiinni lapsenomaisesta tavasta pitää hauskaa, katsokaa vaikka tätä kuvaa missä olen lapsena ja tanssikeikoilla…

Elämä on jo tarpeeksi vakavaa, ja liian lyhyt siihen että pitäisi olla huolissaan siitä että näkyykö se vatsa tässä mekossa ja olenko liian lyhyt. Onko minulla tarpeeksi perheenäitimäinen tukka ja ottaako kukaan minua vakavasti?

IHAN SAMA! Kunhan itse olen tyytyväinen itseeni. Olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin. Sitä päivää odotellessa, kun media ja naistenlehdet tajuavat sen myös ja lakkaavat tuputtamasta vain yhtä hyväksyttyä vartaloa ja aikuisuuden muotoa.

Koittakaa rakastaa itseänne,

Terveisin Jabba ja Masentunut mutsi

 

Sneak peak kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin

Sneak peak kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin

ävimme poikani kanssa viime keskiviikkona kehopositiivisen kalenterin kuvauksissa. Minua pyydettiin pari kuukautta sitten mukaan taskukalenterin tekoon, ja suostuin heti. Olen viime vuosina raskauden aikana ja sen jälkeen kokenut aikamoisen muodonmuutoksen ulkoisesti ja sisäisesti, ja raskausvatsaakin on jäänyt vielä eturepuksi asti. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana tehnyt kovasti (henkistä) työtä sen eteen, että osaisin hyväksyä itseni tällaisena kuin olen. Niin kuin monet teistä tietävätkin, helpommin sanottu kuin tehty.

Kehopositiivisuutta, vaakakapinaa ja positiivista minäkuvaa tarvitaan kipeästi tässä maailmassa. Sitä, että jokainen keho on erilainen ja ihan yhtä lailla kaunis.

Kalenteriin valittiin kaksi kuvaa, yksi esimerkiksi kokovartalokuva, ja toinen kuva jostain kehon osasta, josta on epävarma. Itselläni se oli vatsa. Minulle laitettiin kuvauksiin glitteriä raskausarpiin, koska olin nähnyt instagramissa sellaisia ja innostuin heti niistä. Se oli jännittävää mutta niiin siistiä!

Alusvaatteet kuvauksiin sain yhteistyönä Lumingerielta, mikä oli myös maailman siisteintä. Kun olin saanut sopivat alusvaatteet heiltä, mietin että mihin hittoon olenkaan taas lupautunut, koko maailman eteen alusvaatteisillani!? Mutta sitten mietin että hittoako tässä, tällainenhan minä olen!?

 

Valmiina meikkaukseen!
“Mitä glitteriä haluut?” “Totaa… KAIKKIA!”
Sari (@saridoesbeauty) meikkaa minua. Ai miten ihanaa! Kuva: Elena Liski

Raskauden jälkeen jäi pömppövatsa

Olen aina ollut suhteellisen tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni, vaikka tietysti aina löytyisi (omasta mielestä) jotain parantamisen varaa. Vatsaani olen aina inhonnut, mutta raskausaikana tykkäsin kasvavasta vatsastani. Ensimmäistä kertaa eläessäni vatsaa ei tarvinnut verhota vaatteiden alle piiloon, vaan pystyin kävelemään ylpeänä vatsa pystyssä.

Synnytyksen jälkeen sitten jäi valtava, turvonnut, sektiosta runneltu vatsanahka. Vatsa ei todellakaan mennyt takaisin lähtömittoihinsa, vaan jäi paisuneeksi, raskausarpiseksi löysäksi taikinaksi roikkumaan. Sitä on ollut vaikea hyväksyä.

Ihanan kampauksen teki @hair.by.essi !

Lapsikin tykkäsi niin kuvauksista. Mutta hänellähän onkin mallikokemusta jo!
Lapsellani itseasiassa onkin enemmän mallikokemusta kuin minulla – hän on ollut Coston ja Aarrekidin mallina vuosi, pari sitten. Joten ei ihme että hän oli näissäkin kuvauksissa jo ihan konkari! (jos haluat nähdä lapseni mallikuvia edellä mainituista vaatekuvauksista, kurkkaa instastani täältä ja täältä!)

