Kuukausi: lokakuu 2018

Tylsä arki on ihanaa!

Tylsä arki on ihanaa!

Palasin juuri takaisin töihin kahden viikon sairasloman jälkeen. Nilkkani nyrjähti, ja jouduin kotiin lepuuttamaan jalkaa. Mietin kotona ollessani, miten paljon tykkään uudesta arkirutiinistamme ja työstäni. Olen saanut todella paljon positiivista palautetta työkavereiltani ja esimieheltäni. Tuntuu niin siistiltä, että työtäni ja minua arvostetaan!

Mietin myös sitä että miten paljon olen muuttunut viimeisen 5-7 vuoden aikana. Entinen poikaystäväni aina nauraa minulle, jos olen jakanut facebookissa paljon lapseen tai äitiyteen liittyviä statuksia. Ennen kuin itse sain lapsen, olen hänellekin kärkkäästi kommentoinut, että eikö niillä äideillä ole mitään muuta elämää kuin kertoa facebookiin lapsensa kakkavaipoista ja huonosti nukutuista öistä. Eikö ole vähän säälittävää että äidiksi tultuaan ei ole enää kiinnostunut mistään muusta kuin omasta vauvasta?

En olisi tosiaan osannut kuvitella, miten paljon äitiys ja oma lapsi kääntää ympäri koko elämän ja ajattelutavan. Yhtäkkiä olin itse se tylsä äiti, joka elää täysin omassa kuplassa johon kuuluu vain ne kakkavaipat ja niiden koostumuksen ihmettely, huonosti nukutut yöt ja sormiruokakokeilut. Ja ne tylsät facebook-statukset.

Miten olen päätynytkin nyt siihen, että tylsä, ennakoitava arki on ihanaa?

Nuorena ajattelin, että perhe-elämä on tylsintä ikinä

Muistan kuinka parikymppisenä ajattelin, että maailman tylsin kohtalo elämälle olisi se että olisin vain äiti. Minulla olisi kaksi lasta, mies, auto, omakotitalo ja pari kissaa. Hyi hitto, siis miten masentavaaa! Lapsen saamiseen loppuu oma elämä.

Näin tulevaisuudessa kuitenkin itseni aina äitinä, mutta minä en olisi tylsä äiti. Olisin ihan erilainen kuin ne muut tylsät äidit. Olisin tosi cool mutsi joka vain matkustelee lastensa kanssa eikä ainakaan ostaisi ikinä omakotitaloa. Miten tylsää, että joutuisi olemaan kiinni jossain paikassa ikuisesti! Muistan kun olin kaverin lapsen syntymäpäiväjuhlissa, ja olin sieltä lähdössä baariin myöhemmin illalla. Eräs äiti kommentoi minulle säälivään sävyyn että eikö pitäisi jo hankkia niitä lapsia eikä vain juosta baareissa. Hän ei ainakaan enää jaksa baarissa juosta. Muistan kun ajattelin närkästyneenä, että tuollaista äitiä minusta ei koskaan ainakaan tule, joka mollaa lapsettomien sinkkujen elämää. Aistin tässä äidissä katkeruutta vapaudestani, ja muistan kuinka pelkäsin että minusta tulee katkera, kotiin kahlittu äiti.

Tavallaan tuo ajattelutapa tuntuu nyt vähän naurettavalta, mutta on siitä edelleen jotain perääkin (tosin, en edelleenkään katso asiakseni arvostella lapsettomien elämää tai valintoja). Minulla on lapsi, mutta ei miestä, omakotitaloa, autoa eikä kissojakaan. Nyt olen vain tajunnut sen, etteivät nuo asiat ole mitenkään itsestäänselvyys. Ennen kuin tulin raskaaksi olin ollut jo 8 vuotta sinkkuna. Mietin silloin monesti kun lähestyin kolmen kympin ikää, että enkö koskaan tapaakaan ketään, jonka kanssa tehdä niitä lapsia. Ja niin tapasinkin, mutta se oli vain lyhyt suhde ja päädyin yksinhuoltajaksi.

Nyt olen 4-vuotiaan lapsen sinkkuäiti, joka asuu kaupungin vuokra-asunnossa, ja elää juuri sitä tylsää, rutiininomaista arkea mitä silloin nuorena paheksuin. Ja tiedättekö mitä – minä tykkään siitä!

