Kategoria: Kehopositiivisuus

Kuvallinen ompeluohje: näin ompelet legginsit

Kuvallinen ompeluohje: näin ompelet legginsit

Minulta on pyydetty legginsien ompeluohjetta, joten tässä tulee kuvallinen ohje! Tämä on ensimmäinen ompeluohje minkä teen, joten kertokaa jos tästä ei saakaan mitään selvää, tai jos pitää vielä enemmän vääntää rautalangasta. Toivottavasti tästä ohjeesta on apua!

Itselläni on legginseille ihan itse tehty kaava, minkä olen hionut täydelliseksi. Jos et halua/osaa itse tehdä kaavaa, esimerkiksi Jujunalla on naisten legginsien kaava koossa 32-56 myynnissä.

Itse olen piirtänyt legginsien kaavan alunperin laittamalla hyväksi havaitut legginsit kaavapaperille ja jäljentänyt ne. Se tosin vaatii vähän taitoa kaavoittamisesta ja kaavan muokkauksesta, mutta ei todellakaan ole mahdoton tehtävä! En ole jujunan legginskaavaa kokeillut, mutta omistan varmaan 70% kaikista Jujunan kaavoista ja ne on hyväksi havaittu!

No, mutta. Aloitetaan!

ompeluohje

Leikkaa lahkeet taitteelta saumanvarojen kanssa. Yleensä jos ompelee saumurilla, saumanvara on 0.7cm ja tavallisen koneen siksakilla 1cm.

ompeluohje
ompeluohje

Itse ompelin kahdet legginsit samaan aikaan, sen takia näkyy eri kangas ekassa kuvassa!

Lahkeet taitetaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan kummankin lahkeen sauma (kts ylläoleva kuva).

ompeluohje

Käännä lahkeet oikeinpäin. Nyt sinulla on kaksi lahjetta!

Seuraavaksi ommellaan haarasauma.

ompeluohje
ompeluohje

Aseta haarakappaleet oikeat puolet vastakkain. Tästä vaiheesta oli mahdoton ottaa kuvaa kun tuli vain pelkkä mytty. Katso että haarasaumat keskellä osuvat vastakkain. Muista ettet venytä kankaita hirveästi ommellessasi.

ompeluohje

Tämän jälkeen ommellaan vyötärökuminauha ympyräksi, ja sen jälkeen kiinni vyötärölle.

ompeluohje
Kuminauhan voi ommella monella tavalla ympyräksi, tässä yksi tapa – saumurilla
ompeluohje
Kohdista neljällä nuppineulalla kuminauha vyötärölle, jotta se tulisi vyötärölle tasaisesti. Muista varoa nuppareita jos ompelet saumurilla!
ompeluohje

Itse ompelen vyötärökuminauhan kiinni ensin saumurilla vyötärön yläosaan. Tässä vaiheessa pitää muistaa ettei saa venyttää kuminauhaa yhtään, koska muuten lopputulos on venynyt lörppö. Mieluummin rypyttää kangasta, kuin vetää kuminauhaa.

ompeluohje

Kun vyötärönauha on ommeltu vyötärölle, olen ompelukoneen siksakilla ommellut sen vielä kiinni toiseltakin puolelta. Eli käännetään kuminauha vain vyötärölle sisäpuolelle, ja siksakilla kiinni.

ompeluohje

Nyt on ainoastaan enää lahkeensuun ompelu. Taitetaan lahkeensuu kahteen kertaan, ensin 1cm, ja sen jälkeen vielä 1cm.

ompeluohje
ompeluohje

Ompele siksakilla lahkeensuut, ja voilá! Valmis!

ompeluohje
Ompelin lapsellekin samanlaiset housut. Jujunalta löytyy lastenkin kaavoja, kannattaa tsekata! Tämä lasten housun kaava on itse kaavoittamani.

Otan mielelläni vastaan palautetta ohjeesta, auttoiko, kaipaatko jotain muuta ohjeeseen, oliko kuvat epäselvät, ymmärsikö ohjeesta jotain? Haluaisitko tällaista lisää? Minulta on pyydetty mekon/tunikan ompeluun apua, sellainen olisi ainakin tulossa!


Mikä on sopiva määrä alastomuutta lihavalle? Läskiviha ja kiusaaminen netissä on arkipäivää

Mikä on sopiva määrä alastomuutta lihavalle? Läskiviha ja kiusaaminen netissä on arkipäivää

Postasin taannoin kuvan instgramiin, missä minulla oli alushousut ja napapaita. Instagramissa se nostatti erilaisia tunteita. Osan mielestä olin upea ja rohkea sekä esikuva. Osan mielestä taas promoan lihavuutta ja saan kohta sydärin, verisuoneni ovat tukossa ja diabetes vainoaa nurkan takana.

Postasin saman kuvan kehopositiiviseen facebook ryhmään ja reaktio oli tyrmistyttävä. Suurin osa kehui ja sanoi että tällaiset kuvat ovat rohkaisevia.

Osa kommenteista taas oli sitä, että keskivartalolihavuus ei ole kaunista koska se ei ole terveellistä, ja että tällainen arkirealismi ei ole hyvästä koska se loppujen lopuksi ”rumentaa” ihmistä. Osa oli järkyttyneitä siitä että näytti siltä ettei minulla ole housuja jalassa. Voi kauhistuksen kanahäkki, eihän noin voi esitellä itseään! Yhdessä kommentissa jopa sanottiin, että lapseni varmasti häpeää minua, kun laitan tuollaisia kuvia internetiin.

Kuva: Heidi Merima

No, miksi sitten välillä julkaisen vähäpukeisia kuvia itsestäni nettiin? Syitä on ainakin kolme:

  1. Koska haluan. Marginaalisen vartalon alastomuus ei ole rumaa, halpaa eikä se indikoi että haluaisin seksiä. Minulla on oikeus julkaista juuri sellasia kuvia kuin haluan, kunhan ne eivät ole lainvastaisia. Minulla on myös oikeus sanoa, millä tavalla minun sometilejäni ja kuvia saa kommentoida. Se, että laitan kuvan julkisesti esille ei tarkoita sitä että saa kommentoida ihan mitä vain lystää, koska ”sananvapaus”. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että voi toki kommentoida mitä vain ilkeää ja typerää, mutta seuraukset täytyy kestää. Seuraukset voi olla tilin blokkaaminen tai vaikkapa rikosilmoitus.
  2. Koska se auttaa minua hyväksymään itseni, kun laitan esille kuvia itsestäni. Mediassa näkyy liian vähän marginalisoituja kehoja, ja se johtaa myös osaltaan siihen että ihmisillä on itsetunto-ongelmia ja syömishäiriöitä (vaikka nämä asiat eivät olekaan yksiselitteisiä). Kun laitan kuvan nettiin missä muhkurani ja koko kehoni näkyvät, saan aina palautetta siitä kuinka kuvani voimaannuttavat ja antavat muille rohkeutta olla oma itsensä.
  3. Koska läskiviha, nettihäiriköinti ja kiusaaminen on todellista ja sen näkee joka kerta kun postaan kuvan itsestäni. Jos kuvassa näkyy iso vatsani, se houkuttelee kiusaajat esille kuin kärpäset paskan ympärille. Paitsi että tässä tapauksessa minä en ole se paska, vaan kiusaajat ovat. No, ymmärsitte varmaan pointtini.