Kehopositiivisuus somessa ja mediassa

Aloin vuosi sitten suurinpiirtein seuraamaan Vaakakapinan juttuja. Seuraan heitä sekä myös muita kehopositiivisuuden puolesta puhujia facebookissa ja instassa. Se on itseäni auttanut valtavan paljon kun olen seurannut näitä juttuja somen kautta. On helpompaa hyväksyä itsensä, kun huomaa että muutkin minun (ja kaiken-) kokoiset ihanat naiset viihtyvät kehossaan ja ottavat kauniita kuvia itsestään. Olen itsekin alkanut sen inspiroimana ottamaan kuvia itsestäni enemmän esimerkiksi instan puolelle.

Instassa on jo tovin pyörinyt trendi – VBO eli visible belly outline, joka on mielestäni yksi huikeimpia juttuja mitä internetissä on tullut viime aikoina vastaan. Kyseessä on siis se, että valokuvissa saa vatsa näkyä, oli se sitten pieni tai valtavan iso. Hashtagilla #vbo löytyykin instasta jo 24 908 julkaisua!

Jos on vatsaa, miksei se saisi näkyä? Usein mediassa on näkyvillä jopa pluskokoisilla malleilla pelkästään ns. treenattuja vatsoja, tai ainakin litteähköjä vatsoja. Harvemmin tv-sarjoissa, elokuvissa tai missään lehtien kansissa näkyy naisia joilla on iso vatsa, ellei sitten ole raskaana. Yksi positiivinen poikkeus joka tulee nyt mieleen on Girls-sarjan Lena Dunham, joka sarjassa esitetään ihanan aitona myös alasti! Siitä se minunkin epävarmuus isosta vatsastani tulee – kun ei ole positiivisia esikuvia missään näkyvillä. Sen takia olen alkanut seuraamaan esimerkiksi instassa bodyposipandaa, koska hän on aivan ihana. Hänellä on paljon kuvia ja videoita aiheesta, joissa hän käsittelee sitä että kaikki ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat.

Netissä on helppo vaihtaa sopivia kuvakulmia, häivyttää vaatteilla kurveja ja alleja, laittaa sopivat filtterit päälle ja painaa julkaise. Ei siinäkään tietysti mitään vikaa ole, ja itsekin sitä teen. Mutta kaipaan myös enemmän aitoutta esille. Näytetään myös niitä raskausarpia, isoja reisiä, selkätissejä ja finnejä. On jotenkin huolestuttavaa, että kaiken pitäisi olla niin siloiteltua ja täydellistä. Jos ympärillä ei koskaan näy naamoja joissa on finnejä ja arpia, miten voisin oppia sietämään omiani?

Sari ja Iina (@mrs.piiparinen) tekivät minulle glitterarpia. Poikani ihmettelee, että mitä täällä tapahtuu! “Äiti, tykkäätkö olla nakuna?!”Alusvaatteet kuvauksiin saatu Lumingerielta! Kuva: Elena Liski
Kuva: Elena Liski. Käy seuraamassa instassa @365kehopositiivinen, niin saat uusimmat tiedot kalenterista! Alusvaatteet kuvauksiin saatu Lumingerielta!

Kehopositiivisuus ei ole oodi huonoille elintavoille

Ja koska joku kuitenkin ajattelee sitä niin ei, kehopositiivisuudessa EI ole kyse siitä, että ihannoitaisiin lihavuutta ja epäterveellisiä elämäntapoja. Kyse on siitä, että lihavuudesta huolimatta, voi olla terveellinen, hyvässä kunnossa ja vaikka ei olisikaan – voi olla silti itseensä tyytyväinen. Kehopositiivisuus ymmärretään niin usein ihan täysin väärin. Olen monesti lukenut kommentteja, joissa haukutaan lihavia eikä meinata ymmärtää, että laihtuminen ja elämänmuutokset eivät tosiaankaan ala siitä että ihminen inhoaa itseään. Kehopositiivisuus tarkoittaa myös kehorauhaa.

Lopetetaanko jo itsensä haukkuminen, ja etenkin muiden ihmisten (ulkonäön) haukkuminen? Kenestäkään ei ole kivaa, että ulkonäön perusteella pyydetään hakeutumaan lääkäriin, koska epäterveelliset elämäntavat tappavat. Ja niin edelleen.

