Kuukausi: elokuu 2018

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Confident Queens -mallikuvaukset Hietsussa

Keväällä näin ilmoituksen eräässä Facebookin plusmuoti-ryhmässä, että Lontoossa plusmallina työskentelevä suomalainen, Kaisa Henriikka, pitäisi mallikuvaukset Helsingissä. Innostuin heti ja ilmoittauduin.

Tässä muutama upea kuva Kaisasta mallin hommissa:

 

 

Kuvauspaikkana oli Hietsun ranta, ilma oli aivan täydellinen kesäkuussa. Meitä oli paikalla kourallinen naisia eri paikkakunnilta, kuvaaja Milka Rantamo sekä Kaisa. Saimme käteemme skumppalasit ja kävimme läpi Kaisan tuomia vaatteita.

Zizzi oli lainannut kuvauksiin muutaman vaatteen ja Kaisalla oli omia vaatteita lainaan ja muutama vaate myyntiinkin.

Piknik paikkamme oli ihan täynnä kaikkia herkkupaloja, koruja, vaatteita, meikkejä ja tietysti skumppaa.

Muutama kannustava sana ensin

Päivä alkoi sillä, että Kaisa kertoi hieman elämästään ja malliurastaan Lontoossa, sekä siitä miten on itse saanut itsevarmuutta. Sen jälkeen tutustuimme toisiimme, ja saimme kertoa toisistamme muutaman positiivisen asian toistemme ulkonäöstä. Sillä tavalla saisi ehkä vähän ideoita itsekin, miten muut tuntemattomat ihmiset sinut näkevät, ja sitä kautta voi alkaa katsoa itseään uudella tavalla. Kaisa kannusti meitä kaikkia olemaan sinut itsensä kanssa omissa nahoissamme, olimme me minkä näköisiä tahansa. Tällainen tapahtuma auttaa näkemään itsensä taas hieman eri valossa kuin aiemmin, ja on voimaannuttavaa antaa jonkun toisen ihmisen stailata ja ottaa kuvia. Ikinä ei voi myöskään kuulla liikaa kehopositiivista puhetta!

Äidille uusi tyyli, kiitos!

Kaisa oli valinnut paikaksi Hietsun rannan kauimmaisen kallion ja nurtsipaikan, missä oli mukavasti puita varjona ja merinäköala. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Ensin valitsimme yhdessä vaatteita, ja mietimme minkä tyylisiä kuvia haluisimme ottaa. Kaisa auttoi ja opasti valinnoissa jokaista. Itse pukeudun yleensä melkein pelkästään värikkäisiin leggareihin ja trikoomekkoihin, joten halusin jotain mikä olisi itselleni ihan uutta ja erilaista.

Valikoin itselleni crop topin hapsuilla ja sain sen kaveriksi housut. Asusteet olivat kultaiset. Jos näkisin tällaiset vaatteet kaupassa, en lähtisi ikimaailmassa edes sovittamaan näitä. Sen takia olikin kiva lähteä mukaan tällaiseen tapahtumaan missä saa uusia ideoita tyylin suhteen, itse olen ainakin jämähtänyt omaan tyyliini täysin. Haluaisin muutenkin uudistaa tyyliäni jotenkin, ja tämän kuvauksen avulla sain vähän inspiraatiota tyylini uudistamiseen. Huomasin kuvausten jälkeen kun käväisin vaatekaupassa, että hipelöin siellä ihan erilaisia vaatteita kuin ennen kuvauksia, eli jotain uusia ideoita oli siis jäänyt mieleeni.

Kuvasimme bosslady tyyppiset kuvat upeaa seinää vasten. Hitto miten voimaannuttavaa oli ottaa kunnon ryhti, poseeraus ja resting bitch face päälle!

