Asioilla on tapana järjestyä

Kuten kenties muistatte, kirjoitin vähän aikaa sitten postauksen, missä luki:

”Sen takia kirjoittelen täällä väsyneenä tällaista ”olen väsynyt ja pääni on kaaoksessa, sori siitä” – postausta sängyssä maatessani, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Muistutan itseäni tässä nyt vähän niinkuin ääneen että hei – relax. Huolehdi itsestäsi nyt, ettet uuvu ja stressaannu täysin. Se uupumus hiipii niin hiljaa vierelle ettei sitä huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Koita rauhoittua ja miettiä, että kyllä ne asiat taas järjestyy jotenkin. Ehkäpä kuukauden päästä kirjoitatkin blogiin jo, että ”voi kun ärsyttää tämä muuttokaaos”. Heh.”

Jännästi asioilla on vaan tapana järjestyä, vaikka inhosinkin tuota lausetta kun olin masentunut. Masentunut mieli ei osaa ajatella että kaikki vielä järjestyy. Nyt osaan jo stressinkin alta ajatella, että kyllä tämä tästä.

Viime perjantaina sain tietää että saimme asunnon Herttoniemestä, kivenheiton päästä vanhempieni luota ja puolen tunnin työmatkan päässä. Olen saanut tällä viikolla jo järjestettyä isännöitsijälausunnon ja tänään irtisanon nykyisen asuntoni ja sen jälkeen teen uuden vuokrasopimuksen. Olen eilen laittanut hakemuksen myös uutta päiväkotia varten, ja nyt sormet ristiin että saamme paikan ihan lähellä olevasta päiväkodista.

Perjantaina oli hampparin ja juhla-kaljan hetki, kun saimme tietää asunnosta

Olen vuosia sitten asunut Roihuvuoressa ja sitä ennen Vuosaaressa, ollut koulussa Roihikassa ja tehnyt töitä Hertsikassa. Joten alue on ennestään tuttu, ja tuntuu kivalta palata takaisin itään. Parasta kuitenkin on, että saamme arkipäiviin lyhyemmän työmatkan ansiosta tunnin lisää vapaa-aikaa päivään, ja vanhempani asuvat ihan lähellä.

En malta odottaa syyskuun muuttoa. En muista milloin olisin ollut viimeksi näin onnellinen ja iloinen. Minulla on työpaikka jossa viihdyn, muutamme unelmien asuntoon, lapsi on saanut toimintaterapiaa ja kaikki on aika hyvin. Ajatelkaapa vähän, miten paljon elämäni on muuttunut. Vuosi sitten olin allapäin, uupunut masentunut ja työtön. Nyt kaikki on toisin. Ajatelkaa myös sitä, kuinka moni on töissä, kaikki asiat suhteellisen hyvin eivätkä he joudu joka päivä taistelemaan jonkin asian kanssa. Jotkut taistelevat siitä, että miten päästä sängystä ylös kun mikään ei tunnu hyvältä. Toiset taistelevat jatkuvasti talouden ongelmien kanssa. Yhdet taas jonkun muun asian kanssa.

Tästä tulee vaan mieleen se, että moni ei tajuakaan miten onnellisessa asemassa on, jos on (vaki)työpaikka ja talousasiat kunnossa. Että on katto pään päällä ja asiat ihan hyvin. Jos ei ole koskaan joutunut olemaan huolissaan terveydentilastaan, työttömyydestä tai toimeentulostaan, ei voi tietää miten kamalan älyttömän stressaavaa sellainen on pidemmän päälle. Tiedän, että kaikilla ei ole asiat niin hyvin kuin minulla nyt, koska minulla on kaikki perusasiat kunnossa. Kaikki eivät ole niin onnekkaita.

Entinen masentunut mieli kuitenkin lurkkii vielä olan päällä sanomassa, että mitä jos kuitenkin nyt jotain pahaa tapaht…

Ei. Tällä kertaa mieleni saa luvan olla hiljaa ja sopeutua siihen ajatukseen, että meillä on nyt asiat hyvin. Asiolla on tapana järjestyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *