Kuukausi: lokakuu 2019

Rakas keho -kirja esittelyssä

Rakas keho -kirja esittelyssä

Sain Tuuma kustannukselta luettavakseni Katarina Meskasen ja Heidi Strengellin Rakas Keho -kirjan. Kirjassa esitellään useamman naisen kehot kuvin ja heidän omin sanoin. Mukana on myös mm. Vatsamielenosoituksen Tytti Shemeikka <3

rakas keho

”Kirja kannustaa sinua pohtimaan omaa kehosuhdettasi ja johdattelee omaksumaan uudenlaisen tavan olla sinut kehosi kanssa. Se korostaa ratkaisukeskeisyyttä ja antaa paljon konkreettisia ideoita sekä harjoituksia kehonkuvan työstämisen tueksi.”

Kirjassa on kehokuvien ja -tarinoiden lisäksi tietoa kehopositiivisuudesta, syömishäiriöistä, kehonkuvasta mediassa sekä monta hyvää harjoitusta. Tykkäsin kirjassa erityisesti niistä monista harjoituksista joita voi itse tehdä, jotka saattavat auttaa oman kehonkuvan kanssa, ymmärtämään omaa kehoa, tiedostaa epävarmuuksia ja miettiä todella laajasti omaa kehoa ja kaikkea mitä siihen liittyy. Ja siihen liittyykin todella paljon asioita, mitä ei edes osaa miettiä arjessa.

Mistä omat epävarmuudet ja kehonegatiivisuus tulevat? Tulevatko ne median kautta, jo lapsena terveydenhoidon kautta, omilta vanhemmilta tai isovanhemmilta, vai kaikkea tätä ja vielä lisääkin? Miten keho muuttuu raskauden ja synnytyksen aikana, miten keskenmeno, lapsettomuus tai kehodysforia vaikuttaa kehonkuvaan?

Lue myös: Synnytyskertomus – suunniteltu sektio vauvan perätilan takia

Tanssi on ollut parasta mitä keholleni voin antaa

Kirjan alussa oli lause joka jäi mieleeni: ”Harvoin keho on ylpeyden aihe, iloitsemisen kohde tai voimaantumisen lähde.” Kaikkea tätä on tanssi tuonut elämääni. Olen tanssinut pienestä asti ja se on aina tuonut minulle valtavasti iloa. Se on myös tuonut keholleni iloa ja voimaantumista – kun tanssin, tunnen kehoni ja kaikki sen liikkeet, ja olen ylpeä siitä miten se liikkuu.

Ehkä sen takia raskauden loppuvaiheilla ja synnytyksen jälkeen en enää tunnistanut kehoani koska se muuttui niin paljon, ja tanssiminen oli outoa kun en kyennyt liikkumaan kuten ennen. Sektiohaava oli kauan oudon tuntuinen. Kävin ensimmäisen kerran tanssitreeneissä neljä kuukautta synnytyksen jälkeen, eikä kehoni osannut enää liikkua samalla tavalla kuin ennen. Se oli masentavaa, enkä tunnistanut kehoani enää samaksi kuin ennen raskautta.

Raskauden aikana myös lopetin tanssitreenit, koska pelkäsin että kaadun tai satutan vauvaa jotenkin. Tämä ongelma oli täysin vain omassa päässäni, koska yleensä suositellaan että liikkumista raskaana ollessa saa jatkaa niin kauan kun se hyvältä tuntuu (fyysisesti). Itselläni oli vain niin suuria pelkotiloja siitä että aiheutan vauvalleni jonkun vamman tai saan keskenmenon jos riehun liikaa, että en uskaltanut treenata enää. Tämä on varmasti myös vaikuttanut kehonkuvaani ja tuntemuksiini vielä vauvan synnyttyä.

