Kirjoittajalta masentunutmutsi

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Kun kehopositiivisuus meni liian pitkälle – vai menikö?

Luin eilen illalla blogikirjoituksen, jossa puhuttiin siitä kuinka kehopositiivisuus meni liian pitkälle, ja lihavia ihmisiä ihannoidaan sen sijaan että oltaisiin huolissaan painoindeksistä ja sairauksista.

Hohhoijaa, sanon minä. Kuten Oi mutsi mutsin Elsa kirjoitti hyvin aiheesta, ”Olen nimittäin hieman kyllästynyt näihin tasa-arvo/pride/bodypositive/feminismi/yms on mennyt liian pitkälle juttuihin.”

En ymmärrä miten voidaan ajatella että tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelussa voidaan mennä liian pitkälle. Voisiko vain olla, että olet ymmärtänyt sanoman aivan täysin väärin?

Olen lukenut monia kommentteja siitä kuinka lihavia vain ihannoidaan nykyään, ja että terveiden elämäntapojen sijaan vaan hehkutetaan vatsamakkaraa ja läskiä. Ihanko tosi? Voisin antaa muutaman esimerkin siitä, miten lihavia ei tosiaankaan hehkuteta liikaa. Miten porukka hyökkäsi mm. meidän kehopositiivisen kalenterin ihanan mallin kimppuun, koska hänellä sattuu olemaan ylipainoa. Ylipainoinen saa niskaansa koko ajan terveysfasismia, läskittelyä, lihavan perään huudellaan kaupungilla ”laihduta läski” ja ylilaudan kiimaiset pikkupojat heittävät lokaa vähän väliä kaikille some-tileilleni. Vain sen takia että olen ylipainoinen.

Se, että teimme kehopositiivisen kalenterin johon pyrimme ottamaan esille marginalisoituja kehoja, ei tarkoita sitä että viemme laihojen ihmisten tilan kokonaan ja menemme liian pitkälle. Avaa mikä tahansa naistenlehti, tv-sarja tai mainos. Minkälaisia kehoja siellä on? Aivan, hoikkia, pitkiä valkoisia naisia.

Se että nostan esille epäkohtia, joita marginaalisen kehon omaava joutuu kohtaamaan ei tarkoita sitä että paheksuisin hoikkia ihmisiä. En pidä hoikkia ihmisiä huonompina, enkä lihavia ihmisiä parempina. Kaikilla on oikeus olla tyytyväisiä omassa kehossaan, ulkonäöstä ja terveydentilasta riippumatta. Ylipaino ei tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti laiska ja sairas. Ja vaikka olisikin sairas – miten se tekee ihmisestä huonompaa kuin terveistä ihmisistä? Miksi ylipainoista saa haukkua läskiksi ja ”sinne meni meidän verorahat”? Myös alipainoiset joutuvat selittelemään kehoaan. Minkä takia minun pitäisi olla terve, jotta kelpaisin tähän yhteiskuntaan?

Kaikilla on OIKEUS KEHORAUHAAN, ilman että kukaan tulee spekuloimaan että oletkohan anorektikko, tai syötköhän liikaa. Tai että ulkonäön perusteella aletaan saarnaamaan ylipainon terveysriskeistä. MINUN TERVEYS EI KUULU KENELLEKÄÄN MUULLE KUIN MINULLE ja mahdollisesti lääkärillen. Kehopositiivisuus ei muutenkaan ole pelkästään lihavat vs. laihat taistelua, vaan tähtää siihen että _kaikki_ kehot olisivat yhtä arvokkaita. Mitenköhän kauan tätä pitää jankata, että se menisi läpi?

Tiedättekö miltä tuntuu, kun kirjoittaa julkisesti, ja ihmiset luulevat että sen takia on ok kommentoida ilkeästi painoani? Tiedättekö miltä tuntuu, kun kävelee kadulla, ja tuntemattomat huutavat että olen läski? Tiedättekö miltä tuntuu, kun pari kuukautta synnytyksen jälkeen mies kaupassa kommentoi että ”oot ainakin ollu ruoka-aikaan paikalla”? Tiedättekö miltä tuntuu, kun blogiin tulee kommentteja missä sanotaan että sinun kehosi on oksettava ihrakasa? Kun tullaan kommentoimaan, että söisit vähemmän suklaata niin voisit laihtua? Olet ruma sotavalas (?) eikä kukaan tollasta kuvottavaa läskiä halua panna? Niin, ei se kauhean kivalta tunnu.

Kuva: Petra Vii Photography, Huppari saatu Jujunalta

Olen joskus pelännyt astua ovesta ulos, kun on sattunut sellasia päiviä jolloin painoani kommentoidaan tuntemattomien toimesta ihan liikaa. Pelkään astua ulos ovesta, koska ylipainoisena minulla ei ole joidenkin mielestä oikeus kehorauhaan. Voinko pukeutua tähän mekkoon jossa vatsamakkarat näkyvät? Minulla ei ole oikeus istua mäkkärissä syömässä hampurilaista, koska joudun pelkäämään inhottavia katseita ja läski-kommentteja. Ei ole oikeus olla olemassa, onnellinen, ja tyytyväinen itseensä, koska joidenkin ihmisten mielestä minun pitäisi ensin laihtua. Tiedättekö miltä tuntuu kun pahimmillaan joka päivä sinulle kerrotaan (suorasti tai epäsuorasti), että et ole hyväksyttävä yksilö tähän yhteiskuntaan?

Useimmiten sivuutan kommentit enkä jaksa ottaa niistä itseeni. Onneksi minulla sentään on hyvä itsetunto, miten käy niiden joilla ei ole? Nyt kun jouduimme toisen ylläpitäjän kansa neljättä päivää poistamaan kehopositiivisen kalenterin ”ruma läski” kommentteja, ja ylilauta taas kerran hyökkää blogiini paskakommenteillaan, ja sitten näen kirjoituksen siitä miten lihavia ihannoidaan liikaa. Nyt verenpaineet nousi liikaa (ylipaino varmaankin hei!), napsahti päässä ja oli pakko kirjoittaa aiheesta.

Että ei, lihavia ei tosiaankaan ihannoida liikaa.

 

Lue lisää:

Kuinka O-vartaloinen 35-vuotias äiti saa pukeutua?

Mustikkamaito-kankaasta äidille ja pojalle hupparit

Mustikkamaito-kankaasta äidille ja pojalle hupparit

Sain Haave Designilta käyttööni Lilja Graphicsin suunnittelemaa Mustikkamaito-kangasta. Kangas on joustocollegea, ja näin sen heti hupparina. Sain pari metriä riittämään kummankin huppariin, kun tein resorit ja huppujen sisäpuolet eri kankaalla. Tummanliila resori ja vaaleaniila trikoo on Eurokankaasta. Haave Designin sivuilta löytyy tarkemmat tiedot Mustikkamaito-kankaasta. Minun huppari on tehty luottokaavalla Jujunalta, ja lapsen hupparin kaava on vähän sovellettu sieltä sun täältä.

Tämä kangas on vaan niiiin rakkaus! Yleensä en osaa ikinä käyttää kankaita missä on valkoinen pohja, mutta tässä kankaassa se ei haittaa.

Lapsi rakastui myös omaan huppariinsa, hihkaisi että mustikoita, mä tykkään mustikoista! Kuvauksissa lapsi ei todellakaan ollut yhteistyöhaluinen, mutta onnistuimme nappaamaan muutaman valokuvan.

Näissä kuvissa olevat vaatteet ovat muuten kaikki minun ompelemiani! Musta timanttimekko Jujunan kaavalla, krookus-legginsit omalla kaavalla, hupparit, lapsen Star Wars-asu omalla kaavalla. Lapsen legginsit on muuten minun vanhoista legginseistä tehty. Tykkään käyttää kaiken ihan viimeiseen suikaleeseen asti.

Harmittaa, kun ommellessa vetskaria kangas venyi. Purin vetoketjun ja ompelin nauhan veroketjun alle, jotta kangas ei venyisi. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja kangas venynyt, höyryttelyistä huolimatta. Yleensä onnistun huppareihin ompelemaan vetoketjun ilman tukikankaita tai kikkailuja, mutta nyt vetskari temppuili.

Olipa muuten haastavaa kuvata, kun 4-vuotias oli känkkäränkkänä. Koko ajan kuului valitus ”äiti on tylsää äiti miks meidän pitää kuvata, ihan tyhmäää”.

Oli muuten vähän kuuma, kun kuvatessa oli parikymmentä astettä lämmin ja aurinko.

Usein isot hupparit saavat minut näyttämään entistä isommalta, mutta pidän isoista huppareista. Mikäs sen mukavampaa? Ja ketä oikeasti kiinnostaa, näytänkö isommalta kuin olen? Ei minua ainakaan.

Nappasin kuvan myös tilkkupeitosta jonka tein jämäpaloista. Tuloksena Star Wars-torkkupeitto.

Mitä piditte tämän kerran ompeluksista ja Mustikkamaito-kankaasta?

 

Saako äitien väkivaltaisuudesta puhua?

Saako äitien väkivaltaisuudesta puhua?

Olen aina ollut äkkipikainen ja temperamenttinen, enkä helposti jää sanattomaksi. Jos minua ottaa päähän, sen tietävät kaikki ympärilläni. Olen kuitenkin viime vuosien aikana ymmärtänyt että kärsin myös kiltin tytön-syndroomasta – välitän liikaakin siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, enkä halua aiheuttaa mielipahaa läheisilleni. Haluan että muilla ihmisillä ympärilläni on hyvä olla, ja sen takia välillä unohdan omat tarpeeni. Löysin naisenvakivalta.fi sivustolta tekstin, josta tunnistin itseni:

”Väkivaltaisen naisen profiilissa havaitaankin monesti, että hänelle on elämänsä varrella ollut vaikea ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan. Nainen on oppinut olemaan toisen tunteita varten ja siirtänyt kenties omia tarpeitaan sivuun. Nämä sisään patoutuneet tunnevarastot eli nk. tunnekapseli voikin purkautua täysin ennalta-arvaamattomasti esimerkiksi lastentulon jälkeen tai muutoin kuormittavassa elämäntilanteessa.”

Huh, miten tutulta kuulostaakaan! Lapsen syntymän jälkeen olen löytänyt itsestäni ihan uusia puolia, ja yksi niistä on tämä räjähtelevä raivotar joka syöksee tulta jokaisen päälle, joka ei saa vaatteita tarpeeksi nopeasti niskaansa tai väittää vastaan kaikesta. Kun joudun sanomaan samoista asioista kymmeniä kertoja joka päivä, tunnen kuinka jäätävä raivo kuplii sisälläni. Miksei kukaan kuuntele minua! Eikö nämä asiat pitäisi mennä perille jo!

Olen aina ollut äkkipikainen, mutta lapsen syntymän jälkeen tuntuu kuin raivo pirskahtelisi entistä helpommin ja kovempaa. Ärsyynnyn sekunnissa ja rauhoittuminen on vaikeaa, raivarista (ja sen tuomasta syyllisyydestä) toipuminen kestää pitkään, välillä monta päivää.

Naisten ja äitien raivarit sekä väkivaltaisuus ovat edelleen tabu, eikä näistä aiheista ole helppo puhua ääneen. Siksi myös avun hakeminen voi olla vaikeaa.

Kuva: Noora Brandt

 

Ei ihme ettei äiti jaksa, kun on ylikuormittunut koko ajan

Äitinä olemisen ärsyttävimpiä puolia mielestäni on se, kun ei saa yhtä ajatusta ajatella loppuun asti, kun iskee seuraava kriisi. Koko ajan on muistettava jokin asia, ja koittaa miettiä seuraavaa päivää. Olenkohan unohtanut jotain ja mitä sieltä kaupasta nyt pitikään ostaa? Koko ajan joku vaatii jotain, huutaa äitiäitiäiti ja samalla pitäisi muistaa ottaa mukaan sadevaatteet tarhaan ja pyyhkiä toisen pylly ja laittaa ruokaa. Voin vaan kuvitella sitä rumbaa mitä monilapsisessa perheessä on, huh. Jos ystävä lapsineen tulee kylään on mahdotonta keskittyä mihinkään, kun on sata asiaa samaan aikaan meneillään ja ajatus pätkii. Jatkuva meteli ja muut aistiärsykkeet tekevät päivittäin hulluksi.

Paljon puhutaan siitä että äitien pitäisi hakea apua raivareihin. Mutta missään ei kerrota, että mistä sitä apua pitäisi hakea, eikä tajuta kuinka vaikeaa se avun hakeminen (tai saaminen!) oikeasti on.

Kuva: Noora Brandt

Mistä olen saanut apua raivareihin ja kuormittumiseen?

 

Perhetyöntekijä ja lastensuojelu

Olin vuosi sitten psykiatrian poliklinikalla, ja psykiatrinen sairaanhoitaja otti minun luvallani yhteyttä lastensuojeluun. Sitä kautta pidimme useamman palaverin jossa he kartoittivat tilannetta. En tarvinnut lastensuojelun asiakkuutta, mutta saimme kaupungilta perhetyöntekijän jolta sain paljon käytännön apua. Hänen kanssa mietimme raivareiden syitä ja kuinka niitä voisi ennakoida. Näiden asioiden pohtiminen auttoi minua keksimään tapoja joilla helpottaa sitä, etten ala raivoamaan.

Sain neuvoja kuinka selvitä tilanteista jotka minua raivostuttavat, esimerkiksi pukeminen, aamut ja muutenkin kaikki siirtymät. Teimme seinälle lasta varten kuvalliset ohjeet, järjestyksen mitä teemme kun aamulla lähdemme tarhalle. Se helpotti meitä kumpaakin, ainakin jonkun aikaa. Tässä muutama asia jotka helpottivat meidän tilannetta:

  • Arkirutiinit, samat aamu- ja iltarutiinit samassa järjestyksessä (tämä tosin oli hallussa jo valmiiksi)
  • Kuvataulukko seinälle jotta lapsi tietää mitä aina tapahtuu (aamu- ja iltatoimet)
  • Mieti, missä tilanteissa usein menetät hermosi?
  • Kun tiedät milloin menetät hermosi, osaat ehkä paremmin ottaa aikalisän itsellesi, ennen pahinta raivaria
  • Itse huomasin aamuisin että touhotan liikaa, kunnes tajusin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan
  • Kun pukeminen oli liian verkkaista lapsella, autoin häntä pukemaan, muuten lapsi jumittuu haaveilemaan ja itselläni mene hermo
  • Kun siirtymävaiheissa kiukuttaa, ja ei ole tulipalokiire, lukekaa lyhyt kirja/puuhatkaa hetki muuta, niin tilanne rauhoittuu kun mielenkiinto keskittyy johonkin muuhun
  • Keksi joku asia, joka katkaisee raivarin – esimerkiksi leikkien pukemaan (palomiehet pukee tosi nopeesti! Kuka saa ensin sukat jalkaan!)

Kaikki nämä keinot tietysti vaativat sen, ettei ole täysin loppuun palanut. Kun on todella uuvuksissa on vaikeaa ellei mahdotonta alkaa yhtäkkiä noudattamaan säännöllisyyttä ja täyttä mielenrauhaa. Itse sain pikkuhiljaa tartuttua yhteen asiaan kerrallaan ja miettimään omia käyttäytymismallejani. En myöskään syyllistänyt itseäni joka kerta jos jokin asia meni pieleen ja raivostuin, vaan koitin olla itselleni myötätuntoisempi.

KUVA: NOORA BRANDT

Mielialalääkkeet

Sain viime kesänä pitkästä aikaa taas mielialalääkkeet käyttööni, ja tunsin kuinka muutuin osittain zombieksi. Katosin vähän väliä omaan sumuuni enkä kuullut enkä nähnyt mitään. Lopetin lääkkeet pikkuhiljaa koska ajattelin että pärjään ilmankin, ja huomasin että raivarit palasivat. Ärsyynnyin ihan kaikista pikkuasioista jatkuvasti, ja tuntui että raivo kupli koko ajan pinnan alla.

On todella väsyttävää olla raivona koko ajan, ja jatkuva itsensä hillitseminen myös vie voimia. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa lääkkeet taas. Puoli-zombie vai raivotar, siis. Lapsen kannalta ehdottomasti zombie. Kukaan, eikä varsinkaan lapsi, ei ole ansainnut jatkuvaa huutamista niskaansa.

KUVA: NOORA BRANDT

Terapia

Olen vuosi sitten käynyt IPT-terapian, ja se tuntui myös auttavan. Ymmärsin itseäni ja omaa elämäntilannetta paremmin. Terapia ei tietenkään ole mikään taikakeino parempaan elämään, mutta se auttaa jäsentämään omia ajatuksiaan ja tunnistamaan käyttäytymismallejaan. Pelkät lääkkeet harvemmin ovat ainut keino toipumiseen. Tilanteita on monenlaisia, mutta uskon (tai ainakin toivon) että itselläni lääkitys olisi vain tilapäinen laastari tähän tilanteeseen. Seuraava askel olisi hakeutua pidempiaikaiseen psykoterapiaan.