Näitä kiusaajia on tullut kohdattua monenlaisia. Jotkut (yleensä miehet) täggäilevät kavereita kuviini naureskellakseen. Osa kommentoi suoraan että hyi vittu mikä läski. Osa verhoaa läskivihansa ”huoleksi” terveydestäni. Huolitrollaus, kuten sitä myös kutsutaan, on varmasti se yleisin muoto läskivihasta ja kommenteista joita saan. Nämä tyypit ovat niin huolissaan, että minun kuuluisi kyllä laihduttaa, koska muuten voin sairastua. Olisin kyllä huolestuneempi siitä, mitä kaikkea pahaa tällainen kiusaaminen tekee mielenterveydelle.

Minun terveydentilaani ei voi tietää mitenkään ulkonäön perusteella. Ja mikä vielä tärkeämpää – minun terveydentilani ei kuulu kenellekään! Mitenköhän tämä asia on niin hel-ve-tin vaikea käsittää? Miksi joudun vääntämään tästä asiasta JATKUVASTI? Sen takia blokkaan nämä kommentoijat yleensä saman tien, koska minun ei tarvitse kuulla tällaista keneltäkään.

Muutamia viikkoja sitten eräs tyyppi kommentoi minulle että ”hyi, sun pitäis laihduttaa koska sä saat muuten ihan just sydärin”. Siihen oli joku muukin kommentoinut, ja parin viikon päästä tämä tyyppi kommentoi uudestaan. Pyysin häntä lopettamaan painoni ja ulkonäköni kommentoimisen, mutta tämä vain jatkaa. Laitan storyyni tämän tyypin kommentit, ja kerron minkälaista kommenttia joudun kestämään. Lopulta blokkaan tämän ihmisen, koska hän ei toistuvista pyynnöistä huolimatta lopeta huolitrollaamistaan. Joku oli mennyt profiilini kautta kommentoimaan hänelle jotain kiusaamisesta, ja tämä tyyppi tekee uuden profiilin jotta saisi sanottua että voisinko poistaa hänen kommenttinsa storystäni että hän ei halua enää saada seuraajiltani viestejä.

Ai että, osuikohan nyt pilkka ihan vaan sinne omaan nilkkaan? Jos aloittaa toisen haukkumisen netissä, on aivan turhaa alkaa itkemään, että saa kuulla asiasta.

Kuva: Heidi Merima

Voi että, olen niiiin kyllästynyt kuulemaan painostani, terveydentilastani ja ulkonäöstäni kaikkea paskakommenttia. Ne eivät onneksi vaikuta pahemmin itsetuntooni, ne vain ärsyttävät ja väsyttävät. Välillä niin paljon, etten voi vain blokata ja olla hiljaa asiasta.

Meillä kaikilla on oikeus kehorauhaan ja siihen että meidän ulkonäköä tai terveydentilaa ei ruodita. Kaikilla on oikeus olla sitä mitä on, ilman että kukaan kiusaa ja häiriköi. Ihan sama pätee vaikka olisi julkisuuden henkilö, bloggaaja tai muu esillä oleva henkilö.

Jos kärsit häiriköinnistä tai nettikiusaamisesta, tsekkaa ainakin nämä alla olevat linkit. Älä jää yksin!

https://verkkoviha.fi/

https://www.someturva.fi/

Kuva: Heidi Merima
Lyhyen naisen elämää – miltä tuntuu olla 155cm?

Lyhyen naisen elämää – miltä tuntuu olla 155cm?

”Hei anteeks, pystyisitkö ojentaa mulle ton suklaajätskin tuolta ylhäältä kun en yletä siihen?”

Perus lyhyen ihmisen elämää – joutuu pyytämään komeita miehiä ojentamaan kaupassa jäätelöitä ylähyllyltä.

Vaikka olen lyhyt, en halua että minua aliarvioidaan

Muistan kun näimme edesmenneen isoäitini kanssa pari kertaa vuodessa. Hän aina sanoi samaa: oletpa sinä kasvanut! Muistan suuttuneeni (mielessäni), että no enpä ole kasvanut seiskaluokan jälkeen senttiäkään. Kasvoin 155 senttiseksi, jonka jälkeen kasvu pysähtyi.

Nuorempana koin aika paljonkin huonommuutta lyhyydestäni, nykyään olen enemmän sinut asian kanssa. Olen aina inhonnut sitä, kuinka tuntuu ettei minuun aina suhtauduta vakavasti koska olen lyhyt. Yhtä asiaa myös vihaan yli kaiken, nimittäin sitä jos minua taputetaan päähän. Yllättävän moni tykkää taputtaa päähäni, koska olen niin lyhyt, ja se tuntuu joka kerta aivan super-nöyryyttävältä. En ole mikään pieni söötti tonttu tai koiranpentu jota vähän säälien voi taputella. Aargh!

Olen aina myös vihannut sitä että minua luonnehditaan ennemmin söpöksi kuin kauniiksi tai seksikkääksi. Tuntuu siltä kuin olisin lyhyyteni takia joku söpö pupu, joka ei voi olla seksikäs koska ei ole pitkä. Kun katsoo missejä, malleja, mainoksia, niissä on aina seksikkäitä PITKIÄ naisia. Missä ovat kaikki lyhyet tyypit!?

Onko lyhyellä naisella mitään auktoriteettia?

Kun olen ollut yläasteella ja nuorisotalolla töissä olen kokenut että joudun vähän aina tsemppaamaan ekstraa, että minut otettaisiin vakavasti. Voitte vain kuvitella millaista pokkaa tarvitsee olla, kun lauma kaksimetrisiä poikia tappelevat ja minun pitäisi mennä rauhoittamaan tilannetta. Olen joutunut kasvattamaan itselleni paksun nahan sekä Pikku Myyn tyylistä pippurisuutta, jotta auktoriteettini purisi pituudestani huolimatta.

Sen huomaa, että nuoriso ottaa aluksi paljon vakavammin miehen joka on kaksimetrinen, kuin pienen lyhyen naisen, mutta kyllä kaikki ovat huomanneet aika pian, että minullekaan ei kannata ryttyillä.

Toki olen aina ollut temperamenttinen, ihan lapsesta asti. Mutta lyhyydestäni johtuen luulen että olen ottanut itselleni sellaisen kovis-roolin, että näytän hetipaikalla että minä annan kyllä kuulua jos ylitseni kävellään.

Muistan ikuisesti sen kun parikymppisenä kävelin keskustassa kadulla ja todella pitkä pukumies tönäisi minua kovaa olkapäähäni ohi kävellessään. Hän ei pyytänyt anteeksi joten huikkasin vihaisena perään että no anteeksi vain. Mies suuttui ja harppoi takaisin ja huusi minulle että mitä asiaa olikaan. Hän oli varmasti kaksi kertaa minua pidempi ja isompi joten varmaan luuli että pelästyn häntä. No en todellakaan, vaan huusin kahta kauheammin käytöstavoista. Ei tainnut pukumies arvata, että törmäsi Pikku Myyhyn.

Minua aina luullaan nuoremmaksi kuin mitä olen

Muistan kerran parikymppisenä kun ostin bussilippua kuskilta, ja tämä lähti väittelemään kanssani siitä että menen lastenlipulla. Sanoin että olen kyllä reilusti yli 18 vuotta, mutta hän vänkäsi vastaan että ei, sinä olet korkeintaan 16. Lopulta sanoin että hitto soikoon myy sitten se lastenlippu, samapa se sitten.

