Kuukausi: toukokuu 2019

Pakotettu positiivisuus voi olla haitallista

Pakotettu positiivisuus voi olla haitallista

”Ajattelet vaan positiivisesti!”

Usein minusta tuntuu siltä että yhteiskunnassamme siedetään huonosti niitä, jotka eivät selviä vastoinkäymisistä ajattelemalla positiivisesti. Kun ihminen valittaa ongelmistaan, löytyy aina joukosta se yksi joka hokee positiivisuusmantroja, onni on kiinni omasta ajattelusta  ja niin edelleen. Lehdet pursuavat otsikoista – selvisin masennuksesta ajattelemalla positiivisia. Mutta mitä jos valittaminen onkin itse asiassa terveellistä, ja pakotettu positiivisuus haitallista?

Nuorempana en osannut kohdata ongelmiani

Kun olin teini-ikäinen, äitini sairastui rintasyöpään ja heti sen jälkeen aivokasvaimeen. Taustalla oli jo aiemmin koettu isäni iso sydänleikkaus ja muutto Ruotsista takaisin Suomeen kymmenen vuoden jälkeen. En puhunut asioista kenellekään. Kätkin pelkoni ja kaikki muut negatiiviset tunteeni viinapulloon ja riehumiseen viikonloppuisin ja tungin kaikki ikävät ajatukset lokeroon aivojeni perukoille ja heitin avaimen mereen. Sairastuin samoihin aikoihin paniikkihäiriöön.

Aikuisiällä, jos minulla oli mitä tahansa haasteita tai ongelmia kätkin ne sisälleni. En uskaltanut avata asioita mitkä olin tunkenut syvälle itseeni, niille oikeille isoille ongelmille, jotka selvästi pyrkivät ulos mielestäni. Hoin itselleni, että kaikki on tosi hyvin, eihän tässä mitään ongelmaa ole. Olen pikkuhiljaa opetellut sitä, että ongelmistaan täytyy saada puhua ääneen, koska se ei pidemmän päälle ole tervettä että kätkee kaiken sisälleen. Minun tapauksessani uskon, että sisälle kätketyt tunteet tulivat pikkuhiljaa ulos ryöppyinä, paniikkikohtauksina.

”Miksi valitat, kun naapurilla on isompiakin ongelmia?”

Kun valittaa ongelmistaan, on aika varmaa että joku on aina sitä mieltä että muilla on isommat ongelmat. Vähän aikaa sitten valitin facebookissa siitä, kuinka rankkaa on välillä yrittää tehdä nälkäisenä iltapalaa ja lapsi roikkuu lahkeessa. Kuinka sitä välillä yksinhuoltajana toivoisi että olisi se toinenkin aikuinen hoitamassa näitä rutiineja. Sain kommenttia, että miksi pitää valittaa, kun muilla on kuolleita ja sairaita lapsia? Miksi ei voi keskittyä vain niihin positiivisiin asioihin jos tuntuu että pitää valittaa?

Se, että jollakin on sairas lapsi tai avioero päällä ei poista minun ongelmiani. Voin samaan aikaan olla kiitollinen siitä että olemme terveitä, ja valittaa siitä kun ei ole nukkunut viikkoon, tai että lapsella on päällä jäätävä uhma.

Kaikissa ongelmissa ei ole kultareunusta

Arki voi olla tosi rankkaa isoine tai ihan pienine ongelmineen, ja kun niistä puhuu ääneen, sekin usein jo helpottaa tilannetta. Jos lisäksi saa vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta, saattaa huomata ettei olekaan yksin. Heti helpottaa, ja voi huokaisten siirtyä taas muihin asioihin. Itseäni ainakin auttaa se, että saa puhista ärsyttävistä asioista ja huonosta päivästä jollekin. Silloin sen saa ulos systeemistä.