Aika auttaa

Valitettavasti uskon että lopulta vain aika auttaa raivareihin, ainakin omalta osaltani. Kun elämäntilanne on jatkuvasti ylikuormittavaa, ei ole helppoa koittaa hillitä itseään. Minua on auttanut tämän vuoden puolella se kun lapsi pääsi toiseen nielurisaleikkaukseen ja yöt helpottivat. Kun nukumme kummatkin, on elämä helpottanu ihan älyttömästi. Univaje on ollut suurimpia syitä siihen, etten jaksa mitään ja pinna on kireällä. Nyt kun lapsi täytti vähän aikaa sitten neljä, ja on jo aika omatominen ja nukkuu yöt, huomaan että en ole koko ajan kireä kuin viulunkieli. Olen alkanut nauttimaan asioista ja poikani kanssa hengailusta. Meillä on useimmiten tosi hauskaa yhdessä, ja tuntuu että elämä helpottaa.

Uskon että itselläni raivarit ja jatkuvat ärsyyntyminen helpottavat, kun elämäntilanne helpottaa. Kun lapsi kasvaa, itsenäistyy ja saan enemmän omaa tilaa. Kun lapsi ei enää ole niin riippuvainen minusta, pääsen löytämään itseni ja oman elämäni takaisin. Tällä hetkellä voimat menevät siihen, että koitan pärjätä aina yhden päivän eteenpäin kerrallaan.

nuorena opin tukahduttamaan tunteeni

Löysin Sini Ariellin kirjoituksen naisten väkivaltaisuudesta, ja se kolahti minuun. Olen teininä ollut tunnettu siitä että olin ”väkivaltamuija”, koska mm. löin poikia jos he suututtivat minua. Luulen että minulla oli paljon patoutunutta vihaa ja käsittelemättömiä asioita (mm. äitini rintasyöpä), se kaikki se purkautui ulos väkivaltaisuutena. En myöskään koskaan kuullut että lyöminen olisi väärin, koska oli vaan cool ja hauskaa että tyttö lyö poikaa. Uskon että mediallakin on tässä osansa, koska en muista että olisin nuorempana koskaan  tv-ohjelmissakaan törmännyt sellaiseen, että naisten väkivaltaisuudesta puhuttaisiin huonona asiana.

Väkivaltamuijan kolikon toinen puoli oli sitten liian kiltti miellyttäjä. Kun olin päälle parikymppinen, tajusin että patoan vihaa ja negatiivisia tunteita sisääni enkä käsittele niitä millään tapaa. Ihmettelin, mistä välillä aivan uskomaton v*tutus ja hermojen menetys johtuu, kunnes ymmärsin kaivaa sisältäni. Uskon, että kiltin tytön syndrooma on nuorempana vaivannut minua myös. Olen yrittänyt olla kiltti ihmisille, niin että muut ovat käyttäneet kiltteyttä hyväkseen ja olen unohtanut omat tarpeeni. Se taas aiheuttaa patoutunutta vihaa, kun alitajuisesti tiedän että minua käytetään hyväksi.

Kun ei tajua pitää huolta itsestään ja rajoistaan, ei voi hyvin. Tärkein sanoma, mikä minulla olisi parikymppiselle itselleni – opettele sanomaan ei, kaikkeen ei tarvitse suostua miellyttääkseen muita.

KUVA: NOORA BRANDT

Olen masennuksen ja äitiyden myötä löytänyt taas uusia puolia itestäni ja opetellut sanomaan ei. Jos joku kysyy minulta apua tai palvelusta, mietin miten paljon asia kuormittaa minua, ja saanko itse siitä mitään hyvää irti. Jos asia tuntuu vaan vievän (vähiä) voimiani, kieltäydyn kohteliaasti. Olen äitiyden myötä oppinut vähemmän uppiniskaiseksi ja pyytänyt apua. Olen oppinut myös luottamaan yksinhuoltaja-ystäviini ja luoneet heidän kanssaan apu-ringin, jossa autamme toisiamme. Sen huomaa myös aika pian, jos ystäväpiirissä on niitä jotka vain ottavat, mutta eivät anna mitään takaisin. Olisinpa tajunnut tämän myös nuorempana!

 

paikkoja joista (toivottavasti) olisi jotain apua:

Lastensuojelun sosiaalityö (etsi oman paikkakuntasi lastensuojelu)

”Lastensuojelutarpeen arvioinnissa otetaan vastaan uusien asiakkaitten lastensuojeluilmoitukset ja tehdään lastensuojelutarpeen selvitykset.”

Perheneuvola (etsi oman paikkakuntasi perheneuvola)

”Kasvatus- ja perheneuvonta on tarkoitettu 0-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Perheneuvolasta saa apua lapsen tai nuoren kehitykseen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, pulmallisissa perhetilanteissa sekä lasta tai perhettä kohdanneissa kriiseissä.”

Kaupungin aikuissosiaalityö

”Aikuissosiaalityötä tehdään yksittäisten asiakkaiden, perheiden ja yhteisöjen parissa. Asiakas voi hakea aikuissosiaalityön tiimistä apua esimerkiksi työhön, asumiseen, perhe-elämän sujuvuuteen, raha-asioiden hoitoon ja erilaisiin elämän kriisitilanteisiin liittyvissä ongelmissa.”

naisenvakivalta.fi

”Naisenvakivalta.fi tarjoaa verkkoapua naisen väkivaltaisuuteen. Tukimuotojamme ovat chat, tietopankki, ohjatut vertaisryhmät ja videokeskustelut. Me uskallamme kohdata – älä jää yksin!”

turvakoti.net

”Omaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen havahtuminen ja siihen puuttuminen on vastuun kantamista sinusta itsestäsi, lapsistasi, puolisostasi ja läheisistäsi.

On tavallista, että omaa väkivaltaisuuttaan pelästyy ja häpeää jälkeenpäin. Usein tekijä uskoo, että väkivallan voi lopettaa päättämällä tai siirtämällä sen pois mielestään.”

Maria Akatemia

”Maria Akatemiassa on vuodesta 2003 toteutettu ehkäisevää väkivaltatyötä kolmiportaisella mallilla: 1) Avoin linja: soitto auttavaan puhelimeen 2) Demeter yksilökeskustelut 3) ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä”

Ensi- ja turvakotien liitto

”Oletko kohdellut läheisiäsi väkivaltaisesti? Oletko aiheuttanut uhkaavan ilmapiirin ja pelottanut puolisoasi, lapsiasi tai muita läheisiäsi?

Voit tehdä asialle jotain. Aloita ottamalla yhteyttä johonkin alla olevista apua tarjoavista ammattilaisista. He tarjoavat tukea sekä miehille että naisille.”

mielenterveysseura.fi 

”Ota yhteyttä kriisikeskukseen, jos sinä tai läheisesi tarvitset tukea ja apua. Vastaanotolle voi hakeutua ilman lähetettä varaamalla ajan suoraan kriisikeskuksesta. Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja yksityisyyttä kunnioittavia. Kriisikeskuksessa voi asioida nimettömänä ja palvelut ovat maksuttomia.”

 

Lue lisää:

”Nuku aina kun vauva nukkuu” ja muita vauvavuoden kliseitä

Pride-viikko on täällä!

Pride-viikko on täällä!

Joka vuosi Pride-viikon aikaan ihmettelen samaa asiaa – miten ihmisoikeudet ja muiden ihmisten hyväksyminen ja kunnioittaminen on joillekin ihmisille niiiin kovin vaikeaa. Olen taas erehtynyt lukemaan kommentteja facebookista eri yritysten sivuilta, jotka ovat ilmaisseet olevansa mukana Pridessa.

”No, ei ole ihme, että syntyvyys on laskussa, kun kaikki alkaa hyväksymään nuo homojutut, tämähän on resurssien tuhlaamista.”

-kommentti Karhun sivuilla facebookissa

Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miten joku voi nähdä tämän(kin) asian jotenkin vääränä tai paheksuttavana. Totta kai jokainen saa olla sitä mieltä mitä on, mutta pitääkö siitä huudella kovaan ääneen, ja taistella sen puolesta että homot eivät saisi adoptoida perheen sisäisesti, mennä naimisiin tai näkyä katukuvassa tai mediassa? Aina ulistaan siitä, kuinka ”homoudesta tehdään niin iso juttu”. Niin, siitä tullaan tekemään iso juttu, niin kauan kun näitä kommentteja näkee ja Aito Avioliitto -meininkejä on valloillaan. Niin kauan kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä syrjitään.

Minäkin sain Ylen dokkarin jälkeen niin jäätävän hirveitä vihaviestejä, joissa useammassa minua ”haukuttiin” esim. rekkalesboksi, koska minulla on lyhyt tukka. Siis oikeasti ihmiset.

Tuntuu että suurin osa suomalaisistakin on nykyään aika suvaitsevaista ja mukavaa porukkaa, jotka haluavat että ihmisoikeudet olisivat samat kaikille. Sitten on tämä yksi iso mölisevä joukko, joka haraa vastaan, vaikka asia ei edes kosketa heidän elämäänsä (no paitsi sillä, että kuulemma tätä homopropagandaa tulee joka tuutista… hei siis huoh).