 

Minusta ei ainakaan tule äitiä, jonka maailma on vain ja ainoastaan vauva!

En aiemmin ole voinut mitenkään ymmärtää miten äidiksi tultuaan naiset unohtavat itsensä täysin. Oman lapsen saatuani ymmärsin että se ei välttämättä ole edes mikään valinta, vaan pakko. En pystynyt ensimmäisen vuoden aikana tekemään omia juttuja kun olin niin kiinni lapsessa, olin masentunut ja niin pohjattoman väsynyt. Se mitä en myöskään aiemmin ymmärtänyt oli se, että oman lapsen saatuaan sitä ei edes halua välttämättä olla kiinnostunut muista asioista kuin omasta lapsestaan. Se oma lapsi on vain niin parasta maailmassa, eikä mikään muu ole niin ihmeellistä kuin seurata tämän kasvua. Sitä todellakin siirtyy eräänlaiseen kuplaan missä on vain minä ja vauva.

Olin vaikean valinnan edessä – joko postaisin vauvastani uutisia facebookin uutisvirtaan tai sitten en postaisi mitään! Facebookini siis täyttyi päivityksistä, joissa valitettiin huonosti nukuttua yötä, sitä että lapsi oppi juuri kääntymään, ja sitä että nyt olemme aloittaneet sormiruokailun. Mikä klisee olinkaan! Apua! Se oli yksinkertaisesti niin, että koko maailmani täyttyi vain vauvajutuista, halusin tai en. Aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, miten se olikaan niin totta, että joutuu vauvakuplaan jossa mikään muu ei ole niin tärkeää kuin oma vauva, edes minä itse.

 

Lue myös: Miten selvisin masennuksesta – vai selvisinkö?

 

Vaikka olisin halunnutkin omaa elämää vauvan hoidon lisäksi, se oli aina työn ja tuskan takana. Piti hankkia hoitaja ja jostain energiaa ja mielenkiintoa tehdä jotain muuta. Kun sitten sain hoitajan ja se päivä koitti kun olisin saanut tehdä niitä omia juttuja mietin että mitäköhän ihmettä tekisin. Mitä edes tein vapaa-ajallani ennen lasta? Miksi en tehnyt enemmän kaikkea kun sitä vapaa-aikaa oli niin ruhtinaallisen paljon!? Usein kun sain omaa aikaa menin suoraan nukkumaan. Voi miten tylsä minusta oli tullutkaan.

Lapsen saatuani kävin myös baarissa, ja juhlimassa, mutta jokin oli auttamatta muuttunut. Ei ole kivaa käydä juomassa, kun tietää että seuraavana päivänä pitää olla skarppina lapsen kanssa. Myös monen vuoden univelka tekee sen että haluaa mieluummin vapaa-ajalla nukkua kuin valvoa juhlimassa puoli yötä. Kyllä, niin tylsää!

Taakse olivat väistämättä jääneet baari-illat jatkoineen ja kolmen päivän juhlimiset. Muistan elävästi, kuinka lähdimme muiden lapsiperheiden kanssa kesällä Alppipuiston konsertista kotiin ja juhlivat ihmiset tulivat meitä vastaan. Yksi mies sanoi kovaan ääneen pulloa nostaen: ”Lapsiperheet lähtee, bileet alkaa!”. Minua itketti. Tätäkö elämäni nyt oli, ulkopuolinenkin näkee kuinka tylsä olin?

 

 

Kun tylsästä arjesta tuleekin kivaa

Aiemmin tosiaan ajattelin että arki ja rutiinit ovat tylsintä mitä on olemassa. Ajattelin niin myös vauvavuoden aikana, kun oli vaikea sopeutua säännölliseen rytmiin. Kun olin masentunut, oli kaikki mitä tein työn ja tuskan takana, joten olen oppinut arvostamaan tylsää, tavallista arkea. Arkea, jolloin sängystä nouseminen ei ole vaikeaa. Arkea, joka ei ole täynnä ahdistusta ja pimeyttä.

 

”On ihanaa, kun on tylsää. On ihanaa kun ei ahdista ja masenna!”