Kirja sai minut miettimään paljon kehoani ja suhdettani siihen raskauden ja synnytyksen jälkeen.

rakas keho

Lue myös: Synnytyspettymys – vesisynnytyshaaveesta suunniteltuun sektioon

Kirjassa kannustetaan rentoutumaan – se auttaa rentoutumisen lisäksi myös oman kehon hyväksymiseen

Pidin kirjassa siitä muistutuksesta, että omassa kehossani on jännitystiloja jatkuvasti, ja kuinka tärkeää rentoutuminen on. Olen viime aikoina nukkumaan mennessäni kuunnellut äänikirjasovelluksesta meditaatio- ja rentoutumisharjoituksia. Se on auttanu minua nukahtamaan (en ole ottanu melatoniiniakaan, mitä yleensä otan iltaisin!) ja rauhoittumaan. Jos on tukala olla omassa kehossa tai on stressaantunut ja jännittynyt, rentoutusharjoitukset auttavat kokonaisvaltaisesti rentoutumaan ja olemaan läsnä kehossaan.

Itse tiedän kyllä miten vaikeaa on koittaa rentoutua kun on pingottunut kuin jousi, ja se vaatii stressaantuneelta ja väsyneeltä ihmiseltä aika paljon. Olen aloittanut ihan lyhyillä 2 minuutin – 5 minuutin harjoituksilla iltaisin kun makaan sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Kannustan kaikkia kokeilemaan, itse olen kuunnellut Storytelin kautta mutta tästä Rakas keho- kirjasta tai esim, myös Youtubesta löytyy hyviä harjoituksia. Itse tykkään paljon Kupariketun rentoutuksista, käytän niitä itse kotona ja töissä lasten kanssa.

Kirjan harjoituksia:

Jatka seuraavia lauseita kehoosi liittyvillä ajatuksilla:

Kehoni on…

…muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Kehoni on täysin erilainen nyt 36-vuotiaana kuin 20 vuotta sitten. Jossain vaiheessa surin sitä, mutta nyt alan olemaan jo aika sinut itseni kanssa – ainakin useimmiten. Kehoni on myös vahva, koska se on kestänyt raskauden, synnytyksen, valvomisen ja masennuksen, ja se jaksaa jatkaa vaikka olenkin laiminlyönyt sitä väsymyksen takia. Kehoni on pettänyt minut naisen ja äitinä, kun en kyennyt synnyttämään lasta perätilassa alateitse, koska lantioni oli liian kapea. Mutta toisaalta kehoni on myös selvinnyt esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta.

Arvostan kehoni…

…kykyä muuntautua ja kestää muutoksia.

Kehossani parasta on…

…sen liikkuvuus kun tanssin. Vaikka olenkin jäykistynyt, se liikkuu ihanasti kun alan tanssimaan.

Rakkain ominaisuus kehossani on…

…se että olen kantanut lastani ja synnyttänyt hänet, vaikkakin sektiolla. Olin pettynyt kehooni kun en kyennyt synnyttämään alateitse, mutta kehoni on silti rakas, koska se kantoi ja antoi minulle rakkaan lapseni.

Haluaisin oppia hyväksymään…

…kaksoisleuan ja vatsani. Kamppailen näiden kahden asian kanssa, vaikka olenkin suhteellisen tyytyväinen koko kehooni.

Hyväksyn…

…sen että kehoni ei ole samanlainen kuin parikymppisenä.

Olen ylpeä…

…kehoni kyvystä liikkua.

Pidän…

…takapuolestani!

Olen tyytyväinen…

…siihen että kehoni on terve.

Kehoni pystyy…

…valmistamaan toisen ihmisen. SE jos mikä on käsittämätöntä! Tuijotan välillä edelleen 5-vuotiasta lastani ja mietin että miten hemmetissä olen tuon tehnyt!

Kehostani tekee ainutlaatuisen…

…sen että minä olen minä. En voi olla kukaan muu, olen ainutlaatuinen tällaisena.

Kehoni tärkein tehtävä on…

…olla olemassa.

Kehoni on minulle rakas, koska…

…se on selvinnyt niin monesta kanssani.

rakas keho

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kamppailevat kehonkuvansa kanssa

Suosittelen ehdottomasti kirjaa kaikille, etenkin teille jotka kamppailette kehonkuvanne kanssa. Kirja kannustaa ja antaa tietoa asioista, joita ei itsekään ehkä ole tullut ajatelleeksi.

Minusta on ihanaa, että kirjassa on monenlaisia kehoja kuvattuna juuri sellaisina kuin ne ovat. Tällaista monipuolisuutta toivoisin kaikkialle mediaan, ihan tavallisia ihmisten kehoja ilman mitään super-muokkauksia ja ”paranteluja”. Toki joku voisi sanoa, että kirjassa olisi voinut olla vielä enemmän erilaisia kehoja, mutta uskon että tällaiseen projektiin erilaisten ihmisten saaminen on haastavaa, ja tässä on tehty sen verran mihin on pystytty. Meidän kehopositiivisiin projekteihin, mm. kehopositiiviseen kalenteriin on ollut haastavaa löytää vapaaehtoisia ihmisiä jotka ovat ns. tarpeeksi erilaisia toisistaan, koska kaikki eivät halua esille tai hakumme eivät tavoita niin suurta yleisöä että saisimme tarpeeksi erilaisia ihmisiä mukaan.

Kirjan viimeinen esittelyssä ollut nainen oli Aili. Rakastin hänen elämänohjettaan naisille: ”Nauttikee ja naurakee!”

rakas keho

Voit ostaa kirjan hintaan 35€ Tuuma Kustannuksen kautta!


Kun elämä on pelkäämistä – Diagnoosi: F40.01 Julkisten paikkojen pelko

Kun elämä on pelkäämistä – Diagnoosi: F40.01 Julkisten paikkojen pelko

”Nykytila (status)
Yleistila hyvä, ulkoisesti huoliteltu nainen, joka tulee hyvään vastavuoroiseen kontaktiin. Avoimesti kertoo tilanteestaan. Muutaman kerran kyyneltyy. Kuvaa julkisten paikkojen pelkoa, katastrofiajattelua ja myös itsenäiseen paniikkihäiriöön sopivia oireita. Mieliala on lievästi depressiivinen. Diagnoosi: F40.01 Julkisten paikkojen pelko samanaikainen paniikkihäiriö.”

Tällainen teksti löytyy omakannastani. Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt kun luin tämän tekstin, vaikka olinkin lääkärissä asiasta puhunutkin. Miten minä, todella ekstrovertti ihminen voin alkaa pelkäämään ulos lähtemistä, bussissa istumista ja ruokakauppoja?

Miten julkisten paikkojen pelko vaikuttaa elämääni?

Masennuksen myötä olen saanut liudan muitakin vaivoja joista yksi on tämä julkisten paikkojen pelko. Ahdistun kaupan kassalla, pelkään astua bussiin, ahdistaa viedä lapsi tarhaan. Mitä jos maksukortti ei toimikaan kassalla ja kaikki tuijottaa, mitä jos joku tuleekin ahdistelemaan minua bussissa, mitä jos, mitä jos?

Myös katastrofiajattelu vaivaa minua. Jos ajattelen liikaa kaikkea kamalaa mitä voisi tapahtua, saatan saada paniikkikohtauksen tai ahdistua. Silloin voi esimerkiksi bussissa istuminen olla todella vaikeaa. Pelkään että minulle käy jotain pahaa ja lapsi jää yksin, pelkään että jollekin läheiselle käy jotain pahaa. Pelkään että joku hyökkää metroon kirveen kanssa, alkaa ampumaan töissä, ajaa meidän päälle autolla. Näitä ajatuksia riittää.

Näin taas vähän aikaa sitten keskustelun ”kännykkänuorista” jotka eivät tajua bussissa istuessaan antaa tilaa vanhuksille, koska keskittyvät vain kännykkäänsä. Olen yksi näistä, joka aina istuu julkisissa kuulokkeet korvilla. Tiedättekö miksi? Se estää minua saamasta paniikkikohtausta.

Kun suljen itseni omaan kuplaani, se rauhoittaa minua eikä bussissa istuminen tunnu enää niin ahdistavalta. Se on myös keino rauhoittua ennen työpäivääni ja ennen kuin haen iltapäivällä lapsen päiväkodista. Töissä päiväkodissa on niin kova melu ja meininki, että tulen hulluksi jos joudun työmatkoillanikin kuuntelemaan ihmisten mölyämistä. Kaikkein mieluiten olisin vain hiljaisuudessa hetken, mutta kun se ei julkisissa onnistu, on kuulokkeet ja äänikirjat hyvä keino myös.