Minulta on aina kysytty papereita ostaessani alkoholia (ja tupakkaa, kuvitelkaa joskus poltin sellaistakin!), jopa nyt edelleen 36-vuotiaana kysytään melkein joka kerta. Minua aina luullaan nuoremmaksi kuin mitä olen, eikä se nykyään enää niin haittaa. Se on ärsyttänyt sen takia, koska olen tuntenut itseni huonommaksi kuin muut koska olen niin lyhyt. En pitänyt siitä kun tuntui että minua aliarvioidaan ja vähätellään sen takia että olen lyhyt ja sen takia nuoremman näköinen. Että ihan kuin en olisi oikea aikuinen.

Lyhyt tarvitsee aina muiden apua

Olen aina ollut suomalainen perus jäärä nainen, joka pärjää itse eikä tarvitse kenenkään, saati sitten miehen apua. Välillä joudun myöntymään, että tarvitsen apua koska on fyysinen mahdottomuus esimerkiksi ylettää kattolamppuun. Minulla on korkea porrasjakkara, mutta en senkään avulla yletä vaihtamaan lamppua! Miten turhauttavaa. Ruokakaupoissa onneksi on usein saatavilla jakkaroita, ja yletän kotona yläkaapeille porrasjakkaran avulla.

Olen aina mieluummin raahannut kaupan toiselta puolelta jakkaran kuin pyytänyt apua, koska en halua että minun pituudelle nauretaan taas kerran.

Ikä tuo mukanaan itsensä hyväksymistä

Onneksi mitä vanhemmaksi tulen, sitä myötätuntoisemmin suhtaudun itseeni. Enhän minä voi sille mitään että olen näin lyhyt, joten miksi murehtia asiaa? Tietty helpommin sanottu kuin tehty, mutta näinhän se on.

Olen vanhemmiten onnistunut hyväksymään pömppövatsani, huonon ihoni, roikkuvat käsivarteni ja kaikki muut pienet kauneusvirheet joten pituus menee kai siinä samassa sitten. Edelleen kyllä tekee pahaa jos joutuu pyytämään jätskihyllyllä apua, mutta ehkä kohta tuo minun 5-vuotiaani kasvaa ylitseni, niin ratkeaa sekin pulma!

Ommeltua: Jujunan timantti-maaliroiskemekko

Ommeltua: Jujunan timantti-maaliroiskemekko

Löysin Eurokankaasta aivan supersiistin kankaan, musta trikoo johon on roiskittu neonmaalia. Olen tällaista kangasta miettinytkin, että jos itse tekisi, mutta nyt sellainen löytyi valmiina.

Ompelin kankaasta mekon perjantaille, kun menen Yle Perjantain live-ohjelmaan. Pitäähän sinne olla päälle uusi mekko! Otin kuviin mukaan myös uudet Dr. Martensit, pinkit glittermaiharit. Olen rakastunut niihin täysin.

Jujuna timantti
Taustalla perus pyykkitelineet ja sotkut.
Jujuna timantti
Edelliset silmälasit alkoivat olla niin naarmuiset, että piti ottaa nämä toiset käyttöön, jotka ostin samaan aikaan edellisten kanssa. Tuntuu oudolta olla toisilla laseilla!
Jujuna timantti
Uudet kengät on tilattu Footwearilta, Dr. Martensit pinkki-glitterisinä. Rakastan!

Kaavana on tuttu ja turvallinen Jujunan timanttimekko. Ihan suosikkeja, tällaisia mekkoja haluaisin tehdä kaikissa eri väreissä ja kuoseissa! Kengät ovat siis myös uudet, puoli vuotta kuolaamani Dr. Martensit glitter-pinkkeinä. Ai että, yhdet kengät voi saada ihmisen hyvälle tuulelle! Päätin puolen vuoden miettimisen jälkeen että olen sen arvoinen, ja tilasin kengät. Kääk!

Joissakin keskusteluissa olen nähnyt, että joidenkin mielestä tämä timantti -malli ei sovi isokokoisille naisille. Minä kuitenkin viihdyn tässä mekossa, enkä voisi vähempää välittää mitä muut ovat mieltä!

Mitä piditte uudesta mekosta?



Lue myös:

Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut tulossa ENSI VIIKOLLA!

Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut tulossa ENSI VIIKOLLA!

Olen tätä tapahtumaa jo mainostanutkin jonkin verran ainakin instassa ja facebookissa, mutta siis – Body Posi messut tulossa jo ensi viikon lauantaina eli tammikuun 12. päivä! Olen todella, todella fiiliksissä!

Helsinkiin saapuu siis Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut Kattilahalliin, Suvilahteen. Tulossa on tosi mahtavaa ohjelmaa, josta voit lähemmin käydä lukemassa täältä.

Tässä muutama makupala siitä, mitä messuilla tulee olemaan:

Jes Baker on tunnettu amerikkalainen kehoaktivisti ja hän puhuu nyt ensimmäistä kertaa Suomessa! Jes on tunnettu kirjoistaan ”Change Your World, not Your Body: The Social Impact of Body Love” ja ”Things No One Will Tell Fat Girls: A Handbook of Unapologetic Living”.

Hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä The Militant Baker ja Jes on järjestänyt Arizonassa Body Love-konferensseja vuodesta 2014.

Hannah Olateju on sosiaalisen median vaikuttaja ja kauneusalan ammattilainen. Hänen suositulla Instagram tilillään @hannahtheamputee on yli 100 000 seuraajaa.

Hannah elää Iso-Britanniassa ja tulee messuille kertomaan omasta kehoaktivismistaan sekä elämästään. 

Pehmee on kehorakkauteen ja aktivismiin keskittynyt voimakaksikko, joka on tuttu mm. Jenny+:sta. Heidän tuotantonsa painottaa marginalisoitujen kehojen tuomista keskiöön. 

Pehmee ottaa messuilla lavan haltuun aiheinaan lihavuusaktivismi ja intersektionaalisuus. Älä missa tätä!

Pehmee on Ruskeat Tytöt-median sisarkollektiivi.

Veli Koo on yksi näkyvimpiä kehopositiivisuusaktivisteja Suomessa. Hänen suosittu bloginsa Sieluni silmin on läpileikkaus suomalaisen miehen sielunmaisemaan.

”Olen äijäilykulttuurin kasvatti jokaista soluani myöten. Se kulttuuri on täynnä tabuja ja hiljaisuutta. Mielestäni hiljaisuus ruokkii pahoinvointia ja tähän haluan tuoda muutosta myös miesten osalta. On aika murtaa tabut.”

Veli Koon tapaat Body Posi-messujen miespaneelissa!

Saara Särmä on tullut kansainvälisestikin tunnetuksi huippusuositusta ”Congrats, you have an all male panel!” -blogista. Hän on myös yksi Feministisen ajatushautomo Hatun perustajista ja kansainvälisen politiikan tohtori.

Saara on tullut tunnetuksi ajankohtaisista kannanotoistaan tasa-arvoon ja ulkonäköön liittyen. Messuille hän tulee puhumaan kehollisuudesta feministisellä otteella.

Minnaleena eli Nerd in Plus Size on ensimmäisiä suomalaisia kehopositiivisia tubettajia. Hän myös ylläpitää suosittua Kehopositiivisuus-ryhmää Facebookissa.

Minnaleena on vaatesuunnittelija ja hän tulee puhumaan messuille plusmuodista sekä pukeutumissäännöistä.

Muuta ohjelmaa ja myös minun oma piste!

