Ompelua: lorupusseja töihin

Tein viime vuoden lopulla lupauksen itselleni, että postaan enemmän ompeluistani blogiin. Viime vuonna, etenkin loppuvuodesta olin liian väsynyt ottamaan kuvia tekeleistäni. Loin liikaa paineita itselleni kuvien laadusta ja siitä, etten ole (mielestäni) tarpeeksi hyvä kuvaaja.

Te varmasti kuitenkin haluaisitte nähdä, mitä olen ommellut? No, tässä tulee, ihan pienimmätkin ompelut: töihin lorupusseja!

Smurffikangas on Kierrätyskeskus-löytö, ristikkokangas on Eurokankaan palalaarista.

Töissä meillä on niin paljon loruja, lauluja ja leikkejä joihin on kiva olla lorupussi, meillä ei niitä töissä ollut kun ihan muutama, joten ompelin niitä. Näitä voisi tehdä enemmänkin, kun ovat niin helppoja ja nopeita!

Minulla on töissä yksi päiväpiiri-leikki jo valmiina odottamassa lorupussia – tulostin ja laminoin yhden kärpässieni-kortin ja monta muuta sieni- ja marjakorttia. Yhdelle lapselle annetaan kärpässieni ja muille jaetaan muita metsän antimia. Yksi lapsi menee ulkopuolelle odottamaan, ja kun lapsi tulee sisälle hänen pitää ”kerätä” marjoja ja sieniä kunnes osuu kärpäs- eli myrkkysieneen.

Haluaisitteko että jaan enemmänkin varahiskasvatukseen liittyviä leikkejä, pelejä ja päiväpiiri-ideoita?

Kun vain taivas on rajana, mitä tehdä kun taivas tulee vastaan?

Naisten Pankin luentoilta: vasemmalta: Elena Liski, Anni Laurikka, Inkeri Alatalo ja minä

Kävin viime torstaina puhumassa Elena Liskin kanssa kehopositiivisuudesta, 365 kehopositiivinen projektista ja Body Posi suomi ry:stä Naisten Pankin luentoillassa. Videon tilaisuudesta löydät täältä. (Ääni oli hieman huono tallenteessa, ainakin alussa)

Jännitin etukäteen tilaisuutta aika lailla. Oli hyvä että samana iltana meidän jälkeemme oli luento huijarisyndroomasta, koska olen pahimmanlaatuinen itseni vähättelijä. Luulen että olen aina ollutkin, eikä synnytysmasennus ole auttanut asiaa yhtään, päin vastoin.

Mietin ennen luentoa, että maailmassa on miljoona muuta ihmistä, jotka tietävät ja osaavat kertoa minua paremmin kehopositiivisuudesta. Olen vasta pari vuotta tutustunut skeneen ja aiheeseen. Miksi minua olisi pyydetty tähän mukaan, kun on muita jotka osaavat paremmin?

Vähän ennen tapahtumaa äitini kannusti minua, että muistanko kun vajaa vuosi sitten kävimme kuuntelemassa Herttoniemen kirjastossa Lähiömutsi-bloggaajaa joka kertoi elämästään ja työstään bloggaajana. Silloin olin kuulemma sanonut, että toivoisin että joskus minutkin kutsuttaisiin luennoimaan johonkin.

Ja tadaa – minut kutsuttiin Elenan kanssa juttelemaan kehopositiivisuudesta ja mm. meidän 365 kehopositiivinen projektista! Tässä sitä ollaan, vajaassa vuodessa olen huomaamattani saavuttanut tämän(kin!) tavoitteeni ja unelmani, ja SILTI yritän vakuuttaa itselleni että en ole tarpeeksi hyvä.

Kuva: Naisten Pankki Helsinki

Kun olimme Body Posi messuilla, tuli Saara Särmä juttelemaan kanssani, mm. siitä kun kirjoitin Meitä ei vaienneta ry:lle meiliä että haluaisin mukaan toimintaan. Saara Särmä, jota olen ihaillut jo vuosia koska hän puhuu tärkeistä asioista ääneen eikä pelkää olla esillä ja oma itsensä. Hän tiesi kuka olen ja lukee blogiani, kääk! Juttelin messuilla myös mm. Vihreiden ehdokkaan Fatim Diarran kanssa, jota olen ihaillut facebookin kautta. Hän ottaa rohkeasti kantaa asioihin ja on upea esikuva. Hänkin tuli minulle sanomaan että kiva vihdoin tavata MINUT. Eikun Fatim, kiva tavata SINUT. Hah.

Moni unelma ja tavoite on tässä parin vuoden aikana toteutunut blogin perustamisen jälkeen.

Olen ollut esillä mediassa kertomassa minulle tärkeistä asioista, olen ollut pitämässä luentoa ja auttanut ihmisiä kirjoituksillani. Olen osallistunut Ylen dokumenttiin ja live-keskusteluohjelmaan, joista jälkimmäinen pelotti aivan hulluna! Olen poseerannut kahdessa kehopositiivisessa kalenterissa ja ollut mukana tekemässä kehopositiivisia messuja! Olen tykännyt aivan hulluna kirjoittamisesta ja palautteesta mitä olen saanut. Olen tehnyt yhteistöitä joista olen nauttinut kovasti. Saku Timonen on jakanut blogikirjoitukseni liittyen työttömyyteen ja olen onnistunut ärsyttämään ministeri Jari Lindströmiä suorapuheisuudellani. Olen saanut myös vihaviestejä ja selvinnyt niistäkin. Olen tutustunut muihin bloggaajiin ja vloggaajiin ja saanut tätä kautta uusia tuttavuuksia.

Mitä tehdä kun niin moni unelma toteutuu niin kovaa vauhtia, ettei pysy perässä!? Pitääkö tässä alkaa kurkottelemaan todella korkealle taivaisiin, kun näyttää siltä että unelmat todella toteutuvat?

Ja hei, nämä kaikki unelmat ovat täyttyneet sen ansiosta että olen itse niitä tavoitellut ja tehnyt töitä niiden eteen.

Let that sink in.

Raiskaukset eivät lopu siihen, että laitamme rajat kiinni

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta. Ihan ensinnäkin sen takia, että aihe on todella ahdistava. Minua ahdistaa kun otsikot huutavat raiskauksia joka päivä tämän Oulun tapauksen jälkeen. Mutta niin kamalan triggeröiviä kun nämä raiskaus-uutiset ja artikkelit ovat minulle, se ei ole mitään verrattuna siihen raivoon mikä minussa nousee kun jotkut ihmiset ottavat nyt kantaa asiaan rasismin ja muukalaisvihan kautta.

Ne kaikki jotka vielä viime vuonna huutelivat että #metoo on turhaa vouhotusta ja huomionhakua, onkin nyt niin hirveän huolissaan meistä naisista ja tytöistä.

Ne kaikki jotka vielä viime vuonna haukkuivat minua n**kerinnussijaksi ja toivoivat että minut raiskaisi turvapaikanhakija koska olen ”suvakki”, ovat nyt niin kovin huolissaan meidän naisten ja tyttöjen puolesta. Aivan helvetin naurettavaa. Paitsi että minua ei naurata pätkääkään.