Pelko

Lue myös: Mielenterveyspalveluihin lisää resursseja NYT

Seksuaalinen väkivalta vaikuttaa kaikkeen

Olen pienestä pitäen joutunut kokemaan seksuaalista häirintää ja aikuisena myös seksuaalista väkivaltaa. Uskon että se on myös iso osa sitä minulle puhjennutta julkisen tilan pelkoani. Kun oman kehon rajoja rikotaan jatkuvasti tulee ”taistele tai pakene” -olotila. Se voi olla tiedostamatonta ja välillä tiedostettuakin. Kun istun bussissa ja tuntematon mies istuu viereeni saatan ahdistua saman tien. Se johtuu rikotuista rajoistani.

En kestä sitä että minun lähelleni tullaan julkisissa kulkuneuvoissa, minun on vaikeaa olla hississä muiden ihmisten kanssa enkä kestä sitä että joudun menemään liian lähelle tuntematonta ihmistä. Tämän takia mm. ruokakaupan jonot ovat inhottavia. Ei tietenkään aina, mutta hyvin usein kuitenkin.

Julkisilla paikoilla tehdyt ”pilat” pelottavat

Törmäsin instagramissa taas kerran tiliin missä mies tekee käytännön piloja tuntemattomille ihmisille. Esimerkiksi niin, että hyökkää aidon näköisen käärmeen kanssa tuntemattomien ihmisten päälle kadulla. On ilmeisesti yllättävän monien mielestä hauskaa kun ihmiset pelästyvät tällaisia. Näitä videoitahan riittää pilvin pimein netissä ja telkkarissa. En ole koskaan pitänyt niitä hauskoina, saati sitten nyt kun kärsin julkisten paikkojen pelosta. En kestä sitä että joku tulee liian lähelle, saati sitten pelottelee. Olisi kamala ajatus että joku pitäisi sitä hauskana, että pelästyn kuollakseni.

Pelko

Lue myös: Elämää paniikkihäiriön kanssa

Miten olen päässyt pelkotiloistani eroon?

Asian hyväksyminen. En usko että koskaan pääsen täysin eroon peloistani, mutta voin yrittää itse lieventää niitä. Olen terapiassa käynyt läpi näitä asioita ja toivon pääseväni joku päivä Kelan tuettuun pidempiaikaiseen terapiaan käymään myös läpi näitä asioita lisää. Hyväksyn sen, että joudun ehkä lopun elämääni kärsimään ainakin jossain määrin ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä ja julkisten paikkojen pelosta. En suostu häpeämään niitä, ja myös sen takia puhun näistä asioista ääneen.

Pyrin kontrolloimaan omia ajatuksiani. Samalla tavalla kuin olen toiminut paniikkihäiriöni kanssa, olen opetellut olemaan ajattelematta näitä ongelmiani. Yritän tunkea pelottavan ajatuksen pääkoppaani johonkin syvälle, ja mennyt silti ulos vaikka on pelottanut. Toinen (ehkä vähän parempi) keino on ottaa vastaan ajatus, hyväksyä se, ja päästää siitä irti. ”Pelkään astua bussiin. Okei, se voi olla pelottavaa. Varmaan muitakin voi pelottaa tällanen. Ei se mitään. Tehdään se silti, kyllä se varmaan hyvin menee!” Itselläni paniikkihäiriö ja julkisten paikkojen pelko on ollut sen verran omassa kontrollissani, että olen pystynyt pakottamaan itseni ulos vaikka ahdistaa (kaikki ei tähän tietenkään pysty, suosittelen silloin(kin) terapiaa).

On tärkeää tiedostaa omia ajatusmalleja, koska silloin niihin pystyy edes osittain vaikuttamaan. Mitä enemmän ajattelee että nyt jotain pahaa tapahtuu, sitä enemmän ulos meneminen pelottaa. Mutta jos tuntuu ettei selviä tästä yksin, on tietysti tärkeää ottaa yhteys johonkin tahoon joka voi auttaa. Itse olen terapiassa saanut hyviä työkaluja siihen, kuinka selvitä näiden ajatusten kanssa.

”Rohkeutta ei ole se että ei pelkää. Rohkeutta on se, että tekee asioita vaikka pelkää!” – sivukorvalla kuultu lause lapsen piirretystä

Vältän isoja ihmisjoukkoja jos en jaksa. Pyrin välttämään isoja väkijoukkoja ja suuria tapahtumia jos olen heikossa kunnossa (esim. tosi väsynyt), koska niissä minua aina ahdistaa, oli hyvä päivä tai ei. Voin käydä tapahtumissa mutta harvakseltaan ja osaan tunnistaa milloin on pakko poistua, ettei paniikki ota yliotetta. Tässä on tärkeää tunnistaa se, että alkaako välttämään kaikkia tapahtumia ja isoja väkijoukkoja, vai valitseeko vain tarkkaan ne mihin menee. Tämä voi lipsua helposti siihen ettei käy enää missään, itsellänikin käy helposti niin.

Tunnistan omat voimavarani. Yritän pitää huolta itsestäni ja jaksamisestani. Väsyneenä ja stressaantuneena helpommin alan panikoimaan ja ahdistun. Yritön nukkua niin paljon kuin mahdollista (tiedän että huonosti nukkuvien lasten vanhemmat pyörittelee nyt silmiään ympäri) ja tehdä asioita jotka ovat itselleni miellyttäviä. Tarvitsen paljon omaa aikaa yksin. Onneksi se järjestyy osittain, kun lapsi menee isovanhempiensa luokse, silloin usein lataan akkujani yksin.

Puhun asioista. Usein huomaan että omaa oloa helpottaa paljon se että sanoittaa tunteitaan tähän asiaan liittyen. Silloin ne eivät paisu liian suuriin mittasuhteisiin kuten omassa päässä ne usein tekee. Joten viimeinen vinkkini on: puhu! Puhu ystävälle, perheellesi, lääkärille, terapeutille, kenelle tahansa, jos asia tuntuu ahdistavan. Saatat yllättäen huomata miten se helpottaa oloa.

Kärsitkö julkisten paikkojen pelosta? Miten olet selvinnyt sen kanssa?

Julkisten paikkojen pelko – itsehoito


Papunetin kuvatuet apuna arjessa – mukana tulostettavat kuvatuki-pohjat

Papunetin kuvatuet apuna arjessa – mukana tulostettavat kuvatuki-pohjat

Kysyin joskus instassa kiinnostaisiko postaus missä esittelen meidän kuvatuet, ja moni oli sitä mieltä että kiinnostaa. Esittelen nyt muutaman kuvan joita käytän arjessa ja töissä.

Postauksen lopusta löydät linkit Papunettiin, joihin olen koonnut valmiiksi tulostettavat kuvatuet, jotka esittelen tässä postauksessa. Näitä kuvia saa siis itse tulostettua Papunetistä, siellä on todella kätevä kuvatyökalu tähän.

Joskus tuntuu siltä että kaikkialla on Papunetin kuvia, ja meinaan kyllästyä koko hommaan. Mutta kuvakommunikointi vaan auttaa todella paljon sekä töissä että kotona aistiyliherkän jännittäjän kanssa joka aina haluaa tietää ”mitä me huomenna tehdään” ja ”milloin on lelupäivä”.

Kuvatuet kotona

Tässä on kuvatuet joita käytämme kotona 5-vuotiaan aistiyliherkän jännittäjä-lapsen kanssa. Meillä on myös ma-su pohja johon laitan sinitarralla kiinni jokaisen päivän kohdalle sen päivän tapahtumat.

Kuvatuki
Viikko-pohja, joka löytyi netistä

Olemme kotona käyttäneet kuvatukia pariin otteeseen, ensin kun lapsi oli noin 3-vuotias kun siirtymät olivat vaikeita. Sitten luovuimme niistä, kunnes taas viime keväänä otimme ne käyttöön toimintaterapeutin suosittelemana. Tavallaan raskasta käyttää näitä töissä JA kotona, mutta toisaalta siinä on se hyvä puoli että voin hyödyntää työssä opittua kotona ja toisinpäin.