 

Etenkin nyt kun aloitin säännöllisen päivätyön olen alkanut arvostamaan rutiineja. Meidän arki on tavallista ja rutiininomaista, mutta se luo turvaa. Lapselle, mutta myös minulle. Tiedän monelta heräämme, monelta lähdemme päiväkotiin ja töihin, monelta tulemme kotiin ja milloin on iltapala. Ihanan ennakoitavaa ja turvallista!

Parasta tässä uudessa arjessamme on se, kun lapsi nukkuu täydet yöt enkä ole kuolemanväsynyt aamulla. Huomaa että olen selvästi herännyt henkiin monen vuoden univelan ja masennuksen kuopasta. Parasta on myös se, kun jaksan olla töissä. Pelkäsin etukäteen, että miten jaksan kokopäivätyötä. Kun hengailemme lapsen kanssa arkisin ennen kuin hän menee nukkumaan, jaksan olla läsnä paremmin. Kun emme ole 24/7 yhdessä tuntuu että se aika mitä vietämme yhdessä on oikeasti laatuaikaa.

(Okei, ei sitä aina jaksa ja hermo menee, laitan lapselle laatuajan sijaan telkkarin päälle ja torkun sohvalla, mutta noin niinkun periaatteessa jaksaa…!)

 

Kun on kokenut masennuksen, osaa arvostaa tylsyyttä

Olen kokenut vauvan kanssa arjen, joka oli todella haastavaa kaikin puolin. Muistan kun olin hoitovapaalla, ja koin lapsen kanssa kahdestaan vietetyn ajan usein tosi ahdistavana. Sen jälkeen koin todella huonoa omaatuntoa siitä että tylsistyn ja ahdistun oman lapseni kanssa – ja se lisäsi vuorostaan ahdistustani. Oli tosi rankkaa olla lapsen kanssa koko ajan yhdessä, eikä kukaan tullut kotiin töistä ja päästänyt minua vapaalle. Olin yksin lapsen kanssa, joten minä hoidin aivan kaiken 24/7, hirveillä univeloilla.

Nyt kun elämä on alkanut helpottaa monin tavoin, osaan arvostaa sitä että arki on rutiininomaista ja tylsää.

Tylsä arki onkin hei kivaa!

 

 

TE-toimiston johtaja: aktiivimallissa ja yrittäjyyskokeilussa ei ole ohjeita!

TE-toimiston johtaja: aktiivimallissa ja yrittäjyyskokeilussa ei ole ohjeita!

Annoin taannoin haastattelun yrittäjyyskokeilusta Lännen Medialle, johon kuuluu mm. Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kaleva ja Turun Sanomat. Useimmat verkkojulkaisut ovat maksumuurin takana, mutta Pohjalaisesta bongasin minun tekemäni viiden kohdan korjauslistan terveisinä Kelalle ja TE-toimistolle. Myös Keskipohjanmaa-lehdestä löytyy pidempi haastattelu. He olivat myös saaneet edellä mainitut tahot vastaamaan näihin minun parannusehdotuksiini, ja luettuani ne en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin tehdä vielä jutun, missä vastaan näihin vastauksiin.

Nämä viisi kohtaa on siis lainattu tuosta Pohjalaisen artikkelista, ja alimpana aina minulta vielä kommentti artikkelin vastaukseen.

1. Nopeampia päätöksiä

”Kun virastot eivät tee päätöksiä kohtuullisessa ajassa, se rasittaa asiakkaan hermoja ja lompakkoa. Siksi Pehkonen haluaisi lisää työntekijöitä sekä Kelaan että työvoimatoimistoon.”

TE-toimisto vastaa:

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen ymmärtää Tinna Pehkosen kokemuksia, mutta muistuttaa, että laki työttömyysturvasta on tiukka. Selvityksiä joudutaan vaatimaan. Keväällä ja kesällä käsittelyssä on ollut ruuhkaa.

– Olen ehdottomasti samaa mieltä, että työttömyysturvaa koskevat päätökset pitäisi tehdä niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän turvaamiseksi esimerkiksi Uudenmaan TE-toimisto lisäsi työttömyysturvayksikössä työskentelevien määrää.

vastaukseni kommenttiin:

Aijaa, niinkö? Vai että lisäsi työntekijöitä, ei ainakaan tämän kevään aikana huomattu ollenkaan, itse asioin juuri nimenomaan Uudenmaan TE-toimiston kanssa. Jos käsittelyajat ovat yli kuukauden, se on ai-van liian pitkä aika odotella päätöstä! Olisin mielelläni kuullut tähän vastauksen tyyliin: ”olemme todella pahoillamme edelleen venyvistä käsittelyajoista, ja olemmekin jo suunnitelleet ottavamme lisää työntekijöitä, jos jonot edelleen ovat näin pitkiä.”