Kysynpä vaan teiltä, jotka nyt olette niin huolissaan yhtäkkiä meidän naisten turvallisuudesta, kun olette sitä mieltä että ulkomaalaiset ovat yhtäkkiä uhka meille naisille:

  • Missä te olitte huutelemassa naisten oikeudesta kehorauhaan kun ala-asteella näin itsensäpaljastajia?
  • Missä te olitte kun piti allekirjoittaa Suostumus2018 kansalaisaloite? Ainiin, dieselautojen käyttövoimaveron poiston aloitetta allekirjoittamassa. Jälkimmäinen aloite keräsi ennätysvauhtia allekirjoituksia, joita on nyt yli 120 tuhatta. Suostumus2018 aloitteessa on 55 tuhatta.
  • Missä te olitte kun kahvipöydässä kerrottiin raiskausvitsiä? Nauroitko mukana vai sanoitko, että tuo ei ole oikein, koska tuollaiset vitsit ylläpitävät raiskauskulttuuria ja loukkaavat?
  • Missä olit kun taas kerran joku ”suvakki” sai kommentteja joissa toivottiin että hänet raiskataan? Sanoitko vastaan, ilmiannoitko kommentteja vai olitko kenties mukana kommentoimassa ja toivomassa suvakeille raiskauskuolemaa?
  • Mitä teit kun bussissa naiselle huudettiin huoraa ja lääpittiin? Sanoitko että lopettakaa, vai käänsitkö katseesi ikkunaa kohti? Vai olitko kenties itse mukana huutelemassa?
  • Kaikki nämä yllä olevat asiat vaikuttavat meidän yhteiskuntaan. Jos oikeasti olette sitä mieltä että olette huolissanne meistä naisista ja tytöistä, tehkää jotain asialle. Lopettakaa vouhottaminen ulkomaalaisista, ja lahjoittakaa rahaa yhdistyksille jotka auttavat hyväksikäytettyjä. Puhukaa ääneen asioista, puolustakaa, vaatikaa parempaa kohtelua uhreille ja kovempia rangaistuksia tekijöille. Lyhyempiä käsittelyaikoja oikeuteen. Keskusteluapua ja tukea uhreille. Lakatkaa vähättelemästä #metoo-liikettä ja sen sijaan kuunnelkaa meitä naisia.

Hävetkää, populistit!

Minusta on uskomattoman loukkaavaa, että jotkut ihmiset oikein tärisevät innostuksesta, kun turvapaikanhakijoita voi vihdoin syyttää ”meidän naisten turvallisuuden vaarantamisesta”. Minä en suostu siihen, että minun kamalia kokemuksia käytetään keppihevosena omille kuvottaville agendoille. Pahinta on se, että poliitikot käyttävät tätä hyväkseen vaaleja varten. Hävetkää.

Raiskaukset ja seksuaaliset häirinnät eivät ole mikään uusi juttu. Raiskaukset eivät lakkaa sillä, että laitamme rajat kiinni. Tiedättekö mitä? Sillä ei ole paskankaan väliä, minkä värinen iho tekijällä on. Raiskaus on raiskaus, ihonväristä ja ihmisen alkuperästä huolimatta.

Vaikka rajat menisivät kiinni, me naiset emme lakkaa pelkäämästä kun kuljemme yksin yöllä kaupungilla.

Tiedättekö minkä takia myös pelkäsin kirjoittaa tästä aiheesta? Koska aina kun puhun seksuaalisesta väkivallasta pelkään että joku tulee vähättelemään kokemuksiani. Mutta kun aiheeseen lisätään vielä turvapaikanhakijat ja rasismi, minun pitää varautua rasistien ja trollien hyökkäykseen. Joissa yllätys yllätys, saatetaan toivoa että minut raiskattaisiin, koska vastustan rasismia. Ironista, eikö?

Body Posi messujen jälkifiilistelyt!

Eilen lauantaina 12.1. pidettiin ensimmäiset kehopositiiviset messut Helsingissä Suvilahdessa. Oli ihan supersiistiä olla mukana järjestämässä tätä tapahtumaa!

Olin paikalla poikani sekä vanhempieni kanssa, eli melkein koko perhe koossa tapahtumaa varten. Minulla oli oma koju jossa myin korviksia ja juttelin ihmisille. Parasta tapahtumassa oli juurikin ihmisten kanssa puhuminen, tutustuminen ja upea yhteishenki mikä tapahtumassa oli. Iso kiitos kaikille jotka olitte mukana, ja etenkin Elenalle kun laittoi alunperin rattaat pyörimään, ja kaikille ihanille vapaaehtoisille jotka tekivät töitä messujen onnistumisen eteen. Tässä pieni kuvapläjäys eiliseltä:

Minnaleena eli Nerd in plus size puhumassa. Oli mahtavaa kun ihmisiä kiinnosti luennot ja paneelit tosi paljon ja jokaisessa oli tosi paljon porukkaa paikalla.
Jes Baker <3
Rakas lapsi pärjäsi niiin hyvin koko päivän mukana messuilla. Tai no, muutamaa raivaria lukuun ottamatta…
Tytti Shemeikka ja Eve Jamami <3
Jamam’s Cats. Kuva Alexandra Malanin / Body Posi suomi ry
Kuva: Alexandra Malanin / Body Posi Suomi ry

Olipa upeat messut. Olen saanut palautetta siitä että messujen tunnelma oli rento, hyväksyvä, intiimi ja mukava. Parasta oli kuunnella luentoja ja paneeleja ja jutella rauhassa ihmisten kanssa.

Ensi vuonna tehdään vieläkin upeammat messut! Olitko paikalla messuilla? Mitä pidit? Jos et ollut, tulisitko kun ensi vuonna järjestetään uudestaan?

Ainiin, ja minullahan sitten hajosi taas tietokone, että joudun näpyttelemään kännykällä postauksia. Toivottavasti saisin sen kohta korjattua. Tällä hetkellä olen myös flunssassa, joten en saa mitään asioita hoidettua eteenpäin. Näillä mennään…

Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut tulossa ENSI VIIKOLLA!

Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut tulossa ENSI VIIKOLLA!

Olen tätä tapahtumaa jo mainostanutkin jonkin verran ainakin instassa ja facebookissa, mutta siis – Body Posi messut tulossa jo ensi viikon lauantaina eli tammikuun 12. päivä! Olen todella, todella fiiliksissä!

Helsinkiin saapuu siis Suomen ensimmäiset kehopositiiviset messut Kattilahalliin, Suvilahteen. Tulossa on tosi mahtavaa ohjelmaa, josta voit lähemmin käydä lukemassa täältä.

Tässä muutama makupala siitä, mitä messuilla tulee olemaan:

Jes Baker on tunnettu amerikkalainen kehoaktivisti ja hän puhuu nyt ensimmäistä kertaa Suomessa! Jes on tunnettu kirjoistaan ”Change Your World, not Your Body: The Social Impact of Body Love” ja ”Things No One Will Tell Fat Girls: A Handbook of Unapologetic Living”.

Hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa nimellä The Militant Baker ja Jes on järjestänyt Arizonassa Body Love-konferensseja vuodesta 2014.

Hannah Olateju on sosiaalisen median vaikuttaja ja kauneusalan ammattilainen. Hänen suositulla Instagram tilillään @hannahtheamputee on yli 100 000 seuraajaa.

Hannah elää Iso-Britanniassa ja tulee messuille kertomaan omasta kehoaktivismistaan sekä elämästään. 

Pehmee on kehorakkauteen ja aktivismiin keskittynyt voimakaksikko, joka on tuttu mm. Jenny+:sta. Heidän tuotantonsa painottaa marginalisoitujen kehojen tuomista keskiöön. 

Pehmee ottaa messuilla lavan haltuun aiheinaan lihavuusaktivismi ja intersektionaalisuus. Älä missa tätä!

Pehmee on Ruskeat Tytöt-median sisarkollektiivi.

Veli Koo on yksi näkyvimpiä kehopositiivisuusaktivisteja Suomessa. Hänen suosittu bloginsa Sieluni silmin on läpileikkaus suomalaisen miehen sielunmaisemaan.

”Olen äijäilykulttuurin kasvatti jokaista soluani myöten. Se kulttuuri on täynnä tabuja ja hiljaisuutta. Mielestäni hiljaisuus ruokkii pahoinvointia ja tähän haluan tuoda muutosta myös miesten osalta. On aika murtaa tabut.”

Veli Koon tapaat Body Posi-messujen miespaneelissa!

Saara Särmä on tullut kansainvälisestikin tunnetuksi huippusuositusta ”Congrats, you have an all male panel!” -blogista. Hän on myös yksi Feministisen ajatushautomo Hatun perustajista ja kansainvälisen politiikan tohtori.

Saara on tullut tunnetuksi ajankohtaisista kannanotoistaan tasa-arvoon ja ulkonäköön liittyen. Messuille hän tulee puhumaan kehollisuudesta feministisellä otteella.

Minnaleena eli Nerd in Plus Size on ensimmäisiä suomalaisia kehopositiivisia tubettajia. Hän myös ylläpitää suosittua Kehopositiivisuus-ryhmää Facebookissa.

Minnaleena on vaatesuunnittelija ja hän tulee puhumaan messuille plusmuodista sekä pukeutumissäännöistä.

Muuta ohjelmaa ja myös minun oma piste!

Muita messuvieraita on mm. Syömishäiriöliitto SYLI ry, Tytti Shemeikka, Havu Härmä, Kristoffer Ignatius, Jamam’s Cats, tankotanssi-workshop, Älä mahdu muottiin, Iso Kolmonen podcast, Kurpitsamaha, Elina Kurvi. Messuilla on myös useampi workshop, kuten tankotanssia Rock The Polen johdolla, Älä mahdu muottiin-kuvaus ja 365 kehopositiivinen-työpaja.

Minä osallistun messuihin myös omalla pisteelläni! Sinne tulee ainakin minun tekemiä korviksia myyntiin ja sinne voi tulla ihan vaan vaikka juttelemaan niitä näitä minun kanssani! Jee! Oma pisteeni suunnittelu on vielä aika vaiheessa, koska olen viime tingassa tekijä. ”Onhan tässä vielä viikko aikaa”, hahah! Voit käydä kurkkaamassa korviksia etukäteen täältä Mutsin tekemä -instasta.

Mutsin tekemä -korviksia myynnissä messuilla.

Tervetuloa messuille, liput voit ostaa ennakkoon Tiketistä, tai ovelta jos lippuja riittää!

Tervetuloa messuille, siellä nähdään, eikö! Oletko ostanut jo liput? Mitä haluaisit nähdä minun pisteelläni messuilla?

Lue myös:

Katsaus vuoteen 2018

Katsaus vuoteen 2018

Vuosi 2018 – mitä kaikkea onkaan tapahtunut meidän elämässämme? Tuntuu siltä kuin tämä vuosi olisi kestänyt ikuisuuden! Tänä vuonna on tapahtunut vaikka mitä: olen ollut työttömänä, kahdessa eri työpaikassa, kokeillut yrittäjyyttä, poseerannut kehopositiivisessa kalenterissa ja voinut paremmin henkisesti kuin pitkään, pitkään aikaan. Katsotaanpas lähemmin, mitä kaikkea on tapahtunut vuonna 2018:

 

Tv-dokumentti ja lukuisat haastattelut

Vuosi alkoi rytinällä, kun osallistuimme poikani kanssa Ylen dokumenttiin Hyvä köyhä. Sitä on katsottu tällä hetkellä Areenalta 18108 kertaa! Huh. Tämä oli minulle yksi vuoden isoimmista jutuista, enkä ole koskaan tehnyt mitään niin jännittävää kuin osallistuminen Yle Perjantain live-ohjelmaan. Tämä dokkari mietityttää itseänikin edelleen, enkä ole paljon asiaa avannut blogissani, koska aihe on ollut aika rankka.

Dokumentin ja livelähetyksen jälkeen sain todella, todella paljon palautetta, suurin osa siitä oli ihanaa, hyvää, kannustavaa palautetta. Osa oli asiallista kritiikkiä. Pieni osa oli ihan käsittämätöntä paskaa, joista pahimmista jouduin tekemään rikosilmoituksen. Ohjelman jälkeen minulle tosiaan tulvi vihaviestejä koko viikonlopun ajan. Minua huoriteltiin, minun painoa ja elämäntapoja haukuttiin ja lapseni ulkonäköä, syntyperää ja isäehdokkaita ruodittiin. Minun puhelinnumeroni selvitettiin ja sometilieni inboksit täyttyivät viesteistä. Ihan vain sen takia että kehtasin kertoa telkkarissa elämästämme ja ajatuksiani köyhyydestä. Voit lukea palautteesta jota sain täältä, postauksestani rasismista.

Olen edelleen sitä mieltä että dokumentti oli hyvä, tosin siitä oli ymmärrettävistä syistä leikattu pois aika paljon materiaalia. Tämän takia jotkut ymmärsivät (tai halusivat ymmärtää) asian niin että olen sossupummi joka valittaa siitä että saa liian vähän rahaa. Tästä ei todellakaan ollut kyse. Rasistit ja trollit saivat tästä vielä lisää vettä myllyyn, koska poikani on puoliksi afrikkalainen ja olen yksinhuoltaja. Halusin kertoa oman kokemukseni masentuneena työttömänä yksinhuoltajana, ja että se ei ole helppoa aina, vaikka usein edelleen luullaan että työttömyys on leppoisaa sohvalla makoilua.

Poikani ihonvärillä tai minun painollani ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, mutta tietysti näihin asioihin on helppo tarttua jos haluaa oksentaa pahaa oloaan muiden niskaan.

 

”Dokkarista oli leikattu pois kaikki ne kohdat missä puhun juuri siitä, että miten epäreilu tämä systeemi on, kun työssäkäyvä saattaa saada vähemmän rahaa käteen kuin työtön. Se ei missään nimessä ole oikein, mutta syy ei ole minussa vaan tässä koko systeemissä. Mitä se auttaa kun minua haukutaan asiasta, jolle en voi mitään, kun pitäisi suunnata sen sijaan katseet päättäjiin?”

 

Välillä minua on kaduttanut että osallistuimme dokumenttiin koska on olut raskasta, että ohjelman jälkeen saan vähän väliä vihaviestejä niskaani. Sen takia en ole jaksanut käsitellä aihetta julkisesti. Mutta sitten taas mietin, että minuahan ei vihalla hiljennetä.

Saan haastattelupyyntöjä vähän väliä ja olen usein suostunutkin haastatteluihin. Muun muassa masennukseen liittyen Kodin Kuvalehdelle, Vauva.fi:lle, Ilta-Sanomille,  Ylelle köyhyydestä, sekä työttömyyteen ja aktiivimalliin liittyen Talouselämälle, Helsingin Uutisiin, Savon Sanomiin, Ylelle sekä annoin tv-haastattelun myös Ylen aamu-uutisiin (minun lyhyttäkin lyhyempi haastattelupätkä löytyy ihan alusta n. 6-8 minuutin kohdalta). Ensi vuoden alusta on Kodin Kuvalehteen tulossa vielä haastattelu kehopositiivisuuteen liittyen.

 

”On todella mukavaa että toimittajat lukevat blogiani ja pyytävät haastatteluja. Haastattelujen jälkeen joutuu aina tosin pelkäämään että saan ilkeää ja ikävää kommenttia tai rasistit niskaani moneksi viikoksi.”

 

Ylen ohjelman jälkeen minun käskettiin tappaa itseni ja lapseni, koska lapsen ihonväri oli jonkun mielestä väärä. Minulle sanottiin että koska olen köyhä, olen edesvastuuton kun hankin lapsia. Instassa minua kiusataan ulkonäköni perusteella aina vähän väliä, haukutaan läskiksi ja oksettavaksi. Ja niin edelleen. En voi edes kuvitella miltä tuntuisi saada tällaista palautetta päivittäin (esim. Tess Holliday on kertonut saavansa tappouhkauksia joka päivä). Itse onneksi saan näitä verrattain suhteellisen harvoin, mutta kuitenkin säännöllisesti.

Mutta tänä vuonna olen siis saanut enemmän vihapostia ja kommenttia niskaani kuin ikinä aiemmin, eli teen ilmeisesti jotain oikein kun ärsytän ihmisiä?

 

Kehopositiivinen kalenteri ja mallinhommia

Olin Tampereella Jujunan mallina. Se oli ihan huippu kokemus! Olen tykännyt käyttää Jujunan kaavoja koska ne ovat ihan täydellisiä istuvuudeltaan ja tykkään etenkin mekkojen malleista. Jenni osaa tehdä niin ihania mekkokaavoja, ja tykkään siitä että hänen malleina on kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä. Osallistuin myös kesällä mallikuvauksiin Hietsussa. Mallin hommia tekisin mielellään lisääkin.

Osallistuin taas kehopositiiviseen kalenteriin mallina ja tänä vuonna myös järjestäjänä. Aloin myös ylläpitämään 365 kehopositiivisen facebook-sivua. Oli ihan mieletön kokemus taas kerran nämä kuvaukset. Tänä vuonna lähti käyntiin myös yhdistys Body Posi Suomi ry ja tulossa on kehopositiiviset messut. Lisäksi 365 kehopositiivisen sivuille on ensi vuonna tulossa mm. projekti missä on kerätty ihmisiltä erilaisia kehotarinoita kuvineen.

Lue tästä postauksesta lisää kehopositiivisista kuvauksista.

 

Yrittäjyyskokeilu, pitkälle levinnyt postaus sekä paluu työelämään

Maaliskuussa aloitin työkkärin kautta yrittäjyyskokeilun, jota ennen olin käynyt yrittäjyyskurssin myös työkkärin kautta. Kokeilin siis sivutoimista yrittäjyyttä ja yritin alkaa myymään korvakoruja ja kirjoittaa blogijuttuja sivutoimisesti. Se ei mennyt kuten Strömsössä, ja tästä postauksesta tulikin oikein hitti, joka johti moneen haastatteluun. Juttua työkkärin aktiivimallista ja yrittäjyyskokeilusta on luettu yli 26 tuhatta kertaa. Kerroin blogissani sivutoimisen yrittäjyyden sudenkuopista ja sain paljon palautetta joissa kiitettiin näiden asioiden esiin nostamista.

Elokuussa aloitin työt päiväkodissa. Ensimmäistä kertaa vuosiin olin taas kokopäivätyössä. Pelkäsin etukäteen että miten jaksan, mutta tällä hetkellä olen ainakin todella iloinen ja onnellinen töissä ja olemme kummatkin jaksaneet. Kavereiden tapaaminen ja kaikenlaiset tapahtumat ovat jääneet ihan minimiin, mutta ehkä keväämmällä sitten taas jaksaa paremmin muutakin kuin vain arjen pyöritystä. Olen tykännyt todella paljon työstäni päiväkodissa, ja toivon että työt jatkuisivat vuoden 2019 toukokuun jälkeenkin. Olen pomolleni vähän väliä vihjannutkin, että haluan jatkaa.

Olemme sairastelleet jonkin verran kummatkin poikani kanssa ja minulla jopa nyrjähti nilkka, ja näiden takia on myös monet kivat suunnitelmat (kuten kaksi risteilyä) peruuntuneet. Silti porskutellaan eteenpäin. On helpotus, kun palkka tulee joka kuukausi, saa laskut ja vuokran maksettua ja voi ostaa ruokakaupasta melkeinpä mitä haluaa. Ei tarvitse venyttää joka ikistä penniä ja voin maksaa takaisin velkoja mitä on työttömyyden aikana kerääntynyt.

 

Nettihäiriköintiä, vihapuhetta ja paljon hyvää palautetta

Olen tänä vuonna saanut niskaani monta läski- huora -mamupatja -kommenttia. Minua on pari kertaa häiriköity oikein systemaattisesti ja urakalla. Kummallakin kerralla olen vakavasti harkinnut jaksanko kirjoittaa enää julkisesti. On aivan kamalaa joutua rasistien ja kaikenmaailman paskatrollien kynsiin. Ja sitten sanotaan, että älä vaan välitä! Laita netti kiinni! Kannattaako kirjoittaa provosoivista aiheista!

 

”Eli nainen, ole hiljaa ja mene takaisin keittiöön. En ota itseeni läskittelyistä eivätkä nämä kommentit mene ihon alle (yleensä). Minua vain vituttaa ja ottaa päähän se, että jonkun mielestä on hauskaa jatkuvasti kiusata muita ihmisiä ja he luulevat että heillä on oikeus tehdä mitä vain. Ja onhan heillä – ei kukaan puutu nettihäiriköintiin, edes poliisi.”

 

Pahiten on kolahtanut lapseen kohdistuva kiusaaminen ja häiriköinti. Se menee ihon alle joka kerta. En ymmärrä miten joku voi olla niin kertakaikkisen kusipää, että haukkuu lasta. Vähän aikaa sitten joku oli tehnyt instaan profiilin lapseni kuvalla ja nimennyt profiilin mulatti_apara. Kyllä, luit oikein. Tämän takia en enää postaa lapsen (kasvo)kuvia instagramiin, ainakaan toistaiseksi. En haluaisi rajoittaa elämääni, mutta en myöskään laittaa lastani alttiiksi häiriköinnille.

En ole vielä hiljentynyt kiusaamisen takia enkä aio hiljentyä. Jos lopetan, teen sen omasta tahdostani enkä sen takia että joku muu haluaa että lopetan.

Olen myös kuluneen vuoden aikana ottanut useasti yhteyttä kansanedustajiin ja saanut jopa ministeri Jari Lindströmin ärsyyntymään. Se oli hienoa! Haha! Olen ollut vaikuttamassa yhteiskuntaan blogini kautta, saanut yhden kansanedustajan tekemään aloitteen sekä saanut vastauksia monilta kansanedustajilta kysymyksiini. Olen koittanut parhaani mukaan tehdä muutoksia yhteiskuntaamme. Niin paljon korjattavaa, niin vähän aikaa raivota epäkohdista!

Lue myös postaus: Kun sananvapaus meni yli.

 

Voin paremmin ja mikä parasta – nukumme yöt!

Alkuvuodesta oli poikani toinen nielu- ja kitarisaleikkaus jossa poistettiin loputkin risat. Leikkauksen jälkeen lapsi on alkanut vihdoin ja viimein nukkumaan – 4-vuotiaana. Nykyään jos nukumme huonosti yhden tai kaksi yötä olen aivan poikki, ja ihmettelen että miten olen jaksanut valvoa neljä vuotta. Joka yö neljän vuoden ajan heräsimme vähintään 2-3 kertaa, pahimmillaan yli 10 kertaa. Univaje tekee ihan hulluksi, kirjaimellisesti.

Onneksi, onneksi nukumme nyt yöt, niin jaksaa käydä töissäkin.

 

Entäs ne hiusvärit?

Katsokaas kuinka monta hiusväriä minulla on taas ollut:

 

Ompelua ja käsitöitä

Vuosi 2018 on myös ollut käsitöiden vuosi. Olen ommellut paljon enemmän kuin mitä olen jaksanut kuvata ja laittaa niitä blogiin tai instaan asti. Olen ommellut mekkoja, legginsejä, laukkuja sekä housuja ja paitoja lapselleni. Olen ollut todella laiska kuvaamaan, koska on tuntunut etten jaksa panostaa kuvaamiseen ollenkaan. On liian vähän valoa, liian vähän osaamista kameran ja taustojen kanssa ja liian vähän innostusta ja energiaa kuvien ottamiseen. Aionkin yrittää panostaa vuonna 2019 enemmän valokuvaamiseen. Ainakin toivottavasti!

Olen blogin, ompelun, kuvaamisen tai minkä tahansa asian kanssa ottanut tavakseni sellaisen suhtautumisen, että jos se ei ole pakollista eikä se huvita – jätän väliin. Se on ollut yksi asia mihin olen koittanut kiinnittää huomiota tänä vuonna. Huolehdin itsestäni ja rajoistani. Jos en jaksa, en jaksa ja piste. Suosittelen kokeilemaan! Sen takia olen kesän aikana ja loppuvuotena myös postannut harvakseltaan, kun ei ole huvittanut kirjoitella yhtään sen enempää. Olen ollut tosi väsynyt pimeydestä ja uudenlaisen arjen pyörityksestä, enkä ole jaksanut tehdä kauheasti mitään ylimääräistä.

Olen kauhulla ja välillä kateellisenakin katsonut kun muut bloggaajat postaavat jopa kerran päivässä, seitsemän viikossa. Miten muut jaksavat!? Apua! Hyvä jos saan yhden postauksen viikossa. Mutta minä teen juuri niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu, muuten asia muuttuu pakkopullaksi eikä se tee ollenkaan hyvää.

 

Vuoteen 2019 hyvillä mielin

Oli aika jolloin en odottanut seuraavalta vuodelta yhtään mitään. Ajattelin, että se on sitä samaa masentunutta, ahdistunutta paskaa kuin ennenkin. Vuosi vaihtuu, mitä väliä kun ei mikään parane? Viime vuosina on myös tapahtunut niin paljon kurjia asioita, että en osannut olla optimistinen tulevan vuoden suhteen.  Nyt on ihan eri fiilis, ja odotankin innolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Olen vähän tienristeyksessä bloginkin kanssa, ja tunnen että joku muutos on tulossa. Mutta sen näkee ensi vuonna, miten käy!

 Miten sinun vuosi 2018 on mennyt? Mitä odotat vuodelta 2019? 



Kuka vielä vuonna 2018 kehtaa väittää, ettei #metoo:ta tarvita?

Kuka vielä vuonna 2018 kehtaa väittää, ettei #metoo:ta tarvita?

Luin juuri todella järkyttävän mielipidekirjoituksen Etelä-Suomen Sanomista. En yleensä ottaen jaksa provosoitua setämiesten ulinoista siitä, että #metoo on mennyt liian pitkälle. Mutta tällä kertaa mielipide tuleekin psykiatrian erikoislääkäriltä. Joensuu vähättelee ja suorastaan pilkkaa kaikkia häirintää ja seksuaalista väkivaltaa kokeneita ja ylipäätään koko #metoo -liikettä.

”Nyt joku voi ajatella, että koetan vähätellä näitä metoo-juttuja – ja hän on oikeassa.” – Jyrki Joensuu, ESS

Kerronpa sinulle, dear Jyrki ja muut jotka ovat sitä mieltä että nykyään ei saa enää edes puhua naisille, miksi mielestäni #metoo ei ole mennyt liian pitkälle.

Kerronpa teille, miltä tuntuu kun on oikeasti traumatisoitunut seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.

Kerronpa teille, minkälaista häirintää voi elämänsä aikana kokea:

  • Kun olin 9-vuotias, tunki itsensäpaljastaja itsensä samaan hissiin kanssani ja läväytti peniksensä eteeni. Jouduin kertomaan poliisille että mies masturboi edessäni, vaikka en edes tiennyt koko masturbaatio-sanaa, saati että mitä itsetyydytys ylipäätään on. Pelkään edelleen 26 vuotta myöhemmin olla hississä tuntemattoman miehen kanssa kahdestaan. 
  • Kun olin 10-vuotias, pysäytti autoilija minut ja ystäväni ja kysyi reittineuvoja. Kun ystäväni antoi niitä, hän katsoi minua silmiin ja huomasin että hän runkkaa. Sen jälkeen pelkäsin pitkään punaisia autoja. 
  • Kun olin suurinpiirtein saman ikäinen, näin ainakin viisi itsensäpaljastajaa puskissa, koulun pihalla ja uimarannalla. 
  • 16-vuotiaana olin hotellisiivoojana ja mennessäni erääseen huoneeseen siivoamaan oli paikalla huoneessa asuva mies. Hän katseli televisiosta pornoa ja hymyili iljettävästi minulle. Olin niin nuori, etten osannut tai uskaltanut tehdä mitään asialle, vaan siivosin huoneen loppuun ja lähdin. En koskaan kertonut kenellekään asiasta.
  • Kun olen aikuisena ollut baarissa, minun takapuoltani on kourittu jatkuvasti. Käsivarttani revitään, kun miehet haluavat jutella kanssani. Olen saanut juomat päälleni, kun pyysin erästä miestä lopettamaan ystäväni häiriköimisen. Kerran miesporukka nauroi joukolla minulle, kun eräs mies jatkuvasti tarrasi perseeseeni kiinni. 
  • Tullessani baarista kotiin on mies sylkenyt päälleni, kun en lämmennyt lähestymisyrityksille. Pelkään miehiä jotka lähestyvät minua humalassa.
  • Yöllä kadulla kävellessäni täysin mustiin peittäviin vaatteisiin pukeutunut mies hyppää esille puskasta ja alkaa runkkaamaan edessäni. Huudan ja itken loppumatkan kotiin. Kukaan ei ihmettele miksi itken hysteerisenä tai olenko kunnossa. Pelkään pimeitä katuja.
  • Kerran yksin yöllä kävellessäni, huomaan että eräs mies seuraa minua. Hän istui hetkeä aiemmin yksin puiston penkillä. Pelkään että joudun raiskatuksi, ja juoksen itkien pakoon. Oli mies raiskaaja tai ei, pelko siitä jätti jäljen taas kerran minuun.
  • Kun jäin tutun ihmisen luo yöksi, herään siihen että minua raiskataan. Tästä lähtee vuosia kestänyt terapia- ja oikeudenkäyntiprosessi. Minua vähätellään terveydenhuollon ammattilaisten, vastapuolen asianajajan ja monen muun toimesta. Sanomattakin selvää, että tämä jättää mieleeni ja kehooni trauman, jonka kanssa joudun elämään loppuelämäni. 
  • Kun yritän hakea keskusteluapua raiskauksen jälkeen, psykiatrinen sairaanhoitaja jolle olen varaamassa aikaa syyllistää minua siitä että miksi jäin yöksi raiskaajan luo? 
  • Kun lopetan työt eräässä pikaruokapaikassa, käyn vielä firman pikkujouluissa. Halaan miespuoleista pomoani lopuksi hyvästelläkseni hänet. Hän hivuttaa kätensä takapuolelleni.
  • Ollessani toisen firman pikkujouluissa, miespuoleinen pomo (mies)työkavereiden kanssa heittelivät nallekarkkeja paidastani sisään. Se oli kuulemma oma syyni kun oikein usutin sellaiseen toimintaan, kun käytin niin avonaisia paitoja.
  • Ratikassa kerran eräs mies huusi täysillä, että no nyt on iso ja leveä perse tällä naisella. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja nauroivat. 
  • Pelkään miehiä jotka seisovat takanani kassajonossa. Pelkään pimeää. Pelkään humalaisia miehiä. Pelkään hissejä. Pelkään kävellä baarista yöllä kotiin. Usein pelkään jopa päivällä julkisissa kulkuvälineissä. Yleensä ottaen pystyn elämään näiden traumojeni kanssa, mutta välillä tekee todella tiukkaa. Etenkin silloin, kun joku pilkkaa näitä kokemuksiani tai vähättelee niitä.

Tässä muutama esimerkki siitä, minkä takia en ole sitä mieltä että ”#metoo meni liian pitkälle” tai että ”nykyään ei saa edes puhua naisille”. En ymmärrä, miten psykiatriaan erikoistunut lääkäri voi vähätellä näin törkeästi traumoja ja seksuaalista väkivaltaa. 

”Tästä maasta on kehkeytynyt henkisesti ja fyysisesti Lälläri-Suomi, jossa ei saa mulkaista himokkaasti, ei murjaista vitsiä eikä vilauttaa edesmenneen pahisvaltion lippua.” – Jyrki Joensuu, ESS

Pardon my french, mutta mitä helvettiä täällä tapahtuu?! Toivon, siis toivon, että tällaiset mielipiteet vaipuvat unholaan ja lopulta hautaan setämiesten kanssa, eikä kukaan nuori ihminen vain voi olla tätä mieltä. Eihän kukaan LÄÄKÄRI voi olla tätä mieltä?

(Edit 14.12. Tämä seuraava pätkä oli ilmeisesti jäänyt alkuperäisestä tekstistä editoidessa pois!) Jyrki unohtaa myös että on kyse valta-asemasta. Usein etuoikeutettu ei tajua asemaansa, vaan olettaa että kaikki tuntevat samoin kuin hän. Jos Jyrki haluaisi sallia kaikenlaiset läpsyttelyt työpaikalle, haluaisiko hän että vanha mies läpsyttelisi peniksellä hänen poskilleen? Tykkäisikö hän jos hänen miespuolinen esimiehensä kourisi hänen takapuoltaan aina kun hän tulee käytävällä vastaan? Jyrkin kaltaiset etuoikeutetut ”herrasmiehet” eivät tiedä miltä tuntuu olla kiltin tytön rooliin opetettu nainen, joka kunnioittaa auktoriteetteja eikä uskalla sanoa vastaan kun lääkäri tuijottaa himokkaasti neljääkymmentä rintaa. Jyrkin kaltaiset miehet eivät tiedä miltä tuntuu olla mies joka ei uskalla kertoa häirinnästä, kun pelkää että Jyrkin kaltaiset miehet nauravat että kyllä tykkäsit kuitenkin, kun sinun persettäsi kourittiin! Kyllähän kunnon mies vähän puristelua kestää! 

Mitä jos olisinkin raiskauksen jälkeen hakenut apua sinulta Jyrki? Olisitko vähätellyt traumaani ja kokemaani väkivaltaa? Että ennenkin on kestetty pyllylle läpsyttelyt ja tisseillä poskiin heiluttelut? Olisitko murjaissut vitsin siitä, että etkös nyt vähän himokkuutta kestä, etkö?

Uskotteko, että seksuaalista väkivaltaa kohdanneena on muutenkin vaikea hakea apua? Entäs sitten, kun niin sanotusti arvostettu lääkäri kertoo julkisesti, että metoo ja häirintä on vain lälläritouhuja ja työpaikoillekin pitäisi suoda ystävälliset pyllyläpsyttelyt? Kuinkakohan monta raiskausta taas jäi ilmoittamatta, kun häpeä voittaa avun hakemisen?

Uskomatonta. Tämä maailma on niin sekaisin. Häpeä Jyrki. Häpeä.

(En edes lähde tuohon natsilippu-asiaan, siitä minulla riittäisi asiaa kilometritolkulla.)


Joulu tulee – miten voit auttaa vähävaraisia perheitä?

Joulu tulee – miten voit auttaa vähävaraisia perheitä?

Muistan ikuisesti joulun 2014. Olimme silloin(kin) kahdestaan poikani kanssa ja olin hoitovapaalla, masentunut ja uupunut. Meillä oli rahat aika tiukilla ja vanhempani asuivat ulkomailla. Olin myös muuttanut ensimmäistä kertaa omilleni asumaan. Aiemmin olin asunut aina jonkun muun kanssa, poikaystävän tai kämppiksen, koska pääkaupunkiseudulla se on usein huomattavasti halvempaa.

Meillä ei siis ollut paljon huonekaluja eikä paljoa rahaa jouluruokaan tai lahjoihin. Ei tosin sillä, että vauva niitä olisi osannut kaivatakaan, mutta tuntuihan se vähän surkealta ettei ollut oikein mitään joulutunnelmaa, kun olen aina joulua rakastanut. Kun on vuoden ympäri köyhä, on ihanaa edes kerran vuodessa panostaa ruokapöytään ja itsensä sekä lapsen hemmotteluun.

 

Lue myös: Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?

 

Kuulin Jouluavusta tuolloin, se oli ihan uusi tapa auttaa vähävaraisia ihmisiä. Ajattelin että minulla ei ole mitään hävittävää, ja laitoin hakemuksen menemään Jouluavun facebook-sivujen kautta. Lopputulos oli jotain, mitä en olisi koskaan osannut kuvitella. Sain lopulta kymmeniä ja kymmeniä paketteja täynnä lahjoja minulle ja lapselleni, sekä ruokalahjakortteja ja ruokalähetyksiä.

Laitoin jouluapulaisille viestiä että olemme saaneet jo ihan tarpeeksi, mutta jouluavun määrä yllätti järjestäjät eivätkä he ehtineet päivittää sivustoa. Joten saimme edelleen hirveän paljon viestejä ihmisiltä jotka halusivat auttaa. Viimeisille jouduin sanomaan että me olemme saaneet jo tarpeeksi, että kiitos mutta antakaa jollekin muulle joka ei vielä ole saanut mitään, tai niin paljon kuin me. Muistan erityisesti yhden äidin joka toi meille aivan val-ta-van kasan ruokaa, monta kassillista, ja vitamiineja joka lähtöön ja kirjeen. Harmi, että muutossa on kirje kadonnut johonkin, mutta siinä tämä nainen kertoi olleensa itsekin joskus väsynyt ja masentunut äiti ja kuinka hänelle vitamiinit auttoivat vähän pahaan oloon ja toivotti minulle todella paljon tsemppiä. Ja että kyllä se helpottaisi jossain vaiheessa. Tämä kirje sai minut jaksamaan taas eteenpäin.

Vieläkin lämmittää sydäntä ja tulee todella onnellinen olo kaikesta siitä avusta mitä saatiin. Silloin lupasin itselleni, että kun elämäntilanteeni ja taloudellinen tilanteeni helpottaa, autan vuorostani muita. Olenkin ottanut yhteyttä Jouluavun kautta yhteen yksinhuoltaja-äitiin jolle lahjoitamme poikani kanssa vaatteita ja leluja. Innostuin vähän, ja ostin kaikille neljälle lapselle joululahjat, vaikka äiti vastasi että vaatteet riittävät jo pelkästään. Mutta haluan auttaa ja pistää hyvän kiertämään, joten miksi en hemmottelisi tätä perhettä, kun kerran voin?

 

On monia tahoja joiden kautta voit auttaa. Listasin muutaman tähän alle, ja muistakaa että auttaa voi vuoden ympäri! Usein vähävaraisia muistetaan jouluisin, mutta useimmat elävät köyhyysrajan alla vuoden ympäri. Esimerkiksi Hope ry auttaa vuoden ympäri perheitä, heidän kautta mekin olemme saaneet paljon apua.

 

Jouluapu

Brother Christmas

Hope ry

Joulupuu-keräys

Joulukeräys – Pelastakaa lapset ry

Hyvä Joulumieli keräys – Punainen Risti

Lapsen elämä ei odota – SOS lapsikylä

 

Lopuksi vielä mainostan Helsingin Diakonissalaitoksen ja Diakonissalaitoksen Vamosnuorten kampanjaa Syy elää. Tämä on todella tärkeä projekti, johon kannattaa tutustua jos haluaa auttaa syrjäytyneitä nuoria. Jos haluat lukea lisää, on Eino eli Tämän kylän homopoika kirjoittanut hienon tekstin liittyen kampanjaan.

Lisäksi useimmilla seurakunnilla on vaate- ja lahjakeräyksiä myös jouluisin, kannattaa kysellä! Voit varmasti myös löytää omalta paikkakunnaltasi tapoja auttaa, listasin yllä vain nämä suurimmat mitä olen itse löytänyt.

 

Oletko auttanut muita tai kenties itse saanut apua? Kerro ihmeessä kommenteissa! Voit myös vihjata lisää auttamistahoja, joita tässä listassani ei ollut vielä.

 

 

Lue myös:

Hyvää äitienpäivää kaikille – myös teille rikkinäisille äideille

 

 

Vanhemmat, tiedättekö mitä lapsenne puuhaavat netissä? Tarina siitä, kuinka koko kylä kasvattaa somekäyttäytymisessä

Vanhemmat, tiedättekö mitä lapsenne puuhaavat netissä? Tarina siitä, kuinka koko kylä kasvattaa somekäyttäytymisessä

Toissapäivänä sain instagramiini teini-ikäiseltä pojalta ikäviä kommentteja.

”Vitun läski, hyyi, vittu laihduta läski!”

Yleensä vain blokkaan suoraan tällaiset käyttäjätilit, etenkin aikuisten tilit. Teinien ja lasten kohdalla mietin että olisi tärkeää saada kiinni heidän vanhempansa, tietävätkö he mitä lapset puuhaavat somessa? Minkälaista on lasten ja nuorten somekäyttäytyminen? On vaikeaa valvoa kaikkea mitä he tekevät netissä, joten keskustelu on tärkeää kotona. Saako ihmisiä haukkua netissäkään? Tajuavatko lapset, että siellä ruudun takana on aina tunteva, ajatteleva ihminen joka saattaa loukkaantua ikävistä sanoista?

 

Saankin yhteyden pojan vanhempiin!

Sain siis tosiaan eräältä pojalta inhottavia kommentteja instaani. Blokkasin hänet, koska viestejä tuli koko ajan lisää, ja aloin miettimään saisinko kiinni hänen vanhempansa. Hänen instatilinsä nimi viittasi oikeaan nimeen, joten pistin googleen sen. En kuitenkaan löytänyt mitään. Oi mutsi mutsi -bloggaaja Elsa on myös kokenut samaa, että teinitkin lähettävät hänelle vihapostia. Häneltä sain vinkin että voi myös kommentoida tämän lapsen sometilille – kehottaa esimerkiksi poistamaan inhottava viestinsä sometililtäni ja kertoa ettei tällainen käytös ole hyväksyttävää.

Elsa auttoi etsimään tämän pojan vanhempia facebookista – ja laitoin viestiä eräälle äidille. Tämä vastasi että ei ole hänen lapsensa, mutta mahdollisesti hänen sukulainen. Hän soitti pojan isälle, mutta selvisi että ei ollutkaan sama poika kyseessä.

Samana iltana sainkin viestin instagramissa tämän pojan äidiltä – kyseessä oli sittenkin ollut tämä poika. Hän oli tunnustanut että oli tehnyt toisen profiilin instaan, josta vanhemmat eivät olleet tietoisia. He olivat kavereiden kanssa jakaneet minun profiiliani keskenään ja päättäneet yhdessä haukkua minua. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja niin edelleen.

 

Koko kylä kasvattaa?

Kun on kyse tällaisesta somekäyttäytymisestä, voidaan helposti kääntää katse ensin vanhempiin – eivätkö he opeta mitään lapsillensa, mikä nykyajan vanhempia vaivaa kun ei opeteta käytöstapoja!? Totuus kuitenkin on se, että vaikka sillä ei voi oikeuttaa tällaisia tekoja niin teinit ovat teinejä. Ryhmässä on helposti vietävissä typeriin juttuihin, eikä netissä varsinkaan ole helppo tajuta että teoilla on seurauksia.

 

Vaikka vanhemmat vahtisivat lastensa somekäyttäytymistä, on todella helppo netissä tehdä valvomatta asioita. Sen takia olen sitä mieltä että koko kylä kasvattaa.

 

On meidän kaikkien tehtävä olla mukana kasvattamassa ja valvomassa meidän lapsia ja nuoria. Jos kukaan ei puutu asioihin, eihän mikään voi muuttua? Sen takia päätin kirjoittaa tästä blogiini (tietysti pojan ja äidin luvalla). On helppo osoittaa syyttävällä sormella, että nuoret ovat pilalla, mutta ketä se auttaa? Somemaailma muuttuu niin hurjaa tahtia, että vanhempien on välillä mahdoton pysyä perässä. Sen takia kehotankin kaikkia vanhempia tutustumaan mediakasvatukseen ja keskustelemaan avoimesti lastensa kanssa.

Muistan kerran kun olin bussipysäkillä ja kadun toisella puolella joukko teinejä hyppi autotielle ottamaan kuvia itsestään. He hyppivät siinä hyvän tovin, eikä kukaan sanonut mitään, vaikka pysäkki oli täynnä ihmisiä! Huusin kadun toiselta puolelta, että nyt helvetti soikoon loppuu tuollainen pelleily, te jäätte kohta auton alle! Siihen loppui se tyhmäily. Olisivatko ne aikuiset siinä pysäkillä ottaneet niskoilleen sen, että eivät sanoneet mitään ja joku jää auton alle? Mielestäni koko kylä kasvattaa, ja täytyy sanoa, jos joku käyttäytyy typerästi. Vanhemmat eivät voi olla koko ajan vieressä vahtimassa. Haluaisin myös ehdottomasti tietää, jos minun lapseni tekee tyhmyyksiä.

 

Poika pyytää lopulta anteeksi ilkeitä kommenttejaan

Tosiaan, tämä teini joka minulle kommentoi ikävästi, pyysi lopulta itse anteeksi. Hän oli oikeasti pahoillaan eikä ollut tajunnut että siellä ruudun toisella puolella on ihminen, jota sanat saattavat satuttaa. Olin ihan tippa linssissä, kun hän pyysi anteeksi vuolaasti. Tärkein oli se, että hän ymmärsi tehneensä väärin. Hänen äitinsä pahoitteli kovasti, kertoi että tästä tullaan puhumaan vielä kotona sekä koulussa. Hän kiitti siitä että olin niin ymmärtäväinen, ja annoin anteeksi.

Olin itse vain iloinen siitä, että sain kiinni tämän lapsen vanhemmat. Se olisi ollut vaikeampaa jos profiilissa ei olisi ollut pojan nimeä. Entä kaikki ne, jotka lähettävät tällaisia viestejä anonyymeistä profiileista? Kuka heitä valvoo? Olisi hyvä puhua näistä asioista entistä enemmän kouluissa ja kotona. Vähän kyllä kauhistuttaa kun oma lapsi kasvaa, miten somekäyttäytymistä voi valvoa? Sen takia onkin tärkeää että me aikuiset huolehdimme kaikista. Jos ei voi saada vanhempia kiinni, voi kommentoida tai laittaa viestiä tälle lapselle tai nuorelle, että tällainen käytös ei ole ok.

Terveisiä vain sinne pojalle ja äidille – äiti on tehnyt hienon työn kasvatuksessa ja poika on rohkea kun kehtaa pyytää anteeksi ja myöntää että teki väärin. Sitä ei kuulkaa monet aikuisetkaan kehtaa tehdä, ja näytät hyvää esimerkkiä muille tehdessäsi näin!

 

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla on myös hyviä vinkkejä miten tukea lasta somekäyttäytymisessä:

Näin tuet lapsesi sosiaalisen median käyttöä

  • Ole kiinnostunut lapsesi netinkäytöstä.
  • Käyttäkää ja tutkikaa erilaisia medioita yhdessä.
  • Kysy, mitä palveluita hän käyttää, mikä niissä on hyvää ja innostavaa.
  • Arvosta ja kuuntele lapsen kokemusta ja kertomuksia hänen omasta netinkäytöstään.
  • Pyydä lasta kertomaan, mitä hän sosiaalisessa mediassa tekee: millaisia kuvia tai videoita hän
  • julkaisee, keiden kanssa hän on tekemisissä, millaisissa ryhmissä hän on mukana?
  • Kysy, jos lapsesi voi näyttää, millaisia palvelut ovat. Voit myös kertoa, miten itse käytät sosiaalista mediaa.
  • Kerro lapsellesi, että sosiaalisessa mediassa voi toisinaan tapahtua ikäviä asioita, kuten epäreilua arvostelua tai nimittelyä.
  • Varmista, että lapsesi tietää, että voi kertoa sinulle myös ikävistä ja häiritsevistä kokemuksista.
  • Kerro myös muista tahoista, joille lapsesi voi uskoutua.

 

Muita hyviä linkkejä liittyen aiheeseen:

Väestöliiton sivut

Mielenterveysseura

Mediakasvatus

Lapset netissä -julkaisu

 

 

Lue myös:

Kirjavinkki: Vihan ja inhon internet – vertaistukea verkkohäiriköintiä kohdanneelle

 

Lihavaa naista saa arvostella?

Vähävaraisille perheille Venner-ruokakassi – mistä tässä on kyse?

Vähävaraisille perheille Venner-ruokakassi – mistä tässä on kyse?

Kuulumme Hope ry:n asiakasrekisteriin, ja olemmekin sieltä saaneet vuosien aikana paljon apua. Olemme saaneet sieltä vaatteita, leluja, ruokaa sekä elämyksiä. Olemme käyneet mm. pari kertaa elokuvissa lapsen kanssa Hopen kutsuvierasnäytöksissä. Nykyään kun olen työelämässä en koe tarvitsevani Hopelta aikoja heidän lahjoituspisteeseen josta voi hakea vaatetta ja tarviketta, mutta yhden vanhemman perheessäkään ei ole varaa ihan kaikkeen. Joten olen ollut heidän rekisterissä edelleen, ja sitä kautta saimme 90 euron arvoisen Venner-ruokakassin.

 

Mistä on kyse?