Muita messuvieraita on mm. Syömishäiriöliitto SYLI ry, Tytti Shemeikka, Havu Härmä, Kristoffer Ignatius, Jamam’s Cats, tankotanssi-workshop, Älä mahdu muottiin, Iso Kolmonen podcast, Kurpitsamaha, Elina Kurvi. Messuilla on myös useampi workshop, kuten tankotanssia Rock The Polen johdolla, Älä mahdu muottiin-kuvaus ja 365 kehopositiivinen-työpaja.

Minä osallistun messuihin myös omalla pisteelläni! Sinne tulee ainakin minun tekemiä korviksia myyntiin ja sinne voi tulla ihan vaan vaikka juttelemaan niitä näitä minun kanssani! Jee! Oma pisteeni suunnittelu on vielä aika vaiheessa, koska olen viime tingassa tekijä. ”Onhan tässä vielä viikko aikaa”, hahah! Voit käydä kurkkaamassa korviksia etukäteen täältä Mutsin tekemä -instasta.

Mutsin tekemä -korviksia myynnissä messuilla.

Tervetuloa messuille, liput voit ostaa ennakkoon Tiketistä, tai ovelta jos lippuja riittää!

Tervetuloa messuille, siellä nähdään, eikö! Oletko ostanut jo liput? Mitä haluaisit nähdä minun pisteelläni messuilla?

Lue myös:

Katsaus vuoteen 2018

Katsaus vuoteen 2018

Vuosi 2018 – mitä kaikkea onkaan tapahtunut meidän elämässämme? Tuntuu siltä kuin tämä vuosi olisi kestänyt ikuisuuden! Tänä vuonna on tapahtunut vaikka mitä: olen ollut työttömänä, kahdessa eri työpaikassa, kokeillut yrittäjyyttä, poseerannut kehopositiivisessa kalenterissa ja voinut paremmin henkisesti kuin pitkään, pitkään aikaan. Katsotaanpas lähemmin, mitä kaikkea on tapahtunut vuonna 2018:

 

Tv-dokumentti ja lukuisat haastattelut

Vuosi alkoi rytinällä, kun osallistuimme poikani kanssa Ylen dokumenttiin Hyvä köyhä. Sitä on katsottu tällä hetkellä Areenalta 18108 kertaa! Huh. Tämä oli minulle yksi vuoden isoimmista jutuista, enkä ole koskaan tehnyt mitään niin jännittävää kuin osallistuminen Yle Perjantain live-ohjelmaan. Tämä dokkari mietityttää itseänikin edelleen, enkä ole paljon asiaa avannut blogissani, koska aihe on ollut aika rankka.

Dokumentin ja livelähetyksen jälkeen sain todella, todella paljon palautetta, suurin osa siitä oli ihanaa, hyvää, kannustavaa palautetta. Osa oli asiallista kritiikkiä. Pieni osa oli ihan käsittämätöntä paskaa, joista pahimmista jouduin tekemään rikosilmoituksen. Ohjelman jälkeen minulle tosiaan tulvi vihaviestejä koko viikonlopun ajan. Minua huoriteltiin, minun painoa ja elämäntapoja haukuttiin ja lapseni ulkonäköä, syntyperää ja isäehdokkaita ruodittiin. Minun puhelinnumeroni selvitettiin ja sometilieni inboksit täyttyivät viesteistä. Ihan vain sen takia että kehtasin kertoa telkkarissa elämästämme ja ajatuksiani köyhyydestä. Voit lukea palautteesta jota sain täältä, postauksestani rasismista.

Olen edelleen sitä mieltä että dokumentti oli hyvä, tosin siitä oli ymmärrettävistä syistä leikattu pois aika paljon materiaalia. Tämän takia jotkut ymmärsivät (tai halusivat ymmärtää) asian niin että olen sossupummi joka valittaa siitä että saa liian vähän rahaa. Tästä ei todellakaan ollut kyse. Rasistit ja trollit saivat tästä vielä lisää vettä myllyyn, koska poikani on puoliksi afrikkalainen ja olen yksinhuoltaja. Halusin kertoa oman kokemukseni masentuneena työttömänä yksinhuoltajana, ja että se ei ole helppoa aina, vaikka usein edelleen luullaan että työttömyys on leppoisaa sohvalla makoilua.

Poikani ihonvärillä tai minun painollani ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, mutta tietysti näihin asioihin on helppo tarttua jos haluaa oksentaa pahaa oloaan muiden niskaan.

 

”Dokkarista oli leikattu pois kaikki ne kohdat missä puhun juuri siitä, että miten epäreilu tämä systeemi on, kun työssäkäyvä saattaa saada vähemmän rahaa käteen kuin työtön. Se ei missään nimessä ole oikein, mutta syy ei ole minussa vaan tässä koko systeemissä. Mitä se auttaa kun minua haukutaan asiasta, jolle en voi mitään, kun pitäisi suunnata sen sijaan katseet päättäjiin?”

 

Välillä minua on kaduttanut että osallistuimme dokumenttiin koska on olut raskasta, että ohjelman jälkeen saan vähän väliä vihaviestejä niskaani. Sen takia en ole jaksanut käsitellä aihetta julkisesti. Mutta sitten taas mietin, että minuahan ei vihalla hiljennetä.

Saan haastattelupyyntöjä vähän väliä ja olen usein suostunutkin haastatteluihin. Muun muassa masennukseen liittyen Kodin Kuvalehdelle, Vauva.fi:lle, Ilta-Sanomille,  Ylelle köyhyydestä, sekä työttömyyteen ja aktiivimalliin liittyen Talouselämälle, Helsingin Uutisiin, Savon Sanomiin, Ylelle sekä annoin tv-haastattelun myös Ylen aamu-uutisiin (minun lyhyttäkin lyhyempi haastattelupätkä löytyy ihan alusta n. 6-8 minuutin kohdalta). Ensi vuoden alusta on Kodin Kuvalehteen tulossa vielä haastattelu kehopositiivisuuteen liittyen.

 

”On todella mukavaa että toimittajat lukevat blogiani ja pyytävät haastatteluja. Haastattelujen jälkeen joutuu aina tosin pelkäämään että saan ilkeää ja ikävää kommenttia tai rasistit niskaani moneksi viikoksi.”

 

Ylen ohjelman jälkeen minun käskettiin tappaa itseni ja lapseni, koska lapsen ihonväri oli jonkun mielestä väärä. Minulle sanottiin että koska olen köyhä, olen edesvastuuton kun hankin lapsia. Instassa minua kiusataan ulkonäköni perusteella aina vähän väliä, haukutaan läskiksi ja oksettavaksi. Ja niin edelleen. En voi edes kuvitella miltä tuntuisi saada tällaista palautetta päivittäin (esim. Tess Holliday on kertonut saavansa tappouhkauksia joka päivä). Itse onneksi saan näitä verrattain suhteellisen harvoin, mutta kuitenkin säännöllisesti.

Mutta tänä vuonna olen siis saanut enemmän vihapostia ja kommenttia niskaani kuin ikinä aiemmin, eli teen ilmeisesti jotain oikein kun ärsytän ihmisiä?

 

Kehopositiivinen kalenteri ja mallinhommia

Olin Tampereella Jujunan mallina. Se oli ihan huippu kokemus! Olen tykännyt käyttää Jujunan kaavoja koska ne ovat ihan täydellisiä istuvuudeltaan ja tykkään etenkin mekkojen malleista. Jenni osaa tehdä niin ihania mekkokaavoja, ja tykkään siitä että hänen malleina on kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä. Osallistuin myös kesällä mallikuvauksiin Hietsussa. Mallin hommia tekisin mielellään lisääkin.