2. Selkeämmät säännöt

”Kun Pehkonen haki yrittäjyyskokeiluun, hän törmäsi siihen, että päätöksiä tekevät työntekijätkään eivät tienneet, mistä on kyse. Jokainen virkailija vastasi eri lailla, vaikka kysymys oli sama.

– Ei riitä, että kysymykseen saa vastaukseksi ”en tiedä” tai ”ehkä”, kun on kyse ihmisen toimeentulosta.”

TE-toimisto vastaa:

Yrittäjyyskokeilu, johon Pehkonen osallistui, aiheutti viranomaisille päänvaivaa, koska sen soveltamiseen ei ollut ohjeita. Sama kävi aktiivimallin kanssa, kun TE-hallinto ei osannut sanoa, mikä kelpaa aktivoinniksi ja mikä ei.

Jarmo Ukkonen on samaa mieltä siitä, että virkamieskunta pitäisi perehdyttää uusiin asioihin jo etukäteen, jotta ohjeistus olisi oikeaa.

– Valitettavan usein erilaiset päätökset ja lakimuutokset pamahtavat kentälle vaillinaisin ohjein.

VASTAUKSENI KOMMENTTIIN:

Niinpä, jopa TE-toimiston johtaja myöntää että tämä on hölmöläisen hommaa! Kukaan ei tiedä mistään mitään ja ihmiset kärsivät, koska hallitus haluaa rankaista työttömiä asettamalla hutiloiden tehtyjä aktiivimalleja. Mutta mikäs siinä, kunhan saadaan näennäisesti tilastot siistiksi, niin hallitus voi taputtaa itseään olalle hyvästä työstä.

Edelleen voi ihmetellä että miksi, MIKSI pistää eteenpäin hirveällä vimmalla lakialoitteita, joita ei ole tutkittu kunnolla? No tietysti siksi, että saadaan esille se, että hallitus kyykyttää työttömiä, niitä ryökäleitä jotka eivät tee mitään penniensä eteen. Ja kansa nyökkäilee että hyvä hyvä, oikein niille. Tehkööt jotain elantonsa eteen, kuten me muutkin! Onko oikein laittaa tuhannet ihmiset kärsimään näiden hutiloitujen päätösten takia? Veikkaisin, että Kelan ja TE-toimistonkin henkilökunta on saanut aimo annoksen asiakkailta paskaa niskaan tämän takia. Ei ole heidän syynsä, että hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Jos edes tutkitaan.

Lännen Median haastattelusta kuva

3. Keikkatyön tekemisestä helpompaa

”Osa-aikaisesti töitä tekevä voi saada soviteltua työttömyysetuutta. Palkkakuitin odottelu saattaa kuitenkin viivästyttää tukien maksua jopa puolitoista kuukautta. Näin kävi Pehkoselle, kun työnantajan it-ongelmien takia palkanmaksu oli myöhässä.”

Kela vastaa:

Kelan lakimies Eeva Vartio sanoo, että työttömyysetuutta on mahdollista saada ennakkomaksuna tällaisessa tilanteessa.

– Kela tekee arvion tuloista ja maksaa työttömyysetuuden arvion perusteella, kun asiakas toimittaa selvityksen työsuhteen kestosta, päivittäisistä työtunneista ja bruttopalkasta.

Hän myös toteaa, että esimerkiksi asumistukiasiassa Kelan tehtävä ei ole ottaa kantaa siihen, millaiset vuokrasopimukset asiakkaiden kannattaa tehdä.

– Tarvittaessa neuvomme, miten erilaiset vuokrasopimukset vaikuttavat tuen määräytymiseen.

VASTAUKSENI KOMMENTTIIN:

Onpa jännä, että soitin varta vasten Kelaan kysyäkseni voiko työttömyysetuutta maksaa ennakkomaksuna ja vastaus oli että ei pysty. Virkailija puhelimessa sanoi, ettei ole ihan varma voiko näin tehdä, joten hän pyysi toista työntekijää ilmoittamaan onnistuuko maksu, jos palkan määrä ja työtunnit ovat tiedossa. Mutta ei, ei voitu maksaa ennakkoon. Helppohan se on ylhäältä päin sanoa että näin se menee, kun käytäntö on usein sitten ihan jotain muuta.

Kelan tehtävä ei ole ottaa kantaa siihen millaiset vuokrasopimukset kuuluu olla, mutta silti oli neuvottu väärin jonka takia jouduin maksamaan takaisin tukia. Ei mennyt ihan putkeen tämäkään asia. Jos kysyn Kelalta, tarvitseeko meillä olla erilliset vuokrasopimukset, ja sanotaan että ei tarvitse, uskon silloin virkailijaa.

Kun kuukausia myöhemmin sanotaankin, että vuokrasopimus ei kelpaa tukea varten, kenen vika se silloin on? Ainakin minun tapauksessani sanottiin suoraan että syy oli Kelan eikä minun, kun oli neuvottu väärin. Silti jouduin maksamaan asumistukea takaisin monta sataa euroa.

4. Enemmän porkkanaa kuin keppiä

”Pehkonen oli tosi vihainen, kun virkailija vihjasi, että hänellä oli varmasti ollut jo aikaisemmin tuloja blogistaan ja käsitöistään.

– Tuntui nöyryyttävältä ja epäreilulta, että heti epäillään huijaamisesta, kun yrittää tehdä jotain elantonsa eteen.”

Kela vastaa:

Eeva Vartio muistuttaa 300 euron suojaosasta. Sen verran työtön voi ansaita kuussa, ilman että se vaikuttaa etuuden määrään. Sen jälkeenkin jokainen palkkana maksettu euro vähentää etuutta vain 50 senttiä.

vastaukseni kommenttiin:

Eihän tuolla suojaosalla ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että minua syytettiin huijaamisesta? Tässä oli kyse siitä että työntekijä epäili minun pimittäneen tuloja työkkäriltä ja verottajalta. Jännä, ettei kukaan ota kantaa tähänkään asiaan. Haluaisin tehdä tästä valituksen, mutta en oikein tiedä miten ja minne.

5. Vähemmän ilmaistyöpaikkoja

”Pehkonen on ollut useita kertoja työharjoittelussa TE-toimiston kautta, mutta se ei ole koskaan poikinut oikeaa palkallista työpaikkaa. Nykyisen työnsä hän löysi tutun ihmisen kautta.

– Harjoittelijat toimivat yrityksille vain ilmaistyövoimana.

Oikeasti hyödyllisiin koulutuksiin taas on vaikeaa päästä. Pehkonen joutui hakemaan kolme kertaa, ennen kuin pääsi TE-toimiston yrittäjyyskurssille.”

TE-toimisto vastaa:

Jarmo Ukkonen puolustaa työharjoitteluja sillä, että moni pääsee niiden avulla työhön kiinni tai tutustumaan uuteen alaan.

– TE-toimisto ei missään tapauksessa tue mitään ilmaistyövoimaharjoitteluja, vaan niillä pitää aina olla jokin peruste. Jos tällaisia nousee esiin, ne tutkitaan heti. Tukia myönnetään vain sellaisille työnantajille, jotka toimivat tässä asiassa oikein.

vastaukseni kommenttiin:

Olisin mielelläni lukenut ihan tilastoja tähän asiaan liittyen, että kuinka moni oikeasti saa työpaikan harjoittelun jälkeen. En ainakaan itse löytänyt netistä helposti mitään virallista tietoa. Uskon että tässäkin Jarmo Ukkonen yrittää vain pestä kätensä asiasta toteamalla että kyllä niitä töitä saa. Ainakin tämän Uusi Suomalaisen vuoden 2009 uutisen perusteella vain 12,3% työharjoittelijoista työllistyy harjoittelun jälkeen. Miksi pitäisi palkata joku, kun ilmaiseksikin saa?

Tukia myönnetään vain sellaisille työnantajille, jotka toimivat tässä asiassa oikein.” Sallikaa minun nauraa! Täältä voi lukea jutun missä nainen haki palkkatyöhön Vero Modaan, ei päässyt, mutta työkkäri ehdotti vähän sen jälkeen samaan paikkaan työharjoittelua ilmaiseksi. Näitä tapauksia riittää. Saku Timonen on monesti myös kertonut kuntouttavan työtoiminnan ja työharjoitteluiden olevan mielivaltaista orjatyötä.

Asiasta on monesti mediassa puhuttu, mutta eihän tähän ongelmaan tartuta oikeasti. Sen sijaan tehtaillaan kaiken maailman aktiivimalleja työttömien pään menoksi. Kansan Uutisissa kirjoitti Jarno Strengell hyvän näkökulman vuonna 2017 työharjoitteluista:

”Ongelmana lisääntyvässä työharjoittelussa on se, että osa työnantajista käyttää työharjoittelu- ja tukityöllistämismahdollisuuksia hyväkseen eli sama työnantaja ottaa vuodesta toiseen harjoittelijoita paikkaamaan henkilöstövajetta ja irtisanottuja työntekijöitä, eikä työnantajalla ole aikomustakaan lisätä vakituisten työntekijöiden määrää.” Jarno Strengell, Kansan Uutiset

Onko meillä toivoa siitä että asiat joskus muuttuisivat? Voiko kansanedustajat saada ikinä aikaiseksi sellasia lakeja että työttömiä ei rankaistaisi, ja yhteiskunta ei pitäisi työttömiä saamattomina luusereina? En tiedä, tuntuu samalta kuin hakkaisi päätä seinään, mutta onneksi olen vielä toistaiseksi kovapäinen.

Tällä hetkellä aktiivimalli ei koske minua, ainakaan ensi vuoden toukokuuhun asti. Sen jälkeen työsopimukseni loppuu enkä tiedä jatkuuko se, ja joudun taas pelkäämään pääni puolesta. Toisaalta meidän kaikkien pitäisi pelätä, koska saatamme kuka tahansa joutua työttömäksi milloin tahansa.

 

Oletko kokenut jotain samanlaista TE-toimiston tai Kelan kanssa asioidessasi? Kommentoi alle, jos olet!

 

LUE LISÄÄ:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Miten voit olla masentunut kun olet niin iloinen?

Miten voit olla masentunut kun olet niin iloinen?

Usein kun kerron olevani masentunut ja ahdistunut ihmiset ovat ihmeissään. Eeei, ethän sinä voi olla, sinähän olet aina niin iloinen ja aktiivinen!

Masennus ja muut mielenterveysongelmat näyttäytyvät eri ihmisillä eri tavoin. Masennus diagnoosina on niin erilainen eri ihmisillä, ja se vaikuttaa ihmisiin niin eri tavoin. Jotkut voivat maata sängyssä toimintakyvyttömänä, ja se onkin varmasti se yleisin mielikuva mitä masentuneesta ihmisestä on.

Tänään, 10.10.2018, vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Ajattelin sen kunniaksi jakaa taas kerran omaa kokemustani masennuksesta, ja siitä miten edelleen masennuksen ympärillä on paljon ymmärtämättömyyttä ja ennakkoluuloja.

”Maailman mielenterveyspäivän 10.10. iltana klo 18 jälkeen valaistaan vihreällä rakennuksia, ikkunoita tai vaikkapa itselle tärkeitä esineitä. Vihreällä valaisemisella on symbolinen merkitys stigmaa vastaan. Kun valaiset vihreällä, näytät kaikille tasa-arvoisesti vihreää valoa diagnooseista riippumatta ja olet mukana edistämässä avoimempaa keskusteluympäristöä.” – Mielenterveysseura

Eihän masentuneella voi olla puhdas koti?

Itse olen melkein koko ajan masennuksen kourissa kyennyt huolehtimaan kodista, itsestäni ja pojastani. Koti oli suhteellisen siisti (en tosiaan ole koskaan ollutkaan mikään siivousintoilija), meillä oli ruokaa ja vaatetta. Jaksoin värjätä hiuksiani ja välillä käydä tanssimassa baarissa. Alkuun ennen kuin sain masennuslääkityksen itkin usein lattialla tai sängyssä uupumusta, mutta lääkkeet saatuani sain toimintakykyä takaisin. Se ei silti tarkoittanut sitä että olisin ollut psyykkisesti kunnossa.

Vaikka ulkopuolisin silmin näyttäisi kaikki olevan kunnossa, ei voi koskaan tietää minkälaisia kamppailuja ihminen käy sisällään.

Masennus ei aina näy ulospäin

Kun lähden ulos kavereita tapaamaan tai leikkipuistoon lapsen kanssa en itke jatkuvasti. En näytä siltä että olen ahdistunut. Voin jutella muiden kanssa ja tehdä asioita, mutta kukaan ei näe sisälleni miten paljon ahdistun ihan tavallisista asioista. On vaikea ymmärtää että pelkkä suihkussa käyminen on hankalaa. Joskus saatan stressata viisi päivää sitä että pitäisi mennä suihkuun ja soittaa tärkeä puhelu, mutta en vain saa aikaiseksi. Ahdistaa liikaa. Mutta eihän sitä kukaan ulkopuolinen näe että minun on vaikea käydä suihkussa (no, paitsi ehkä silloin jos jo haisen pahalta, haha). Kun istun bussissa, kukaan ei näe minusta, että saatan olla paniikkikohtauksen partaalla.

Kuulen usein lauseen ”ethän sä näytä masentuneelta”, ja ihmettelen miltä näyttää masentunut ihminen? Vaikka tiedän että ihmiset eivät tarkoita kysymyksellä mitään pahaa, mietin mitä sillä tarkoitetaan. Joskus lääkärissäkin on sanottu että olen asiallinen ja minulla on hyvä ulosanti, pystyn huolehtimaan lapsestani kuitenkin, ja silloin tuntuu siltä että oloani vähätellään.

Mielenterveysongelmat koskettavat aika monia meitä suomalaisiakin, ja moni sinunkin tuntemasi ihminen saattaa kamppailla mielenterveyden ongelmien kanssa vaikka ei uskoisikaan päälle päin.

 

Lue myös: Saako äitien väkivaltaisuudesta puhua?

 

Saako masentunut olla iloinen?

Minusta tuntuu usein siltä että mielenterveysongelmia väheksytään. Jos jaksaa meikata, ylläpitää harrastuksia, nauraa ja olla sosiaalinen, onko silloin oikeus sanoa olevansa masentunut ja hakea sairaslomaa?

Minun oli vaikea tunnistaa masennusta, koska en ollut menettänyt toimintakykyäni täysin. Sen takia on mielestäni tärkeää puhua näistä ääneen, jotta mielenterveysongelmien moninaisuus tulisi esille. Masennus ei tarkoita sitä, että itkee jatkuvasti. Oireita on paljon.

 

 

Masentuneen kahdet kasvot

Itsestäni on usein tuntunut siltä, että laitan onnellisuus-naamion naamalle lähtiessäni ulos tai tavatessani tuttuja ja kavereita. Aina ei jaksa eikä halua kertoa kaikesta siitä paskasta, mitä sisältä löytyy. Silloin on helpompaa pistää ”terveen” maski päälle ja vastata kysymykseen että ”hyvää kuuluu!”. Aina ei myöskään voi olla varma siitä miten toinen osapuoli reagoi masennukseen, ja itsestäni tuntuu myös että pelkään sitä että muut alkavat suhtautua minuun eri tavalla. Samoin kuin yksinhuoltajuuden kanssa, joskus tuntuu että masentunutta jotenkin säälitään. En halua sääliä tai huomiota, vaan ymmärrystä.

Itse en enää häpeä masennustaustaani, vaan puhun siitä avoimesti. Aina ei näin kuitenkaan ole ollut, ja niistä asioista puhuminen on aiheuttanut minulle häpeää. On tuntunut, että en ole hyödyllinen yksilö tässä yhteiskunnassa, kun olen masentunut. Olen pelännyt että muut säälivät, arvostelevat ja pitävät minua huonompana ihmisenä. Sen takia puhun näistä asioista niin paljon nykyään, myös kaikkien heidän puolesta jotka eivät vielä uskalla.

Toivoisin että masennuksesta puhuttaisiin vieläkin enemmän, koska siitä ei voi puhua liikaa. Ihmisten ymmärrys kasvaa sitä mukaa mitä enemmän näistä puhutaan!

 

LUE LISÄÄ:

Miten selvisin masennuksesta – vai selvisinkö?