Crop top, housut, kengät ja korut Kaisa Henriikan kätköistä, rintaliivit saatu Lumingerielta. Kuva Milka Rantamo

Olisin saanut valita kuviin parikin erilaista asukokonaisuutta mutta tämä setti tuntui niin hyvältä että halusin pitäytyä tässä tyylissä. Lisäksi oli hieman epävarma olo, kun Kaisa ja Milka lähtivät kuvaamaan, enkä tiennyt mikä sopisi minkäkin kanssa, joten en oikein osannut itse valikoida. Hipelöin erilaisia vaatteita mutta en löytänyt mitään muuta, mikä olisi iskenyt niin täysillä kuin tämä setti. Toppi oli lisäksi kuumalla ilmalla niin hankala riisua hapsuineen, että tämä asu sai kelvata. Tuntui, että näin erilaisessa asussa kuin mitä minulla yleensä on, tuli niin hyvä fiilis etten halunnut edes lähteä riisumaan sitä! Onnekseni hapsutoppi olikin Kaisalla myytävänä, joten ostin sen heti itselleni!

Crop top on ysärijuttu!?

Olen viimeksi käyttänyt crop topia 90-luvulla. Tai silloin niitä tosin kutsuttiin napapaidoiksi, ja niissä luki upeita tekstejä kuten Boys boys boys, Don’t touch tai Super Girl. Voi niitä aikoja. En tosiaan uskonut, että vatsakas ihminen voisi käyttää crop topeja, koska kuka nyt haluaisi vatsaansa näyttää kaikelle kansalle? Ja eihän kukaan halua nähdä minun isoa vatsaani? Ennen raskautta minulla oli vielä enemmän tiimalasivartaloa, mikä tuntuukin olevan ainut hyväksytty vartalomalli kun on pluskokoinen. Raskauden jälkeen tosin tiimalasi vaihtui enemmänkin omenaan, vaikka tiimalasia hieman onkin vielä, ainakin edestäpäin katsoen.

Noniin, olkaa hyvät, aito ysärikuva minusta. Phone me -paita, kannabis-koru (en edes tiennyt mikä tai mitä se on), ja tietty jonkun pojan kainalossa.

Jos sinua ällöttää minun kehoni, se ei ole minun ongelmani!

Mutta miksi minulla ei olisi oikeus käyttää crop topia edelleen tänä päivänä jos haluan? Jos jotakuta ällöttää olemukseni, voi mielellään sulkea silmänsä, laittaa paperipussin päähänsä tai vaikka olla poistumatta kotoa. Se ei ole minun ongelmani!

Vielä pari kuukautta sitten kommentoin Tytti Shemeikan instakuvaan, että uskaltaisipa itsekin joskus pukeutua crop topiin. Vaikka minun some-tileiltäni voisi luulla, että uskallan pukeutua mihin vain ja olen itsevarma, niin jokaisella meillä on omat epävarmuutemme. Meidän yhteiskunta sanelee niin tiukat säännöt etenkin meidän läskien olemassaololle, ihan pienestä pitäen, että uskomme lopulta näitä typeriä sääntöjä itsekin. Tästä aiheesta muuten puhutaan myös Jes Bakerin kirjassa, jota tällä hetkellä luen.

Kuva Milka Rantamo

Confident Queens -tapahtumassa pyydettiin jokaista nimeämään omasta kehostaan kolme kohtaa joista tykkää. Kysyin, että voinko sanoa kaikki, koska olen periaatteessa ihan tyytyväinen kaikkeen kropassani, ainakin nykyään. Silti tuo vatsan alue ja esim. huono iho aiheuttaa ajoittain epävarmuutta. Mutta mielestäni se, että välillä on huonoja päiviä ulkonäkönsä suhteen, ei pitäisi täysin lannistaa. Pää ja leuka ylös niinä päivinä kunnolla, kun ei ole epävarma olo. Ja miksei yrittää pitää leukaa ylhäällä myös niinä päiviä, kun peilistä tuijottaa se läski, epävarma nainen?

Itse luettelin omiksi hyviksi puoliksi silmät, hiukset ja takapuolen. Näitä kuvia kun katson, niin eihän minun mahassakaan ole mitään vikaa!?

ja sitten… veteen poseeraamaan!

Kuulin että muut olivat käyneet vedessäkin poseeraamassa, ja sain hetken mielijohteesta idean juuri ennen omia kuvauksiani, joten heitin housut pois ja poseerasin vedessä alusvaatteisillaan ja crop topissa. Alusvaatteet sain kehopositiivisen kalenterin kuvauksiin viime vuonna Lumingerielta. Nämä alushousut ovat niiiin ihanat! Ja kaiken lisäksi mukavat, mitä useimmat pitsialushousut mielestäni eivät ole. Myönnettälköön, että yleensä käytän vain jotain Prisman halpismummoalkkareita, ja silloin nämä pitsiset tuntuvat todella ylellisiltä.