Minä voin paljon paremmin tällä hetkellä, kun olen oppinut rakastamaan itseäni ja roikkuvaa vatsaani enemmän. Kun en inhoa itseäni ja peilikuvaani, on myös helpompi esimerkiksi lähteä terveellisesti (elämäntapoja pikkuhiljaa muuttamalla) pudottamaan painoa. Ja ennen kaikkea voida hyvin henkisellä tasolla. On todella rankkaa inhota peilikuvaansa 24/7, etenkin jos ulkopuolisetkin vielä kommentoivat.

Enpä olisi koskaan uskonut tällaisiakin kuvia laittavani nettiin. Mutta siinä se nyt on, minä kaikessa komeudessani. Alusvaatteet kuvauksiin saatu Lumingerielta!
Alusvaatteet Lumingerielta. Legginsit itse ommellut! Kuva: Elena Liski

Kalenterikuvaukset olivat aivan huiput itsetunnon kannalta

Oli niin upeaa olla kuvauksissa, kiitos Elena Liskille järjestämisestä sekä kaikille muillekin jotka ovat mukana olleet. Itselleni kuvaukset toivat uutta itsevarmuutta ja siellä oli niin hauskaa, että haluan ryhtyä plusmalliksi! Hah! Oli mahtavaa nähdä itsestään upeita kuvia. Minut meikattiin ja hiukset laitettiin, kaiken lisäksi minulle laitettiin raskausarpiin glitteriä. Senkin idean sain kehopositiivisistä kuvista instasta. Kiitos myös Lumingerielle, ihan huippu alusvaatteet ja hyvä palvelu! 

Kuvauksissa oli mukana 3-vuotias poikani joka oli ihan omassa elementissään. Hän pyysi maskeeraajilta mustaa huulipunaa mutta harmi, että heillä oli vain tummanliilaa tai sinistä, joten piti pärjätä ilman (vitsi, se on tarkkaa…). Oli ihanaa kun äitini oli mukana ja hän katseli lapsen perään kun itse olin hemmoteltavana eli maskeerauksessa. Suosittelen kaikille sellaista kokemuksena että antaa itsensä toisen ihmisen meikattavaksi. Se tekee ihmeitä, kun näkee itsensä ihan eri tavalla!

Kuvista tuli todella upeita enkä malta nähdä niitä sekä taskukalenteria valmiina. Se mitä muiden mallien kuvauksista vilaukselta näin, tulee mahtavan upeita kuvia!

Kalenteriahan saa edelleen tilata TÄÄLTÄ hintaan 19€. Viimeinen tilauspäivä on 6.12. joten hopi hopi tilaamaan!


Helpottaako elämä koskaan enää?

Helpottaako elämä koskaan enää?

Kuten jotkut teistä lukijoista tietääkin jo, olen kamppaillut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja uupumuksen kanssa jo kolme vuotta.

Joskus tulee hetkiä kun miettii, että tuntuuko elämä aina ja ikuisesti tältä, näin hemmetin raskaalta? Helpottaako tämä koskaan? Nyt edelleen joka ikinen asia mitä teen, vaatii ison ponnistuksen. Viime aikoina on taas tuntunut siltä että kaikki kaatuu niskaan. Lapsen terveys reistailee, emme nuku edelleenkään öisin, aloin taas syömään masennuslääkkeitä kun sain koko ajan paniikkikohtauksia, lapsi syö refluksilääkkeitä ja minun pitäisi muistaa kaikki lääkitykset ja hoitaa koti ja talous samaan syssyyn. Lisäksi minulla on jo monta viikkoa ollut kurkku kipeä ja yskä ja ne vetävät kaikki energiat irti minusta.

On mahdotonta pitää koko palettia yksin kasassa koko ajan, edes niin että aita on todella matalalla. Kun saan yhden pyykkivuoren selvitettyä monen päivän jahkailun jälkeen, on tiskivuori täynnä. Kun saan vihdoin soitettua yhden tärkeän puhelun, vyöryy pyykkivuori taas yli. Kun vihdoin lapsi illalla nukahtaa, olen niin väsynyt etten jaksa enää edes itkeä. Nämä asiat ovat varmasti arkipäivää myös kahden vanhemman perheessä ja heillä jotka eivät ole masentuneita. Masentuneena yksinhuoltajana tämä kaikki vain tuntuu välillä niin ylivoimaiselta. Tuntuu että koko ajan on niin paljon tekemistä, muistettavaa ja suunniteltavaa, että ahdistun pelkästä ajatuksesta.