Osallistuin taas kehopositiiviseen kalenteriin mallina ja tänä vuonna myös järjestäjänä. Aloin myös ylläpitämään 365 kehopositiivisen facebook-sivua. Oli ihan mieletön kokemus taas kerran nämä kuvaukset. Tänä vuonna lähti käyntiin myös yhdistys Body Posi Suomi ry ja tulossa on kehopositiiviset messut. Lisäksi 365 kehopositiivisen sivuille on ensi vuonna tulossa mm. projekti missä on kerätty ihmisiltä erilaisia kehotarinoita kuvineen.

Lue tästä postauksesta lisää kehopositiivisista kuvauksista.

 

Yrittäjyyskokeilu, pitkälle levinnyt postaus sekä paluu työelämään

Maaliskuussa aloitin työkkärin kautta yrittäjyyskokeilun, jota ennen olin käynyt yrittäjyyskurssin myös työkkärin kautta. Kokeilin siis sivutoimista yrittäjyyttä ja yritin alkaa myymään korvakoruja ja kirjoittaa blogijuttuja sivutoimisesti. Se ei mennyt kuten Strömsössä, ja tästä postauksesta tulikin oikein hitti, joka johti moneen haastatteluun. Juttua työkkärin aktiivimallista ja yrittäjyyskokeilusta on luettu yli 26 tuhatta kertaa. Kerroin blogissani sivutoimisen yrittäjyyden sudenkuopista ja sain paljon palautetta joissa kiitettiin näiden asioiden esiin nostamista.

Elokuussa aloitin työt päiväkodissa. Ensimmäistä kertaa vuosiin olin taas kokopäivätyössä. Pelkäsin etukäteen että miten jaksan, mutta tällä hetkellä olen ainakin todella iloinen ja onnellinen töissä ja olemme kummatkin jaksaneet. Kavereiden tapaaminen ja kaikenlaiset tapahtumat ovat jääneet ihan minimiin, mutta ehkä keväämmällä sitten taas jaksaa paremmin muutakin kuin vain arjen pyöritystä. Olen tykännyt todella paljon työstäni päiväkodissa, ja toivon että työt jatkuisivat vuoden 2019 toukokuun jälkeenkin. Olen pomolleni vähän väliä vihjannutkin, että haluan jatkaa.

Olemme sairastelleet jonkin verran kummatkin poikani kanssa ja minulla jopa nyrjähti nilkka, ja näiden takia on myös monet kivat suunnitelmat (kuten kaksi risteilyä) peruuntuneet. Silti porskutellaan eteenpäin. On helpotus, kun palkka tulee joka kuukausi, saa laskut ja vuokran maksettua ja voi ostaa ruokakaupasta melkeinpä mitä haluaa. Ei tarvitse venyttää joka ikistä penniä ja voin maksaa takaisin velkoja mitä on työttömyyden aikana kerääntynyt.

 

Nettihäiriköintiä, vihapuhetta ja paljon hyvää palautetta

Olen tänä vuonna saanut niskaani monta läski- huora -mamupatja -kommenttia. Minua on pari kertaa häiriköity oikein systemaattisesti ja urakalla. Kummallakin kerralla olen vakavasti harkinnut jaksanko kirjoittaa enää julkisesti. On aivan kamalaa joutua rasistien ja kaikenmaailman paskatrollien kynsiin. Ja sitten sanotaan, että älä vaan välitä! Laita netti kiinni! Kannattaako kirjoittaa provosoivista aiheista!

 

”Eli nainen, ole hiljaa ja mene takaisin keittiöön. En ota itseeni läskittelyistä eivätkä nämä kommentit mene ihon alle (yleensä). Minua vain vituttaa ja ottaa päähän se, että jonkun mielestä on hauskaa jatkuvasti kiusata muita ihmisiä ja he luulevat että heillä on oikeus tehdä mitä vain. Ja onhan heillä – ei kukaan puutu nettihäiriköintiin, edes poliisi.”

 

Pahiten on kolahtanut lapseen kohdistuva kiusaaminen ja häiriköinti. Se menee ihon alle joka kerta. En ymmärrä miten joku voi olla niin kertakaikkisen kusipää, että haukkuu lasta. Vähän aikaa sitten joku oli tehnyt instaan profiilin lapseni kuvalla ja nimennyt profiilin mulatti_apara. Kyllä, luit oikein. Tämän takia en enää postaa lapsen (kasvo)kuvia instagramiin, ainakaan toistaiseksi. En haluaisi rajoittaa elämääni, mutta en myöskään laittaa lastani alttiiksi häiriköinnille.

En ole vielä hiljentynyt kiusaamisen takia enkä aio hiljentyä. Jos lopetan, teen sen omasta tahdostani enkä sen takia että joku muu haluaa että lopetan.

Olen myös kuluneen vuoden aikana ottanut useasti yhteyttä kansanedustajiin ja saanut jopa ministeri Jari Lindströmin ärsyyntymään. Se oli hienoa! Haha! Olen ollut vaikuttamassa yhteiskuntaan blogini kautta, saanut yhden kansanedustajan tekemään aloitteen sekä saanut vastauksia monilta kansanedustajilta kysymyksiini. Olen koittanut parhaani mukaan tehdä muutoksia yhteiskuntaamme. Niin paljon korjattavaa, niin vähän aikaa raivota epäkohdista!

Lue myös postaus: Kun sananvapaus meni yli.

 

Voin paremmin ja mikä parasta – nukumme yöt!

Alkuvuodesta oli poikani toinen nielu- ja kitarisaleikkaus jossa poistettiin loputkin risat. Leikkauksen jälkeen lapsi on alkanut vihdoin ja viimein nukkumaan – 4-vuotiaana. Nykyään jos nukumme huonosti yhden tai kaksi yötä olen aivan poikki, ja ihmettelen että miten olen jaksanut valvoa neljä vuotta. Joka yö neljän vuoden ajan heräsimme vähintään 2-3 kertaa, pahimmillaan yli 10 kertaa. Univaje tekee ihan hulluksi, kirjaimellisesti.

Onneksi, onneksi nukumme nyt yöt, niin jaksaa käydä töissäkin.

 

Entäs ne hiusvärit?

Katsokaas kuinka monta hiusväriä minulla on taas ollut:

 

Ompelua ja käsitöitä

Vuosi 2018 on myös ollut käsitöiden vuosi. Olen ommellut paljon enemmän kuin mitä olen jaksanut kuvata ja laittaa niitä blogiin tai instaan asti. Olen ommellut mekkoja, legginsejä, laukkuja sekä housuja ja paitoja lapselleni. Olen ollut todella laiska kuvaamaan, koska on tuntunut etten jaksa panostaa kuvaamiseen ollenkaan. On liian vähän valoa, liian vähän osaamista kameran ja taustojen kanssa ja liian vähän innostusta ja energiaa kuvien ottamiseen. Aionkin yrittää panostaa vuonna 2019 enemmän valokuvaamiseen. Ainakin toivottavasti!