Väkisin pakotettu positiivinen ajattelu voi olla siis haitallista. Kaikessa ei tarvitse olla kultareunusta tai jotain positiivista opetusta, tai sitä että kaikella on tarkoituksensa. Jotkut asiat vaan ovat paskoja, eikä niitä saa väkisin väännettyä hyviksi.

Joskus myös tuntuu, että jotkut eivät tajua miten etuoikeutettuja ovat, jos selviävät haasteista positiivisella ajattelulla. Kaikki eivät siihen kykene, eikä silloin kannata viljellä lauseita kuten ”olet oman onnesi seppä”. Hienoa, jos pystyt siihen, mutta kaikki eivät ole niin etuoikeutettuja. Tällaiset lauseet voivat tuntua todella syyllistäviltä.

Jos ei valita, räjähtää lopulta kaikki käsiin

Itse kuulun ihmisiin jotka haluavat säännöllisin väliajoin tilittää ystäville elämän paskoista hetkistä. Silloin toivon eniten että kuunteleva osapuoli sanoo että niinpä, ymmärrän täysin. Ärsyynnyn todella paljon, jos joku koittaa sanoa että ole hei positiivinen vaan, kyllä se hyväksi muuttuu, joka kerta kun yritän avautua jostain. Välillä pitää vaan saada saarnata maailman ja elämän epäkohdista, jotta puhdistuu niistä ajatuksista.

Tietysti jos koko ajan valittaa kaikesta syntyy hirveä negatiivinen kehä josta voi olla vaikea päästä irtaantumaan. En tietenkään ole sitä mieltä että jatkuva valittaminen ihan kaikesta on tervettä, vaan sitäkin voi vähän koittaa kuulostella itsessään, että mistä valittaa. Voi olla mielenkiintoista ryhtyä seuraamaan omia ajatuskuvioita – kuljenko koko ajan myrskypilvi päälläni, vai paistaako myös aurinko välissä?

Mutta minun puolestani, nyt saa valittaa ihan mistä vaan, antakaa mennä ja pistäkää kommenttikenttä palamaan! Mikä sinua ottaa päähän juuri tällä hetkellä? Onko sinusta valittaminen tervettä?


Masentunut mutsi instagramissa ja facebookissa

Mikä on sopiva määrä alastomuutta lihavalle? Läskiviha ja kiusaaminen netissä on arkipäivää

Mikä on sopiva määrä alastomuutta lihavalle? Läskiviha ja kiusaaminen netissä on arkipäivää

Postasin taannoin kuvan instgramiin, missä minulla oli alushousut ja napapaita. Instagramissa se nostatti erilaisia tunteita. Osan mielestä olin upea ja rohkea sekä esikuva. Osan mielestä taas promoan lihavuutta ja saan kohta sydärin, verisuoneni ovat tukossa ja diabetes vainoaa nurkan takana.

Postasin saman kuvan kehopositiiviseen facebook ryhmään ja reaktio oli tyrmistyttävä. Suurin osa kehui ja sanoi että tällaiset kuvat ovat rohkaisevia.

Osa kommenteista taas oli sitä, että keskivartalolihavuus ei ole kaunista koska se ei ole terveellistä, ja että tällainen arkirealismi ei ole hyvästä koska se loppujen lopuksi ”rumentaa” ihmistä. Osa oli järkyttyneitä siitä että näytti siltä ettei minulla ole housuja jalassa. Voi kauhistuksen kanahäkki, eihän noin voi esitellä itseään! Yhdessä kommentissa jopa sanottiin, että lapseni varmasti häpeää minua, kun laitan tuollaisia kuvia internetiin.

Kuva: Heidi Merima

No, miksi sitten välillä julkaisen vähäpukeisia kuvia itsestäni nettiin? Syitä on ainakin kolme:

  1. Koska haluan. Marginaalisen vartalon alastomuus ei ole rumaa, halpaa eikä se indikoi että haluaisin seksiä. Minulla on oikeus julkaista juuri sellasia kuvia kuin haluan, kunhan ne eivät ole lainvastaisia. Minulla on myös oikeus sanoa, millä tavalla minun sometilejäni ja kuvia saa kommentoida. Se, että laitan kuvan julkisesti esille ei tarkoita sitä että saa kommentoida ihan mitä vain lystää, koska ”sananvapaus”. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että voi toki kommentoida mitä vain ilkeää ja typerää, mutta seuraukset täytyy kestää. Seuraukset voi olla tilin blokkaaminen tai vaikkapa rikosilmoitus.
  2. Koska se auttaa minua hyväksymään itseni, kun laitan esille kuvia itsestäni. Mediassa näkyy liian vähän marginalisoituja kehoja, ja se johtaa myös osaltaan siihen että ihmisillä on itsetunto-ongelmia ja syömishäiriöitä (vaikka nämä asiat eivät olekaan yksiselitteisiä). Kun laitan kuvan nettiin missä muhkurani ja koko kehoni näkyvät, saan aina palautetta siitä kuinka kuvani voimaannuttavat ja antavat muille rohkeutta olla oma itsensä.
  3. Koska läskiviha, nettihäiriköinti ja kiusaaminen on todellista ja sen näkee joka kerta kun postaan kuvan itsestäni. Jos kuvassa näkyy iso vatsani, se houkuttelee kiusaajat esille kuin kärpäset paskan ympärille. Paitsi että tässä tapauksessa minä en ole se paska, vaan kiusaajat ovat. No, ymmärsitte varmaan pointtini.

Näitä kiusaajia on tullut kohdattua monenlaisia. Jotkut (yleensä miehet) täggäilevät kavereita kuviini naureskellakseen. Osa kommentoi suoraan että hyi vittu mikä läski. Osa verhoaa läskivihansa ”huoleksi” terveydestäni. Huolitrollaus, kuten sitä myös kutsutaan, on varmasti se yleisin muoto läskivihasta ja kommenteista joita saan. Nämä tyypit ovat niin huolissaan, että minun kuuluisi kyllä laihduttaa, koska muuten voin sairastua. Olisin kyllä huolestuneempi siitä, mitä kaikkea pahaa tällainen kiusaaminen tekee mielenterveydelle.

Minun terveydentilaani ei voi tietää mitenkään ulkonäön perusteella. Ja mikä vielä tärkeämpää – minun terveydentilani ei kuulu kenellekään! Mitenköhän tämä asia on niin hel-ve-tin vaikea käsittää? Miksi joudun vääntämään tästä asiasta JATKUVASTI? Sen takia blokkaan nämä kommentoijat yleensä saman tien, koska minun ei tarvitse kuulla tällaista keneltäkään.

Muutamia viikkoja sitten eräs tyyppi kommentoi minulle että ”hyi, sun pitäis laihduttaa koska sä saat muuten ihan just sydärin”. Siihen oli joku muukin kommentoinut, ja parin viikon päästä tämä tyyppi kommentoi uudestaan. Pyysin häntä lopettamaan painoni ja ulkonäköni kommentoimisen, mutta tämä vain jatkaa. Laitan storyyni tämän tyypin kommentit, ja kerron minkälaista kommenttia joudun kestämään. Lopulta blokkaan tämän ihmisen, koska hän ei toistuvista pyynnöistä huolimatta lopeta huolitrollaamistaan. Joku oli mennyt profiilini kautta kommentoimaan hänelle jotain kiusaamisesta, ja tämä tyyppi tekee uuden profiilin jotta saisi sanottua että voisinko poistaa hänen kommenttinsa storystäni että hän ei halua enää saada seuraajiltani viestejä.

Ai että, osuikohan nyt pilkka ihan vaan sinne omaan nilkkaan? Jos aloittaa toisen haukkumisen netissä, on aivan turhaa alkaa itkemään, että saa kuulla asiasta.