Kotona meillä on eteisen seinällä vaihdellen yksi tai kaksi viikko-ohjelmaa, minne laitan tämän ja tarvittaessa vielä seuraavan viikon ohjelman. Joskus käytämme vain yhtä viikkosuunnitelmaa kerrallaan. Sinne laitamme päiväkoti/koti-päivät ja mahdolliset muut asiat joita teemme. Myös isovanhempien kyläilyt ja muut tekemiset.

Kuvatuet auttavat lasta joka jännittää usein

En ole millään tapaa suunnitelmallinen tai järjestelmällinen ihminen, vaan menen usein extemporee. Emme suunnittele paljoakaan asioita etukäteen ja se onneksi sopii lapsellekin. Jos meille on tulossa jokin kyläily tai tapahtuma mihin menemme, merkkaamme sen kalenteriin ja käymme sitä läpi etukäteen. Etenkin lääkärikäynnit ja muut jotka saattavat jännittää lasta, merkataan etukäteen ja niistä jutellaan. Joskus taas on parempi kertoa jännittävistä asioista vasta edellisenä päivänä tai samana aamuna, muuten lasta alkaa jännittää liikaa. Välillä on vaikea ennakoida, mistä kannattaa kertoa etukäteen ja mistä ei.

Joskus jos kerron vasta aamulla että nyt menemme lääkäriin, saattaa koko käynti mennä pieleen kun lapsi ei osaa valmistautua henkisesti ja hän kieltäytyy yhteistyöstä täysin. Toisinaan taas, vaikka valmistelisi viikon etukäteen jännittää silti niin paljon, että lapsi ei kykene tekemään vastaanotolla mitään. Sen takia usein varaan kaksi tapaamista, ensimmäinen menee jännittäessä ja toinen saattaakin jo sujua.

Olemme myös kehittämässä lapsen kanssa halaus-kortit, joita voi käyttää kun suututtaa. Lapsella on tapana kiukusta jostain asiasta X ja kiukku ei vaan ota loppuakseen. Hän voi puoli päivää jäädä ns. jumiin siihen kiukkuun, ja eräs päivä juteltiin aiheesta lapsen kanssa. Mitä voisimme tehdä jotta hän ei jäisi jumiin kiukkuun vaan voisi jo päästää tunteesta irti ja siirtyä eteenpäin? Keksimme hali-kortin, minkä lapsi (tai aikuinen) voisi ottaa esille sovinnon eleenä.

Lue myös: Erityisherkkä ekstrovertti

Kuvatuet töissä

Tässä ovat ne tuet, mitä töissä käytän. Useimmiten tulee käytettyä kyllä / ei -kuvia, eli näitä vihreää ja punaista. Ne ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Olemme töissä laittaneet näitä myös ruokapöydälle, punainen tarkoittaa ruokailua ja vihreällä saa kiittää kun on valmis. Niitä voi myös käyttää ruokailutilanteessa kannustamaan käytöstapoihin pöydässä. Mieluiten positiivisen kautta eli vaikkapa ”nyt istut niin hienosti oikein päin ja syöt, saatkohan pidettyä vihreän kortin koko ruokailun ajan”.

Kuvatuet

Aiemmin olin vuoden töissä 1-5 vuotiaiden ryhmässä, jossa oli paljon kuvatuista hyötyviä lapsia. Oli haastavaa käyttäytymistä, ihan perus käytöstapojen opettelua sekä kielellisiä haasteita. Siellä apua oli ihan perus toiminnoista: vessa, ruokailu, hyvä, huono, lepohetki, ulkoilu ja niin edelleen.

Erään lapsen kanssa otin käyttöön järeämmän arsenaalin kuvatukia ja erilaisia tunnetiloja käsitteleviä kuvia. Hänen kanssaan oli haastavaa kommunikoida senkin takia, koska hän ei osannut suomea kunnolla. Tämän lapsen kanssa toimi parhaiten kuvat ei – sekä lopulta halaus- kuva. Kun lapsi rauhottui hieman, pystyin näyttämään halaus-kuvaa jolloin halattiin ja sovittiin.