Olen blogin, ompelun, kuvaamisen tai minkä tahansa asian kanssa ottanut tavakseni sellaisen suhtautumisen, että jos se ei ole pakollista eikä se huvita – jätän väliin. Se on ollut yksi asia mihin olen koittanut kiinnittää huomiota tänä vuonna. Huolehdin itsestäni ja rajoistani. Jos en jaksa, en jaksa ja piste. Suosittelen kokeilemaan! Sen takia olen kesän aikana ja loppuvuotena myös postannut harvakseltaan, kun ei ole huvittanut kirjoitella yhtään sen enempää. Olen ollut tosi väsynyt pimeydestä ja uudenlaisen arjen pyörityksestä, enkä ole jaksanut tehdä kauheasti mitään ylimääräistä.

Olen kauhulla ja välillä kateellisenakin katsonut kun muut bloggaajat postaavat jopa kerran päivässä, seitsemän viikossa. Miten muut jaksavat!? Apua! Hyvä jos saan yhden postauksen viikossa. Mutta minä teen juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu, muuten asia muuttuu pakkopullaksi eikä se tee ollenkaan hyvää.

 

Vuoteen 2019 hyvillä mielin

Oli aika jolloin en odottanut seuraavalta vuodelta yhtään mitään. Ajattelin, että se on sitä samaa masentunutta, ahdistunutta paskaa kuin ennenkin. Vuosi vaihtuu, mitä väliä kun ei mikään parane? Viime vuosina on myös tapahtunut niin paljon kurjia asioita, että en osannut olla optimistinen tulevan vuoden suhteen.  Nyt on ihan eri fiilis, ja odotankin innolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Olen vähän tienristeyksessä bloginkin kanssa, ja tunnen että joku muutos on tulossa. Mutta sen näkee ensi vuonna, miten käy!

 Miten sinun vuosi 2018 on mennyt? Mitä odotat vuodelta 2019? 



Kehopositiivinen kalenteri nyt ennakkomyynnissä alehintaan!

Kehopositiivinen kalenteri nyt ennakkomyynnissä alehintaan!

Jee! Jeejee! Kehopositiivinen kalenteri on nyt ennakkomyynnissä alennushintaan TÄÄLLÄ! Huom! Alennettu hinta voimassa vain syyskuun ajan, joten ole nopea!

Osallistuimme Evaleena Vuorenmaan kanssa kalenteriin yhdessä tanssijoina. Koska lihavat tanssijat ovat harvoin esillä mediassa, ajattelimme nousta estradille loistamaan. Koska mehän emme todellakaan ole ainoat lihavat tanssijat tällä maapallolla, eikä meidän tarvitse hävetä vaikka meidän kehomme eivät täytäkään sitä kapeaa muottia mikä esillä on. Kaikki kehot ovat tanssijan kehoja!

No siis tadaa – tässä on yksi upea kuva kalenterista:

Siis kyllä me vaan Even kanssa ollaan aika kuumia kissoja eikö!?

Alusvaatteet: Lumingerie

Meikit: TwistBe ja Lauren Brooke Cosmetics
Meikkaajat: Emmie Viola ja Mariam Benemla
Hiukset: Sari Sandholm
Kuvat: Paula Kesäläinen

Käykää ihmeessä tutustumassa 365 kalenterin tuotteisiin joita kaupassa nyt on myynnissä, hopi hopi!

 

 

LUE MYÖS:

Kehopositiiviset kuvaukset purkissa!

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Keväällä näin ilmoituksen eräässä Facebookin plusmuoti-ryhmässä, että Lontoossa plusmallina työskentelevä suomalainen, Kaisa Henriikka, pitäisi mallikuvaukset Helsingissä. Innostuin heti ja ilmoittauduin.

Tässä muutama upea kuva Kaisasta mallin hommissa:

 

 

Kuvauspaikkana oli Hietsun ranta, ilma oli aivan täydellinen kesäkuussa. Meitä oli paikalla kourallinen naisia eri paikkakunnilta, kuvaaja Milka Rantamo sekä Kaisa. Saimme käteemme skumppalasit ja kävimme läpi Kaisan tuomia vaatteita.

Zizzi oli lainannut kuvauksiin muutaman vaatteen ja Kaisalla oli omia vaatteita lainaan ja muutama vaate myyntiinkin.

Piknik paikkamme oli ihan täynnä kaikkia herkkupaloja, koruja, vaatteita, meikkejä ja tietysti skumppaa.

Muutama kannustava sana ensin

Päivä alkoi sillä, että Kaisa kertoi hieman elämästään ja malliurastaan Lontoossa, sekä siitä miten on itse saanut itsevarmuutta. Sen jälkeen tutustuimme toisiimme, ja saimme kertoa toisistamme muutaman positiivisen asian toistemme ulkonäöstä. Sillä tavalla saisi ehkä vähän ideoita itsekin, miten muut tuntemattomat ihmiset sinut näkevät, ja sitä kautta voi alkaa katsoa itseään uudella tavalla. Kaisa kannusti meitä kaikkia olemaan sinut itsensä kanssa omissa nahoissamme, olimme me minkä näköisiä tahansa. Tällainen tapahtuma auttaa näkemään itsensä taas hieman eri valossa kuin aiemmin, ja on voimaannuttavaa antaa jonkun toisen ihmisen stailata ja ottaa kuvia. Ikinä ei voi myöskään kuulla liikaa kehopositiivista puhetta!

Äidille uusi tyyli, kiitos!

Kaisa oli valinnut paikaksi Hietsun rannan kauimmaisen kallion ja nurtsipaikan, missä oli mukavasti puita varjona ja merinäköala. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Ensin valitsimme yhdessä vaatteita, ja mietimme minkä tyylisiä kuvia haluisimme ottaa. Kaisa auttoi ja opasti valinnoissa jokaista. Itse pukeudun yleensä melkein pelkästään värikkäisiin leggareihin ja trikoomekkoihin, joten halusin jotain mikä olisi itselleni ihan uutta ja erilaista.

Valikoin itselleni crop topin hapsuilla ja sain sen kaveriksi housut. Asusteet olivat kultaiset. Jos näkisin tällaiset vaatteet kaupassa, en lähtisi ikimaailmassa edes sovittamaan näitä. Sen takia olikin kiva lähteä mukaan tällaiseen tapahtumaan missä saa uusia ideoita tyylin suhteen, itse olen ainakin jämähtänyt omaan tyyliini täysin. Haluaisin muutenkin uudistaa tyyliäni jotenkin, ja tämän kuvauksen avulla sain vähän inspiraatiota tyylini uudistamiseen. Huomasin kuvausten jälkeen kun käväisin vaatekaupassa, että hipelöin siellä ihan erilaisia vaatteita kuin ennen kuvauksia, eli jotain uusia ideoita oli siis jäänyt mieleeni.

Kuvasimme bosslady tyyppiset kuvat upeaa seinää vasten. Hitto miten voimaannuttavaa oli ottaa kunnon ryhti, poseeraus ja resting bitch face päälle!

Crop top, housut, kengät ja korut Kaisa Henriikan kätköistä, rintaliivit saatu Lumingerielta. Kuva Milka Rantamo

Olisin saanut valita kuviin parikin erilaista asukokonaisuutta mutta tämä setti tuntui niin hyvältä että halusin pitäytyä tässä tyylissä. Lisäksi oli hieman epävarma olo, kun Kaisa ja Milka lähtivät kuvaamaan, enkä tiennyt mikä sopisi minkäkin kanssa, joten en oikein osannut itse valikoida. Hipelöin erilaisia vaatteita mutta en löytänyt mitään muuta, mikä olisi iskenyt niin täysillä kuin tämä setti. Toppi oli lisäksi kuumalla ilmalla niin hankala riisua hapsuineen, että tämä asu sai kelvata. Tuntui, että näin erilaisessa asussa kuin mitä minulla yleensä on, tuli niin hyvä fiilis etten halunnut edes lähteä riisumaan sitä! Onnekseni hapsutoppi olikin Kaisalla myytävänä, joten ostin sen heti itselleni!

Crop top on ysärijuttu!?

Olen viimeksi käyttänyt crop topia 90-luvulla. Tai silloin niitä tosin kutsuttiin napapaidoiksi, ja niissä luki upeita tekstejä kuten Boys boys boys, Don’t touch tai Super Girl. Voi niitä aikoja. En tosiaan uskonut, että vatsakas ihminen voisi käyttää crop topeja, koska kuka nyt haluaisi vatsaansa näyttää kaikelle kansalle? Ja eihän kukaan halua nähdä minun isoa vatsaani? Ennen raskautta minulla oli vielä enemmän tiimalasivartaloa, mikä tuntuukin olevan ainut hyväksytty vartalomalli kun on pluskokoinen. Raskauden jälkeen tosin tiimalasi vaihtui enemmänkin omenaan, vaikka tiimalasia hieman onkin vielä, ainakin edestäpäin katsoen.

Noniin, olkaa hyvät, aito ysärikuva minusta. Phone me -paita, kannabis-koru (en edes tiennyt mikä tai mitä se on), ja tietty jonkun pojan kainalossa.

Jos sinua ällöttää minun kehoni, se ei ole minun ongelmani!

Mutta miksi minulla ei olisi oikeus käyttää crop topia edelleen tänä päivänä jos haluan? Jos jotakuta ällöttää olemukseni, voi mielellään sulkea silmänsä, laittaa paperipussin päähänsä tai vaikka olla poistumatta kotoa. Se ei ole minun ongelmani!

Vielä pari kuukautta sitten kommentoin Tytti Shemeikan instakuvaan, että uskaltaisipa itsekin joskus pukeutua crop topiin. Vaikka minun some-tileiltäni voisi luulla, että uskallan pukeutua mihin vain ja olen itsevarma, niin jokaisella meillä on omat epävarmuutemme. Meidän yhteiskunta sanelee niin tiukat säännöt etenkin meidän läskien olemassaololle, ihan pienestä pitäen, että uskomme lopulta näitä typeriä sääntöjä itsekin. Tästä aiheesta muuten puhutaan myös Jes Bakerin kirjassa, jota tällä hetkellä luen.

Kuva Milka Rantamo

Confident Queens -tapahtumassa pyydettiin jokaista nimeämään omasta kehostaan kolme kohtaa joista tykkää. Kysyin, että voinko sanoa kaikki, koska olen periaatteessa ihan tyytyväinen kaikkeen kropassani, ainakin nykyään. Silti tuo vatsan alue ja esim. huono iho aiheuttaa ajoittain epävarmuutta. Mutta mielestäni se, että välillä on huonoja päiviä ulkonäkönsä suhteen, ei pitäisi täysin lannistaa. Pää ja leuka ylös niinä päivinä kunnolla, kun ei ole epävarma olo. Ja miksei yrittää pitää leukaa ylhäällä myös niinä päiviä, kun peilistä tuijottaa se läski, epävarma nainen?

Itse luettelin omiksi hyviksi puoliksi silmät, hiukset ja takapuolen. Näitä kuvia kun katson, niin eihän minun mahassakaan ole mitään vikaa!?

ja sitten… veteen poseeraamaan!

Kuulin että muut olivat käyneet vedessäkin poseeraamassa, ja sain hetken mielijohteesta idean juuri ennen omia kuvauksiani, joten heitin housut pois ja poseerasin vedessä alusvaatteisillaan ja crop topissa. Alusvaatteet sain kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin viime vuonna Lumingerielta. Nämä alushousut ovat niiiin ihanat! Ja kaiken lisäksi mukavat, mitä useimmat pitsialushousut mielestäni eivät ole. Myönnettälköön, että yleensä käytän vain jotain Prisman halpismummoalkkareita, ja silloin nämä pitsiset tuntuvat todella ylellisiltä.

Otimme myös kuvia meressä, ja se tuntui kyllä todella siistiltä! Tuntui siltä, kuin olisin ollut oikea malli. Ehkä olenkin jo, minun kokemuksillani!? Heh! Vesi oli onneksi lämmintä, ja harmittelin etten muistanut ottaa uikkaria mukaan, olisin voinut samalla pulahtaa uimaan.

Alusvaatteet saatu Lumingerielta, crop top lainassa Kaisalta. Kuva Milka Rantamo

Kun katsoin näitä kuvia, mietin että vähänkö olen upea tyyppi!? Näin sitä näkee itsensä toisen ihmisen silmin, linssin läpi, ja alkaa arvostaa itseään taas enemmän. Tykkäsin erityisesti näistä meressä otetuista kuvista. Katsokaapa tätä bootya:

Kuva Milka Rantamo, alusvaatteet saatu Lumingerielta

I like big butts and I cannot lie… Voi juma, haluan taas tällaisiin kuvauksiin! Oli niin siistiä! Kaisa kertoi, että saattaa järjestää vielä uudetkin kuvaukset myöhemmin, voin kysellä häneltä jos vaikka ilmoittelen täälläkin tulevista kursseista. Suosittelen kaikille menemään ammattilaisen kuvauksiin joskus elämässään, etenkin jos on sitä mieltä ettei ikinä onnistu kuvissa. Kaikki onnistuvat kuvissa, uskokaa pois!

Hampurilaisia ja vertaistukea

Lopuksi kävimme vielä porukalla syömässä Hietsun ravintolassa hampparit, oli muuten hyvää. Hiki vaan virtasi kun sisälläkin oli niin kuuma! Oli ihanaa jutella muiden naisten kanssa, jotka kaikki olivat tosi mukavia. Juttelimme ulkonäköpaineista ja kaikesta maan ja taivaan välillä.

Autoimme toisiamme valitsemaan parhaat asusteet ja annoimme palautetta asuista ja kuvista. Yksi ihana nainen auttoi minua tekemään silmämeikinkin, kun olen itse siinä niin laiska! Tästä tapahtumasta jäi myös fiilis, että haluan taas opetella tekemään vahvempaa meikkiä itselleni, viime vuosina kun se on jäänyt ihan täysin.

Mitä piditte kuvista? Oletteko koskaan käyneet ammattilaisen kuvattavana?

 

Milkan valokuvauksen facebook-sivut löydät täältä ja instan löydät täältä

Kaisan instaan suosittelen myös tutustumaan:

 


Lue myös:

Lihavaa naista saa arvostella?

Kehopositiiviset kuvaukset purkissa!

Kehopositiiviset kuvaukset purkissa!

Olen kellunut koko päivän mahtavassa fiiliksessä! Eilen oli meidän kehopositiivisen kalenterin kuvaukset, jossa kuvattiin vuoden 2019 kalenteria. Kalenterin viime vuonna liikkeelle laittanut Elena on tehny huikean työn nollabudjetilla, ja saanut järjestettyä nyt jo toisen kalenterin. Tulossa on syksyn aikaan muitakin huikeita uutisia liittyen 365 kehopositiivisen juttuihin.

Kalenteriin osallistui monta ihmistä ympäri Suomen, ja tunnelma kuvausstudiossa oli rento, lämmin ja positiivinen. Kuvauksia odotellessa oli myös monta hyvää keskustelua kehopositiivisuuteen liittyen.

Kuvaukset olivat taitavan Paula Kesäläisen studiossa taas, kuten viime vuonnakin. Paula on todella lahjakas ja osaa tehdä epävarmimmallekin kuvattavalle rennon fiiliksen.

Photoshoot today! #bodypositive #photoshoot #today #kehopositiivisuus #kehopositiiviset #kuvaukset

Henkilön Masentunut Mutsi (@masentunutmutsi) jakama julkaisu

Päivä oli pitkä, mutta palkitseva. Oli ihanaa päästä taas meikattavaksi ja tukkakin laitettiin. Oli kivaa päästä tapaamaan kalenterin muitakin malleja, ja toimin myös järjestelyissä joka paikan höylänä ja kuvasin making of- pätkiä jne. Tässä vielä instan kautta fiiliksiä kuvauksista:

Käy ihmeessä seuraamassa myös blogini instaa, päivitän sinne paljon kaikkea meidän elämästämme! Koitan nyt ryhdistäytyä ja opetella tekemään myös insta story -videoita. En tajua miten vaikeaa voi olla kuvata itseään videolle. Hah. Käykää myös seuraamassa meidän kalenterin facea ja instaa, kalenterin ennakkotilaukset tulevat syksymmällä!

 

Kuvausjärjestelyt: Elena Liski

Kuvaaja: Paula Kesäläinen

Kampaaja: Sari Sandholm

Meikkaajat: Mariam Benemla & Emmie Viola (Kauneushoitola Beauty 13)

Alusvaatteet: Lumingerie

Meikkisponsori: Twistbe

 

Lue lisää:

Lihavaa naista saa arvostella?

Kun sananvapaus meni yli

Kun sananvapaus meni yli

”En kyllä sinuna pitäis tollasta paitaa”

”Sun tissit näkyy, aika härskiä”

”Jos joku laittaa kuvan päivän asustaan, enkö saa silloin kommentoida että onpa ruma paita? Jos joku postaa kuvan käsityöstään, enkö saa silloin kommentoida että en tykkää, aika huonosti tehty? Itsepähän pyysit mielipiteitä ja laitoit kuvan nettiin!?”

Mikäköhän siinä on, että ihmiset ajattelevat että netissä saa sanoa sellaisia asioita mitä ei välttämättä sanoisi kenellekään päin naamaa? Ihmettelen usein miten vaikeaa ihmisillä on todeta omassa päässään että en tykkää, skrollata eteenpäin ja jättää kommentoimatta.

Usein törmään argumenttiin, että koska on itse mennyt julkisuuteen (tai laittanut kuvan nettiin), on täysin avoin kaikelle ”kritiikille”. Tietyllä tapaa joo, mutta ei mille tahansa kritiikille. On olemassa mielipiteitä ja mielipiteitä. Ja jotkut mielipiteet nyt vain ovat niitä, joita ei tarvitse sanoa ääneen.

kehopositiivinen kohu ja sen palaute

Hyvä esimerkki on taannoinen kohu, kun Mungolifen bloggaaja Anna joutui mielipiteidensä takia palautteiden ristituleen. Itse olin täysin eri mieltä kun bloggaaja, ja mielestäni silloin saa antaa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä. Sama pätee omaan blogiini, otan vastaan myös kritiikkiäkin. Eri asia sitten on, miten sitä palautetta antaa, koska sitä voi antaa myös asiallisesti.

Eräässä ryhmässä näin kuinka tätä bloggaajaa haukuttiin hänen (ei-suomalaisen) alkuperänsä takia ja huoriteltiin, ja bloggaajan lasta haukuttiin läskiksi, ja mietin että ihanko oikeasti? Tuntuu että ihmisillä ei ole minkäänlaista filtteriä itselleen. Vaikka onkin eri mieltä, on väärin alkaa haukkumaan. Minullekaan ei ole ihan uusi juttu se, että lastani haukutaan netissä. Se on todella alhaista, enkä tajua miten jollakin tulee edes mieleen sellainen. Sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden, mielipiteiden tai asiallisen kritiikin kanssa, se on vain puhtaasti typerää.

Onko oikein, että bloggaaja joutuu joukkokritiikin alle?

Olen myös sitä mieltä, että jos kirjoittaa mielipiteen blogiinsa asiasta josta tietää jo etukäteen että siitä tulee iso kohu, pitää myös olla valmis siihen että paskamyrskyä tulee. Välillä nousee myrsky myös postauksista, joista ei olisi arvannut että niin käy, ja siihen pitää olla varautunut aina kun julkisesti kirjoittaa. Kun on julkisuudessa tavalla tai toisella, täytyy kasvattaa nahkaa sen verran että kestää myös kritiikkiä. Mutta sitten taas – tämä joukkohyökkäys-meininki mikä nykyään somen myötä on tullut yleiseksi on aika pelottavaakin.

Itsekin sorrun helposti antamaan tuohtunutta kritiikkiä, joten olenko minäkään yhtään sen parempi? Kuvittelen tosin, että itse osaan antaa asiallista palautetta vihaisenakin. Asiallisen kritiikin sekaan tosin eksyy usein myös niitä, jotka lähtevät pommittamaan vihaviesteillä ja oikein nauttii siitä, että saa toisen kärsimään. Se on pelottavaa, ja niin väärin. Mistä sen tietää, eksyykö vihaviestien pommittajat seuraavaksi oven taakse haukkumaan? (eikä sekään ole mitään uutta!)

Sananvapaus ei tarkoita sitä, että voi käyttäytyä miten sattuu, ja sanoa sen nojalla ihan mitä vain.

Sanat vaikuttavat ihmisiin, joten mieti mitä sanot

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon sanat saattavat vaikuttaa ihmisiin? Yksikin ikävä lause voi jäädä loppuelämäksi soimaan päähän. Sinä saatat hetken mielijohteesta kommentoida jotain, mikä voi jäädä harmittamaan kommentin saajaa pitkäksi aikaa. Onko se sen arvoista, että saa sanottua mielipiteensä?

Tiedän, että jotkut ajattelevat nyt, että ”saako enää mitään sanoa”. Tietenkään ei voi aina varoa kaikkia sanojaan, sen takia että joku voisi loukkaantua. Silti, uskon että fiksu ihminen tietää edes pääpiirteittäin, mitä voi sanoa ääneen ja mitä ei.

Meillä kaikilla on myös oikeus päättää, minkälaista palautetta otamme vastaan. Jos joku kommentoi blogissani että olen ällö läski, minulla on oikeus poistaa se kommentti. Se ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan ihan itsensä suojelemista ja rajojen asettamista. Minulla on oikeus sanoa, että sinä et puhu minulle tuolla tavalla, ja piste.

Vertaapa näitä lauseita, kumman mieluummin sanoisit?

”Sopisko sulle paremmin toi toinen mekko, joka on a-linjainen?”

”Hyi, oikeesti sä näytät aika läskiltä tossa ekassa mekossa.”

Tässä vielä muutama neuvo nettikommentointiin, saa vapaasti käyttää:

  1. Sanoisitko saman asian myös kasvokkain jollekin?
  2. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi olla hiljaa.
  3. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta haluaa silti kritisoida, sen voi tehdä myös asiallisesti.

 

 

Lue lisää:

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle