Kuukausi: joulukuu 2017

Vuoden viimeiset ompelut lapselle

Vuoden viimeiset ompelut lapselle

Sain jopa kaksi yötä lapsivapaata, ensimmäisenä yönä juhlin hotellissa ja baarissa tanssien ystävien kanssa, toisena yönä ompelin. Ah, kyllä on tämä yh-mutsi virkistynyt! Tässä lopputulos:

Viidet housut ja pari paitaa! Leikkelin valmiiksi edellisenä päivänä ja eilen hurautin koko kasan valmiiksi. Lapsi oli toivonut poliisi-rosvokankaasta lyhythihaista paitaa, joten sellainen piti tietysti tehdä.

Tein toisenkin setin, paidan ja kahdet erilaiset housut pariksi. Punavalkoinen kangas on yksi niistä kankaista mitä sain Vimmalta. Tein itselleni siitä kankaasta legginsit, ja kangasta jäi vielä jonkun verran yli niin tein lapsellekin.

Teen nykyään housuihin pitkät resorit, jotka voi tarvittaessa kääntää. Tällä tavalla saa lisää kasvuvaraa housuihin, poika kun on viime kesästä hurahtanu pituutta jaloista ihan käsittämättömän pian. En ole täysin tyytyväinen tuohon paitaan, kaula-aukko istuu jotenkin huonosti ja resori meni vähän vinksalleen. En kuitenkaan jaksanut alkaa korjaamaan, mutta näitä kuvia katsellessa ehkä pitääkin korjailla…

Teen usein omista legginseistä pojalle housuja. Näitä suosikki Star Wars legginsejä olin paikkaillut ja korjannut haaroista niin paljon, etten onnistunut enää elvyttämään niitä, joten ne sai vielä toisen elämän pojan housuina. Onneksi olen saanut pojankin innostumaan “Stoos Voossista”. Tulipa mieleen, että lapsi sanoo Chewbaccaa stuubakaksi. Hahaa!

Lopuksi vielä kaikkien kankaiden pienistä jämistä Ariel-housut. Näistä tein itselleni legginsit ja mekon vähän aikaa sitten.

Osallistuin Kangaskapinan kilpailuun jossa voi voittaa itsellensä vuoden kankaat. Nyt peukut pystyyn, että voitan! Toinen voitto ensi vuodelle voisi olla uusi työpaikka, jotta olisi varaa ostaa kankaita ja saisin ommella. Ompelu on niin terapiaa <3

 

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Kun sairaslomalla potkut sain – tarina työttömyydestä

Työttömyys on pinnalla tällä hetkellä, kiitos eduskunnan joka äänesti työttömien “aktiivimallin” läpi, kritiikistä huolimatta. Lähetin sähköpostia kaikille kansanedustajille, saatteena blogitekstini aiheesta. Minulle vastasikin todella moni kansanedustaja, vasemmistosta, vihreistä, persuista, RKP:stä sekä SDP:stä. Kiitos teille kaikille vastanneille! Moni heistä kertoi, että oli saanut kymmeniä viestejä huolestuneilta ihmisiltä ja että aikovat äänestää lakia vastaan. Osa heistä vastasivat jälkikäteen, että ovat pahoillaan lain läpimenemisestä.

Yksikään aktiivimallin puolesta äänestäneistä ei vastannut minulle mitään. Jos on valmis heittämään työttömät bussin alle, voisi edes vastata jotain hätääntyneelle kansalaiselle, jota tämä laki oikeasti koskettaa?

Paljon puhutaan siitä, että onpa hyvä kun työttömiä aktivoidaan, mutta väitän että heistä ei kukaan tiedä miten laki oikeasti vaikuttaa työttömän elämään. Voisin ottaa vaikkapa jonkun kokoomuksen kansanedustajan pariksi kuukaudeksi luokseni asumaan, ja näyttää millä tavalla nämä lait oikeasti vaikuttavat ihmisten elämään. Kun tällaiset viedään läpi, se kertoo siitä että nämä kansanedustajat ovat todella pihalla siitä mitä meille kansalaisille oikeasti kuuluu.

Yksi asia jolla voisi helpottaa työttömän elämää, on tehdä Kelan kanssa asioiminen helpommaksi. Kun tekee esimerkiksi keikkatyötä silloin tällöin, joutuu pahimmillaan odottamaan palkkakuitteja ja tukia rahatta kuukausia, kun niitä käsitellään. Tähän olisi varmasti jokin helpompikin ratkaisu.

Minkälaista sitten on olla työttömänä? Voisin kertoa teille muutaman tarinan aiheesta. Olen kahteen otteeseen elämässäni ollut työttömänä, juuri tällä hetkellä ja vajaa 10 vuotta sitten.

Ei työkokemusta – ei töitä

Kun noin 10 vuotta sitten olin työttömänä, olin juuri valmistunut pukuompelijaksi ja modistiksi. En saanut töitä alalta, koska työpaikat olivat kiven alla eikä minulla ollut työkokemusta. Olin siis pattitilanteessa, ei työkokemusta = ei töitä. Olin nuori ja en osannut miettiä vielä valmistumisen jälkeistä aikaa, että onko töitä edes tarjolla tällä alalla. Olisi ehkä ollutkin, jos minulla olisi ollut rahkeita yksityisyrittäjyyteen.

Ja mitenkäs sitä työkokemusta sitten hankitaan, ellei työllä? Olin todella lähellä saada paikan teatterin puvustamosta, olin toiseksi viimeinen hakija, ja he lupailivat jo paikkaa minulle. Kun kerroin että olen juuri valmistunut, hekin olivat sitä mieltä että jostain pitää aloittaa, ja vaikutin pätevältä koulutöiden perusteella. Heistä ei kuulunut mitään joten soittelin perään, ja sain kuulla että viimeisellä hakijalla oli paljon kokemusta teatterihommista, joten he valitsivat hänet. Vieläkin harmittaa.

Hain sen jälkeen vähän kaikkialle töihin, siivoojaksi, myyjäksi, kaupan kassalle ja niin edelleen. En usein päässyt edes haastatteluun. Kävin vaateliikkeessä haastattelussa, paikassa jossa olin aiemmin ollut kesätyöntekijänä. Ajattelin että sinne ainakin pääsen, kun olen ollut siellä aiemminkin töissä. En päässyt edes jatkohaastatteluun. Minulla oli kaksi tutkintoa takana, melkein kymppitonnin opintolainat eikä mitään mahdollisuutta alkaa maksamaan niitä takaisin. Kuukausien ahkeran hakemisen jälkeen lannistuin jatkuvista “kiitos hakemuksesta, mutta emme valinneet sinua tällä kertaa” -meileistä ja vajosin sohvan pohjalle tuijottamaan ostos-tv:tä kun kämppikset olivat koulussa ja töissä. Kun he tulivat iltapäivällä kotiin, makasin edelleen  sohvalla. Olin masentunut ja lannistunut, miksi en kelvannut töihin? Aiemmin niin aurinkoinen ja sosiaalinen persoonani vajosi pohjamutiin, ja lopulta oli vaikea päästä edes ruokakauppaan.

Vihdoin sain työpaikan, mutta millaisen?

Olin vajaan vuoden työttömänä, kunnes vihdoin nappasi, tutun tutun kautta sain työn kauppakeskuksesta eräästä liikkeestä. Sain kuulla, että jos halusin työhön perehdytyksen, minun pitäisi tulla päivää ennen töihin palkatta muutamaksi tunniksi. Muuten olisin ihan yksin uudessa myymälässä ilman perehdytystä, joten oli pakko suostua. Tässä vaiheessa olin valmis ottamaan vastaan ihan mitä tahansa työtä, ja näköjään millä tahansa ehdoilla.

Sopimuksen mukaan työhön ei kuulunut myöskään ruoka- eikä vessataukoja. Vessassa piti juosta kassan avain kädessä kiireellä, ja toivoa ettei kukaan varasta sillä aikaa mitään.Pomo oli töissä kellarissa varastolla, ja hänet sai kiinni välillä kun soitti. Kaupassa oli turvaton olo usein asiakkaiden takia, enkä saanut kunnollista perehdytystä vaarallisten tilanteiden varalle.

Toinen työtarjous ja yksi nyrjähtänyt nilkka

Olin kaupassa pari viikkoa töissä, kunnes sain toisen työpaikan sekatavarakaupassa ja helpottuneena irtisanouduin. Uudessa paikassa ensimmäisen työpäivän jälkeen nilkkani nyrjähti, ja jouduin kahden viikon sairaslomalle. Menin sairasloman jälkeen takaisin töihin, vaikka nilkka oli vielä vähän arka, mutta pelkäsin että se näyttää huonolta jos olisin koeajalla liian kauan poissa. En silti osannut arvata mitä sairasloman jälkeen tapahtuisi.

Olin sairasloman jälkeen viisi päivää töissä, ja perjantaina työpäivän jälkeen, juuri ennen juhannusta pomo kutsui minut huoneeseensa. Hän ojensi minulle paperin ja sanoi “allekirjoita tämä“. En tajunnut mistä oli kyse. Paperissa luki “koeaikapurku”. Kysyin hämmästyneenä että saanko potkut? Pomo vastasi myöntävästi, eikä suostunut kertomaan miksi. Tivasin syytä, mutta hän ei sanonut muuta kuin että allekirjoita ja sitten tuo työavaimesi minulle. Shokissa allekirjoitin, itku kurkussa menin hakemaan tavarani ja vein avaimet pomolle. En voinut uskoa että minut oli juuri irtisanottu ensimmäistä kertaa ikinä.

Jouduin kutsumaan työsuojelun apuun työnantajaa vastaan

Kun toivuin shokista, lähetin sähköpostia perään ja kyselin syitä potkuihin. En saanut mitään vastausta. Lopulta otin yhteyttä työsuojeluun, joka puolestani vaati syitä potkuille. Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä että he potkivat minut pihalle sairaslomani takia. Syyt jotka sain kuulla työsuojelun kautta saivat minut aivan raivon partaalle. Suoria, törkeitä valheita. Olin kuulemma muun muassa liian hidas ja epäsopiva työhön. Puhuin töissä ollessani paikan pomon kanssa kun sanoin että tuotteita ja hyllypaikkoja on niin paljon että on vaikea oppia missä mitäkin on, ja pomo sanoi että on ollut talossa puoli vuotta eikä vieläkään tiedä kaikkien tuotteiden paikkoja ulkoa. Miten he sitten voivat kutsua minua hitaaksi, kun olin ollut siellä viisi päivää töissä (joista neljä aran nilkan kanssa)? En saanut minkäänlaista palautetta keneltäkään siellä, että olisin ollut liian hidas. Eikö siitä olisi kuulunut kertoa minullekin, kun olin siellä vielä töissä? Jännä juttu, ettei missään muissa samankaltaisissa töissä ole koskaan valitettu, että olisin hidas ja sopimaton myymälätyöskentelyyn.

Tapaus ei päässyt lopulta poliisin kuulusteluja pidemmälle syyttäjän pöydälle, koska työntekijät kaikki kertoivat samaa kuin pomot, vaikka osa ei ollut edes nähnyt minua siellä töissä. Juttelin erään entisen työntekijän kanssa joka sanoi että siellä paikassa on ollut muutakin häikkää, ja hänkin oli taistellut liiton kanssa tätä pomoa vastaan, tuloksetta. Jouduin katkerana lopulta luovuttamaan, kun oli sana sanaa vastaan.

 Uusi työpaikka, uudet kujeet? 

Vajaan kuukauden päästä sain onneksi uuden työpaikan ja pystyin paikkailemaan vajonnutta itsetuntoani. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä, ja se että minua kutsutaan hitaaksi ja huonoksi työntekijäksi, ottaa yllättävän paljon itsetunnolle pitkän työttömyyskauden jälkeen. Menin uuteen työpaikkaani, naamiaiskauppaan. Ensimmäisen työpäivän jälkeen jäi fiilis että ihan hyvinhän se meni, ja kiva päästä taas töihin.

Seuraavana päivänä töihin tullessani työkaveri sanoi että pomo haluaa jutella. Tuli inhottava tunne heti, ja oikeassa olin – sain nimittäin potkut. En voinut uskoa korviani. Pomo huusi minulle kurkku suorana täristen, kuinka eräät pojat olivat kympin edestä varastaneet tavaraa suoraan silmieni alla. Olin edellisenä päivänä saanut ohjeen, että kassalta ei saanut poistua. Minut jätettiin heti ensimmäisenä päivänä yksin kassalle, ja selvisi että pomo ja toinen työntekijä olivat vakoilleet minua kameroista alakerrasta.

Potkujen syyksi pomo vihasta täristen sanoi myös sen että illalla kassaa laskiessani olin pyytänyt laskinta. Seurasi huuto-saarna siitä kuinka nykyajan nuoret eivät osaa laskea päässälaskuja. Yritin sanoa väliin että en ole hyvä päässälaskuissa, että eikö silloin ole parempi käyttää laskinta? Lopulta lähdin liikkeestä pois, kun en jaksanut enää kuunnella huutoa. Olin ihan ymmälläni, miten voin saada kahdet potkut peräkkäin?

Myöhemmin törmäsin tämän kaupan työntekijään kadulla, joka kertoi että ennen minua oli toistakymmentä ihmistä saanut potkut, kaikki erilaisista yhtä naurettavista syistä. Hän sanoi että älä ota itseesi, että se pomo oli ihan sekaisin. Se helpotti.

Onneksi sentään työkkärissä ymmärrettiin, että irtisanomiset eivät johtuneet minusta, vaan työnantajasta. Mitä jos olisin joutunut vielä tappelemaan karenssin kanssa? Pelkäsin että he luulevat että olen itse aiheuttanut potkut peräjälkeen.

Tämän jälkeen olin taas muutaman kuukauden työttömänä, kunnes menin Seuren haastatteluun. Siellä kerroin että olen päättänyt hakea keväällä nuoriso-ohjaaja-opintoihin, ja haluaisin töitä esimerkiksi koulunkäyntiavustajana. Sellainen paikka löytyi onnekseni saman tien ja minut otettiin töihin pelkän puhelinhaastattelun jälkeen. Olin 8 kuukautta töissä siellä, kunnes koitti kesälomat, ja menin syksyllä opiskelemaan.

Se joka hokee kaikkialla että työtä kyllä tekevälle löytyy, voi miettiä kaksi kertaa onko asia oikeasti noin yksinkertainen?

Kansalaisaloitteessa liittyen aktiivimallin kumoamiseen on tätä kirjoittaessani jo 104 088 ääntä. Vielä voi silti allekirjoittaa aloitteen, koska se on myös suora viesti kansanedustajille mitä olemme mieltä työttömien kyykyttämisestä. Aloitteen löydät TÄÄLTÄ.

 

Ps. Voit myös lähettää työhakemuksen suoraan kansanedustajille jos tuntuu olevan vaikeaa saada työpaikkaa!

 

Miksi en ollut onnellinen äiti? – Tarina siitä kun mutsi masentui

Miksi en ollut onnellinen äiti? – Tarina siitä kun mutsi masentui

Luin vauva.fi sivustolta juttua, jossa puhutaan ihanasta vauvavuodestaItse kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen voin sanoa, että minun vauvavuoteni oli kaikkea muuta kuin ihana. Tietysti vuoteen mahtui myös upeita hetkiä, vauvan hymy aamulla pelasti rankan yön heräilyineen ja on upeaa seurata kun vauva kasvaa ja kehittyy. En ole koskaan katunut sitä että tulin raskaaksi, mutta olisin muutamankin kamalan hetken voinut vaihtaa pois. Olen aina halunnut lapsia ja kuvitellut mielessäni (ihan pienestä asti) kuinka ihanaa on tulla äidiksi.

Kun luen hehkutusta ihanasta vauva-ajasta, kuinka kaikki on niin ihanaa kun saa lapsen, en voi sille mitään että mieleeni nousee katkeria ajatuksia. Jutun kommenteissa puhutaan siitä, että eikö nykyään saa puhua niistä hyvistä asioista, keneltä se on pois? Toki saa, mutta itselläni oli käsitys raskaana ollessa että vauvan kanssa olisi ihanassa vauvakuplassa ja elämäni saisi ihan uuden merkityksen. Että äidiksi tullessani olisin vain täynnä rakkautta ja sateenkaaria. Odotin kyllä, että vauvan tultua saattaisin hieman kärsiä univajeesta ja olla pihalla asioista, mutta ajattelin että varmasti oppisin hyväksi äidiksi matkan varrella. En olisi missään nimessä uskonut, että valvon öitä vielä melkein neljä vuotta myöhemmin.

Olen onnistunut päästämään jo vähän irti siitä katkeruudesta, mutta edelleen tällaisia juttuja lukiessa tunteet nousevat välillä pintaan. En saanut kokea sitä täydellistä vaaleanpunaista hattaraa mitä ensimmäisestä vuodesta kuvia maalaillaan.

Meidän ensimmäinen vuosi yhdessä oli täynnä univajetta, täydellistä uupumusta, masennusta, tunteja kestävää itkua (vauvan ja minun), erilaisten sairauksien googlailua, vähättelyä terveydenhuollolta liittyen omaan jaksamiseeni sekä lapsen terveyteen, liuta epäonnistumisen tunteita ja tuhoisia ajatuksia siitä kuinka heittäisin vauvan seinään, kun en jaksanut enää sitä jatkuvaa itkemistä.

Tietysti kaikilla jopa siellä vaaleanpunaisissa hattaroissa on ongelmia myös, mutta uskon että vaikeuksista ääneen puhumalla voidaan helpottaa niitä jotka uivat syvemmissä äitiyden vesissä. Että ei tuntuisi siltä, että kaikki muut nauttivat, mutta minä en.

“Minä ainakin olen nauttinut vauvan/vauvojen kanssa. Jos joku ei ole, ei se minun kokemustani mitätöi. Totta kai yöllä joutui heräilemään, mutta ei se minua haitannut. Miksei myös posititiivisesti asiasta voi kertoa? Kauhea valitus, uupumus ja kuoleman kieliessä vaikerrus on jotenkin trendikkäämpää?” – vauva.fi kommentti

Itse olisin toivonut että masennuksesta puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin. Ehkä olin naiivi, mutta en oikeasti uskonut että äitiys voisi tuoda pintaan kaikenlaista paskaa – ja nyt en tarkoita vain vaipan sisältöä. “Miksi tästä puhutaan niin vähän: vauvavuosi voi olla ihanaa, rentoa ja palkitsevaa aikaa ja tervetullut tauko oravanpyörässä kiirehtimiseen.” Itselläni taas kokemus oli se että näistä äitiyden pimeistä puolista ei puhuta tarpeeksi.

Väsymyksestä kyllä puhutaan, mutta en uskonut että voisin ikinä olla niin väsynyt kuin olin ensimmäisenä vuotena. Ja kuinka synkkiä ajatuksia voikaan ajatella väsyneenä. Se pieni ihminen jota rakastat niin sydäntäsärkevän paljon, voi itku-maratoneillaan aiheuttaa ajatuksia joita ei kehtaa sanoa ääneen. Minusta joka ikinen äiti (ja isä) saa puhua uupumuksesta ja negatiivisista tunteista mitä vanhemmuus on herättänyt, ja se pitäisi saada tehdä ilman että kukaan kritisoi niitä. On oltava oikeus sanoa, että vanhemmuus on välillä suoraan sanottuna paskaa hommaa. Jos aina joku on sanomassa, että “mitäs hankit lapsia” tai “etkö osannut ennakoida että et saa nukkua”, äidit ja isät hiljenevät ja asia pysyy tabuna.

On hyvä, jos kaikenlaisista tunteista puhutaan vanhemmuuteen liittyen, myös niistä negatiivisista puolista. Kun puhun katkeruudesta liittyen synnytysmasennukseeni ja rankkaan vauvavuoteen, se ei tarkoita sitä ettenkö olisi onnellinen muiden puolesta joilla on helpompaa. On ihanaa että puhutaan myös positiivisista jutuista eikä ole tarkoitus ketään pelotella tai demonisoida vanhemmuutta. Olisin itse vain toivonut että omana raskausaikanani olisi puhuttu enemmän näistä ääneen. Olisin ehkä osannut aiemmin huomata synnytysmasennukseni.

“Vauvaloma voi olla todellista luksuslomaa parhaassa mahdollisessa seurassa: pitkiä aamukävelyitä, leppoisia kahvitteluhetkiä ja tapaamisia ystävien kanssa.” – vauva.fi lehtiartikkeli

Itse taas usein kirosin sitä, kun heräsin viideltä vauvan kanssa, ja olin aivan rikki yöllisten heräämisten jälkeen. Usein menimme jo seitsemältä ensimmäisille päiväunille. Tietenkään vauva ei suostunut nukahtamaan mihinkään muualle kuin ulkona liikkuviin vaunuihin, joten ulos oli lähdettävä, satoi tai paistoi. Ja useimmiten satoi. Joka puolelta sateli vinkkejä siitä kuinka vauvan voi opettaa nukkumaan kahdeksaan kun vaan pötköttää sängyssä, ja nukkumaan päikkärit sisällä. Kiehuin raivosta ja mietin, että painukaa kuuseen neuvoinenne. Ihan kuin en olisi jo kokeillut kaikkea, ja siinä väsymyksen ja masennuksen tilassa jossa olin, piti mennä sieltä mistä aita on matalin. Kunhan sai vaan nukkua edes hetken.

Muistan kuinka lähdin ulos rättiväsyneenä ja koitin nukuttaa vauvaa joka ei vain suostunut nukahtamaan. Itkimme kummatkin kilpaa ja työnsin loskassa rattaita.

Tuntui niin epäreilulta, olin kaikkialta vain lukenut niistä ihanista päikkäri-metsälenkeistä ja vauvan kanssa köllöttelyistä. Minä sen sijaan itkin lattialla masentuneena ja vauva ei suostunut koskaan nukkumaan.

Itse koin myös todella raskaaksi sen että vauva usein itki tunteja putkeen enkä tiennyt mikä häntä vaivaa. Olin ihan varma että lapsella on refluksi tai jokin muu fyysinen vika, mutta terveydenhuollossa ei uskottu minua eikä väsymystäni. Tuntui todella epätoivoiselta, kun kukaan ei kuunnellut eikä ottanut minua tosissaan. Uupumukseni ja vauvan itkut kuitattiin sillä, että olen esikoisen äiti ja en vain tajunnut että vauvat ne myös itkee joskus (tällä hetkellä olemme menossa pojan kanssa jo toiseen nielurisaleikkaukseen ja refluksilääkitys on kokeilussa, että kyllä se äidinvaisto on oikeasssa). Olen todella katkera terveydenhuoltoa kohtaan tämän takia.

“Se ilo, jonka vauva sai aikaan! Ei paljon tullut oltua naama mutrussa kotona, edes yksin. Aina sitä löysi sen ilon pienestä ihmisestä.” -vauva.fi kommentti

Voi että, kun olisinkin vain löytänyt ilon masennuksen ja ahdistuksen sijaan. Välillä toivon että voisin hankkia lisää lapsia saadakseni jonkinlaisen eheyttävän toisen mahdollisuuden uuden vauvan kanssa. Jotta voisin kokea sen kaiken uudestaan ilman niitä synkkiä hetkiä. En muista läheskään kaikkea ensimmäisestä kahdesta vuodesta, päivät, viikot ja kuukaudet sulautuvat yhteen yhdeksi harmaanmustaksi mössöksi. Välissä on toki onneksi niitä vaaleanpunaisia hattaroita, mutta enemmän on mustia hetkiä.

“Kun lapsi oppii tunnistamaan isänsä ja ilmaisemaan jälleennäkemisen riemun hymyllä, käsiä vispaamalla ja jokeltamalla. On hankala keksiä, missä hetkessä elämällä olisi enemmän merkitystä.” – vauva.fi kommentti

Ehkä osa katkeruudesta, uupumuksesta ja synkkyydestä liittyi myös siihen että raskauden alusta asti olin ihan yksin. En voinut jakaa hyviä enkä huonoja hetkiä kumppanin kanssa, koska sellaista ei ollut. Olen monesti miettinyt että olen kyllä ihan tyytyväinen siihen että ei tarvitse kestää parisuhde- ja kasvatusriitoja (tai etenkään huoltajuuskiistoja) kenenkään kanssa, mutta kyllä se on todella rankkaa ettei lapsella ole isää elämässään.

Eniten olen kaivannut kumppania kun vauva on oppinut jonkin uuden taidon tai tekee jotain hassua. On eri asia jakaa näitä iloisia asioita lapsen isän kanssa kuin kenen tahansa muun kanssa. Nykyään olen aika sinut sen kanssa että olemme kahdestaan poikani kanssa. Vauvavuoden aikana kävin myös läpi katkeria ajatuksia lapsen isää kohtaan, ja se oli yksi syy ahdistumiseeni. Jouduin kaiken muun lisäksi käsittelemään vihaa, katkeruutta, mustasukkaisuutta, pettymystä ja surua vauvan isättömyyteen liittyen.

“Mua itketti tätä lukiessa. Miksi meillä ei ollut tollaista, miksi mä en saanut ihanaa vauva -aikaa josta olin jo vuosikaudet haaveillut? Miksi mä sain pelkkää paskaa: valvomista, väsymystä, 24/7 kitisevän vauvan joka ei tosiaan nukkunut tai ollut tyytyväinen vaunuissa, ei sylissä, ei missään.” – vauva.fi kommentti

Nyt kun kirjoitan tätä, voin onnekseni todeta että ehkä pahin on jo ohi. Näen valon tunnelin päässä, ja se valo on ajoittain jo todella kirkas. Uskallan jo toivoa että toipuminen on mahdollista. Voin paremmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta edelleen on tekemistä. Kärsin vieläkin masennuksesta ja syön masennuslääkkeitä. Kärsin ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista. Usein poden huonoa omaatuntoa vähän kaikenlaisista asioista, vaikka koitan olla armollinen itselleni. Yritän muistuttaa itseäni siitä, että vaikka mieleni järkkyykin, on meillä moni muu asia todella hyvin ja olen onnistunut kasvattamaan ihan kelpo lapsen masennuksesta huolimatta. En ole myöskään koskaan syyttänyt lasta siitä että masennuin, koen että tämä on minun hekilökohtainen matkani kasvaa.

Lapsi on kaikesta huolimatta parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.

Vielä on matkaa kuljettavana, että voisin sanoa että olen toipunut masennuksesta. Kenties masennus jää osaksi elämääni ja on vain hyviä ja vähän huonompia kausia? Joka tapauksessa, vauvavuosi oli osittain paskaa ja sille en enää mitään voi. Nyt on katsottava eteenpäin ja mentävä sen mukaan. Voin ainakin olla tyytyväinen itseeni, että kaikesta huolimatta olen onnistunut yksin kasvattamaan kohteliaan, ihanan ja maailman rakkaimman pojan jo kohta neljävuotiaaksi.

Tsemppiä kaikille jotka ovat samassa veneessä <3

 

“Ne elää mun verorahoilla!” – ja muita asioita joita työtön kuulee jatkuvasti

“Ne elää mun verorahoilla!” – ja muita asioita joita työtön kuulee jatkuvasti

Mediassa usein köyhyys ja etenkin työttömyys nostetaan esille samalla tavalla – sossupummi, laiska tukien nostaja. Veronmaksajien sohvalla makoilija. Elämäntapatyötön. Oma vika kun oot köyhä, menisit töihin.

Työttömyys-uutisten kommenttiosiossa ollaan melkein aina sitä mieltä että hyvä köyhä on nöyrä. Kiitollinen. Tiedostaa sen, että on toisen luokan kansalainen, ja muistaa joka käänteessä kiittää teitä muita veronmaksajia niistä kaikista tuista mitä joutuu nöyränä nostamaan. Ei saa missään nimessä valittaa, koska sehän olisi epäkiitollista. Hyvällä köyhällä ei ole älypuhelinta eikä tietokonetta, eikä myöskään saa asua liian kalliisti. Pitäisi olla kiitollinen siitä että saa maata kotona sohvalla, kun muut raatavat perseensä ruvelle puolestasi, kun ei työ kelpaa.

”Ne elää mun verorahoilla!”

Kenen nämä meidän verorahat on, jos ei meidän kaikkien? Kenellä on oikeus käyttää verorahoja? Eivätkö ne verorahat olekaan meitä kaikkia varten? Eikö toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus ole juuri niitä tilanteita varten kun joutuu työttömäksi? Valitettavasti elämässä ei voi ennustaa työttömyyttä, masennusta, kouluun pääsemättömyyttä tai muitakaan syitä minkä takia saattaa joutua turvautumaan yhteiskunnan tukiin. Harvemmin kukaan lapsena muutenkaan haaveilee siitä että “minusta tuleekin isona köyhä!” 

Lisäksi – työttömyysetuudesta maksetaan yleensä sen 20% veroja.

”Miten sulla on varaa läppäriin?”

Vaikka elän juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, minulla on silti tietokone ja puhelin. Niitä tarvitaan melkeinpä kaikkeen nykyään, ja kuinka voisin vastaanottaa töitä, jos minulla ei ole puhelinta? Meillä on sohvat, tiskikoneet, dvd-laitteet ja lelut. Kukaan ei voi tietää, mistä ne ovat meille tulleet tai millä ne on maksettu, vai ovatko ne kenties saatu ilmaiseksi. Se, että muualla maailmassa eletään ilman näitä tavaroita, ei tarkoita sitä etteikö täällä suomessa voisi olla köyhä ja silti omistaa puhelimen ja tiskikoneen.

Ostan todella paljon tavaroita kirpputoreilta, edellä mainittu dvd-laitekin on kierrätyskeskuksesta ostettu kympillä. Jos ostan (yleensä osamaksulla) jotain kalliimpaa, nipistän sen rahan jostain muusta. Melkein koko asuntoni on sisustettu vuosien varrella kierrätys-huonekaluilla ja tavaroilla. Lelut ja vaatteet ostan useimmiten kirpputoreilta tai haemme ilmaiseksi facebook-kirpparien tai hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Osa tavaroista on tietysti hankittu kun olin vielä töissä.

Kukaan ei voi sanoa kenenkään ulkonäöstä tai kodista päätellen, onko heillä varaa ruokaan ja joutuvatko he nipistämään joka kuukausi jostain.

”Kyllä töitä tekevälle löytyy.”

Ei muuten välttämättä löydy. Työnhakijoita on suhteessa paljon enemmän kuin työpaikkoja.Hakijoita saattaa olla yhtä työpaikkaa varten satoja. Miten erottautua, jos vaikkapa työkokemusta tai riittäviä opintoja ei ole? Hyvin kouluttautuneella voi olla se ongelma, ettei ole työkokemusta omalle alalle ja samaan aikaan sitä on ylikouluttautunut siivoojaksi. Ja mitä järkeä on opiskella yhteisillä verorahoilla vuosia, jotta pääsisi töihin siivoojaksi, kun muualta ei heru töitä?

Työt ovat nykyään pätkissä ja nollasopimuksilla, joissa työntekijällä ei ole paljoa sananvaltaa, ja usein työnhakijan puolelta on vaikeaa hypätä nollasopimukselle, koska silloin hyppää mahdollisesti tyhjän päälle.  Avoimia työpaikkoja hakevat myös jo työelämässä olevat, ja silloin pitkään työttömänä ollut jää hakuprosessissa alakynteen. Pitkä työttömyysjakso saattaa näyttää huonolta cv:ssä joidenkin työnantajien mielestä. Miksi työnhakija ei ole tehny töitä vuoteen?

Ihmisten tilanteet ovat niin erilaisia, esimerkiksi vuorotyötä on vaikeaa tai jopa mahdotonta ottaa vastaan. Koululaisen lapsen yksinhuoltaja-vanhemman on vaikea tehdä iltoja ja viikonloppuja, jos kunta ei pysty järjestämään koululaiselle toimintaa iltaisin.

Myös ikä on suuri tekijä, yli viisikymppisiä ei tykätä enää palkata töihin. Tämä on kyllä mielestäni aivan käsittämätöntä. Ensin vaaditaan rutkasti työkokemusta, ja sitähän yli viisikymppisillä useimmiten on, mutta silti ei kelpaa koska olet yli-ikäinen.

”Nythän sä voit tehdä kaikkea kivaa kun sulla on aikaa, kun oot työtön!”

Kun on työttömänä, ei tosiaankaan ole rahaa tehdä mitään, yleensä edes lähteä kahvilaan kahville. Tai jos menee kahville, pitää nipistää jostain muusta. Kaikki muut ovat päivisin töissä, ja mitä pidemmälle työttömyys venyy, sitä enemmän se alkaa ahdistaa. Mahdolliset säästöt hupenevat ja ruokatarvike-varastot tyhjenevät. Laskut saattavat kasaantua päällekkäin ja joutuu ottamaan lainaa ystäviltä ja sukulaisilta (ja kaikilla ei edes ole niitä keneltä lainata).

Lumipallo-efekti lähtee pyörimään, ja kohta ovat laskut jo lähes ulosotossa. Itselläni kävi alkuvuodesta niin, että Kelaan siirtyessä toimeentulotuen hakemukset viivästyivät (minulla 1,5kk), ja työkkäri sekoili päätösten kanssa ja jouduin olemaan tammikuun ja puolet helmikuusta täysin ilman rahaa. Siitä sekoilusta alan toipua taloudellisesti vasta nyt, loppuvuodesta. Toimeentulotukeenhan ei oteta huomioon esimerkiksi myöhästymismaksuja mitä laskuista tulee, vaikka syy olisi Kelan puolella.

Olen usein kuullut työssäkäyviltä, että ollapa työtön niin voisi tehdä kaikkea kivaa. Silloin puren hammasta ja mietin, että ollapa työ, jotta olisi rahaa tehdä jotain.

“Työ määrittää sinut ihmisenä”

Tai ainakin siltä tässä yhteiskunnassa tuntuu – sinut määritellään työsi kautta. Työtön leimataan helposti laiskaksi, luuseriksi, töitä vieroksuvaksi. Usein luullaan että työttömälle ei mikään duuni kelpaa, kun on kivempaa istua kotona. Kehtaan silti väittää, että suurin osa työttömistä oikeasti haluaa töihin. Itseäni ainakin hävettää usein kertoa että olen työtön, vaikka häpeä saattaa olla vain omassa päässäni.

Kun olen missä tahansa tapahtumassa missä on minulle entuudestaan tuntemattomia aikuisia, menee puhe usein siihen, että mitä teet työksesi. Muut ovat palomiehiä, kaupan kassoja, insinöörejä, sairaanhoitajia ja minä olen työtön. Muut puhuvat omakotitaloistaan, lomamatkoistaan ja sijoituksistaan. Minä kerron, kuinka eilen ei rahat riittäneetkään kaupan kassalla, ja jouduin jättämään ostoksia pois.

”Minäkin voisin jättäytyä työttömäksi, mutta moraali ei anna periksi!”

Tämä on yksi järjettömimmistä kommenteista joita näkee usein kommenttipalstoilla. “On väärin maata sohvalla kun muut raatavat!” Usein tuntuu, että jotkut työssäkäyvät ovat ihan kateellisia niille, jotka vain “saavat” maata kotona. Kun sanoo, että siitä vaan jättäydyt työttömäksi jos se vaikuttaa niin kivalta, vastaus on että he eivät sitä voisi tehdä, kun se olisi moraalitonta. Tämä kertoo kaiken siitä asenteesta, että työttömyys on jokaisen oma valinta.

”Muuta sitten työn perässä!”

Mielestäni ei ole kohtuullista vaatia työtöntä muuttamaan aina kun työtä ilmaantuu jonnekin, varsinkin jos on lapsia, tai vaikkapa huolehtii iäkkäistä vanhemmistaan. Ei ole muutenkaan oikein vaatia ketään jättämään tuttuja kulmia, perhettään ja ystäviään työn takia. Tietysti jotkut tekevät niin – mutta on kohtuutonta väittää että kuka tahansa voisi muuttaa 600 kilometrin päähän työn takia. Jos minä muuttaisin pois pääkaupunkiseudulta, jättäisin jälkeeni koko tukiverkostoni, jota ilman en jaksa. Ja sehän ei palvele ketään että olen puolen vuoden päästä burn outissa, kun yrittäisin pyörittää arkea, työelämää, itseäni ja lastani yksin.

Lisäksi – mitä järkeä on muuttaa satoja kilometrejä työn takia, josta saattaa saada potkut milloin tahansa? Nykyään on vaikea saada vakituista työpaikkaa, eikä se ole varmaa hommaa sekään.

”Ryhdy yrittäjäksi, niin minäkin tein!”

Kaikilla ei ole valmiuksia ryhtyä yrittäjäksi, se ei tosiaankaan ole helppoa. Täytyy olla toimiva liikeidea ja osaamista. Riskit ovat isot. Pienyrittäjyys on tehty vaikeaksi ja riskialttiiksi, ja sitä jää tyhjän päälle kun tuet katoavat. Verotus on kovaa ja pienyrittäjä kilpailee suuryhtiöiden kanssa, Suomi kun on ketjuliikkeiden luvattu maa. Tilavuokrat ovat kalliit ja pienyrittäjillä on harvemmin varaa esimerkiksi kauppakeskuksien vuokriin. On pelottavaa hypätä tuntemattomaan, koska jos epäonnistuu ei välttämättä saa taloudellista apua mistään.

Tämä on silti minun unelmani, jonka toivon toteutuvan tavalla tai toisella tässä lähitulevaisuudessa.

”Mitäs teet lapsia kun olet köyhä!”

Tämä on suosikkini näistä väitteistä. Niinpä, mitäs et ennakoinut että kolmen vuoden päästä lapsen syntymästä joudut työttömäksi! Pitäähän sitä vastuullisena aikuisena ja vanhempana tajuta, että ei voi lapsia tehdä ellei ole koko elämää jo suunniteltuna.


Jopa eduskunnassa ollaan sitä mieltä että työttömät ovat luusereita, joille pitää näyttää vähän keppiä, työttömän aktiivimallin kautta. Mediassakin työttömät esitetään usein luusereina jotka vain käyttävät hyväksi verorahoja, onko siis ihme että ihmiset ajattelevat näin työttömyydestä? Tämä on yksi syy minkä takia päätin osallistua Yle Perjantain dokumenttiin, joka esitetään tammikuun lopulla. Siellä kerron minun tarinaani työttömyydestä ja köyhyydestä.

Mitä jos jo unohtaisimme nämä vanhat, pölyttyneet ennakkoluulot? Ei auta ketään syyllistää ja mollata työtöntä, ja väittää että työttömyys on vain omaa syytä. Muutenkin on älytöntä lokeroida ihmisiä “me” vastaan “ne” tyyliin. Mistä voit tietää ettet ikinä joudu “niiden työttömien sakkiin”? Me olemme kaikki ihmisiä, erilaisilla elämäntarinoilla varustettuja.

Minkälaisiin ennakkoluuloihin olet itse törmännyt työttömyyteen liittyen?

 

Lapselle joululahjaksi pehmeitä paketteja

Lapselle joululahjaksi pehmeitä paketteja

Ompelin lapselleni neljä settiä vaatteita joululahjaksi, ja ne hän sai jo heti aamusta herättyään. Kuusen alla oli myös Lidlistä ostettu auto-junarata sekä valomiekka, jonka tarinaa voit täältä lukea. Tyyppi oli todella innoissaan valomiekasta ja junaradasta, mutta vaatteista hän sanoi että ne ovat ihan tyhmät, eikä olisi sellaisia halunnut. Myöhemmin hän kuitenkin halusi vaatteita kokeilla ja kehui että todella ihanat vaatteet, ja toivoi Star Wars -kankaasta tehtyjä pikkareitakin! Haha.

Ensimmäinen setti on pyjama, jonka ompelu meni hiukan pieleen kaikinpuolin, mutta lapsi tykkäsi ja se on tärkeintä. Kankaassa on ihana jouluteema, jossa paljastuu myös lapsen nimi…

Tämä kangas vaan huusi lapsen nimeä – poliiseja ja rosvoja, mikäs sen siistimpää!

Star Wars on kova juttu sekä äidin että pojan mielestä, tein itselleni mekot ja lapselle housut ja paidan.

Housuissa on pitkät resorit jotka saa laitettua joko kaksinkerroin tai pitkäksi, tällä tavoin saa vaatteeseen pidemmän käyttöiän kun ne kasvaa lapsen mukana.

Vaatteet ja valomiekka sopivatkin todella hyvin yhteen!

Hyvää joulua kaikille! <3

 

Tykkääthän jo Masentuneen mutsin instasta ja facebookista?

 

Oi veronpalautukset ja uusia ompeluksia

Oi veronpalautukset ja uusia ompeluksia

Olen saanut ommeltua viime aikoina aika lailla, lapselle ompelin neljä paita-housusettiä mutta en jaksanut kuvata niitä vielä. Otin muutaman räpsäisyn (huonossa valossa, huoh, onneksi alkaa nyt tulemaan enemmän valoa pikkuhiljaa!), ja pidemmittä puheitta:

Ra-kas-tan näitä tuhkimo-legginsejä! Kaava on oma, hyväksi muokattu aikojen saatossa. Mekko on kantomekon tyyppinen, Jujunan kaavalla timanttimekko. Rakastan tätä mallia! Ompelin viime yönä samanlaisen mekon vielä violettina, mutta en ehtinyt sitä vielä kuvata.

Olen viime aikoina ollut aika ahdistunut enkä saa unta, silloin usein teen jotain käsitöitä yöhön asti. Ja voitte uskoa miten väsynyt olen aamulla… Huoh!

Siis kyllähän jokaisella itseään kunnioittavalla naisella pitää olla Chewbacca-mekko! Tämä kangas ihan niiin älyttömän siisti, ja tykkään tästä väristä. En usein käytä ruskean sävyisiä vaatteita, mutta tämä iski heti. Laitoin lisäksi oranssit taskut. Kaava on Jujunalta.

Tein kolmannenkin mekon – Star Warsia. Rakastin pienenä Star Wars-elokuvia, ja joka kerta kun katson ne aikuisena fiilistelen sitä lapsuuden nostalgiaa. Pitäisi katsoa leffat taas, en ole nyt vuosiin katsonutkaan.

Lopuksi tein timanttimekon joulukankaasta jonka löysin Eurokankaan palalaarista. Ihan älytön kangas, pakkohan se oli ostaa ja tehdä joulumekko! Kaikki muut kankaat ovat Kangaskapinalta.

Hyvää joulua kaikille lukijoille, olette ihan mahtavia! Sain yhdeltä lukijalta joulupostiakin – eräs lukija otti yhteyttä että halusi lähettää minulle pienen paketin. Paketin sisältä paljastui pala Ainolan kangasta, pari jouluarpaa ja – 50 euron lahjakortti Kangaskapinaan! Meinasin pyörtyä kun avasin paketin! Kiitos vielä tästä, ihan älytöntä <3

 

Työttömien aktiivimallista

Työttömien aktiivimallista

Nyt on Sipilän hallitus keksinyt upean tavan saada minut ja muut työttömät laiskaperseet ylös sohvilta hakemaan töitä – nimittäin työttömien aktiivimalli. Jos työtön ei täytä aktiivisuusehtoa kolmen kuukauden aikana, maksetaan työttömyysetuus seuraavat kolme kuukautta 4,65 prosentilla alennettuna. Peruspäivärahaa saavalla se tekee noin 32 euroa kuukaudessa, ja ansiopäivärahalla 66 euroa. Eli nyt työttömät sankoin joukoin hakemaan töitä ja työkkärin kursseille, muuten tyhjenee lompakko entisestään!

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, että työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana ole osoittanut aktiivisuutta olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittavaa työaikaa neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana tai ansainnut yritystoiminnasta vastaavaa tuloa taikka ollut viittä päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana.

Lisäksi ehdotetaan, että omavastuuaika lyhennetään seitsemästä päivästä viiteen päivään. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

 

“Valiokunta arvostelee esitystä siitä, että aktiivisuuden osoittaminen olemalla työssä riippuu usein muustakin kuin työttömästä itsestään. — ”Valiokunnan käsityksen mukaan vaatimus työllistymisestä vähintään viideksi päiväksi on usean pitkäaikaistyöttömän kohdalla epärealistinen, etenkin jos taustalla on elämänhallintavaikeuksia, päihdeongelmia tai terveydentilan asettamia rajoituksia.” (Kansan uutiset)

Eihän se kolmekymppiä niin paha ole, jokaisen täytyy osallistua talkoisiin, voisi ajatella. On se silti todella epäreilua että työtöntä rangaistaan asiasta, johon tällä ei ole välttämättä mahdollisuutta vaikuttaa. Aktiivimalli nimikin jo pelkästään saa minut kiemurtelemaan raivosta.

Ei se ole aktivoimista, jos rahat viedään minusta riippumattomista asioista. Aktiivimalli puskee esille sitä samaa vanhaa tarinaa siitä että työtön on vain laiska elämäntapa-luuseri, joka ei oikeasti halua työllistyä.

Miten käy esimerkiksi kaikille yt-neuvotteluissa potkut saaneille yli 50-vuotiaille, jotka putoavat työmarkkinoilta ikänsä takia? Tai sille nuorelle, joka ei saa töitä koska ei ole työkokemusta? Entä sitten kaikki ne, joilla saattaa olla elämänhallinnassa vaikeuksia ja ovat pitkäaikaistyöttömiä? Onko reilua poistaa heiltäkin rahat taskusta? Jos edes hyvät, kykenevät työnhakijat eivät saa töitä koska niitä ei kaikille riitä, miten sitten nämä edellä mainitut saavat? Itsekin olen taas törmännyt siihen, että kun olen opiskellut itselleni uuden ammatin juurikin työllistyäkseni, en saakaan töitä koska ei ole työkokemusta.

On toki monia syitä työttömyyteen, mutta totuus on kuitenkin että kaikille ei edes riitä töitä. Jos hallitus on sitä mieltä että pitäisi mennä päiväksi tai kahdeksi töihin johonkin, voisivat he samalla tehdä Kelan paperinpyörityksestä vähän helpompaa. Jos nyt sattuukin saamaan kahden päivän keikkatyön kuukauden aikana alkaa armoton byrokratia-sotku. On odotettava palkkakuittia pahimmillaan 1,5 kuukautta, jonka aikana työttömyysetuus on katkolla. Pahimmillaan voi joutua odottamaan kaikkia rahoja parikin kuukautta, kahden työpäivän takia. Se stressin määrä mikä näistä keikkahommista saattaa koitua on todella suuri, ja pelko toimeentulosta käy mielenterveydelle etenkin jos on vielä perhe elätettävänä. Etenkin kun Kela on koko vuoden sekoillut ja hakemusten käsittelyt viivästyneet.

Politiikassa kaiken nähnyt SDP:n Eero Heinäluoma sanoi, että ”ensimmäistä kertaa hyväksymme sellaista lainsäädäntöä, jossa rangaistaan henkilöä täysin ilman henkilön mitään omaan toimintaan liittyvää syytä, muuta kuin että hän on joutunut työttömäksi”. – Kansan uutiset

Miten voi olla mahdollista että hallitus on näin pihalla elämän tosiasioista (no, tietenkään en oikeasti ole yllättynyt)? Kaiken huippu on se, että kun aktiivimallia käsiteltiin eduskunnassa, loisti koko hallitus poissaolollaan. Edustaja Ben Zyskowicz (kok.), Juhana Vartiainen (kok.) ja Wille Rydman (kok.) olivat tietenkin käyneet puolustamassa esitystä. Zyskowicz oli sitä mieltä että ”aktivointimalli tulee johtamaan siihen, että sadat, ehkä tuhannet työttömät tulevat työllistymään lyhytaikaisiin työsuhteisiin, jotka auttavat heitä pysymään työttömyysturvassa nykytasolla”. Ben hyvä, sinä et tiedä yhtään mitään työnhaun vaikeudesta nykyään. Ei sinne lyhytaikaisiinkaan töihin vaan mennä. Ja jos meneekin, tulee ylläoleva ongelma – byrokratiasotku Kelan kanssa.

Miten he ajattelivat hankkia työpaikkoja kaikille halukkaille rankaisemalla siitä ettei pääse töihin tai työkkärin kurssille? Miksi työnantajille ei tule rangaistussakkoja irtisanomisista? Tai siitä että palkkaavat vuosi toisensa jälkeen vain työkokeiluun työttömiä, maksamatta heille oikeaa palkkaa?

Kansanedustajat tekevät päätöksiä, joissa saavat tilastot kauniiksi. Tosiasiassa  he kurjistavat meidän työttömien ja jo entuudestaan köyhien elämää. Tiedätkö sinä, Ben Zyskowicz, miltä tuntuu elää koko ajan tuli perseen alla, ja pelätä sitä kuinka toimeentulo viedään jalkojen alta? Etpä tietenkään, koska sinun toimeentulosi on turvattu.

 

No mutta, jos töitä ei ole saatavilla niin eivätkö ne laiskat työttömät voi hakea työkkärin kursseille sitten? Niin, minäpä hain työkkärin kahdelle yrittäjä-kurssille syksyn aikana. Ja kas kummaa, en päässyt kummallekaan kurssille koska hakijoita oli enemmän kuin kurssipaikkoja. Rakkaat kansanedustajamme, jos puskette läpi ehdotuksenne aktiivimallista, voitteko varmistaa että työtön pääsee edes hakemalleen kurssille? Tuleeko siitäkin sanktio jos ei pääse kurssille, vai riittääkö pelkkä hakeminen? Miten hemmetissä voitte viedä meiltä rahat taskusta, kun työkkärillä ei edes ole tarpeeksi kursseja halukkaille!? Jos niitä ei ole edes pääkaupunkiseudulla, saanen epäillä, että pienissä kunnissakaan on.

Aktiivimallia ovat kritisoineet monet kansanedustajat (esimerkiksi Li AnderssonVille NiinistöEmma Kari, sekä Rami Lehto ja Arja Juvonen), sekä esimerkiksi Saku Timonen ja Työttömien Keskusjärjestö ry.

Eduskunnassa käytiin juuri äänestystä asiasta ja aktiivimalli sitten runnottiin läpiSaku Timosen blogin mukaan tämä laki olisi ollut käytännössä jo voimassa tämän vuoden lokakuusta asti – vaikka lakia asiasta ei vielä ole olemassakaan. “Se tarkoittaisi sitä, että jos työtön ei ajalla 1.10- 31.12 tänä vuonna tekisi tiettyjä päiviä palkkatyötä, niin hänen tukeaan leikattaisiin ensi vuoden alussa.”  Onneksi sentään tämä taannehtiva laki peruttiin. Nyt tekisi mieli sanoa, että vittu mitä paskaa. Eli toisin sanoen aktiivisuudesta sakotetaan. On ihan sama kuinka moneen sataan työpaikkaan haen, jos en saa paikkaa minulta viedään rahat.

– Voit lähettää vaikka kuinka monta työhakemusta ja käydä työhaastatteluissa. Silti sinulta leikataan työttömyysturvaa, jos et ole onnistunut saamaan työpaikkaa, vasemmistoliiton Li Andersson kuvaili. – Kansan uutiset

Kaiken lisäksi ehdotus vietiin läpi ilman sen suurempia huuteluita, koska ketä nyt kiinnostaisi työttömien asiat. Hyvä vain että näytetään vähän keppiä niille laiskimuksille (sarkasmi). Milloin tajutaan se, että työllistymistä auttaa porkkana, eikä keppi. Tehkää työllistymisestä helpompaa, byrokratian rattaista yksinkertaisempia ja helpottakaa keikkatyön vastaanottamista. Ilman että joutuu pelkäämään koko toimeentulonsa menettämistä, tai sen odottamista kuukausia.

Hienoa työtä, hallitus. Menen nyt poikani viereen nukkumaan ja itken itseni uneen miettien, että kannattiko tuhlata veronpalautukset kerrankin johonkin kivaan. Vai olisiko nekin rahat pitänyt säästää pahan päivän varalle, kun ensi vuodelle niitä näköjään on tulossa yksi jos toinenkin, jos asumistukeakin leikataan taas.

Suomen epäviralliset kuninkaalliset Sauli Niinistö ja Jenni Haukio myyvät. Se ei myy, mitä tapahtuu tuhat euroa kuukaudessa työttömyyspäivärahaa saavalle. Eiväthän he kuitenkaan osta lehtiä. – Kansan uutiset (bloggaajan huomio: työttömyyspäiväraha on sitäpaitsi n. 600€ kuussa)

Kuvissa esiintyvät tekstit ovat vastauksia työnantajilta, joita olen saanut viimeisen vuoden aikana työhakemuksista takaisin.

 

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on jatkettava puhumista – #memyös kampanja

Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on jatkettava puhumista – #memyös kampanja

Kaikki luultavasti ovat tässä vaiheessa jo törmänneet #metoo kampanjaan jossa on maailmanlaajuisesti tuotu esille seksuaalista häirintää ja sitä kuinka yleistä se on. Se alkaa jo ihan nuorena varsinkin naisilla, usein jo lapsuudesta. Ihan sairasta, että itsekin olen jo ala-asteella törmännyt seksuaaliseen häirintään.

Nyt on aloitettu #memyös kampanja joka on jatkoa “metoo:lle, koska tästä aiheesta ei todellakaan voi puhua liikaa. Kampanjan on pistänyt käyntiin Vallilan Irma-bloggaaja, huomattuaan suomenruotsalaisen samankaltaisen kampanjan #dammenbrister. Kannattaa käydä lukemassa Vallilan Irman blogikirjoitus aiheesta.

Sukellettuani #memyös-kampanjaan pariksi päiväksi, alan ymmärtämään, ettei nyt ole kyse vain hiljaisuudesta, joka on vaimentanut #metoon ikäväksi akkojen huuteluksi ankkalammen reunalla. Me elämme maassa, missä naiseen saa koskea, naisen sisään saa pakottaa itsensä, sanoin ja teoin. Tämän kaiken siunaa harmaa ja kylmä vaikeneminen, erityislaatuinen vaikenemisen taito.

Me, #memyös ja #dammenbrister, nakutamme tähän hiljaisuuden muuriin rakoja, yksi ryhmän jäsen kerrallaan. Koska nyt saa riittää.

– Ote Vallilan Irman blogikirjoituksesta

Suomessakin kun asiaa tuotiin esille #metoo:n myötä, on alettu puhumaan siitä että “saako nykyään edes flirttailla enää”. Voi nyt helvetti sentään, jos et erota seksuaalista häirintää ja flirttaamista, voitko jäädä kotiin ja vähän tutkia aihetta paremmin? Jos ihmistä on häiritty niin paljon kuin minuakin elämäni aikana, onko kumma että miesten lähentelyt tuntuvat erittäin ikäviltä, ahdistavilta ja pelottavilta? Kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran blogiini, tulivat miehet paikalle ja haukkuivat minut pystyyn, koska syötän kuulemma lapselleni “feministipropagandaa”, kun yritän opettaa pojalleni kuinka naisia (ja kaikkia ihmisiä) kunnioitetaan ja kohdellaan. Että jokaisella on oikeus omaan koskemattomuuteensa. En aio opettaa lapselleni että “pojat ovat poikia”.

Voit tukea #memyös kampanjaa allekirjoittamalla adressin, liittymällä facebook-ryhmään (naisille ja muunsukupuolisille), ja kampanjan nettisivuilta voit lukea nimettömiä tarinoita seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta. Jos näet häirintää, voit myös rikkoa hiljaisuuden ja tukea häirinnän uhria esimerkiksi kysymällä tältä, onko kaikki hyvin.

Itsekin jaoin #memyös ryhmässä kokemuksiani. Tässä yksi niistä:

Kun olin 3. tai 4. luokalla, itsensäpaljastaja seurasi minua kotimme hissiin ja jäi alemmassa kerroksessa pois, veti housut alas ja alkoi runkkaamaan. Silloin en tiennyt mitään runkkaamisesta tai että on olemassa itsensäpaljastajia, mutta tiesin että tää ei nyt oo ihan normaalia. Kerroin lopulta kaverille, joka vitsillä kertoi äidilleen, ja lopulta meille tuli poliisit kuulustelemaan. Sillon muistan että jotain mun sisällä muuttui.

Myöhemmin näin tän niljakkeen bussissa ja mies taisi tunnistaa mut. Se tuijotti mua ja mua alko pelottaa, ja jäin pois ja juoksin kotiin. Muistan edelleen sen miehen katseen kun se seuras mua ku jäin pois. Edelleen tänä päivänä ahdistun pahasti, jos joudun kahdestaan hissiin tuntemattoman miehen kanssa.

Emme aio enää olla hiljaa aiheesta ja hävetä yksin nurkassa. Iso joukko rohkeita, vahvoja naisia ovat avanneet suunsa ja sanoneet että nyt riittää. Seis häirinnälle ja hiljaiselle hyväksymiselle! Vaadimme muutosta koko yhteiskunnan rakenteisiin ja asenteisiin, ja muutosta ei tule ellemme tee asioille jotain. Ellemme puhu näistä asioista ääneen ja puutu häiriköintiin.

 

Äidille supersankari-legginsit

Äidille supersankari-legginsit

Joulukuussa olen onnekas, koska minulle tulee veronpalautuksia. En tosin tiedä miten tämä veronpalautus vaikuttaa ensi vuoden toimeentulotukeen, että pitääkö näistä rahoista laittaa osa sukanvarteen.

Olen silti ajatellut satsata osan rahoista kankaisiin, joista ompelen meille uusia vaatteita. Tuen samalla suomalaista pienyrittäjää, Kangaskapinaa. Siis miten upea fiilis, että voi kerrankin ostaa kankaita eikä tarvitse miettiä ja stressata jokaista senttiä!

Ostin kolmea kangasta joista yksi oli tämä Supermies-kangas. Koska olenhan minäkin oman elämäni supersankari!?

Veronpalautukset tosin tulevat vasta ensi viikolla, mutta ajattelin ottaa pienen varaslähdön. Kangaskapinan myyjä naureskeli, että ensi viikolla sitten nähdään uudestaan!

Tykästyin näihin legginseihin! Kangas on ihanaa pehmeää mutta napakkaa trikoota. Voisin näiden kaveriksi ommella vaikkapa punaisen mekon, hmm…


Tässä taas näitä todella upeita poseerauksia, koska en näemmä osaa ottaa ns. normaaleja kuvia, haha. Näköjään tanssijataustasta on hyötyä vähän missä vaan. Minun pitäisi kuulemma laittaa pystyyn ’kuinka poseerata kuvissa’ -kurssi.

Lisää ompeluksia siis tulossa joulukuun aikana, lapselle ja itselleni. Osa menee lapselle pukinkonttiin. Jee!