Jokaisen lapsen kanssa toimii eri asiat ja kuvat, ja niistä pääsee jyvälle vain kokeilemalla. Tässä on kuitenkin minun perus pakettini kuvia joista olen kokenut hyötyä töissä ollessani.

Kuvatuet
Näistä myös yläfemma toimii superhyvin joihinkin lapsiin! Kun on tehnyt jotain hyvin, tulee yläfemma.
Kuvatuet
Perus kuvat töihin varhaiskasvatukseen

Näitä kuvatukia on hyvä käyttää erityislasten kanssa mutta myös sellaisten kanssa, jotka eivät osaa suomea kunnolla vielä. Olen työssäni huomannut, että lapset oppivat näiden korttien avulla nopeasti mitä ne tarkoittavat (tietysti lapsesta riippuen). Riippuu myös ihan lapsesta, että mitkä kortit toimivat ja joillakin ne eivät toimi ollenkaan. Kuten nuorten ja lasten kanssa työskentelevät tietävät, lapset ovat kaikki erilaisia. Itse olen kokenut työssäni että näistä on suuri apu, jos lapsi on edes vähän vastaanottavainen näille kuvatuille.

Lue myös: Kirje päiväkodin hoitajille

Nyt olen töissä eskareiden kanssa, ja tämän ryhmän lasten kanssa ei toimikaan ihan samat kuvat kuin pienten kanssa. Olemme käyttäneet esimerkiksi kuvia eteisessä – mitä tänään puetaan? Kyllästyimme siihen että jokainen lapsi kyseli aina pukiessa – tarviiko ulkohousuja? takkia? hanskoja? Joten kehitimme tällaisen seinälle tulevan ohjeen, jota voi sään mukaan vaihdella. Lapset ovat ottaneet tämän hyvin vastaan ja osaavat parin viikon harjoittelun jälkeen jo melkein jokainen katsoa itse taulukosta mitä tarvitsee pukea, ja missä järjestyksessä.

Kuvatuet
Kuvatuki

Näistä kuvista on hyötyä siinä, että eskari-ikäisetkään ei vielä välttämättä hoksaa mitä pitää pukea päälle ja missä järjestyksessä. Yllä olevissa kuvissa on ulkovaattet mitä tarvitaan ulkoiluun ja järjestys miten ne puetaan. Ylhäältä alas on pukemiseen ja alhaalta ylös riisumiseen.

Eskariryhmälle on myös käytössä ruokapöydässä punainen ja vihreä liikennevalo (punaisella ei saa vielä kiittää ja vihreällä saa). Se vähentää niitä kymmeniä ”saakojokiittää saako saako jo kiittää” kyselyitä. Käytämme myös käsien taputtamista tai triangelin/kellon soittamista huomion saamiseksi – joskus meno yltyy niin villiksi ettei ääntä saa kuuluviin. Käytössä on myös timer kello, mihin laitetaan 15-5 minuuttia aikaa leikkiin ennen kuin täytyy lähteä pukemaan tai muuhun toimintaan. Usein monella lapsella siirtymät ovat vaikeita, ja timerit auttavat siihen että lapsi tietää paljonko leikkiaikaa on vielä jäljellä.

Vinkkinä myös youtuben timerit, jonka voi laittaa vaikka tablettiin:

Käytetkö kuvatukia arjessa tai työssäsi? Koetko ne hyödyllisiksi? Jos et käytä jo, oliko näistä vinkeistä hyötyä?

Linkki muokattavaan Papunet- kuvatyökaluun – töihin varhaiskasvatukseen:

https://kuvatyokalu.papunet.net/#/muokkaa/806079/c55edf938984d971fe20d6b60fdcf557/

Linkki muokattavaan Papunet- kuvatyökaluun – kotiin:

https://kuvatyokalu.papunet.net/#/muokkaa/806086/140f83b2c22ecca3631e07dea35be32c/