Yksi iso ahdistuksen aihe myös on taloudellinen tilanne. Elämme köyhyysrajan alapuolella ja koko ajan on tiukkaa rahasta. Laskuja tulee ovista ja ikkunoista ja minulla ei ole voimia suunnitella taloutta, on niin raskasta laskea joka senttiä, ja sitä kuinka paljon rahaa jää laskujen ja vuokran jälkeen.Yleensä ei paljoa jää.  Ymmärrän sen, ettei työttömyystuella ole tarkoituskaan rikastua tai elää ylellistä elämää, mutta on tämä silti niin lopen uuvuttavaa. Olisin onnellinen, jos laskujen ja vuokran jälkeen jäisi sen verran rahaa että saisimme koko kuukaudeksi edes kunnon ruokaa.

Töitä en ole saanut hakemisesta huolimatta, enkä ole edes varma onko minulla voimia tehdä töitä ja hoitaa kaikki muut arkiasiat yksin. Olen silti hakenut töitä ja harkinnut yrittäjyyttä ensi vuoden puolella jos en saa töitä. En vain pysty olemaan enää kauaa työttömänä, minun on pakko saada jotain järkevää ja mielekästä tekemistä, muuten pääni hajoaa. Harmi vain ettei työkkäri ole samaa mieltä, kun en päässyt työkkärin järjestämälle yrittäjäkurssille. Ihme kuinka koko ajan halutaan että työttömät nousisivat sohvalta ylös ja tekisivät jotain, ja sitten työkkäri ei löydä kaikille yrittäjäkurssin 64 halukkaalle paikkaa kurssille.

On niin uuvuttavaa koittaa laskea kaupassa senttejä, että onko varaa makaroniin JA leipään. Tällä hetkellä saimme lääkäriltä myös kehoituksen kokeilla viljatonta ruokavaliota lapsella jos oireet ja heräilyt loppuisivat, ja sepä vasta ilahduttaakin. En jaksa tällä hetkellä tehdä kunnon ruokaa, ja nyt pitäisi opetella uusi ruokavalio ja ostaa kalliita viljattomia tuotteita. Tietysti teen sen, koska ei ole muuta mahdollisuutta, mutta kyllä se silti niin uuvuttaa.

Tästä tuli nyt valituspostaus, mutta tällä hetkellä en jaksa muutakaan. Mietin täällä vain, että milloin tämä kaikki helpottaa? Lapsen kanssa on toki helpompaa, kun hän täyttää kohta jo neljä vuotta, mutta silti tuntuu kaikki niin uskomattoman raskaalta. Lopetin masennuslääkkeet koska ne tekivät minusta seinään tuijottavan zombien. Näköjään minulla on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa – syödä lääkkeitä ja olla zombie, tai olla lääkkeettä ja olla todella lyhytpinnainen. Huoh. Kunpa tulevaisuuden minä tulisi käymään tulevaisuudesta ja kertoisi minulle, että kyllä tämä joskus helpottaa, ja olo ei ole joka päivä kuin jyrän alle jäänyt.

Marraskuussa kuitenkin tapahtuu muutamakin jännä juttu – menen kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin (käy tsekkaamassa 365kehopositiivinen instagram) ja meille tulee Ylen kuvaustiimi kuvaamaan. Siitä lisää myöhemmin!

Kehopositiivisen taskukalenterin voit tilata ennakkoon 19€ hintaan täältä!

Jujunan mekkokaava testissä

Jujunan mekkokaava testissä

Pääsin testaamaan Jujunan Mystique mekkokaavaa, joka tulee myyntiin 31.10. Sain valita yhden mekkomallin, jonka toteutan oman mieleni mukaan. Kävin Eurokankaassa ja löysin palalaarista vihreän trikoopalan joka sopi täydellisesti yhteen ewok-printtikankaan kanssa, jonka bongasin pakalta. Yleensä käytän todella paljon punaisia, violetteja ja pinkkejä värejä vaatteissa, sen takia oli kiva kokeilla vähän jotain erilaista kerrankin.