Otimme myös kuvia meressä, ja se tuntui kyllä todella siistiltä! Tuntui siltä, kuin olisin ollut oikea malli. Ehkä olenkin jo, minun kokemuksillani!? Heh! Vesi oli onneksi lämmintä, ja harmittelin etten muistanut ottaa uikkaria mukaan, olisin voinut samalla pulahtaa uimaan.

Alusvaatteet saatu Lumingerielta, crop top lainassa Kaisalta. Kuva Milka Rantamo

Kun katsoin näitä kuvia, mietin että vähänkö olen upea tyyppi!? Näin sitä näkee itsensä toisen ihmisen silmin, linssin läpi, ja alkaa arvostaa itseään taas enemmän. Tykkäsin erityisesti näistä meressä otetuista kuvista. Katsokaapa tätä bootya:

Kuva Milka Rantamo, alusvaatteet saatu Lumingerielta

I like big butts and I cannot lie… Voi juma, haluan taas tällaisiin kuvauksiin! Oli niin siistiä! Kaisa kertoi, että saattaa järjestää vielä uudetkin kuvaukset myöhemmin, voin kysellä häneltä jos vaikka ilmoittelen täälläkin tulevista kursseista. Suosittelen kaikille menemään ammattilaisen kuvauksiin joskus elämässään, etenkin jos on sitä mieltä ettei ikinä onnistu kuvissa. Kaikki onnistuvat kuvissa, uskokaa pois!

Hampurilaisia ja vertaistukea

Lopuksi kävimme vielä porukalla syömässä Hietsun ravintolassa hampparit, oli muuten hyvää. Hiki vaan virtasi kun sisälläkin oli niin kuuma! Oli ihanaa jutella muiden naisten kanssa, jotka kaikki olivat tosi mukavia. Juttelimme ulkonäköpaineista ja kaikesta maan ja taivaan välillä.

Autoimme toisiamme valitsemaan parhaat asusteet ja annoimme palautetta asuista ja kuvista. Yksi ihana nainen auttoi minua tekemään silmämeikinkin, kun olen itse siinä niin laiska! Tästä tapahtumasta jäi myös fiilis, että haluan taas opetella tekemään vahvempaa meikkiä itselleni, viime vuosina kun se on jäänyt ihan täysin.

Mitä piditte kuvista? Oletteko koskaan käyneet ammattilaisen kuvattavana?

 

Milkan valokuvauksen facebook-sivut löydät täältä ja instan löydät täältä

Kaisan instaan suosittelen myös tutustumaan:

 


Lue myös:

Lihavaa naista saa arvostella?

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Yrittäjyyskokeilu loppui, mitkä ovat tunnelmat kokeilun jälkeen?

Puolitoista kuukautta sitten loppui yrittäjyyskokeilu, toiselta nimeltään yrittäjyysfarssi. Täältä voit lukea postaukseni aiheesta, joka levisi lehtiin ja Saku Timosen blogiinkin asti. Myös ministeri Jari Lindström otti kantaa (tai siis vihjaili ettei suuri yleisö tiedä kaikki faktoja tapauksestani, ja ihmetteli miksi aina pitää mennä negatiivinen kärki edellä) ja Li Andersson tenttasi ministereitä asiasta. Lähetin kymmeniä sähköposteja kansanedustajillekin asiasta, mutta harva heistä vastasi mitään, eli näin paljon asia heitäkin kiinnostaa.

Nyt olo on uupunut ja hyvin kyllästynyt tähän byrokratiaan ja koko sotkuun. En jaksaisi puida tätä asiaa enää yh-tään, mutta tehdäänpä vielä viimeinen yhteenveto, siitä miten lopetin yrittäjyyskokeilun. Kun päättäjät asettavat työttömille ukaaseja, mutta eivät puhu näiden päätösten seurauksista, pitää meidän jotka elävät tätä arkea ja jaksavat huutaa, huutaa entistä kovempaa.

Kovasti työkkäristä peloteltiin etukäteen että teet niin tai näin, voi kokeilun jälkeen olla vaikeaa todistaa sivutoimisuus, ja minut katsottaisiin päätoimiseksi yrittäjäksi. Luin paljon myös muiden ihmisten kokemuksia siitä, että kokeilun jälkeen voisi olla vaikea todistaa ettei ole enää yrittäjä. Voitte kuvitella, että alun selvittelyn ja sekoilun jälkeen todella jännitti miten minun käy kokeilun loputtua. Joutuisinko taas odottamaan kuukauden päätöstä, kokeilun lopettaakseni?

Selvityspyyntö laitettu – miten kauan odottaisin päätöstä tällä kertaa?

Kukaan ei kokeilun loppumetreillä (tai alkumetreilläkään) antanut mitään ohjetta miten toimia, joten soitin työkkäriin. Sieltä sanottin, että minuun ollaan yhteydessä ”luultavasti päivää ennen kuin kokeilu loppuu”. Eipä oltu, kuinka yllättävää. Laitoin yhteydenottopyynnön työkkäriin 11.7. kun oli kokeilun viimeinen päivä. Olin yllättynyt kun heti seuraavana päivänä minulle soitettiin, koska viimeksi laitoin kaksi pyyntöä eikä kukaan koskaan soittanut takaisin parin viikon odottelun jälkeen. Työntekijä sanoi lähettävänsä minulle selvityspyynnön johon minun tulisi vastata. Hän voisi lähettää pyynnön sen jälkeen kun kirjaudun ulos omalta asiointisivultani (omalta koneeltani) mol.fi:stä, koska muuten pyyntö ei ehkä saavu perille. Hyvä että on tekniikat kunnossa, tuli ihan mieleen vanhat kunnon ajat, kun internetiin ei päässyt jos joku puhui kotona lankapuhelimeen.

Sain selvityspyynnön ja siellä piti laatia uusi työllistymissuunnitelma. Sivuilla luki, että työnhakuni on voimassa 14.8. asti, kunhan tekisin uuden suunnitelman 30.7. mennessä. Tein suunnitelmaehdotuksen (haen töitä itsenäisesti), sekä tiedon siitä että lopetan yrittäjyyskokeilun ja olen taas työtön. Ja sitten vain odottelemaan että työkkäri käsittelee pyyntöni. Sillä aikaa Kelan maksatus tietysti keskeytetään.

Yritystoiminnan lopettaminen oli yllättävän helppoa – se vain kesti kauan

Miten olisikaan käynyt, jos olisinkin ottanut toiminimen tai y-tunnuksen kokeilun ajaksi, mutta sitten todennut että en jatkakaan yrittäjyyttä? Olisi varmasti ollut haastavampaa todistaa, etten jatka enää. Yritystoimintani lopettaminen oli helppoa siinä mielessä, etten byrokratiasotkujen takia oikeastaan päässyt edes alkuun yrittäjyydessä. Tämän neljän kuukauden kokeilusta minulla meni puolet asian selvittämiseen ja päätösten odottamiseen, ja lopulta väärien päätösten korjaamiseen. Ihan naurettavaa.

Ja nyt minulla on lisäksi valtava läjä korviksia myyntiä varten, jos olisin edelleen työttömänä en voisi enää myydä niitä, ellen haluaisi aloittaa uudestaan koko sotkua työkkärin kanssa asiasta.

Korviksia, anyone? Mietin tässä, jospa avaisi verkkokaupan näitä varten tässä syksyn aikana. Mutta mitäs jos joudun taas työttömäksi, katsotaanko minut silloin yrittäjäksi? Kuva: Pekka Pehkonen

Odotin yli kuukauden selvityspyynnön käsittelyä – taas kerran

Laitoin siis 12.7. selvityspyynnön vireille työkkärin omilla sivuillani, jolloin Kelan maksatus keskeytettiin saman tien. Kolmen viikon päästä soitin työkkäriin ja kysyin, voiko käsittelyä nopeuttaa, koska olisi taas kohta vuokranmaksun aika, ja pelkäsin etten taaskaan saisi tarpeeksi rahaa edes siihen. Työkkäristä sanottiin, että seuraile vaan omia sivuja, sinne se päätös tulee. Mihinkään ei voi vaikuttaa, koska jonot ovat ”jotain yli 30 päivää” käsittelyille. Hienoa.

Odotellessani laitoin taas kerran vireille toimeentulotukihakemuksen, ja sieltä sainkin sen verran rahaa lainaan että sain vuokran maksettua. Missään ei tosin sanottu että se olisi laina, vaan edelliseltä kerralta oppineena, tiesin että tästäkin rahasta osa tullaan perimään takaisin, kun työttömyyskorvaukset tulevat. Kukaan ei vain kerro että miten paljon, mistä ja milloin, kerralla vai osissa.

17.8. tulee vihdoin työkkärin sivuille tieto, että työmarkkinatuki on myönnetty. Tällä välillä olin ehtinyt jo käydä useammassa työhaastattelussa, sain työpaikan ja ehdin olla siellä viikon, ennen kuin TE-toimiston päätös tuli. Kelan sivuille oli tullut seuraavana päivänä tieto, että minulle maksetaan kahden eri summan verran työmarkkinatukea 21.8. ja 22.8. Siellä ei tosin kerrottu mitään, että peritäänkö näistä rahoista vähän tai vähän enemmän, jotta saisin toimeentulotuen velkani maksettua takaisin. Eli saisin joko rahaa, tai sitten ei.

kelan takaisinperinnästä pitäisi olla selkeämmät ohjeet

Soitin Kelaan ja sieltä sanottiin, ettei päätöksiin takaisinperimisistä voi vaikuttaa etukäteen mitenkään. Kun aloitin yrittäjyyskokeilun, työkkärirahat viivästyivät ja sain tt-tukea lainaan, he perivät työmarkkinatuesta kerralla takaisin 250 euroa. Käteen jäi 13,28€. Olisin ihan mielelläni silloin maksanut tämän summan erissä, niin ei olisi ollut pakko ottaa lainaa, jotta saisimme ruokaa loppukuuksi. Kelan päätös perinnästä tuli kuitenkin niin yllättäen, että se oli laitettu jo maksuun ilman että tiesin asiasta, joten en voinut enää vaikuttaa asiaan mitenkään. Joskus ainakin perinnästä on voinut tehdä maksusuunnitelman, jolloin tukia ei peritä kaikkia kerralla takaisin. On ihan mahdotonta etukäteen varautua tällaisiin rahaloviin, kun perinnästä ei kerrota etukäteen.

On muutenkin ihan älytöntä veivata edestakaisin näitä tukia, kun yksi tuki viivästyy, maksetaan toista tukea, josta sitten maksetaan tuki tuella takaisin. Vähemmästäkin menee pää sekaisin. Oli muuten kiva, kun sain toimeentulotukea työmarkkinatuen sijaan, oli siellä pahat ukaasit, että tiesinhän että toimeentulotuki on viimesijanen tukimuoto. No shit Sherlock.

Arvatkaa ottiko päähän, kun oli heti saman tien itse laittanut kaikki tarvittavat tiedot työkkäriin, ja siellä kestää ja kestää tehdä päätös. Ja sitten vielä syyllistetään siitä, että haen toimeentulotukea. Huoh.

21.8. eli tänään sain osan heinäkuun työmarkkinatuesta tilileni, eikä tällä kertaa oltu peritty mitään takaisin toimeentulotukien takia. Huomenna pitäisi tulla pienempi erä työmarkkinatukea vielä, katsotaan peritäänkö siitä jotain. Vai kenties ensi kuun asumistuesta? Ei ainakaan ole tylsää tämä Kelan kanssa venkslaaminen, saa aina olla jännittävästi varpaillaan.

Lue myös: Avoin kirje Jari Ehrnroothille

sain kokopäivätyön, mutta ensimmäinen kuukausi mennään rahattomana

Sain siis 9.8. alkaen täyspäiväisen työpaikan, mutta ennen kuin palkka alkaa rullaamaan, olen ollut aika lailla rahattomana odotellessani työttömyyskorvauksia. Minun pitäisi ostaa töihin menoa varten ulkovaatteita jotka ovat sään kestäviä (onneksi on vielä lämmin eikä sada!) sekä seutulippu, joka maksaa yli 100 euroa. Onneksi on olemassa kännykkälippu, muuten en olisi mitenkään päässyt edes töihin ennen kuin palkkaa tulee! Onneksi saamme myös lapsen kanssa syödä tarhassa ja töissä, muuten olisi aika tiukat paikat.

Saimme muuten työmarkkinatukea odotellessamme apua seurakunnalta, joten vinkkinä muillekin, seurakunnilta saattaa saada tiukan paikan tullen esim. ruoka-kauppaan avustuksen! 

Ja ONNEKSI pääsin töihin edes määräajaksi (ensi vuoden toukokuulle), jotta ei tarvitse pelleillä Kelan ja työkkärin sotkujen kanssa. Kyllä helpottaa henkisesti (ja taloudellisesti) aika lailla, voitte uskoa.

Ja älkää peljätkö, vaikka olenkin siirtynyt paremman väen puolelle työelämään (*sarkasmi*), en unohda työttömien asioita silti. Jatketaan taistelua kuomat!

 

______________________________________________________

Lue myös:

Työttömien aktivoitumista vaaditaan – mutta mitä tapahtuu kun aktivoituu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

Olen ollut hieman yli viikon kokopäivätyössä, päiväkodissa. Ensimmäinen viikonloppu on pitkästä aikaa koittanut, työttömänä kun ei viikonloppuja tunneta. Miltä on tuntunut olla töissä vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Olen viimeksi ollut kokopäivätöissä vuonna 2011 eli seitsemän vuotta sitten. Työskentelin silloin postinjakajana. Sen jälkeen olen ollut opiskelemassa/osa-aikatyössä samanaikaisesti, välillä pätkiä työttömänä, opiskellut lisää ja saanut lapsen. Olin lapsen kanssa kotona 2,5 vuotta, viimeistelin nuoriso-ohjaajan opintoni ja valmistuin työttömäksi. Olin työttömänä vähän päälle vuoden, kunnes menin nuorisotalolle osa-aikatyöhön ja samaan aikaan aloitin työkkärin kanssa yrittäjyyskokeilun (yrittäjyyskokeilusta on tulossa vielä yksi postaus, joten jääkää kuulolle). Viime kesän olen ollut työttömänä ja kotona lapseni kanssa. Olen siis viime vuodet tehnyt melko lailla kaikkea hyvinkin sekalaista.

Olen ensimmäistä kertaa lapsen saamisen jälkeen kokopäivätyössä, ja ensimmäisen työviikon jälkeen olen aivan puhki mutta myös innoissani. Lapselle tulee aika pitkiä hoitopäiviä, mutta joudun valitsemaan joko taloudellisen vakauden tai lapsen kanssa olemisen. Tällä hetkellä valitsen ainakin ensi vuoden toukokuun loppuun taloudellisen vakauden.

Uskon että moni perheellinen kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, etenkin me kaikki jotka hoidamme arjen yksin, ilman toista aikuista.

Minusta tuntuu, että laitan onnellisuusnaamion kasvoilleni, lähden aamulla tarhalle ja töihin ja mietin, miten kauan jaksan tätä pyöritystä. Laitan lapseni hoitoon, jotta voisin hoitaa muiden lapsia. Kun kerroin pojalleni että olen tarhassa töissä, hän sanoi että ihan tyhmää. Ei se ole oikea työpaikka, kun aikuinen on tarhassa, siellähän on vaan lapsia! Arjen muutokset ovat olleet isoja sekä minulle että lapselle.

Toisaalta olen ollut todella innoissani. Olen ensimmäistä kertaa masennuksen syvien vesien jälkeen töissä. Olin tällä viikolla kahdessa tiimipalaverissa, työkavereiden kanssa. Olen kuunnellut podcasteja työmatkalla ja litkinyt kahvia kahvitauoilla. Minulla on siis hei palavereita, työmatkoja ja työkavereita! Olen päässyt mukaan aikuisten ihmisten kerhoon. Sellaiseen, missä valitetaan myöhässä ollutta bussia aamulla ja ihastellaan työkaverin uutta laukkua. Sellaiseen, missä kukaan ei koko ajan syyllistä siitä etten ole tuottava yksilö tässä yhteiskunnassa. Minusta tuli normaali, työssäkäyvä aikuinen, joka voi juhlissa ”mitä teet työksesi” -kysymykseen vastata ”olen töissä päiväkodissa”.

Listasin muutaman asian, jotka muuttuvat nyt kun olen (edes hetken) kokopäivätyössä.

Palkka tulee varmasti kuun viimeinen päivä

Tämä on yksi suurimpia muutoksia. Tiedän, että palkka tulee tilille samana päivänä kuukaudesta, ja tiedän paljonko rahaa tulee. Kun elää tukien varassa, on mahdollista että tulot muuttuvat kuukausittain, ja päätöksiä tehdään välillä mielivaltaisesti tai virheellisesti. Ikinä ei voi tietää, mitä peritään yhtäkkiä takaisin, tai laki muuttuu ja joutuu aktiivimallin leikkurin alle.

tunnen itseni osaksi yhteiskuntaa

Kun on työttömänä, saa jatkuvasti kuulla olevansa toisen luokan kansalainen. Jos ei suoraan, niin epäsuorasti. Tämä aiheuttaa häpeää. Minä harvemmin häpeän mitään, mutta välillä on vaikeaa tutuille ja etenkin tuntemattomille myöntää olevansa työtön. Vaikka kaikki eivät tuomitsekaan, tuntuu se häpeä vahvasti silti itsessäni. Tähän kun yhdistetään vielä yksinhuoltajuus, masennus, paniikkihäiriö ja ahdistus, voitte kuvitella kuinka innoissani olen small talkista tuntemattomien kanssa. Olenkin koittanut pyrkiä eroon näiden aiheiden stigmasta ja olla rehellinen itselleni ja muille. Työttömyydessä ei ole mitään hävettävää, toisin kuin yhteiskunta koittaa vähän väliä meille niin uskotella.

Se, että vain rahaa tuottava yksilö on hyväksyttävä yksilö yhteiskunnassamme, on ihan paskapuhetta. Meidän kuuluisi kaikkien olla samalla viivalla, oli sitten työtön tai työssäkäyvä. Valitettavasti näin ei ole edelleenkään vuonna 2018 ja sen takia puhunkin näistä kovaan ääneen.

Lue myös: Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Työttömyys saattaa aiheuttaa rahavaikeuksia, ahdistusta ja velkaantumista

Kun on kauan työttömänä, huomaa mitä pitkäaikainen köyhyys ihmiselle tekee. Se alkaa ahdistamaan, ja kun rahaa on vähän, täytyy joka kuukausi jättää jotain ostamatta. On helppo huudella kokopäivätöistä vakaiden tulojen kanssa, että kyllä tuolla rahalla selviää, pitää vaan itse tehdä hernekeitot ja kerätä marjoja pakkaseen. Että kyllä minäkin selvisin puoli vuotta pienillä tuloilla. On kuitenkin eri asia kamppailla vuodesta toiseen vähällä rahalla.

Minullakin kävi niin alkuvuodesta, että olin odotellut pari kuukautta Kelan päätöksiä, jouduin lainaamaan rahaa ja vetämään luottokortin yli jotta saisimme ruokaa. Siitä lähti iso velka-lumipallo vyörymään, otin lisää velkaa jotta saisin entiset maksettua, ja jos tähän vielä lisättäisiin esimerkiksi pikavippejä, ollaankin kohta niin sanotusti kusessa.

On helppo syyllistää masentunutta työtöntä holtittomasta rahankäytöstä, velkaantumisesta ja kyvyttömyydestä suunnitella järkevästi talouttaan. Kuitenkin kun järjellä asiaa ajattelee, voi kuvitella kuinka vaikeaa on tällaisessa tilanteessa suunnitella tuloja ja menoja järkevällä tavalla. Sekin aiheuttaa turhaa syyllisyyttä ja häpeää, kun toitotetaan että kyllä tuolla rahalla pitäisi selvitä.

Aikaa on vähemmän, mutta rahaa ja innostusta enemmän

Kun on työttömänä, on aikaa harrastaa, ommella ja tehdä vähän kaikenlaista. Ongelmana usein vain on se, ettei ole rahaa ylimääräiseen. Tunnistan itsestäni sen, että jos olen pidempiä aikoja tekemättä mitään, innostus kaikkeen tuntuu sammuvan. Kun päivät muistuttavat toisiaan, eikä ole mitään paikkaa mihin mennä aamulla, alkaa helposti ahdistumaan ja passivoitumaan. Kun on jotain järkevää tekemistä (kuten työpaikka jonne mennä joka aamu), tuntuu vapaa-aika myös mukavammalta. Se tuntuu vapaa-ajalta.

Katsotaan miten syksy tästä etenee, itse ainakin odotan innoissani ensimmäisiä palkkoja, jotta voin maksaa velkoja pois ja ehkä hemmotella itseäni ja poikaanikin vähän jollain pienellä. Olkaahan kärsivällisiä, jos blogi hieman hiljenee syyskuussa myös, kun yritämme totutella uuteen arkeen.

Käykää ihmeessä seuraamassa instaani, sinne päivittelen myös meidän arjen kuulumisia. Olen koittanut päivittää insta storieseja myös ahkerasti, käykää katsomassa!

 


Lue myös:

Yrittäjyyskokeilu-farssiin jatkoa

 

Sain töitä!

Sain töitä!

Kuten otsikko kertookin – sain töitä! Teille jotka seuraatte instaani, ei tule enää uutisena tämä, olen siellä jo hehkuttanutkin asiaa.

Minusta tulee siis päiväkodin täti! Sain Vantaalta päiväkodista työpaikan, kokoaikaisen vielä! Ryhmä on pienehkö, 3-5-vuotiaiden ryhmä. En malta odottaa että ensi viikolla pääsen töihin!

Vähän jännittää miten jaksan, mutta tällä hetkellä olen tosi innoissani. En ole ollut kokopäivätyössä vuosiin, kun olen opiskellut ja välillä ollut työttömänä, ja välillä osa-aikatyössä.

Ompelin itsellni uuden mekon uuden työpaikan kunniaksi. Huomatkaa muuten kuvassa ruskettunut yläkroppani vs. valkoiset jalkani, haha. Kangas on Eurokankaan palalaarilöytö, ja kaavana käytin Jujunan timanttia muokattuna. Perhoshihat on oma kaavaräpellys.

Olen ollut lauantaista asti lapsivapaalla, ja lapsi on tiistaihin asti vanhempieni luona. En ole koskaan ennen ollut erossa lapsestani kolmea yötä! Jännittävää. Ajattelin, että pieni breikki tekisi hyvää, kun olemme koko kesän olleet kotona kahdestaan, ja ensi viikolla alkaa uudenlainen arjen rumba.

Blogissa on kesän aikana ollut vähän hiljaiseloa, ainakin rankoista aiheista. On tuntunut että pitää ottaa vähän etäisyyttä vaikeiden aiheiden käsittelystä. Olen ollut aika väsynyt. Väsynyt ihmisiin, väsynyt elämään, väsynyt työkkärin ja Kelan kanssa tappeluun. Yrityskokeilu loppui viime kuussa. Olen nyt taas odottanut 26 päivää sitä, että työkkäri käsittelee selvityspyyntöni yrityskokeilun lopettamisesta.

Soitin sinne viime viikolla ja siellä sanottiin että jonot pääkaupunkiseudulla ovat yli 30 päivää että ei voi muuta kuin odottaa. Ja tietysti Kela on katkaissut työttömyysetuuteni siksi aikaa, ja sen takia minulle maksettiin TAAS ns. liikaa toimeentulotukea. Joka sitten varmasti peritään takaisin, kun työttömyysetuus tulee, eli kun rahaa tulee se menee takaisin Kelalle samantien, eikä minulle jää käteen mitään. Näin kävi jo aiemmin, kun aloitin yrittäjyyskokeilun, silloin meni raha-asiat ihan täysin perseelleen. ARGH.

Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan, mutta olen varma että tästä lähdetään nousemaan vain ylöspäin. Ainakin pääsen hetkeksi pois Kelan ja työkkärin limbosta!