Clas Ohlsonin Pride-tuotteita

Aion osallistua lauantaina Pride-kulkueeseen, jos uskallan paniikkihäiriöltäni. Viime vuonna sain pahan paniikkikohtauksen Kaivarissa kulkueen jälkeen. Osa siitä paniikista johtui siitä, että pelkäsin alitajuisesti että joku tekee kaasuhyökkäyksen tai muuten vain sabotoi kulkuetta. Vielä vuonna 2018 joutuu pelkäämään (väkivaltaista) vastaiskua, kun koittaa olla mukana tekemässä suvaitsevampaa maailmaa. Pride-kulkue kun on kivan juhlimisen ja yhteenkuuluvuuden kulkue, myös peräänkuulutus siitä, että kaikkien ihmisoikeudet eivät edelleenkään toteudu tässä maassa.

”Tää on kyllä nyt törkeetä jo. Oon sitä mieltä, että tää vouhotus seksuaalisesta tasa-arvosta tulee loppua. Nykyään on muotia olla homo, mutta eiköhän joskus tämäkin hulluus lopu. Karhu on suomalaisten raavaiden miesten jano- ja ruokajuoma. Homot juokoot sateenkaaren väristä drinkkiä.”

-kommentti Karhun facebook-sivuilta

”Me haluamme edistää tasa-arvoista yhteiskuntaa tukemalla Helsinki Pride -tapahtumaa Weecosissa toimivien merkkien kanssa. Jokaisella meistä on samanlaiset oikeudet näkyä, kuulua ja rakastaa!” – weecos.com

Mietin vain välillä liikaakin, millaiseen maailmaan olen lapseni tuonut, kun edelleen porukka on näin sisäänpäin kääntynyttä, rasistista ja suvaitsematonta. Niin paljon vihaa, katkeruutta ja väkivaltaisia ajatuksia täynnä, että ihan kurkkua kuristaa.

Minä aion kaiken tämän vihan ilmapiirin vastapainoksi varmistaa sen, että kasvatan pojastani suvaitsevaisen ihmisen. Ihmisen joka ottaa muut huomioon, ymmärtää ihmisten erilaisuuden ja että hänkin taistelisi paremman maailman puolesta.

Hyvää Pride-viikkoa kaikille!

 

Ommeltua – mekko ja kasseja

Ommeltua – mekko ja kasseja

Ompelin viime viikolla mekon ja kolme kassia. Mekon kangas löytyi Eurokankaan palalaarista ja kasseihin läheisestä Fidasta. Kassien kangas oli alunperin verho.

Tässä mekko, kaava on oma:

Ompelin omalla kaavalla kolme kassia. Yksi on perus kangaskassi (sisätaskulla), toinen vähän isompi (sisätaskulla) ja kolmas on viikonloppulaukuksi tarkoitettu.

Kolme kassia päärynäkankaasta. Isoimmassa laukussa on vetskari. Laukut pääsivät testiin heti, kun lähdimme juhannuksena päiväreissulle Tammisaareen, Hankoon ja Raaseporiin. Isoin laukku oli huonon muotoinen siitä, että sen olisi pitänyt olla korkeampi, eikä niin leveä. Mutta toimii se ihan ok noinkin.

Miten on muuten näin vaikeaa ottaa kunnollista kuvaa laukuista ja kasseista!? Toivottavasti näistä saa jotain selvää. Hävettää ihan nämä mun räpsykuvat, kun en jotenkin ikinä jaksa panostaa kuviin tarpeeksi. Huoh!

Sain juuri ison kasan trikoita, muutaman ulkoilukankaan ja kuminauhoja kaverini äidiltä. Löysin lisäksi tänään kirpparilta isohkon San Francisco -kankaan, siitä varmaan tulee laukkuja. Jee! Työn alla on myös muutama tilkkupeitto.

Sain myös Haave Designilta käyttööni pari metriä Lilja Graphicsin suunnittelemaa Mustikkamaito jc:tä, kangas on matkalla luokseni jo! En malta odottaa että pääsen tekemään siitä hupparin!

Hän on täällä tänään… ja maanantai aamuna kaupassa 💜💜💜

Henkilön Haave Design (@haave.design) jakama julkaisu

Lisää ompeluaiheisia postauksia:

Viime aikoina ommeltua

Ompelua – yksisarvismekko!

Halvat (ja ilmaiset) huvit Helsingissä lapsiperheille

Halvat (ja ilmaiset) huvit Helsingissä lapsiperheille

Päivitin tätä viime vuoden kesän listaa!

Mitä tehdä kesällä lasten kanssa Helsingissä? Paljon on kaikkea kivaa mitä voi tehdä ihan kotona, kotipihalla tai lähipuistossa. Frisbee, katuliidut, vesipyssyt, pallopelit, askartelu, lautapelit. Lapset (varsinkaan pienet) ei vaadi välttämättä hirveästi mitään leipää ja sirkushuveja, kunhan äiti tai isä ovat läsnä. Itselläni vaan meinaa hajota pää jos olemme kotona ja lähitienoilla monta päivää putkeen.

 

Ajattelin listata ilmaiset ja halvat huvit pääkaupungissa, jotta voisin itsekin kesän aikana palata näihin kun ei keksitä mitään tekemistä. Listasin erikseen sisä- ja ulkoaktiviteetit.

ULKOAKTIVITEETIT

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha (ilmainen)

Kasvitieteellisen puutarhan ulkotilat ovat avoinna ilmaiseksi kello 9-20. Puutarhaa on uusittu ja se on ihan uskomattoman hieno ja siellä vierähtää helposti tovi. Kahvila on auki ma-la 9-18 ja siellä on myös lounas. Huomatkaa, että puutarhan vessat menevät kiinni silloin, mutta puutarhan ulkopuolella kadunkulmassa on ilmainen yleisö-wc.

Fallkullan eläintila Haltialan eläintila (ilmainen)

Haltialassa emme ole vielä päässeet käymään mutta Fallkullaa voin suositella. Siellä on kotieläinten lisäksi kahvila ja pieni leikkipuisto ja ihania paikkoja syödä vaikka omat eväät. Haltialassa on myös vapaasti käytettävissä oleva grilli, omat hiilet mukaan. Sieltä saa myös poimia mukaansa kukkia ja herneitä. Kummatkin kotieläintilat ovat maksuttomia!

Fallkullan sivut
Haltialan sivut​

Leikkipuistot (ilmainen)

Kesällä Helsingin leikkipuistoissa on lapsille ilmainen ruokailu, vanhemmalle vain omat eväät mukaan ja lapselle ruokakippo. Puistoista löytyy sateen sattuessa myös sisätilat. Useimmissa puistoissa on myös lasten kahluuallas. Katso avoinna olevat puistot täältä.

Plussana on, että leikkipuistoilla on usein grilli jota voi lainata, jos ottaa omat ruuat mukaan! Muistaakseni se on käytössä vain perjantaisin. Viime kesänä grillasimme usein leikkipuisto Kimmossa muiden perheiden kanssa, se oli todella hauskaa ja tuli tutustuttua samalla uusiin ihmisiin.

Meidän suosikit leikkipuistoista ovat Maunulan leikkipuistoKimmon leikkipuisto (auki kesäkuun mutta kiinni heinäkuussa) ja Tuorinniemen leikkipuisto Herttoniemessä. Tuorinniemen puisto on rempattu ja siellä on trampoliineista lähtien kaikkea kivaa sekä plussana merenranta ihan kivenheiton päässä.

Muita käymisen arvoisia leikkipuistoja (ilman ilmaista ruokailua) ovat Tervasaaren leikkipuisto ja Tokoinrannan leikkipuisto, siellä on upeat merimaisemat ympärillä. Tervasaarta suosittelen muutenkin retkikohteena, ja sieltä on kiva myös kävellä Kauppatorille päin, kun voi katsella satamassa laivoja matkalla. Tervasaaressa on myös matonpesulaituri, ravintola (tosin kallis sellainen) ja iso koirapuisto.

Mustasaari (lauttamatka 4€)

Suosittelen tutustumaan kaikkiin Helsingin saaristoihin, mutta Mustasaari on ihan meidän lemppari. Se on seurakunnan saari johon pääsee lautalla Taivallahden laiturilta, Eteläisen Hesperiankadun päästä. Lauttamatka maksaa aikuiselta 4€ edestakaisin ja on ilmainen alle 10-vuotiailta. Saaressa on lounasbuffet, kahvila (josta saa törkeän isoja ja hyviä korvapuusteja!), merenranta jossa voi uida, metsää sekä kaneja ja lampaita. Plussaa vielä siitä, että lampaat liikkuvat omalla alueellaan vapaana, ja niitä saa käydä halimassa!

Täältä tietoa lauttaliikenteestä sekä reittiohjeet.
Mustasaaren valtavat kanelipullat.

Suomenlinna (lauttamatka maksullinen/ilmainen rattaiden kanssa)

Kaikki tietää Suomenlinnan, mutta siihenhän ei koskaan kyllästy! Lauttamatka on rattaiden kanssa kulkiessa ilmainen ja muuten maksaa Helsingin sisäisen lipun verran. Suomenlinnassa on museot pääsymaksullisia, mutta suosittelen ainakin käymään sukellusveneessä! Suomenlinnassa on myös kirjasto, sekin on ilmaista huvia. 

Lelumuseon Café Samovarbar on aivan ihana ja sieltä saa todella hyvää kahvia (vink vink, väsyneet äidit!) ja ihania leivonnaisia. Samassa talossa on myös lelumuseo, mutta jos pelkää vanhanaikaisia nukkeja, ei kyllä kannata sinne kurkata. Samovarbarin kahvilan terassi on ihana kesäisellä auringonpaisteella, kun samalla voi katsella ohi lipuvia laivoja.

Suomenlinnassa sukellusvenemuseo.

Muita saaria: (lauttamatkat maksullisia)
Pihlajasaari
Mustikkamaa
Seurasaari
Uunisaari

Suosittelen myös saaristohyppelyä, Suomenlinna-Vallisaari-Lonna. Liput 8€ aikuiselta ja 4€ 7-16v lapsilta.

Uimarannat (ilmainen)

Tämä on tietysti aika itsestäänselvä ilmainen kesän aktiviteetti. Helsingissä on monia ihania rantoja, meidän suosikit ovat Kivinokan ranta,Tuorinniemen ranta, Pikkukosken ranta, ja plussana pienen pieni Tullisaaren ranta Laajasalossa.  Lisänä vielä Pirkkolan plotti!

Lasten liikennekaupunki

Polkuauto- ja pyöräkoulua ja liikenneopetusta lapsille. Täältä löydät liikennekaupungin kesän aikataulut!

Linnanmäki ja ilmaislaitteet (ilmainen)

Tämä on hyvä varsinkin teille, joilla on pieniä lapsia, minun 3-vuotias on aivan intona Lintsin ilmaislaitteista eikä osaa vielä vaatia sen enempää. Nykyään ei huvipuistoon tarvitse maksaa sisäänpääsymaksuakaan, ja jos ottaa omat eväät mukaan säästää siinäkin (ison) pennin.
Lista Linnanmäen maksuttomista laitteista.

Linnunlaulun silta (ilmainen)

Junia yleensä kaikki lapset tykkäävät katsella. Junien bongaamisen jälkeen voi pysähtyä Sinisen huvilan kahvilassa (tai syödä eväät matkalla) ja mennä sen jälkeen Töölönlahden puistoon jossa varmasti riittää lapsille tekemistä. Töölönlahden ympäri on myös kiva kävellä ja sieltä löytyy myös toinenkin leikkipuisto ja amfiteatteri jonka tapahtumia kannattaa myös bongata.

Alppiruusupuisto Haagassa (ilmainen)

Haagassa on Rhodopuisto, joka on aivan upea varsinkin silloin kun alppiruusut kukkivat. Puistossa mennään pitkälti pitkospuita pitkin, ja ne ovat osittain kapeita, mutta olemme pystyneet menemään rattaillakin siellä ihan hyvin. Läheltä löytyy myös Laajasuon liikuntapuisto, missä on paljon kaikkea kivaa lapsillekin. Sieltä löytyy pallokentät sekä temppuradat.

Kaupungin sivut
Retkipaikka -blogin juttu aiheesta

Rhodopuiston kukkaloistoa.

Hietsun kirppis ja torikahvit (ilmainen – tai kallis, löydöistä riippuen)

Hietsun kirpputori on myös meidän suosiossa. Me käymme paljon kiertelemässä kirppiksiä pojan kanssa. Hietsun torilla voi myös juoda torikahvit ja käydä tutustumassa Hietsun kauppahalliin. Tästä on myös lyhyt matka leikkimään Sinebrychoffin puistoon! Toinen käymisen arvoinen kirpputori viikonloppuisin on Konepajan Bruno.​ 

Teurastamo (ilmainen)

Nimestään huolimatta Teurastamo on ihana kulttuurikeidas keskellä Kalasataman teollisuusaluetta. Siellä järjestetään paljon konsertteja, lastentapahtumia ja ruoka- ja juomajuhlia.

Espan puisto / Espan lava (ilmainen)

Espan puisto on meidän ihan lempijuttuja. Siellä on usein katutaiteilijoita, esiintyjiä ja paljon ihmeteltävää. Kannattaa myös tsekata Espan Lava, siellä on kesäisin paljon ilmaiskonsertteja. Me tykkäämme yleensä kävellä Espaa pitkin Kauppatorille, sielläkin on paljon katseltavaa, ja lopuksi juoda (halvat!) torikahvit.

Vuonna 2017 Espalla oli saippuakuplataiteilija viihdyttämässä ihmisiä.

Puistot (ilmainen)

Retkieväät ja frisbee mukaan ja puistoon! Sinebrychoffin puisto, Alppipuisto (heinäkuussa viikonloppuisin ilmaiskonsertteja ja lasten tapahtumia), Kaivari, Ruttopuisto, Kaisaniemen puisto… Meidän lempparia on hakea pizza ja syödä se auringonpaisteessa puistossa. ​​​​

Espoo vinkki – Angry Birds puisto (ilmainen):

Angry Birds puisto Espoossa kauppakeskus Sellon lähellä. Tänne olemme välillä lähteneet Helsingistä asti kun pääsemme ilmaiseksi bussilla rattaiden kanssa.

Sisäleikit

Kansallismuseon Vintti (Sisäänpääsy 10€/9€/7€/Alle 18-v. ilmaiseksi)

Kansallismuseon yläkerrasta löytyy Työpaja Vintti. Siellä on mahtavia juttuja, iso leikkihevonen jonka selässä saa ratsastaa, erilaisia rakennus/palapeli-tehtäviä, pieni ruokapuoti jossa voi leikkiä myyjää ja ostajaa, siellä on kangaspuut joilla voi kutoa pitkää mattoa, mutta parasta meidän mielestä sielä on liukuhihnatyöskentely. Puisia kirjaimia laitetaan pitkin liukuhihnaa, ja niitä pitää kerätä oikeille paikoille rasiaan. Todella koukuttavaa, jopa aikuisille!

Vinkkinä – tällä hetkellä siellä on myös Barbie-näyttely!

Lasten kaupunki (ilmainen)

Ihan meidän suosikki! Sederholmin talossa (Senaatintorin kupeessa) ilmainen museo missä on lapsille todella paljon kaikkea historiallista kivaa leikkiä. Siellä saa pukeutua naamiais- ja prinsessa-asuihin, leikkiä entisaikojen ruuilla, leikkiä laivan kapteenia 1700-luvulla, tutkia vanhanaikaisia leluja, leikkiä nukkekodeilla ja junaradalla ja käydä mummolassa 70-luvulla sekä vanhan ajan koulussa vanhoine pulpetteineen. Paikassa on myös iso huone retkieväitä varten mikroineen.

Kesällä myös paljon muutakin ohjelmaa museossa, täältä voi seurata heidän Facebook-sivuiltaan uutisia.
Lasten kaupungin sivut

Itiksen leikkiasema (ilmainen nykyään!)

Pienehkö sisäleikkipaikka Itiksen kauppakeskuksessa. Sisäänpääsy vain 2 euroa ja sillä saa tunnin leikkiaikaa. Paikalta löytyy myös kahvila-alue (automaattikahvia). Parasta siellä on iso, koko seinän kattava screeni jossa on koukuttava peli, jossa pitää ottaa tippuvia matkalaukkuja kiinni.
Täältä löydät lisää infoa.

Kirjastot (ilmainen)

Kirjastot ovat ainakin meidän perheen ihan suosikkimestoja. Varsinkin 10-kirjaston jaRichardinkadun kirjaston lasten alueet ovat kivoja.

Ratikkamuseo (ilmainen)

Ratikkamuseossa on vain muutamia ratikoita mutta ainakin minun 3-vuotiaani on kovasti tykännyt käydä siellä ja tekemistä ja ihmettelemistä riittää silti. Sen jälkeen voi käydä vaikkapa kahvilla tai lounaallaKorjaamolla.

Päivälehden museo (ilmainen)

Päivälehden museo on kiva, toiminnallinen paikka lapsille, jossa on aina vaihtuva näyttely. Paljon ihmeteltävää! Vieressä on myös Richardinkadun kirjasto ja Espan puisto, vink vink!

Lentokoneiden katsomista lentokentällä (ilmainen rattailla/junalipun hinta)

Hurauta junalla Helsinki-Vantaan lentokentälle ja katsele lentokoneita! Toinen vaihtoehto on Malmin lentokenttä.

Museot (maksullisia/ilmaispäiviä)

Suosittelen museokorttia, vaikka se onkin kertaostoksena kallis, koska silloin on aina sisätiloissa tekemistä vaikka ei juuri sillä hetkellä olisikaan paljon rahaa. Museoilla on myös yleensä joka yhtenä päivänä kuukaudessa ilmainen sisäänpääsy. Vahva suositus esimerkiksi Luonnontieteen Museolle! Luonnontieteelliseen pääsee ilmaiseksi joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina kello 14-17. Menimme kerran sinne ilmaispäivänä ja siellä oli aikamoinen kuhina, mutta ei liian täyttä.

Plussana lopuksi – kahvilasuositus: Kruunuhaassa ihana Mumin Kaffe! Siellä on upea leikkipaikka keinuineen, puolapuineen ja Muumi-kirjoineen. Ihana Muumi-sisustus ja astiat. Ehkä enemmän makeaa syötävää kuin suolaista tarjolla. ​Nykyään Muumi-kahviloita on keskustassa muuallakin, mm. Stockalla. Tosin Stockan kahvila on aika pieni.

Mitä vinkkejä teillä on kesäpäiville? Kommentoikaa, jos listasta puuttuu jotain! Otamme mielellään vinkkejä vastaan, mitä tehdä kun on retkituulella?

 

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Avoin kirje Jari Ehrnroothille

Dear Jari,

luin kirjoituksesi Ylen nettisivuilla. Ensin suutuin, sitten tulin äärettömän surulliseksi. Kovat arvot tuntuvat yleistyvän, ja empatiakyky tuntuu myös olevan katoava luonnonvara. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että jotkut ihmiset uskovat että köyhyys on aina köyhän oma vika, että ylipainoinen on automaattisesti huonossa fyysisessä kunnossa, sairas ja laiska ja että työtä tekevälle riittää.

Asiat eivät ole mustavalkoisia eikä niin yksinkertaisia kuin kolumnissasi esität. On helppo huudella sieltä pilvilinnoista ihmisille, että ryhdistäytykää yhteisen hyvän vuoksi. Se että se on helppoa huudella, ei tee siitä hyväksyttävää. Päätin vastata muutamaan väitteeseen joita kevyesti heittelit kirjoituksessasi, jotka tuntuivat minusta hyvin kovilta arvoilta.

”Toisin sanoen, vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain.”

Mikä on vapaamatkustaja? Se, joka nostaa yhteiskunnan tukia? Eikö ne olekaan tarkoitettu jokaista varten joka niitä tarvitsee? Vai mihin ne minunkin veroeuroni ovat valuneet, joita olen tienannut palkkatöissä, siitä asti kun olin 16-vuotias? En ymmärrä.

Ja se, että kutsut työttömien ja köyhien elämää ”helpoiksi ajoiksi” kertoo ettet tiedä rahvaan elämästä mitään.

”Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää.”

Oikeasti. En edes viitsi sanoa tähän mitään. Aivan älytöntä. Huono vs. hyvä elämä. Selvä.

”Koulutuspolitiikassa yksilönvastuu tarkoittaa sitä, että jokaisen on kouluttauduttava niin, että hän onnistuu työllistymään.”

Kun kouluttauduin nuoriso-ohjaajaksi kaikki hokivat kuinka alalla on töitä vaikka muille jakaa. Mistä olisin voinut tietää, että kesken opintojeni tulen raskaaksi, jään yksinhuoltajaksi, sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen enkä pysty tekemään pelkkiä ilta- ja viikonloppuvuoroja? Tällä hetkellä en ole varma olenko psyykkisesti siinä kunnossa että voisin edes mennä täysipäiväisesti työelämään. Olen myös huomannut, että työpaikan saa usein se jolla on paljon enemmän kokemusta alalta kuin minulla. Miten voi saada kokemusta jos ei saa töitä? Voin kertoa sinulle Jari, että vaatii aikamoista hel-ve-tin sisua saattaa opinnot loppuun masentuneena yksinhuoltajana, tehdessään työssäoppimispaikassa iltavuoroa myöhään iltaan eikä nuku öitä, koska lapsi heräilee. Koulutehtävät pitää myös tehdä jossain työharjoitteluiden välissä. Kolmen vuoden univaje vielä päälle.

Kun joka päivä herää niin, että miettii miten ihmeessä selviää tästäkin päivästä iltaan asti kun joutuu elämään paniikkihäiriön, masennuksen, ahdistuksen, julkisten tilojen pelon ja traumaperäisen stressin kanssa. Sen lisäksi lapsi, josta joutuu huolehtimaan yksin nukkumatta öitä, ravaten lisäksi lääkäreillä ja leikkauksissa lapsen kanssa.

En kaipaa sääliä, vaan ymmärrystä siihen, että minäkin yritän parhaani joka päivä. Yritän parhaani olla tarpeeksi hyvä äiti, pitää lapseni ja itseni hengissä ja jotenkuten olla mukana tässä yhteiskunnassa. Yritän hitto soikoon parhaani joka päivä, ja sitten luen lehdestä että se ei riitä.

En ole tarpeeksi tuottava yksilö.

”Kun joku rohkea poliittinen päättäjä, kuten kansanedustaja Susanna Koski, esiintyy vapaamatkustusta rajoittavan oikeudenmukaisuuden äänenä, joka vaatii itsenäistä harkinta- ja toimintakykyä kaikilta vapailta yksilöiltä, vanhoilliseen sosialistiseen kollektivismiin sitoutuneet populistit rientävät syyttämään häntä fasistiksi, vaikka hänen ajattelunsa täysin johdonmukaisesti seuraa perustuslakimme ydinarvoa.”

Ydinarvo? Onko Suomen ydinarvo se, että jokainen on oman onnensa seppä, ja masennuskin on vain laiskojen keksimä tekosyy?

Onko rohkeus nykyään sitä, että arvostelee työttömiä? Aikamoista. Jaetaanko suoraan vaikka hihamerkein ihmiset tuottaviin ja ei-tuottaviin yksilöihin? Ei-tuottavat voidaan sitten vaikka kerran viikossa tuoda torille ja heitä voidaan heitellä mädillä tomaateilla.

”Vapauden ja valistuksen valtakunnassa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu yksilöille – siis aivan jokaiselle meistä. Koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta.”

Niinpä, on reilua että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Mutta ulkopuolinenko sen sanelee, mikä on tarpeeksi yrittämistä ja mikä ei? Olinko nyt sitten huono kansalainen kun päätin masentua? Ensin kehoitetaan hankkimaan lapsia, tässä maassa on herranen aika liian alhainen syntyvyys, lisääntykää! Sitten kun niin tekee ja sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutuu työttömäksi onkin vapaamatkustaja joka elää huonoa elämää. Jestas, mikään ei tässä maailmassa riitä. Onko ihme että niin moni nuorikin ihminen sairastuu burn outiin, kun mikään ei ole tarpeeksi?

Jari hyvä, oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä heikoimmista huolehditaan.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei syyllistetä työttömiä samaan aikaan kun systeemit on niin vinksallaan, että työtä on vaikea vastaanottaa.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, jossa roviolla ovat umpirikkaat veronkiertäjät ja raiskaajat, eivätkä köyhät, vanhukset, työttömät, ja sairaat ihmiset.

Oikeudenmukainen yhteiskunta on sellainen, missä ei joudu lukemaan näin asenteellista, empatiakyvytöntä ja ylimielistä kolumnia kuin sinun, Jari.

Oikeudenmukainenyhteiskunta on sellainen, missä ennemmin keskitytään epäkohtien korjaamiseen kuin syyllistämiseen.

 

Ystävällisin mutta väsyneen surullisin terveisin,

Tinna

 

Lue lisää:

Pöyristyttävää, että työtön avautuu yhteiskunnan epäkohdista!

Klaus Haapaniemen lastenmallistoon tutustumassa

Klaus Haapaniemen lastenmallistoon tutustumassa

Sain kutsun Klaus Haapaniemen Giants -lastenmalliston esittelyyn Hotelli St. Georgeen. Paikalla oli Rosa Liksom vetämässä aamupalan ohella satujen lukemista. Liksom luki sadun jonka jälkeen jokaisen piti keksiä sana tai lause ja jatkaa tarinaa. Se oli vähän kyllä kuumottavaa, mutta hauskaa koska tarinoista tuli hauskoja.

Haapaniemen mallisto oli leikkisä, hieman synkkä ja printeissä seikkaili satuhahmot. Mielestäni sekoitus Grimmin satuja ja Liisa Ihmemaassa mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Tykkään siitä, että mallistossa ei ole printtejä tehty perinteisellä pinkkiä prinsessaa tytöille ja sinistä ritaria pojille -tyylillä.

Tapahtuma oli ihanan rento, Rosa Liksom ja tapahtuman juontanut Maria Veitola ovat niin ihania tyyppejä ja St. Georgen huone missä olimme oli tosi kaunis. Tapetit on tehty varta vasten tuota hotellia varten, ja vitsi jos tällaiset saisi kotiin ottaisin heti!
(no siis tietty asutaan kaupungin kämpässä, mutta joo)

Tilaisuudessa oli myös keskustelemassa Giants -malliston suunnittelijat sekä lastenkulttuurin tutkija Susanne Ylönen. Aiheena oli lapsenmielisyys, leikki ja kuinka voisimme vaalia näitä vielä aikuisenakin. Rosa Likson, joka veti meille aikuisten satutuokion, puhui viisaasti siitä että menetämme aikuisena leikkimielisyyden. Tässä maailmassa pitää olla tuottava aikuinen, jolloin luovuus voi kadota. Ihan samaa mieltä olen!

Meidän pitäisi enemmän kyetä heittäytymään leikkimielisyyteen aikuisenakin, eikä elämän tarvitse olla niin vakavaa koko ajan. Katsoinkin tapahtumassa kun lapset kirmailivat ympäri huonetta, ja aikuiset istuivat kiltisti hiljaa paikoillaan. Olen monesti huvituttanut itseäni ajatuksella että aikuiset käyttäytyisivät joskus kuten lapset. Lasten liikehdinnässä ja mielentilassa on jotain vilpittömän ihailtavaa.

Toivoisin että voisin itsekin useammin ottaa lasten ”dance like nobody’s watching” -asenteen. Usein sitä aikuisena on liian korrekti, eikä osata enää heittäytyä.

Tapahtumaa juonsi Maria Veitola, jota olen kauan jo ihaillut. Hänellä on sellainen asenne elämään, että minä olen tällainen, enkä välitä mitä mieltä olette siitä! Itsekin koitan elää oman polkuni mukaan, ja juttelimmekin Veitolan kanssa aiheesta. Kun nostaa esille tärkeitä aiheita, on ihan varmaa että saa kuraa niskaan. Pitää vain oppia käsittelemään se loka, ja olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti, vaikka se satuttaakin välillä.

Nämä kuosit oli kyllä mun mieleen, vaikka en aina näin tummista tykkääkään.
Herrasmies oikealla ei ollut yh-tään kiinnostunut poseeraamaan. Vääntelehti sohvalla ja sanoi että tyyylsäää. Haha!

Nappasin hotellin vessassa kuvan itsestäni. Olin ennen tapahtumaa ihan huonona siitä että omistan vain legginsejä, tennareita ja trikoomekkoja, enkä osaa pukeutua ’aikuismaisen’ hienosti. Mutta kukaan ei ainakaan nauranut minua ulos sieltä, että ihan ok se sitten kai oli, hah. Ja kaiken lisäksi Veitola kehui hiuksiani, jes!

Itse olen aina halunnut pukeutua leikkimielisesti, enkä usein koe olevani ”aikuinen” sen takia. Tuntuu, että aikuistuessaan pitäisi alkaa pukeutumaan jotenkin hillitymmin, mutta miksi pitäisi? Sitä ei vaadita edes työpaikoillani, koska olen lasten ja nuorten kanssa tekemisissä.

Mielestäni on kivaa pukeutua värikkäästi ja vähän erikoisesti. Sen takia onkin onni, että osaan itse ommella, muuten en löytäisi koskaan mitään kivoja vaatteita. Kateellisena aina katson lastenvaateosastoja ja mietin miksei sellaisia printtejä tehdä aikuisillekin.

Klaus Haapaniemen mallistosta on tulossa myös naisille suunnattu mallisto, vihjasinkin tapahtuman jälkeen että mielellään näkisin siellä kellohelmaisen mekon naisille…

 

Lue lisää:

Mutsin tekemä -korvakorut esittelyssä

Kuorsaako lapsesi? Syynä voi olla nielurisat

Kuorsaako lapsesi? Syynä voi olla nielurisat

Olen useamman kerran kirjoittanutkin tänne lapsen univaikeuksista. Synnytyslaitokselta neljävuotiaaksi asti olemme enemmän tai vähemmän valvoneet yöt. Pahimmillaan heräsimme 15-20 kertaa yössä. Yritin tutkituttaa allergioita, refluksia tai mitä tahansa fyysistä syytä mikä voisi olla syynä heräilyyn. Jouduin tappelemaan hoidosta, koska terveyskeskuksissa ei uskottu minua. Kyseltiin että onko ainut lapsi, ja sanottiin mm. että ”vauvoilla ei voi olla refluksia, kaikkihan ne pulauttelee”. Kävimme myös sairaalan unikoulussa, mikä auttoi hetkeksi, mutta heräily jatkui edelleen.

Pitkän, sinnikkään vaatimisen ansiosta saimme lähetteen korvapolille, kun epäilin että nielurisat olisivat syynä heräilyyn, kuorsaamiseen ja hengitysvaikeuksiin yöllä.

Mitä oireita lapsella oli?

Kun poika oli vajaa 3-vuotias, pääsimme vihdoin nielu- ja kitarisaleikkaukseen. Lapsella oli useita oireita, joita olen kirjoittanut ylös monen monille eri lappusille, joiden kanssa olen aina lääkärin vastaanotoille mennyt. Tässä pitkä lista:

  • kuorsaus
  • hengityskatkokset yöllä
  • nuhainen / flunssainen olo – nenä tukossa
  • heräilyä yöllä / painajaisia / itkua
  • hengitys krohisee ja röhisee yöllä
  • nukkuu paremmin leuka ylöspäin tai sänky/tyynyt korotettuna
  • vaikeroi yöllä pitkiä aikoja unissaan
  • valittaa kurkkukipua ja yskii
  • pahanhajuinen hengitys
  • haluaa yöllä juoda vettä
  • narskuttaa hampaita
  • päivällä selvästi väsynyt ja kiukkuinen/levoton
  • kröhii kurkkuaan päivälläkin
  • aamulla huono syömään
  • yskä

Kuten huomaatte, oireita oli pitkä lista, ja voi olla etten muista edes kaikkia. Menin tämän oirelista kanssa useammalle lääkärille ja kukaan ei ottanut minua tosissaan, vaikka itse tiesin että jokin on vialla. Lopulta vaatimalla vaadin lähetteen, jotta pääsisimme parempaan hoitoon kuin terkkarille. Jouduimme kuukausia odottamaan aikaa korvapolille, ja äitinikin yritti soittaa polille useamman kerran eikä kukaan vastannut.

Lopulta sain tarpeekseni, koska tuntui ettei kukaan kuunnellut huoltani, ja marssimme korvapolille paikan päälle. Vastassa oli tympeän oloinen hoitaja, joka moitti meitä kun tulimme paikalle ilman ajanvarausta. Selvisi, että lapsi oli laitettu jonossa ensin kakkos- ja sitten kolmoiskiireelliseksi. Eli toisin sanoen olisimme joutuneet odottamaan lääkäriaikaa ehkä jopa puoli vuotta, jonka jälkeen pääsisimme leikkausjonoon vasta joka on saman pituinen. Ihan käsittämättömän pitkä aika odottaa! Sanoin hoitajalle, että olen kaksi vuotta yrittänyt kertoa, että lapsellani on jokin vialla, mutta kukaan ei kuuntele minua. En ole nukkunut kolmeen vuoteen ja haluan apua NYT ennen kuin sekoan. Lisäksi huolestutti lapsen hengityskatkokset yöllä.

Hoitaja tuli takaisin ja sanoi, että nyt on lääkärille aika samalle viikolle, parin päivän päähän. Vihdoinkin!

Pääsimme vihdoin korvapolin lääkärille, joka vilkaisi lapsen kurkkuun ja totesi heti – nielurisat ovat todella ison oloiset ja varataan heti leikkaukseen paikka jonoon. Yleensä jonot ovat puoli vuotta, mutta uupumukseni vuoksi lähete laitettiin kiireellisenä. Lapsella ei sinänsä ollut hengenvaaraa, mutta itse olin niin totaalisen loppu, kun olin jo pari vuotta yrittänyt sinnitellä viimeisillä voimilla rikkonaiset yöt. Muistaakseni aika tuli parin kuukauden sisään, koska sanoin että otamme vastaan minkä ajan tahansa, pienelläkin varoitusajalla.

Tietysti kävi niin, että lapsi oli flunssassa kun saimme ajan, mutta onneksi uusi aika tuli todella pian (ehkä parin viikon päästä?). Onneksi saimme peruutuspaikan sitten seuraavalle päivälle soitosta!

Miten itse leikkaus meni?

Saavuimme korvapolile heti aamusta. Lasta jännitti kovasti, koska hän silloin vielä pelkäsi lääkäreitä ja sairaaloita tosi paljon. Tietysti sekin jännittää, kun ei tiedä mitä tapahtuu, vaikka kävimme kyllä läpi asiat lapsen kanssa ennen leikkauspäivää.

Esivalmisteluiden jälkeen pääsimme noin parin tunnin päästä saapumisesta leikkaussaliin. Nukutusta pelkäsin etukäteen, ja täytyy sanoa että kokemus oli aika karsea. Lapsi ei siitä muistanut onneksi jälkikäteen mitään. Lasta tietysti pelotti, ja lopulta jouduimme yhdessä hoitajien kanssa pakottamaan lapselle nukutusmaskin naamalle. En pystynyt loppuvaiheessa pidättelemään kyyneliä, vaan aloin itkemään ja samalla hoin ”ei ole hätää rakas”. Heh, tosi vakuuttavaa.

Leikkaus kesti vajaan tunnin, jonka jälkeen lapsi oli hetken heräämössä. Sen jälkeen hän pääsi luokseni. Lapsi voi ensimmäiset pari tuntia aika huonosti, nukkui ja voi pahoin. Muutama tunti vielä siitä, ja hän jo innoissaan söi mehujäätä.

Loppupäiväksi pääsimme jo kotiin, ja iltaan mennessä lapsi oli jo lähes normaali. Seuraavana päivänä joutui jo toppuuttelemaan ettei lapsi riehu liikaa. Särkylääkkeitä tosin hän sai pitkin päivää viikon ajan.

Risat olivat kuulemma olleet todella isot, joten ei ollut ihme ettei lapsi saanut yöllä hengitettyä kunnolla.

Vuosi leikkauksen jälkeen

Tämän vuoden alussa, kun lapsi oli täyttämässä neljä vuotta, kävimme uudestaan leikkauksessa, koska ensimmäinen leikkaus ei auttanut täysin. Oireet helpottivat, mutta eivät poistuneet. Edelleen oli heräilyä yöllä, hengityskatkoksia ja kuorsaamista. Kuulemma joillakin lapsilla nielurisojen osapoisto ei autakaan oireisiin ja loputkin joudutaan poistamaan. Me kuuluimmekin onnekkaina tähän porukkaan! Lapsilla ei poisteta mielellään risoja kokonaan, koska vuotoriski on suurempi pienellä ihmisellä. Usein osapoisto auttaa jo oireisiin.

Odotimme monta kuukautta taas leikkaukseen pääsyä, kunnes vihdoin olimme taas korvapolilla. Tällä kertaa lasta ei jännittänyt yhtä paljon, mutta nukutus oli edelleen hirveä kokemus. Tällä kertaa lapsi tosin ei vastustellut, mutta alkoi surkeana itkemään kun hänet laitettiin leikkauspöydälle makaamaan. Leikkaus meni taas tosi hyvin, eikä mitään ongelmia ilmaantunut. Täytyy kiittää vielä polin työntekijöitä kummassakin leikkauksessa. Ihan loistavaa työtä, ja lapsen pelkotilat osattiin ottaa tosi hyvin huomioon. Kaikki oli todella ystävällisiä ja selittivät tarkkaan kaiken mitä tapahtuu, kotihoidon ja lääkitykset. Jäi hyvä mieli, että olemme hyvissä käsissä.

Tällä kertaa toipuminen oli hitaampaa, koska leikkauksessa poistettiin loputkin risat. Lapsi oli kipeä ja aika surkea viikon ajan, ja toisenkin viikon ajan vielä selvästi toipilaana. Kurkku oli tosi kipeä pitkän aikaa, ja syöminen oli haastavaa.

Viisi kuukautta toisen leikkauksen jälkeen

Nyt melkein puoli vuotta toisesta leikkauksesta, kun lapsi on 4v 3kk, nukumme yöt. Viimeisen muutaman kuukauden aikana lapsi on alkanut nukkumaan, ihan oikeasti. On enemmän öitä kun lapsi nukkuu koko yön, siis heräämättä KERTAAKAAN. Ihan uskomatonta.

Leikkauksen jälkeen tuntui olevan vielä vähän heräilyä ja yöllä vaikeroimista. Olemme leikkauksen jälkeen käyneet lisäksi osteopatiassa kolme kertaa ja se on tuntunut lisäksi rauhoittavan lopullisesti yöt – lapsi ei enää vaikeroi unissaan kun hermosto ei ole enää niin jännittynyt.

Uskon että lapsen temperamentti ja aistiyliherkkyydet vaikuttavat myös unenlaatuun. Jos on ollut liian hektinen päivä, stressiä tai katsottu liian jänniä ohjelmia telkkarista se näkyy yöllä. Leikkaukset kuitenkin ovat auttaneet aivan huikeasti meidän öitä.

Jos olet menossa lapsen kanssa nielurisaleikkaukseen ja jokin asia mietityttää, laita ihmeessä kommenttia niin pyrin vastaamaan kysymyksiin! Itseäni ainakin jännitti tosi paljon ennen leikkausta, että miten kaikki sujuu.

 

Lue lisää:

Vauvavuoden jättämät traumat

Osteopatiaa lapsen unettomuuteen

Viime aikoina ommeltua

Viime aikoina ommeltua

Olen viime aikoina ommellut aika paljon. Olen tehnyt kangslöytöjä kirppareilta ja eräältä ystävältä sain kasan kankaita. On aika kätevää kun kaikki tietävät että ompelen joten olen kavereilta ja sukulaisilta saanutkin kassikaupalla aina välillä kankaita.

Harmittelen aina sitä että joustavia kankaita harvemmin löytää kirppareilta, mutta nyt Kierrätyskeskus on alkanut tekemään Näprä-osastoilleen trikoo/college-pusseja, ja olenkin tehnyt niistä todellisia löytöjä välillä! Vähän aikaa sitten löysin tällaisen pussin Kontulan kiertsistä, ja yhdestä näistä kankaista syntyi äidilleni mekko, kaava on oma.

Meillä on Sulo-pupu hoidossa kuukauden ajan, hän on osoittautunut hyvin innokkaaksi ompelu-apuriksi! ”Mitä, miten niin en auta istumalla kankaiden päällä, vaatimalla kesken kankaanleikkuun rapsutuksia ja syömällä kaavoja?!”

Ompelen tosi harvoin nykyään muille kuin itselleni ja pojalleni ja joskus lahjaksi. Äitini osaa myös ommella, mutta ei ole ommellut pitkään aikaan. Hän on nyt varmaan ainaki vuoden ajan sanonut että haluaisi ommella mekkoja ja hameita itselleen. Mielestäni tämä kiertsin pallokuosi oli ihan äitini näköinen ja onnistuin ompelemaan ihan hänen kokoisensa ja istuvan mekon! Äitini sanoikin että se on se ’ompelijan silmä’.

Muut kankaat olivat tällaisia, ja koko setti vain 5 euroa! Päällimmäiset kankaat olivat noin metrin mittaisia, mustavalkoinen pallokuosi oli pienempiä paloja. Niistä saan lapselle vaatetta.

Olen myös ommellut legginsejä ja mekkoja:

Kaverilta saaduista kankaista syntyi lakka-legginsit, vitsi miten ihanat näistä tuli! Mekko on ommeltu Jujunan (Tuike) kaavoilla joskus vuosi sitten. (Vitsi, että oon väsyneen näköinen tässä! Oltiin Mustikkamaalla kävelyllä eräs sunnuntai-iltapäivä)

Yksisarviskankaasta (Kangaskapina) tuli legginsit. Mutsi 35vee täällä moi! Leggareiden kaava on oma.

Yksisarviskangas leggareissa Eurokangas, mekon kangas Ehta. Täällä kuva koko mekosta!

Joskus on vain pakko ostaa uusia kankaita, Eurokankaassa oli i-ha-nat panda- ja kukkakangas. Niistä syntyi kaksi mekkoa. Kaava on oma, helma on täyskello. Kuvat on otettu Recci-kirppiksen sovituskopissa. Haha.

Takana on naru, sain inspiksen kun yhdessä ompeluryhmässä facessa on ommeltu Suuresta Käsityölehdestä mekko missä on naru takana.

Sulo tuli taas auttamaan kaavahommissa nakertamalla kaavaa.

Otin töissä kuvan mekosta, olin juuri menossa hakemaan kahvia joten sen takia iKaffe kädessä. En ole jaksanut panostaa kunnon kuviin joten saatte luvan kestää näitä räpsyjä!

Rakastan näitä mekkoja! Harmittaa kun en osaa olla ilman legginsejä kesälläkään, kun reidet hinkkaa muuten vereslihalle. Täytyy ostaa lisää pyöräilyshortseja niin ei tule niin kuuma.

Olen muuten jo kauan aikaa halunnut uudistaa tyyliäni ja hankkia paitoja ja housuja. En vain osaa! Mistä te ostatte teidän farkut/housut ja ei-joustavat vaatteet?

 

Masentunut mutsi facebookissa:

 

Lue lisää:

Mutsin tekemä -korvakorut esittelyssä