Valitsin malleista Mystical Pockets-mallin pitkillä hihoilla, koska ra-kas-tan mekkoja joissa on taskut. Mielestäni kaava oli hauska, kun sivussa on palat, jotka vain huusivat saada jonkun kivan printtikankaan.

Olen viimeisen 1,5 viikkoa kärsinyt flunssasta, ja sain alkuviikosta jo mekon ommeltua, mutta kuvien ottamisessa kesti koska en päässyt ylös sängystä. Otin sitten eilen muutaman otoksen flunssassa, ja meni hermo kun en jaksanut säätää kameraa ja kaikki poseeraukset näyttivät iiiihan dorkilta. Päätin sitten olla totaali-dorka (=oma itseni) ja laittaa nämä kuvat pariin ompeluryhmään ja omaan instaani (ps. joko seuraatte minua instassa?! <-).

Postatessani näitä kuvia ompeluryhmiin, pyysin anteeksi huonohkoja flunssassa otettuja kuvia, ja mietin että pääsisiköhän jollekin kurssille missä opetellaan ottamaan asukuvia kun olen näin dorkan näköinen näissä kuvissa. Sain ihan älyttömän tykkäysryöpyn ja kehoituksen itse pitää kurssi kuinka otetaan näin upeita, rentoja ja hauskoja kuvia. En kestä! Ehkä sitten pidän kurssin siitä, kuinka ottaa loistavia asukuvia olemalla rennon dorka. Hahhaa.

Yritin sellaista tiedättekö, rentoa makeeta hyppykuvaa. Tosi upea tuli, eikö?

Koska ostin (superkallista) kangasta vähän ekstraa, sain tehtyä legginsit samaa kuosia, eikö olekin upeaa kun voi yhdistää samaa kuosia koko asuun? Miten olisi vielä pipo? Kukaan ei tietenkään kuvista huomaa, mutta legginsien yläosassa on eri kangasta tyylikkäästi, koska kangas ei riittänyt legginseihin kokonaan. Mutta sehän on vain meidän välinen salaisuus, kukaan ei huomaa.

Kiitos vielä Jujunalle tästä mekkokaavasta, minulla on aiemmin jo hankittuna Jujunan mekkokaavat ja hupparien kaavat. Huippuja kaikki!

Olen täysin rakastunut tähän mekkoon ja haluaisin tehdä näitä kaikissa eri väreissä, sekä kokeilla muitakin mekkokaavoja samalla. Harmi vain että olen työtön yksinhuoltaja, ja tämän kangasostoksen ansiosta syön varmaankin hernaria loppukuun. Mutta hei, saanhan syödä sen hernarin upea mekko päällä… Kangas-sponsoria, anyone!? Joulupukkiiiii, menisitkö kangaskaupan kautta…?

 

 

Lue lisää ”Jujunan mekkokaava testissä”

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Raskaus pilasi kehoni – vai pilasiko sittenkään?

Kuten olen kertonut jo aiemminkin, raskaus ja masennus ovat muuttaneet kehoani ja mieltäni niin, että itsetuntoni on ollut ihan nollissa. Olen tuntenut itseni läskiksi, inhonnut roikkuvaa vatsaani ja masentuneena katsonut itseäni peilistä. Olen ihan vasta viime kuukausina alkanut miettimään että enhän minä olekaan mikään ruma, laiska läski. On ihmeellistä, miten masennus voi muuttaa ajattelutapaa niin paljon. Ennen raskautta ja raskauden aikanakin olin niin tyytyväinen itseeni, että ystäväni välillä nauroivatkin kun tuijotin itseäni peilistä ilmeellä “daaamn, kuka toi kuuma misu on!”.

En olisi uskonut että raskaus, äitiys ja masennus muuttavat ihmistä niin hurjan paljon. Olen aina ihmetellyt kun ihmiset sanovat että häpeävät käsivarsiaan, vatsaansa, eivät tykkää katsella omia valokuviaan tai uskalla mennä uimapuvussa rannalle. Aina ihmettelin, että miksi ihmeessä? Me kaikki olemme juuri tällaisia kuin olemme, eikö? Kunnes raskaus muutti kehoani ja ihanasta raskausvatsasta jäi kipeä sektioarpi ja lörppö vatsanahka. Lisää löylyä heitti masennus, joka sai itsetuntoni nolliin.