Venner on kehitetty tukeakseen vähävaraisia perheitä terveellisellä ruoka-avulla jonka mukana tulee iso kasa kasviksia, kilo hedelmiä, terveellisiä viljoja sekä rasvoja, palkokasveja, d-vitamiineja sekä reseptit seitsemään ruokalajiin. Yhdestä kassista kokkaa jopa 42 ruoka-annosta. On todella hyvä idea liittää mukaan ihan reseptit ja valmistusohjeet, joita vain voi noudattaa! Saa kokeilla uusia reseptejä, eikä tarvitse miettiä mitä aineksista tekisi. Itselläni on usein miettimistä siinä, että mitä ruokaa syödään, koska ei jaksa aina keksiä uusia ruokalajeja.

Itse olen aina ollut innokas ruuanlaittaja. Nyt kun olen ollut kokopäivätyössä en ole jaksanut tehdä ruokaa, mutta mikroruuat ja puolivalmisteet tulevat jo korvista ulos joten tämä kassi oli iloinen yllätys. Työttömänä ja opiskelijana ollessani olisin halunnut tehdä erilaisia (terveellisiä) ruokia, mutta silloin ei aina ole varaa kunnolliseen ruokaan.

 

Mitä meidän kassistamme löytyi?

Kassissa oli mm. perunoita, kukkakaalia, porkkanoita, oliiviöljyä, linssejä, papuja, salaattia, liemikuutioita, quinoaa, risottoriisiä, kananmunia, kookosmaitoa, d-vitamiinia ja hedelmiä. Ihan älyttömän paljon kaikkea! Oli ihan kuin jouluaatto kun saimme kauppakassit, ja vielä kotiin kuljetettuna Kauppahalli 24:sta.

 

 

 

 

Kokeilin tänään heti yhtä reseptiä: pehmeä linssibolognese perunamuusilla. Ai että miten hyvää siitä tuli! Itse en ole varmaan koskaan edes käyttänyt palsternakkaa, joten senkin takia on hauskaa saada tällainen setti. Vennerin kassit sisältävät aina terveellisiä kasvisruokia. Näihinhän voi tietysti lisätä lihaa halutessaan, vaikka mekin syömme lihaa niin syömme kotona enimmäkseen kasvispainotteisesti.

Tässä olivat ainekset ensimmäiseen kokkailuun:

 

”Ravitsevan ja terveellisen ruoan puute on suuri haaste, joka kärjistyy kun ruokaan käytettävän rahan määrä vähenee. Terveellinen kasvisruoka on helposti edullista, mutta kaikkien voimavarat, mielikuvitus tai taidot eivät riitä ravitsevan mutta edullisen ruokavalion laatimiseen. Ostamalla terveellistä, ravitsevaa ja herkullista ruokaa lapsiperheelle helppoine ohjeineen autat monin tavoin!” – Venner

 

 

”Leipäjonojen kasvavissa asiakasmäärissä on 33% lapsiperheitä. Hävikki- ja avustusruoka ei ota kantaa ruoan terveellisyyteen, joten laadukasta ruokavaliota on vaikea muodostaa pienillä resursseilla energian mennessä arjesta selviämiseen. Hyvinvointivaltiomme on murroksessa, ja elintasojen kuilut syvenevät. Hyvä ruokavalio ja siitä seuraava hyvinvointi ei voi olla luokkakysymys.” -Venner

 

 

”Ravintoköyhä ruoka voi pahimmillaan jopa heikentää valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia: ravitsemustason laskiessa voimat parantaa omaa tilannettaan vähenevät entisestään.” – Maria Ohisalo, köyhyystutkija

 

 

Ja siis voi hyvänen aika miten hyvää tästä tuli! Lapsi ei ole vielä edes koskenut omaan annokseensa, huoh. Mutta hän onkin kipeänä, joten ei oikein mikään maistukaan. Juuri kun olin laittamassa tätä ruokaa kaverini ilmoitti että on odottanut Kelan päätöstä kolme viikkoa ja selvisikin että heillä on ollut väärä paperi eikä kukaan ole ilmoittanut mitään. Nyt hänellä ei ole tilillä yhtään rahaa ja joutuu odottamaan vielä vaikka kuinka kauan uutta liitettä ja päätöstä. Sanoin hänelle että tulee hakemaan meiltä edes ruokaa, ja annan hänelle mukaan loput tästä ruuasta jotta hän saisi jotain syötävää edes. Köyhä antaa vähästään, vai miten se menikään.

Olen sitä mieltä että ruoka-apu, kunnolliset ja helposti saatavilla olevat tuet ja kaikenlainen vähävaraisten tukeminen pitäisi olla valtion harteilla eikä kolmannen sektorin varassa. Silti tällaisille Vennerin kaltaisille palveluille on huutava pula ja näistä on joillekin ihan korvaamaton apu. Usein joulun aikaan kaikenlaiset avustukset auttavat perheitä, mutta köyhyyttä on vuoden ympäri. Sen takia tällainen apu on ihan super juttu.

 

Vennerin sivuilta:

Hyvinvointivaltiomme on taitekohdassa. Suuri osa suomalaisista voi paremmin kuin koskaan, mutta huolestuttavasti osa jää jälkeen positiivisesta kehityksestä.

 

  • Väestöryhmien väliset terveyserot Suomessa ovat länsimaiden jyrkimpiä.
  • Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen elinajan odotteen eron arvioidaan olevan keskimäärin 10 vuotta.
  • Suomessa noin 110 000 lasta elää köyhyydessä.
  • Ruoka-apua jakavien kokemusten mukaan leipäjonot kasvavat jatkuvasti.
  • Kansallisen ruoka-apututkimuksen mukaan suomalaisissa leipäjonoissa käyvistä kolmannes on lapsiperheitä (Ohisalo & Saari 2014).
  • Ruoka-apuun liittyvässä keskustelussa puhutaan harvemmin jaetun ruoan ravitsevuudesta.
  • 92% leipäjonojen asiakkaista pitää ruoka-apua välttämättömänä.

 

Miten voin auttaa?

Palvelua pilotoidaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla minkä jälkeen on tarkoitus laajentaa toimintaa muuallekin Suomeen. Voit auttaa ostamalla kokonaisen ruokakassin (90€) tai alken 15€. Linkki kauppaan täällä. Voit jakaa Vennerin sivua somessa ja kertoa siitä ystäville, jos ei ole varaa auttaa taloudellisesti. Haluaisin että tämä palvelu leviäisi niin laajaan tietouteen kuin mahdollista, koska mielestäni tämä on ihan huippu juttu!

 

Miten voin hakea ruoka-avustusta itselleni?

Kassin voi saada jos kuuluu Hope ry:n asiakasrekisteriin.

”Avustusperheet valitaan yhdessä Hope Ry:n kanssa heidän olemassa olevista asiakasperheistään. Hopen ammattitaitoinen henkilökunta on tavannut jokaisen perheen henkilökohtaisesti ja he toimivat Kela-korttien avulla. Avustuskassin saavat kokkailuun motivoituneet perheet, ketkä kaipaavat terveellistä ruokaa osaksi arkeaan. Näin ruokakassi jo lähtökohtaisesti löytää perille perheeseen missä sitä on toivottu ja raaka-aineet tulevat varmasti käyttöön.” -Venner

Hopen asiakkaaksi voi liittyä täältä. Tällä hetkellä tosiaan palvelu toimii vain pääkaupunkiseudulla, ja vielä aika pienimuotoisesti. Vennerin kautta on ostettu tällä hetkellä noin 300 ruokakassia.

 

Tässä vielä resepti tämän päiväiseen ruokaan:

 

Linssibolognese:

1/4 kukkakaali

1,5 dl punaisia linssejä (liotettuna, jos mahdollista)

1-2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

2,5 dl vettä (tai n. 4,5 dl jos et ole liottanut linssejä)

70g tomaattipyrettä

1 prk/400g tomaattimurskaa

1 kasvisliemikuutio

1/2 purkki pieniä kapriksia (nämä jätin pois ja annoin mun äidille purkin, kun en yhtään tykkää kapriksista. Sori!)

2 dl kookosmaitoa

1/2 nippu tuoretta persiljaa

neitsytoliiviöljyä paistamiseen

 

Perunamuusi:

1 kg perunoita

1 palsternakka

1-2 rkl neitsytoliiviöljyä

suolaa ja pippuria

 

 

 

 

LUE MYÖS:

Kun työtön äiti työllistyy – miten arki muuttuu?