Kuva: Heidi Merima

Voi että, olen niiiin kyllästynyt kuulemaan painostani, terveydentilastani ja ulkonäöstäni kaikkea paskakommenttia. Ne eivät onneksi vaikuta pahemmin itsetuntooni, ne vain ärsyttävät ja väsyttävät. Välillä niin paljon, etten voi vain blokata ja olla hiljaa asiasta.

Meillä kaikilla on oikeus kehorauhaan ja siihen että meidän ulkonäköä tai terveydentilaa ei ruodita. Kaikilla on oikeus olla sitä mitä on, ilman että kukaan kiusaa ja häiriköi. Ihan sama pätee vaikka olisi julkisuuden henkilö, bloggaaja tai muu esillä oleva henkilö.

Jos kärsit häiriköinnistä tai nettikiusaamisesta, tsekkaa ainakin nämä alla olevat linkit. Älä jää yksin!

https://verkkoviha.fi/

https://www.someturva.fi/

Kuva: Heidi Merima
Asioilla on tapana järjestyä

Asioilla on tapana järjestyä

Kuten kenties muistatte, kirjoitin vähän aikaa sitten postauksen, missä luki:

”Sen takia kirjoittelen täällä väsyneenä tällaista ”olen väsynyt ja pääni on kaaoksessa, sori siitä” – postausta sängyssä maatessani, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Muistutan itseäni tässä nyt vähän niinkuin ääneen että hei – relax. Huolehdi itsestäsi nyt, ettet uuvu ja stressaannu täysin. Se uupumus hiipii niin hiljaa vierelle ettei sitä huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Koita rauhoittua ja miettiä, että kyllä ne asiat taas järjestyy jotenkin. Ehkäpä kuukauden päästä kirjoitatkin blogiin jo, että ”voi kun ärsyttää tämä muuttokaaos”. Heh.”

Jännästi asioilla on vaan tapana järjestyä, vaikka inhosinkin tuota lausetta kun olin masentunut. Masentunut mieli ei osaa ajatella että kaikki vielä järjestyy. Nyt osaan jo stressinkin alta ajatella, että kyllä tämä tästä.

Viime perjantaina sain tietää että saimme asunnon Herttoniemestä, kivenheiton päästä vanhempieni luota ja puolen tunnin työmatkan päässä. Olen saanut tällä viikolla jo järjestettyä isännöitsijälausunnon ja tänään irtisanon nykyisen asuntoni ja sen jälkeen teen uuden vuokrasopimuksen. Olen eilen laittanut hakemuksen myös uutta päiväkotia varten, ja nyt sormet ristiin että saamme paikan ihan lähellä olevasta päiväkodista.

Perjantaina oli hampparin ja juhla-kaljan hetki, kun saimme tietää asunnosta

Olen vuosia sitten asunut Roihuvuoressa ja sitä ennen Vuosaaressa, ollut koulussa Roihikassa ja tehnyt töitä Hertsikassa. Joten alue on ennestään tuttu, ja tuntuu kivalta palata takaisin itään. Parasta kuitenkin on, että saamme arkipäiviin lyhyemmän työmatkan ansiosta tunnin lisää vapaa-aikaa päivään, ja vanhempani asuvat ihan lähellä.

En malta odottaa syyskuun muuttoa. En muista milloin olisin ollut viimeksi näin onnellinen ja iloinen. Minulla on työpaikka jossa viihdyn, muutamme unelmien asuntoon, lapsi on saanut toimintaterapiaa ja kaikki on aika hyvin. Ajatelkaapa vähän, miten paljon elämäni on muuttunut. Vuosi sitten olin allapäin, uupunut masentunut ja työtön. Nyt kaikki on toisin. Ajatelkaa myös sitä, kuinka moni on töissä, kaikki asiat suhteellisen hyvin eivätkä he joudu joka päivä taistelemaan jonkin asian kanssa. Jotkut taistelevat siitä, että miten päästä sängystä ylös kun mikään ei tunnu hyvältä. Toiset taistelevat jatkuvasti talouden ongelmien kanssa. Yhdet taas jonkun muun asian kanssa.