 

 

Suunnittelimme Naiseuden Voiman bloggaajien kanssa rantasaunamökin vuokraamista, ja mietin että nyt vihdoinkin hankin uimapuvun itselleni. Ostin uikkarin viimeksi pari vuotta sitten Portugalin matkalta, mutta en uskaltanut käyttää sitä kuin kerran, kun tunsin itseni isoksi valaaksi siinä. Se jäi kaappiin ja jäi lihotessani vielä pieneksikin. En ole koskaan tykännyt uimisesta koska pelkään vettä, joten uimapuvun hankkiminen on jäänyt. Nyt kuitenkin päätin  että vaikka en päätyisi uimaan, haluan uimapuvun. Lapsikin alkaa olemaan jo niin iso, että varmasti haluaa rannalle ja uimahalliin äidin kanssa.

 

Rakas lapsi. Hyväksyy äitinsä juuri tällaisena kuin olen. Lapsi on monesti sanonut “Aion syödä tosi monta omenaa, että mulla olis niiiin iso ihana masu kun äidillä!”. Voi lapsi pieni, kuinka kasvatatkaan minua paremmaksi ihmiseksi päivä päivältä <3

 

Kävin Citymarketissa kokeilemassa onneani, ja sieltä löytyi kuin löytyikin jopa XXL-kokoisia uimapukuja. Olin yllättynyt, koska usein kaikissa kaupoissa koot loppuvat L:n kohdalla. Otin sovituskoppiin kolme uikkaria. Ihan vinkkinä kaupoille – hankkikaa pliis sovituskopit joissa on kunnon ovet ja lukot, on todella inhottavaa testata uikkareita muutenkin. Pelkkä verho esteenä luo koko ajan pelon siitä että joku tulee vielä kurkkimaan!

 

 

Siinä se nyt on, minä, väsynyt äiti joka survoi itsensä XXL-kokoiseen uimapukuun, ja se oli liian pieni! Uups ja kääk! Kylläpä itsetunto nousee naisella aina sovituskopissa – nooot.

 

 

Toinen XXL-kokoinen uikkari joka ei mahtunut päälle, kyllä tuli hiki pungertaessa tätä päälle. Ja tietysti värinä on musta, suomen kansallisväri. Eihän nämä hinkit näihin uikkareihin mahdu, hitto soikoon. Olin jo luovuttaa, ja menossa teltta-osastolle.

 

 

Kunnes – TADAA! Myöskin XXL-kokoinen uimapuku, ei täysin musta edes, mahtui päälle ja tuntuu hyvältä! Jes! Riemuvoitto! Kaiken lisäksi uimapuku maksoi vain 15 euroa. Pienempikin koko olisi mahtunut muuten päälle, mutta tuntui liian tiukalta. Tässäkin uikkarissa pitäisi hiukan lyhentää olkaimia, muuten tissit pullahtavat vielä ulos. Muuten – ihan perfect!

Siinä ne nyt on, sovituskoppikuvat. Varmasti joka ikinen samaistuu siihen, että vaatteiden sovittaminen kaupoissa on enemmän tai vähemmän kammottavaa. Ajattelin pistää nämä kuvat kaiken kansan nähtäville kertoakseni ettei tässä(kään) kehossa ole mitään hävettävää. Toivoisin että joka ikinen ihminen tässä maailmassa voisi sanoa että olen tyytyväinen itseeni. Tiedän kuitenkin nyt, miten vaikeaa se voi olla. Sen takia haluan blogini avulla huutaa koko maailmalle ja kaikille teille jotka kamppailevat näiden asioiden kanssa että ette ole yksin. Haluan luoda maailmaan enemmän itsensä hyväksymistä.

 

 

Olimme bloggaajien saunaillassa ja olin tyytyväisenä omassa uudessa uikkarissani. En tosin käynyt uimassa, kun pelkkä ajatuskin sai minut kananlihalle. Kävin sentään poseeraamassa laiturilla!

Rakkautta ja kehorauhaa kaikille!

P.S. Minua pyydettiin mukaan kehopositiiviseen taskukalenteriin! Käykää seuraamassa instassa 365kehopositiivinen – sinne tulee infoa lisää kun sitä on!