Tästä tulee vaan mieleen se, että moni ei tajuakaan miten onnellisessa asemassa on, jos on (vaki)työpaikka ja talousasiat kunnossa. Että on katto pään päällä ja asiat ihan hyvin. Jos ei ole koskaan joutunut olemaan huolissaan terveydentilastaan, työttömyydestä tai toimeentulostaan, ei voi tietää miten kamalan älyttömän stressaavaa sellainen on pidemmän päälle. Tiedän, että kaikilla ei ole asiat niin hyvin kuin minulla nyt, koska minulla on kaikki perusasiat kunnossa. Kaikki eivät ole niin onnekkaita.

Entinen masentunut mieli kuitenkin lurkkii vielä olan päällä sanomassa, että mitä jos kuitenkin nyt jotain pahaa tapaht…

Ei. Tällä kertaa mieleni saa luvan olla hiljaa ja sopeutua siihen ajatukseen, että meillä on nyt asiat hyvin. Asiolla on tapana järjestyä!

Kun elämässä (ja päässä) on kaaosta, ei kirjoittaminenkaan onnistu

Kun elämässä (ja päässä) on kaaosta, ei kirjoittaminenkaan onnistu

Tällä hetkellä tuntuu että elän jossain oudossa välivaiheessa. Kesän ja alkusyksyn suunnitelmat tuntuvat yhdeltä isolta kaaokselta ja kysymysmerkiltä. En tiedä minne lapseni menee varahoitoon kesällä, en tiedä milloin pidän lomaa, en tiedä missä ryhmässä olen syksyllä töissä enkä tiedä muutammeko mahdollisesti uuteen asuntoon, uuteen kaupunginosaan lähitulevaisuudessa. Toisaalta tuntuu hullulta että olen sellaisessa elämänvaiheessa henkisesti sekä taloudellisesti että kykenen suunnittelemaan jopa ensi syksyä.

Tein tänään myös elämäni ensimmäistä kertaa laskelman kaikista lainoista ja veloista, ja hyvä etten pyörtynyt. Velkaa on kerääntynyt viime vuosien työttömyyden, pätkätöiden ja masennuksen takia aikamoinen summa. Nyt olen päättänyt, että koska työt jatkuvat ainakin vuoden vielä, aion siinä ajassa saada maksettua ison osan niistä.

En ole saanut stressiltä ja pään sisäiseltä kaaokselta kirjoitettua blogiinkaan oikein mitään viime aikoina. Tiedän ettei kukaan vaadikaan sitä minulta, mutta niin sitä vain kummasti vaatii itseltään liikaa. Minulla on valehtelematta useampi kymmenen postausta puolivalmiina mutta en saa mitään niistä valmiiksi asti. Aivot raksuttavat tyhjää.

Vähän väsynyt mutsi

Sen takia kirjoittelen täällä väsyneenä tällaista ”olen väsynyt ja pääni on kaaoksessa, sori siitä” – postausta sängyssä maatessani, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa. Muistutan itseäni tässä nyt vähän niinkuin ääneen että hei – relax. Huolehdi itsestäsi nyt, ettet uuvu ja stressaannu täysin. Se uupumus hiipii niin hiljaa vierelle ettei sitä huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä. Koita rauhoittua ja miettiä, että kyllä ne asiat taas järjestyy jotenkin. Ehkäpä kuukauden päästä kirjoitatkin blogiin jo, että ”voi kun ärsyttää tämä muuttokaaos”. Heh.

Välillä tuntuu että minulla on tällaisia kausia jolloin mikään ei oikein luonnistu, pää on sumua ja kaikki tuntuu irraliselta, oudon kaukaisilta enkä saa oikein kiinni mistään. Teen tuhatta eri asiaa mutta mitään en saa valmiiksi asti. Huoh.

Eipä tässä muuta, tällä hetkellä. Muistakaa huolehtia itsestänne ja voikaa hyvin! <3